Uskonnon käytännön harjoittaminen valtiossa

Anonyymi-ap

Miksi uskonnolliset henkilöt, papit, piispat ja Kirkko eivät puolusta Perustuslain mukaista uskonnon ja elämänkatsomuksen vapautta käytännössä?

Sekä kristillisyyyden että buddhalaisuuden sisältö on elää tätä hetkeä päivä kerrallaan. Kuitenkin monet pakotetaan allekirjoittamaan suunnitemia omasta elämästä. Näin tehdään esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille. Myös sana "aikuinen" tarkoittaa yksilön oikeutta elää omaa elämäänsä itse. Aikuisuuskin on vuosiluku, ei henkinen tila.

Jos tyydytään vain Jeesuksen palvomiseen ja pidetään Raamattua pyhänä kirjana, miksi uskovainen hiljaa hyväksyy sen että yhteiskunta lakeineen rikkoo esimerkiksi kristillisyyttä käytännössä? Jo Vuorisaarna kehoittaa suhtautumaan elämään yhtä välittömästi kuin lapset tekevät. Niin ei kuitenkaan voi tehdä, jos haluaa elää normaalia elämää.

Ja tämä kaikki toteutetaan sillä että itse ministeri vannoo käsi Raamatulla kunnioittavansa Perustuslakia. Eikä tässä vielä kaikki. Jatkuva talouskasvu tuskin on Raamatun sisältöä. Eikä se vannominenkaan taida Raamatun sisältöön kuulua.

3

449

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perus lain pitäs nojata, Raamatun sanaan oikeuteen.

    • Anonyymi

      Oletko tämän videon tekijä:

      https://youtu.be/R0ozrY2BhhY

      Siinä on vastaus moniin sen aiheen kysymyksiin, haittamuutosta ja uskontojen vaihtamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      115
      2403
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1453
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      641
      995
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      878
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe