Miten on? Salainen tempaus vai julkinen tulemus vai molemmat peräkkäin?
Tuleeko Jeesus salaa vai julkisesti vai kummallakin tavalla?
Anonyymi-ap
96633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Se salainen Jeesuksen tulemus tarkoittaa sitä, että Jeesuksen tulemuksesta ei kukaan tiedä ennakkoon, milloinka se tapahtuu. Siis tieto Jeesuksen tulemuksesta on salattu ihmiskunnalta.
Ensin tempaus vastaan Jeesusta pilviin. Turvaan 7 vuoden vihanajaksi. Sitten laskeudutaan Jeesuksen kanssa vihanajan jälkeen ja 1000 vuotinen valtakunta perustetaan. Vihanajassa tulee vielä monille herätys.
Jeesus ei (vielä) "tule" minnekään, kuten maan päälle, vaan enkeleineen seisoo / leijuu taivaalla pilvien päällä.
Sieltä käsin Hän kutsuu omansa yläilmoihin.
Tämähän on Raamatussa tarkkaan kerrottu.
Vasta Karitsan Häiden jälkeen (n. 3,5-7 vuotta) Hän omineen palaa maan päälle.
Kyllä Jeesus tulee julkisesti, niin että KAIKKI näkevät hänen tulemuksensa.
Kaunista on hänen tulonsa hakemaan morsian luokseen:
https://youtu.be/VoMOPB1_oQY
Juu, varmasti koko maailma sen näkee. Voin vain kuvitella Yle-uutiset sitä kertomassa, aina enemmän ja enemmän totuutta muunnellen.
Eikös se ole menossa naimisiin lampaan kanssa.... vai mitä ne höpötää karitsan häistä,
"Kaunista on hänen tulonsa hakemaan morsian luokseen"
Löytäneekö Jeesus ketään, sillä morsiamiksi julistautuneilla seurakunnilla on kaikilla liuta aviottomia äpäriä...useilla miljoonittain ja yhdellä jopa yli miljardi... jotka tyrkkymorsiamet ovat kastaneet OMIIN NIMIINSÄ !
Kuka/ketkä mahtaa olla kaikkien niiden isä/isiä ?
VOI VOI..."kauniista morsiamista" on tullut Babylonin PORTTOJA !
Turha on toiveesi.
Sadut ei käy toteen
Kyllä Jeesus tulee julkisesti, ei salaisesti hiippaillen.
Hiippari Jeesus yöllä nahisee
Se on se kun Musk ja Trump lähtee Marsiin.
Eräs voittajan palkinto on saada selville JEESUKSEN UUSI NIMI.
Eli emme tiedä kuka julkisuuden hahmoista hän kulloinkin on. Emmekä sitä millaisessa asussa hän liikkuu ja missä.
Virret ja Hengelliset laulut avaa vähän tätä salaisuutta. Ne kertoo Jeesuksen ominaisuuksista ja miten hän inkarnoituu.
Mutta miten päästä kuulemaan uusimmat laulut joissa salaisuudet valaistaan?
Jeesus tulee julkisesti Raamatun mukaan:
Ilm. 1:7 Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
Mutta sen alussa tapahtuva tempaus taas tapahtuu yllättäen !
Luukas 17
34 Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
35 Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."
"34 Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään."
Homokin voi siis pelastua Jeesuksen sanojen mukaan.
Mistä tiedät että ovat yhdellä ja samalla vuoteella ja mitä tekevät? Jeesus ei hyväksy homoseksuaalisuutta.
"sinä yönä on kaksi miestä YHDELLÄ VUOTEELLA"
No yleensä yksi ihminen ei nuku kahdella vuoteella, mutta kaksi ihmistä voivat nukkua yhdellä vuoteella.
Sitä voi taas sitten pohtia, miksi ovat yhdellä vuoteella molemmat...
Siinä sitä on oman mielikuvituksen mukaan taas päätelty- yhdeltä vuoteelta.... käsitteeseen.
Aikoinaan lähdin evankelioimaan sukulaismiestä, - sanoin vaimolleni, että taas menen.
Tilojen takia, kun matkaa oli 500 km. kotiini, jouduimme lepäämään, eli nukkumaan samalla ---yhdellä vuoteella--- ja ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Uni se tuli yhdellä vuoteella, eikä siinä mitää homosteltu. luin hänelle raamattua - tuolle idän uskontoihin eksyneelle ja hän lopulta nukahti Sanan äärellä.
Se käyntien summa toi hänelle Sanan tähden pelastuksen.
Siis yhdellä vuoteella oltiin Sanan- tähden läsnä- ja uskon terveen matkanteon summan mukaan. Hän toimi koko elämänsä suhteen sitten luterilaisen kirkon tehtävissä, kun sen aika hänelle koitti ja on elävässä uskossa.
Siis yhdessä vuoteella kirjoitukseen on turha alkaa jäsentämään mitään sitä, mitä siinä ei lue.
Hän elää perheellisenä, lapsia- ja aivan hetero-
kuten itsekin. Tosin oman vaimoni olen siunannut haudanlepoon. Kun aika hänellä päättyi, elämänhenki palasi Elämänantajalle takaisin, ja hän nukahti kuoleman uneen.
Ja hänet herätetään haudanlevosta- viimeisen pasunan soidessa ja Ylienkelin äänen kaikuessa ja Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ja sitten me- jotka olemme elossa, h-hetki on yhteinen.
Nyt- Jeesus on valmistamassa sijaa- on valmistamisen paikka.
Siellä ylösnousussa on varmasti heitäkin, jotka ovat evankelioineen yhdellä vuoteella, tilanteitten johdolta käsin.
Se pitää kuitenkin sanoa, että Raamattu kertoo sen, mitä ensin tulee tapahtua / toteutua, ennenkuin tempaus / Herran tulemus toteutuu, sen Paavali on kertonut selvästi:
2. Tessalonikalaiskirje 2
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Eli 3:nnen temppelin tulee olla pystyssä ja kadotuksen lapsen, eli antikristuksen tulee siellä julistautua Jumalaksi / Kristukseksi !
Joten esim. Selef Urgen odottelut Jeesuksen tulemuksen ajankohdasta eivät perustu Raamatun ilmoitukseen, sillä hän odottaa Herran tulemusta ennen näitä Paavalin ilmoittamia asioita.
"7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa"
Kristuksen sijainen maan päällä eli erehtymätön Antikristus paavihan on astunut Jumalan temppeliin jo ajat sitten ja asustelee siellä varmaan ihmiskunnan loppuun asti.
"Eli 3:nnen temppelin tulee olla pystyssä ja kadotuksen lapsen, eli antikristuksen tulee siellä julistautua Jumalaksi / Kristukseksi !
Joten esim. Selef Urgen odottelut Jeesuksen tulemuksen ajankohdasta eivät perustu Raamatun ilmoitukseen, sillä hän odottaa Herran tulemusta ennen näitä Paavalin ilmoittamia asioita."
Sinunkaan "profetiasi" ei perustu Raamattuun, sillä Paavali ei puhunut mitään 3. temppelistä ja paavi täyttää kyllä antikristuksen tuntomerkit.
Höpö höpö !
Katolisen kirkon paavi ei ole kadotuksen lapsi.
Paavali kertoo aivan selvästi asian temppelistä !
Sokeako olet ?
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Eli temppelin tulee olla pystyssä, ja siihen ovat jo juutalaiset valmistaneet kaikki tarvittavat välineistöt, tiedon mukaan, eli enää puuttuu itse rakennus.
Eivätkä juutalaiset varmastikkaan päästä paavia juutalaisten temppeliin !
Kadotuksen lapsen tulee täyttää Raamatun profetiat, eli kuten Kristus itse täytti ja evankeliumi julistettiin siis vanhan liiton aikuisilla kirjoituksilla !
Joten juutalainen tulee siis antikristuksen olla, muuten hänellä ei ole asiaa siihen tulevaisuudessa rakennettavaan temppeliin, eivätkä juutalaiset ota häntä muuten vastaan !
Eikä tämä kirjoitukseni todellakaan ole mikään profetia, vaan silkkaa faktaa.
Te Vanhan liiton "kristityt" vasta sokeita olette, kun te etsitte vastauksia juutalaisten Raamatusta VTsta. Eikö kristittyjen pitäisi tulkita kirjoituksia UTn avulla, eikä VTn avulla, niin kuin te teette?
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan TÄMÄ TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.
Te Vanhan liiton "kristityt" olette yhtä pihalla Jeesuksen puheista kuin juutalaisetkin, joita Paavali nimitti orjatar Haagariksi.
1. Kor. 3:16
Ettekö tiedä, että TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä?
1. Kor. 3:17
Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.
1. Kor. 6:19
Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
2. Kor. 6:16
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä ME OLEMME ELÄVÄN JUMALAN TEMPPELI, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
Ilm. 21:22
Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
"Sokeako olet ?"
Kerropa sinä näkevänä, mistä tässä kaikessa temppelijutussa perimmältään on kyse?
Joh.2
19 JEESUS vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan TÄMÄ TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
20 Niin JUUTALAISET sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.
Ei osaa vanhan liiton "näkevä" selittää "Herransa" sanoja.
Vieläkään, vaikka vastaukset on tarjottimella siellä kristittyjen UTssa ?
Syntiin langenneen jälkeläiset eivät omalla pimentyneellä ymmärryksellään kykene selittämään Jumalan profetaalista Sanaa joka on totuus.
Raamattu ei ilmoita mistään kolmannesta temppelistä se on ihmisen oman mielikuvituksen valheellista selitystä..
Paavalin kirjoittama Tessalonikalais kirje on kirjoitettu ennen vuotta 70 jolloin Jerusalemin temppeli oli vielä pystyssä ja jonka rooman sotajoukot sitten häpäisivät.
------------
”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.”
2. Pietarin kirje 1:20-21 FB38
Novum selitys— 2.Piet.1:20. Kun profeetat tulkitsivat historiallisia tilanteita tai puhuivat siitä, millaiseksi historia vastaisuudessa muodostuisi, he eivät puhuneet omia käsityksiään, vaan julistivat jumalallista ilmoitusta. Väärän profeetan tuntomerkki Vt: ssa oli juuri se, että hän puhui omassa voimassaan, »omin neuvoin». Hän ei puhunut sitä, mitä Jumala tahtoi ihmisille välittää (Jer 23:16; Hes 13:3).
”Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.”
Jeremia 23:16 FB38
”Näin sanoo Herra, Herra: Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet!” Hesekiel 13:3 FB38
Profeetat olivat täynnä Jumalan Henkeä puhuessaan (jae 21), ja myös heidän sanojensa selittäjien tulee olla Hengen täyttämiä.
2.Piet.1:21. Inhimillisellä tahdolla ei ole mitään tekemistä jumalallisen ilmoituksen kanssa. Ainoastaan väärät profeetat puhuvat sellaista, mikä on vain heidän oman mielikuvituksensa tuotetta. He profetoivat sellaista, minkä he toivovat tapahtuvan heidän mielensä mukaisesti.
Pyhät kirjoitukset ovat Jumalan innoittamia (2 Tim.3:16); ne eivät ole inhimillisten vaikuttimien ja toiveiden aikaansaamia. Ihmiset puhuivat, koska Henki vaati heitä puhumaan. Jeesuksesta voitiin sanoa, ettei kukaan ollut koskaan puhunut niin kuin hän (Joh 7: 46), ja samaa voidaan sanoa Raamatusta.
”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.”
2. Timoteuskirje 3:16-17 FB38
Jumalan Sana on Hengen ilmoitus.
”Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.”
1. Korinttilaiskirje 2:10-16 FB38
Ensin tulee salainen tempaus ja sen jälkeen Jeesus tulee kaikkien pyhien kanssa Öljymäelle!
Raamatussa ei puhuta "salaisesta" tempauksesta, vaan YLLÄTTÄEN TAPAHTUVASTA eli silloin, kun ihmiset eivät osaa odottaa sellaista tapahtuvan.
Hörhöt antaa sanoille omia korvasyyhymerkityksiään.
JEESUKSEN YKSI AINOA NÄKYVÄ JULKINEN PALUU ( EI MITÄÄN “SALATEMPPAUKSIA” tms.)
USKOVA ODOTTAA JEESUKSEN KRISTUKSEN “TULEMUKSEN ILMESTYSTÄ / KIRKKAUDEN ILMESTYMISTÄ
“Paruusia, apokalypsis,epifania “ yksi ja sama tapahtuma——Kristuksen paruusia on Hänen paluunsa, Hänen paluunsa on Hänen tulemisensa, Hänen tulemisensa on Hänen toinen tulemisensa. Kristuksen palaa on yksi jakamaton tapahtuma kirkkaudessa.
1.Kor.1:4. Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
5. että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
6. sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
>>>pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,<<<
1.Tim.6:2. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
13. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
>>>vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.<<<<
2.Tim.4:8. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Jeesus tulee ensin kuin varas ylöstempaamaan aarteensa, aijolliset kalleutensa, joijen puolesta on henkensäkin kerrallisesti yhjen antanut.
Sen jälkeen noinkuin 7v melkein hieman allellisoituen koska kenenkään liha yllä luijens ei selvillöityis päällä maan, olipa liha jalatonta, pakoon sätkiväistä, tahi jalallista, pakoon pötkiväistä pelos ja paniikis kun kuolema lähestyy, tulee ja tappaa, ja he ansaitsevat sen noina Herran Suurellisen Vihaisuujen Päivällisyyksis, se jälkinmäinen puolisuus 7v ajankulust,hiemallisoijust alle 3,5 vuojellisesti. Eikä se ensinmäinen 3,5v ole herkkusuustolle täyttä kermakakkuilua.
Näkökulmasta kyse. Jeesuksen ylöstempaus on maailmalle nopea ja muuten huomaamatonta, mutta huomataan vaan se että ihmisijä kajonnut paljon ja heitä yhjisteli Raamattu, rakkaus Jeesukseen, ja sen senmoisuujet, heis asullisoi Pyhä Henkilöllisyys, Jumala, Henki ihmisessä, aika huomaamaton, mutta aijost tojella näin on ja sen tojennus tapahtuu omakohtaisest, muut vaikeellisesti sitä ynmärtää voi kokemattomina ihhe Hänestä.
Tulemus, tuleminen sekoitetaan toisiinsa toisinan. Ihminen ei aina snaijaa tarkoittaako suarnauttelija Jeesuksen tulemsest suarnautajessan ylöstenpuuta, jossa kristityt ylöstemmataan, ne aijot, epäaijot jää tänne paljastuneina epäaijoiks, pelkkä muotomeno ja ulkokultaisuus ei tee ihmisest pyhää, Jumalalle kuuluvaa lasta, ei vaikka hän ittelleen ja henkellisest kuurosokeille niin valehtelisi.
Minäkään en aina ole ollunna selvillä kummata paluullisuujesta suarnaurtelija puhuu. Vielä sekin että Jeesus ei tule maan päälle ekalla kerralla ja jumalattomijen nähjen ylöstempauksessa, mainihen senkin kun se ei liene itsestäänselvyys ihan kaikkilaisille. Jeesus tulee tuonne ylös taivaallee ja Hänellisöitymän luokse ihmiset muuttuneissa uusiruumiillisuuksissaansa ylöstemmataan.
Ja näiden ylöstemmattujen ja kaikkijen muijen pyhijensä kanssa Jeesus palaa hieman alle 7v kulttua maan päälle niin että kaikki näkevät Jeesuksen ja tämä on sitten se yleensä tarkoitettu Jeesuksen takaisinpaluu maan päälle niin että sen kaikki näkevät ja tietenkin pyhätkin aijemmin ylöstemmatut ovat silloin nähtävissä.
Ylöstempauksesta puhutaan kristittyjen kokoontumisissa paluuna, koska kristityille Jeesus palaa noutamaan heijät luokseen, mutta mukaanpääsemättömille on kuin mitään ei olisi tapahtuntkaan, koska ylösottous tapahtuu johtopäätöksieni mukaan jonkun suuren tuhon aikana, ilmeisestikin käytännössä suht samanaikaisesti kun tuho alkaa, koska ylöstempaus tapahtuu jumalattomien sitä huomaamatta ihan heti vaan siihen menee oma tiejonsaanti, uutisointiaikansa, johtopäätöksistä muojustuva yhteenveto, mutta sekään ei enemmistölle avauju, mutta joillekin se ynmärrykselle avautuukin, jotkut muistaa mitä kristityt esiintoi, kertoi ja näpytemöi ja het Raamatusta katsovat taas monijen profetijoijen toteutuneellisoituneen.
Sitten vielä yks juttu. Jos olet jumalaton ja mietit että Jumala tuskin on olemassa niin Raamattu on kokonaan totta, kunhan kyseessä ei ole jumalattomien valhekäännös, joita on niitäkin tarjollisuujes.
Jos olet jo uskossa Jumalaan niin keep kouving ja hold on with a lil pit hahpiness in joor haart.
Jos sua ei ikäänkuin ilostuta nytten niin Herra sua ilostuttakoon tänään.Ei kokoaikaisest ilollinen olla voi vaikka Raamatuss sanotaan "ilollisoikaa aina" ? Vai voiko surressa kuollutta ritarillisuuttasankaruutta samalla siinä iloitakin henkessä uatellen Jeesusta ja miten upeaa tulevaisuutes onkaan uuvellisuujen maas, kussa Uusi Jerusaleminkin sua vuottaa?
Selef Urge
“..Vielä muutama huomautus
“..Miksi niin monet löytävät Raamatun kertomuksista merkityksiä, jotka eivät tosiasiassa niihin sisälly? Miksi etsitään vahvistusta omille mielipiteille sen sijaan, että kysyttäisiin, mitä Jumala tahtoo sanoa?
Pohjimmainen syy lienee intohimoinen kaipaus saada tietoa, jota voisi suoraan soveltaa omaan elämään, toinen syy taas kärsimättömyys (haluan vastaukset nyt ja mieluiten tästä kirjasta, tästä luvusta ja jakeesta, jota parhaillaan luen) ja kolmas itsekeskeisyys (koko Raamattu on kirjoitettu ohjeeksi juuri minua varten).
Raamattu sisältää kaiken sen ohjauksen, mitä kristitty elämässään tarvitsee ja on siksi valtava voiman lähde,) Se ei kuitenkaan sisällä vastauksia aivan kaikkiin henkilökohtaisiin kysymyksiin, eikä sen koko sisältö ole löydettävissä jokaisen kirjan jokaisesta luvusta! Kärsimättömyys avaa ovet monenlaisille virhetulkinnoille.
Edellinen lainausta kirjasta: Kirjojen kirja - Avaimia Raamatun tulkintaan--Gordon D. Fee - Stuart Gouglas.-- Perussanoma 1996 -- Aikamedia 2014 ( sivuilta 125-128)
Luettelemme tässä yhteydessä kuusi yleisimmin esiintyvää Raamatun yirheellistä tulkintatapaa. Esityksemme koskee niin narratiivisia kertomuksia kuin muitakin Raamatun kirjallisuuden lajeja.
1. Allegorisointi. Tekstiä käsitellään vertauksenomaisena opetuksena jostakin tekstille täysin vieraasta asiasta sen si jaan, että keskityttäisiin tekstin selkeän merkityksen tutkimiseen. Raamattu sisältää allegorisia jaksoja (esim. Hesekiel 23 ja osa Ilmestyskirjaa), mutta mikään näistä allegorioista ei ole narratiivinen kertomus.
2. Tekstiyhteydestä irrottaminen. Historialliseen ja kirjalliseen yhteyteen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, vaan keskitytään pieniin tekstikatkelmiin. Tällä tekniikalla on mahdollista saada mikä tahansa Raamatun jae merkitsemään mitä tahansa.
3. Valikointi muistuttaa tekstiyhteydestä irrottamista. Tekstistä poimitaan tiettyjä sanoja tai lauseita, mutta tekstiyhteys jätetään kokonaan huomiotta. Sen sijaan että yritettäisiin tasapainottaa keskenään eri tekstikatkelmia, toisia kohtia korostetaan toisten kustannuksella ja tekstiyhteydet unohdetaan täysin.
4. Väärässä yhdistelemisessä samassa kappaleessa esiintyviä, mutta yhteenkuulumattomia lauseita liitetään toisiinsa ja
muodostetaan tällä tavalla uusia merkityksiä. Aärimmäinen esimerkki tällaisesta on Psalmista 23 tehty tulkinta,
jonka mukaan pahimmat viholliset löytyvät pikemminkin seurakunnasta kuin sen ulkopuolelta. Tämä tulkinta peustuu seuraavanlaiseen päättelyyn: koska Daavid kerran asuu Herran huoneessa (jae 6) ja koska Jumala kattaa hänelle pöydän hänen vihollistensa silmien eteen, vihollisten on oltava Jumalan huoneessa, sillä missäpä muualla Jumala Daavidille pöydän kattaisi kuin siellä.
5. Uudelleen määritteleminen. Kun tekstin selkeä merkitys jättää kuulijat kylmäksi eikä näytä tuottavan mitään välitöntä hengellistä vaikutusta, tai kun teksti sanoo jotakin, mikä saattaisi loukata kuulijoita, syntyy kiusaus määritellä tekstin merkitys uudelleen. Esimerkiksi seuraavien Jeesuksen sanojen merkitystä pehmennetään usein: "Mutta te rikkaat — voi teitä! [ — — — ] Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää!" (Luuk 6:24, 26). Ensimmäinen lausuma muutetaan vaikkapa muotoon: "Voi teitä, jotka rakastatte rahaa niin paljon, että olette sen tähden kieltäneet uskonne Jumalaan" ja toinen: "Voi teitä, jotka olette ryhtyneet ateisteiksi saadaksenne osaksenne jumalattomien suosion." Näin pehmennettyinä Jeesuksen sanat eivät enää uhkaa tulkinnan esittäjää eikä hänen kuulijoitaan.
6. Auktoriteettiaseman antaminen kaanonin ulkopuolisille lähteille. Monet ovat vakuuttuneita siitä, että jokin tietty kaanoniin kuulumaton kirjallinen lähde, joka yleensä sisältää joukon oppeja tai "erityisiä" ilmoituksia Raamatun merkityksestä, pystyy avaamaan kaikki Raamatun mysteerit. Tämä on tyypillistä monille pienille uskonlahkoille. Niissä Raamattuun yleensä suhtaudutaan kuin se olisi suuri arvoitusten valtameri, jonka selittämiseen tarvitaan erityistä tietoa.
Ehkä kaikkein hyödyllisin ja käyttökelpoisin yksittäinen neuvo, jonka voimme narratiivisten kertomusten tulkinnasta antaa, kuuluu näin: älä lue niitä "apinointimielellä". Mikään Raamatun kertomus ei käsittele juuri sinun elämäntilanteitasi.
Kertomus Joosefista on kertomus Joosefista ja suunnitelmista, jotka Jumala hänen välityksellään toteutti — se ei kerro suoraan, mitä sinun pitäisi tehdä. Kertomus Ruutista kertoo Jumalan suojelusta ja siunauksesta Ruutin ja betlehemiläisten elämässä — ei sinun elämässäsi. Näistä kertomuksista voi oppia paljon, mutta ei ole syytä olettaa, että Jumala odottaisi sinun käyttäytyvän samalla tavalla kuin niissä esiintyvät henkilöt tai että sinulle pitäisi tapahtua samanlaisia asioita kuin heille. Palaamme tähän aiheeseen vielä luvussa 6.
Raamatun henkilöt ovat joskus hyviä, joskus pahoja. Joskus he toimivat viisaasti, joskus taas tyhmästi. Joskus heitä rankaistaan, joskus heitä taas armahdetaan. Joskus heillä menee hyvin, joskus he taas ovat surkeassa jamassa. Jumala haluaa opettaa meille jotakin kaikkien näiden kertomusten kautta, mutta meidän ei odoteta toimivan samoin kuin niiden henkilöt — eikä meillä itse asiassa ole siihen lupaakaan.Sen sijaan meidän tulee olla kuuliaisia siinä, mitä Jumala Raamatussa suoraan käskee meidän tehdä.
Narratiiviset kertomukset ovat kallisarvoisia juuri siksi, että ne niin elävästi kertovat Jumalan asioihin puuttumisista, havainnollistavat hänen periaatteitaan ja Jumalan palvelijan kutsumusta. Ne opettavat meille paljon olematta silti systemaattista eettistä opetusta. Sitäkin Raamatusta löytyy, mutta ei narratiivisista kertomuksista. Raamatun monimuotoisuus ja vivahteikkuus eivät ole mikään taakka, vaan juuri ne tekevät Raamatusta ehtymättömän siunausten lähteen…”
Edellinen lainausta kirjasta: Kirjojen kirja - Avaimia Raamatun tulkintaan--Gordon D. Fee - Stuart Gouglas.-- Perussanoma 1996 -- Aikamedia 2014 ( sivuilta 125-128)
Armonaika päättyy. Kristus tulee. Elämän ylösnousemus. Vanhurskaat hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa TUHANNEN VUOTTA. Tuomion ylösnousemus. Tuomio pannaan täytäntöön. UUSI MAA.
1234567---
Advenistismissa ei edes ole armoa, niin miten voi olemantpäättyä!
Jeesus ei tunne armoa laittomuuden tekijöitä kohtaan. Jeesus joutuu sanomaan: Menkää pois minun edestäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä.
1234567---
Kalenterin muutoskin oli laiton teko.
Monet ovat lähteneet muutoksia seuraamaan.
Valitettavasti ei tule
R/Atheism
Enkä puhu nyt vain jumalallisesta tai myyttisestä Jeesuksesta.
"Jokainen Raamatun ulkopuolinen Jeesuksen "todisteiden" lähde on äärimmäisen hatara ja siihen voi helposti puhkaista reikiä. Kukaan näistä kirjoittajista ei ollut Jeesuksen suora silminnäkijä, vaan he kirjoittivat vuosikymmeniä tai vuosisatoja sen jälkeen, kun hänet oletettavasti ristiinnaulittiin, ja monia näistä lähteistä on todennäköisesti muokattu vuosien varrella antaakseen kristinuskolle suuremman puolueellisuuden. Ei ole olemassa minkäänlaisia roomalaisia asiakirjoja Jeesuksen teloituksesta tai mistään henkilöstä, jota voitaisiin pitää hänenä. Ei mitään.
Minua hämmentää edelleen, miten niin monet ihmiset, mukaan lukien useimmat ateistit, pitävät historiallisen Jeesuksen olemassaoloa itsestäänselvyytenä, vaikka sitä tukevaa näyttöä on hyvin vähän tai ei mitään. Luulen, että se johtuu siitä, että valtavirran näkemys olettaa historiallisen Jeesuksen olemassaolon, ja kaikki, jotka kyseenalaistavat sen, leimataan jostain syystä hulluiksi.
Mielestäni Jeesus luotiin alun perin täysin myyttiseksi olennoksi (monissa varhaiskristillisissä kirjoituksissa Jeesusta käsitellään tällä tavoin transsendenttina hahmona ylhäältäpäin, jolla oli vain pinnallisesti ihmisen ulkonäkö), joka myöhemmin kirjoitettiin uudelleen henkilöksi, joka todella oli olemassa poliittisen tai uskonnollisen hyödyn vuoksi. Apokalyptinen juutalaisuus oli tuolloin erittäin suosittua, joten on järkevää, että he loivat messiashahmon kuten Jeesuksen, koska he odottivat sellaista."
Raamatun ulkopuoliset lähteet Jeesuksen historiallisuudesta ovat kristityiltä. Esimerkiksi Tacitus kuuli kristityiltä Jeesuksesta ja kirjoitti hänestä. Virallisia asiakirjoja roomalaisten omista lähteistä ei ole.
Kaikki lähteet Jeesuksesta ovat siis kristityiltä. Ne eivät ole siten luotettavia.
JEESUKSEN YKSI AINOA NÄKYVÄ JULKINEN PALUU ( EI MITÄÄN “SALATEMPPAUKSIA” tms.)
USKOVA ODOTTAA JEESUKSEN KRISTUKSEN “TULEMUKSEN ILMESTYSTÄ / KIRKKAUDEN ILMESTYMISTÄ
“Paruusia, apokalypsis,epifania “ yksi ja sama tapahtuma——Kristuksen paruusia on Hänen paluunsa, Hänen paluunsa on Hänen tulemisensa, Hänen tulemisensa on Hänen toinen tulemisensa. Kristuksen palaa on yksi jakamaton tapahtuma kirkkaudessa.
Parempi pitäytyä Kirjoituksissa ja valmistautua myös kristittyjä kohtaaviin vaikeuksiin, kuin olla huolettomana jonkun “amerikkalaisen unelman “ harhaan johtamana.
“viimeisenä päivänä.”
”Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.”
Johannes 6:39 FB38
“viimeisenä päivänä.”
”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."”
Johannes 6:40 FB38
“viimeisenä päivänä.”
”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
Johannes 6:44 FB38
“viimeisenä päivänä.”
”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
Johannes 6:54 FB38
“..Jumalan pasunan kuuluessa.”
1. Tessalonikalaiskirje 4:15-17 FB38— ”Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”
SIIS— “Herran tulemukseen..….Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan..”
“..Kristuksen omat hänen tulemuksessaan..”
1.Kor.15:20.”.. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema…”
“..viimeisen pasunan soidessa..”
1.Kor.15:50. “..Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
55. "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"
56. Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki…”
“.suuren pasunan pauhatessa..”
Matt. 24:29.”.. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin…”
Pasuunaa soitettiin kotiinlähdön merkikiksi: seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.
Olen uskonelämäni alusta asti käynyt vapaissa suunnissa, mutta minä en ole koskaan Raamatusta löytänyt vapaiden suuntien uskomaa salaista tempausta, enkä sellaista tempausta, joka tapahtuisi vuosikausia ennen Jeesuksen paluuta.
Yleisesti uskotaan, että seurakunta temmataan vuosia ennen Jeesuksen paluuta "turvaan" ja sitten pahuus maapallolla pääsee valtaan. Jo pelkästään se seikka, että pahuus saisi täysin vapaat kädet maailmassa seitsemäksi vuoden ajaksi ja pysyisi silti pystyssä niin kauan, on täysin naurettava ajatus. 😱
Itse olen Raamatusta ymmärtänyt, että seurakunta temmataan turvaan yläilmoihin (missään ei lue, että muuttaisimme taivaaseen) siksi ajaksi, kun Herra langettaa vihonviimeiset vitsaukset niiden ylle, jotka kieltäytyvät parannuksenteosta ja ovat siis Jumalan vihan alla. Sen jälkeen alkaa rauhanvaltakunnnan aikakausi maan päällä. Tässä valtakunnassa kuollaan edelleenkin, mutta paljon vanhempana kuin nyt, joten taivaassa se valtakunta ei voi olla.
Taivas on matkani määrä matkalle en tahdo jäädä, kun saavut pilvissä kerran kansaasi pois noutamaan.
Pyhät ovt 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhoutuneen maan päällä.
1234567---
Jumala tekee uuden maan ja taivaan Raamatun mukaan. Ja pyhät hallitsevat maan päällä:
Ilm. 21:1
minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Ilm. 5:10
...he tulevat hallitsemaan maan päällä.
Jes. 25:6-7
Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot (Siionin vuorella)... Ja hän hävittää tällä vuorella (Siionin vuorella) verhon, joka verhoaa kaikki kansat, ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat.
Ensin pyhät ovat 1000 vuotta taivaassa, ei täällä tuhotun maan päällä. 1000 vuoden jälkeen kun jumalattomat ovat herätetty kuolleista ja tulella tuhottu. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
Joh.21 luku on aivan tuttu.
1234567---
Älä unta näe., että menisit luinesi ja nahoinesi pilviä ylemmäs, kuten taivaaseen asumaan.
Eikä maapallo ei ole rappiotilassa tuhatta vuotta, eikä ihminen poissa maapallolta tuhatta vuotta. Jumala teki maan asuttavaksi, eikä hän pidä sitä autiona, vaan hän luo ja perustaa sen uudelleen rauhanvaltakunnaksi.
Jes. 11:9
Ei missään minun pyhällä vuorellani (Siionissa) tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta
Jes. 65:17
Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
Uusi taivas ja uusi maa luodaan 1000 vuoden jälkeen.
En tule muuttamaan näkemyksiäni.
1234567---
Olet väitteitäsi täällä vuosia muille tyrkyttänyt, en edes oleta, että juuri sinä mieltäsi muuttaisit. Mutta ehkä joku muu ottaa onkeensa Raamatun sanoista. Kiistely asiasta on turhaa, koska asia tapahtuu juuri siten kuin Raamattu sen sanoo tapahtuvan.
Varoitus väärästä tempausopista on tärkeä sen takia, ettei kukaan ajautuisi antikristuksen syliin, koska Raamatun mukaan uskovat ovat maan päällä antikristuksen ajassa. Ja sitä eivät kaikki uskovat ole jonkun oman tunnustuskuntansa käsitysten ja väärien opetusten takia ymmärtäneet.
On tärkeää ymmärtää kolmannen enkelin varoitussanoma pedosta ja pedon merkistä.
Pedon merkkihän on sunnuntai, ja vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.
1234567---
Kaikki täällä jotakin tyrkyttää!
Voi höpönassua uskomuksineen!
Ei taivaaseen mennä luineen nahkoineen !
Jeesus toisessa tulemisessaan herättää omansa kirkastetussa ruumiissa, elossa olevat pyhät muutetaan. Heidän taivasmatkansa alkaa 1000 vuodeksi taivaaseen.
Uusi taivas ja uusi maa luodaan 1000 vuoden jälkeen, kun ensin jumalattomat herätetään tuomiolle, ja tulella tuhotaan.
1234567---
Kuuntelin erään (profeetallisen) henkilön saamaa sanaa Tubessa. Hän sanoi, että Herran mukaan seurakunta odottaa tempausta jo lähivuosien sisällä (jotkut odottavat sen tulevan jo tänä vuonna), mutta tämän henkilön mukaan aikaa kuluu vielä jopa kymmenkunta vuotta - hän on saanut profetiaa itse asiassa seuraavalle 20 vuodelle. Hänen mukaansa asiat jatkuvat suunnilleen samanlaisina kuin tähänkin asti vielä vuosikausia, ennen kuin asiat pahenevat.
Itsekin olen sitä mieltä, ettei maailmantilanne ole vielä niin huono, mitä Raamtussa kuvataan, että tempauksen ja paluun ajankohta vielä voisi olla käsillä. Vaikka niin haluaisin. Suomenkin kristityt olla möllöttävät edelleenkin aivan rauhassa, usko ja Jeesuksen seuraaminen eivät maksa meille kuin korkeintaan kolehdin verran.
Eikä monet asiat Raamatusta ole vielä edes täyttyneet. Jos Raamatusta jäisi joku asia täyttymättä, Raamattu ei olisi luotettava, vaan raukeaisi tyhjiin - ja Raamattu ei voi Raamatun mukaan raueta tyhjiin. Ne asiat, mitä siellä lukee, on siis tapahduttava. Sen takia Jeesus ei voi tulla "minä hetkenä hyvänsä", niin kuin yleisesti opetetaan, eikä ennen kuin kaikki paluuta edeltävät asiat, mitä Raamatussa lukee, tapahtuvat.
Itsekään en ole muusta varma kuin siitä mitä Raamattu kertoo ja maajilman tapahtumat kertovat missä mennään kun maajilmaa ja sen suhtaumista Israjeliin ja itse Israjelia keskijössääns seurailee. Psalmin 83 sota on seuraavana listalla ja on mahjollista ettei ylöstemmattavat sitä aivan ehji nähjä vaan "mustat pilvet" ennen sotamyrskyn alkua.
Leo Meller on kertonut seuravan Raamatun profetijan olevan ylöstempaus jo n. vuosikymmen sitten, mutta sen jälkeen on Karhu lähtenyt liikkeelle ja pohjoisessa ( Moskova,Kreml) oleva sotaa ylläpitävä pata kiehunut kiehumistaan, mielestäni sodan ja kaaoksen pata alkoi kiehumaan helmikuussa 2022jKr. Se on mun näkemykseni , en tiejä olenko oikejassa vai vasenmassa sen suhteen, mutta oletelmoin kyllä oikein aivoitelleeni, sillä tapahtumakulkuun, jollainen mulla on siitä kuinka sotaisuujet etenevät ovat menneet oikeen koko ajallisesti. Kun mejiassa puhuttiin että RUS-UKR välinen sota on lyhyt niin mä jo siinä oivalsin ettei ole ja juteltiin siitä sukulaisten jumalattomain kanssa niin olin ainoo joka sanoi että sota jatkuu kauan ja sodan seurauksena RUS köyhtyy ja RUS saa tilaisuutensa saaha suuret talouvelliset luonnonvarasaaliit osallistumalla Israjellin ryöstöön.
Saattaa olla että Jumala laittoi koukut Karhun leukaperiin kiinni jo 2022, mutta sen oletan kyllä tapahtuvan vasta myöhemmin, koska Raamattu antaa ainakin itselleni sen älyävyyjen, että kun Jumala koukuttaa Karhun niin silloin Karhu tulee vedetyksi "heti" ryöstämään Israelia muiden kelvottomien metsän eläinten kanssa. Heti voi kestää usejankin vuojellisen.
Ylöstempaus tapahtuu just ennen suurta tuhoa. Suuren tuhon aiheuttaa syuurituhoinen sota, jonka aikana vain harva huomaa kristittyjen kadonneen, mutta sekin on monilukuinen joukko. Heille kerrotaan sodan tuhon jälkeen tarkkaan harkitut valheet siitä mihin kristityt kajonneet. Kaikki eivät niitä valheita usko, koska he muistavat kadonneijen kristittyjen varmuujen siitä mitä heille tapahtuu, he katoavat ylöstempauksessa, jonka Jumala heille tekee.
Ja siihen mennessä moni profetija on jo toteutunut mitä Raamatussa on ja joita he ivät uskoneet tapahtuvan tulevaisuujessa, mutta he huomaaavat että Raamatun profetijat sen kuin toteutuvat kuten ilmoitettu on edeltäpäin: Gaza jää autijoksi, Tamaskos raunijoillisoituu, Psalmin 83 sota toteutui, ihmisijä kuoli sovassa just se määrä, jonka Raamattu ilmoitti, neljäsosa ihmiskuntaa usw.
Selef Urge
En pitäydy Mellerin sanomiin.
1234567---
Typerin väite kaikista on väite siitä, että tuhtavuotinen aika oltaisiin taivaan valtakunnassa. Taivas on Raamatun mukaan henkien asuisija.
Edes tuleva ylösnousemusruumiimme ei ole pelkästään henkeä tai yliluonnollinen keho, vaan se on sekä fyysinen että yliluonnollinen. Ja sellaisen kehon kanssa asutaan maan päällisessä rauhanvaltakunnassa. VT kuvailee tätä aikaa mm. siten, että silloin pienokainen leikkii kyyn kolossa ilman vaaraa. Adventisteilla on vissiin kyynkoloja taivaassakin? 😅
Täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. Sinne Jeesus jo valmistamaan mennyt on kodin kaunehimman.
Pelastuneet Adventistit ovat 1000 vuotta taivaassa.
Suotakoon rauha niille ketkä 1000 vuotista kautta maan päällä viettävät.
Kaikille tilaa riittää kaikille paikkoja on.
1234567---
Mitä luulet saavuttavasi tällä saman kommentin massapostauksella? Et muuta kuin sen, että pysyt itse eksymyksessä.
Kyllä ne kaikki eksyttäjät selviää aikanaan.
1234567---
Adventistien, ainakin suurimman osan paikka on ihan muualla.
Laki näet ei pelasta, vaan Jeesus Kristus.
Mutta sitäkään sinä raukka et itse ymmärrä.
Kaikki palstat ovat vapaat.
Kuka niin on väittänyt, että laki pelastaa ?
1234567---
Jatkan vielä: Adventtilauluja, laulukirjan sanoin 180. Ei kullalla maksettu lunastustani, ei maailman aarteet riittäneet, oi ! Vaan Jeesuksen risti on kalliopohjain, ja kuolonsa mullekin autuuden toi. KERTOSÄE: Ostettu oon ......en hintaan kullan, enkä maisten aarteiden. Mun osti verellänsä Jeesus hintaan suuren rakkauden.
1234567---
YouTube-videoitten nimet, joilta voi kuunnella oikean tempausopin Juha Norolammen kanavalta:
Salainen tempausoppi ei ole totta.
Jos tempaus tapahtuisi huomenna ?
Norolampi vaikuttaa helluntaiseurakunnassa ja kumoaa myös hellareitten ym. vapaitten suuntien väärät tulkinnat tempauksesta.
Te olette tehneet ennustuksista opinkappaleita.
Jeesuksen rististä te ette koskaan kirjoita.
Jeesus tulee että uuh uuh spruits.
Eli reisille roiskii.
Pietarin selkään.
Täytynee laittaa tämä tänne alas, kun on tullut kaikenlaista huttua väliin.
Eli vastineeni eräälle eksyneelle:
-----------------------
Höpö höpö !
Katolisen kirkon paavi ei ole kadotuksen lapsi.
Paavali kertoo aivan selvästi asian temppelistä !
Sokeako olet ?
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
Eli temppelin tulee olla pystyssä, ja siihen ovat jo juutalaiset valmistaneet kaikki tarvittavat välineistöt, tiedon mukaan, eli enää puuttuu itse rakennus.
Eivätkä juutalaiset varmastikkaan päästä paavia juutalaisten temppeliin !
Kadotuksen lapsen tulee täyttää Raamatun profetiat, eli kuten Kristus itse täytti ja evankeliumi julistettiin siis vanhan liiton aikuisilla kirjoituksilla !
Joten juutalainen tulee siis antikristuksen olla, muuten hänellä ei ole asiaa siihen tulevaisuudessa rakennettavaan temppeliin, eivätkä juutalaiset ota häntä muuten vastaan !
Eikä tämä kirjoitukseni todellakaan ole mikään profetia, vaan silkkaa faktaa.
Siis selvästi ja suorasanaisesti on Paavali kertonut nuo faktat tässä jo, mutta miksi niitä ei uskota ???
2. Tessalonikalaiskirje 2
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
>>>>>Asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala<<<<<.
1700-luvun Luterilaiset virret kertovat, pedosta, antikristuksesta paavista.
Virsi 241. 4. Se peto itsens' istutti Jeesuksen kirkkoon pyhään, ja oikian Jumalan unhotti, itsens' teetteli siaan: Hän paimenet hukuttaa käski, kuin lampait' laitumell' toit ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.
1234567---
Portto on eri kuin kadotuksen lapsi !
Sinä olet itse sokea, etkä ymmärrä edes sen vertaa, että lakiliiton "sapatti" ja sen pitäminen ei pelasta, vaan Kristus !
Joten lopeta turhat höpinäsi, ettei sinulle huonommin kävisi.
Lakiliitto on JO lakkautettu 2000v. sitten !
Lue ja usko viimeinkin tämä selvä sana:
1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4 Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5 ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni".
6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".
8 Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
!!!
9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
!!!
Siis sapatti oli vain lakiliiton kuva ja varjo uuden liiton levosta !
Ei itse asiain olemus !
Jumala antoi jo heti alussa meille lepopäivän kerran viikossa, mutta sekin siis oli kuvaa ja varjoa siitä todellisesta Hengellisestä levosta OMISTA TEOISTA, jonka Jumala on luvannut omilleen !
Sapatti on Jumalan merkki. Sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.
Joka korvansa kääntää lakia kuulemasta, sen rukouskin on kauhistus !
1234567---
Jeesus sysää sapatin hylkääjät toisessa tulemisessaan varjoon, ei hyvin käy !
1234567---
On se tuo sapatti monille niin vaikea, niin vaikea.
Raamatussa kirjoitettuna: Harvat ovat ne, jotka sen tien löytävät joka elämään vie.
1234567---
Biblia (1776) Mutta puoli-yönä tuli huuto: katso, ylkä tulee, menkäät ulos häntä vastaan. Matt.25:6.2Kor.11:1-2. Ilm.19:7
Valmistautua tulee Jeesuksen toiseen tulemiseen. Nukkua ei saa.
1234567---
Miten olette valmistautuneet siihen, kun ja jos Jeesus ei tule???
Jeesuksen rakauden olen saanut sydämeeni. Auttakoon Hän, että saan pysyä Hänen rakkaudessaan, se on todellista elämää.
Monesti pyydän Jumalalta apua, että pysyn Hänen edessään rakkaudessa. Omin voimin en kokeile, vaan Hän antaa voiman.
"Tulikaste"?---
Raamattua tulee lukea asiayhteyksineen eikä tehdä irtolauseilla epäterveitä Raamatulle vieraita oppeja jotka vievät harhaan.
Johannes Kastajan puheesta on tehty asiayhteydestä irroittamalla kummallinen epäterve selitys että ensin olisi kyllä Pyhän Hengen saaminen ja sen jälkeen joku "tulikaste"?
Johannes profeettana näki Jeesuksen Kristuksen ajan "Pyhän Hengen" lupauksen toteutumisen ja myös lopun jolloin Herran päivän tuli kohtaa jumalattomia. Lukemalla koko asiayhteys käy selvästi ilmi mitä "tulella kastaminen" merkitsee.
(välitön asiayhteys Luuk.3:1-18.)
Luukas 3:16-17 FB38
”niin Johannes vastasi kaikille sanoen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."”
"Siinä on "tulikaste"--"mutta ruumenet hän polttaa
sammumattomassa tulessa."”
Johannes Kastaja lakiliiton profeettana siteerasi profeetta Malakiaa.
Malakia 4:1 FB38
”(3:19) Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.”
Adventistien harha että jumalattomat "raukeavat tyhjään"( Annihilationismi) em. Malakian perusteella on harhaa. Malakiassa on kyse fyysisen palamisesta. Kristittyjenkin ruumiita on poltettu mutta eivät he siitä huolimatta ole "tyhjiin rauenneet" , eikä jumalattomatkaan vaan Jumalan tuomio istuimen eteen joutuvat kaikki.
Matteus 10:28 FB38
”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”
Wikipedia--
"..Jotkut annihilationistit, kuten esimerkiksi adventistit, edustavat kantaa jossa syntiset joutuvat kärsimään tulisessa järvessä syntiensä perusteella määrätyn ajan ennen kuin heidän olemassaolonsa lakkaa.
Toiset annihilationistit, kuten esimerkiksi Jehovan todistajat, eivät usko tulessa piinaamiseen ja pitävät sitä pakanallisena oppina.
Annihilationismista käytetään myös käsitettä tyhjiinraukeaminen. Käsite ei ole saavuttanut virallista tukea kristillisiltä suuntauksilta lukuun ottamatta yksittäisiä herätysliikkeitä. Valtaosan kirkko-oppien mukaan syntiset joutuvat ikuiseen helvettiin, josta käytetään toisinaan sanaa kadotus..."
Jumalattomat tulevat reaukeamaan tyhjään, eikä heistä jää juurta eikä oksaa. He joutuvat toiseen kuolemaan.
Jumala ei ole sadisti, että ikuisesti tulella polttelisi.
1234567---
Saattehan te mielistellä, sillä ikuisella tulella. Teidän mielistelyt eivät tule toteutumaan.
1234567---
Jokainen aikanaan nousee ylös, kärpäsinä tai hiilidioksidina.
Näin se orgaanisen hiilen kiertokulku menee. Ei siihen jumalia tarvitse keksiä.
Jeesus ei taivaassa setvi omiensa syntejä , vaan rukoilee omiensa puolesta.---”Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.”
Roomalaiskirje 8:34 FB38
”Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.”
Heprealaiskirje 8:1-2 FB38
" pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä"---Hän rukoilee kansan edestä kuten lakiliitonkin ylimmäinen pappi teki jo esikuvallisesti Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmässä.
Synnit sovitettiin ristillä, eikä niitä taivaassa enään setvitä. (Kol.1:18-23.)
Adventistien Raamatulle vieras epäterve käsitys.
Wikipedia:
".. • Kristus toimii kaikkein pyhimmässä ylipappina ja puolustajana oikeudenkäynnissä, joka tunnetaan myös tutkivana tuomiona. Tämä oikeudenkäynti alkoi syksyllä 1844 ja jatkuu Kristuksen tulemiseen saakka. Sen aikana käydään läpi uskovien asiat, jotta muulle taivaallisen pyhäkön maailmankaikkeudelle paljastuisi, ketkä saavat osallistua elämän ylösnousemukseen ja ketkä tuhotaan yhdessä jumalattomien kanssa. Tätä erottelua adventistit perustelevat muun muassa Jeesuksen vertauksella vehnästä ja rikkaviljasta, ja vertauksella kuninkaan pojan häistä."
MIKÄ ON RAAMATUN ILMOITUS?
Jeesuksen vertauksessa vehnä ja rikkavilja pelto on maailma EIKÄ SEURAKUNTA. Seurakunta on pyhä josta jatkuvassa tekosynnissä elävät srk. kurin mukaisesti erotetaan.
Jeesuksen vertaus kuninkaan pojan häistä oli suunnattu oma vanhurskaille fariseuksille . "Kuinka sinä olet tullut sisälle vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" Häävaatteet lahjoitti häiden järjestäjä.
Kukaan ei pääse Jumala yhteyteen omavanhurskailla teoilla vaan uskomalla evankeliumin ja kääntymällä pois entisestä synti elämästä.Jumala pukee uskovansa "lahja vanhurskauden vaatteeseen.Jumalan vanhurskauttamille on annettu Pyhä Henki.Ei edes Hengen lahjoja saada jollain esim.omatekoisella pitkällä paastolla eikä muutenkaan "rengin hengessä." Ne ovat lahjoja niitä ei ansaita.
”Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki, joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi, hänen kirkkautensa ylistykseksi.”
Kirje efesolaisille 1:13-14 FINRK
1000 vuotta tutkittavana kirjat, miksi kaikki eivät pelastuneet, että ei jää epäselväksi. Kun jumalattomat 1000 vuoden jälkeen herätetään tuomiolle, ja tuomio luetaan, niin ei jää epäselväksi miksi eivät pelastuneet.
1234567---
Adventistit eivät ole menossa Jumalan tykö, taivaaseen. Jos haluat Jumalan tykö, seuraa Jeesusta, älä adventistien riivaajien oppeja, sillä ne opit eivät vie Jumalan tykö.
Adventismi on tie pimeyteen.
Pelastuneet Adventistit ovat Sapatin Herran Jeesuksen kanssa 1000 vuotta taivaassa.
Etkö ollenkaan huomaa, tämä maahan on tuhoon tuomittu saasteineen kaikkineen.
1234567---
JEESUKSEN YKSI AINOA NÄKYVÄ JULKINEN PALUU ( EI MITÄÄN “SALATEMPPAUKSIA” tms.)
USKOVA ODOTTAA JEESUKSEN KRISTUKSEN “TULEMUKSEN ILMESTYSTÄ / KIRKKAUDEN ILMESTYMISTÄ
“Paruusia, apokalypsis,epifania “ yksi ja sama tapahtuma——Kristuksen paruusia on Hänen paluunsa, Hänen paluunsa on Hänen tulemisensa, Hänen tulemisensa on Hänen toinen tulemisensa. Kristuksen palaa on yksi jakamaton tapahtuma kirkkaudessa.
1.Kor.1:4. Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
5. että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
6. sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
>>>pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,<<<
1.Tim.6:2. Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
13. Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
>>>vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.<<<<
2.Tim.4:8. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Parrakas pitkätukkainen juutalainen?
Tuskinpa tulee salaa. Eiköhän sen kaikki huomaa, erottuu katukuvasta.
Noitahan oin israel puolillaan.
Voi olla, että Jeesus on jo tullut? Piileskelee jonkun helluntainaisen luona?
https://thepropertyofjesus.blogspot.com/2016/04/
Jeesuksen odottajille on tärkeää, että antikristus olisi konkreettinen ihminen, joka nousisi jonnekin temppeliin ja julistaisi olevansa Jumala?
Tähän pohjautuen, heidän on pakko uskoa myös fyysiseen pelastajaan? Heitä ei paljon liikuta ajatus "katso Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä".
Tämä maailma on kaatumassa ja Lootin vaimon kohtalo tuskin ketään ilahduttaa? Siitä huolimatta silmät tapillaan tuijotetaan lähi-idän tapahtumia?
Te jatkuvasti jauhatte tätä aihetta, joka osoittaa, ettette todella usko asiaan. Uskotteko edes Jeesukseen?
Joka uskoo ylösnousemukseen, tietää, että se tapahtuu Jumalan ajalla. Ei okkultistien arvuutteluiden ja ennusteluiden mukaan.
Somessa tulee kaikenlaista opetusta vastaan ja näin äskettäin sellaista jossa kirjotettiin että ihmisistä tulisi enkeleitä taivaassa mistä tälläinen oppi peräisin? Onko toi löydettävissä raamatusta jos on missä kohtaa tämä ilmoitetaan?
Jeesus on kuollut.