Kyseessä oli ensimmäinen sotilasparaati ikinä, eikö?
Vassareiden mielenosoitus plakaateissa väitettiin, että US Armyn järjestämä paraati olisi fasistinen?
Siis jo ennen paraatia vassarit tiesivät tuomita sen sellaiaesta, mitä eivät olleet edes nähneet.
Kyseessä on samanlainen mielivalta, kuin jos minä olisin poliisi ja alkaisin tuomita ihmisiä murhaajiksi ennen murhaa, niin varmuuden vuoksi otettais tavallisia ihmisiä ja poliitikkoja säilöön ettei ne tee murhia.
Ps. paraati ei ollut fasistinen, se esitteli US Armyn historian ja joitakin kevyitä aseita, sotilaista vain erikoisjoukot kantoi asetta kun esittelivät modernia taisteluvarustusta, läheskaikki muut kulki maastopuvuissa ilman asetta.
Ei ollut paraatissa mukana ohjuslavetteja, ei ydinohjuksia ei miyään uhoamista, Trump totesi hrillä olevan kehittynein armeija, siinä kaikki.
Kyllä suomen sotilasparaatit on huomattavasti enempi fasistisia kuin tuo hyväntuulinen tapahtuma jossa ihmiset selvästi viihtyi.
Vasemmiston olisi syytä uudistua.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli vassareille äärimmäisen karvas pettymys kun Trumpin paraatissa Trump ei itse ollutkaan tähti eikä Trump mahtaillut mannerten välisillä ydinohjuksilla tai millään muullakaan joukkotuhoaseella.
Trump ei uhonnut valloittavansa Grönlantia, Trump ei uhonnut mitään. Kyllä vassari pettyi.
Trump ei muistuttanut lainkaan hitkeriä tai putinia ja sehän suututti vassaria kun rajut uutisotsikot oli jo laadittu etukäteen!
Jaa , en tiennytkään et joku USA ssa olisi vastustanut sotilasparaatia . Suuri joukko ihmisiä ympäri USA a vastustivat Trumpin diktatuuri pyrkimyksiä ja demokratian säilyttämistä . En tiiä ketä ne oli mut yhen homon tunnistin ja tietääkseni hän ei ole minkään puolueen kannattaja .
Niinpä. Persut vaan näkee kaikkialla vassareita, jopa Jenkeissä, jossa ei mitään vasemmistopuoluetta ole olemassa. Persut kannattaa Trumpia ja Trumpin toimien vastustajat on siks persujen silmissä vassareita. Trump yhä ihannoi jotain Putinia ja matkii Putinia tuolla sotilasparaatillakin, mutt eihän persut mitään ymmärrä ja tajua.
Et siis lulenut mitä vassareiden plkaateissa luki, muttta sikti halust väitellä kansaani? Enkö mä juyri aloituksessa tuosta maininnut, tuomitsette lukematta faktoja, tuomitsette etukäteen.
Sitähän se Li Anderssonkin tekee, haukkuu haukkuu ja haukkuu.
olipas paljon kirjain virheitä, no onneksi vassari osaa lukea myös virheellisesti kirjoitettua 😭😭😭😭
Vassari on niin malttamaton, kaikki pitäisi saada hetii tässä ja nyt.
Sanna Marin antoi mallia tuosta, hän osti miljoonan luksuskämpän heti seuraavana päivänä kun hänet oli kruunattu prinsessaksi. Hän oli siis koditon.