Mitä Raamattu opettaa samaa sukupuolta olevien avioliitosta 2.0

Ensimmäinen ketju tuli täyteen.

Raamattu käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta siinä ei mainita erikseen samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Raamattu kuitenkin tuomitsee homoseksuaalisuuden moraalittomana ja luonnottomana syntinä. 3. Moos. 18:22 leimaa homoseksuaalisuuden inhottavana syntinä. Room. 1:26-27 julistaa homoseksuaaliset halut ja teot häpeällisinä, luonnonvastaisina ja riettaina. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Koska homoseksuaaliset himot ja teot tuomitaan Raamatussa, homoseksuaaliset avioliitot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja ne ovat itse asiassa syntisiä.

Aina Raamatun mainitessa avioliitto, on kyseessä miehen ja naisen välinen suhde. Ensimmäinen viittaus avioliittoon on 1. Moos. 2:24, jossa miehen kerrotaan jättävän vanhempansa ja liittyvän vaimoonsa. Avioitumista käsittelevissä raamatunkohdissa, kuten 1. Kor. 7:2-16 ja Ef. 5:23-33, avioliitto on aina miehen ja naisen välillä. Raamatullisesta näkökulmasta avioliitto on elinikäinen liitto miehen ja naisen välillä ja sen ensisijainen tarkoitus on perheen perustaminen ja hyvän pohjan luominen sille.

Meidän ei kuitenkaan tarvitse turvautua yksin Raamattuun ymmärtääksemme avioliittoa. Raamatullinen avioliittokäsitys on hyväksytty maailmanlaajuisesti kaikissa sivilisaatioissa kautta ihmiskunnan historian. Historia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Nykyisen sekulaarisen psykologian mukaan mies ja nainen ovat psykologisesti ja tunteellisesti toisiaan täydentäviä. Psykologit ovat myös todenneet, että miehen ja naisen välinen liitto, jossa molemmat aviopuolisot toimivat hyvinä roolimalleina, on kaikkein paras ympäristö tasapainoisten lasten kehitykselle. Psykologia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Samoin fysiologisesti mies ja nainen on suunniteltu sopimaan toisiinsa seksuaalisesti. Sukupuolinen kanssakäyminen jälkeläisten tuottamiseksi on ainoastaan mahdollista miehen ja naisen välillä. Luonto todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan.

Jos näin ollen Raamattu, historia, psykologia ja luonto kaikki yhdessä puhuvat miehen ja naisen välisen avioliiton puolesta, miksi tämän asian suhteen on niin paljon polemiikkia nykyaikana? Miksi homoseksuaalista avioliittoa vastustavat leimataan suvaitsemattomiksi ja vihamielisiksi kiihkoilijoiksi riippumatta siitä, kuinka kunnioittavasti he esittävät mielipiteensä? Miksi homoseksuaalit ajavat avioliitto-oikeuksiaan niin voimallisesti, kun useimmat ihmiset , uskonnolliset ja maalliset joko tukevat tai eivät suuresti vastusta heidän oikeuttaa muodostaa pariliittoa, jossa heillä olisi kaikki samat lailliset oikeudet kuin avioliitossa olevilla pareilla?

Raamatun mukaan kaikki tietävät homoseksuaalisuuden olevan moraalittoman ja luonnottoman. Ainoa keino tämän sisäisen tietouden tukahduttamiseksi on laillistaa homoseksuaalisuus ja hyökätä kaikkia sitä vastustavia vastaan. Paras keino homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi on saada homoseksuaalinen avioliitto samalle tasolle perinteisen vastakkaista sukupuolta olevien avioliiton kanssa. Room. 1:18-32 kuvailee tätä. Totuus on kaikkien tiedossa, koska Jumala teki sen tiettäväksi. Totuus on hylätty ja korvattu valheella. Valhetta esitetään, totuutta tukahdutetaan ja sitä vastaan hyökätään. Monien homoseksuaalisten oikeuksia ajavien kiihkomielisyys ja viha sitä vastustavia kohtaan on itse asiassa merkki siitä, että he tietävät mielipiteensä olevan väärä. Huonosti puolustettavissa olevan mielipiteen tukeminen mahtipontisella ryminällä on yksi vanhimmista propagandakeinoista. Homoseksuaalisten oikeuksia puolustavien toimintaohjelma on kuvattu kenties kaikkein parhaiten Room. 1:31, "ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä".

Homoseksuaalisen avioliiton hyväksyminen merkitsee homoseksuaalisen elämäntavan hyväksymistä, jonka Raamattu selvästi tuomitsee synnillisenä. Kristittyjen on oltava lujasti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan. Tämän lisäksi monet Raamatun ulkopuoliset seikat vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Sinun ei tarvitse olla evankelinen kristitty tietääksesi, että avioliitto on miehen ja naisen välillä.

Raamatun mukaan avioliitto on säädetty miehen ja naisen välille (1. Moos. 2:21-24; Matt. 19:4-6). Homoseksuaalinen avioliitto on avioliiton vääristymä ja loukkaus avioliiton luojaa, Jumalaa, vastaan. Kristittyinä me emme voi hyväksyä tai sivuuttaa syntiä. Sen sijaan kerromme Jumalan rakkauden ja anteeksiannon olevan tarjolla kaikille, myös homoseksuaaleille, Jeesuksen Kristuksen kautta. Meidän on julistettava totuutta rakkaudella (Ef. 4:15) ja puolustettava totuutta sävyisästi ja kunnioittavasti (1. Piet. 3:16). Kun me kristittyinä puolustamme totuutta ja joudumme sen seurauksena henkilökohtaisten hyökkäysten, ivan ja vainon kohteeksi, meidän tulee muistaa Jeesuksen sanat: "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.

631

2922

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Niin, tämä on eniten evlut kirkkoa puhuttava aihe. Niin siis myös täällä.

      • Juu.

        Aloittajan inho homoja kohtaan on huipussaan. Ja siellä pysyy. Hän vetää siihen jopa omintakeisen Raamatun.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juu.

        Aloittajan inho homoja kohtaan on huipussaan. Ja siellä pysyy. Hän vetää siihen jopa omintakeisen Raamatun.

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Totta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Kyllä. Aloittaja tekee juuri niin ihan laillisesti. Hän tulee siitä onnelliseksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä. Aloittaja tekee juuri niin ihan laillisesti. Hän tulee siitä onnelliseksi.

        Voitaisiinko kaikki muut, sinä mukaanlukien jättää kyseinen Heimo.Vesa, myös eheytynyt.homo -nimimerkistään tunnettu https://keskustelu.suomi24.fi/profiili/20062963 yksin jankuttamaan näihin lukuisiin homo-aiheisiin aloituksiinsa?
        Ei avattaisi näitä aloituksia jatkossa. Se onnistuu vaikuttamaan vain, jos kaikki muut ovat siinä mukana. Varmasti kävisi tylsemmäksi hänellä ja jos siitä huolimatta jatkaisi, hän korostaisi vain omaa tyhmyyttään, itsekeskeisyyttään ja rooliaan palstan trollina, häirikkönä.
        Sinuun on kaikkein huonoin luotto, että pystyisit pidättäytymään asiasta, kun korjailet jatkuvasti turhaan samoja kaikille selviä valheita henkilökohtaiseen elämääsi liittyen.
        Mutta sillä vain ruokit kyseistä toimintaa ja näitä aloituksia, kuten muutkin ruokkivat osaltaan, siksi nämä tulisi jättää jatkossa kokonaan avaamatta. Muuten asiaan ei tule muutosta. Juuri mitään selkeää parannusta palstalle ei ole tullut vuosikausiin, heikennyksiä lähinnä, ja myös aito_laisen alias Heimo.Vesan toiminta on vain pahentunut siitä mitä on nähnyt kommentointiaan joskus useampia vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Saako aitoavioliittolaisiakin inhota 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako aitoavioliittolaisiakin inhota 🤔

        Saa mutta harvassa on inhoajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa mutta harvassa on inhoajat.

        Vastasit sitten itelles kun muut eivät vastanneet 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastasit sitten itelles kun muut eivät vastanneet 🤣

        Nauratko itsellesikin aina, kun samaista itsellesi vastaamista harrastat?
        Saat sitten nauraa itsellesi jatkuvasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nauratko itsellesikin aina, kun samaista itsellesi vastaamista harrastat?
        Saat sitten nauraa itsellesi jatkuvasti!

        😂😺👍😹🤣

      • Bussikuski jätti meidät tänään kotiovelle suunnilleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Bussikuski jätti meidät tänään kotiovelle suunnilleen.

        Halusi päästä eroon teistä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Halusi päästä eroon teistä!

        Matkaa oli vielä muutama sata metriä. Hän on muutenkin erittäin ystävällinen, toisin kuin sinä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Matkaa oli vielä muutama sata metriä. Hän on muutenkin erittäin ystävällinen, toisin kuin sinä.

        Älä valehtele, että bussi ajelisi Avenida Robledalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele, että bussi ajelisi Avenida Robledalla.

        K- Kimaran ohi. Toinen bussi kyllä siellä menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitaisiinko kaikki muut, sinä mukaanlukien jättää kyseinen Heimo.Vesa, myös eheytynyt.homo -nimimerkistään tunnettu https://keskustelu.suomi24.fi/profiili/20062963 yksin jankuttamaan näihin lukuisiin homo-aiheisiin aloituksiinsa?
        Ei avattaisi näitä aloituksia jatkossa. Se onnistuu vaikuttamaan vain, jos kaikki muut ovat siinä mukana. Varmasti kävisi tylsemmäksi hänellä ja jos siitä huolimatta jatkaisi, hän korostaisi vain omaa tyhmyyttään, itsekeskeisyyttään ja rooliaan palstan trollina, häirikkönä.
        Sinuun on kaikkein huonoin luotto, että pystyisit pidättäytymään asiasta, kun korjailet jatkuvasti turhaan samoja kaikille selviä valheita henkilökohtaiseen elämääsi liittyen.
        Mutta sillä vain ruokit kyseistä toimintaa ja näitä aloituksia, kuten muutkin ruokkivat osaltaan, siksi nämä tulisi jättää jatkossa kokonaan avaamatta. Muuten asiaan ei tule muutosta. Juuri mitään selkeää parannusta palstalle ei ole tullut vuosikausiin, heikennyksiä lähinnä, ja myös aito_laisen alias Heimo.Vesan toiminta on vain pahentunut siitä mitä on nähnyt kommentointiaan joskus useampia vuosia sitten.

        Kannatan. Valitettavasti olet siinä oikeassa, että torreen on kaikkein huomoin luotta homman onnistumiseen. Hän ei vain voi olla vastaamatta ja ruokkimatta trollia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannatan. Valitettavasti olet siinä oikeassa, että torreen on kaikkein huomoin luotta homman onnistumiseen. Hän ei vain voi olla vastaamatta ja ruokkimatta trollia.

        Sellaista troIIaamista jälleen sinulta, Repe.

      • Anonyymi

        Kyllä, ihan kyllästymiseen saakka.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Matkaa oli vielä muutama sata metriä. Hän on muutenkin erittäin ystävällinen, toisin kuin sinä.

        OIette tosiaan yleisesti inhottuja sielläkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako aitoavioliittolaisiakin inhota 🤔

        Teet jo nyt niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Miten voi yleensäkään inhota jotain ihmistä joka ei ole kenelläkään pahaa tehnyt .
        Jotenkin vaan ihmetyttää että viel nykyaikana on näitä tolloja .
        Minulla on ystävä pareja jotka ovat homoseksuaalisia myös ollut kolleegoita , ei he eroitu mitenkään muista ihmisistä,, ainoastaan yhdesaä asiassa,
        Siis en ole heidän kuullut koskaan alentavan muita ihmisiä , ja oikeastaan aika huvittavaa sinänsä tuo kiinnostusn toisten elämään.
        Oli homo tai hetero ihan sama ihmisarvo heillä on kaikilla.
        Niin että eikö,tuo aloittaja pääse koskaan irti tästä aiheesta alkaa jotenkin kyllästyttämään nuo ainaiset raamatusta jauhamiset ja se kova kiinnostus homouteen.äkas kun selällään ei todella kiinnosta kaikkia liioin .että yksi kirja yleensä on saanut ihmise5muskomaaa satuihin ja vielä ottavat osviittaa jostain,kirjasta vaikka mikään mitä siinäselitelläät yli 2000 vanhoista asioista ei voi sivistynyt nykynihminen voi olla edes kiinnostunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitaisiinko kaikki muut, sinä mukaanlukien jättää kyseinen Heimo.Vesa, myös eheytynyt.homo -nimimerkistään tunnettu https://keskustelu.suomi24.fi/profiili/20062963 yksin jankuttamaan näihin lukuisiin homo-aiheisiin aloituksiinsa?
        Ei avattaisi näitä aloituksia jatkossa. Se onnistuu vaikuttamaan vain, jos kaikki muut ovat siinä mukana. Varmasti kävisi tylsemmäksi hänellä ja jos siitä huolimatta jatkaisi, hän korostaisi vain omaa tyhmyyttään, itsekeskeisyyttään ja rooliaan palstan trollina, häirikkönä.
        Sinuun on kaikkein huonoin luotto, että pystyisit pidättäytymään asiasta, kun korjailet jatkuvasti turhaan samoja kaikille selviä valheita henkilökohtaiseen elämääsi liittyen.
        Mutta sillä vain ruokit kyseistä toimintaa ja näitä aloituksia, kuten muutkin ruokkivat osaltaan, siksi nämä tulisi jättää jatkossa kokonaan avaamatta. Muuten asiaan ei tule muutosta. Juuri mitään selkeää parannusta palstalle ei ole tullut vuosikausiin, heikennyksiä lähinnä, ja myös aito_laisen alias Heimo.Vesan toiminta on vain pahentunut siitä mitä on nähnyt kommentointiaan joskus useampia vuosia sitten.

        Siis että,on yksikin homoja vihaavan ihminen omin yksi liian monta
        Raukkamaisia ovat eivöt mitöön muuta. Turhaan elettyjä vuosia näillä ressukoita..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        K- Kimaran ohi. Toinen bussi kyllä siellä menee.

        Ihan normaali reitti.
        Teillä oli painava viinareppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voi yleensäkään inhota jotain ihmistä joka ei ole kenelläkään pahaa tehnyt .
        Jotenkin vaan ihmetyttää että viel nykyaikana on näitä tolloja .
        Minulla on ystävä pareja jotka ovat homoseksuaalisia myös ollut kolleegoita , ei he eroitu mitenkään muista ihmisistä,, ainoastaan yhdesaä asiassa,
        Siis en ole heidän kuullut koskaan alentavan muita ihmisiä , ja oikeastaan aika huvittavaa sinänsä tuo kiinnostusn toisten elämään.
        Oli homo tai hetero ihan sama ihmisarvo heillä on kaikilla.
        Niin että eikö,tuo aloittaja pääse koskaan irti tästä aiheesta alkaa jotenkin kyllästyttämään nuo ainaiset raamatusta jauhamiset ja se kova kiinnostus homouteen.äkas kun selällään ei todella kiinnosta kaikkia liioin .että yksi kirja yleensä on saanut ihmise5muskomaaa satuihin ja vielä ottavat osviittaa jostain,kirjasta vaikka mikään mitä siinäselitelläät yli 2000 vanhoista asioista ei voi sivistynyt nykynihminen voi olla edes kiinnostunut.

        Juurihan hän perusteli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan normaali reitti.
        Teillä oli painava viinareppu.

        Ne kaksi Iäskiä eivät jaksaneet kävellä paria sataa metriä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voi yleensäkään inhota jotain ihmistä joka ei ole kenelläkään pahaa tehnyt .
        Jotenkin vaan ihmetyttää että viel nykyaikana on näitä tolloja .
        Minulla on ystävä pareja jotka ovat homoseksuaalisia myös ollut kolleegoita , ei he eroitu mitenkään muista ihmisistä,, ainoastaan yhdesaä asiassa,
        Siis en ole heidän kuullut koskaan alentavan muita ihmisiä , ja oikeastaan aika huvittavaa sinänsä tuo kiinnostusn toisten elämään.
        Oli homo tai hetero ihan sama ihmisarvo heillä on kaikilla.
        Niin että eikö,tuo aloittaja pääse koskaan irti tästä aiheesta alkaa jotenkin kyllästyttämään nuo ainaiset raamatusta jauhamiset ja se kova kiinnostus homouteen.äkas kun selällään ei todella kiinnosta kaikkia liioin .että yksi kirja yleensä on saanut ihmise5muskomaaa satuihin ja vielä ottavat osviittaa jostain,kirjasta vaikka mikään mitä siinäselitelläät yli 2000 vanhoista asioista ei voi sivistynyt nykynihminen voi olla edes kiinnostunut.

        Yritä ottaa ihan rauhallisesti, Repe.

      • Kuski huomasi, että meidät voi jättää kodin lähelle. Niin on käynyt ennenkin.

      • Anonyymi

        Mistään muusta ei evlut kirkossa väännetäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Sinuakin saa inhota.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä. Aloittaja tekee juuri niin ihan laillisesti. Hän tulee siitä onnelliseksi.

        Vähän sairasta. Minkähän sortin lahkoon kuuluukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voi yleensäkään inhota jotain ihmistä joka ei ole kenelläkään pahaa tehnyt .
        Jotenkin vaan ihmetyttää että viel nykyaikana on näitä tolloja .
        Minulla on ystävä pareja jotka ovat homoseksuaalisia myös ollut kolleegoita , ei he eroitu mitenkään muista ihmisistä,, ainoastaan yhdesaä asiassa,
        Siis en ole heidän kuullut koskaan alentavan muita ihmisiä , ja oikeastaan aika huvittavaa sinänsä tuo kiinnostusn toisten elämään.
        Oli homo tai hetero ihan sama ihmisarvo heillä on kaikilla.
        Niin että eikö,tuo aloittaja pääse koskaan irti tästä aiheesta alkaa jotenkin kyllästyttämään nuo ainaiset raamatusta jauhamiset ja se kova kiinnostus homouteen.äkas kun selällään ei todella kiinnosta kaikkia liioin .että yksi kirja yleensä on saanut ihmise5muskomaaa satuihin ja vielä ottavat osviittaa jostain,kirjasta vaikka mikään mitä siinäselitelläät yli 2000 vanhoista asioista ei voi sivistynyt nykynihminen voi olla edes kiinnostunut.

        Aivan samaa mieltä. Ole tutustunut moniin ihmisiin. Homolhin ,lesboihin, pariin be seksuaaliin.sekä ainakin 10 eri kansalaisuuksiin. Tavallisia ihmisiä ,eikä millään lailla erotu heteroista.kannattaisi tutustua ihmisiin eikä olla kuin kiukkuinen lapsi joka sanoo että en leiki sun kaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastasit sitten itelles kun muut eivät vastanneet 🤣

        Mielesi on selvästi järkkynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homoja saa ihan vapaasti inhota sinä kuin muutakin. Ei se ole lainvastaista.

        Kyllä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä.

        Mitä enemmän on inhoa maailmassa, niin sen paremmin menee.

      • Anonyymi

        Totta, eihän piispainkokous muusta ole puhunut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä. Aloittaja tekee juuri niin ihan laillisesti. Hän tulee siitä onnelliseksi.

        Sinä olet onneton tunari.

      • Anonyymi

        Juurikin näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa mutta harvassa on inhoajat.

        Juu, ylivoimainen enemmistö on itse heitä.

      • Anonyymi

        Piispat ovat asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saa mutta harvassa on inhoajat.

        Niin, se on normaalia.

      • Anonyymi

        Ylivoimaisesti onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylivoimaisesti onkin.

        Toden totta kun tarkemmin katson,

      • Anonyymi

        En edes tiedä mihin muuhun piispat olisivat ottaneet kantaa.

      • Anonyymi

        Tietenkin. Sama linja.

      • Anonyymi

        Tietenkin. Aiheen mukaan.

    • Anonyymi

      Tuotako ei kaikki piispat ja papit ymmärrä?

      • Anonyymi

        Eivät HALUA ymmärtää.

      • Anonyymi

        Liberaalit sellaiset eivät.

    • Anonyymi

      Jeesuskin riettaili 12 viettelemänsä poikalapsen kanssa ihan vihkimättä. Ei kun lamppuöljyä liukkariksi....

    • Anonyymi

      jeesus taisi olla homo , kun vain opetuslastenkanssa kulki

      • Anonyymi

        Tuo nyt lienee kaikille raamattua vähääkään lukeneille täysin selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo nyt lienee kaikille raamattua vähääkään lukeneille täysin selvää.

        Vain trollaajille ja valehtelijoille tuolla tavoin selvää

    • Anonyymi

      Sanaa avioliitto ei voi käyttää homosuhteesta.

      • Anonyymi

        Mutta tietysti sitten voi, kun puolisot ovat virallisesti solmineet liittonsa ja purjehtineet avioliiton turvalliseen satamaan. :)

      • Avioliitto se on, vaikka et yhtään ymmärrä.

        Maailman asiat eivät ole sinun päätettävissä.

      • Et todellakaan ymmärrä. Etkä tule ikinä ymmärtämään.

        Pysyt omissa asenteissasi.

      • Anonyymi

        Ei olekaan mutta älä anna sille aihetta länkyttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekaan mutta älä anna sille aihetta länkyttää.

        On se avioliitto,, vaikka muuta väittää.

        Valhe ei kannata.

      • Miksi olet lainvastainen?

      • En tiedä mitä lajeja Neuvostoliitossa oli, mutta Suomessa on kaksi paksua lakikirjaa, eikä ole tietoa mitä hulluja lakeja on.

        Ainakin minua koskien, että minulle ei enää makseta kansaneläkkettä. Aivan järjetöntä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä mitä lajeja Neuvostoliitossa oli, mutta Suomessa on kaksi paksua lakikirjaa, eikä ole tietoa mitä hulluja lakeja on.

        Ainakin minua koskien, että minulle ei enää makseta kansaneläkkettä. Aivan järjetöntä.

        Hienoa ettei sinulle laiskalle Pummille makseta.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa ettei sinulle laiskalle Pummille makseta.
        🤓

        Ei kellekään muillekaan EU:n maissa asuville.

        Tosi moni vihaa Purraa ja se näkyy perussuomalaisten kannatuksessa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kellekään muillekaan EU:n maissa asuville.

        Tosi moni vihaa Purraa ja se näkyy perussuomalaisten kannatuksessa.

        Mutta teitä kahta inhotaan vielä enemmän.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta teitä kahta inhotaan vielä enemmän.
        🤓

        Sinusta ei saa enemmistöä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinusta ei saa enemmistöä.

        Et ymmärrä mitä enemmistö tarkoittaa.

        Suuri yleinen inho teitä kahta kohtaan.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrä mitä enemmistö tarkoittaa.

        Suuri yleinen inho teitä kahta kohtaan.
        🤓

        Mitä meiansit saavuttaa tuolla lapsellisella käytöksellä? Sen että kaikki nauravat ja pitävät sinua pellenä?

        Ethän edes osaa edes herjata, vaan sekin on tuota hiekkalaatikko tasoa. Olet aika säälittävä raukka parka. Mutta hauskahan tätä sinun itsesi nolaamista on seurata. Tähänkin varmaan vastaat jollakin onnettomalla herjalla, ja pääsemme taas anuramaan sinulle. ;)

      • Anonyymi

        Oletko miettinyt miksi sinua inhotaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko miettinyt miksi sinua inhotaan?

        Ei tarvitse miettiä. Olet niin turha tapaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta tietysti sitten voi, kun puolisot ovat virallisesti solmineet liittonsa ja purjehtineet avioliiton turvalliseen satamaan. :)

        Aivan
        .nythän tuli 2 uutta pariskuntaa TV kameroiden edesslupa rakastaa ohjelmassa. Kumpikin pari rakastaneet 40 vuotta jo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kellekään muillekaan EU:n maissa asuville.

        Tosi moni vihaa Purraa ja se näkyy perussuomalaisten kannatuksessa.

        Nappiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan
        .nythän tuli 2 uutta pariskuntaa TV kameroiden edesslupa rakastaa ohjelmassa. Kumpikin pari rakastaneet 40 vuotta jo.

        Tuolle ohjelmalle ei voi kuin nauraa…tai oikeastaan itkeä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuolle ohjelmalle ei voi kuin nauraa…tai oikeastaan itkeä!

        Et arvosta erittäin pitkiä parisuhteita. Olet surkea tyyppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä meiansit saavuttaa tuolla lapsellisella käytöksellä? Sen että kaikki nauravat ja pitävät sinua pellenä?

        Ethän edes osaa edes herjata, vaan sekin on tuota hiekkalaatikko tasoa. Olet aika säälittävä raukka parka. Mutta hauskahan tätä sinun itsesi nolaamista on seurata. Tähänkin varmaan vastaat jollakin onnettomalla herjalla, ja pääsemme taas anuramaan sinulle. ;)

        Sellaista herjaamista ja hiekkaIaatikkotasoa sinulta jölkeen, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et arvosta erittäin pitkiä parisuhteita. Olet surkea tyyppi.

        OIet surkein tapaus koskaan ja se toinen järkyttävän Iäski myös.

    • Anonyymi

      Raamatun kirjoitukset todistavat ettei samaa sukupuolta olevien väliselle Kristilliselle avioliitolle ole mitään estettä, eikä vastaavia vaatimuksia sekä rajoitteita kuin meidän heteroiden mies-nainen avioliitolle.

      Tähän mennessä palstalla esitettyjen kommenttien perusteella meidän heteroiden avioliittoon vihkiminen Raamatussa kerrotulla tavalla ei ole mahdollista, aloittaja ilmeisesti pyrkii saamaan maistraatin tehtäväksi kaikki avioliittoon vihkimiset Suomessa.
      Aloituksen valossa omakin vastakkaista sukupuolta olevan puolison kanssa solmittu Kristillinen avioliitto on höpöhöpöliitto ja lapsemmekin syntyneet Jumalan tahdon mukaisen Raamatussa kerrotun avioliiton ulkopuolisina.
      Oudoksuttaa, miksi aloittaja Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana kyseenalaistaa kaikki Kristilliset avioliitot sepityksillään?

      • Anonyymi

        On sekin kumma jankka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sekin kumma jankka.

        Sanos muuta,

      • Anonyymi

        Niin se jaksaa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin se jaksaa .

        Vastaan vielä kerran itselleni ja laitan peukun. Niin se jankkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaan vielä kerran itselleni ja laitan peukun. Niin se jankkaa!

        Helpottiko?

      • Anonyymi

        Aloittajahan kirjoitti taannoin kuuluvansa viidenteen herätysliikkeeseen, onhan se yllättävää miten herätysliikkeen edustajaksi itsensä ilmaisseet kalvavat maaperää kaikelta uskonnolliselta avioliittoon vihkimiseltä hömpötyksellään.
        Toivotaan ettei perheen perustamista suunnittelevat ota heitä vakavissaan ja jätä solmimatta avioliittoa.

      • Anonyymi

        Aika sama mitä satukirja sanoo.

        Aikuiset ihmiset tekevät kuten parhaaksi näkevät

    • Anonyymi

      Kaapissa luut kolisee? Taitaa olla myös kuuma.

      • Anonyymi

        Tule ihmeessä ulos sieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tule ihmeessä ulos sieltä!

        Hassua, että on kaapissa näillä keleillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hassua, että on kaapissa näillä keleillä.

        Huvinsa kullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tule ihmeessä ulos sieltä!

        Ei ne kehtaa, hävettää niin!

    • Anonyymi

      Miksi meidän pitäisi välittää mitä teidän piskuinen ahdasmielinen porukka ajattelee avioliitosta?

      Ei aivioliittoa ole määritelty uskonnon mukaan, vaan se on ihan maallinen sopimus.

      • Anonyymi

        Ei sinun tarvitsekaan välittää. Olet väärällä palstalla jos et suvaitse kristinuskoon ja Raamatun sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitsekaan välittää. Olet väärällä palstalla jos et suvaitse kristinuskoon ja Raamatun sanaa.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitsekaan välittää. Olet väärällä palstalla jos et suvaitse kristinuskoon ja Raamatun sanaa.

        Aloitus ei ole Raamatun sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinun tarvitsekaan välittää. Olet väärällä palstalla jos et suvaitse kristinuskoon ja Raamatun sanaa.

        Miten niin olen väärällä palstalla? Kujka sinä edes luulet oelvasi sanomaan noin. Minulla on täysi oikeus sano mielipiteeni tällä palstalla, ei tämä ole mikäään uskovien palsta.

        Mutta huvittavaa katsoa miten tämä totuus sattui sinua niin paljon että halaut päsätä minusta eroon. Tämä on kai sitä uskovasiten lähimmäisenrakkautta? :D

        Sellaista räyhäystä taas sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista räyhäystä taas sinulla, Repe.

        Onko sinulla muitakin harhoja? Ja oletkohakenut niihin apua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla muitakin harhoja? Ja oletkohakenut niihin apua?

        Sellaisia harhoja sinulla, Repe.

    • Anonyymi

      Miksi uskontosi on noin rasistinen ja ei anna ihmisten rakastaa?

      • Anonyymi

        Missä se kielletään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä se kielletään?

        Etkö ole lukenut tätä palstaa ja huomannut miten täälälkin halutaan kieltää esimerkisk iavioliitto homoilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö ole lukenut tätä palstaa ja huomannut miten täälälkin halutaan kieltää esimerkisk iavioliitto homoilta?

        Kyllä homot voi edelleen mennä naimisiin ihan samoilla ehdoilla kuin heterotkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä homot voi edelleen mennä naimisiin ihan samoilla ehdoilla kuin heterotkin.

        Me kaksi miestä olemme olleet avioliitossa kahdeksan vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Me kaksi miestä olemme olleet avioliitossa kahdeksan vuotta.

        Ja tämäkö on oikein kehumisen asia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämäkö on oikein kehumisen asia?

        Sitä vaan, että on älytöntä toitottaa, että "siellä ei ole avioliittoa koskaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämäkö on oikein kehumisen asia?

        On se, varsinkin sinulaiselle joka ei koskaan pääse naimisiin kun kuka sinunlaista ihmisraukkaa ottaisi vaimoksi. ;)

      • Anonyymi

        Koska se on aivopesty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tämäkö on oikein kehumisen asia?

        Tottakai. Onnea !

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sitä vaan, että on älytöntä toitottaa, että "siellä ei ole avioliittoa koskaan".

        Ei se ole liitto, vielä vähemmän avio, vaan irstas synti!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole liitto, vielä vähemmän avio, vaan irstas synti!

        Sinä et siitä päätä, joten voit pitää suusi kiinni.

    • Anonyymi

      Mitä Raamattu opettaa samaa sukupuolta olevien avioliitosta 2.0

      Oikeammin mikä on Jumalan tahto avioliitossa?
      Kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.

      • Anonyymi

        Mitä yrität sanoa?

      • Anonyymi

        Ja miksi meidän pitäisi välittää yhdenkään jumalan tahdosta? Saatte pitää rasistisen jumalanne, mutta älkää tulk osekoittamaan sitä maallisiin asioihin.

      • Jumala ei ole ollut mitään mieltä avioliitosta.

      • Anonyymi

        Kukas sinä luulet olevasi määrittelemään kenenkään avioliittoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukas sinä luulet olevasi määrittelemään kenenkään avioliittoa?

        Vain sinä luulet asioita:

    • Anonyymi

      Päivää, sateisen päivän voi käyttää siivoomiseen tai syrjimiseen.
      Kumpaan sinä meinaat?
      Kivaa päivää, syrjit tai siivoot 🧡🙂

      • Anonyymi

        Asut siis Itä-Suomessa. Tällä etelässä paistaa 🌞

    • Anonyymi

      Mitä Raamattu opettaa naisen kohtelusta?
      Huokaus. Onneksi emme elä niinkuin tuo muinainen kokoelma kaikenlaisia taruja meille uskottelee!

      • Eihän naisia laskettaisi edes lukumäärään..

        Onneksi Raamattu kertoo menneestä ajasta vain.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eihän naisia laskettaisi edes lukumäärään..

        Onneksi Raamattu kertoo menneestä ajasta vain.

        Ei tietenkään kun haluttiin tietää sotakelöisten miesten määrä.
        Kyllä Mariakin ilmoitti itsensä verotekisteriin.

      • Anonyymi

        Kristinusko on tuonut tasa -arvon kaikkialle missä se hallitsee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään kun haluttiin tietää sotakelöisten miesten määrä.
        Kyllä Mariakin ilmoitti itsensä verotekisteriin.

        Et ymmärrä Raamattua. Siellä ei naisia lasketa lukumäärään. Kun Jeesus ruokki kansaa, niin vain miehet laskettiin: 5000 tasan. Eikä naisilla ollut muutenkaan mitään asemaa.

        Raamattu ei sovi nykyaikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristinusko on tuonut tasa -arvon kaikkialle missä se hallitsee.

        Ei kuitenkaan Raamatun aikana.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kuitenkaan Raamatun aikana.

        Kyllä vain. Jeesus ja Paavali olivat esimerkkeinä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ymmärrä Raamattua. Siellä ei naisia lasketa lukumäärään. Kun Jeesus ruokki kansaa, niin vain miehet laskettiin: 5000 tasan. Eikä naisilla ollut muutenkaan mitään asemaa.

        Raamattu ei sovi nykyaikaan.

        Naiset eivät osallistuneet sotiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naiset eivät osallistuneet sotiin.

        Mutta osallistuivat siihen kun Jeesus ruokki kansaa. Mutta heitä ei laskettu mukaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain. Jeesus ja Paavali olivat esimerkkeinä.

        Jeesus oli kirjallinen hahmo, Paavali oli sitä mieltä, että nainen on kaikessa alamainen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus oli kirjallinen hahmo, Paavali oli sitä mieltä, että nainen on kaikessa alamainen.

        Jeesus on todistettu, joten älä munaa itseäsi, helsinkijokkeri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on todistettu, joten älä munaa itseäsi, helsinkijokkeri.

        Jeesus oli sellainen kuin muinaiset egyptiläiset jumalat. Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet.

        Se siitä todistuksesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus oli sellainen kuin muinaiset egyptiläiset jumalat. Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet.

        Se siitä todistuksesta.

        Höpöhöpö! Mielenvikainen puhetta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ymmärrä Raamattua. Siellä ei naisia lasketa lukumäärään. Kun Jeesus ruokki kansaa, niin vain miehet laskettiin: 5000 tasan. Eikä naisilla ollut muutenkaan mitään asemaa.

        Raamattu ei sovi nykyaikaan.

        Et tunne Raamattua lainkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Raamattua lainkaan.

        Sinun mielestäsi siis Jeesus ei ruokkinut 5000 miestä?

        Ja että naisilla oli Raamatussa merkittävä asema?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Mielenvikainen puhetta.

        Etkö tosiaan tiedä historiaa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun mielestäsi siis Jeesus ei ruokkinut 5000 miestä?

        Ja että naisilla oli Raamatussa merkittävä asema?

        Lukisit mitä Raamatussa sanotaan, etkä keksisi omiasi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Etkö tosiaan tiedä historiaa?

        Sinä et tiedä yhtään mitään mutta jankutat maanisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et tiedä yhtään mitään mutta jankutat maanisesti.

        Sinä et osaa muuta kuin solvata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukisit mitä Raamatussa sanotaan, etkä keksisi omiasi.

        Juuri kerroin mitä Raamatussa sanotaan. Myös että nainen on saastainen varsin pitkään, jos synnyttää tytön.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä et osaa muuta kuin solvata.

        OIet solvauksen mestari tosiaankin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juuri kerroin mitä Raamatussa sanotaan. Myös että nainen on saastainen varsin pitkään, jos synnyttää tytön.

        Etpä ole kertonut kuin omia horinoitasi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun mielestäsi siis Jeesus ei ruokkinut 5000 miestä?

        Ja että naisilla oli Raamatussa merkittävä asema?

        Se toinen Iäski on taas lähtenyt sieltä ovet paukkuen!

        Draamaa taas naisimaisilla HlNTElLLÄ siellä.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se toinen Iäski on taas lähtenyt sieltä ovet paukkuen!

        Draamaa taas naisimaisilla HlNTElLLÄ siellä.
        🤓

        Olet äärimmäisen outo tapaus.

        Mutta sinua on vain yksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etpä ole kertonut kuin omia horinoitasi.

        Tuossa sitä Raamattua: kun nainen synnyttää tytön, niin hän on saastainen muistaakseni kaksi vuotta. Joka tapauksessa paljon pitempään kuin jos synnyttää pojan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on todistettu, joten älä munaa itseäsi, helsinkijokkeri.

        Olepa hiljaa " uskonsoturi . Ja ota kännit.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet äärimmäisen outo tapaus.

        Mutta sinua on vain yksi.

        Totuus ei kelpaa sinulle nàismaiselle friikille🤔

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä et osaa muuta kuin solvata.

        OIet soIvauksen mestari tosiaan.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olepa hiljaa " uskonsoturi . Ja ota kännit.

        Sellaista sinulla suunnitteilla, Repe.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus ei kelpaa sinulle nàismaiselle friikille🤔

        Raamatussa on totuus siitä mitä siellä lukee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on totuus siitä mitä siellä lukee.

        Ja sinä teet siitä omia tulkintojasi.

        Sellaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä teet siitä omia tulkintojasi.

        Sellaista.

        Raamatusta ei voi tehdä tutkintoja muuta kuin uskovien mielestä. Heillä Raamattu on varsin kummallinen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatusta ei voi tehdä tutkintoja muuta kuin uskovien mielestä. Heillä Raamattu on varsin kummallinen.

        Et tunne Raamattua ja se on sinulle kunmallinenz

        Siksi vaIehtelet siitä jatkuvasti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatusta ei voi tehdä tutkintoja muuta kuin uskovien mielestä. Heillä Raamattu on varsin kummallinen.

        OIet muuten todella naismainen.

        Totuushan täytyy tuoda esiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Raamattua ja se on sinulle kunmallinenz

        Siksi vaIehtelet siitä jatkuvasti.

        Kerro yksi vale.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro yksi vale.

        99,9 prosenttia viesteistäsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro yksi vale.

        Ainakin outoja ristiriitaisia kommentteja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin outoja ristiriitaisia kommentteja!

        Torre pelkää todella paljon kuolemaa, sen takia pelkää kuulla totuus!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Torre pelkää todella paljon kuolemaa, sen takia pelkää kuulla totuus!

        Miksi valehtelet? Ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä se on jokaisen kohtalo. Totuus miellyttäää minua. Sitä kuulee muualta kuin täällä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi valehtelet? Ei tarvitse pelätä kuolemaa, sillä se on jokaisen kohtalo. Totuus miellyttäää minua. Sitä kuulee muualta kuin täällä.

        OIet järkyttävä VaIheen Orja!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on totuus siitä mitä siellä lukee.

        Anustappi jälleen asennettu siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Mielenvikainen puhetta.

        Ei lisättävää.

    • Anonyymi

      Mistä moinen kiinnostus homoseksuaalisista . Ei hekään jauha kokoa ajan täällä heteroista.jostainhan se johtuu että yleensä toisten seksualisuus on koko ajan mielessä , ei minua ainakaan mitenkään huolestuta heidän elämänsä, osaavat ja pärjäävät .mutta olisko sananlaskussa jotain perää että ”Siitä puhe mistä puute .”
      Ihan ovat tavallisia ihmisiä kuten muutkin .joten annettais jo olla heistä jauhaminen ,
      Kukin syntyy ihan vain omilla ominaisuuksillaan, ei sen kummempaa.

      • Tulin vuonna 2009.. Jo silloin oli täsmälleen samat jutut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin vuonna 2009.. Jo silloin oli täsmälleen samat jutut.

        Sinulla tosiaan oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla tosiaan oli.

        Samat jorinat toistaa edelleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tulin vuonna 2009.. Jo silloin oli täsmälleen samat jutut.

        TummeIin avulla otat perääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TummeIin avulla otat perääsi.

        aito_Iainen
        2025-05-10 17:06:22

        torre3 kirjoitti:
        Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.

        Pyllyysi pökitään siis koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aito_Iainen
        2025-05-10 17:06:22

        torre3 kirjoitti:
        Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.

        Pyllyysi pökitään siis koko ajan.

        Vieläkö kiihotut tuosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kiihotut tuosta?

        Näyttää kiihottuvan. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää kiihottuvan. 😆

        Kyllä, on se melkoinen p*rvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aito_Iainen
        2025-05-10 17:06:22

        torre3 kirjoitti:
        Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.

        Pyllyysi pökitään siis koko ajan.

        Sellaista taas sinulta Niuvan asukilta, MrMorden.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kiihotut tuosta?

        MrMorden haluaisi Iykkiä Turrea perään.

      • Anonyymi

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TummeIin avulla otat perääsi.

        Mitäs sinä käytät ? Käy apteekista liukuvoidetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs sinä käytät ? Käy apteekista liukuvoidetta.

        Yleensä hyvää on oliiviöljy seksissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleensä hyvää on oliiviöljy seksissä.

        TunmeIin avulla SauIikin sinua perään Iykki.

      • Anonyymi kirjoitti:

        TunmeIin avulla SauIikin sinua perään Iykki.

        Näytät olevan maaseudun Ihminen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleensä hyvää on oliiviöljy seksissä.

        SauIi Iykki sinua tummeIin avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SauIi Iykki sinua tummeIin avulla.

        Miksi olet noin sairaan kiinostunut muiden seksielämästä? Johtuuko se siitä että kukaan ei lyki sinua takaa päin? Ainakin tämmöisen kuvan annat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleensä hyvää on oliiviöljy seksissä.

        Tummeli sinulla käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olet noin sairaan kiinostunut muiden seksielämästä? Johtuuko se siitä että kukaan ei lyki sinua takaa päin? Ainakin tämmöisen kuvan annat.

        Sellaista kiinnostusta sinulla ja kukaan ei siis Iyki sinua, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kiihotut tuosta?

        Näyttää kiihottuvan.

    • Anonyymi

      Maalliset asiat on ahneutta väkivaltaa ja vahvemman oikeutta kaikilla keinoilla mitkä on mahdollista sen antaa Evoluutio usko.

    • Anonyymi

      Sateenkaari ajattelu on elämän myrkky!

      Maallinen henki ja sydämen kovettuminen
      Maailman henki — joka usein näkyy ahneutena, väkivaltana, vallanhaluna ja oman edun tavoitteluna hinnalla millä hyvänsä — on vastakkainen Pyhän Hengen vaikutukselle. Se ruokkii itsekyyttä ja turmeltunutta luontoa, eikä tunnusta Jumalaa Herraksi.

      "Maailma himoitsee, mitä silmä näkee, mitä ruumis haluaa ja mistä voi ylpeillä. Se ei ole Isästä vaan maailmasta."
      1. Joh. 2:16

      🧬 Evoluutio-uskon vaikutus
      Evoluutio maailmankatsomuksena (erotuksena tieteellisestä mekanismista) esittää, että ihminen on vain sattuman tuote ja elämä perustuu selviytymiseen ja kilpailuun. Tämä johtaa usein luonnollistettuun ajatteluun, jossa ei ole paikkaa hengellisyydelle, pyhyydelle tai vastuulle Luojan edessä.

      Se rohkaisee ajatusta: "Vahvin voittaa, heikko on hyödytön" – mikä syö myötätuntoa, nöyryyttä ja armoa.

      "He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi."
      Room. 1:22

      🌱 Sydämen maaperä ja pyhä elämä
      Kun ihminen ruokkii itseään vain maallisilla asioilla – vallalla, rahalla, nautinnolla – sydän kovettuu, eikä enää vastaanota Jumalan sanaa. Tällainen maa on kuin kallioinen pelto, johon ei voi kylvää totuutta.

      "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta."
      Matt. 15:8

      Kristillinen elämä sen sijaan on pyhyyttä, nöyryyttä ja itsensä kieltämistä:

      "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."
      Matt. 16:24

      Maailmallinen henki ruokkii ahneutta ja kylmyyttä, ja kieltää Jumalan pyhyyden.

      Evoluutio-usko maailmankatsomuksena edistää ajatusta ihmisestä ilman Jumalaa, mikä voi johtaa sydämen paatumiseen.

      Pyhä elämä tarvitsee nöyrän, vilpittömän sydämen, jota maailma ei voi itse kasvattaa — sen synnyttää Jumalan armo.

      • Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Kaksi miestä ymmärtää toisiaan paljon paremmin kuin mies ja nainen toisiaan.

        Kun itse luin Raamattua tarkasti, niin ensimmäisenä siltä putosi pyhyys pois.

        Sinun pitää katsoa totuutta silmiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Kaksi miestä ymmärtää toisiaan paljon paremmin kuin mies ja nainen toisiaan.

        Kun itse luin Raamattua tarkasti, niin ensimmäisenä siltä putosi pyhyys pois.

        Sinun pitää katsoa totuutta silmiin.

        OIet kuuluisa vaIehtelija.

        Sinusta Pervosta tiedetään kaikki.

        Totuus tuodaan esiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kuuluisa vaIehtelija.

        Sinusta Pervosta tiedetään kaikki.

        Totuus tuodaan esiin.

        Että on valetta, että homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Olet äärimmäisen outo tapaus.

      • Anonyymi

        Sinä olet hihhuli huuhaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Kaksi miestä ymmärtää toisiaan paljon paremmin kuin mies ja nainen toisiaan.

        Kun itse luin Raamattua tarkasti, niin ensimmäisenä siltä putosi pyhyys pois.

        Sinun pitää katsoa totuutta silmiin.

        Ei siellä pyhyyttä ole.

        Sinulla on ollut sarvipään silmälasit päässä!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että on valetta, että homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Olet äärimmäisen outo tapaus.

        Valhe mikä valhe, kertakaikkiaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valhe mikä valhe, kertakaikkiaan!

        Et tiedä mitään edes ihmisistä. Olet äärimmäisen outo tyyppi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et tiedä mitään edes ihmisistä. Olet äärimmäisen outo tyyppi.

        Kylllä sinut Pérvo tunnetaan, HeIsinkiJokkeri.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että on valetta, että homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntaus. Olet äärimmäisen outo tapaus.

        OIet nàismaisen homo.

        Se on totta.

      • Sinäkö olet älykäs?

      • Eipä siinä paljon puhumista ole.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinäkö olet älykäs?

        Korkeatasoista keskustelua näin juhannusaattonakin!

    • Anonyymi

      Foorumin kaappihomot homokavereineen anastaneet Kristukselle kuuluvan palstan yksin omien himojensa käsittelyille.

      Jo tämä paljastaa minkälaisesta asiasta on kysymys.

      Homojen asiat eivät kuulu tälle foorumille.

      Vastaus "aitolaisten" (aitohomot) tekopyhään topickiin: Raamattu ei puhu mitään homojen keskinäisistä avioliitoista. Ei muuta. Piste.

      • Anonyymi

        Siinähän sinä taas tuttuun tapaasi homostelet, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän sinä taas tuttuun tapaasi homostelet, Repe.

        Sinä tuttuun tapaasi näet Repen joka paikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tuttuun tapaasi näet Repen joka paikassa.

        Vain sinut nähdään, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinut nähdään, Repe.

        Hyvä, että myönsit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, että myönsit.

        Myönnät olevasi Repe.

    • Anonyymi

      Mistä muuten kumpuaa tämä merkillinen Raamattu-vaahtoaminen? Ei Raamattu ole yhtä kuin Kristuksen Paavalille julistettavaksi antama evankeliumi, eikä Raamattu asetu Paavalin julistaman evankeliumin ylä- vaan alapuolelle. Raamattua on luettava ristiinnaulitun Kristuksen valossa.

      • Anonyymi

        Mistä sinä tiedät Jumalan tahdon jos et Raamatusta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät Jumalan tahdon jos et Raamatusta?

        Kirjallisella hahmolla on joku tahto?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kirjallisella hahmolla on joku tahto?

        Seitsemän leivän uunisi ei saa tykkäyksiä. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Seitsemän leivän uunisi ei saa tykkäyksiä. 😆

        Vuosi sitten paremmin. Oli esillä laihtuminen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vuosi sitten paremmin. Oli esillä laihtuminen.

        Samaa pastaan suollat uudelleen ja uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät Jumalan tahdon jos et Raamatusta?

        Pöen päättänyt Paavalin tavoin olla tuntematta mitään muuta kuin Jeesuksen Kristuksen ja hänet ristiinnaulittuna. Miksi sinä vaivaat päätäsi "Jumalan tahdolla"? Mikä ihme on tämä "Jumalan tahto"? Ja kenen luvalla sinä olet tullut siihen tulokseen, että tämä mystinen "Jumalan tahto" on perattavista esille "Raamatusta". Mihin Hän meitä tämän oman "tahtonsa" suhteen tarvitsee? Mistä kohtaa Raamattua löydät tämän "Jumalan tahdon"? Raamatussa on yli 30 000 jaetta. Osaatko ne ulkoa? Jollet osaa, kuinka voit väittää tietäväsi tämän "Jumalan tahdon", joka "löytyy Raamatusta"?

        Po. Olen päättänyt - -

        Repehän se siinä jälleen Anona.

    • Anonyymi

      Hyvin ymmärrettävää tekstiä.

      • Anonyymi

        Kyllä, piispat ovat käyneet sotaan Jumalaa vastaan. Voittaja tiedetään jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, piispat ovat käyneet sotaan Jumalaa vastaan. Voittaja tiedetään jo.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, piispat ovat käyneet sotaan Jumalaa vastaan. Voittaja tiedetään jo.

        Voivat saada pieniä erävoittoja mutta Jumala voittaa koko sodan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivat saada pieniä erävoittoja mutta Jumala voittaa koko sodan!

        Mikä niistä miljoonista jumalista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä niistä miljoonista jumalista?

        Miksi olet tällä palstalla etkä niiden miljoonien jumalien palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olet tällä palstalla etkä niiden miljoonien jumalien palstalla?

        Hyvä kyssäri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kyssäri.

        Ei taida olla sellaista palstaa. Raamatussa on on osa miljoonista jumalista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei taida olla sellaista palstaa. Raamatussa on on osa miljoonista jumalista.

        Känni päällä siellä.

    • Anonyymi

      Raamattu ei opeta yhtään mitään mistään samaa sukuolta "avioliitoista". Raamattu ei tunne sellaista käsitettä, kuten ei ihmisen ja eläimen "avioliittoa". Laittomuus riehuu kirkossa.

      • Raamattu kun ei tiedä mistään mitään. Ei edes avaruudesta eikä saunomisesta.

      • Anonyymi

        Evlut kirkko on tosiaan vaipunut loisen tasolle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu kun ei tiedä mistään mitään. Ei edes avaruudesta eikä saunomisesta.

        Voi sinua irstaiIijaa!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu kun ei tiedä mistään mitään. Ei edes avaruudesta eikä saunomisesta.

        Et tunne Raamattua lainkaan ja tuot sen jatkuvasti esiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Raamattua lainkaan ja tuot sen jatkuvasti esiin.

        Tunnen toki Raamatun. Siinä ei ole mitään avaruudesta eikä saunomisesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen toki Raamatun. Siinä ei ole mitään avaruudesta eikä saunomisesta.

        Et tiedä Raamatusta mitåän.

    • Anonyymi

      Homous ei ole samassa linjassa Jumalan luomisen kanssa, Jumala ei tarkoittanut homoutta.

      • Siitä huolimatta homoja on, kuten myös biseksuaalisia.

        Ei ole tietoa tarkoittiko Jumala saunaa missään vaiheessa.

      • Anonyymi

        Juuri niin, se on sairasta käytöstä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, se on sairasta käytöstä.

        Onko se tervettä toimintaa, kun tapetaan vaikka 3000 ihmistä Jumalan käskystä.

        Mietin vähän mikä on järkevää.

      • Kaikki kuolevat. Minulla on elämässä tärkeä tehtävä.

      • Onkohan sinulla syytä?

      • Anonyymi

        Ei tietenkään kuole.

      • Anonyymi

        Vaan sinua ei kukaan huoli. Eikä sinulla ole edes saunaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan sinua ei kukaan huoli. Eikä sinulla ole edes saunaa.

        Sellaista kerrot jälleen itsestäsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä huolimatta homoja on, kuten myös biseksuaalisia.

        Ei ole tietoa tarkoittiko Jumala saunaa missään vaiheessa.

        OIet todella naismainen ja se tiedetään laajalti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet todella naismainen ja se tiedetään laajalti.

        Ei tiedetty ennen. Kukaan ei ikinä niin sanonut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet todella naismainen ja se tiedetään laajalti.

        Se on liiton miesvaimo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on liiton miesvaimo.

        Ei ole yhtään miesvaimoa. Aina on kaksi miestä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tiedetty ennen. Kukaan ei ikinä niin sanonut

        Ovat hienotunteisia, tiedossa toki ollut aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on liiton miesvaimo.

        Ne molemmat.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ovat hienotunteisia, tiedossa toki ollut aina.

        Suvussani ei ole hienotunteisuutta. Kun minä aloin elämään miehen kanssa niin sain kaiken vihan päälleni.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suvussani ei ole hienotunteisuutta. Kun minä aloin elämään miehen kanssa niin sain kaiken vihan päälleni.

        Ei normaalit ihmiset hyväksytäkään homoutta,

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suvussani ei ole hienotunteisuutta. Kun minä aloin elämään miehen kanssa niin sain kaiken vihan päälleni.

        Sullahan on fiksuja sukulaisia👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sullahan on fiksuja sukulaisia👍

        Ai. Jaa. Todellakin.

        Ahaa. Tuo olikin sinulta oma kannanotto, eikä vitsi.

      • Olen tehnyt lapsesta asti kotitöitä. Se kuuluu luonteeseeni. Olkoon sitten mitä tahansa. Myös toinen asia kuuluu luonteeseeni koko ajan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei normaalit ihmiset hyväksytäkään homoutta,

        Suomessa ei siis ole paljon normaaleja ihmisiä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen tehnyt lapsesta asti kotitöitä. Se kuuluu luonteeseeni. Olkoon sitten mitä tahansa. Myös toinen asia kuuluu luonteeseeni koko ajan.

        OIet aina ollut naismainen.

        Nyt olet sitten miesvaimo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet aina ollut naismainen.

        Nyt olet sitten miesvaimo.

        Tässä on kaksi miestä,. Kullakin omat juttunsa. Minä tykkään urheilusta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi miestä,. Kullakin omat juttunsa. Minä tykkään urheilusta.

        Olet todella naismainen miesvaimo tosiaankin.

        Hyväksy faktat jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet todella naismainen miesvaimo tosiaankin.

        Hyväksy faktat jo.

        Minkälainen on miesmäinen miesvaimo?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi miestä,. Kullakin omat juttunsa. Minä tykkään urheilusta.

        Monet naiset tykkäävät urheilusta.

        OIet miesvaimo tosiaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet naiset tykkäävät urheilusta.

        OIet miesvaimo tosiaankin.

        Osaatko vastata, "Minkälainen on miesmäinen miesvaimo?"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko vastata, "Minkälainen on miesmäinen miesvaimo?"

        Kerro sinä, olet ainoa joka haluaa käyttää tuollaista termiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä, olet ainoa joka haluaa käyttää tuollaista termiä.

        Jos torre on sanojesi mukaan naismainen miesvaimo, niin minläkainen on miesmäinen miesvaimo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos torre on sanojesi mukaan naismainen miesvaimo, niin minläkainen on miesmäinen miesvaimo?

        Vain sinä tunnet siis miesmäisiä miesvaimoja.

        Avaudu siitä lisää, olet ainoa joka käyttää tuollaista termiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä tunnet siis miesmäisiä miesvaimoja.

        Avaudu siitä lisää, olet ainoa joka käyttää tuollaista termiä.

        En tunne edes naismaisia miesvaimoja, mutta sinä näytät tuntevan. Joten luulisi, että osaisit vastata minkälainen on miesmäinen miesvaimo mutta etpä osaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne edes naismaisia miesvaimoja, mutta sinä näytät tuntevan. Joten luulisi, että osaisit vastata minkälainen on miesmäinen miesvaimo mutta etpä osaakaan.

        Vain sinä osaat kertoa siihen vastauksen, kun haluat asiasta niin kovasti jankata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tunne edes naismaisia miesvaimoja, mutta sinä näytät tuntevan. Joten luulisi, että osaisit vastata minkälainen on miesmäinen miesvaimo mutta etpä osaakaan.

        Valehtelit siis jälleen, et tiedäkään vastausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä osaat kertoa siihen vastauksen, kun haluat asiasta niin kovasti jankata.

        Et tiennyt vastausta ja se on ihan ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelit siis jälleen, et tiedäkään vastausta.

        En ole missään vaiheessa sanonut tietäväni vastausta, koska en tiedä ja siksi sinulta kysyin tiedätkö sinä. Etpä tiennyt ja se on ihan ok.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa sanonut tietäväni vastausta, koska en tiedä ja siksi sinulta kysyin tiedätkö sinä. Etpä tiennyt ja se on ihan ok.

        Ei olemattomaan voi tietää vastausta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monet naiset tykkäävät urheilusta.

        OIet miesvaimo tosiaankin.

        Eli siihen ei vaikuta, että moni mies tykkää urheilusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole missään vaiheessa sanonut tietäväni vastausta, koska en tiedä ja siksi sinulta kysyin tiedätkö sinä. Etpä tiennyt ja se on ihan ok.

        Jos tuot omakeksimäsi termin esille jota kukaan muu lisäksesi ei käytä, niin luulisi että tietäisit.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eli siihen ei vaikuta, että moni mies tykkää urheilusta.

        OIet miesvaimo tosiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuot omakeksimäsi termin esille jota kukaan muu lisäksesi ei käytä, niin luulisi että tietäisit.

        Jos on olemassa naismainen miesvaimo, niin kaipa silloin on olemassa myös miesmäinen miesvaimo. Miksi muutoin erityisesti korostetaan, että joku on naismainen miesvaimo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on olemassa naismainen miesvaimo, niin kaipa silloin on olemassa myös miesmäinen miesvaimo. Miksi muutoin erityisesti korostetaan, että joku on naismainen miesvaimo?

        Se on sinun tulkintasi, mutta yhtään esimerkkiä et silti osaa kertoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä huolimatta homoja on, kuten myös biseksuaalisia.

        Ei ole tietoa tarkoittiko Jumala saunaa missään vaiheessa.

        Saunakirjat ja muut on sitten erikseen, Raamattu puhuu Jumalasta ja Jeesuksesta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saunakirjat ja muut on sitten erikseen, Raamattu puhuu Jumalasta ja Jeesuksesta!

        Aivan. Raamatussa ei ole mitään tämän ajan asioista..

        Menneen ajan kuvausta vain. Jumala ja Jeesus eivät ole enää mitään mistä voisi kertoa. He olivat vain kirjallisia hahmoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aivan. Raamatussa ei ole mitään tämän ajan asioista..

        Menneen ajan kuvausta vain. Jumala ja Jeesus eivät ole enää mitään mistä voisi kertoa. He olivat vain kirjallisia hahmoja.

        Mitenkäs maapallo on muuttunut siitä mitä Raamattu kertoo?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs maapallo on muuttunut siitä mitä Raamattu kertoo?

        Ainakin on tullut useita mantereita..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ainakin on tullut useita mantereita..

        Missä Raamatussa puhutaan mantereiset?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä Raamatussa puhutaan mantereiset?

        Ei puhuta. Ne ovat tulleet myöhemmin. Raamatun mukaan maa on eräänlainen levy.

      • Jos kukaan ei tekisi naisten hommia täällä, niin kyllä olisi kurjaa elämää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aivan. Raamatussa ei ole mitään tämän ajan asioista..

        Menneen ajan kuvausta vain. Jumala ja Jeesus eivät ole enää mitään mistä voisi kertoa. He olivat vain kirjallisia hahmoja.

        No vaikkapa kymmenen käskyä, kai ne kuuluvat tähän päivään, kuten koko Raamattu muutenkin!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aivan. Raamatussa ei ole mitään tämän ajan asioista..

        Menneen ajan kuvausta vain. Jumala ja Jeesus eivät ole enää mitään mistä voisi kertoa. He olivat vain kirjallisia hahmoja.

        OIet todella naismainen Miesvaimo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen tehnyt lapsesta asti kotitöitä. Se kuuluu luonteeseeni. Olkoon sitten mitä tahansa. Myös toinen asia kuuluu luonteeseeni koko ajan.

        OIet maismalnen Miesvaimo ja Híntti ollut aina.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos kukaan ei tekisi naisten hommia täällä, niin kyllä olisi kurjaa elämää.

        Voi sinua nàismaista!

    • Anonyymi

      Miten te olette saaneet lähes kahden ja puolensadan viestin ketjun aiheesta, josta aloittaja kyllä tietää, ettei Raamattu sano sanaakaan kahden, saman sukupuolisen avioliitosta?

      - Vastaus 1: Raamattu ei sano asiasta mitään.

      - Vastaus 2: Raamattu ei sano asiasta mitään.
      - Myös 3: Raamattu muutoin tuomitsee kahden saman sukupuolisen seksuaalisuhteen.

      Aloittaja esittää tyhmää, jota ei ainakaan tässä mielessä ole. Hän tietää vastauksen jo kysyessään, mutta haluaa fantasioida asialla, Kristuksen sanan sijaan.

      Häntä, aloittajaa ja hänen tekojumalisia, mutta jumalattomia viestejään, karttakaa.

      • Anonyymi

        Lukisit aloituksen niin tietäisit, ettei sellaista edes ole olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukisit aloituksen niin tietäisit, ettei sellaista edes ole olemassa.

        Hyvä neuvo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukisit aloituksen niin tietäisit, ettei sellaista edes ole olemassa.

        Miksi selkainen pitäisi siis kieltää, mitä Raamattu ja lainsäädäntömme eivät kiellä?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa aloittaja tuntuu tosiaan saavan näistä ketjuistaan jotain nautintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa aloittaja tuntuu tosiaan saavan näistä ketjuistaan jotain nautintoa.

        Kyllä se sinä edelleen olet.

    • Anonyymi

      Uijuijui

    • Anonyymi

      Aloittaja kertoo Raamatun kohtiin sitoen miehimysten sekä miesten kanssa makaavien miesten olleen homoseksuaalisia miehiä ja naisia.
      Jää epäselväksi miksi tietyt seksuaaliset teot ovat kauhistuttavia, siis mitä sellaista te miehet teette toisillenne kyseisillä teoilla, että Kaikkivaltias kokee ne kauhistuttavina?
      Itse koen kauhistuttavaksi Raamatullisen väkivallan, esimerkiksi vastasyntyneen pään murskaaminen kallioon. Samoin kaikki muukin lapsiin kohdistuva väkivalta, aina aikuisen tekemästä seksuaalisesta väkivallasta sodan uhreina vammautuneista menehtyneisiin lapsiin.
      Mitä sellaista siis te äijät teette toisillenne makaamalla toisenne, että tekonne on kauhistuttavampi kuin vastasyntyneen pään murskaaminen kallioon tai lapsen äidin murhaaminen halkaisemalla miekalla?

      • Anonyymi

        Sellaista homostelua sinulla, Repe.

      • Sitä paitsi Raamattu ei opeta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

      • Anonyymi

        Olet lapsiin sekaantuva muslimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet lapsiin sekaantuva muslimi.

        Kerro lisää itsestäsi, saasta🤔

      • Anonyymi

        Onko hänen miehensä miesmäinen miesvaimo?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko hänen miehensä miesmäinen miesvaimo?

        Miksi puhutte noin älyttömiä?

      • Miehet ja naiset tekevät nykyään ihan samoja hommia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miehet ja naiset tekevät nykyään ihan samoja hommia.

        Siitä huolimatta olet naismainen miesvaimo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siitä huolimatta olet naismainen miesvaimo.

        Mistä olet saanut päähäsi, että on olemassa miesvaimoja? Oletko terve?

      • Anonyymi

        Sinulla kädet taskuissasi munia kopeIoimassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää itsestäsi, saasta🤔

        Katsopa, pedofiilimuhamettilaisella kävi tunteisiin! :D :D :D

      • Anonyymi

        Suuta soukemmalle, pedarimuslimi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista homostelua sinulla, Repe.

        Kauhistuttavaa tuo Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana väärän todistuksen antaminen lähimmäisestäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet lapsiin sekaantuva muslimi.

        Herätysliikkeenne aikuiset miehet antamassa vääriä todistuksia lähimmäisestänne, aika tavalla venytätte mahdollisuuksianne Jeesuksen sovitustyöhön?

      • Anonyymi

        Oikeasti olet tehnyt koko herätysliikkeestäsi naurunalaisen pellekerhon, edes Kirkko ei ota teitä enää vakavasti.

      • Anonyymi

        Teidän herätysliikkeessänne on kummallisia käsityksiä vaimosta, eikö vanhimpanne ole opettaneet teille miehestä ja vaimosta mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti olet tehnyt koko herätysliikkeestäsi naurunalaisen pellekerhon, edes Kirkko ei ota teitä enää vakavasti.

        Vain sinä olet herätysliikkeessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän herätysliikkeessänne on kummallisia käsityksiä vaimosta, eikö vanhimpanne ole opettaneet teille miehestä ja vaimosta mitään?

        Kerro lisää herätysliikkeestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauhistuttavaa tuo Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana väärän todistuksen antaminen lähimmäisestäsi

        Sellaista sinulta väärää todistusta jälleen. Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla kädet taskuissasi munia kopeIoimassa.

        Sellaisia tapoja sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsopa, pedofiilimuhamettilaisella kävi tunteisiin! :D :D :D

        Sellainen pedofiiImusu siis olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia tapoja sinulla, Repe.

        Repe on tavaton.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sitä paitsi Raamattu ei opeta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Mitä opetusta sellaiset tarvitsee, Jumala tietää kyllä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä olet herätysliikkeessä.

        Oletko taas ollut pökkimässä pyllyyn sydänystävääsi herätysliikkeessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää herätysliikkeestäsi?

        Etkö Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana ole tietoinen minkä herätysliikkeen jäsen olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista sinulta väärää todistusta jälleen. Repe.

        Sellainen vääristelijä siis olet 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia tapoja sinulla, Repe.

        Että sellainen tapojesi orja olet kopeloidessasi vähäisiä varustuksiasi 🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen pedofiiImusu siis olet.

        Että sellainen pedofiilimusu sinusta on tullut.

      • Anonyymi

        Pyllyysi siis pökitään edelleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repe on tavaton.

        Sellsiset tavat sinulla siis?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä opetusta sellaiset tarvitsee, Jumala tietää kyllä!

        Sellaista opetusta siis tunnet tarvitsevasi🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyllyysi siis pökitään edelleen

        Että sellaista kerrot itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista opetusta siis tunnet tarvitsevasi🤓

        Sellaista opetusta tarvitset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellsiset tavat sinulla siis?

        OIet täysin tavaton, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että sellainen pedofiilimusu sinusta on tullut.

        Sellainen tosiaan olet.

      • Missä kohtaa Raamattu puhuu samaa sukupuolta olevien avioliitoista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä opetusta sellaiset tarvitsee, Jumala tietää kyllä!

        Tässä oli sellainen tilanne aiheena. Asia, jota ei Raamatussa ole.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattu puhuu samaa sukupuolta olevien avioliitoista?

        Ei missään kun sellaista EI OLE!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei missään kun sellaista EI OLE!

        Me kaksi miestä olemme avioliitossa kuitenkin.

        Milloin heräät todellisuuteen? Olet kuin Raamatun ajan ihminen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Me kaksi miestä olemme avioliitossa kuitenkin.

        Milloin heräät todellisuuteen? Olet kuin Raamatun ajan ihminen.

        Höpöhöpö!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö!

        Et siis ole päättänyt herätä todellisuuteen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et siis ole päättänyt herätä todellisuuteen.

        Avioliitossa on aina mies ja vaimo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avioliitossa on aina mies ja vaimo.

        Kyllä, siten se eroaa kaikista muista liitoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Avioliitossa on aina mies ja vaimo.

        Ja nykyään myös kaksi samaa sukupuolta olevaa. Kehitys on kehittynyt.

        Et herää todellisuuteen, se on selvää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja nykyään myös kaksi samaa sukupuolta olevaa. Kehitys on kehittynyt.

        Et herää todellisuuteen, se on selvää.

        Ei ne avioliitoiksi muutu sanomalla niitä avioliitoiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne avioliitoiksi muutu sanomalla niitä avioliitoiksi.

        Ei sanomalla muttta lailla on muuttunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne avioliitoiksi muutu sanomalla niitä avioliitoiksi.

        Avioliitto se on ihan virallisella ilmoituksella ja eduskunnan päätöksellä..

        Niin on käynyt myös kun tuli yleinen äänioikeus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Avioliitto se on ihan virallisella ilmoituksella ja eduskunnan päätöksellä..

        Niin on käynyt myös kun tuli yleinen äänioikeus.

        Ei homoliitto ole avioliitto vaikka kuinka sitä muutettaisiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, siten se eroaa kaikista muista liitoista.

        Ei se ihan niin paljon eroa. Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa, ja samaa se on. Avioliitto kun on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei homoliitto ole avioliitto vaikka kuinka sitä muutettaisiin.

        Ei ole olemassa homoliittoa, joten ei sellaista mitä ei ole voi muuttaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei se ihan niin paljon eroa. Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa, ja samaa se on. Avioliitto kun on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto.

        Nimenomaan eroaa, miehen ja naisen yhteys saa aikaan seuraavan sukupolven.
        Homot eivät koskaan lisäänny keskenään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan eroaa, miehen ja naisen yhteys saa aikaan seuraavan sukupolven.
        Homot eivät koskaan lisäänny keskenään.

        Avioliitto on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto. Lapsiperheet on eri asia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Avioliitto on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto. Lapsiperheet on eri asia.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei homoliitto ole avioliitto vaikka kuinka sitä muutettaisiin.

        Tuolla perusteella ei olisi voitu muuttaa edes äänestysoikeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan eroaa, miehen ja naisen yhteys saa aikaan seuraavan sukupolven.
        Homot eivät koskaan lisäänny keskenään.

        Lapsia voi hankkia ilman avioliittoa.

        "Homot eivät koskaan lisäänny keskenään."
        Eivätkä lisääntymisajan ohittaneet heterot. Pitäisikö heiltä kieltää avioliitto?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsia voi hankkia ilman avioliittoa.

        "Homot eivät koskaan lisäänny keskenään."
        Eivätkä lisääntymisajan ohittaneet heterot. Pitäisikö heiltä kieltää avioliitto?

        Etkö parempaan pysty, Vajakki?
        🤓

      • Anonyymi

        NeuvostoIiitossakin oli täysin hölmöjä lakeja.

        AvioIiitto on vain miehen ja naisen välinen liitto.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsia voi hankkia ilman avioliittoa.

        "Homot eivät koskaan lisäänny keskenään."
        Eivätkä lisääntymisajan ohittaneet heterot. Pitäisikö heiltä kieltää avioliitto?

        Tottakai voi mutta ei samaa sukupuolta olevat lisäänny keskenään edes avioliiton ulkopuolella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö parempaan pysty, Vajakki?
        🤓

        Lapsia on tullut kauan aikaa ennenkuin avioliitot tulivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö parempaan pysty, Vajakki?
        🤓

        Palstan taso on niin alhainen, ettei tarvitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NeuvostoIiitossakin oli täysin hölmöjä lakeja.

        AvioIiitto on vain miehen ja naisen välinen liitto.
        🤓

        Sinä kommari haikailet neukkulan perään. Suomessa mennään Suomen lakien mukaan ja avioliitto on myös samaa sukupuolta oleville.

      • Anonyymi

        Sinä et siitä päätä vaan Suomen laki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai voi mutta ei samaa sukupuolta olevat lisäänny keskenään edes avioliiton ulkopuolella.

        Mitä väliä sillä on? Avioliitto on ennen kaikkea taloudellinen sopimus, eikä mikään lisääntymissopimus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et siitä päätä vaan Suomen laki.

        NeuvostoIiitossakin oli täysin hölmöjä lakeja ja sellaista emme toki kaipaa Suomeen, ainoastaan kaltaisesi kommunistit sitä haluavat.

        AvioIiitto on nyt ja aina vain miehen ja naisen välinen Iiitto.
        🤓

      • Sinun höpötys ei lopeta meidän avioliittoa. Ei koskaan.

      • Anonyymi

        En ole haikailemasi Kuutio.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun höpötys ei lopeta meidän avioliittoa. Ei koskaan.

        Ei niin. Ei vaikka tuo perässäsi laahava kuinka jankuttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        NeuvostoIiitossakin oli täysin hölmöjä lakeja ja sellaista emme toki kaipaa Suomeen, ainoastaan kaltaisesi kommunistit sitä haluavat.

        AvioIiitto on nyt ja aina vain miehen ja naisen välinen Iiitto.
        🤓

        Olet 8 vuotta ajastasi jäljessä. Olet säälittävä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet 8 vuotta ajastasi jäljessä. Olet säälittävä.

        Enemmän kuin kahdeksan vuotta. Hän haikailee neukkulan perään, vaikka sen hajoamisesta on jo yli 30 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuin kahdeksan vuotta. Hän haikailee neukkulan perään, vaikka sen hajoamisesta on jo yli 30 vuotta.

        Vain sinä haikailet Neukkulan perään, kuten tuolla yllä jo esittäinkin, Kommunisti.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmän kuin kahdeksan vuotta. Hän haikailee neukkulan perään, vaikka sen hajoamisesta on jo yli 30 vuotta.

        Emme halia samanlaisia hölmöjä lakeja Suomeen mitä NeuvostoIiitossakin oli. Sinä ja Turre kommareina toki haluatte.

        AvioIiitto on nyt ja aina vain miehen ja naisen välinen liitto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin. Ei vaikka tuo perässäsi laahava kuinka jankuttaa.

        Jälleen laahaat Turren perässä, Vajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä haikailet Neukkulan perään, kuten tuolla yllä jo esittäinkin, Kommunisti.
        🤓

        Sinä sen neukkulan esille toit, Kommari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä sen neukkulan esille toit, Kommari.

        Vain sinä olet Kommari.

        Toin esiin että NeubostoIiitossakin oli täysin hölmöjä lakeja ja vain kaltaisesi kommarit haluavat samanlaista Suomeen.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun höpötys ei lopeta meidän avioliittoa. Ei koskaan.

        Sellaista sinä kommunisti höpötät.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi

        Mikä noissa pyllyleikeissä sinua niin kovasti kiinnostaa, kun jatkuvasti tuot asiaa esille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä noissa pyllyleikeissä sinua niin kovasti kiinnostaa, kun jatkuvasti tuot asiaa esille?

        Sellaista kiinnostusta sinulla jälleen pyllyleikkeihin, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja nykyään myös kaksi samaa sukupuolta olevaa. Kehitys on kehittynyt.

        Et herää todellisuuteen, se on selvää.

        Kehitys menee väärään suuntaan, kun annetaan pirulle pikkusormi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme halia samanlaisia hölmöjä lakeja Suomeen mitä NeuvostoIiitossakin oli. Sinä ja Turre kommareina toki haluatte.

        AvioIiitto on nyt ja aina vain miehen ja naisen välinen liitto.

        Kyllä ja lisääntymään valittujen sekä siunattujen tulee huolehtia hedelmällisyydestään, lisääntyä ja täyttää maa.
        Raamatussakaan Jumala ei anna lupaa tai kehota miestä ha naista hekumoimaan ilman lisääntymistarkoitusta.
        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan petillisiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kehitys menee väärään suuntaan, kun annetaan pirulle pikkusormi !

        Kun kaikki saavat mennä avioliittoon kenen kanssa haluaa, niin se on ollut hyvä suunta. Se on nähty.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä opetusta sellaiset tarvitsee, Jumala tietää kyllä!

        Jumala ei vaan kerro tietojaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kun kaikki saavat mennä avioliittoon kenen kanssa haluaa, niin se on ollut hyvä suunta. Se on nähty.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä vaikka kuinka jankkaat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei vaan kerro tietojaan.

        OIet Pahuuden Iähettiläs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko taas ollut pökkimässä pyllyyn sydänystävääsi herätysliikkeessäsi.

        Sellaisia himoja sinulla jälleen kerran joita tuot itsestäsi esille, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miehet ja naiset tekevät nykyään ihan samoja hommia.

        Mutta sinä teet vain naisten hommia.

    • Anonyymi

      Hyvin laadittu kirjoitus.

      • Anonyymi

        Hyvin kopioitu kirjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kopioitu kirjoitus.

        Asiasisältö on tosiaan loistava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiasisältö on tosiaan loistava.

        Olet sitten täällä kommentoimassa kirkonmenojen aikaan. Kirkonpenkistäkö vastailet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sitten täällä kommentoimassa kirkonmenojen aikaan. Kirkonpenkistäkö vastailet?

        Etkö tiennyt, että alle 1.% kirkon jäsenistä käy jumiksissa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tiennyt, että alle 1.% kirkon jäsenistä käy jumiksissa?

        Vaikka se on kirkon jäsenien velvollisuus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka se on kirkon jäsenien velvollisuus.

        Missä sanotaan, että se on velvollisuus?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka se on kirkon jäsenien velvollisuus.

        Laitapa suutasi taas soukemmalle, Miesvaimo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä sanotaan, että se on velvollisuus?

        Kirkon säännöissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kirkon säännöissä.

        Todista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Olen lukenut kirkon säännöt. Vähän sen takia miten avioliitto on esitetty.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen lukenut kirkon säännöt. Vähän sen takia miten avioliitto on esitetty.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen lukenut kirkon säännöt. Vähän sen takia miten avioliitto on esitetty.

        Todista, äläkä aina valehtele!

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikka se on kirkon jäsenien velvollisuus.

        Joko olet viimeinkin valmis myöntämään faktat?

        Ei avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Kirkko on siis poistanut jäseniä koskevat pykälät.

        Niin siis se kirkko muuttuu jatkuvasti.

        Ei ole poistanut mitään, vaan sinä se tapasi mukaan vaIehteIit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole poistanut mitään, vaan sinä se tapasi mukaan vaIehteIit.

        Et ole lukenut kirkon sääntöjä. Itsekin ihmettelin, kun kirkoissa ei juuri kukaan käy niistä miljoonista. Se oli jäänyt turhaksi määräykseksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ole lukenut kirkon sääntöjä. Itsekin ihmettelin, kun kirkoissa ei juuri kukaan käy niistä miljoonista. Se oli jäänyt turhaksi määräykseksi.

        Kerrohan mistä sinä ne olet lukenut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan mistä sinä ne olet lukenut?

        Kirkon sivulta. Hain ajankohtaista tietoa mitä avioliittokäsitys on. Tuli mukaan yllättäviä sääntöjä. En ollut itsekään ahkera kirkossa kävijä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ole lukenut kirkon sääntöjä. Itsekin ihmettelin, kun kirkoissa ei juuri kukaan käy niistä miljoonista. Se oli jäänyt turhaksi määräykseksi.

        Olen lukenut ja vaIehtelit tosiaan jälleen.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kirkon sivulta. Hain ajankohtaista tietoa mitä avioliittokäsitys on. Tuli mukaan yllättäviä sääntöjä. En ollut itsekään ahkera kirkossa kävijä.

        Järkyttävää vaIhetta jälleen sinulta.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää vaIhetta jälleen sinulta.
        🤓

        En todellakaan ole ollut kova kirkossa kävijä. vaikka säännöt niin olivat vaatineet. Kävin ensimmäisen kerran Paavalin kirkossa kun oli häät.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole poistanut mitään, vaan sinä se tapasi mukaan vaIehteIit.

        Ja kirkko on muuttanut sääntöjä avioliitosta. Se on muutettu koskemaan miestä ja naista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En todellakaan ole ollut kova kirkossa kävijä. vaikka säännöt niin olivat vaatineet. Kävin ensimmäisen kerran Paavalin kirkossa kun oli häät.

        OIet järkyttävä vaIehteIija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja kirkko on muuttanut sääntöjä avioliitosta. Se on muutettu koskemaan miestä ja naista.

        AvioIiitto on toki tosiaan vain miehen ja naisen välinen Iiitto.

    • Anonyymi

      Kristittyjä ei ole kutsuttu julistamaan itselleen ja muille, mitä "Raamattu opettaa", vaan evankeliumia. Siispä koko avaus vie lukijan harhaan.

      • Anonyymi

        Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?

        Aloitus antaa tiedon, että Raamatussa on ihmisten ajatuksia, eikä niissä ole mitään järkeä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aloitus antaa tiedon, että Raamatussa on ihmisten ajatuksia, eikä niissä ole mitään järkeä.

        Todista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

        Lopeta valehteleminen!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

        Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?
        Voitko vastata!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

        Ei avioIiittoa siellä koskaan.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

        SauIi on vetänyt sinua pérseeseen.

        Kiistätkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?

        Esimerkiksi se, että Raamattu ei sano mitään itse homoseksuaalisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta valehteleminen!

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kohta ja siksi siellä on ristiriitaisuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SauIi on vetänyt sinua pérseeseen.

        Kiistätkö?

        Miten tuo liittyy siihen mitä Raamatussa on kirjoitettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi se, että Raamattu ei sano mitään itse homoseksuaalisuudesta.

        Kyllä sanoo.

        Miehimykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sanoo.

        Miehimykset.

        Yhä edelleen, ei sano mitään itse homoseksuaalisuudesta.
        Miehimykset muuten voivat olla myös biseksuaaleja, jopa heteroita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhä edelleen, ei sano mitään itse homoseksuaalisuudesta.
        Miehimykset muuten voivat olla myös biseksuaaleja, jopa heteroita.

        Googlaa! Miehimys = homoseksuaali mies

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa on ihmisten kirjoituksia, jotka siihen on valittu. Niissä on jopa ristiriitaisia juttuja.

        Sinuakin Miehimystä ovat kymmenet Iykkineet perään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Googlaa! Miehimys = homoseksuaali mies

        Luther oli toista mieltä. Ja jossain Raamatussa se miehen kanssa makaava mies.

        Homoseksuaali mies on vähemmistössä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luther oli toista mieltä. Ja jossain Raamatussa se miehen kanssa makaava mies.

        Homoseksuaali mies on vähemmistössä.

        OIet Miehimys tosiaan.

        Kymmenet vetäneet sinua perään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet Miehimys tosiaan.

        Kymmenet vetäneet sinua perään.

        Et ole luterilainen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ole luterilainen.

        OIet naismainen Miesvaimo ja otat perääsi.

        Et ole uskossa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ole luterilainen.

        Kerrohan mitä se luyerilaisuus on.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ole luterilainen.

        No, Kerrohan mitä se luterilaisuus on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista!

        Todista sinä, että Raamatussa kerrotut asiat ovat tapahtuneet tuhansia vuosia sitten ja vieläpä niinkuin Raamattuun ne on kirjattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SauIi on vetänyt sinua pérseeseen.

        Kiistätkö?

        Ihanan hengellistä tuo sinun uskosi joka kuvastuu sanoistasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, Kerrohan mitä se luterilaisuus on.

        Tässä tapauksessa sitä, että miehimys on lasten raiskaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googlaa! Miehimys = homoseksuaali mies

        Miehimys on miehen kanssa makaava mies, joka voi olla homoseksuaali, biseksuaali tai heteroseksuaali.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä tapauksessa sitä, että miehimys on lasten raiskaaja.

        Miehitys on homo, kuten sinäkin.

        Se järkyn Iihava vetelee sinua Miesvaimoa edelleen perään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanan hengellistä tuo sinun uskosi joka kuvastuu sanoistasi.

        Missä väitin olevani uskossa?

        Alahan kertoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys on miehen kanssa makaava mies, joka voi olla homoseksuaali, biseksuaali tai heteroseksuaali.

        Vain homo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehitys on homo, kuten sinäkin.

        Se järkyn Iihava vetelee sinua Miesvaimoa edelleen perään.

        Mikä sinua peräänvetelyissä noin kovasti kiinnostaa, että jatkuvasti siitä mainitset?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua peräänvetelyissä noin kovasti kiinnostaa, että jatkuvasti siitä mainitset?

        Totuus tuodaan esiin.

        Halusit tai et, Repe.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus tuodaan esiin.

        Halusit tai et, Repe.

        Totuus, että sinua kiinnostaa yli kaiken.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain homo.

        Minun kanssani on ollut hetero, biseksuaali ja homo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sinua peräänvetelyissä noin kovasti kiinnostaa, että jatkuvasti siitä mainitset?

        Sillä on puhe siitä mistä puute. Siksi se jankkaa tota samaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehitys on homo, kuten sinäkin.

        Se järkyn Iihava vetelee sinua Miesvaimoa edelleen perään.

        Miksi olet eri mieltä kuin Luther?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Totuus, että sinua kiinnostaa yli kaiken.

        Vain sinua kiinnostaa ja toteutat pervoiIujasi päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on puhe siitä mistä puute. Siksi se jankkaa tota samaa.

        Sellaista jankkausta ja puutetta sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi olet eri mieltä kuin Luther?

        Olen samaa mieltä että olet Miehimys ja Miesvaimo.

        Se toinen järkyn Iäski ajelee sinua perään päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?

        Luit kommenttini

        "Kristittyjä ei ole kutsuttu julistamaan itselleen ja muille, mitä 'Raamattu opettaa', vaan evankeliumia. Siispä koko avaus vie lukijan harhaan",

        ja kysyit sitten: "Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?"

        Kuinka on mahdollista kysyä noin täydellisen typerä kysymys? Miten tuo kysymys edes liittyy tuohon kommenttiin?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi olet eri mieltä kuin Luther?

        Laita hampaat suuhusi, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googlaa! Miehimys = homoseksuaali mies

        Miehimys tarkoittaa homoa.

        Myös Luther kertoi siitä.

      • Anonyymi

        No sinähän tuon tiedät kun leikit edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita hampaat suuhusi, RumaJammu.
        🤓

        Älä kiusaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä kiusaa!

        Anteeksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys tarkoittaa homoa.

        Myös Luther kertoi siitä.

        Luther taisi kääntää sen lasten raiskaajaksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luther taisi kääntää sen lasten raiskaajaksi.

        Valehtelet tapasi mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain homo.

        Myös biseksuaali ja heteroseksuaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös biseksuaali ja heteroseksuaali.

        Oletko itse sellainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä on puhe siitä mistä puute. Siksi se jankkaa tota samaa.

        Niinhän tuo taitaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luit kommenttini

        "Kristittyjä ei ole kutsuttu julistamaan itselleen ja muille, mitä 'Raamattu opettaa', vaan evankeliumia. Siispä koko avaus vie lukijan harhaan",

        ja kysyit sitten: "Mikä aloituksessa ei ole Raamatun mukaista?"

        Kuinka on mahdollista kysyä noin täydellisen typerä kysymys? Miten tuo kysymys edes liittyy tuohon kommenttiin?

        Hän ei ole penaalin terävämpiä kyniä ja siksi ei ymmärrä lukemaansa, jonka seurauksena kyselee typeriä kysymyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys tarkoittaa homoa.

        Myös Luther kertoi siitä.

        Ei tarkoita vaan miesten kanssa makaavaa miestä, joka voi olla myös biseksuaali tai jopa hetero.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarkoita vaan miesten kanssa makaavaa miestä, joka voi olla myös biseksuaali tai jopa hetero.

        Kyllä ne teot kertoo mikä kukin on miehiään.
        Homosteleva on homo!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne teot kertoo mikä kukin on miehiään.
        Homosteleva on homo!

        Raamatussa että jos MIES makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.... Heitä ei ole, mutta jos makaa miehen kanssa kuten miehen kanssa kuten miehen kanssa maataan, niin se voi olla kuka mies tahansa. Heitä on yllättävän paljon julkisuudessa olevia.

        Sanot olevasi homo mutta makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.
        Sellainen pelle SINÄ olet!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet tapasi mukaan.

        Ei, vaan olen lukenut paljon. Varsinkin niitä missä on kyse homoseksuaalisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan mitä se luyerilaisuus on.

        Se mitään tiedä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanot olevasi homo mutta makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.
        Sellainen pelle SINÄ olet!

        Niin moni on tehnyt samoin. Kuten Mannerheim.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin moni on tehnyt samoin. Kuten Mannerheim.

        Sinä olet tehnyt juuri niin.
        Muista et tiedä.

      • Mutta Mannerheim oli.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mutta Mannerheim oli.

        Hänestä et tiedä kuin huhuja, mutta sen tiedät varmisti, että makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hänestä et tiedä kuin huhuja, mutta sen tiedät varmisti, että makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.

        Siihen aikaan oli salaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siihen aikaan oli salaista.

        Säälittävää, että syytät homoksi vainajaa joka ei voi itseään puolustaa.
        Puhutaan sinusta kun siinä olet.
        Tiedät varmisti, että makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää, että syytät homoksi vainajaa joka ei voi itseään puolustaa.
        Puhutaan sinusta kun siinä olet.
        Tiedät varmisti, että makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.

        Suorastaan törkeä tyyppi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mutta Mannerheim oli.

        Vain sinä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mutta Mannerheim oli.

        Valehtelet vainajasta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää, että syytät homoksi vainajaa joka ei voi itseään puolustaa.
        Puhutaan sinusta kun siinä olet.
        Tiedät varmisti, että makasit naisen kanssa yli 20 vuotta.

        Mannerheimista on kyllä ollut dokumentteja televisiossa. On pitänyt vaan katsoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mannerheimista on kyllä ollut dokumentteja televisiossa. On pitänyt vaan katsoa.

        Yrität häpäistä hänet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yrität häpäistä hänet.

        Piti katsoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti katsoa.

        Syytät vainajaa homoksi kun eläviä et uskalla!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luther taisi kääntää sen lasten raiskaajaksi.

        Jälleen vaIehtelet.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän ei ole penaalin terävämpiä kyniä ja siksi ei ymmärrä lukemaansa, jonka seurauksena kyselee typeriä kysymyksiä.

        Sellaista kerrot jälleen itsestäsi, Vajakki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti katsoa.

        Se toinen Iihava ei leikkinyt olevansa hetero, kuten sinä teit 21 vuoden ajan.

        OIet toki aina ollut todella náismainen HlNTTL.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinähän tuon tiedät kun leikit edelleen.

        Leikit siis heteroa edelleen, Repe🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen vaIehtelet.
        🤓

        Minulla pysyy asiat mielessä. Varsinkin kun miehimys on lasten raiskaaja.

        Muinainen pertsa sanoi, että Jeesukselle haettiin Jumalan arvonimeä, mutta ei myönnetty.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla pysyy asiat mielessä. Varsinkin kun miehimys on lasten raiskaaja.

        Muinainen pertsa sanoi, että Jeesukselle haettiin Jumalan arvonimeä, mutta ei myönnetty.

        Täällä sinun on turha valehdella, sinut tunnetaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla pysyy asiat mielessä. Varsinkin kun miehimys on lasten raiskaaja.

        Muinainen pertsa sanoi, että Jeesukselle haettiin Jumalan arvonimeä, mutta ei myönnetty.

        OIet järkyttävä vaIehtelija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minulla pysyy asiat mielessä. Varsinkin kun miehimys on lasten raiskaaja.

        Muinainen pertsa sanoi, että Jeesukselle haettiin Jumalan arvonimeä, mutta ei myönnetty.

        Miehimys tarkoittaa homoa ja olet sellainen tosiaankin ja vielä todella naismainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet järkyttävä vaIehtelija.

        Sillä ei ole mitään häpyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys tarkoittaa homoa.

        Myös Luther kertoi siitä.

        Juuri niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko itse sellainen?

        Minkälainen sellainen?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Minun kanssani on ollut hetero, biseksuaali ja homo.

        Aina paranee!😩

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina paranee!😩

        On sillä jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leikit siis heteroa edelleen, Repe🤔

        Sillä on nenu kipeä. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on ihmisten kirjoittama kohta ja siksi siellä on ristiriitaisuuksia.

        Et sinä ole keksinyt mitään mitä ei olisi jo satoja kertoja kumottu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys tarkoittaa homoa ja olet sellainen tosiaankin ja vielä todella naismainen.

        Siitä on jo liian monta käsitystä, ettei voi tietää sanan merkitystä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aina paranee!😩

        Ei, vaan noin oli aikoinaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Syytät vainajaa homoksi kun eläviä et uskalla!

        Kyllä minä sanon homoksi ihan eläviä.. Eräs Helsingin homo on uskova.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä minä sanon homoksi ihan eläviä.. Eräs Helsingin homo on uskova.

        Tajusitko itse miten typeriä kirjoituksesi ovat?

      • Kaksi valetta tällä kertaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaksi valetta tällä kertaa.

        Valehtelet koko ajan.

      • Satuin tuntemaan kaikki. Vain heterolla ei ollut romanttisia tunteita.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Satuin tuntemaan kaikki. Vain heterolla ei ollut romanttisia tunteita.

        Voit lopettaa tilan viemisen kaikista ketjuista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tajusitko itse miten typeriä kirjoituksesi ovat?

        Kerron miten asiat ovat. Ja ihmiset. Oli se sinusta miten typerää vaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Satuin tuntemaan kaikki. Vain heterolla ei ollut romanttisia tunteita.

        Kaikki olivat Hínttejä, kuten sinäkin.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron miten asiat ovat. Ja ihmiset. Oli se sinusta miten typerää vaan.

        Sinä jankutat samoja jankutuksiasi vuodesta toiseen. Se ei ole normaalia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä ole keksinyt mitään mitä ei olisi jo satoja kertoja kumottu.

        Entä voiko Jumalan nähdä vai ei? Raamattu on siinä sekava.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron miten asiat ovat. Ja ihmiset. Oli se sinusta miten typerää vaan.

        Täällä kerrotaan millainen. pérvo ja Híntti olet.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaksi valetta tällä kertaa.

        Ei vaan jatkuvaa vaIehtelua sinulta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä on jo liian monta käsitystä, ettei voi tietää sanan merkitystä.

        Vain yksi merkitys.

        Miehimys tarkoittaa Hínttiä, jollainen myös sinä olet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan jatkuvaa vaIehtelua sinulta.

        Katso nyt niitä omia valheitasi edes yhden kerran. Ei taida onnistua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Katso nyt niitä omia valheitasi edes yhden kerran. Ei taida onnistua.

        Menisit muualle jankuttaan kun täällä olet sanonut sanottavasi jo miljoona kertaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Katso nyt niitä omia valheitasi edes yhden kerran. Ei taida onnistua.

        Todista yksikin vaIe?

        Sinä vaIehtelet aivan jatkuvasti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Entä voiko Jumalan nähdä vai ei? Raamattu on siinä sekava.

        Kyllä voi, Hänen Sanassaan,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voi, Hänen Sanassaan,

        Oliko tuo nyt vitsi? Hänen Sanassaan Johannes kirjoitti, että Jumalaa ei kukaan voi nähdä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain yksi merkitys.

        Miehimys tarkoittaa Hínttiä, jollainen myös sinä olet.

        Eikö uudessa Raamatussa ole "miesten kanssa makaava mies"?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Oliko tuo nyt vitsi? Hänen Sanassaan Johannes kirjoitti, että Jumalaa ei kukaan voi nähdä.

        Raamatun kokonaissanomasta käsin piirtyy varsin selvä vastaus.

        Ensinnä Jumalaa ei hänen pyhyytensä ja meille käsittämättömän kirkkautensa takia kukaan voi nähdä luonnollisin silmin (1. Tim. 16:6). Juuri palavan pensaan äärellä Jumala sanoi Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Vaikka Mooses sai kyllä jollakin tavalla kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin (4. Moos. 33:11), hän näki hänet vain takaapäin (4. Moos. 33:23). Pieni ihminen tarvitsee suojan, ”filtterin”, kohdatessaan Jumalan vähän samaan tapaan kuin aurinkoa ei saa katsella suoraan edes auringonpimennyksen aikaan.

        Jumalan voi kuitenkin nähdä siten, kuin hän itse on tehnyt sen meille mahdolliseksi. Nimittäin Jeesus on Jumalan kasvot. Häneen katsoessamme eli uskoessamme ja turvatessamme häneen kestämme Jumalan pyhyyden. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9). Stefanoskin näki taivaassa Jumalan kirkkaudesta nimenomaan Jeesuksen. Huomaathan muuten, että tuossa kohden Jeesus nimenomaan seisaallaan seuraa hänen ensimmäisen marttyyrinsa viime hetkiä!

        Menee jo manian puolelle. Jumala sanonut, että Jeesus tulee olemaan Jumala. Kokonaisuutena Jeesus puhui kuin kylähullu.

        Mooseksen kirja sanoo, että Jumalaa katseli 76 ihmistä. Ei kerrota heidän sen takia kuolleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Menee jo manian puolelle. Jumala sanonut, että Jeesus tulee olemaan Jumala. Kokonaisuutena Jeesus puhui kuin kylähullu.

        Mooseksen kirja sanoo, että Jumalaa katseli 76 ihmistä. Ei kerrota heidän sen takia kuolleen.

        Sellainen mania sinulla vaIehdella.

      • Uudessa Raamatussa on siitä toisin.

        On hyvin älytön käsitys, että ne eivät peri Jumalan valtakuntaa, jotka eivät tee mitään pahaa olemalla jotakin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uudessa Raamatussa on siitä toisin.

        On hyvin älytön käsitys, että ne eivät peri Jumalan valtakuntaa, jotka eivät tee mitään pahaa olemalla jotakin.

        Miehimys on tosiaan homo, kuten sinäkin olet.

        Yritit peitellä nàismaista homouttasi 21 vuoden ajan Ieikkimällä heteroa.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys on tosiaan homo, kuten sinäkin olet.

        Yritit peitellä nàismaista homouttasi 21 vuoden ajan Ieikkimällä heteroa.
        🤓

        Siitä on muitakin käsityksiä. Olisi omituista, jos olemalla homo ei perisi Jumalan valtakuntaa ja olemalla hetero perisi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä on muitakin käsityksiä. Olisi omituista, jos olemalla homo ei perisi Jumalan valtakuntaa ja olemalla hetero perisi.

        Ei oikeastaan muita kun on jo kerrottu sinulle Totuus, RumaJammu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikeastaan muita kun on jo kerrottu sinulle Totuus, RumaJammu.

        Totuus on se, että olemalla homo tai hetero ei ole vaikutusta siihen kuka perii Jumalan valtakunnan.

        Opettele ajattelemaan järjellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehimys on tosiaan homo, kuten sinäkin olet.

        Yritit peitellä nàismaista homouttasi 21 vuoden ajan Ieikkimällä heteroa.
        🤓

        Itse on tuon kertonut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uudessa Raamatussa on siitä toisin.

        On hyvin älytön käsitys, että ne eivät peri Jumalan valtakuntaa, jotka eivät tee mitään pahaa olemalla jotakin.

        Torre yrittää olla muka vitsikäs, ei oikein onnistu!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä on muitakin käsityksiä. Olisi omituista, jos olemalla homo ei perisi Jumalan valtakuntaa ja olemalla hetero perisi.

        Kuule näin se nyt kuitenkin menee!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Totuus on se, että olemalla homo tai hetero ei ole vaikutusta siihen kuka perii Jumalan valtakunnan.

        Opettele ajattelemaan järjellä.

        OIet järjetön ToIIo, Miehimys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet järjetön ToIIo, Miehimys.

        Tiesitkö, että Raamatun mukaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan?

        Ei seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tiesitkö, että Raamatun mukaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan?

        Ei seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

        Teet syntiä ja sinut tuomitaan tekojasi mulaan.

        Ikuinen Synnin pesä siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tiesitkö, että Raamatun mukaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan?

        Ei seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

        HomosteIet ja Otat perääsi, Miehimys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teet syntiä ja sinut tuomitaan tekojasi mulaan.

        Ikuinen Synnin pesä siellä.

        Joo. Olenhan tehnyt lapsesta asti samoja syntejä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Joo. Olenhan tehnyt lapsesta asti samoja syntejä.

        Otat edelleen perääsi ja homosteIet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otat edelleen perääsi ja homosteIet.

        Mahtavaa, että jankkaatte turren kanssa kaikki Heimo Vesa a ka aito_iaisen ketjut täyteen p*skaanne. Jatkakaa ihmeessä myös tulevissa ketjuissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavaa, että jankkaatte turren kanssa kaikki Heimo Vesa a ka aito_iaisen ketjut täyteen p*skaanne. Jatkakaa ihmeessä myös tulevissa ketjuissa.

        Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan, sanoo Raamattu. Ei kai se p*askaa ole?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan, sanoo Raamattu. Ei kai se p*askaa ole?

        Ihan sama miten Raamatun mukaan tuomitaan. Nyt on kysymyksessä tämän palstan ketjuista. Vastaamalla perässäsi laahaavalle hemmolle, osallistut tämän ketjun p*skomiseen ja se on mielestäni hyvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavaa, että jankkaatte turren kanssa kaikki Heimo Vesa a ka aito_iaisen ketjut täyteen p*skaanne. Jatkakaa ihmeessä myös tulevissa ketjuissa.

        Sellaista jankkausta sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jokainen tuomitaan tekojensa mukaan, sanoo Raamattu. Ei kai se p*askaa ole?

        Siellä kaksi todella nàismaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Entä voiko Jumalan nähdä vai ei? Raamattu on siinä sekava.

        Kyllä sinut irstailija muistetaan, HeIsinkiJokkeri.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uudessa Raamatussa on siitä toisin.

        On hyvin älytön käsitys, että ne eivät peri Jumalan valtakuntaa, jotka eivät tee mitään pahaa olemalla jotakin.

        OIet aivan järkyttävä näky.

        Sinun on syytä hävetä itseäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet aivan järkyttävä näky.

        Sinun on syytä hävetä itseäsi.

        Ei ole tähän mennessä ollut syytä. Tuli nyt 68 täyteen.

        Ikävä kyllä Trumpin isä kuoli 93 vuoden iässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinut irstailija muistetaan, HeIsinkiJokkeri.

        Heteroseksi on irstailua. Sovitaan niin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun kokonaissanomasta käsin piirtyy varsin selvä vastaus.

        Ensinnä Jumalaa ei hänen pyhyytensä ja meille käsittämättömän kirkkautensa takia kukaan voi nähdä luonnollisin silmin (1. Tim. 16:6). Juuri palavan pensaan äärellä Jumala sanoi Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” Vaikka Mooses sai kyllä jollakin tavalla kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin (4. Moos. 33:11), hän näki hänet vain takaapäin (4. Moos. 33:23). Pieni ihminen tarvitsee suojan, ”filtterin”, kohdatessaan Jumalan vähän samaan tapaan kuin aurinkoa ei saa katsella suoraan edes auringonpimennyksen aikaan.

        Jumalan voi kuitenkin nähdä siten, kuin hän itse on tehnyt sen meille mahdolliseksi. Nimittäin Jeesus on Jumalan kasvot. Häneen katsoessamme eli uskoessamme ja turvatessamme häneen kestämme Jumalan pyhyyden. ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh. 14:9). Stefanoskin näki taivaassa Jumalan kirkkaudesta nimenomaan Jeesuksen. Huomaathan muuten, että tuossa kohden Jeesus nimenomaan seisaallaan seuraa hänen ensimmäisen marttyyrinsa viime hetkiä!

        Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuva.

        Katso ihmistä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Heteroseksi on irstailua. Sovitaan niin.

        HomosteIu siellä kahdella Iihavalla irstaiIua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuva.

        Katso ihmistä.

        Siellä kaksi järkyttävää ToIIoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron miten asiat ovat. Ja ihmiset. Oli se sinusta miten typerää vaan.

        Et kerro.

        Täällä kerrotaan sinulle miten asiat ovat.
        🤓

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä kuin aloituksessa pyrittäisiin rajoittamaan seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten lakisääteisiä oikeuksia. Suomessa.
      Perustuuko aloitus siis aloittajan uskomukseen miten hän ymmärtää tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen sisältämän informaation, vai todistamatta jääneeseen mielikuvaan sanojen sisällöstä?
      Miksi miehimysten ja miesten kanssa makaavien miesten Raamatussa tapahtuneet teot olivat ja ovat ankaran rangaistuksen uhalla kiellettyjä homoseksuaalisille miehille ja naisille?
      Siis miksi teitä miehiä kiellettiin makaamasta toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maattiin ja miten te tuon temppunne toisillenne teette?

      • Anonyymi

        Kyllä sinä homostelet ihan entiseen malliiin, HlNTTl.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä homostelet ihan entiseen malliiin, HlNTTl.

        Asialliseen kysymykseeni odotin asiallista vastausta, liikaa pyydetty vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä homostelet ihan entiseen malliiin, HlNTTl.

        Aloittaja kyseenalaistaa seksuaslisten vähemmistöjen lakisääteisiä oikeuksia omilla Raamatun tulkinnoillaan todistamatta edes ymmärtäneensä mitä alkuteksteillä on tuhansia vuosia sitten tarkoitettu.
        Mikäli Raamatun vaatimukset kaikilta osin silloisen lainsäädännön mukaisesti asetetaan perusteeksi, ei yhtään avioliittoa voida länsimaissa solmia.
        Olisitko niin kiltti ja miehekkäästä ajatusmaailmastasi huolimatta vastaisit asiallisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä homostelet ihan entiseen malliiin, HlNTTl.

        Jos vihdoinkin saat sukupuoleni muutettua tunnusteoillasi, niin saataisiin kommentistasi tosi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vihdoinkin saat sukupuoleni muutettua tunnusteoillasi, niin saataisiin kommentistasi tosi.

        Sukupuolesi ei ole ilmoitusasia, vaikka niin luulet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolesi ei ole ilmoitusasia, vaikka niin luulet.

        Piti muuttua tunnusteoilla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti muuttua tunnusteoilla.

        Tuolle Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle ilmeisesti Raamatun kirjoitusten noudattaminen on pelkkä ilmoitusasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolle Uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle ilmeisesti Raamatun kirjoitusten noudattaminen on pelkkä ilmoitusasia.

        Sellainen uudestisyntynyt seuraaja olet, Vajakki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti muuttua tunnusteoilla.

        OIet todella naismainen, kuten se toinen Iihavakin siellä.

        Faktat eivät muutu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen uudestisyntynyt seuraaja olet, Vajakki.

        Oletko siis kehittynyt viime näkemältä Uudestisyntyneeksi Vajakin seuraajaksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko siis kehittynyt viime näkemältä Uudestisyntyneeksi Vajakin seuraajaksi?

        Kerro lisää itsestäsi, Uudestisyntynyt Vajakki🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko siis kehittynyt viime näkemältä Uudestisyntyneeksi Vajakin seuraajaksi?

        Ilmeisesti näin on, koska haluaa sinun kertovan lisää itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti näin on, koska haluaa sinun kertovan lisää itsestäsi.

        Sellaista yksinpuhelua sinulla itsesi kanssa, Vajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko siis kehittynyt viime näkemältä Uudestisyntyneeksi Vajakin seuraajaksi?

        Kovia harjojakin hänellä on, kun luulee minua sinuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää itsestäsi, Uudestisyntynyt Vajakki🤔

        Sellainen Vajakki siis olet🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista yksinpuhelua sinulla itsesi kanssa, Vajakki.

        Että sellainen yksinpuheleva Vajakki siis olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että sellainen yksinpuheleva Vajakki siis olet?

        Sellainen juuri olet kuten kerrot, Vajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen Vajakki siis olet🤓

        Kerro toki lisää itsestäsi, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen juuri olet kuten kerrot, Vajakki.

        Juuri kertomasi mukainen Vajakki siis olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro toki lisää itsestäsi, Vajakki.
        🤓

        Toki voit kertoa itsestäsi lisää Vajakki🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki voit kertoa itsestäsi lisää Vajakki🤓

        Jälleen kerrot itsestäsi lisää, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti muuttua tunnusteoilla.

        Onko TummeIi taas Ioppu K-kaupasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko TummeIi taas Ioppu K-kaupasta?

        Ei mitään tietoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei mitään tietoa.

        Tietenkin tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen kerrot itsestäsi lisää, Vajakki.
        🤓

        Kerrot siis itsestäsi lisää jälleen, Vajakki🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko TummeIi taas Ioppu K-kaupasta?

        Olette sitte ruvenna herätysliikkeessäsi karjankasvattajaksi K-kaupan tuoteryhmiä apuna käyttäen?

    • Anonyymi

      Raamattu ei opeta samaa sukupuolta olevien "avioliitosta" yhtään mitään, kuten ei opeta ihmisen ja eläimen liitostakaan.

      • Eikä avaruudesta, saunomisesta, autosta, junasta, kirkossa avioliittoon vihkimisestä, kouluun menosta, tietokoneesta, eikä mistään muustakaan mikä koskisi nykyaikaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eikä avaruudesta, saunomisesta, autosta, junasta, kirkossa avioliittoon vihkimisestä, kouluun menosta, tietokoneesta, eikä mistään muustakaan mikä koskisi nykyaikaa.

        Siellä kaksi umpiToIIoa.

        Ja teitä inhotaan yleisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eikä avaruudesta, saunomisesta, autosta, junasta, kirkossa avioliittoon vihkimisestä, kouluun menosta, tietokoneesta, eikä mistään muustakaan mikä koskisi nykyaikaa.

        Inho kasvaa siellä päivä päivältä teitä kohtaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Inho kasvaa siellä päivä päivältä teitä kohtaan.

        Hyvä kuulla. Inho on kovin negatiivista ihmiselle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eikä avaruudesta, saunomisesta, autosta, junasta, kirkossa avioliittoon vihkimisestä, kouluun menosta, tietokoneesta, eikä mistään muustakaan mikä koskisi nykyaikaa.

        Autot ja junat eivät kuulu Raamattuun, siellä puhutaan aivan eri asioista!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Autot ja junat eivät kuulu Raamattuun, siellä puhutaan aivan eri asioista!

        Niin. Aaseilla mentiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hyvä kuulla. Inho on kovin negatiivista ihmiselle.

        Teitä inhotaan missä ikinä Iiikuttekin.

        Ymmärrätkö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teitä inhotaan missä ikinä Iiikuttekin.

        Ymmärrätkö?

        Ymmärrän vain todellisia asioita.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ymmärrän vain todellisia asioita.

        Osiet VaIheen ikuinen Orja.

        Teitä kahta inhotaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teitä inhotaan missä ikinä Iiikuttekin.

        Ymmärrätkö?

        Älä vastaa sille, se vai menee enemmän sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä vastaa sille, se vai menee enemmän sekaisin.

        Kannattaa tusiaan skipata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa tusiaan skipata.

        Siitä huolimatta Raamatussa mentiin aasilla, nykyään ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä vastaa sille, se vai menee enemmän sekaisin.

        Aivan oikein.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siitä huolimatta Raamatussa mentiin aasilla, nykyään ei.

        OIet aasi tosiaankin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ymmärrän vain todellisia asioita.

        Joko kävit ostamassa rääsyt?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ymmärrän vain todellisia asioita.

        Teitä inhotaan.

        Se on todellisuutta, ymmärrätkö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teitä inhotaan.

        Se on todellisuutta, ymmärrätkö?

        Tässä on kaksi muuta, eikä he inhoa.

        Levität jatkuvasti väärää tietoa, etkä paranna tapojasi

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi muuta, eikä he inhoa.

        Levität jatkuvasti väärää tietoa, etkä paranna tapojasi

        Miten pizzan syönti onnistui ilman hampaita. Mahasi on muuten valtava, ja vähäiset hiuksesi kynitty kuin vähämielisellä.
        Lykkiikö Sauli vai Jarmo ensin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten pizzan syönti onnistui ilman hampaita. Mahasi on muuten valtava, ja vähäiset hiuksesi kynitty kuin vähämielisellä.
        Lykkiikö Sauli vai Jarmo ensin?

        Voi niitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi muuta, eikä he inhoa.

        Levität jatkuvasti väärää tietoa, etkä paranna tapojasi

        Voi sinua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua.

        Tässä on kaksi muuta ilman inhoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi muuta ilman inhoa.

        Isot rinnat ja mahat kaikilla. Kahdella vähäistä hiukset kynitty kuin….,

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kaksi muuta ilman inhoa.

        Mutta lähes kaikki muut inhoavat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lähes kaikki muut inhoavat.

        Aha. Onneksi he eivät osoita inhoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta lähes kaikki muut inhoavat.

        Mitä noissa on sellaista mistä joku pitäisi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Onneksi he eivät osoita inhoa.

        Et ikinä huomaa mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ikinä huomaa mitään.

        Huomaan tarkasti inhon, ja sitä myöten ettei inhota.

    • Anonyymi

      Aika harhainen täytyy olla jos edelleen antaa jonkun tuhat vuotta sitten kirjoitetun kirjan sanella tekemisiään 😂😂😂

      • 1700 vuotta vanhaa. Jutut vieläkin vanhempia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        1700 vuotta vanhaa. Jutut vieläkin vanhempia.

        Näytät 98-vuotiaalta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        1700 vuotta vanhaa. Jutut vieläkin vanhempia.

        Että edelleen siellä perään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Että edelleen siellä perään.

        Siellä ikuisesti valheita..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Siellä ikuisesti valheita..

        Jatkat vaIehteIuasi tapasi mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkat vaIehteIuasi tapasi mukaan.

        Ei se osaa muuta, usko jo!

    • Anonyymi

      Muista kuunnella hoitajia, ne kyllä kertoo sulle että tuo on vain aikansa teos millä ei ole ollut mitään virkaa aikuisten ihmisten keskuudessa satoihin vuosiin.

      • Anonyymi

        Sellaisessa pakkohoidossa oIet.

    • Anonyymi

      Toi käsikirjoittaja kuolee

      • Anonyymi

        Kaikki kuolemme, sinäkin.

    • Anonyymi

      😇 sinä vartija hetero.

    • Anonyymi

      >> Raamatun mukaan kaikki tietävät homoseksuaalisuuden olevan moraalittoman ja luonnottoman.

      Vaikka vain pieni osa ihmisistä on homoseksuaalisia, se on luonnollista. Kuten on vasenkätisiäkin, osa ihmisistä on homoja. Se on ominaisuus, jolle ihminen ei voi mitään. Homoseksuaalisuutta esiintyy useilla muillakin eläinlajeilla.

      Raamatussa ei ole sanaa moraali. Raamattu kyllä väittää homoseksuaalisuutta pahaksi ja tuomittavaksi, kuten se väittää monesta muustakin täyin luonnollisesta asiasta. En silti tiedä raamatunkohtaa, jossa sanottaisiin ihmisten tietävän sen pahaksi. Toisaalta Raamattu kannustaa tekoihin, joita useimmat tosi-kristitytkin pitäisivät moraalittomina. "Raamatun moraali" on siis kunkin uskovaisen oma mutu.
      Näin ollen jokainen, joka tuomitsee lähimmäisiään "Raamatun moraaliohjeisiin" vedoten on tekopyhä paskiainen.

      • Anonyymi

        ”Raamattu kyllä väittää homoseksuaalisuutta pahaksi ja tuomittavaksi, ”

        Raamattu ei sano itse homoseksuaalisuudesta yhtään mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Raamattu kyllä väittää homoseksuaalisuutta pahaksi ja tuomittavaksi, ”

        Raamattu ei sano itse homoseksuaalisuudesta yhtään mitään.

        Näin on, vaikka jotkut näkevät homoja joka paikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Raamattu kyllä väittää homoseksuaalisuutta pahaksi ja tuomittavaksi, ”

        Raamattu ei sano itse homoseksuaalisuudesta yhtään mitään.

        Homostelusta sanoo paljonkin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Näin on, vaikka jotkut näkevät homoja joka paikassa.

        Homot tekee homoseksuaalisia tekoja eli homostelevat,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot tekee homoseksuaalisia tekoja eli homostelevat,

        Voitko tarkentaa, onko siis Raamatullista homostelua jos te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin Raamatussa mies on maannut naisen kanssa?
        Ja miten te tuon tempun toisillenne teette?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voitko tarkentaa, onko siis Raamatullista homostelua jos te miehet makaatte toistenne kanssa niinkuin Raamatussa mies on maannut naisen kanssa?
        Ja miten te tuon tempun toisillenne teette?

        Kun Raamatussa on niitä sen aikaisten ihmisten ajatuksia. Ei kaikissa ole mitään järkeä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homot tekee homoseksuaalisia tekoja eli homostelevat,

        Ja kun muutkin tekevät samoin. Missä raja?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Näin on, vaikka jotkut näkevät homoja joka paikassa.

        Siellä kaksi nàismaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homostelusta sanoo paljonkin.

        Tai ei mitään jos tarkemmin ajattelee. Pitää ajatella järjellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai ei mitään jos tarkemmin ajattelee. Pitää ajatella järjellä.

        Mistä sinulle se järki saataisiin, papukaija!?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja kun muutkin tekevät samoin. Missä raja?

        Vain homot homosteIevat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai ei mitään jos tarkemmin ajattelee. Pitää ajatella järjellä.

        ”helsinkijokkeri
        2014-09-16 20:44:47

        Ei koolla tosiaan ole kovinkaan suurta merkitystä. Ei minullakaan iso ole, mutta kumppanin olen saanut ja vaihtanutkin.

        Jotkut siis pitävät pienemmästä, ja itsekin tykkään imeä ja saada peppuun, jos on vähän pienempi.”

    • Anonyymi

      Erinomainen aloitus muistuttaa meitä jokaista kohtelemaan lähimmäisiämme niinkuin haluamme itseämmekin kohdeltavan.

      • Anonyymi

        Todella pyyteettömän sekä vilpittömän ihailtavasti aloittaja todistaa viittauksillaan jättävänsä noudattamatta toisilta edellyttämäänsä lakia.
        Onko siis aidossa uskossa olevalle syntiä jättää noudattamatta Raamattua, vai noudattaa sitä kirjaimellisesti?

        Kyllä? Meitä jokaista muistutetaan julistamaan läheisistämme Raamatunkohtia sekä niistä muodostettuja mielipiteitämme millä tavoin haluamme meihinkin kohdistettavan Raamatullista totuutta.

        Joku esimerkki, kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku esimerkki, kiitos.

        Jokainen uskova varmasti haluaa auttaa lähimmäistään pääsemään elämässään eteenpäin ylipääsemättömiltä vaikuttavien elämän esteiden yli.
        Vai olenko väärässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen uskova varmasti haluaa auttaa lähimmäistään pääsemään elämässään eteenpäin ylipääsemättömiltä vaikuttavien elämän esteiden yli.
        Vai olenko väärässä?

        Eikös kaikki halua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös kaikki halua?

        Toki haluaa, esimerkki oli avuton.

    • Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, 1.Kor 6:9. koskee homojakin.
      Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Room 13:13.

      • Anonyymi

        Juuri noin ja muistetaan kohdella lähimmäisiämme niinkuin haluamme itseämmekin kohdeltavan.
        Lakihenkisyyden perintö antaa siihen oivan mahdollisuuden.

      • Ei ole mitään väliä, vaikka ei perisi Jumalan valtakuntaa. Puolet homoista makaa miehen kanssa, vaikka eivät kuten naisen kanssa maataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin ja muistetaan kohdella lähimmäisiämme niinkuin haluamme itseämmekin kohdeltavan.
        Lakihenkisyyden perintö antaa siihen oivan mahdollisuuden.

        Näytä sinä esimerkkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytä sinä esimerkkiä.

        Toivon siunausta sinulle alkavaan viikkoon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole mitään väliä, vaikka ei perisi Jumalan valtakuntaa. Puolet homoista makaa miehen kanssa, vaikka eivät kuten naisen kanssa maataan.

        Että perä pystyssä siellä taas.

        Ja se toinen Iihava veteIee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että perä pystyssä siellä taas.

        Ja se toinen Iihava veteIee.

        Huh-huh!

    Ketjusta on poistettu 119 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1281
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1097
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      977
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      762
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      180
      761
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      756
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      741
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      739
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      718
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      675
    Aihe