uskonnoissa on vahva auttamisen perusta, mutta maallinen laki tekee kaikkensa auttamisen kieltämiseksi, kitkemiseksi
aikuisina kuitenkin tajutaan, että ehdotonta ei ole mitään olemassa, että samaan aikaa auttaa PITÄÄ ja EI PIDÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA
se että auttaa voisi, sen tiedetään hyvin
syvennykseksi kerrotaan, että evoluutiossa sapiens selviytyi vain auttamisella ja sosiaalistumisella, eikä sotimalla
emme tosiaan tiedä, miksi valtiossa on ohjelmia, jossa rangaistaan auttaminen
luin äsken novellin st.pietarin 1800 luvuilta kun vartiomies joutui jättämään vartiopaikan pelastaakseen Nevassa hukkuvan ja sain siitä 200 raippaan iskua ja vankilaa, vaikka pelasti miehen
valtioissa vedetään köyttää ammattikuntien välillä, jossa toiset rankaisevat ja toiset palkitsevat, eikä pelastaminen ole täydellisen ehdotonta
itselleni sattui pohjanmaalla, ettei yöllä kukaan avannut kun tarvitsin apua talvella
myös varsinkin nuorten keskellä rehevöi kunnon välinpitämättömyys kulttuuri
suomessa on sanota, että "kaverille ei jätetä"
piilotasolla ihmiset kaipaavat että kaveri, tuttu, läheinen suoraan menehtyy
ammattipelastajilla on aina kääntöpuolensa kuten lääkärillä, että nimenomaan sairaalan takia voi kuolla
ammattipelastajat eivät tahdo ammattitaidottomia avustustilanteisiin häiritsemään aputyötä ja rajaavat tilanteen niin, että sivulliselle EI JÄÄ MITÄÄN PELASTETTAVAA
lisäksi sivullisia mahdollisia avustajaa ohjataan rautaiselle lainkädellä pois tilanteesta rangaistuksen uhalla, ELI KUN JÄÄ SEURAAMAAN TILANNETTA, VOI SAADA RANGAISTUKSEN ITSE
tavallisilta laki siten evää kaikenlaisen avun antamisen niin hyvin, että tavallinen kansalainen kun näkee tapaturman, hän vain ohittaa sen, koska päähän on iskostunut, että juuri heidän apunsa ei ole tervetullut rangaistuksen uhalla
valtio jopa todistaa että vanhempi on huonoa seuraa omille lapsilleen
kun jopa ei voi seurustella lapsensa kanssa, niin vieraan ihmisen auttaminen on lajinsa viimeinen tehtävä
ihme vaatimuskin että välinpitämättömällä ajalla pitää auttaa muita
katsellaan punaista ristiä, diakoniaa, kirkkoa kuin ihme muinaisjäänteenä, että viitivät edelleen leikkiä tarvittavia ja tunkea auttamaan köyhiä varsinkin lapsiperheitä ja lapsiahan ovat kaikki valmiita auttamaan, ihan kuin olisivat vain petofiileja
jos sossu ei auta, niin kyllä on sossun ongelma se, mutta se on vain sossun ongelma, eikä muuta, että joku päivä ongelma pitää kehittää, jos vaikka nyt se ei toimi, eikä se pakota ketään vierasta auttamaan ketään
taloudellinen apu poliittisessa debaatissa on vaarallinen, koska talous on valjastettu sotaaseeksi, jonka takia ihmisiä kuolee
pakotetussa avustamisessa kun laki pakottaa kansalaisia TAKAISIN avuliaiksi on ongelma, että jos sivullinen auttaa väärin, niin hän SAA RANGAISTUKSEN pahimmassa tapauksessa kuoleman tuottamuksesta joka voi tehdä yli 10 vuotta vankilaa
eikä oikeuslaitoksen kanssa väitellä, koska heillä ei ole päässä järkeä ollut koskaan
auttamisen velvollisuus ei koske kaikkia
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
pelkkä sivullisen 112 soittaminen voi olla syy pahimpaan kärsimykseen ja kuolemaan kun viranomaisia tuuppaa paikalle
ihmiseet tietävät 112:n vaaran ja jotkut oppineet hyväksikäyttämään sen vahinkoa aiheuttavalla tavalla
siksi sama auttamisen numero 112 on sekä että, että sillä pelastetaan ja sillä tapetaan tahallaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315836- 393842
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122778
- 292242
- 122197
- 1621906
- 181535
- 1051372
- 251263