Antikristuksen ja 3.temppelin paluun odottajat

Anonyymi-ap

Juutalaisia palvovat vanhan liiton "kristityt" ovat aivan pihalla, sillä he tulkitsevat kristittyjen Uutta Testamenttia juutalaisten Raamatun eli VTn avulla, vaikka pitäisi tehdä aivan päin vastoin eli tulkita VTia UTn avulla.

Siis mikäli on olevinaan kristitty.

Siksipä Jeesuksen puheet ovat heille aivan sianhepreaa ja he ymmärtävät siitä aivan yhtä vähän kuin Jeesuksen aikaiset juutalaiset.

Joh.2
19 JEESUS vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan TÄMÄ TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
20 Niin JUUTALAISET sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

67

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itseään palvovat vanhan liiton "adventistikristitytkin" ovat aivan pihalla, sillä hekin tulkitsevat Uutta Testamenttia VTn avulla.

      Joh.2
      17 Silloin hänen opetuslapsensa muistivat, että on kirjoitettu: "Kiivaus sinun HUONEESI puolesta kuluttaa minut".
      18 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "MINKÄ MERKIN sinä näytät meille, koska näitä teet?"
      19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan TÄMÄ TEMPPELI , niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
      20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
      21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

      • Anonyymi

        Jeesuksen fyysistä ruumista kidutettiin mutta ei hajotettu. Esim. luita ei saanut rikkoa, koska luissa valmistuu verisoluja.

      • Anonyymi

        Jumalan kolme päivää tarkoittaa 3000 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan kolme päivää tarkoittaa 3000 vuotta.

        ”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.

        Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭3‬-‭6‬ ‭FB38‬‬

        ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.”
        ‭‭Apostolien teot‬ ‭20‬:‭28‬ ‭FB38‬‬

        ”Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭1‬:‭22‬-‭23‬ ‭FB38‬‬

        ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭2‬:‭19‬-‭22‬ ‭FB38‬‬

        ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭3‬:‭16‬-‭17‬ ‭FB38‬‬

        ”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭12‬:‭12‬-‭13‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi

      Uusi temppeli tuodaan taivaasta ja se laskeutuu Jerusalalemiin.

      Ilm. 3:12

      Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

      Jeesus ei edes käytä samaa tavallista miehen nimeä, koska antikristukset käyttävät sitä eksytykseen.

      • Anonyymi

        "Uusi temppeli tuodaan taivaasta ja se laskeutuu Jerusalalemiin."

        Uusitestamentillista temppelitietoutta juutalaisia palvoville vanhan liiton "siionistikristityille" sekä itseään palvoville vanhan liiton "adventistikristityille".

        1. Kor. 3
        6 Ettekö tiedä, että TE OLETTE JUMALAN TEMPPELI ja että Jumalan Henki asuu teissä?
        17 Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

        1. Kor. 6:19
        Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on PYHÄN HENGEN TEMPPELI, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

        2. Kor. 6:16
        Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä ME OLEMME ELÄVÄN JUMALAN TEMPPELI, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".

        Ilm. 21:22
        Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä HERRA JUMALA, KAIKKIVALTIAS, ON SEN TEMPPELI, ja Karitsa.

        Ilm. 3:12
        Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen UUDEN JERUSALEMIN, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

        Gal.4
        26 Mutta TAIVAALLINEN JERUSALEM on vapaa, ja se on MEIDÄN ÄITIMME . [Hepr. 12:22; Ilm. 3:12, 21:2,10]
        27 Onhan kirjoitettu: -- ILOITSE, SINÄ HEDELMÄTÖN, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies. [Jes. 54:1]

        Ef.2
        18 sillä hänen kauttansa (=JEESUS) on meillä molemmilla (=juutalaiset ja pakanat) pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
        19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        21 jossa KOKO RAKENNUS liittyy yhteen ja kasvaa PYHÄKSI TEMPPELIKSI HERRASSA;
        22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte JUMALAN ASUMUKSEKSI HENGESSÄ.

    • Anonyymi

      En minä ole tullut lakia ja profeettoja kumoamaan vaan täyttämään!

      On viisi Pyhää Valvojaenkeliä ja Jumalan Poika. Antoiko Jumala ennen kuolemaansa käskyn toteen laittaa profetiat vai ei?

      Todellisuus näyttää että ei? Syntyi Islam ja Hare Krishna oppilasketju joka ei pyri profetioita täyttämään. Sen sijaan nämä valvojat julisti itsensä Jumalaksi.

      Totuus ja Jumalan Sana kamppailee Ilmestys 17-20 mukaan Väärää Profeettaa ja Petoa vastaan. Mutta Jeesus joutuu vain toteamaan: ISÄ SINÄ ITSE OLET TODELLISUUS.

      Niinpä Ilmestys on mysteeri ja salaisuus tarkoitettu tuomaan toivoa ilmeisille häviäjille.

      Hyvä häviää kamppailun pahoille. Raamattu yrittää lohduttaa hyviä. Todellisuus muovautuu erilaiseksi kuin mitä raamattu toivoo.

      Saa nähdä? Yksi viidestä valvojaenkelistä on Jehova eli Herra Jumala. Ehkä hän yrittää vielä raamatun profetioiden toteen laittamista ? Ehkä ei ? Riitaa kysymyksen suhteen ylläpidetään. Mikä oli Jumalan kanta ennen kuolemaa pitäisi ratkaista sillä vallan valvojaenkelit saivat hänen nimessään ja uhrinsa ansiosta. Mutta kieltävät sen esiintyen ikään kuin antikristuksina.

      Totuus vai Todellisuus? Kumpi kelpaa?

      • Anonyymi

        Eikös totuus ja todellisuus ole sama asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös totuus ja todellisuus ole sama asia.

        Mulla oli pitkään ristiriita kun ajattelin kaikkien olevan kristittyjä. Jeesus sanoi totuuden: Älkää vannoko. Paavali lisäsi : Jos vannotte joudutte kärsimään.

        Mutta raamatun totuudesta huolimatta kaikkialla vaaditaan vannomaan. Jopa naimisiin mentäessä. Ja sotilasvala ja virkavala jne. Tämä on TODELLISUUS joka on Raamatun vastainen.

        Et voi lainkaan mennä naimisiin jos seuraat Jeesusta. Et voi raamatun mukaan vannoa. Ja kuitenkin todellisuudessa tulet vannomaan.

      • Anonyymi

        "Mutta kieltävät sen esiintyen ikään kuin antikristuksina."

        Mitä tarkoittaa "antikristus" ?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antikristus
        Antikristus (m.kreik. ἀντίχριστος, antíkhristos, "vastakristus" tai "sijaiskristus")

        No mutta hei, nykyisen kristikunnan synnyttäjät/"vanhemmat" eli Katolinen ÄITIkirkko sekä Paavi-ISÄ, virallisesti VICARIUS FILII DEI (666) eli "Kristuksen SIJAINEN maan päällä" !

        Oliskos tossa tarpeeksi antikristusta nykyiselle kristikunnalle, vai pitääkö meidän toista odottaman kolmansine temppeleineen ?

        ANTIKRISTUKSEN KIRKKO on jo pystytetty Jeesuksen hajottaman juutalaisten temppelin sekä Jeesuksen itsensä pystyttämän uuden liiton HENGEN TEMPPELIN tilalle.

        Ja siellä se Antikristus majailee aivan kaikessa rauhassa omassa PETO-valtiossaan "näkevän" kristikunnan keskellä, joka ei ymmärrä alkeitakaan UTn kristillisestä temppeliopista, vaan rakentelee omia kirkko/seurakuntaORGANISAATIOITAAN ---> Katolisen Äitikirkkonsa esimerkin innoittamina.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Vatikaani

        Parhami ja Olseni oli pahimpia antikristuksia, kovia homoja ja eksyttäjiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla oli pitkään ristiriita kun ajattelin kaikkien olevan kristittyjä. Jeesus sanoi totuuden: Älkää vannoko. Paavali lisäsi : Jos vannotte joudutte kärsimään.

        Mutta raamatun totuudesta huolimatta kaikkialla vaaditaan vannomaan. Jopa naimisiin mentäessä. Ja sotilasvala ja virkavala jne. Tämä on TODELLISUUS joka on Raamatun vastainen.

        Et voi lainkaan mennä naimisiin jos seuraat Jeesusta. Et voi raamatun mukaan vannoa. Ja kuitenkin todellisuudessa tulet vannomaan.

        "Et voi lainkaan mennä naimisiin jos seuraat Jeesusta. Et voi raamatun mukaan vannoa. Ja kuitenkin todellisuudessa tulet vannomaan."

        Ei UTssa ole annettu seurakunnalle tehtäväksi vihkiä ketään. Ei myöskään haudata.

        Nämä ovat kirkon keksintöä, eivätkä perustu Raamattuun.

    • Anonyymi

      Ei ihmisen liharuumis ole mikään Kristuksen temppeli.

      Kristuksen Temppeli laskeutuu taivaasta ja sinne Jeesus muuttaa asumaan kuninkaiden kuninkaaksi.

      Temppelissä on Liitonarkku, laintaulut, joiden perusteella tuomitaan kaikki ihmiset.

      Ilm. 11:19

      Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]

      Ilm. 15:5

      Tämän jälkeen minä näin, kuinka taivaan temppeli, todistuksen teltta, avattiin [Ilm. 11:19]

      Ilm. 3:12

      Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. [Gal. 2:9 | Jes. 62:2, 65:15 | Gal. 4:26+]

      • Anonyymi

        "Temppelissä on Liitonarkku, laintaulut, joiden perusteella tuomitaan kaikki ihmiset."

        Temppeli kuvaa ihmistä ja liitonarkku laintauluineen kuvaa sydäntä ja omaatuntoa.

        Hes.36
        26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
        27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.

    • Anonyymi

      Jeesus nousi fyysisessä ruumiissa taivaaseen ja tulee sieltä samalla tavalla takaisin vasta ajastaan.

      Ap. t. 1:11

      Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." [Ap. t. 2:7 | Ap. t. 3:21]

      Salaiset tempaamiset ja salakielillä puhumiset on Perkeleestä.

      • Anonyymi

        "Salaiset tempaamiset ja salakielillä puhumiset on Perkeleestä."

        Matt. 24:27
        Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

    • Anonyymi

      Kaikilla ihmisillä on Jumalan antama henki, joka otetaan kuolemassa pois.

      Saarn. 12:7

      Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    • Anonyymi

      Ihmisen kuvaaminen Jumalan temppeliksi on symboolista puhetta, vertauskuvaa oikeaan Jumalan temppeliin, mikä laskeutuu taivaasta Jerusalemiin.

      • Anonyymi

        "mikä laskeutuu taivaasta Jerusalemiin."

        UTssa kerrotaan kyllä, että "Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta".

        Ei siis, että "Uusi Jerusalem laskeutuu vanhaan Jerusalemiin".

        Ja Uusi Jerusalemhan on VERTAUSKUVAA Jumalan Hengestä syntyneestä kansasta, eikä siis mistään todellisesta kaupungista.

        Luehan tarkemmin. Taivaasta laskeutuva Jerusalem ja siellä oleva temppeli on todellisuutta. Siellä ne Jeesuksen rakentamat asunnot sijaitsee. Sinne Jeesus muuttaa kun tulee takaisin maan päälle fyysisessä muodossa.

        Ilm. 21:12

        siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

        Ilm. 21:14

        Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä

        Kyllä se itkumuurikin sieltä viellä hävitetään pois. Ei ole jäävä kiveä kiven päälle, jonne se uusi temppeli taivaasta laskeutuu, Jerusalemiin, mikä on kaiken keskus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luehan tarkemmin. Taivaasta laskeutuva Jerusalem ja siellä oleva temppeli on todellisuutta. Siellä ne Jeesuksen rakentamat asunnot sijaitsee. Sinne Jeesus muuttaa kun tulee takaisin maan päälle fyysisessä muodossa.

        Ilm. 21:12

        siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

        Ilm. 21:14

        Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä

        "Luehan tarkemmin. Taivaasta laskeutuva Jerusalem ja siellä oleva temppeli on todellisuutta. Siellä ne Jeesuksen rakentamat asunnot sijaitsee. Sinne Jeesus muuttaa kun tulee takaisin maan päälle fyysisessä muodossa."

        Ilm.21:2
        Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin MORSIAN, miehellensä kaunistettu.

        Raamatun vertauskuvissa morsian kuvaa SEURAKUNTAA.

    • Anonyymi

      Paavalissa taisi olla taipumusta homoseksuaalisuuteen?

      Ap. t. 20:37

      Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä,

    • Anonyymi

      Kun lasketaan 480 vuotta Exoduksen alkamisesta 1554 ekr ja Siinain vuorella lain antamisesta päädytään vuoteen jolloin Kuningas Daavid voideltiin kuninkaaksi.

      Mutta kun lasketaan 480 vuotta Exoduksen päättymisestä ja Kaanan maan valtauksesta Joosuan toimesta päädytään siihen vuoteen kun Kuningas Salomo vihki temppelin.

      Jos Daavid olisi ollut lankeematta ja elänyt ikuisesti niin temppeli olisi ollut ikuinen. Mutta temppelin kävi samoin kuin Daavidin. Molemmat sortuivat. Daavid oli elävä Temppeli ja hänen kohtalonsa vertauskuvaa Temppelin kohtaloa.

      Jos Daavid todella herätetään kuolleista uudelleen kansan kuninkaaksi niin kuin Hesekiel antaa toiveita silloin herätetään myös Temppeli uudestaan eloon. Muuten ei.

      Kuinka kuolleita voitaisiin herättää takaisin eloon ydinaseiden aikakauteen? Ja suihkupommikoneiden aikakauteen? Ensin pitäisi tulla aseistariisunta. Ehkä tuleekin vuoden 2100 jkr jälkeen?

      Ei ole uskottava unelma uudesta temppelistä?

    • Anonyymi

      Paavalin lihan temppelissä asusteli Saatanan enkeli.

      2. Kor. 12:7

      Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, SAATANAN ENKELI, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

    • Anonyymi

      Ei siellä uudessa Jerusalemissa ja temppelissä ole mitään Paavalin perustuksia, pilareita eikä portteja.

      Ilm. 3:12

      Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

      Ilm. 21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;

      Ilm. 21:14

      Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä

    • Anonyymi

      Aloittaja on väärässä.

      Uuden testamentin mukaan 3. temppeli on JUMALAN temppeli, jossa kokoontuu Kristuksen seurakunta.

      Ilmestyskirja
      11:;1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.
      2 Temppelin ulompaa esipihaa älä kuitenkaan lue mukaan, jätä se mittaamatta, sillä se on annettu vieraiden kansojen haltuun. Ne polkevat pyhää kaupunkia neljänkymmenenkahden kuukauden ajan.
      ---
      14:1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
      2 Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua.
      3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä.

    • Anonyymi

      Jeesus ja lunastus armosta riittää ja tarkoitta ja täyttää kaikki temppelit yms. vertauskuvat. Raamattu ajaa yksin jeesusta Kristusta eikä mitään rakennuksia ja uhripalveluksia enää Jeesuksen jälkeen. Jeesuksen paluussa tulee viimeinen tuomio eikä materia valtakutia enää. Kaikki luodaan uudesti, vanhaa ei enää ole. Jeesus on siis se taivaasta tullut uusi temppeli ja uusi jerusalem (pienellä ja isolla alkukirjaimella eli kaikki).

      • Anonyymi

        pelkistä hengistä ja vertauskuvista puhuminen ei ole tervettä kristinuskoa

      • Anonyymi

        Apostolit, Paavali ja alkuseurakunnan kristityt uhrasivat temppelissä kaikki lain vaatimat uhrit. Jeesus ei koskaan kieltänyt uhrien toimittamista, vaan aina vaati lain noudattamista.

        Ap.t:
        21:26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.
        --
        24:17 "Oltuani vuosikausia poissa tulin nyt tuomaan kansalleni rahalahjaa ja toimittamaan uhreja.
        18 Juuri näissä tehtävissä minä temppelissä olin, kun eräät Aasiasta tulleet juutalaiset tapasivat minut. Olin puhdistautunut, väkeä ei ollut koolla eikä mellakasta tietoakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pelkistä hengistä ja vertauskuvista puhuminen ei ole tervettä kristinuskoa

        HOH, HOH; HOIJAA! "Eivät he usko, vaikka joku kuolleista nousisi ja menisi kertomaan heille!"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pelkistä hengistä ja vertauskuvista puhuminen ei ole tervettä kristinuskoa

        Jeesuskaan ei siis ollut terve kristitty, toisin kuin te juutalaisia palvovat vanhan liiton "kristityt", jotka ette ymmärrä vertauskuvista hölkäsen pöläystä.

        Matt. 13:34
        Tämän KAIKEN Jeesus puhui kansalle vertauksilla, ja ILMAN VERTAUSTA HÄN EI PUHUNUT HEILLE MITÄÄN;

        Mark. 4:13
        Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

        Mark. 4:30
        Ja hän sanoi: "Mihin vertaamme Jumalan valtakunnan, eli mitä vertausta siitä käytämme?

        Mark. 4:34
        ja ilman vertausta hän ei puhunut heille. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen.

    • Anonyymi

      Pakanoilla ei ole ole mitään asiaa Pyhään kaukunkiin.

      Ilm. 21:12

      Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]

      Ilm. 21:14

      Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

      • Anonyymi

        Paavali ei kuulu tähän joukkoon.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

        Matt. 19:28

        Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. [Dan. 7:9,10; Matt. 25:31 | Luuk. 22:29,30; 1. Kor. 6:2+]

        Luuk. 22:30

        Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. [Matt. 19:28; Ilm. 3:21]

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali ei kuulu tähän joukkoon.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

        Matt. 19:28

        Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. [Dan. 7:9,10; Matt. 25:31 | Luuk. 22:29,30; 1. Kor. 6:2 ]

        Luuk. 22:30

        Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. [Matt. 19:28; Ilm. 3:21]

        "Luuk. 22:30
        Te saatte minun valtakunnassani syödä ja juoda minun pöydässäni, ja te istutte valtaistuimilla ja hallitsette Israelin kahtatoista heimoa. [Matt. 19:28; Ilm. 3:21]"

        Ne vanhan liiton "kristityt", jotka muutetaan pylväiksi Jumalan 3.temppeliin, eivät voi koskaan enää syödä, juoda, istua tai liikkua ! Varsinkin Selef Urgelle tämä tulee olemaan kova paikka !!

        Toisaalta taas pylväät eivät mietikään mitään, joten eipä siinä ole paljonkaan eroa tähänastiseen elämään. Kuolemaa ei enää ole, se on pääasia. Pylväät eivät kuole, vaan saavat iankaikkisesti patsastella temppelissä sen kattoa kannatellen.

        Ilm. 3:12
        Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos.

      • Anonyymi

        "Pakanoilla ei ole ole mitään asiaa Pyhään kaukunkiin.

        Ilm. 21:14
        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]"

        Sinäkös sen päätät?

        Ef.2
        18 sillä HÄNEN KAUTTANSA (=Jeesus) on MEILLÄ MOLEMMILLA (=juutalaiset ja pakanat) pääsy YHDESSÄ HENGESSÄ Isän tykö.
        19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        20 APOSTOLIEN JA PROFEETTAIN PERUSTUKSELLE RAKENNETTUJA, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        21 jossa KOKO RAKENNUS liittyy yhteen ja kasvaa PYHÄKSI TEMPPELIKSI HERRASSA;
        22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte JUMALAN ASUMUKSEKSI HENGESSÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Pakanoilla ei ole ole mitään asiaa Pyhään kaukunkiin.

        Ilm. 21:14
        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]"

        Sinäkös sen päätät?

        Ef.2
        18 sillä HÄNEN KAUTTANSA (=Jeesus) on MEILLÄ MOLEMMILLA (=juutalaiset ja pakanat) pääsy YHDESSÄ HENGESSÄ Isän tykö.
        19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
        20 APOSTOLIEN JA PROFEETTAIN PERUSTUKSELLE RAKENNETTUJA, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
        21 jossa KOKO RAKENNUS liittyy yhteen ja kasvaa PYHÄKSI TEMPPELIKSI HERRASSA;
        22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte JUMALAN ASUMUKSEKSI HENGESSÄ.

        Ilm.21
        9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä NÄYTÄN SINULLE MORSIAMEN, Karitsan vaimon".
        10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja NÄYTTI MINULLE PYHÄN KAUPUNGIN, JERUSALEMIN, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,

        Uusi Jerusalem = SEURAKUNTA, Hengestä syntynyt Jumalan kansa.

    • Anonyymi

      Kumpi on se kolmas antikristus?Trump vai Netanjahu?Molemmat saatanan lapsia!

      • Anonyymi

        Hellareiden kannattaisi miettiä oman lahkonsa perustajien Parhamin ja Olsenin luotettavuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellareiden kannattaisi miettiä oman lahkonsa perustajien Parhamin ja Olsenin luotettavuutta.

        Miehimykset perusti sen hell-lahkoliikkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellareiden kannattaisi miettiä oman lahkonsa perustajien Parhamin ja Olsenin luotettavuutta.

        No eikö sinun sitten kannattaisi miettiä oman kirkkosi perustajan Lutherin luotettavuutta?

        Hitlerin innoittaja, murhamies...

    • Anonyymi

      Vanhan testamentin kirjoitukseten ovat avain uuden testamentin ymmärtämiseen.

      • Anonyymi

        Uudessa Testamentissa on selitetty, miten kristityt tulkitsevat VTn juttuja, mutta juutalaisia palvovat vanhan liiton "kristityt" eivät pidä näistä selityksistä, joten selittelevät niitä sitten oman mielensä mukaan etsien innoitusta selityksiinsä ja "profetioihinsa" juutalaisten tulkinnoista.

        Nämähän odottavat yhä Messiasta, joka tulisi korottamaan heidät jollekin jalustalle ja jostain syystä tämä narratiivi miellyttää enemmän myös vanhan liiton "kristittyjä".

        Tarvitaan siis 2. yritys, josta tiedetään jo etukäteen, että koko Israel tulee kääntymään kristityiksi ja Jeesus korottaa heidät herrakansaksi kaikkien muiden yläpuolelle.

        Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli siis vain harjoitusta tulevaa varten, joka meni hieman pieleen, mutta toinen kerta toden sanoo ja paljastaa sitten, miten ylväs ja hieno kansa juutalaiset ovat.

    • >>20 Niin JUUTALAISET sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on TÄTÄ TEMPPELIÄ rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?">>

      Temppeliä alettiin rakentamaan vuonna 20 BC. Joten tullaan vuoteen 26 AD (tai 27 AD mikäli vuotta nolla ei lasketa).

      Minusta vuosi nolla kuuluisi laskea joten se olisi vuosi 26.

      • Anonyymi

        Niin mitä? Jeesus alkoi saarnaaman Jumalan valtakuntaa vuonna 30.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin mitä? Jeesus alkoi saarnaaman Jumalan valtakuntaa vuonna 30.

        Hevonpaskaa.

      • Anonyymi
        PasiToivonen5 kirjoitti:

        Hevonpaskaa.

        Pilkkaat Elävää Jumalaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mitä? Jeesus alkoi saarnaaman Jumalan valtakuntaa vuonna 30.

        Itseasiassa alkoi saarnata n. v. 26 jaa.
        Ristiinnaulittiin v. 30.

    • Anonyymi
    • >>Pilkkaat Elävää Jumalaa!>>

      Miten niin pilkkaan Jumalaa. Väite että "Jeesus alkoi saarnaaman Jumalan valtakuntaa vuonna 30" on hevonpaskaa. Samoin kuin väite että Jeesus ristiin naulittiin perjantaina.

      • Anonyymi

        Kuule, sinä pilkkaat Elävää Jumalaa. Jeesus on ylimmäinen pappi, etkö sen vertaa tiedä? Jeesuksen ylipappeus ei ole hevonkukkua! En ole puhunut mitään katolilaisen kirkon hevonkukku pitkästä perjantaista!

        Helluntailaisilla on ihan eri ajanlasku kuin kristityillä. Kaikki mitä kristityt opettavat, on anabaptisteille "hevonkukkua".

        Ei ihme, etteivät tunnusta pääsiäistäkään. Pitkäperjantaikin, Jeesuksen sovitustyö on "hevonkukkua".

        Synnittömät helluntailaiset pelastuvat ja vanhurskautuvat ihan omilla teoillaan.

        Helluntaissa päivänä sen sijaan on aina ollut sensaatiomaisen kaupallisuuden ainekset. Ja sen kunniaks: juhannuksena ryypätään, niin epäraittiuden hengessä kuin suoraan putelistakin.

        Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan.

        Voi sinua pientä Baabelin pullamössömarttyyria...!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua pientä Baabelin pullamössömarttyyria...!

        Hahaah he, et saanut poistettua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaah he, et saanut poistettua!

        En minä ole mitään edes yrittänyt poistella. Ei kuulu tapoihini.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaisilla on ihan eri ajanlasku kuin kristityillä. Kaikki mitä kristityt opettavat, on anabaptisteille "hevonkukkua".

        Ei ihme, etteivät tunnusta pääsiäistäkään. Pitkäperjantaikin, Jeesuksen sovitustyö on "hevonkukkua".

        Synnittömät helluntailaiset pelastuvat ja vanhurskautuvat ihan omilla teoillaan.

        Helluntaissa päivänä sen sijaan on aina ollut sensaatiomaisen kaupallisuuden ainekset. Ja sen kunniaks: juhannuksena ryypätään, niin epäraittiuden hengessä kuin suoraan putelistakin.

        "Helluntaissa päivänä sen sijaan on aina ollut sensaatiomaisen kaupallisuuden ainekset. Ja sen kunniaks: juhannuksena ryypätään, niin epäraittiuden hengessä kuin suoraan putelistakin."

        Eikös tämä kuvaa paremminkin luterilaisia ?

    • >>Ei ihme, etteivät tunnusta pääsiäistäkään. Pitkäperjantaikin, Jeesuksen sovitustyö on "hevonkukkua". >>

      Niin on. Perjantaista sunnuntaihin ei ole kolmea yötä.

      Eikä sunnuntaina kolmas päivä ollut edes alkanut kun hauta löydettiin tyhjänä.

      Jeesus todennäköisesti ristiin naulittiin keskiviikkona.

      Toinen mahdollisuus on että torstaina.

      • Anonyymi

        Jeesus ristiinaulittiin keskellä, keskellä viikkoa. Eikä Jeesus noussut ylös sunnuntaiaamuna, vaan heti sapatin päätyttyä, lauantai-iltana, auringon laskettua. Kaiken päälle samaan aikaan ristiinnaulittuja oli viisi, kolme pahantekijää, Jeesus mukaan luettuna, sekä kaksi ryöväriä. Jeesus ristiinnaulittiin Jerikon tien varteen Öljymäeäelle.

    • Anonyymi

      Vaikka kolmas temppeli rakennettaisiin, jotenkin moskeijan tuhouduttua sodassa ja vallan vaihtuessa temppelivuorella vihdoin, olisi se vain harhaoppia kristillisyyden sisällä.
      Todellinen Temppeli on Jeesus Kristus yksin eikä muuta uhria ja uhraamista, palvontaa tarvita. (piste)

    • Anonyymi

      "Juutalaisia palvovat vanhan liiton "kristityt" ovat aivan pihalla"

      Juutalaisuus sai alkunsa, kun Juudan heimo hylkäsi vanhan liiton Eelin ja Samuelin johdolla.

      Kyllä vaan, JUUTALAISILLA on ollut temppeleitä. Raamatun Israelilla ei ole ollut temppeleitä, koska tosi Israel elää Tooran eli Mooseksen kirjojen mukaan. Ei Toorassa lue, että rakenna babylonialainen umpitemppeli kivistä Daavidin jebusilaisilta omin voimin murhaamalla valtaamaan ja valitsemaan paikkaan ja hylkää Mooseksen ilmoittama paikka, Jaakobin taivas, siunausten vuori, Joosuan lainkivien paikka, 10. käskyn paikka, minne Jumala alun perin johdatti Abramin. Se paikka ei ole missään etelän Edomissa vaan keskellä perintömaata. Mutta Jeesus puhui vertauksin ja kehotettuaan hylkäämään Jerusalemin temppelin muotoili asian myös niin, että Israelilla on sellainen temppeli, jossa Jumalan palvelijat ovat sen rakennuskiviä. Ja uskollisimmista palvelijoista tulee kuin pylväät siihen vertauskuvalliseen "temppeliin". Ei se ollut babylonialainen temppeli, vaan Israelin keskuspyhäkkö, niin kuin Mooseksen kirjoissa on kuvailtu. Ja siitä on mahtavat arkeologiset todisteet. Mooses/Toora on ainoa "tuuli" eli doktriini, joka on saatu Jaakobin taivaasta, ja ainoa doktriini, joka on vaikuttanut Jaakobin taivaassa (Joh 3:13) ja joka on nytkin Jaakobin taivaassa, Garisiminvuoren Betelissä. Juutalaiset eivät ole poistaneet 10. käskyä siitä, koska ovet on suljettu separatistijuutalaisilta.
      https://members.tripod.com/osher_2/html_articles/TorahAbisha.htm
      Ja he pukeutuvat valkoisiin ja suorittavat ylösnousemuksensa vuosittain ja viettävät uudestisyntymisjuhlansa Aaronin pojan johdolla jne. Sellainen on Raamatun Israelin uskollinen jäänne myös 2020-luvulla.

      • Anonyymi

        Paavali oli ensimmäinen kristitty.

    • Anonyymi

      Netanjahu on aukaissut helvetin portit,

      Kuinka Netanjahu ja Pyhä Henki sopii yhteen? Se on jo Jumalan pilkkaa!

      Ne ei ainakaan ole Jeesuksen omia jotka homojutuilla hajottavat kristikuntaa

      On sama Jeesuksen Henki läsnä jutuissa. Siinä on totuus ja armo ja rakkaus läsnä.
      Sen kun tajuaa niin maailma muuttuu: Silloin nousee Hengen hedelmät silun maaperästä esiin.

      Uusi liitto Minun veressäni!

    • Anonyymi

      Jeesus tuntee ihmisen käyttöjärjestelmän - Hän ei tullut vain säätämään sääntöjä, vaan korjaamaan yhteyden siihen, mitä ihminen oli luotu olemaan.

      - Kun ihminen elää sopusoinnussa Kristuksen kanssa, hänen sisäinen "ohjelmisto" alkaa toimia oikein. - "Herran laki on täydellinen, se virvoittaa sielun." – Ps. 19:8

    • Anonyymi

      Joku ulkoinen antikristus ei tarvitse mitään ulkoista temppeliä. Siksi sitä ei tule.
      Elämme nurinpäin kääntyneessä todellisuudessa, jossa Jumala on ajettu pois omasta luomakunnastaan.
      Sitten kun tämän oivallatte, niin se voikin olla jo liian myöhäistä.

      • Anonyymi

        Huomasitteko, mistä pienestä kommentista meni tämä ketju vinksalleen?
        Olette oikeassa. Jumalaa yritetään ajaa pois luomakunnastaan. Niinhän fariseukset karhasivat Jeesuksenkin pois. Kuitenkaan heidän häviämättä mihinkään kosmosten ja tähtien tyhjyyteen.
        Toivottomalta tuntuu maailman paatos.
        Eikä maailmalla ole tarjota mitään parempaa tilalle. Paatosta yhtäkaikki.
        Ihan hyvä ketju, meni vaan eräänä päivänä vinksalleen. Ihan pienestä.
        En ota kantaa puppelipoikiin, enkä feministeihin tässä. Itsepä ruumiinsa myyvät ja kehonsa.
        Voi, kun te kaikki tietäisitte. Voi, kuinka muistaisitte, kaiken Jeesuksen rienaamisen.
        Sanoo mies, jolla isomuistikin toimii.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2264
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1078
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      873
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      853
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe