1. JOHDANTO
Turvallisuuspolitiikka on aina ideologisesti sävyttynyttä. Vaikka modernit
valtiot usein korostavat turvallisuusviranomaistensa puolueettomuutta,
historialliset rakenteet, henkilöstöjatkumot ja uhkakuvien määrittely
ovat sidoksissa valtaapitävien poliittisiin projekteihin. Suomessa tämä
historiallinen painolasti on erityisen ilmeinen tarkasteltaessa Etsivän
keskuspoliisin (EK), Valtiollisen poliisin (Valpo) ja Suojelupoliisin (Supo)
toimintahistoriaa 1919–1949.
-----------------------------------------------------------
2. Etsivä keskuspoliisi ja valkoisen Suomen rakentaminen (1919–1937)
Etsivä keskuspoliisi perustettiin heti sisällissodan jälkimainingeissa
vuonna 1919. Sen tehtäväksi tuli "kumouksellisten liikkeiden" torjuminen,
mikä tarkoitti käytännössä vasemmiston ja erityisesti kommunistien
valvontaa ja rajoittamista. EK:n henkilöstörekrytointi painottui jääkäreihin
ja suojeluskuntalaisiin – taustaan, joka oli ideologisesti voimakkaasti
oikealle kallellaan (Kettunen 2008).
1920-luvulla EK toimi aktiivisesti yhteistyössä suojeluskuntien ja
myöhemmin Lapuan liikkeen kanssa. Historiantutkija Oula Silvennoinen
toteaa, että EK oli ”de facto osa valkoisen Suomen poliittista projektia,
jossa kommunismi ei ollut vain ideologinen uhka, vaan myös moraalinen ja
eksistentiaalinen vaara” (Silvennoinen 2019, s. 76).
-----------------------------------------------------------
3. Valpo ja valtion virallistettu ideologisuus (1937–1949)
Vuonna 1937 EK nimettiin uudelleen Valtiolliseksi poliisiksi (Valpo), ja sen
valtuuksia laajennettiin merkittävästi. Toisen maailmansodan aikana Valpo
toimi paitsi ulkovaltojen tiedustelun torjumiseksi, myös sisäpoliittisen
kontrollin välineenä. Tämä tarkoitti vasemmistolaisen toiminnan
järjestelmällistä seuraamista ja neutralointia – ajoittain ilman
oikeudellista perustaa (Ylikangas 1993).
Sodan jälkeen Valpon henkilöstössä tapahtui poliittinen käänne:
kommunistit saivat hetkellisesti asemaa turvallisuuslaitoksessa,
mutta tämä "Punainen Valpo" jäi lyhytaikaiseksi ilmiöksi. Vuonna 1948
Valpo hajotettiin, ja sen henkilökunta vaihdettiin laajasti. Tilalle tuli
uusi organisaatio – Suojelupoliisi.
-----------------------------------------------------------
4. Suojelupoliisin synty ja institutionaalinen jatkumo (1949–)
Vuonna 1949 perustettu Suojelupoliisi (Supo) asetettiin virallisesti
puolueettomaksi toimijaksi. Kuitenkin henkilöstön, tiedustelukäytäntöjen
ja turvallisuuskäsitysten jatkuvuus Valpon ajoilta tarkoitti, että
ideologinen perintö ei katkennut, vaan pehmeni muotoon, jossa
kommunismi säilyi keskeisimpänä uhkana aina kylmän sodan loppuun asti
(Siltala 2019).
Vaikka Supon toiminta on virallisesti poliittisesti sitoutumatonta,
historialliset esimerkit osoittavat, kuinka helposti turvallisuusuhkien
määrittely voi nojata valtaapitävien ideologiseen näkemykseen
järjestyksestä ja kaaoksesta.
-----------------------------------------------------------
5. Kaikuja nykypäivässä: Perussuomalaiset ja uhkakuvien politiikka
Nyky-Suomessa poliittinen oikeisto – erityisesti perussuomalaiset – käyttää
retoriikkaa, joka muistuttaa 1930-luvun uhkakuvien logiikkaa.
"Maahanmuutto", "punavihreä kupla" ja "sisäiset viholliset" ovat tuttuja
teemoja, jotka asemoidaan uhiksi kansalliselle järjestykselle ja turvallisuudelle
(Välimäki 2021).
Puolue on esittänyt toistuvasti vaatimuksia turvallisuusviranomaisten
valtuuksien lisäämiseksi, kansalaisjärjestöjen tarkemmaksi valvonnaksi
sekä "ideologisen vaikuttamisen" kitkemiseksi valtionhallinnosta. Nämä
keskustelut jatkavat pitkää perinnettä, jossa valtio määrittää uhkakuvat
sisäisesti eikä ulkoisesti, ja käyttää turvallisuusviranomaisia näiden
hallintaan.
-----------------------------------------------------------
6. JOHTOPÄÄTÖKSET
Suomen turvallisuuspoliittinen historia osoittaa, että turvallisuus ei ole
neutraali vaan ideologinen käsite. Sen määrittelyä ovat pitkälti ohjanneet
vallassa olevien poliittiset tarpeet – erityisesti oikeiston. Vaikka Suojelupoliisi
on virallisesti sitoutumaton, sen historiassa elää edelleen painolasti, jossa
uhat määritellään yhteiskunnallisesti normatiivisten ihanteiden mukaan.
Tämän taustan ymmärtäminen on tärkeää myös nykykeskustelussa.
Poliittisten liikkeiden, kuten perussuomalaisten, harjoittama uhkaretoriikka
ei ole historiallisesti uusi ilmiö, vaan osa jatkumoa, jossa turvallisuutta
käytetään vallankäytön välineenä.
-----------------------------------------------------------
LÄHTEET
- Kettunen, P. (2008). "Globalisaatio ja kansallinen me". Vastapaino.
- Silvennoinen, O. (2019). *Suomalaiset fasistit: Mustan sarastuksen airuet*. WSOY.
- Siltala, J. (2019). *Lapuan liike ja kyyditykset 1930*. Otava.
- Välimäki, J. (2021). *Vihan ja inhon internet: Äärioikeistolaisen liikehdinnän historiaa Suomessa*. Gaudeamus.
- Ylikangas, H. (1993). *Murtuneet mielet: Suomen sotien 1939–1945 psyykkiset seuraukset*. Otava.
-------------------------------------------
Turvallisuuspolitiikka on aina ideologisesti sävyttynyttä. Vaikka modernit
valtiot usein korostavat turvallisuusviranomaistensa puolueettomuutta,
historialliset rakenteet, henkilöstöjatkumot ja uhkakuvien määrittely
ovat sidoksissa valtaapitävien poliittisiin projekteihin. Suomessa tämä
historiallinen painolasti on erityisen ilmeinen tarkasteltaessa Etsivän
keskuspoliisin (EK), Valtiollisen poliisin (Valpo) ja Suojelupoliisin (Supo)
toimintahistoriaa 1919–1949.
-----------------------------------------------------------
2. Etsivä keskuspoliisi ja valkoisen Suomen rakentaminen (1919–1937)
Etsivä keskuspoliisi perustettiin heti sisällissodan jälkimainingeissa
vuonna 1919. Sen tehtäväksi tuli "kumouksellisten liikkeiden" torjuminen,
mikä tarkoitti käytännössä vasemmiston ja erityisesti kommunistien
valvontaa ja rajoittamista. EK:n henkilöstörekrytointi painottui jääkäreihin
ja suojeluskuntalaisiin – taustaan, joka oli ideologisesti voimakkaasti
oikealle kallellaan (Kettunen 2008).
1920-luvulla EK toimi aktiivisesti yhteistyössä suojeluskuntien ja
myöhemmin Lapuan liikkeen kanssa. Historiantutkija Oula Silvennoinen
toteaa, että EK oli ”de facto osa valkoisen Suomen poliittista projektia,
jossa kommunismi ei ollut vain ideologinen uhka, vaan myös moraalinen ja
eksistentiaalinen vaara” (Silvennoinen 2019, s. 76).
-----------------------------------------------------------
3. Valpo ja valtion virallistettu ideologisuus (1937–1949)
Vuonna 1937 EK nimettiin uudelleen Valtiolliseksi poliisiksi (Valpo), ja sen
valtuuksia laajennettiin merkittävästi. Toisen maailmansodan aikana Valpo
toimi paitsi ulkovaltojen tiedustelun torjumiseksi, myös sisäpoliittisen
kontrollin välineenä. Tämä tarkoitti vasemmistolaisen toiminnan
järjestelmällistä seuraamista ja neutralointia – ajoittain ilman
oikeudellista perustaa (Ylikangas 1993).
Sodan jälkeen Valpon henkilöstössä tapahtui poliittinen käänne:
kommunistit saivat hetkellisesti asemaa turvallisuuslaitoksessa,
mutta tämä "Punainen Valpo" jäi lyhytaikaiseksi ilmiöksi. Vuonna 1948
Valpo hajotettiin, ja sen henkilökunta vaihdettiin laajasti. Tilalle tuli
uusi organisaatio – Suojelupoliisi.
-----------------------------------------------------------
4. Suojelupoliisin synty ja institutionaalinen jatkumo (1949–)
Vuonna 1949 perustettu Suojelupoliisi (Supo) asetettiin virallisesti
puolueettomaksi toimijaksi. Kuitenkin henkilöstön, tiedustelukäytäntöjen
ja turvallisuuskäsitysten jatkuvuus Valpon ajoilta tarkoitti, että
ideologinen perintö ei katkennut, vaan pehmeni muotoon, jossa
kommunismi säilyi keskeisimpänä uhkana aina kylmän sodan loppuun asti
(Siltala 2019).
Vaikka Supon toiminta on virallisesti poliittisesti sitoutumatonta,
historialliset esimerkit osoittavat, kuinka helposti turvallisuusuhkien
määrittely voi nojata valtaapitävien ideologiseen näkemykseen
järjestyksestä ja kaaoksesta.
-----------------------------------------------------------
5. Kaikuja nykypäivässä: Perussuomalaiset ja uhkakuvien politiikka
Nyky-Suomessa poliittinen oikeisto – erityisesti perussuomalaiset – käyttää
retoriikkaa, joka muistuttaa 1930-luvun uhkakuvien logiikkaa.
"Maahanmuutto", "punavihreä kupla" ja "sisäiset viholliset" ovat tuttuja
teemoja, jotka asemoidaan uhiksi kansalliselle järjestykselle ja turvallisuudelle
(Välimäki 2021).
Puolue on esittänyt toistuvasti vaatimuksia turvallisuusviranomaisten
valtuuksien lisäämiseksi, kansalaisjärjestöjen tarkemmaksi valvonnaksi
sekä "ideologisen vaikuttamisen" kitkemiseksi valtionhallinnosta. Nämä
keskustelut jatkavat pitkää perinnettä, jossa valtio määrittää uhkakuvat
sisäisesti eikä ulkoisesti, ja käyttää turvallisuusviranomaisia näiden
hallintaan.
-----------------------------------------------------------
6. JOHTOPÄÄTÖKSET
Suomen turvallisuuspoliittinen historia osoittaa, että turvallisuus ei ole
neutraali vaan ideologinen käsite. Sen määrittelyä ovat pitkälti ohjanneet
vallassa olevien poliittiset tarpeet – erityisesti oikeiston. Vaikka Suojelupoliisi
on virallisesti sitoutumaton, sen historiassa elää edelleen painolasti, jossa
uhat määritellään yhteiskunnallisesti normatiivisten ihanteiden mukaan.
Tämän taustan ymmärtäminen on tärkeää myös nykykeskustelussa.
Poliittisten liikkeiden, kuten perussuomalaisten, harjoittama uhkaretoriikka
ei ole historiallisesti uusi ilmiö, vaan osa jatkumoa, jossa turvallisuutta
käytetään vallankäytön välineenä.
-----------------------------------------------------------
LÄHTEET
- Kettunen, P. (2008). "Globalisaatio ja kansallinen me". Vastapaino.
- Silvennoinen, O. (2019). *Suomalaiset fasistit: Mustan sarastuksen airuet*. WSOY.
- Siltala, J. (2019). *Lapuan liike ja kyyditykset 1930*. Otava.
- Välimäki, J. (2021). *Vihan ja inhon internet: Äärioikeistolaisen liikehdinnän historiaa Suomessa*. Gaudeamus.
- Ylikangas, H. (1993). *Murtuneet mielet: Suomen sotien 1939–1945 psyykkiset seuraukset*. Otava.
-------------------------------------------
Vastaukset 6
Vanhimmat
Äärioikeisto natsit on Suomen vihollinen numero yksi .
Tuo vasukka tappoi omia ja naapureitaan kuten nyt putini/sotarikollinen.
https://www.hi2.fi/7-stalinin-neuvostoliitto/stalin-nousee-jumalan-asemaan/
Tarkoitatko että "kommunistien näkijät" ovat vuosikymmeniä kärsineet fobiasta ja terrosoineet suomalaista yhteiskuntaa eripuraisuudella?
olip atörkeästi sanottu , päätit sitten sensuroida mua ? tiedätkö kuka olen ?
mikä on äärioikeisto ? oleno minä äärioikeistoa ?
Turvallisuuspolitiikka on varmasti ollut ideologisesti sävyttynyttä niin meillä kuin muuallakin. Trendi on kuitenkin ollut kohden maltillisempaa ideologiaa eli vasemmistolaisuutta ei ole nähty totaalisen pahana asia mitä pidemmälle aikajana kulkee. Yhä enemmän vaatimuksena toimille on laittomuuksiin syyllistyminen, pelkkä ideoginen asenne ei enää riitä. Vallan kolmijako-oppi on toiminut Suomessa varsin hyvin ja viime kädessä riippumaton oikeuslaitos on toiminut ylilyöntien tulppana.
Nykytilanteessa oikeisto on hyvin eripurainen. Vaikka Kokoomus ja persut mahtuvat nyt samaan hallitukseen, niiden ideologinen maailmankuva poikkeaa selvästi ja paikoin todella selvästi toisistaan. Persut on enemmän 20- ja 30-lukulainen salaliittopelkoinen puolue ja Kokoomus siirtynyt ajan myötä monta piirua liberaalimpaan suuntaan. Nämä kaksi on vienyt yhteen vain se, että Kokoomus on nähnyt mahdollisuuden talouspoliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen tätä kautta. Vaarana tietysti on se, että tämä kaksikko alkaa muussakin politiikassa lähentyä toisiaan, jos ne päättävät ryhtyä pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Mutta tällä hetkellä oikeisto kokonaisuutena ei suhtaudu uhkakuviin yhtenäisesti.
Persuille maahanmuutto ja ylikansallinen päätöksenteko ovat suuria mörköjä. Kokoomukselle ne taas suorastaan tavoitteellisia asioita erityisesti työperäisen maahanmuuton osalta. Ja EU-jäsenyyttä Kokoomus kannattaa SDP:n kanssa vankkumattomasti. Tämän vuoksi oikeiston on vaikea löytää yhteisiä turvallisuusuhkia. Venäjähään ei kannata kuin muutamat höyrypäät, joten siltä suunnalta ei löydy yhteistä hyvää vihollista, kun sen viholliskuvan jakaa koko poliittinen kenttä. Myös ympäristöpolitiikassa persujen ja Kokoomuksen tiet eroavat jyrkästi. Näyttää siltä, että on vielä pitkä matka kuljettavana oikeiston yhtenäisyyteen. Tällä hetkellä se tuntuu hyvin epärealistiselta.