Konkurssiaalto pyyhkii yli Suomen
Suomessa nähdään nyt enemmän konkursseja kuin kertaakaan 2000-luvun aikana, sanoo tilastokeskuksen Yliaktuaari Mira Kuussaari.
Kaikista näistä jutuista viivan alle jää lopulta se, että on täysin käsittämätöntä, miten täydellisen osaamaton ja Suomelle vahingollinen tämän maan nykyinen hallitus ja sen toimet ovat. Suomen hallitus ei toki voi paljoa viennin matalasuhdanteelle, mutta kuten jutussakin on mainittu, yritysten matalasuhdanteen suurin syy on kotimaisen kulutuksen valtavan paha sakkaaminen ja se on puolestaan aivan täysin hallituksen toimien syytä se. Hallitus on silmittömillä leikkauksillaan kulutukseen sekä työelämähalpuuutuksillaan sekä verojen ja maksujen korotuksilla saanut valtavan osan kansaa pistämään kaiken mahdollisen kulutuksen jäihin ja se tarkoittaa valtavaa työttömyyttä, mikä on nyt nähtykin ja pahenee edelleen samalla kun konkurssiluvut nousee. Se, että hallitus teki keskituloiselle marginaalisen "jopa miltei euro päivässä" veronalennuksen ei auta yhtään mitään, jos siitä muiden maksujen korotuksen ja vähennysten poiston jälkeen edes mitään jäljelle jää menee epävarmuuden takia säästöön eikä kulutukseen.
Valitettavasti minä en usko, että me noustaan ennen kuin vajaan parin vuoden päästä tämän hallituksen lopettaessa. Äärimmäisen valitettavaa, että Suomessa hallituksen hajoaminen ja ennenaikaiset vaalit ovat äärimmäisen epätodennäköiset. Se olisi se ainoa, joka Suomen voisi pelastaa nopeammin.
Konkursseja tehdään nyt enemmän kuin koskaan 2000-luvulla.
15
132
Vastaukset
- Anonyymi
Konkursseja tehdään ennätysmäärä, johtuen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johtaman sodan jälkeen laitaoikeistolaisimman hallituksen pieni ja keskituloisia kohtaan erittäin kovasta ja kylmästä politiikasta. Hallituksen politiikka jossa ideologisista syistä johtuen, työväestön asema heikennetään ja tulot pudotetaan, vaikuttaa tietenkin hyvin kielteisesi myös useimpiin pienempiin yrityksiin, joista monet menevät konkursiin. Suomessa viennin osuus Orpon ym. talousoikeiston valheista huolimatta on vain noin 20% ja kotimaan kysyntä on äärimmäisen tärkeää. Pelota kuluttajat ja vähennä heidän tulojaa, niin tulos on tämä. Euroopan pahin työttömyyskehitys, Euroopan huonoin työllisyyskehitys ja ennätyksellinen velanotto ovat saman asian seurauksia.
Normaalisti laskusuhdanteessa valtio ei tee vahvasti leikkaavaa politiikkaa, mutta Kokoomusjohtoinen oikeistohallitus tekee näin, ideologisista syistä VM, EK ja Perussuomalaisten tuella, Kokoomus pääsee nyt tavoitteeseensa heikentämään työväestön oikeuksia ja mahdollisuuksia työelämässä ja muutoin. - Anonyymi
Ei ole enää devalvaatiota , joka edes osittain pelastaisi Suomen vararikolta, kuten tapahtui 1993, jolloin markan kellutus tiputti korot alas. Kovistolainen teurastuspoltiikka oli tullut katkeraan loppuunsa vahvoine markkoineen.
Nyt vahva €URO painaa Suomea kuin myllynkivi uimarin kaulassa.....- Anonyymi
Venäjän kauppasuhteet palauttavat Suomeen hyvinvoinnin. Naurettavat pakotteet on purettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän kauppasuhteet palauttavat Suomeen hyvinvoinnin. Naurettavat pakotteet on purettava.
Se oli varsinkin itä-Suomelle melkoinen suonenisku nuo pakotteet. Mitä niillä on saatu aikaan...niinpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli varsinkin itä-Suomelle melkoinen suonenisku nuo pakotteet. Mitä niillä on saatu aikaan...niinpä.
Kokoomuslaisille mielihyvää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se oli varsinkin itä-Suomelle melkoinen suonenisku nuo pakotteet. Mitä niillä on saatu aikaan...niinpä.
Ilman pakotteita meillä olisi täystyöllisyys. Osa kuokkisi suota Siperiassa, osa sotisi Ukrainassa ja loput työskentelisi asetehtaissa.
- Anonyymi
Kansalle alkaa TOTUUS pikkuhiljaa selvitä, tosin Haans on kertonut sen teille palstalla satoja kertoja :
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18844733/lama-kestanyt-jo-yli-5-vuotta-yhta-soittoa-edes-90-luvun-lama-ei--keestanyt-nain-pitkaan-!
t. haans - Anonyymi
Sdp vasemmiston tulokset tulevat yhä voimakkaammin esille nyt. Sdp taisi tuhota Suomen. Typerät idiootit. Vankilaan ne kuuluu suorinta tietä.
- Anonyymi
Etkö ole huomannut, että konkurssit ovat TÄMÄN hallituksen syytä. Kansalta on leikattu niin PIRUSTI, että ostovoima on huvennut. Kun ei ole rahaa ostaa, ei myöskään yritykset saa tuloja eikä niiden pyörät pyöri. Hyvä esimerkki on baarit ja ravintolat. niitä kupsahtelee tuhkatiheään, kun ihmisillä ei ole varaa käydä niissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole huomannut, että konkurssit ovat TÄMÄN hallituksen syytä. Kansalta on leikattu niin PIRUSTI, että ostovoima on huvennut. Kun ei ole rahaa ostaa, ei myöskään yritykset saa tuloja eikä niiden pyörät pyöri. Hyvä esimerkki on baarit ja ravintolat. niitä kupsahtelee tuhkatiheään, kun ihmisillä ei ole varaa käydä niissä.
Ootko noin tyhmä ettet tajua mistä kalja tuopin hinta muodostuu..mietippä tyhmässä nupissa miksi etelänmailla on halpaa.
- Anonyymi
Katos punikki trolli Putinin juoksu rakki koira kertomassa satuja. Osaatko sakoon hölmöläinen tunkee sen sakoon semmosen paikkaan minne ei aurinko koskaan paista.
- Anonyymi
Purra sahaa omasta kannatuksestaan.
Anna mennä vaan, kyllä se oksa kestää ;-) - Anonyymi
Ihanko totta punikki reppana. Meikä ei ole persu. Punikki on niin helvetin tyhmä kun kuvittelee kaikkia persuiksi. Voisin äänestää mitä tahansa porvari puoluetta aivan helposti. Tuollaisia omissa valheissaan pyöriviä punatatteja en koskaan.
- Anonyymi
Te punakapinaIIiset ei kykene erottamaan faktaa troIIista. Se on fakta. Mutta uskot kuitenkin tämänkin faktan olevan troIIi :D
Kun joku troIIi kirjoittaa "Konkurssit hallituksen syy! Maailman huonoin hallitus!", niin tietenkin kapinaleirissä tää troIIi leviää kuin virus herätysjuhlissa ja sitten uskotaan siihen niin kuin se olisi fakta. Parin edellisen päivän aikana olen servannut varmasti toistakymmentä tällaista umpiIuupäistä misinformaatiota levittävää punauuvattia valtamedian keskusteluosioissa, Fb:ssä ja X:ssä. Huvittavaa on sekin nähdä, että kun punauuvatti tajuaa olleensa mitään tietämätön idiootti levittäessään misinformaatiota, niin se häpeä johtaa välittömästi rasistikortin yms. kortin lätkintään, kun ei vaan kykene myöntämään olleensa väärässä. Typerys saa mitä typerys tilaa :)- Anonyymi
Et tiedä todellisuudesta mitään. Se lienee etusi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221691
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658