Politiikka
Puolueet
Suomen sosialidemokraattinen puolue
/hanko-vallattiin-tv-sarjassa-nyt-asiantuntijat-varoittavat-samasta
Anonyymi-ap
2025-06-20 15:47:47
https://www.verkkouutiset.fi/a/hanko-vallattiin-tv-sarjassa-nyt-asiantuntijat-varoittavat-samasta/#967e1102
Dundan ja Hellenbergin mukaan Venäjä voisi nykytilanteessa vallata esimerkiksi Vilnan, Daugavpilsin ja Narvan kaltaisia Baltian maiden keskeisiä kaupunkeja yhdessä päivässä. Tällöin niistä tulisi panttivankeja, joiden miehitys riistäisi Natolta ilmaherruuden ja hidastaisi kaikkia sotilaallisia päätöksiä.
Kirjoittajat varoittavat myös, että tällaisessa Venäjän operaatiossa raskaan kaluston käyttö minimoitaisiin, ja tunnistamisen vaikeuttamiseksi operaatioissa käytettäisiin siviiliajoneuvoja. Tämä aiheuttaisi Natolle vihollisen tunnistamiseen liittyviä pulmia.
Myös EU olisi mahdottoman edessä. Ydinaseita ei haluttaisi käyttää, ja Baltian miehitys tekisi Naton kyvyttömäksi.
Heinosen mukaan juuri tällaisesta skenaariosta varoitettiin tuoreessa TV-sarjassa.
– Jotenkin tuli tunne, että minähän olen tämän kokenut tai ainakin nähnyt? Kyllä, Aku Louhimiehen loistava Konflikti -sarjahan kuvasi juuri jotain tällaista, Heinonen sanoo.
– Hankoniemi joutui venäläisten operaation kohteeksi ja tapahtumaa vähäteltiin niin valtameren takana kuin kotisuomessakin
PS. sdp ja vasemmistoliitto naurelee asialle?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.