Nato johtajien kokous on kuin

….. pikkulasten kestit. Ohjelma on pitänyt järjestää lyhyeksi, koska Suurin Päättäjä eli Yhdysvaltojen Maga Johtaja Trump, jaksaa keskittyä aiheeseen vain pari tuntia.
Tuostakin voi päätellä miten ” vajavaisissa aivoissa ” on maailman tulevaisuus. Ja tätä Vajakkia maailman muut johtajat liehakoivat, pelkäävät ja kumartelevat. Suomen Stubb näyttää esimerkkiä muille !
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Stubbhan onkin vain kävelevä vaateteline, jolla on typerä hymy korvasta korvaan.

Äänestä
  • Todella naurettavaa tuo TRUMPIN pokkurointi! Hän on todella kuin pieni oikukas lapsi, jonka oikkuihin täyttyy kaikkien muiden sopeutua!

    Luulisi usalaisia hävettävän tuollainen pokkurotava johtaja! Sanoin jo ennen tuon Trumpin valintaa, että typeryksiä ovat usalaiset jos tuon Helppo-Heikin valitsevat presidentikseen!
    Tekee naurettavksi koko suuren USA:n!

    Ilmankon PUTINKIN on mielissään, kun USA sai noin Putinin tahtoon mukautuvan pomon!

    Äänestä

USAlaiset ovat osoittaneet , että yhtä tyhmä Johtaja kuin äänestäjätkin.
Persut= magalaiset sukulais sieluja.

Äänestä

Suomettuminen on nyt sitten suuntaan USA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

….. pikkulasten kestit. Ohjelma on pitänyt järjestää lyhyeksi, koska Suurin Päättäjä eli Yhdysvaltojen Maga Johtaja Trump, jaksaa keskittyä aiheeseen vain pari tuntia.
Tuostakin voi päätellä miten ” vajavaisissa aivoissa ” on maailman tulevaisuus. Ja tätä Vajakkia maailman muut johtajat liehakoivat, pelkäävät ja kumartelevat. Suomen Stubb näyttää esimerkkiä muille !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu