Luterilaisuus ja sen rappio

Anonyymi-ap

Kun luther julkaisi aikansa somessa vuonna 1517 95 teesiä alkoi siitä Luterilaisuudeksi kutsuttu kristinuskon haara.
Sittemmin Evankelis -.Luterilaisuuskin on jakautunut lukuisiksi lahkoiksi
Kaikkki protentanttiset uskot ovat saaneen alkunsa Lutherin julistuksista.
Protestanttinen usko perustuu viidelle tukipilarille
Sola fide (yksin uskosta);
Sola scriptura (yksin kirjoituksista);
Solus Christus (yksin Kristuksesta tai yksin Kristuksen kautta);
Sola gratia (yksin armosta);
Soli Deo gloria (kunnia ainoastaan Jumalalle).

Ihminen ei pelastu omien hyvien tekojensa takia.

Nyky luterilaisyydessa asiat kuitenkin käännetty ylösalaisia muistuttamaan katolisen anekaupan aikoja. kaikki olkoon sallittua.

Solacium Patior

8

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sleyn sivuilla Ilmari Karimiehen näkemyksiä Lutherista:

      "– Tutkimuksessani ilmeni, että Luther liittyy aika suoraan Augustinukselta tulevaan teoriaan hengellisestä valosta. Olin tästä aihepiiristä kiinnostunut jo ollessani lukiossa, jolloin luin Augustinuksen Tunnustukset. Se oli vaikuttava, Ilmari Karimies kertoo.

      Kirkkoisä Augustinus käytti sanaa illuminaatio. Kristus on sisäinen valo, joka valaisee ihmismielen. Samaan tapaan ihmisen silmät tarvitsevat näkyvää valoa, jotta hän voisi nähdä esineitä."

    • Anonyymi

      Ei Katolisssa kirkossa kaikki ole koskaan ollut sallittua.

      Noidatkin on poltettu.

      Sitä myös Luther kannatti ja oikeastaan sai sen aikaan uskonpuhdistuksellaan.

    • Anonyymi

      "Sola fide (yksin uskosta);"

      Tässä kohdin kirkko on epäselvä sillä kirkon papit puhuu vain uskosta mutta ei koskaan puhu mihin tai kehen uskotaan.

      Kristinuskossa kun tulee tulla uskoon Jeesukseen ja elää tässä uskossa eli elää Jeesuksessa ja Jeesus uskovassa. Näin pelastuu koska Jumala katsoo tätä ihmistä Jeesuksen kautta joka asuu uskovaisessa ja tekee Hänen tekojaan.

      • Anonyymi

        Tuomaan evankeliumissa ei ole ensimmäistäkään pelastumista koskevaa ohjetta. Usko sen sijaan mainitaan, mutta vain yhdessä kohdassa:

        " He sanoivat hänelle, ”Kerro meille, kuka olet, että voisimme uskoa sinuun.” Hän sanoi heille, ”Te tutkitte taivaan ja maan kasvoja, mutta ette ole tulleet tuntemaan sitä, joka on teidän kanssanne, ettekä tiedä kuinka tutkitaan nykyhetkeä.” "

        On harhautunut aika kauas aktuaalisista Jeesuksen opeista, jos odottaa jotain tulevaa palkintoa kuoleman jälkeen.


    • Anonyymi

      Lähetyshiippakunta on julistautunut ev. lut. kirkon seuraajaksi ja luterilaisuuden jatkajaksi Suomessa, jossa kansankirkko on rappeutunut uskontohuoltolaitokseksi. Eli meillä on edelleen aitoluterilainen kirkko.

      • :D No, hiippakunta yrittää elää 1600 luvulla ja auttamattomasti siitä on tullut varsin paperinmakuinen kirkko.


    • ”Kaikkki protentanttiset uskot ovat saaneen alkunsa Lutherin julistuksista.”

      Väärin.

      Olet näemmä lukenut todella huonosti historiasi.

      1500 luvulla oli useita reformaattoreita, joiden opit poikkesivat toisistaan. Unohdat täysin niin Jean Calvinin ja Ulrich Zwinglin ja monet muut.

      Protestantit olivat niitä, jotka erosivat katolisesta kirkosta. Luther ei muuten ajatellut perustavansa mitään uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät Raamatun vastaisiksi.

      Protestantit ovat jakaantuneet suurin piirtein näin.

      Luterilaisuudesta syntyi pietistiset liikkeet.

      Kalvinismi puolestaan jakaantui presbyteereihin ja reformoituihin. Presbyteerit jakaantuivat baptisteihin ja restorationisteihin (Jehovan todistajat, Seitsemännen päivän Adventistit ja Myöhempien aikojen pyhien liike) sekä adventisteihin.

      Anglikaanisuus (jossa on eniten katolisen kirkon piirteitä) jakaantui kveekareihin ja metodisteihin. Metodisteista erosi pyhitysliike, josta kehittyi helluntailaisuus.

      Anababtisteista nousi mennoniitat.

      Suurimpana syynä jakaantumiseen voi pitää sitä, että tuolloin syntyi käsitys, että Raamattua voi jokainen lukea omakohtaisesti ja tulkita sen sanomaa.

      ”Nyky luterilaisyydessa asiat kuitenkin käännetty ylösalaisia muistuttamaan katolisen anekaupan aikoja.”

      Tämä ei ihan avautunut.

      Ane on katollisen kirkon mukaan
      ”Ane on syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta.”

      Mutta keskiajalla alettiin korvaamaan näitä rahalla ja niitä myytiin holtittomasti.
      Tuolloin raha siis antoi ”helpotuksia” katumusharjoituksiin sekä sen piti lyhentää kiirastulessa vietettävää aikaa.
      Perusidea oli, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Niistä muodostui kutienkin kaupankäyntiä ja niitä myytiin syntien poispyyhkimiseksi- Kuten Luther tuumasi “kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa”.

      Kysynkin, että mitähän aneita mahdetaan tarkoittaa, sillä ei luterilaisuudessa edes ole sellaisia. Niitä on enemmän noissa menestysteologian piireissä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe