miksi holisteja?

eva41

Miksi suuriosa suomalaisista miehistä on alkoholisteja ja tunnevammaisia? Ryypiskelevät nollaitsetuntonsa takia ja kohtelevat naisia kehnosti.

18

1113

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsykoloki

      Perintötekijät sekä kasvuympäristö ovat
      olleet epäsuotuisia.

      Nämä tekijäthän vaikuttavat tunneälyn ja itsetunnon kehittymiseen.

    • Jussi.

      alkoholisti en ole, enkä mielestäni tunnevammainenkaan.
      mutta eikös naiset nimen omaan rakastu renttuihin ???? ainakin suurin osa.

      • S.T.

        (Ai, kuinka hyvältä tunui sanoa noin miehelle pitkästä aikaa, ainoastaan haudalla olen sen voinut tehdä viime vuosina.)

        Et onneksi ollut aivan varma siitä, mitä naiset tuntevat. Muinoin miehet kirjoittivat rakkausromaanit ja kertoivat, mitä nainen tuntee. Mistä mies voisi tietää, mitä nainen tuntee?

        Monet naiset ovat kohteliaita, kun humalikko hakee tanssiin ja haisee, mitä tekee nainen. Yrittää kestää koko sen kappaleen ja sitten piiloutua rivin taakse, ettei k.o. tanssittaja enää saisi haettua uudelleen.

        Olen myös kuullut, että monet naiset kohteliaisuusssyistä teeskentelevät orgasmeja, vaikka vain toivovat huonon homman loppuvan.

        Sitten mies sanoo, mitä nainen tuntee.


      • Jussi.
        S.T. kirjoitti:

        (Ai, kuinka hyvältä tunui sanoa noin miehelle pitkästä aikaa, ainoastaan haudalla olen sen voinut tehdä viime vuosina.)

        Et onneksi ollut aivan varma siitä, mitä naiset tuntevat. Muinoin miehet kirjoittivat rakkausromaanit ja kertoivat, mitä nainen tuntee. Mistä mies voisi tietää, mitä nainen tuntee?

        Monet naiset ovat kohteliaita, kun humalikko hakee tanssiin ja haisee, mitä tekee nainen. Yrittää kestää koko sen kappaleen ja sitten piiloutua rivin taakse, ettei k.o. tanssittaja enää saisi haettua uudelleen.

        Olen myös kuullut, että monet naiset kohteliaisuusssyistä teeskentelevät orgasmeja, vaikka vain toivovat huonon homman loppuvan.

        Sitten mies sanoo, mitä nainen tuntee.

        joo en minä tiedä mitä nainen tuntee, edellisessä suhteessa olin täysin pihalla yhtenä päivänä tykätään liikaa ja toisena liian vähän.


    • kaikki

      Eiköhän näitä holisteja löydy molemmista sukupuolista.
      Usko vaan kunnon miehiäkin on vielä olemassa.



      Hyvää ja aurinkoista kesää sinulle:)

    • annina2

      En minäkään ihan olisi sitä mieltä, että suuriosa miehistä. On paljon myös kunnollisia miehiä, jotka eivät ole aina tarttumassa pulloon heti, kun sen sattuvat näkemään, eivätkä myöskään kohtele naisia huonosti.

    • kirsikka

      Hyvät ja kunnon miehet on jo varattu eli jäljelle on jääneet nämä holistit ja tunnevammaiset. Heitä tapaa varmimmin ravintoloissa ja tanssipaikoilla
      eli kyllä niitä kunnonmiehiä on mutta eivät ehkä ole niin esillä. Kyllä olen tavannut myös kunnollisia aikuisi hyvän itsetunnon omaavia poikamiehiäkin mutta he eivät pidä itsestään ääntä. pitää vaan avat silmät katsella tanssi yms. paikoilla missä sitten liikkuukin niitä hiljaisempia ja fiksunoloisi selviä jotka eivät tuo itseään esiin retostellen.

      • annina2

        Esim. minun naapurissa asuu aivan kunnollinen mies, on vapaa, ja ei tietääkseni käytä alkoholia, ainakaan liikaa. Mutta, hänellä on yksi asia, joka voi olla syynä hänen vapauteensa, ja siihen, ettei hänellä ole kumppania on luultavasti ARKUUS JA UJOUS. Suomalaisilla kun on se ongelma, että monet miehistä ja naisistakin on vaan niin arkoja, etteivät he saa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.
        Pitäisi vaan olla enempi rohkeutta, tietysti helppohan se on niin sanoa.


      • jpntar
        annina2 kirjoitti:

        Esim. minun naapurissa asuu aivan kunnollinen mies, on vapaa, ja ei tietääkseni käytä alkoholia, ainakaan liikaa. Mutta, hänellä on yksi asia, joka voi olla syynä hänen vapauteensa, ja siihen, ettei hänellä ole kumppania on luultavasti ARKUUS JA UJOUS. Suomalaisilla kun on se ongelma, että monet miehistä ja naisistakin on vaan niin arkoja, etteivät he saa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.
        Pitäisi vaan olla enempi rohkeutta, tietysti helppohan se on niin sanoa.

        tulee sen vaikeampaa on lähestyä toista sukupuolta, jos on kauankin ollut yksin...:( Ja se on harmi, koska juuri näissä ihmisissä on paljon niitä ns. kunnollisia..Jomman kumman, kun on tehtävä kuitenkin se aloite:)))


    • jpntar

      on ja niitä tulee olemaan..enenevässä määrin..Meillä naisillakin on kuitenkin vapaus valita, otammeko vai jätämmekö sellaisen..Niitä kunnon miehiä liikkuu kyllä vapailla markkinoilla, mutta maailmaan mahtuu paljon muutakin ihanaa. :)

      • ggnojoP

        se trendi ole voimakkaampi naisten keskuudessa?
        Toki miehiä on enemmän tällä viehtymyksen saralla,
        mutta naisten kohdalla tulee jo huolestuttavan
        paljon päivän valoa kestämätöntä liikehdintää.


      • jpntar
        ggnojoP kirjoitti:

        se trendi ole voimakkaampi naisten keskuudessa?
        Toki miehiä on enemmän tällä viehtymyksen saralla,
        mutta naisten kohdalla tulee jo huolestuttavan
        paljon päivän valoa kestämätöntä liikehdintää.

        paikkansa..:( Ja vauhti sen kuin kiihtyy..entäpä lapset!!! Juuri tänään juttelin yhden kanssa äidistään..:(


    • Jeejeejee

      Ei pidä sitten yleistää. Voisin sanoa omasta kokemuksesta, että syitä siihen juomiseen löytyy myös naisista.
      Jos kotona odottaa semmonen ruttuturpa, jolle mikään ei riitä, niin eihän siinä auta miähen kuin ruveta etsiin oluesta lohtua. Vaihtoehtona oluelle on sitten lääkärin määräämät uni- ja mielialalääkkeet. Kummatkin olen kokeillu ja nyt ei ole tarvinnut käyttää mitään, kun pääsin muutin eroon eukosta.
      Tuttavatkin ovat huomanneet paremman fiilikseni ja sen olen havainnut myöskin itse.
      Me olemme kaikki yksilöllisiä yksilöitä sekä naiset, että miehet ja hyvä niin.

    • ollikolli-63

      Miksi osa suomalaisista naisista nuorena löytääkin tunnevammasia holisteja??
      Siksikö että he haluavat saada jännitystä elämäänsä??
      Siksi juuri, kunnon mies onkin melko tylsä, se ei omaa välimeren miehen temperamenttiä eikä sitä tarvitse pelätä viikonloppuisin kun se ei juo.Ja jos se ottaa pari kertaa vuodessa niin silloinkin se on aivan harmiton!!

      Minä sanon kuin naiset..ja PAH ..
      Naisille itsepohdiskelun paikka.

      Tuossa alempana kyselit jotain..
      Sun pitäis ensin olla onnellinen..Vaikka itsestäsi nyt.

      Onnelliset ovat yleensä iloisia

      Hyvää yötä Eva, pakko on mennä jo nukkumaan..

      • Jussi.

        näin, kiltti mies on tylsä


      • Jussi. kirjoitti:

        näin, kiltti mies on tylsä

        eikös siitä ruttuturvasta
        olis vaan muuten voinu ottaa eron?
        kyllä siihen juomiseen on vain se syy
        että haluaa juoda,turhaan sitä
        syytä toisen niskoille työntää!!!


    • toveriKortström

      on tunnevammaisia alkoholisteja.

      • jpntar

        kokemukseni mukaan he ovat tunneköyhiä ressuja itsekin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6069
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1143
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      68
      1137
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe