USA ei anna iranin valmistaa ydinasetta

Anonyymi-ap

Yhdysvallat Iranin ydinlaitoksista: Voi iskeä uudelleen
USA:n pommitukset olivat ylivoimainen menestys ja ovat estäneet Irania kehittämästä ydinaseita "vuosikymmenillä".

Näin Donald Trump sanoo lehdistölle ennen Naton huippukokousta.

Jos Iran rakentaa ohjelmansa uudelleen, Yhdysvallat voi iskeä uudelleen, ulkoministeri Marco Rubion mukaan.

aito-arskan ja Koskenniemen harmiksi iranin ei anneta valmistaa ydinasetta.

Kyllä keskustalaisena näen ydinpommien estämisen turvallisuutena laajasti. Terroristisessa partapappien maassa.

9

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aiemmin Trumpin hallinto on sanonut, että Iranin kyky kehittää ydinaseita on tukahdutettu vuosilla.
      "Sen rakentaminen vie vuosikymmeniä", sanoo Donald Trump.

      Se, että Iran halusi lopettaa konfliktin ja suostui tulitaukoon, on Trumpin mukaan todiste tästä.
      "Jos emme olisi tyrmänneet sitä, he eivät olisi suostuneet sopimukseen", sanoo Trump, joka sanoo, että Yhdysvalloilla on jonkinlainen suhde Iraniin tulevaisuudessa.

      Iran on ilmoittanut jatkavansa ydinohjelmaansa. Jos näin tapahtuu, Yhdysvallat voi Trumpin mukaan suorittaa uusia pommituksia laitoksiin.

      "Emme anna heidän tehdä niin.

      Puolustusministeri Pete Hegseth ja ulkoministeri Marco Rubio ovat myös Haagissa.

      "Jos he yrittävät rakentaa sen uudelleen, voimme iskeä uudelleen", Rubio sanoi.

      Mark Rutte, joka äskettäin lähetti sarjan kunnianosoituksia Trumpille, puolusti myös Yhdysvaltain presidenttiä. Hän sanoo, että pommitukset pyyhkivät pois Iranin ydinohjelman. Hänen mukaansa Trumpin päätös pommittaa Iranin laitoksia lähettää tärkeän signaalin maailmalle.

      "Tarvittaessa hän käyttää voimiaan.

    • Anonyymi

      MPP hiljaa, vaikka partapappeja tekisi mieli puolustella.

    • Anonyymi

      Entä Kapi, on aina aito-arskan kanssa samaa mieltä ja MPP:n.- Nyt hiljaa, eikö käsitä koko touhua.

    • Anonyymi

      Et sinä pankkis edelleenkään mikään keskustalainen ole etkä sellaiseksi tule vaikka kuinka jatkaisit valehtelemistasi asian suhteen. Trump-uskovainen persutollohan sinä olet ja se on havaittu jo ajat sitten.

      • Anonyymi

        On on ! TURHAA JATKAT PROPAKANTAASI. Oletko itse vasuri-SKP.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On on ! TURHAA JATKAT PROPAKANTAASI. Oletko itse vasuri-SKP.

        SKP vaalitulos 2023, koko maa 3 044 ääntä. Ja sinulla paskat pussihousuissasi kommunistiesi kanssa?

        https://vaalit.yle.fi/ev2023/tulospalvelu/fi/

        "propakanta"

        "On tämä pankkomajuri/insinööri hieman jo opetellut kirjoittamaan paremmin. Siitä kiitos palstalaisille jotka olette häntä opettaneet. Aiemmin hän käytti paljon runsaammin näitä alla olevia ilmaisuja:

        "Palstalle päivittäin kirjoittaa henkilö joka on käyttänyt aiemmin useita rekattuja nikkejä taitaa vaikean pankkolängvitsin.
        Tässä muutamia pankkolängvitsisiä ilmaisuja:

        -laajenneksien
        -Vasenlaita
        -muumaa
        -omamaa
        -sepä siitä
        -nyt saunaan
        -seisokkiaika
        -Burjetti
        -Kommunisnuoret
        -ratifinointi
        -sosialitit
        -ihmeellisäsanoja
        -senkiun
        -kahdenkeskisellä
        -savuttettja
        -sosilistista
        -PalstanTietohelmeä
        -toisa arvostelaa
        -pääsosin
        -erilatuja
        -kokosuomeen
        -Juniori.joukosanne
        -matikaa
        -tukeja
        -nimejä
        -sekäsikiö
        -olleneekaan
        -ollenee
        -tulenee
        -isoleuaka
        -Enään
        -Vasemmoito
        -pääsoin
        -jäsjestöineen
        -ragaistusta
        -kiinnostaan
        -Katsellaampa
        -Heitetäämpä
        -jonkunverran
        -senverran
        -puolutusministeri
        - pienikansa
        - uhohtamaan
        -ropan
        -hajoamaistaan
        -monenmaan
        -Näyttäsi
        -maissain
        -heppaset
        -Tuollallailla
        -monile
        - propakanta (tämä on suosikkini. Sivistyssanoista tietämätön "majuri" kirjoittaa varmuuden vuoksi ilman hankalia g-, ja d-kirjaimia)
        -akrikaatti

        Tässä oli pieni otos pankkolängvitsistä. Kieltämättä ollut hauskaa pankkolängvitsisien ilmaisujen löytäminen "majurin" kirjoituksista mutta se on ollut helppoa koska niitä on paljon.

        Toisaalta kun hän uskollisesti käyttää näitä omintakeisia ilmaisujaan erilaisilla nikeillä kertoo se kaikille kuka siellä näppiksen takana on. Pitäisikö Allerin antaa hänelle palkinto? LOL.

        Alkaisiko tämä olemaan jo palstan "katoavaa kansanperinnettä"?"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14878867/keskustan-palsta-on-ihanan-suosittu#comment-90095834


    • Anonyymi

      Eikä sanaakaan palstan aiheesta taaskaan.

      • Anonyymi

        No, on ja paljon keskustaankin liittyvää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, on ja paljon keskustaankin liittyvää.

        Ei edes mainintaa palstan aiheesta


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      81
      11760
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      98
      8919
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      83
      4713
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      28
      4048
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4004
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3886
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      9
      3670
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      22
      3482
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      42
      3285
    10. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      47
      2864
    Aihe