Ikävien tapahtumien vuoksi minut määrättiin kuukaudeksi hoitoon. Lääkäri ei uskonut perverssin tekoni olevan vain humalan syytä, vaan puhui psykoosista. Ymmärrän nyt itsekin, ettei lihavan demarin kanssa seksin harrastaminen ole tervettä. Pyydän anteeksi.
Pääsin juuri pakkohoidosta
Anonyymi-ap
7136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuollainen toiminta vaatisi pidempää hoitojaksoa.
Pääsit aika vähällä
Taas yksi persu liikaa kadulla.
Onneksi ei ollut vihervasuri, silloin tuskin pääsee enää pois.
Jaksamista sinulle. Se on ollut karmea kokemus.
Demareissa löytyy kaikenlaisia, solakoita ja lihavoita, kullekin oma demari, niin kotiin kuin äänestyslippuunkin.
Oikeistolaiset taas ovat ahneita ja ilkeitä kaikki.
Tuollaista tekoa ei voi antaa anteeksi.