Elämä on ateismin ja teismin vuorottelua

Joillakin ateisteilla on virheellinen käsitys siitä, että aitoja ateisteja ovat vain ne, jotka ovat olleet ateisteja lapsesta ja syntymästä asti. Muut ovat feikkejä. Tämä ei pidä paikkaansa. Monen ihmisen elämään mahtuu useampi teismien ja ateismin jaksoja. Niin myös minun elämääni.

Vietin lapsuuteni syrjäseudulla, jossa myös synnyin. Olin ateisti siihen asti, kunnes joskus 4-5 vuotiaana äitini puheet luojasta saivat minut uskomaan. Kuljin metsässä kaverini kanssa ja sanoin hänelle, että koivut ja linnut ja kaikki on luojan luomaa.

Sitten koulussa noin toisella luokalla lakkasin uskomasta. Minusta tuli ateisti. Olin ateisti 30-vuotiaaksi asti. Sitten minusta tuli herätyskristitty, kun etsin apua Jeesukselta elämäni ongelmiin. Kristittyä elämää jatkui 18 vuotta.

Lakkasin vähitellen uskomasta, kun näin, ettei kaikki ole niin kuin uskovaiset sanovat ja miten itsekin uskoin, kun minua aivopestiin pitämään totena kaikki Raamatun kirjoitukset. Ensin huomasin uskovien valehtelevan, sitten tajusin Raamatun pitävän sisällään virheitä.

Muutin näkemystä monista kristikunnan opin kappaleista, kunnes hylkäsin koko uskon ja minusta tuli korkeampaan voimaan uskova deisti. Lopulta lakkasin uskomasta siihenkin, koska missään ei ole todisteita sellaisesta.

Nyt olen ollut ateisti jo tovin aikaa. Ateismini vahvistuu päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Ihmettelen sitä pimeyttä, joka sai minut valtaansa ja uskomaan. Ei enää koskaan.

Varmasti muillakin mahtuu elämään jaksoja teistinä ja ateistina. Vai mitä?