Elkää uskoko lämpömittareihin, ne valehtelevat!

Keskisarja Sarastuslehdessä: Älä usko jokaista höpöjuttua ilmastonmuutoksesta

Historioitsijat kiinnostuivat ilmastonmuutoksista jo 1900-luvulla, ikään kuin etuajassa. Teollistumisen aiheuttama lämpeneminen ja tulevaisuuden uhat eivät vielä olleet päivänpolttavaa politiikkaa, arkistot ja kammiot tuulettuivat toisesta syystä. Luonnontiede porautui ja kairautui uusien lähteiden äärelle ja ojensi kätensä ihmisen muinaisuuden arvuuttelijoille. Puiden vuosirenkaista, järvenpohjan kerrostumien siitepölystä ja jäätikön syvyyksistä yllättäen ilmeni, millainen sää oli vallinnut satoja ja tuhansia vuosia sitten.
56395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Mutta missä ovat faktat??? 🤣🤣🤣

1Äänestä
  • Perussuomalaisten trollitehtaan Persuttollit jatkaa Riikka Purran viitoittamalla valehtelun ja öyhöttyksen tiellä myös tänään.

    1Äänestä

Nytkin lämpömittari näyttää jotain 12 astetta, mutta se taitaa valehdella.

Äänestä
  • Ymmärrän. Olen varautunut Golf-virran pysähtymisestä seuraavaan jääkauteen. Katsoin Jääkäriprikaatin videon.

    Äänestä

  • Eikös siellä etelässä kärsitä oikein kunnon helteistä, +50 astetta ja vähän ylikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eikös siellä etelässä kärsitä oikein kunnon helteistä, +50 astetta ja vähän ylikin.

    Lähi-idässä mitattu yli 50 asteen lämpötiloja. Etelä-Euroopassa on ylitetty jo 40 astetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Lähi-idässä mitattu yli 50 asteen lämpötiloja. Etelä-Euroopassa on ylitetty jo 40 astetta.

    Nyt on yli 45 asteen lämpötiloja saavutettu.

    Äänestä

Mistä tietosi on peräisin? Teemu Keskisarjan blokista?

Valtamedialla valeuutinen Espanjan 46 asteen lämpöennätyksestä!!

Persuttollit jatkaa Riikka Purran viitoittamalla valehtelun ja öyhöttyksen tiellä myös tänään.

Äänestä
  • Teemu Keskisarja jatkaa Riikka Purran viitoittamalla valehtelun ja öyhöttyksen tiellä myös ilmastoasioissa.

    Äänestä

Keskisarja ja keskikalja yhdessä tuottavat tuollaista disinformaatiota.

Äänestä
  • Mikä aloituksen lainauksessa on disinformaatiota?
    Oletko sellainen yksinkertainen reppana?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mikä aloituksen lainauksessa on disinformaatiota?
    Oletko sellainen yksinkertainen reppana?

    Elkää uskoko lämpömittareihin, uskokaa Teemu Keskisarjaa. 💪

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Elkää uskoko lämpömittareihin, uskokaa Teemu Keskisarjaa. 💪

    Auringonpaisteen puolen seinässä oleva mittari näyttää liki 40 ja varjossa nippa nappa 20.

    Kumpaa te titityy-hihhulit uskotte?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mikä aloituksen lainauksessa on disinformaatiota?
    Oletko sellainen yksinkertainen reppana?

    Teemu Keskisarja kertoo maailman sääasemien valehtelevat.
    Mittarit on vain siirretty lämpimimpiin paikkoihin.

    Onko maailman vuoret ja meretkin siirretty?

    Entä Suomen järvet ja joet kun ne sulavat vain aikaisemmin ja aikaisemmin.

    Äänestä

Tenu Keskikalja on aina niin keskiketterässä tai keppana pöhnässä ettei yläkerran purut ole enää aivan kuivia, suorastaan sanoen ovat lahoamis pisteessä!!!

Äänestä
  • Kullä meillä on huippuasiantuntijoita kuten hanhipelto-mikkonen!

    Äänestä

Just. Jos maapallon termostaatti pettää, ilmiöille ei ole puskuria.
Ei pieni ihminen sitä jjkäsitä. Pää pensaaseen vaan! Ja halpaa kaljaa ja bensaa! Hyvä Teemu! Noin saa ääniä vaaleissa! Lopaamalla, että mitään pahaa ei koskaan meille tapahdu. Katsokaa keittiön ikkunasta lämpömittaria.

Välimeren kuivuudesta, vesipulasta ja kuumudesta ei ole meille mitään haittaa.Meillä tomaatitkin kasvaa hyvin kasvihuoneissa, jos polttoaine vaan on tarpeeksi halpaa läpi vuoden!

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

En tiedä mitä Keskisarja tarkoittaa, mutta ilmasto on lämmennyt nyt todistettavasti 10 vuotta peräkkäin.

AI vastaa näin:

"Kyllä, useat lähteet viittaavat siihen, että viimeiset 10 vuotta ovat olleet maapallon lämpimimmät tilastoidut vuodet peräkkäin. Lisäksi, meriveden lämpöennätys on rikottu 8 kertaa peräkkäin. Tämä viittaa siihen, että maapallo lämpenee kiihtyvällä tahdilla."

Ei siis epäilystäkään ilmastonmuutoksesta, mutta mikä sen aiheuttaa? Asiantuntijatkaan eivät ole yksimielisiä ihmisen toiminnan vaikutuksesta,

Äänestä
  • Ei tuo ilmaston lämpeneminenkään ole selvä juttu, se ei näy mitenkään, vaikka sitä teoriaa on syötetty kansalle 40 vuotta. Kesä on ennätyskylmä, talvet alkavat yhä aikaisemmin, aiemmin yleiset lumettomat joulut ovat jääneet historiaan 20 luvulla jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei tuo ilmaston lämpeneminenkään ole selvä juttu, se ei näy mitenkään, vaikka sitä teoriaa on syötetty kansalle 40 vuotta. Kesä on ennätyskylmä, talvet alkavat yhä aikaisemmin, aiemmin yleiset lumettomat joulut ovat jääneet historiaan 20 luvulla jne.

    Maailman laajuisesti maapallon keskilämpötila nousee ennennäkemättömän nopeasti. Ei siihen vaikuta yksi vilpiunen kesä Suomessa mitenkään.

    Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat jo varoittaneet vuosia sitten sään ääripäiden yleistyvän.

    Äänestä

  • Tilastoidut vuodet 60-luvulta asti.

    HIHHULI HEI!

    Äänestä

Lämpömittarit mittaavat ympäristön lämmittämän ilman lämpötilaa, niiden perusteella ei voi mitata ilmaston lämpötilan muuttumista.
Rautalangasta niille jotka eivät ymmärtäneet, lisääntyvä rakennusten ja asfaltin määrä sitoo auringosta lämpöenergiaa itseensä ja ne lämmittävät ympäristöään.

Äänestä
  • Olette te ilmastonmuutoksen kieltäjät pihalla. Tottakai lämpömittari näyttää myös ilmaston lämpötilaa.

    Esim. Alppien huipulla on mitattu tänä kesänä ensimmäistä kertaa plusasteita.

    Äänestä

  • Kirjoituksesi mukaan ihminen vaikuttaa lämpötilaan.

    Rautalangasta niille jotka eivät ymmärtäneet ihmisen vaikuttavan ilmaston lämpötilaan. lisääntyvä rakennusten ja asfaltin määrä sitoo auringosta lämpöenergiaa itseensä ja ne lämmittävät ympäristöään, ilmastoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olette te ilmastonmuutoksen kieltäjät pihalla. Tottakai lämpömittari näyttää myös ilmaston lämpötilaa.

    Esim. Alppien huipulla on mitattu tänä kesänä ensimmäistä kertaa plusasteita.

    Onko siellä mitattu lämpötiloja kovinkin monta vuotta?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kirjoituksesi mukaan ihminen vaikuttaa lämpötilaan.

    Rautalangasta niille jotka eivät ymmärtäneet ihmisen vaikuttavan ilmaston lämpötilaan. lisääntyvä rakennusten ja asfaltin määrä sitoo auringosta lämpöenergiaa itseensä ja ne lämmittävät ympäristöään, ilmastoa.

    Onhan nekin toki ihmisten rakentamia, mutta tärkeämpää olisi keskustella siitä että miten ihminen siihen ilmastonmuutoksen kiihtymiseen voi sitten vaikuttaa vaikuttaa vai voiko?
    Kielletään rakentaminen?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olette te ilmastonmuutoksen kieltäjät pihalla. Tottakai lämpömittari näyttää myös ilmaston lämpötilaa.

    Esim. Alppien huipulla on mitattu tänä kesänä ensimmäistä kertaa plusasteita.

    En mä ole kieltänyt ilmastonmuutosta, mutta sen kehittymistä voidaan seurata ainoastaan satelliittimittauksilla. Ja mitä sillä tiedolla edes tekee, ihmisten määrää tällä pallolla pitäisi vähentää todella radikaalisti että sillä olisi vaikutusta ilmaston lämpötilaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    En mä ole kieltänyt ilmastonmuutosta, mutta sen kehittymistä voidaan seurata ainoastaan satelliittimittauksilla. Ja mitä sillä tiedolla edes tekee, ihmisten määrää tällä pallolla pitäisi vähentää todella radikaalisti että sillä olisi vaikutusta ilmaston lämpötilaan...

    Varmasti on yksi syy ihmisen aiheuttamaan ilmastonlämpenemiseen.

    Mutta syitä on satoja muitakin.

    Jokainen askel oikeaan suuntaan vie lähemmäs ratkaisua.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Onhan nekin toki ihmisten rakentamia, mutta tärkeämpää olisi keskustella siitä että miten ihminen siihen ilmastonmuutoksen kiihtymiseen voi sitten vaikuttaa vaikuttaa vai voiko?
    Kielletään rakentaminen?

    Ei voi vaikuttaa. Öljyn ja kivihiilen käyttö vain lisääntyy joka vuosi koska porukkaa on täällä koko ajan enemmän ja enemmän.

    Äänestä

Lämpömittarit on tarkoituksella säädetty näyttämään korkeampaa lämpötilaa mitä todellisuudessa onkaan.
On tehty tällainen salaliitto, jotta voidaan huijata ilmastonmuutoksessa kansalaisia.7

Äänestä

Ilmastonmuutoksen vastustajat ovat hieman pihalla kun kertovat ettei ulkoilnanlämpötila olisi ilmastoa.

Äänestä
  • +50 asteen helteessä tulee toisiin ajatuksiin ja uskoo ilmastonmuutokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    +50 asteen helteessä tulee toisiin ajatuksiin ja uskoo ilmastonmuutokseen.

    Elkää uskoko lämpömittareihin tai maailman uutistoimistoihin.

    Teemu Keskisarja todistaa ne valheeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Elkää uskoko lämpömittareihin tai maailman uutistoimistoihin.

    Teemu Keskisarja todistaa ne valheeksi.

    🤣🤣🤣

    Luulisi olevan vitsi, mutta Teemu Keskisarja luulee oikeasti niin...🤣🤣🤣

    Äänestä

Sarjasta miten voi sanoa olevansa täysi tollo sanomatta sitä.

Äänestä
  • 😅😂🤣

    Äänestä

New Yorkin ennätyslämpötila 43 astetta mitattiin vuonna 1936. Viime viikolla kauhisteltiin ilmastonmuutosta kun Nykissä elohopea näytti 39 astetta.

4 astetta kylmenny 89 vuodesaa.

Maapallo uhkaa jäätyä!!!

Äänestä
  • Ilmastonmuutos on maapallon keskilämpötila nousee.

    Ei ainoastaan yksi kaupunki.

    Ymmärtääkö Persuttollit?

    Äänestä

Persut ovat kyllä hyvin suurissa vaikeuksissa kun kaikki valehtelevat heille. Lämpömittarit, auton nopeusmittari, uutiset, tv-ohjelmat, kirjat....

Mutta persuuden yksi tuntomerkeistä on: totuus on ristiriidassa persuuden kanssa!

Äänestä
  • Ja syy on aina muissa kuin Persuissa.

    Äänestä

  • 🤣🤣🤣

    Äänestä

Lämpötilan mittaukset ovat huijausta.

Äänestä
  • Ilmastonmuutoksen vastaiset persutrollit kiukkuaa ja yrittää uskotella Teemu Keskisarjan tietävän lämpömittareiden valehtelevan.🤣

    Äänestä

Elkää uskoko vihervassareiden siirtämiin lämpömittareihin.

Teemu Keskisarja tietää paremmin.

Äänestä
  • 🥵🥵🥵

    Äänestä

https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/vaasassa-ei-ollut-kesäkuun-aikana-yhtäkään-hellepäivää-tilanne-ollut-erilainen-edellisvuosina

On ihan normaalia säätilan / lämpötilojen vaihteluja, joskus kuuma kesä ja toisella kertaa viileä niin kuin talvetkaan eivät ole toistensa kaimoja.
Tämä höpötys on vihreän liiton ja sain päiväuni ja tällä kertaa sellainen kostea.

Äänestä
  • Maapallolla rikotaan nyt ympäri maailmaa mittaushistorian korkeimpialämpötiloja.

    Äänestä

Ei ole mitään ilmastonmuutosta! 💪

Ano Turtiainen ja Teemu Keskisarja ovat todistaneet ilmastonmuutoksen valheeksi 💪

Äänestä
  • No, asiahan on kohta hoidettu, mitä enemmän sääasemia tuhoutuu, sitä viileämpää tulee. Teemu ja kumppanit voivar vielä nopeuttaa asiaa tuhoamalla sääasemia!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    No, asiahan on kohta hoidettu, mitä enemmän sääasemia tuhoutuu, sitä viileämpää tulee. Teemu ja kumppanit voivar vielä nopeuttaa asiaa tuhoamalla sääasemia!

    Persumatematiikkaa

    Äänestä

  • Meretkään ei lämpene kun niiden lämpötilaa ei mitata.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Meretkään ei lämpene kun niiden lämpötilaa ei mitata.

    Persuhuumoria 🤣

    Äänestä

Lämpömittarit mittaavat ympäristön lämpötilaa eivätkä ilman, jokaiselle lienee ihna ymmärettävä asia?
Satelliittimittaukset ovat ainoa lähde, jonka perusteella voidaan ilmaston lämpötilaa mitata vertailukelpoisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Keskisarja Sarastuslehdessä: Älä usko jokaista höpöjuttua ilmastonmuutoksesta

Historioitsijat kiinnostuivat ilmastonmuutoksista jo 1900-luvulla, ikään kuin etuajassa. Teollistumisen aiheuttama lämpeneminen ja tulevaisuuden uhat eivät vielä olleet päivänpolttavaa politiikkaa, arkistot ja kammiot tuulettuivat toisesta syystä. Luonnontiede porautui ja kairautui uusien lähteiden äärelle ja ojensi kätensä ihmisen muinaisuuden arvuuttelijoille. Puiden vuosirenkaista, järvenpohjan kerrostumien siitepölystä ja jäätikön syvyyksistä yllättäen ilmeni, millainen sää oli vallinnut satoja ja tuhansia vuosia sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu