Vuonna 2051 Ruotsin evlut kirkon jäsenosuus 34%

Anonyymi-ap

14

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eli 25 vuotta ja 25 %-yksikköä noin suunnilleen. Aika epäuskottavaa ettei lasku kertaantuisi kun eronneet eivät kastata lapsiaan.

      • Anonyymi

        Moni mieltää ettei 1 prosettiyksikön lasku vuodessa kirkon jäsenosuudessa ole paljoakaan, mutta todellisuudessa se on hurjaa laskua. Silloin kirkon jäsenmäärä laskee vuodessa paljon enemmän kuin vuoden aikana syntyy lapsia. Kirkon kannatksen laskuvauhti on vapaassa pudotuksessa kohti nollatasoa. Itse toivon, että tällä kulmakertoimella mennään mahdollisimman pitkään.

    • Anonyymi

      Vetääköhän Ruotsin kirkko ennusteessaan samalla tavalla kotiinpäin kuin Suomen kirkko, joka kuvittelee jäävänsä vähemmistöön vasta 2040-luvulla...

      • Onko Suomen evut kirkko vieläkin esittänyt tuota?

        Tosin kyllähän joskus oli mm. ennuste jossa oli katsottu edeltäviä vuosia 2000-2009 tjsp, ja unohdettu täysin muutos vuonna 2003 ja siitä seurannut eroamisen kasvu. Aina en tiedä ovatko tuollaiset hölmöilyä vai tahallista vääristelyä.

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Onko Suomen evut kirkko vieläkin esittänyt tuota?

        Kyllä on. Tässä on kirkon jäsenennuste 2024-2040: https://kirkontilastot.fi/viz?id=273 (tuolla valitset valikosta "kirkkoon kuuluvuus, %).

        Sitä en tiedä, milloin tuo tarkalleen on päivitetty, koska sivulla lukee vain "20.2." ilman vuosilukua. Tänä tai viime vuonna joka tapauksessa. Ja vuoden 2040 kohdalla on ennusteena 50,3 prosenttia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi hyvää päivää. Mistähän hatusta tuo ennuste on revitty?

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Voi hyvää päivää. Mistähän hatusta tuo ennuste on revitty?

        Jaa'a. Ehkä siinä on liian kauas historiaan menevä otanta, kuten pohdit. Tai sitten se on ihan propagandaa. Jälkimmäisen puolesta puhuu se, ettei lukuja ole avattu mitenkään.

        Alla kirkon ennustama vuotuinen lasku. Ehkä kirkko ajattelee, että potentiaalisten kirkosta eroajien määrä vähenee vuosi vuodelta, mutta ei ota huomioon, että nykyisissä alle 18-vuotiaissa riittää "reserviä" vielä vuosiksi ja samoin kirkon jäseniä kuolee vielä parinkymmenen vuoden ajan todella paljon, koska väestö on niin vanhaa.

        2024 3 510 445 —
        2025 3 460 935 -49 510
        2026 3 412 049 -48 886
        2027 3 363 466 -48 583
        2028 3 315 383 -47 917
        2029 3 268 394 -46 989
        2030 3 222 702 -45 692
        2031 3 178 219 -44 483
        2032 3 134 628 -43 591
        2033 3 091 668 -43 040
        2034 3 049 212 -42 456
        2035 3 007 157 -42 055
        2036 2 965 812 -41 345
        2037 2 925 011 -40 801
        2038 2 884 616 -40 395
        2039 2 844 520 -40 096
        2040 2 804 898 -39 622

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneekö osana ajatusta se, että vuonna 2040 kuolevista kirkkoon ei enää kuulu 90%? Mikä lienee nykyisten 65 vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus prosentti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneekö osana ajatusta se, että vuonna 2040 kuolevista kirkkoon ei enää kuulu 90%? Mikä lienee nykyisten 65 vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus prosentti?

        https://aijaa.com/CZ5pJ7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://aijaa.com/CZ5pJ7

        Tänks!
        Kyllä kirkko on siinä kohdassa oikeilla jäljillä, että kuolleiden prosentuaalinen kirkkoon kuuluvuus laskee.
        Toisaalta, kasteiden väheneminen tekee laskua tilaston alkupäähän.
        Alle 50% mentäneen 15 vuoden päästä ikähaarukassa 30v - 60v, jos tuo käppyrä jatkaa samaan malliin (ja jos tulkitsen oikein).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on. Tässä on kirkon jäsenennuste 2024-2040: https://kirkontilastot.fi/viz?id=273 (tuolla valitset valikosta "kirkkoon kuuluvuus, %).

        Sitä en tiedä, milloin tuo tarkalleen on päivitetty, koska sivulla lukee vain "20.2." ilman vuosilukua. Tänä tai viime vuonna joka tapauksessa. Ja vuoden 2040 kohdalla on ennusteena 50,3 prosenttia.

        Vuoden 2023 jäsenennusteessa luvut olivat vielä optimistisemmat, eli on kirkko sentään jotain korjauksia tehnyt tilastointiinsa.

        https://www.kirkontilastot.fi/viz.php?id=249

      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Onko Suomen evut kirkko vieläkin esittänyt tuota?

        Tosin kyllähän joskus oli mm. ennuste jossa oli katsottu edeltäviä vuosia 2000-2009 tjsp, ja unohdettu täysin muutos vuonna 2003 ja siitä seurannut eroamisen kasvu. Aina en tiedä ovatko tuollaiset hölmöilyä vai tahallista vääristelyä.

        Tietääkseni kirkko julkaisee jäsenennusteen joka vuosi. Tilastosivulla on vuosikohtaiset sivut erilaisille jäsentilastoille, ja ainakin viime vuosina on julkaistu tuo ennuste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneekö osana ajatusta se, että vuonna 2040 kuolevista kirkkoon ei enää kuulu 90%? Mikä lienee nykyisten 65 vuotiaiden kirkkoon kuuluvuus prosentti?

        Ainakin kirkko ennustaa omien jäsentensä kuolinmäärien pysyvän melko samana 2040-luvulle saakka, ks. https://www.kirkontilastot.fi/viz.php?id=273

        Prosenttiosuus kaikista kuolleista laskee varmasti hiukan, mutta ei ratkaisevasti.

        Sekin on mielenkiintoista, että kirkko ennustaa saamansa muuttovoiton kasvavan reilusti (2 829 tänä vuonna ja 8 661 vuonna 2040). Aikovatko ne haalia noin paljon maahanmuuttajajäseniä?

    • Anonyymi00011
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe