Vuosikymmenet, vuosisadat, vuosituhannet

Anonyymi-ap

Monetko olympialaiset pidettiin 1990-luvulla? Tällainen kysymys oli hiljattain jossain testissä. Testin mukaan oikea vastaus oli 4 (1992, 1994, 1996, 1998), mutta olihan olympialaiset Sydneyssä v.2000. Eli vastaus olisi pitänyt olla 5.

Kuvitellaan, että aloitetaan ajanlasku uudelleen tämän kuluvan vuoden (2025) tammikuun eka päivänä. Silloin oli siis päiväys 1.1.1. Nyt elettäisiin siis tämän uuden vuosikymmenen ensimmäistä vuotta ja tänään olisi päivämäärä 4.7.1. Vuosikymmenessä on 10 vuotta eli vuosikymmen päättyisi 31.12.10 ja vasta vuonna 11 alkaisi uusi vuosikymmen.

Samalla logiikalla siis 1990-lukuun kuuluu myös vuosi 2000.

7

169

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet oikeassa, vuosituhat vaihtui vasta 1.1.2001.

      • Anonyymi

        Silloin alkoi kolmas vuosituhat. Sen sijaan 2000-luku alkoi jo 1.1.2000. Samoin 90-lukua ovat vuodet 1990-99.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin alkoi kolmas vuosituhat. Sen sijaan 2000-luku alkoi jo 1.1.2000. Samoin 90-lukua ovat vuodet 1990-99.

        2000-luku alkoi 1.1.2001 ja 90-luku 1991

    • Anonyymi

      Oikea vastaus avauksen kysymykseen on silti viisi, koska 1992 pidettiin sekä kesä- että talvikisat. Nämä 1990-luvun olympiakisat ovat siis:

      Albertville 1992
      Barcelona 1992
      Lillehammer 1994
      Atlanta 1996
      Nagano 1998

      • Anonyymi

        näin muuten on, multa unohtui nuo 1992 toiset kisat pois eli oikea vastaus oli ollut 6 eli tuohon sinun listaasi vielä Sydney 2000

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        näin muuten on, multa unohtui nuo 1992 toiset kisat pois eli oikea vastaus oli ollut 6 eli tuohon sinun listaasi vielä Sydney 2000

        Toistan: 1900-luku päättyi 31.12.1999. Keskiyöllä alkoi 2000-luku.

        Kyseessä on eri asia kuin ajanjaksojen järjestysluvut. Esimerkiksi ajanlaskumme toinen vuosikymmen käsitti vuodet 11-20, mutta kymmenluku vuodet 10-19.

        Toinen vuosituhat oli 1.1.1001-31.12.2000, mutta 1000-luku 1.1.1000 - 31.12.1999.

        1.1.2000 alkaen olemme siis eläneet 2000-lukua. Ero johtuu siitä, että ajanlaskua aikanaan määritettåessä ei vielä tunnettu nollan käsitettä, joten vuotta 1 eKr seurasi vuosi 1 jKr. Jos käytössä olisi ollut nollavuosi, niin ensimmäinen vuosikymmen olisi ollut vuosina 0-9.

        höpö höpö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe