Ei vassarit kaikessa ole alisuoriutuneet, ei pidä liioitella

Hehän ovat kuitenkin lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Sehän on viisinkertainen määrä natseihin verrattuna.
10134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuossa hommassa vassari on hyvä ja aktiivinen.

Äänestä
  • Tällä hetkellä homma toimii mm Venezuelassa.

    Äänestä

Aika tehokkaasti Suomen toveritkin toimivat jo 1917, jolloin loppuvuodesta murhasivat 39 porvaria.

Vasta sen jälkeen 1918 SDP sytytti punaisen lyhdyn työväentalon torniin merkiksi alkaa porvarien murhaaminen ja heidän rahojensa ryöstäminen. Kunnon demari laskee kaiken arvon rahassa.

Katujengit lähtivät ryöstöretkille, osin viinan voimalla, ja tuloksia syntyi koko kevään ajan 1918.
Lopuksi jengijohtajat itse loikkasivat itään.

Äänestä

Vaihda välillä levyä, kahjopersu.

Äänestä
  • Hänenkin on hyvä muistuttaa millaisen aatteen kanssa vassut ovat tekemisissä.

    Äänestä

Ja nythän Vasemmistoliitto on päättänyt aloittaa ydinsodankin.

Äänestä
  • Joo kyllä. Täällä me puoluetoimistossa ollaan väsätty jo toista sataa ydinpommia. Ajateltiin maalata niihin Halla-Ahon naama, mitä olet mieltä?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Joo kyllä. Täällä me puoluetoimistossa ollaan väsätty jo toista sataa ydinpommia. Ajateltiin maalata niihin Halla-Ahon naama, mitä olet mieltä?

    En usko että vassarilla olisi kykyä rakentaa ydinasetta, mutta tehän olette läheisiä Iranin kanssa, joten ei ole mahdotonta, että pääsisitte ydinaseeseen käsiksi.

    Äänestä

Parempi olisi jos vasemmistolaiset eivät sekaantuisi politiikkaan vaan tyytyisivät torilla myymään vain arpoja Mossen konepelliltä syksyn räntäsateessa.

Samalla siinä voisi uhriutua, hyväosaiset herran p..keleet...

Äänestä
Anonyymi00011

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hehän ovat kuitenkin lähihistorian aikana murhanneet yli 100 000 000 ihmistä. Sehän on viisinkertainen määrä natseihin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu