Epäonnistuneessa itsarissa.
Toimitusjohtaja tuhosi moottoripyörän
64
1296
Vastaukset
- Anonyymi
Toimitusjohtajaa on käytetty ihmisten vainoamiseen epäonnistuneiden rakennustöiden jälkeen.
- Anonyymi
Tää jutun sitkee duunari jakaa kyttälaitokselta saamiaan tietoja palstalla. Raivikko on virkarikostutkinnassa. Miten se voi vuotaa samaan aikaan tietoja duunarille ja olla virassa. Pelttarikin lähti ja joutunee vastuuseen!
- Anonyymi
Kastemadon moraalista en tiedä, mutta ainakin sen ÄO on tämän ketjun aloittajan ÄOta huomattavasti korkeammalla, eikä se tiettävästi kärsi psykoosista toisin kuin aloittaja tuntuu kärsivän.
- Anonyymi
Tämä!
Kyllähän Suikeron kirjoituksista paistaa vahvasti läpi skitsofrenia aistiharhoineen ja muineen.
- Anonyymi
Aivovamman saanut toimitusjohtaja näkee maksamattomia laskuja, sekä esiintyy psykiatrian asiantuntijana antaen "diagnooseja" anonyyminä palstalla.
- Anonyymi
Ei siihen toimitusjohtajia tarvitse nähdäkseen mikä siun päivän kunto on ja toden totta se kunto ei ole kehuttava.
- Anonyymi
Taitaa olla jollain muulla se aivovamma eikä suinkaan millään toimitusjohtajilla. Sen verran hulluja juttuja kirjoittelet!
- Anonyymi
Jari Suikkanen sekoaa päivä päivältä yhä enemmän.
- Anonyymi
Miksi toimitusjohtaja epäonnistui ensin itsarissa ja myöhemmin kaikessa? Moottoripyörän muistoa kunnioittaen!
- Anonyymi
Tässä ketjussa ainoa onnistuja olet sinä. Onnistuminen olemaan pahansisuinen vainoharhainen salaliittopelle ei sinänsä papukaijamerkkejä ansaitse, mutta kun tässä onnistuu valtakunnan mittakaassa, pitää toki se ottaa huomioon. Ootko muuten ajoissa vai lymyiletkö jollain parkkipaikalla? Hyvät ajot menossa
- Anonyymi
Itsarissa epäonnistunut toimitusjohtaja etsii palstalla edelleen gay-juhlien pitopaikkaa, ilmoittanut itsensä kylähullukilpailuun ja pohtii halkopinoa.
Eikö toimitusjohtaja voi kokeilla jotain muuta välinettä, kuin moottoripyörää. Ei niitä ole tehty tuhottavaksi, vaan ajettavaksi osaaviin käsiin. - Anonyymi
Kertoiko toimitusjohtaja tyttärelleen, että jätti sen vauvana äitinsä kanssa vanhempiensa yläkertaan? Ellei, niin ei ehkä kannata uskoa kaikkea selityksiä "kolaristakaan". Ei se mikään kolari ollut...
- Anonyymi
Kertoiko Suikkanen tyttärelleen olevansa hullu
- Anonyymi
PREMEKON
- Anonyymi
Premekon - Sieltä ne hullut löytyy
- Anonyymi
Ei kai yksi mätä omena tee muista mätiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai yksi mätä omena tee muista mätiä?
Tässä olet ihan oikeassa, muutoin on ihan järkevä firma. ❤️
- Anonyymi
Toimitusjohtajan mieli jakautui "kolarin" jälkeen. Vai osaako joku lähipiiristä kertoa, jutteliko se ennen "kolaria" itsensä kanssa?
- Anonyymi
Täällä ainoastaan klovniasiakas juttelee itsensä kanssa, ja sekin varmaan jossain puskassa kun munaa ei ole tulla ihmisten ilmoille.
- Anonyymi
Miksi toimitusjohtaja ei onnistunut itsarissa, eikä sen jälkeen missään muussakaan?
- Anonyymi
Mitä mieltä tyttäresi on sinusta? Onko hän ylpeä isästään joka palstalla munaa itsensä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä tyttäresi on sinusta? Onko hän ylpeä isästään joka palstalla munaa itsensä?
Tytärhän on julkisesti kertonut häpeävänsä isäänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tytärhän on julkisesti kertonut häpeävänsä isäänsä.
Jari on vaan niin harhoissaan ja kuutamolla ettei tyttären sanomiset riitä.
- Anonyymi
Huitelee siellä hullu, joka on saanut itse kenkää jokaisesta duunipaikastaan.
Ja itsehän olet ajanut prätkäonnettomuuden, jonka jälkeen vakuutusyhtiö uudelleenkoulutti sinut.
Vai oliko tämäkin harhojesi mukanaan tuomaa valehtellua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huitelee siellä hullu, joka on saanut itse kenkää jokaisesta duunipaikastaan.
Ja itsehän olet ajanut prätkäonnettomuuden, jonka jälkeen vakuutusyhtiö uudelleenkoulutti sinut.
Vai oliko tämäkin harhojesi mukanaan tuomaa valehtellua!Ai tää onkin tämmönen tapaus tää aloittaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai tää onkin tämmönen tapaus tää aloittaja.
Kyllä. Suikkanen on juurikin tällainen.
- Anonyymi
Toimitusjohtaja pisti teinitytön paksuksi, mutta tästä ei ollut huolehtimaan perheestään. Jätti nämä. Nyt toimitusjohtaja MT-ongelmien takia vainoaa pikkutyttöjä.
- Anonyymi
Ethän sä edes ymmärrä miten hullu sä olet🙄
- Anonyymi
Tää on taas sellaista tervehenkistä remontista aiheutuvaa reklamointia, eikä suinkaan henkilökohtaisuuksiin menevää solvaamista, halventamista ja kunnianloukkausta, right?
- Anonyymi
Miksi toimitusjohtaja hoitaa firman asiat anonyyminä Suomi24-palstalla? Hoituuko ne...
- Anonyymi
Toimitusjohtaja kirjoittaa toisaalla "asiakkaastaan" nimellä. Miksi? Toimitusjohtaja on kertonut vainoharhoista, mutta vaatii "asiakastaan" luokseen.
Eikö toimitusjohtaja enää pelkääkään? Mikäli näin on, toimitusjohtaja on antanut perättömän lausuman. Tai onko toimitusjohtajan syyntakeettomuus selvitetty?
Toistaako toimitusjohtaja antamansa perättömän lausuman käräjäoikeudessa? Siitä maksimirangaistus on 3 vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimitusjohtaja kirjoittaa toisaalla "asiakkaastaan" nimellä. Miksi? Toimitusjohtaja on kertonut vainoharhoista, mutta vaatii "asiakastaan" luokseen.
Eikö toimitusjohtaja enää pelkääkään? Mikäli näin on, toimitusjohtaja on antanut perättömän lausuman. Tai onko toimitusjohtajan syyntakeettomuus selvitetty?
Toistaako toimitusjohtaja antamansa perättömän lausuman käräjäoikeudessa? Siitä maksimirangaistus on 3 vuotta.Kyllä on niin psykoottista jorinaa, että eihän tuosta saa kukaan mitään selkoa.
- Anonyymi
Onko toimitusjohtajalla diagnosoitu bsykobatia, vai eivätkö läheiset saaneet tarkkailujaksolle?
- Anonyymi
Sulla on todettu skitsofrenia, mutta et suostu syömään sulle määrättyjä lääkkeitä.
- Anonyymi
Suikkanen ei edes ymmärrä kuinka hullu se on.
- Anonyymi
Suikkanen tarvis pakkohoitolähetteen.
- Anonyymi
Kerro nyt, miksi tuhosit MP:n, mutta et onnistunut itsarissa.
- Anonyymi
Olitko paikalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olitko paikalla?
Ei se ollut.
Hän on itse ollut moottoripyöräonnettomuudessa, jonka jälkeen vakuutusyhtiö uudelleen koulutti hänet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ollut.
Hän on itse ollut moottoripyöräonnettomuudessa, jonka jälkeen vakuutusyhtiö uudelleen koulutti hänet.Tämäkin vielä.
- Anonyymi
Uudelleenkoulutus on normaali tapa toimia loukkaantumisen jälkeen. Sen sijaan toimitusjohtajan kerrotaan useammasta toisistaan riippumattomasta lähteestä olleen itsetuhoinen.
Toimitusjohtajaa ei taidettu kouluttaa, vaan se alkoi sekoilemaan. Helposti luettavissa muun muassa tältä palstalta ja tästäkin ketjusta.- Anonyymi
En tiennyt Suiggendaalin olleen uudeelleenkoulutuksessa. Tämä alleviivaa VPN-keisarin kirjoituksia tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiennyt Suiggendaalin olleen uudeelleenkoulutuksessa. Tämä alleviivaa VPN-keisarin kirjoituksia tänne.
Kyllä se on ollut. Mälläsi prätkällään oikeen kunnolla.
Saanut fudut myös kaikista duunipaikoistaan.
- Anonyymi
Toimari ei ole kirjoittanut kertaakaan tähänkään ketjuun‼️
- Anonyymi
Toimitusjohtaja on useamman kerran ilmoittanut kirjoittavansa palstalla. Toimitusjohtajan kouluttaminen on taatusti turhaa. Älyllinen elämä päättyi epäonniseen itsariin.
- Anonyymi
Ja sinä olet koko ajan uskonut että anonyymipalstalla kirjoituksiisi vastaa oikeasti joku toimitusjohtaja? Uskotko myös maahisiin ja keijuihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinä olet koko ajan uskonut että anonyymipalstalla kirjoituksiisi vastaa oikeasti joku toimitusjohtaja? Uskotko myös maahisiin ja keijuihin?
Uskoo se.
- Anonyymi
Miksi toimitusjohtaja epäonnistui?
- Anonyymi
Suikkaselle kun juttelee, niin olis kuin hullua kuristais.
- Anonyymi
Ei toimitusjohtaja "asiakkaansa" takia yrittänyt itsaria. Toimitusjohtaja tuli "asiakkaansa" elämään siinä vaiheessa, kun älyllinen elämä kuoli Muukin suoralla.
Todellisuudessa toimitusjohtajan asiakkaina oli muita yrittäjiä. Toimitusjohtaja koki kuitenkin "asiakkaakseen" aivan väärän yksityishenkilön ja alkoi VAINOAMAAN "asiakastaan".- Anonyymi
Etkö sä ymmärrä ettei sua kukaan vainoa!
Sun elämäs ei muita kiinnosta pätkääkään‼️
Sä sensijaan vainoat muita‼️
- Anonyymi
Psykopaatti ei ymmärrä tekojensa seurauksia. Useampi on varoittanut toimitusjohtajan "ominaisuuksista".
Nyt ei tarvitse enää ulkopuolisten varoittaa, toimitusjohtaja kertoo palstalla anonyyminä itse. - Anonyymi
Suikkanen on vaan niin pahasti päästään sekaisin
- Anonyymi
Sulla on todettu skitsofrenia, mutta et suostu syömään sulle määrättyjä lääkkeitä.
Kysyin tätä jo aiemmin tällä palstalla, mihin lie hukkui, miten joillain on tällaisia tietoja ihmisestä vai päästäskö keksit?
En kyllä lähtis tästä firmasta ostamaan mitään ja siinä voitte mennä katsomaan itseänne peilistä. Ihan sama mitä asiakkaastasi länkytät, juridisia riitoja voi tulla aina ja tässä on nyt esillä sellaista menoa tarjolla että remonttinsa saa pienemällä riskillä muualta. Ihan sama mieltä olet asiakkaastasi, tämä ei näytä hyvältä.- Anonyymi
Suikkanen kirjoittaa neljännessä persoonassa!
- Anonyymi
Sitäpaitsi, luuletko että ko. firman toimari kirjoittaa tässä tai muissakaan ketjuissa.
Hän on töitä tekevä henkilö, joka tälläkin hetkellä tekee urakka yms. hommia muualla.
Ei hänellä todellakaan ole aikaa päivystää täällä
- Anonyymi
Duunari esiintyy todistetusti kolmannessa persoonassa. Nyt se kuvittelee "asiakkaansa" olevan neljännessä. Tuossa olikin mainittu duunarilla todettu sairaus.
- Anonyymi
Suikkanen on niin sairas päästään, et se pitäis toimittaa välittömästi hoitoon!
On siinä tyttärellä varmaan hauskaa, kun joutuu olemaan pakomatkalla isän itsensä aiheuttamaa remonttiriitaa sekopäisen isänsä kanssa.
Tyttärestä ei kyllä tule normaalia ihmistä ikinä.
Ja tämä on tyttärestä jo vakavasti aistittavissa. - Anonyymi
Kehittyikö toimitusjohtajalle eräässä kommentissa mainittu sgitzofrenia epäonnistuneen itsarin jälkeen vai onko ollut sitä ennen jo oireita?
- Anonyymi
Jari, mitä lapsesi tekee sillä aikaa kun itse kirjottelet täällä somessa. Vietätkö hänen kanssa aikaa.
- Anonyymi
Ne pakenee asuntoautolla Jarin olemattomia vihollisia.
Ei ole todellakaan lapsen kehityksen mukaista olla osallisena isänsä harhoissa.
- Anonyymi
Miksi toimitusjohtajan läheiset tai kaverit eivät auta tätä? Mutta ei moottoripyörää. Ne ovat hienoja laitteita tuhottavaksi.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1245958
- 574326
- 582751
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282558Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161855- 151524
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹341382Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗241341- 261167
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431111