Lähen tästä derbyllä keulimaan

Osaatko keulia takarenkaalla?

Der Byllä, kuulostaa joltain saksalais-turkkilaiselta nimeltä.

Hassu se mopoista lähtevä nännän-nää ääni.

Se vituittaa kesäyöllä, kun nukkuu ikkunat auki. Tosin tänä kesänä ei ole ollut sitä ongelmaa.

Hän antoi Derbin huutaa. Eturengas nousi ilmaan. Sekunti tai kaksi – ja maailma oli hänen. Se oli täydellinen hetki. Keuliminen onnistui… kunnes ei enää onnistunut.

Fysiikan lait eivät tunne uhoa. Takapyörä lipesi, ohjaus horjahti, ja jonne lensi mopon kyydistä kuin märkä pyyhe urheilukentän aitaan. Asfaltti oli karu opettaja. Mopo kaatui kyljelleen. Tilanne oli nopeasti ohi, mutta jälkivaikutukset vasta alkoivat.

Polvet olivat naarmuilla, mutta tärkeämpää oli se, että mopo ei enää käynnistynyt. Jonne nousi, hölmistyneenä, ja tarttui polkimeen. Hän yritti käynnistää mopon uudestaan – kerran, toisen, kolmannen. Turhaan. Derbi ei inahtanutkaan. Moottori vaikeni kuin olisi itsekin loukkaantunut egon mukana. Ja siinä hetkessä, keskellä hiekkatietä, jonne oli yksin – sekä kirjaimellisesti että henkisesti.

Seurasi 3,2 kilometrin talutusmatka kotiin. Ohikulkijat katselivat, jotkut nyökkäsivät myötätuntoisesti, toiset hymyilivät tietävästi. Keuliminen oli nähty. Kaatuminen oli julkinen. Ja hiljainen Derbi vierellä oli kuin muistomerkki siitä, että hetkellinen huuma ei kanna pitkälle.