Näin luterilaisena itsekin ennen luulin. Kerran eräs Jehovan todistaja tokaisi: - Mitenkäs ne siellä etukäteen anteeksi voitiin antaa?" No, sitten havahtui itsekin, että eihän tuossa ole tolkkua. ( Ikäänkuin oikeuteen tuleva rikollinen tietäisi jo etukäteen saavansa taatusti vapauttavan tuomion - eihän tämä näin voi mennä?!:D ).
Ei Jeesus Kristus kuolemallaan siis suinkaan meidän tekojamme "kuitannut" vaan vapautti ihmisen kuolevaisuudesta kuolemalla itse meidän edestämme = lunastus, sovitus,"takaisinosto" - the Redemption.
Me olemme synteinemme siis nyt "omillamme", ja omat päätöksemme elämässä ratkaisevat. Ja tuomio tulee, "ei tekojen perusteella - jottei kukaan kerskaisi - mutta kuitenkin tekojen mukaan".
Nyt asiat ovat oikeammassa asennossa. Eikö? Siunausta ja hyvää sunnuntaipäivää Sinulle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.