Miksi rikoksista saa paljousalennuksen?

Lehdessä luki että aiemmat tuomiot ALENSIVAT viimeisintä rangaistusta.
7113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei kukaan halua tieten tahtoen vankilaan. Siksi rikoksista saa nykyään niin lieviä tuomioita.

Äänestä

Tuo jos mikä on vastoin kansan oikeuskäsitystä. Eikä ole oikeus ja kohtuus, joka taas on oikeusjärjestelmän peruspilareita.

Äänestä
  • Ahkeruudesta palkitaan.

    Äänestä

Samalla logiikalla se meinaa että ei kannata puukottaa yhtä ihmistä vaan saman tien pariakymmentä.

Äänestä

Kapitalistisessa kaupankäynnissä annetaan paljousalennusta eli mitä enemmän ostaa sen halvemmaksi yksikköhinta muodostuu.
Näin täytyy tasa-arvon nimissä olla myös vähäosaisten tekemissä rikoksissa eli mitä enemmän rikoksia tekee niin rikoksen yksikköhinta tulee halvemmaksi.
Vasemmistolaisten piiristä on myös esitetty ajatusta, että vähäosainen saisi ilman rangaistusta varastaa kapitalistin kaupasta eli yksikköhinta olisi silloin pienin mahdollinen eli 0.

Äänestä

On se kyllä naurettavan typerää tuo rangaistusten alentaminen jos on aiempia tuomioita. Mikä rikollisten ihannemaa Suomi nykyään on,kysyn vaan. Täällä murhat,kidutukset,lastentapot,raiskaukset eläinrääkkäys tapaukset ym. ovat liian yleistä luettavaa mediasta nykypäivänä. Minkälainen oikeuslaitos,rikoslaki Suomessa oikein on?? Suositaan rikollisia etteivät vaan pahoita mieltään jos tulisi edes kunnolla kakkua, vaan ei. Mikä helv..velvollisuus on tavallisten kunnolla elävien ihmisten jäädä näiden sosiopaatti ym.muiden armoille. Tuomioita pitäisi koventaa tuntuvasti ,suvakit pois hyysäämästä taparikollisiakin. On tämä järjetöntä.

Äänestä

On myös ensikertalaisalennus eli jos tuomio on vaikkapa 4 vuotta niin istut 2 koska olet ensikertalainen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lehdessä luki että aiemmat tuomiot ALENSIVAT viimeisintä rangaistusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu