Ketkä muuttavat Suomeen?
Eniten, eli puolet tulee Euroopasta, sitten Aasiasta noin kolmasosa, ja Afrikasta vain kahdeksasosa.
Missä ja miten he asuvat?
Eniten Uudellamaalla, vähiten Etelä-Pohjanmaalla. Suurin osa eli 87 % asuu kaupungeissa, harvaan asutuilla seuduilla vain 1 prosentti.
Maahanmuuttajista suurin osa asuu vuokralla, vain 34 % omistusasunnossa. Ahtaasti asuu 35 %, kun muusta väestöstä vain 14 %.
Kenen kanssa he asuvat?
Kolmasosa asuu kantasuomalaisen kanssa. Lapsiperheet ovat pienempiä, eli perheessä 3,66 henkeä, kun kantasuomalaisissa enemmän lapsia eli 3,70 henkeä.
Keitä he ovat?
Ulkomaalaistaustaisista miehiä on 52 % kun kantasuomalaisista 49 %. Eniten miehiä 80 % on briteissä, jotka ovat naimisissa suomalaisnaisten kanssa. Eniten naisia 83 % on thaimaalaistaustaisilla, jotka ovat naimisissa suomalaismiesten kanssa.
Kuinka koulutettuja he ovat?
Tarkkoja tietoja ei ole, mutta koulutustaso vaihtelee suuresti. V. 2014 tutkimuksen mukaan miesten ja 30-34 vuotiaiden joukossa oli enemmän korkeakoulutettuja kuin kantasuomakaisissa. Toisaalta pelkkä peruskoulutus oli 24 % kun kantaväestölkä 17 %.
Miksi he ovat tulleet Suomeen?
2018 - 2021 tärkein syy oli perhe, sitten työ, sitten EU-kansalaisen rekisteröinti 25 %, sitten opiskelu 18 %, ja vain 9 % tuli pakolaisena.
Entä työssäkäynti?
Työllisiä on maahanmuuttajista 42,6 % ja kantasuomalaisista 42,9 %.
Työttöminä 2021 oli 9 % kun kantasuomalaisista 4 %. Nyt molempien määrät ovat nousseet.
Eniten töissä kävivät EU-maista muuttaneet miehet, 69 %, ja vähiten afrikkalaistaustaiset naiset, 40 %. joista loput lienevät kotirouvia.
Paljonko he tienaavat?
V. 2021 kantasuomalaiset ansaitsivat keskimäärin 34 808 euroa, maahanmuuttajat 29 871 euroa. Työllisten maahanmuuttajamiesten keskiansiot olivat hieman suuremmat kuin kantaväestön naisilla. Köyhyysrajan alle jää 34 % kun kantaväestöstä 17 %.
Missä ammateissa he toimivat?
Ammattiryhmittäin eniten oli erityisasiantuntijoita ja asiantuntijoita, sittenvpalvelu- ja myyntityöntekijöitä. Johtajia oli 2 % kun kantaväestöstäb3,8 %.
Yrittäjiä oli 12 %, kantaväestöstä 10 %.
Lasten saamista kuvaava hedelmällisyysluku 1,56 on vain hiukan kantaväestön lukua 1,32 suurempi. Kiinalaisilla, vietnamilaisilla ja venäläisillä kantasuomalaisia pienempi, suurin 3,1 on somaleilla.
Kuinka rikollisia he ovat?
Ulkomaalaisia oli rikollisista vain 8 %, mutta väestöosuuteen yliedustettuja kaikissa rikosryhmissä. Kiinan, Intian, Filippiinien ja Thaimaan kansalaiset olivat paljon vähemmän rikollisia kuin kantasuomalaiset. Erityisen paljon rikollisia oli Irakin, Somalian, Ruotsin ja Syyrian kansalaisissa.
Maahanmuuttajat joutuivat myös rikoksen uhreiksi useammin kuin kantaväestö.
Faktaa maahanmuutosta!
81
682
Vastaukset
- Anonyymi
Suomeen on tullut kaksi suurta pakolaisryöppyä, jotka kumpikin johtuivat Venäjän toimista:
Vuonna 2015 itärajan yli tungettiin 32 500 turvapaikanhakijaa, joista vain vähemmistö sai turvapaikan.
Vuonna 2022 45 000 Ukrainasta paennutta sai tilapäistä suojelua. Näistä osa on jo palannut.- Anonyymi
Aloittaja on luonut lähes uskottavan katsauksen aiheeseen.
Asetan kuitenki tiedot kyseenalaiseksi sillä kaikki viitteet puuttuvat.
Evät viitteetkää autuaaksitekevä ole.
Vakitsemalla lähteet oikein tehdään pseudotiedettä. Syyrian sisällissodasta ei kyllä voi pelkästään Venäjää syyttää, eivätkä nuo pakolaiset tulleet itärajan yli, saati että heitä olisi tungettu sieltä. Sekoitat nyt parin vuoden takaiseen venäläiseen kokeiluun, jossa muutama turvapaikanhakija kuskattiin rajalle.
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Syyrian sisällissodasta ei kyllä voi pelkästään Venäjää syyttää, eivätkä nuo pakolaiset tulleet itärajan yli, saati että heitä olisi tungettu sieltä. Sekoitat nyt parin vuoden takaiseen venäläiseen kokeiluun, jossa muutama turvapaikanhakija kuskattiin rajalle.
1500 niitä tuli ja siinä oli 1500 liikaa.

Venäjää saa syyttää ihan vapaasti, älä horoile Tatjana!
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Syyrian sisällissodasta ei kyllä voi pelkästään Venäjää syyttää, eivätkä nuo pakolaiset tulleet itärajan yli, saati että heitä olisi tungettu sieltä. Sekoitat nyt parin vuoden takaiseen venäläiseen kokeiluun, jossa muutama turvapaikanhakija kuskattiin rajalle.
Muutama?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on luonut lähes uskottavan katsauksen aiheeseen.
Asetan kuitenki tiedot kyseenalaiseksi sillä kaikki viitteet puuttuvat.
Evät viitteetkää autuaaksitekevä ole.
Vakitsemalla lähteet oikein tehdään pseudotiedettä.Tiedot perustuvat Hesarin artikkeliin, johon olivat keränneet tiedot eri puolilta, mm. Tilastokeskuksesta. t aloittaja
- Anonyymi
Sorry, 2015 tuli paljon Ruotsin rajan yli, t. Aloittaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on luonut lähes uskottavan katsauksen aiheeseen.
Asetan kuitenki tiedot kyseenalaiseksi sillä kaikki viitteet puuttuvat.
Evät viitteetkää autuaaksitekevä ole.
Vakitsemalla lähteet oikein tehdään pseudotiedettä.VATT eli Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on tutkinut 2015 tulleiden pärjäämistä.
Silloin alaikäisenä Suomeen tulleet ovat lähes yhtä usein töissä ja saavat lähes yhtä paljon palkkaa kuin samanikäiset kantasuomalaiset.
Sen sijaan aikuisiällä tulleet ovat edelleen paljon työttöminä.
Lue koko juttu Hesarista jos sinulla on tunnukset:
https://hs.fi/talous/art-2000011548211.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedot perustuvat Hesarin artikkeliin, johon olivat keränneet tiedot eri puolilta, mm. Tilastokeskuksesta. t aloittaja
Helsingin Sanomat on vasemmiston lehti jonka väitteisiin ei kannata luottaa
- Anonyymi
Pressa kehui hänen kotona asuu maahanmuuttaja kohta tulee ryntäys kun pressan kotiin pääsee asumaan olis pressa hiljaa. Pressan tytär paneskelee laku poikaa hahhh hihhh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1500 niitä tuli ja siinä oli 1500 liikaa.
Ja pressan kotona asuu musta mies. Näin suomessa. Pressan tutär paneskelee mustaa miestä aika noloo noloo nolooo nolooo. No parempaa ei saanut pitää tyytyä jätteisiin.
- Anonyymi
Kuinka rikollisia he ovat?
18% Suomen vangeista on ulkomaalaistaustaisia.
Revi siitä.- Anonyymi
Rikollisia kuin rottajukkaseija.aah
- Anonyymi
Revi siitä että suhteessa kantisväestöön se on jotain 60%.
- Anonyymi
24% nykyään.
- Anonyymi
Tilastokeskuksen mukaan kaikista rikoksista epäillyistä noin 15 % on ulkomaalaistaustaisia, ei 18 % kuten väität.
Ulkomaalaistaustaisia on Suomessa noin 11 %, joten heistä hieman kantaväestöä useampaa epäillään rikoksista.
Seksuaalirikoksista epäiltyjen osuus on hieman suurempi, 20 %.
- Anonyymi
Suomen väestökehitys olisi huolestuttava ilman maahanmuuttajia.
V. 1987-2021 työtä tekemättömän väestön mäörä on kasvanut 24 % mutta työllisten vain 2,5 %. Syynä väestön ikääntyminen ja työttömyyden kasvu.
Maahanmuuttajat ovat parhaassa työiässä, ja heidän kouluttamisensa on pääosin majsanut lähtömaa.- Anonyymi
Maksaako Nepal kansalaistensa kouluttamisen sairaanhoitajiksi Suomessa, jotta he voivat koulutuksen jäälkeen anoa viisumia Australiaan?
Yhtä lailla huolestuttavaa on, että Suomen alenevaa väestökehitystä ratkaistaan hallitsemattomalla maahanmuutolla. Kantaväestön liian alhainen syntyvyys on ongelma lähes kaikissa kehittyneissä hyvinvointivaltiossa ja se ongelma pitäisi ratkaista. Tärkeimmät syyt alhaiseen syntyvyyteen ovat perhearvojen rappio ja feminismi. Ne ovat ns "liberaalien" arvojen kannalta kiusallisia, mutta silti niille pitäisi löytää ratkaisuja. Naisten vapautuminen täytyy hyväksyä, mutta on liberaalien arvojenkin kannalta kestämätöntä, että lasten synnyttäminen ulkoistetaan vieraista ja hyvinkin epäliberaaleista kulttuureista maahan tuleville naisille.
- Anonyymi
Oikonomi kirjoitti:

Hehheh. Olen nainen ja kanssasi täysin eri mieltä perhearvoista. Tärkein syy syntyvyyden laskuun on naisten kohonnut koulutustaso ja työssäkäynti. Se näkyy kaikista tilastoista.
Perhearvoilla ja uskonnolla on alistettu naisia nyrkin ja hellan väliin synnytyskoneiksi. Tätä tapahtuu vielä kehitysmaista tulleilla naisilla, mutta seuraava, koulutetumpi sukupolvi muistuttaa tässäkin eurooppalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksaako Nepal kansalaistensa kouluttamisen sairaanhoitajiksi Suomessa, jotta he voivat koulutuksen jäälkeen anoa viisumia Australiaan?
Käsittääkseni EU:n ulkopuoliset opiskelijat joutuvat nykyään maksamaan itse opintonsa.
Tosin kattaako se kaikki kustannukset? Ulkomaalaiset opiskelijat saavat tuoda tänne perheensä (miksi?), ja sitten he seisovat ruokajonoissa. - Anonyymi
' työtä tekemättömän väestön määrä on kasvanut 24 % mutta työllisten vain 2,5 %. Syynä väestön ikääntyminen ja työttömyyden kasvu. "
Niin, kehitysmaista tosiaan ollaan saatu paljon lisää työttömiä.
- Anonyymi
Vuonna 2015 Venäjän tänne puskemista ihmisistä oli vain pieni osa oikeita pakolaisia jotka saivat turvapaikan. Muut olivat työnhakijoita, seikkailijoita, rikollisia, tai pyrkimässä Suomen kautta muihin Euroopan maihin.
Valtaosa oli nuoria miehiä. Naisia ja lapsia vain kourallinen.
Moni oli peräisin Lähi-Idästä, mutta myös ympäri maailmaa, täysin rauhallisistakin maista.
Suomen hallitus yllätettiin täysin. Tulijoille järjestettiin kiireesti majoitusta. Vasta hiljalleen ymmärrettiin, etteivät kaikki olleet mitään oikeita pakolaisia.
Tulijoiden rajoittaminen oli avutonta. Kun rajan ylittäminen jalan kiellettiin, venäläiset myivät näille ensin romuautoja, sitten polkupyöriä.
Tulijoiden tulva hermostutti suomalaisia. Viha kääntyi tulijoita kohtaan, kun ei ymmärretty että kyse oli Venäjän hybridioperaatiosta.
Venäjää yritettiin yhä mielistellä, ja moni vielä uskoikin Putinin hyviin aikeisiin.
Vasta hyökkäys Ukrainaan 2022 avasi silmät. Raja suljettiin kaikkien puolueiden yhteisellä päätöksellä. Koko pakolaisongelma ratkesi kertaheitolla.- Anonyymi
Vieläkin hoidellaan tämän hybridioperaation häntiä. Edelleenkään ei ole saatu käsiteltyä kaikkien 2015 tulleiden hakemuksia, ja osa on painunut maan alle.
Persut lupasivat tehdä asialle jotain, mutta kovin hidasta on ollut. Nyt on kulunut yli puolet hallituskaudesta, missä ovat teot? Vaikuttaa että paukut on pantu hyödyllisten, luvallisten työhön tukevien maahanmuuttajien estämiseen, eikä tekopakolaisten käsittelemiseen ja karkoittamiseen. > Vuonna 2015 Venäjän tänne puskemista ihmisistä
> oli vain pieni osa oikeita pakolaisia jotka saivat turvapaikan.
"vain pieni osa", eli noin puolet (775 ihmistä). Ja koko 1700 Venäjältä tullutta oli vain murto-osa Euroopan kautta tulleista pakolaisista.
Hyvä että edes tuon verran autettiin.
- Anonyymi
Iran sponsoroi suurta osaa rauhansuunnitelmistaan köyhien kustannuksella.
- Anonyymi
On tässä kuitenkin tapahtunut järkiintymistä , jopa muutamat politikotkin jo julkisesti uskaltavat asettaa kyseenalaiseksi maahanmuuton autuaaksi tekemiseen.
Sellaisenkin länsimaiselle elämäntavalle vihamielisen kultin kuin islamin kielteisen vaikutuksen myöntäminen on jo ehkä tulemassa esille.- Anonyymi
Malesia ja indonesia ovat onnistuneet aika hyvin yhdistämään isalamin ja paikallisen kulttuuriin. Afrikan maista ja lähi-idän maista ei voi puhua samaa. Sen näkee myös Euroopan maissa. Euroopassa ei juuri näy Malesialaisia tai indonesialaisia. Mutta sitäkin enemmän näkee kiihkomielisiä ja sivistymättömiä islamisteja Afrikasta ja lähi-idästä, jotka rapauttavat länsimaista yhteiskuntaa, moraalia ha demokratiaa.
Onhan ääripopulistioikeisto tuosta jauhanut jatkuvasti viimeiset 20 vuotta. Ei kai se mitään uutta ole. Nyt kun hallitukseen otettiin, pitää aiemmin järkevienkin hallituspuolueiden vähän kosiskella äärioikeistoa ja ainakin puheissa olla vähän rasseja (ovat toki teoissakin, ei siinä mitään).
Maahanmuutolle ei vielä ole oikein olemassa vaihtoehtoa, jos siis halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Onhan ääripopulistioikeisto tuosta jauhanut jatkuvasti viimeiset 20 vuotta. Ei kai se mitään uutta ole. Nyt kun hallitukseen otettiin, pitää aiemmin järkevienkin hallituspuolueiden vähän kosiskella äärioikeistoa ja ainakin puheissa olla vähän rasseja (ovat toki teoissakin, ei siinä mitään).
Maahanmuutolle ei vielä ole oikein olemassa vaihtoehtoa, jos siis halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa.On olemassa kahdenlaista maahanmuuttoa. Hyvää ja haitallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa kahdenlaista maahanmuuttoa. Hyvää ja haitallista.
Milloin vassut oppivat ne erottamaan toisistaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Malesia ja indonesia ovat onnistuneet aika hyvin yhdistämään isalamin ja paikallisen kulttuuriin. Afrikan maista ja lähi-idän maista ei voi puhua samaa. Sen näkee myös Euroopan maissa. Euroopassa ei juuri näy Malesialaisia tai indonesialaisia. Mutta sitäkin enemmän näkee kiihkomielisiä ja sivistymättömiä islamisteja Afrikasta ja lähi-idästä, jotka rapauttavat länsimaista yhteiskuntaa, moraalia ha demokratiaa.
Miksi Malesia ja Indonesia onnistuvat siinä missä Suomi epäonnistuu?
Tuet vääristävät kilpailua. Malesiassa ja Indonesiassa ei makseta asuntoa, toimeentuloa ja eläkettä joutenolosta. Suomessa maksetaan. Korka verotus ja korkeat sotut pitävät huolen siitä ettei huonopalkkaisissa töissä kannata käydä. Kehitysmaataustalta pääsyä keskipalkkaisiin töihin ei ole. - Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Onhan ääripopulistioikeisto tuosta jauhanut jatkuvasti viimeiset 20 vuotta. Ei kai se mitään uutta ole. Nyt kun hallitukseen otettiin, pitää aiemmin järkevienkin hallituspuolueiden vähän kosiskella äärioikeistoa ja ainakin puheissa olla vähän rasseja (ovat toki teoissakin, ei siinä mitään).
Maahanmuutolle ei vielä ole oikein olemassa vaihtoehtoa, jos siis halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa.Mikä siinä on enää suomalaista jos väestö on vaihtunut? Voi olla minkä maan satelliitti tahansa. Houkuttelee, kunnes rahat on loppu, infra sortunut ja kulttuuri kehitysmaan kulttuuri. Kylmä ajaa silloin kelakansalaiset pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä siinä on enää suomalaista jos väestö on vaihtunut? Voi olla minkä maan satelliitti tahansa. Houkuttelee, kunnes rahat on loppu, infra sortunut ja kulttuuri kehitysmaan kulttuuri. Kylmä ajaa silloin kelakansalaiset pois.
Väestönvaihtoteoria on puppua. Kaikkein korkeimmissakin arvioissa vieraskielisten osuus Suomessa olisi vuonna 2040 noin 20,2 %, maltillisemmissa arvioissa tätä vähemmän.
Lue:
https://is.fi/kotimaa/art-2000011459501.html - Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Onhan ääripopulistioikeisto tuosta jauhanut jatkuvasti viimeiset 20 vuotta. Ei kai se mitään uutta ole. Nyt kun hallitukseen otettiin, pitää aiemmin järkevienkin hallituspuolueiden vähän kosiskella äärioikeistoa ja ainakin puheissa olla vähän rasseja (ovat toki teoissakin, ei siinä mitään).
Maahanmuutolle ei vielä ole oikein olemassa vaihtoehtoa, jos siis halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa."Maahanmuutolle ei vielä ole oikein olemassa vaihtoehtoa, jos siis halutaan ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa myös tulevaisuudessa. "
On vaihtoehtoja ja mitään tekemättömyyskin olisi parempi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa kahdenlaista maahanmuuttoa. Hyvää ja haitallista.
Ei ole kuin yhtä maahanmuuttoa, haitallista. Kaikki ovat tuoneet paljon ongelmia Suomeen, olivat sitten ihan mistä tahansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin vassut oppivat ne erottamaan toisistaan?
Vassarit sanovat että on hyvää maahanmuuttajtoa, vaikka sellaista ei koskaan ole ollutkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väestönvaihtoteoria on puppua. Kaikkein korkeimmissakin arvioissa vieraskielisten osuus Suomessa olisi vuonna 2040 noin 20,2 %, maltillisemmissa arvioissa tätä vähemmän.
Lue:
https://is.fi/kotimaa/art-2000011459501.html"Suomessa olisi vuonna 2040 noin 20,2 %, maltillisemmissa arvioissa tätä vähemmän.
Lue: "
Siis 10% lisäys kehitysmaalaisia ja aikaa kuluu vain 15- vuotta on vähän vai ? Ilmeisesti muutoksen pitäisi olla 100 % ,että tyhmempikin ymmärtäisi mitä on tapahtumassa ja vihervassarivajakkien unelma olisi toteutunut.
- Anonyymi
"Vuonna 2015 itärajan yli tungettiin 32 500 turvapaikanhakijaa". Etkö muista, tämä määrä tuli Ruotsin kautta. Itärajan yli tuli vain muutama sata.
- Anonyymi
Suomalaisissa perheissä ei varmasti ole keskimäärin 3,7 lasta! Tuon valheen jälkeen koko tilasto menettää kaiken uskottavuutensa. Suomalaisten lisääntyminen on alle kaksi lasta per perhe, mikä vähitellen johtaa kansan näivettymiseen.
- Anonyymi
Tämä koskee siis lapsiperheitä, ei koko väestöä. Meillä on noita lestadiolaisia suurperheitä.
- Anonyymi
peruskoulu 24% kun kantaväestöllä 17% 🤔 eikös tuo kerro kaiken jutustasi 🤣🤣🤣
luulin että peruskoulu on suomalaisille pakollinen- Anonyymi
Tuo tarkoitti, että 17 % kantaväestöstä on käynyt vain sen pakollisen peruskoulun. Lopuilla on korkeampi koulutus, keskiaste tai korkeakoulu.
Maahanmuuttajista 24 % on siis jäänyt vain peruskoulutuksen varaan.
Toisaalta moni on saanut hyvinkin korkean koulutuksen. Omissa tutuissani on suomalaisten naisten kanssa naimisiin menneitä tohtoreita, insinöörejä ym.
Jutun ydin on se, että maahanmuuttajat ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa on niitä orjatyötä tekeviä kouluttamattomia nepalilaisia kokkeja, osa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia intialaisia it-insinöörejä. Ja kaikkea siltä väliltä.
Nyt kysymys kuuluu, että miten saisimme lisää niitä insinöörejä, eikä ollenkaan orjatyöläisiä? Käsittääkseni maahantulossa on edelleen jotain tarveharkintaa. Miten se toimii, kun tänne yhä edelleen saa tuoda ihmisiä orjatyöhön? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tarkoitti, että 17 % kantaväestöstä on käynyt vain sen pakollisen peruskoulun. Lopuilla on korkeampi koulutus, keskiaste tai korkeakoulu.
Maahanmuuttajista 24 % on siis jäänyt vain peruskoulutuksen varaan.
Toisaalta moni on saanut hyvinkin korkean koulutuksen. Omissa tutuissani on suomalaisten naisten kanssa naimisiin menneitä tohtoreita, insinöörejä ym.
Jutun ydin on se, että maahanmuuttajat ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa on niitä orjatyötä tekeviä kouluttamattomia nepalilaisia kokkeja, osa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia intialaisia it-insinöörejä. Ja kaikkea siltä väliltä.
Nyt kysymys kuuluu, että miten saisimme lisää niitä insinöörejä, eikä ollenkaan orjatyöläisiä? Käsittääkseni maahantulossa on edelleen jotain tarveharkintaa. Miten se toimii, kun tänne yhä edelleen saa tuoda ihmisiä orjatyöhön?THL teki vuonba 2022 tutkimuksen, jonka mukaan maahanmuuttajista 44 prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Koko väestön kohdalla luku on vain noin 40 prosenttia.
Erityisen paljon korkeakoulutettuja maahanmuuttajia on pääkaupunkiseudulla.
Maahanmuuttajissa on toki myös varsin matalasti koulutettuja. Sen sijaan keskitason koulutettuja on melko vähän, paitsi sote-alalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tarkoitti, että 17 % kantaväestöstä on käynyt vain sen pakollisen peruskoulun. Lopuilla on korkeampi koulutus, keskiaste tai korkeakoulu.
Maahanmuuttajista 24 % on siis jäänyt vain peruskoulutuksen varaan.
Toisaalta moni on saanut hyvinkin korkean koulutuksen. Omissa tutuissani on suomalaisten naisten kanssa naimisiin menneitä tohtoreita, insinöörejä ym.
Jutun ydin on se, että maahanmuuttajat ovat keskenään hyvin erilaisia. Osa on niitä orjatyötä tekeviä kouluttamattomia nepalilaisia kokkeja, osa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavia intialaisia it-insinöörejä. Ja kaikkea siltä väliltä.
Nyt kysymys kuuluu, että miten saisimme lisää niitä insinöörejä, eikä ollenkaan orjatyöläisiä? Käsittääkseni maahantulossa on edelleen jotain tarveharkintaa. Miten se toimii, kun tänne yhä edelleen saa tuoda ihmisiä orjatyöhön?" Omissa tutuissani on suomalaisten naisten kanssa naimisiin menneitä tohtoreita, insinöörejä ym. "
Ei ole.
- Anonyymi
Faktaa maahanmuutosta
Did you know that in Germany, Algerian Muslim youth commit 56 times more crimes than German youth
July 9, 2025 by BareNakedIslam- Anonyymi
Et siis rasisti löytänyt suomalaisia tilastoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et siis rasisti löytänyt suomalaisia tilastoja?
Niin, sehän on rasismia kun maahanmuutosta tai maahanmuuttajista puhuu totta.
- Anonyymi
"ruotsalaisia"
- Anonyymi
Suomeen muuttaa eniten kehitysmaamuslimeita, islamilaisista takapajuloista…
- Anonyymi
Kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN populaatio on 150000 suomessa ja kasvaa joka päivä lisää…
- Anonyymi
Etkö lukenut aloitusta? Suurin osa muuttajista tulee länsimaista.
- Anonyymi
Mikä on kehitysmaa? Työperäisissä oleskelulupahakemuksissa on eniten tulijoita Thaimaasta, Filippiineiltä, Intiasta, Kiinasta ja Vietnamista. Nämä eivät ole niitä kaikkein köyhimpiä maita.
Opiskelijat tulevat erityisesti Bangladeshistä ja Nepalista. Ne ovat köyhiä maita, mutta opiskelijat tuskin ovat maansa köyhimpiä.
Turvapaikanhakijoita tulee eniten Somaliasta, Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Nigeriasta.
Vuonna 2024 Migri antoi 1 581 myönteistä turvapaikkapäätöstä, kun taas työperäisiä oleskelulupia myönnettiin 11 103. Siis 14 kertaa enemmän kuin turvapaikkoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on kehitysmaa? Työperäisissä oleskelulupahakemuksissa on eniten tulijoita Thaimaasta, Filippiineiltä, Intiasta, Kiinasta ja Vietnamista. Nämä eivät ole niitä kaikkein köyhimpiä maita.
Opiskelijat tulevat erityisesti Bangladeshistä ja Nepalista. Ne ovat köyhiä maita, mutta opiskelijat tuskin ovat maansa köyhimpiä.
Turvapaikanhakijoita tulee eniten Somaliasta, Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Nigeriasta.
Vuonna 2024 Migri antoi 1 581 myönteistä turvapaikkapäätöstä, kun taas työperäisiä oleskelulupia myönnettiin 11 103. Siis 14 kertaa enemmän kuin turvapaikkoja."Vuonna 2024 Migri antoi 1 581 myönteistä turvapaikkapäätöstä, kun taas työperäisiä oleskelulupia myönnettiin 11 103. Siis 14 kertaa enemmän kuin turvapaikkoja. "
Perheenyhdistämisen varjolla tulee tuhansia jatkuvalla syötöllä jotka verrattavissa turvapaikanhakijaan. - Anonyymi
Kyllä loisijoita kun näkee, niin ovat kehitysmaabuddhalaisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN populaatio on 150000 suomessa ja kasvaa joka päivä lisää…
Kyllä maanmuuttajien täytyy olla vieraslajeja, eli kehitysmaabuddhalaisia. Ne ajoivat arabian nykyiseen kuntoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on kehitysmaa? Työperäisissä oleskelulupahakemuksissa on eniten tulijoita Thaimaasta, Filippiineiltä, Intiasta, Kiinasta ja Vietnamista. Nämä eivät ole niitä kaikkein köyhimpiä maita.
Opiskelijat tulevat erityisesti Bangladeshistä ja Nepalista. Ne ovat köyhiä maita, mutta opiskelijat tuskin ovat maansa köyhimpiä.
Turvapaikanhakijoita tulee eniten Somaliasta, Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Nigeriasta.
Vuonna 2024 Migri antoi 1 581 myönteistä turvapaikkapäätöstä, kun taas työperäisiä oleskelulupia myönnettiin 11 103. Siis 14 kertaa enemmän kuin turvapaikkoja.Ei todellakaan ole Irakista ja Syyriasta vaan paljon idempää (naamasta sen näkee)
Myös "työperäiset" ainakin toimivat kuin turvapaikan hakijat, eli heti oleskeluluvan saatuaan työt jää (tuskin edes menevät "työpaikalleen") ja kela kutsuu.
Suurimmat alueet, jossa kehitysmaat ovat: itäaasian, kaakkoisaasian, keskiafrikan, länsiafrikan ja eteläafrikkalaiset maat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö lukenut aloitusta? Suurin osa muuttajista tulee länsimaista.
"Etkö lukenut aloitusta? Suurin osa muuttajista tulee länsimaista. "
Sinä et vissiin ymmärrä mitä siinä jätetään kertomatta ja miten asia vääristellään näyttämään tuolta.
Poikkeustilanne alkoi vuonna 2022 ja miten perkeleessä se yleensäkään on puolustus ottaa lukutaidottomia kehitysmaalaisia talouden ja huolto suhteen pelastamiseksi kun kerran hyödyllistäkin väkeä tulee. Kehitysmaalainen on pelkkä rasite aina vähintään vuosia, usein sukupolvia. Tuleville sukupolville nähtäväksi jää miten kotoutus onnistuu vai onnistuuko lainkaan.
- Anonyymi
Tästä poistettiin Ranskan sisäministeriön viime syyskuussa julkaisema vuosiraporttiin perustuva Pariisin suuralueen julkisen liikenteen rikollisuustilastoihin perustuva huomio jossa kävi ilmi ulkomaalaisten suuri osuus, 69% väkivaltaista ryöstöistä ja muusta väkivallasta seksuaalirikoksineen.
- Anonyymi
Tämän ketjun valvoja poisti Ranskan sisäministeriön tarkempia huomioita eri kansallisuuksien rikostasoista.
- Anonyymi
Somalitaustainen suomalainen nainen väitteli juuri tohtoriksi lääketieteen alalta. Mahtaa nyt rasisteja harmittaa.
- Anonyymi
Hoitotieteesstä eli ei lääkäri. Ja työskentelee verovaroilla somalilaisten terveyden edistämiseksi . Eli ei mitään hyötyä suomalaisille, ollaan vain maksumiehiä.
- Anonyymi
Huumepuistossa on erikoisongelma
Neljäntoista hehtaarin kokoinen, Berliinin ja koko Saksan suurimmaksi huumebasaariksi sanottu puisto tunnetaan sadoista pohjoisafrikkalaisista huumediilereistään.
Puistossa rekisteröitiin viime vuonna 936 rikosta, joista 539 liittyi huumeisiin. Veitsi on usein käytössä. Kaupunki on aloittanut puistonkäyttäjien laajasta vastustuksesta huolimatta alueen aitaamisen, jotta se voitaisiin sulkea yöksi. Sadat ihmiset ovat osallistuneet aidan rakentamista vastustaviin mielenosoituksiin.
Afrikkalaiset huumediilerit ovat tulleet Berliiniin yleensä turvapaikanhakijoina. Heidän karkottamisensa on hankalaa tai suorastaan mahdotonta, koska monet heistä eivät suostu kertomaan kotimaataan, tuloreittiään ja henkilötietojaan.
Taskut ja reput poliisi voi tutkia syytä ilmoittamatta myös Alexanderplatzilla ja Weddingissä sijaitsevassa Leopold-puistossa. Tarkastusoikeus koskee myös julkisia liikennevälineitä.- Anonyymi
Ihanaa kulttuuririkkautta…
- Anonyymi
24% Suomen vankiloissa lusivista on ulkomaalaisia.
- Anonyymi
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna rikoksista epäillyistä noin 15 % oli ulkomaalaistaustaisia.
Mistä sinä tuon 24 repäisit? Hatusta? Laita linkki jos sinulla on todisteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna rikoksista epäillyistä noin 15 % oli ulkomaalaistaustaisia.
Mistä sinä tuon 24 repäisit? Hatusta? Laita linkki jos sinulla on todisteita."Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna rikoksista epäillyistä noin 15 % oli ulkomaalaistaustaisia.
Mistä sinä tuon 24 repäisit? Hatusta? Laita linkki jos sinulla on todisteita. "
En tiedä pitääkö tuo 24% paikkansa mutta sinähän puhut ihan eri asiasta kun.
- Anonyymi
Persujen väitteet maahanmuutosta ovat joko vääriä tai liioiteltuja.
Lue:
https://hs.fi/politiikka/art-2000011462121.html
Väitteet väestönvaihdosta ovat myös liioiteltuja. Lue:
https://is.fi/kotimaa/art-2000011459501.html- Anonyymi
Luulet vain, olethan sinä iässä.
https://www.youtube.com/watch?v=kQmDqU7wHYI&list=RDkQmDqU7wHYI&start_radio=1
- Anonyymi
pk seudulla väestön vaihto on totisinta totta
hyysärien yhden fatvan johdosta kaikilla mamuilla on oikeus saada asunto helsingistä, espoosta tai vantaalta
v 2023 tilanne
helsingissä rakennettiin n 8000 asuntoa joista 6000 meni mamuille
kustantaa 6000 * 300 000 euroa = 1800 miljoonaa
espoossa 5000 asuntoa joista 4000 mamuille
kustantaa 4000 * 300 000 = 1200 miljoonaa
vantaalla 3000 asuntoa joista kaikki meni mamuile kustannuksia 900 miljoonaa
eli PK seudulla pelkästään mamujen asuntoihin meni siis n 3,9 miljardia euroa
Väeston kasvu
Helsingin väestö kasvoi 11 000 hengellä joista mamuja 8500
Espoon väestö kasvoi 8 700 hengellä joista mamuja 7500
vantaan väestö kasvoi 4 000 hengellä joista mamuja 4000
yht 24 000 20 000
Miten tämä näkyy valtion menoissa ?
Kela maksaa mm maahanmuuttajien asuntotuet ja niiden osuus on nyt n puolet asuntotuesta
Mutta tätä asiaa suomen poliitikot ei edes ymmärrä - Anonyymi
kullö ne on niiträ ahrikasta tulijoita ylre valehtlee taas
- Anonyymi
Pääasia on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA, niin kauan ettei sitä enää kyetä pysäyttämään…
- Anonyymi
" Ketkä muuttavat Suomeen?
Eniten, eli puolet tulee Euroopasta, sitten Aasiasta noin kolmasosa, ja Afrikasta vain kahdeksasosa. "
Niin, nyt taisi unohtua mainita ,että ukrainalaisten johdosta viimeaikoina maahanmuuttajia on ollut tavallista enemmän Euroopasta. Jos ukrainalaiset jätetään pois niin tilanne kääntyy päälaelleen ja tulijoista suurin osa onkin kehitysmaista aivan kuten aina ennenkin.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342694Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2562264Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?171383- 1151052
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041003- 94995
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13892Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55788Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50741Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277732