On hyvä pohtia pitäisikö persujen jälkeenjääneisyyttää yrittää jotenkin ymmärtää?
Miksi persut vaikuttaa niin jälkeenjääneiltä?
Anonyymi-ap
23154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei. Persut ajattelee tulevaisuuteen paljon pitemmälle kuin vassut voivat edes käsittää.
He ovat ennustaneet asioita joille vassut ovat nauraneet. Jengiväkivalta, haitallisen maahanmuuton tuomari uhat jota suurempaa uhkaa ei juuri ole. No, kumpi on suurempi uhka, puten hyökkäys vai erään uskonnon valta tässä maassa?
Vassut eivät naura enää esimerkiksi jengiväkivallalle. Ovat pakon edessä joutuneet myöntämään että se on totta. Vielä he nauraa haitallisen maahanmuuton puheille. Se kuitenkin on totta ja se ottaa valtion rahaa jopa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi. Tulee aika jolloin vassut lopettaa tämänkin nauramisen. Mutta silloin on liian myöhäistä tosin asialle mitään kun sonnat on housussa.
Myöhäistä tehdä asialle mitään siis
Persu ei ajattele kuin omaa napaansa ja oman nenänvarren verran tulevaisuuteen.
Puhut vassuista. Heillä on intressi saada äänestäjiä puolueelleen ulkomailta lupaamalla heille ummet ja lammet.
Tosin vassut haluaa juuri niitä äänestäjikseen joista myöhemmin tulee heidän vastustajiaan poliittisesti ja muutenkin.
Hahahahaa. Siellä baarin nurkassa ?
Kukaan ei ole nauranut jengi väkivallalle. Ja sitäpaitsi nuo tappajat näyttää olevan yksittäisiä valkoisia retaleita.
Milloin on korvauspäivä ajattelee persupoika.
Ei ole passittomalla asiaa äänestyskoppiin.etkö hönö sitäkään tiennyt? Voi voi.
Miksi kaikilla vasemmistolaisilla on lamppu ylhäältä sammuksissa.
Katso vaikka tuotakin
https://riemurasia.fi/kuva/Tarja-dyykkaa/185142
Hän on entinen tämän maan presidentti
Ei lamppu niillä oo koskaan edes syttynytkää.
Ihan pimeitä ovat.
Vassutko edistyksellisiä kun eihän heidän aate edes kannusta töihin ja yrittäjyyteen, innovatiivisuuteen.
Vassujen aate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti eikä tällainen kannusta töihin ja yrittäjyyteen. Se kannustaa sohville kun saman rahan saa tekemättä mitään. Kuvitelkaa mitä tämä vaikuttaa valtion kassalle. Se tyhjentää sitä kodjo mistään ei tule rahaa siihen kassaan. Raha tulisi tuotteita tuottavasta työstä, mutta vassuille se ei näköjään käy.
Koska mistään ei tule rahaa siihen kassaan. Korjaus
Missä on vassujen keksinnöt ja innovatiivisuus? Ei missään. Sensijaan porvarit tekee työtä, yrittää, tekee ylitöitä ja he kehittävät uusia keksintöjä jopa ylitöiden aikana. Vassu vaan vetää sidukkaa sohvalla.
Selkokielellä kun sanoo, niin demarit ovat VARKAITA.
Ei tämä asia selittelemällä/ kaunistelemalla muuksi muutu.
Ei kaikki, jos janiin vertaa!
Ettekö te Tampereen kommarit muuta tee . Kuin sure kesälomianne . Kun ei ole kesäkurpitsojen pohjaan työntö esityksiä joukolle ! aah, aah , ooh voihkimisia ihaillessanne . Menkää vaikka katu- istumaan . Kun ei Mies ja Nais sukupuolet häviä edes suojatie liikennemerkkien avulla !
Keskimääräinen persujen kannattaja on populismille altis eikä kovin hyvin itsenäiseen ajatteluun pystyvä. Usein vähemmän koulutettu ja kiinnostuksen kohteet hyvin rajoittuneita.
Sitten persujen joukossa on jonkun verran eräänlaisia "kiipijöitä" jotka ovat löytäneet persuista keinon edetä omalla urallaan helpommin kuin jossain toisessa puolueessa. Tällaiset henkilöt saattavat olla hyvinkin sivistyneitä ja fiksuja.
On tehdessä jo valahtanut kusta päähän.
Rt sinäkään täysipäiseltä vaikuta.
Tässä keskustelun avauksessa taas näkyy sodan siemen. Politiikka on syynä useimpiin riitoihin. Ihmiset syyttävät toisiaan tunneperäisistä asioista. Se tuo esiin erityisesti ihmisen vihan ja ahneuden. Nuo paheet on meillä kaikilla ja politiikka on sellainen "areena", jossa niitä käytetään ns luvallisesti. Mitäpä, jos puhuisimme vain asioista emmekä vetäisi mukaan politiikkaa. Politiikka tekee helpoksi syyttelyn, koska jokaisella puolueella on omat heikot kohtansa, jotka antavat helpon panetteluaiheen.