Selvänäkijät Raamatun näkökulmasta.

Raamattu kertoo tarinan naisesta joka oli tunnettu siitä, että hänen ennustuksensa olivat aina oikeita ja hän tuotti tällä paljon rahaa isännilleen. Ja hän tiesi myös totuuden hyvästä, ei vain pahasta. Mutta kun hänestä ajettiin ulos tuo demoninen tiedon Henki. Hän ei tiennyt enää mitään. Selvännäkijöiden tiedot tulevat siis pimeyden puolelta. Demonit usein tekeytyvät valon enkeleiksi, ja monesti puhuvat totta, jos sillä saavat ihmisen pidettyä otteessaan. Myös kuuntelijalle siitä tulee helposti kierre, ja näin avaa oven demonisille vaikutuksille elämässään. Mutta ilouutinen on se, että Jeesukseen voi aina turvautua ja Jeesus vapauttaa kaikki jotka tunnustavat hänet Herraksi.
1191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin todellakin on asian laita. Ei demoni kuitenkaan kaikkitietävä ole, mutta se tietää paljon asioita. Esimerkiksi menneisyydestä, jota se on seurannut. Siksi se voi vakuuttaa olevansa esim. kuolleen sukulaisen henki, kun se osaa kertoa ihmiselle asioita, joita Marjatta-tätivainaa teki 1970-luvulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamattu kertoo tarinan naisesta joka oli tunnettu siitä, että hänen ennustuksensa olivat aina oikeita ja hän tuotti tällä paljon rahaa isännilleen. Ja hän tiesi myös totuuden hyvästä, ei vain pahasta. Mutta kun hänestä ajettiin ulos tuo demoninen tiedon Henki. Hän ei tiennyt enää mitään. Selvännäkijöiden tiedot tulevat siis pimeyden puolelta. Demonit usein tekeytyvät valon enkeleiksi, ja monesti puhuvat totta, jos sillä saavat ihmisen pidettyä otteessaan. Myös kuuntelijalle siitä tulee helposti kierre, ja näin avaa oven demonisille vaikutuksille elämässään. Mutta ilouutinen on se, että Jeesukseen voi aina turvautua ja Jeesus vapauttaa kaikki jotka tunnustavat hänet Herraksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu