Onko tämän vuoden lopussa jäsenmäärä enää kaksinumeroinen? Jäsenistö on vanhaa ja lukumäärä on laskenut tasaisesti viime vuodet.
Liitto on hylännyt Kotkan. Ennenniin merkittävää Kotkan vaparihautausmaata Ylikoski ei edes maininnut haastattelussa, vaan puhui ainoastaan merihautauksesta. Hannu Eklundin yhdistys hajottaa voimia ilmeisesti liiton tuella. Eklundin yhdistystä käynnisti liiton myös aktiivi, ei-kotkalainen Robert Brotherus.
Taloudellisena taakkana Kotkan yhdistyksellä on Vapaarannan kiinteistö, joka rapistuu kilvan yhdistyksen kanssa.
Toiminnan purkaminen alkaa näyttää järkevältä, mutta menneeseen takertunut yhdistys ei kykene rationaalisiin päätöksiin, minkä osoitti haluttomuus myydä taakaksi käynyt Vapaaranta. Näemme Kotkan yhdistyksen hiljaa hiipuvan.
Kotkan vapaa-ajattelijayhdistys taantuu vääjäämättömästi
32
369
Vastaukset
- Anonyymi
Vaparit haluavat pakottaa kaikki tuhkaukseen ja mereen.
- Anonyymi
Eivät halua pakottaa. Ihmiset valitsevat itse. Monet vaparit on haudattu ns. sukuhautaan kirkkomaalle. Tai uuteen hautaan, jonne puolisokin pääseen.
Mutta "paluu luontoon" nyt vaan on yleistynyt 9 %:n osuuteen, siihen liittyviä palveluja on syytä kehittää tasapuolisesti kautta maan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät halua pakottaa. Ihmiset valitsevat itse. Monet vaparit on haudattu ns. sukuhautaan kirkkomaalle. Tai uuteen hautaan, jonne puolisokin pääseen.
Mutta "paluu luontoon" nyt vaan on yleistynyt 9 %:n osuuteen, siihen liittyviä palveluja on syytä kehittää tasapuolisesti kautta maan.Pitäisi kehittää liiton romuttamista.
- Anonyymi
Eklundin vastayhdistyksen nimi on karnevalistisesti Kossu. Tätä siis Bro ja ilmeisesti hänen kauttaan liiton johto tukee.
- Anonyymi
Aikamoista!
- Anonyymi
Ylikoski on maininnut lukuisissa haastatteluissa ja jutuissaan Kotka vapaa-ajattelijain hautausmaan. Kotkassa nyt vaan on maa parhaisiin kuuluva vainajien tuhkan laskemispaikka. Sellaista Ylikosken johtama Helsingin vaparit on esittänyt rakennettavaksi Helsingin rannoille. Siellä tuhkan sirottelu luontoon ylipäätään on pois kirkon hautausmaiden kohoavien maksujen piiristä. Kirkon hautausmaa maksuja nostetaan, koska kirkko sää kirkollisverotuotossa 50 miljoonaa euroa ylimäääräistä rahaa. Sen vuoksi sitten viattomat kärsivät nousevina hzutausmaamaksuina.
Krematoriomaksuja ei pitäisi nostaa!- Anonyymi
Onpa erikoinen tulkinta kirkollisverosta jota ei lain mukaan saa käyttää hautaustoimeen ja hautausmaista joiden pito on kirkon lakisääteinen tehtävä.
Vapaa-ajattelijat ovat aikoinaan perustaneet hautausmaita ja ehkä todenneet, ettei niiden ylläpito aivan ilmaista ole.
Entä tuhkansirottelupaikat, voiko sellaisen perustaa muu kuin seurakunta? Millaisia perustamis- ja huoltokustannuksia niihin kohdistuu?
Onko Kotka tosiaan saanut ylivoimaisesti eniten (millä perusteella?) erilaisia liiton avustuksia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa erikoinen tulkinta kirkollisverosta jota ei lain mukaan saa käyttää hautaustoimeen ja hautausmaista joiden pito on kirkon lakisääteinen tehtävä.
Vapaa-ajattelijat ovat aikoinaan perustaneet hautausmaita ja ehkä todenneet, ettei niiden ylläpito aivan ilmaista ole.
Entä tuhkansirottelupaikat, voiko sellaisen perustaa muu kuin seurakunta? Millaisia perustamis- ja huoltokustannuksia niihin kohdistuu?
Onko Kotka tosiaan saanut ylivoimaisesti eniten (millä perusteella?) erilaisia liiton avustuksia?Hautausmaan perusparannuksiin. Monina eri vuosina, parhaimpina kaksi. Yli 90-vuotias, pian peräti 100 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hautausmaan perusparannuksiin. Monina eri vuosina, parhaimpina kaksi. Yli 90-vuotias, pian peräti 100 vuotta.
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että liiton tulisi kokonaan keskittyä taantuvien yhdistysten hautausmaiden ylläpitoon. Muun voisi unohtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että liiton tulisi kokonaan keskittyä taantuvien yhdistysten hautausmaiden ylläpitoon. Muun voisi unohtaa.
Muistelen, että olet jankuttanut sitä pitkään. Jäsenistömme haluaa yhdistyksiltään ja liitolta muuta. Vapaa-ajattelijat.fi ja /va-lehti
- Anonyymi
Näyttää olevan Kotkan vapaa-ajattelijain hautausmaalla melko rapsakka hinta uurnapaikasta. Mistähän moinen hinta on keksitty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelen, että olet jankuttanut sitä pitkään. Jäsenistömme haluaa yhdistyksiltään ja liitolta muuta. Vapaa-ajattelijat.fi ja /va-lehti
Realismia peliin. Vaasan tapaus on varoittava esimerkki. Kun yhdistys toisensa jälkeen sammuu, hautausmaat metsittyvät. Siinä on liitolle todellista tehtävää, kun hautausmaita yritetään pitää siedettävinä. Miksi vastustat hautausmaidenylläpitoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistelen, että olet jankuttanut sitä pitkään. Jäsenistömme haluaa yhdistyksiltään ja liitolta muuta. Vapaa-ajattelijat.fi ja /va-lehti
Vapaa-ajattelijain tavoitteet ei vaikuta järin montaa kiinnostavan jäsenyyteen saakka vaikka niistä kuinka jankuttaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Realismia peliin. Vaasan tapaus on varoittava esimerkki. Kun yhdistys toisensa jälkeen sammuu, hautausmaat metsittyvät. Siinä on liitolle todellista tehtävää, kun hautausmaita yritetään pitää siedettävinä. Miksi vastustat hautausmaidenylläpitoa?
Päin vastoin, liiton tulee tukea yhdistysten hautausmaiden ylläpitoa ja markkinointia. Se ei kuitenkaan edellytä sitä, että liitto ei saisi tehdä mitään muuta, kuten vaikka yhteiskunnallista edunvalvontaa, hautajaisten puhujapalvelua (riippumatta siihen minne haudataan ta tuhka kätketään) taikka valistustyötä ja keskustelua humanismin, tiedepohjaisuuden ja rationaalisuuden hyväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Realismia peliin. Vaasan tapaus on varoittava esimerkki. Kun yhdistys toisensa jälkeen sammuu, hautausmaat metsittyvät. Siinä on liitolle todellista tehtävää, kun hautausmaita yritetään pitää siedettävinä. Miksi vastustat hautausmaidenylläpitoa?
Vaasan nyt kuolleen hautausmaa-aktiivin olisi kannattanut pitää yhteyttä liittoon, eikä eristäytyä. Nyt kuitenkin Pohjanmaan yhdistys on laittamassa asioita kuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaasan nyt kuolleen hautausmaa-aktiivin olisi kannattanut pitää yhteyttä liittoon, eikä eristäytyä. Nyt kuitenkin Pohjanmaan yhdistys on laittamassa asioita kuntoon.
Vaasassa havaittiin liiton törkyily. Nytkään ei liitto tee mitään. Alas VAL.
- Anonyymi
Vapaa-ajattelijain liitto ei ole hyvännyt Kotkaa. Liiton nykyinen ja edellinen puheenjohtaja ovat käyneet yhdistyksen vieraana. KOTKAN YHDISTYS ON saanut ylivoimaisesti eniten liiton hautausmaa- ja toiminta-avustuksia viime vuosien aikana.
- Anonyymi
Siis ei todellakaan ole hylännyt.
- Anonyymi
Onko mahdollista että Valiiton Kotka-osasto on saanut voimaa Saksa-mielisyydestä? https://keskustelu.suomi24.fi/t/17917096/#comment-136524309
- Anonyymi
Eroa vapareista
- Anonyymi
Sekin voi vaikuttaa asiaan, että Valiitto tukee Venäjän miehitystä Ukrainassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18984046/#comment-136600714 - Anonyymi
Miksi liitto vihaa Kotkan yhdistystä?
- Anonyymi
Perinnemaksilaisuus ei vetoa. Siksi Kotkan yhdistys haipuu pois.
Erotkaa vapareista. - Anonyymi
Vaparit nokittelee toisiaan. Hyvä.
- Anonyymi
Down goes VAL.
- Anonyymi
Kyllä. Vuoden lopussa painuu alle sataan. Hyvä.
- Anonyymi
Erinomaista
- Anonyymi
Varmaan moni muukin va-yhdistys taantuu. Kysymys kuuluu, miksi ko. yhdistyksiä ei pureta. Sehän olisi rationaalista ja vaparit väittävät itseään rationalisteiksi.
- Anonyymi
Nyt kyllä on erottava vapareista.
- Anonyymi
Joo
- Anonyymi
Erotkaa vapareista
- Anonyymi
Down down down. Splendid!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2368044
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455720- 594872
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1564322- 893774
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322081Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162065- 311889
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹461789- 391737