Viinan juonti ja p*llu ei enää kiinnosta nuorisoa

39282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Jengi hakee seuraa netissä.

Äänestä
  • Mutta ei mene ikinä treffeille.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mutta ei mene ikinä treffeille.

    minä menin kerran odottelemaan sovittuun aikaan yhteen kahvilaan,
    ei tyttö tullut, no sanoi jotain selitystä

    lopulta se kertoi lisää, että sen poika yhstävä muuttaa myöhemmin paikkakunnalle,
    olisi ehtinyt pettää kanssani

    eli onni onnettomuudessa etten sekaantunut siihen..

    toinen juttu oli, että olin tulossa ruokalasta ja näin netistä tutun treffipalstoilta paikallisen tytön vasta menossa syömään jonossa siinä.., ajattelin vain että tule tuohon lehtien lukupaikalle?
    menin siihen sitten lehtiä lukemaan, hän tulikin välittömästi eteeni istumaan, eli tuossakin jälleen todennettiin että telepatia tai ajattelemisen vaistoaminen todellakin toimii. en näe mitään muuta syytä , miksi hän välittömästi olisi keskeyttänyt syömisen kun ehtinyt edes aloittaa ja tietänyt tulla täsmälleen eteeni istumaan?

    olin siitä vähän hölmistynyt ja jatkoin pian matkaani kun ei aikaa olisi ollut alkaa noin jutella.. toki se kiinnostava tyttö mutta sanoisin tai kutsuisin oikeammin siis jos..
    opetus: älkää ihmiset reagoiko jos vaistoatte ajatusta

    nytkin edelleen menisi mahdollinen treffi: ensin pitäisi tulla lotosta , sitten pari vuotta muuten vain elelen totutellen muiden normaali-eloon, sitten.. kukapa tietää.. mitä sitten?

    Äänestä

Kapakat on niin menneen talven lumia, vai ryyppääkö ne nyt Lontoossa?

Äänestä

Nykyään tiedetään rikollisten tai tulevien rikollisten viettävän paljon aikaa yökerhoissa, joten oma tulevaisuus kiinnostaa nuorta väkeä. Kuka haluaisi iäkkäämpänä viettää aikaansa Turun tai Riihimäen vankilassa tai Niuvaniemen vankimielisairaalassa tulevaisuudessa näiden yökerhobilettäjien seurassa?

Äänestä

Viinan juonnista tulee krapula ja naisiin sekaantuminen saattaa tuhota miehen elämän.

Äänestä

Tämäkin on sitä Kokoomuslaista talousosaamista, kun saadaan talous tuhottua!

Äänestä
  • Sarjassamme Putin fanin tyhmiä kommentteja

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Sarjassamme Putin fanin tyhmiä kommentteja

    Ihan hyvä huomio tuo oli. Nykynuoriso on taloudellisesti niin tiukoilla, että sillä ei ole varaa juhlia kuten Teemu Keskisarjan sukupolvi

    Äänestä

  • Höpö höpö

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ihan hyvä huomio tuo oli. Nykynuoriso on taloudellisesti niin tiukoilla, että sillä ei ole varaa juhlia kuten Teemu Keskisarjan sukupolvi

    Ilokaasua eri uskontokuntien iloliemenä

    Äänestä

Vahinko ei tule k*lli kädessä.

Äänestä

Sal26:9 peilipallolle tanssii tanhupallo.

Äänestä

hyvä jos ovat oppineet, turha siellä metelissä tyrkyllä olla,
muut katsoo outona että miksi ei ole ennen viinan juomaan tuloa
rung kotona monta kertaa kuten me muut?

Äänestä

Itse kävin nuorena yökerhoissa vain siksi, että sieltä sai p*illua.

Äänestä

Kävin yökerhossa ja aloin ymmärtämään homoja. Miehet ovat kauniimpia, eikä niillä ole tatuointeja ja ennen kaikkea niillä on kaunis kiinteä takapuoli. Siinä siiderivalaat jäävät rannalle ruikuttamaan.

Äänestä
  • Mistä sellaisia miehiä löytää, joilla ei ole tatuointeja?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mistä sellaisia miehiä löytää, joilla ei ole tatuointeja?

    Normaalijärkisillä ei ole tatuointeja.

    Äänestä

Siitä puhe, mistä puute alottajalla, tirsk, tirsk🙈

Äänestä

Huumeet vie 6-0

Äänestä

Wokehomotus narkkaaminen lienee vasemmalla suositumpaa?

Äänestä
  • Monet demarit kuten Ilmari Nurminen ovat homoja

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Monet demarit kuten Ilmari Nurminen ovat homoja

    Onhan sillä parempi perä kuin Kiurulla tai Fatimalla.

    Äänestä

Palataan sinne 1950 ja -60-luvulle, jolloin tavallisella kansalla ei ollut mitenkään varaa luuhata ravintoloissa. Silloin liikemiehet, rikolliset ja taiteilijat kuluttivat kapakoiden penkkejä.

Homma muuttui 1970-luvulla ja varsinkin 1980-luvulla kun ravintolaelämä tuli ihan kaikkien ulottuville. Keskiviikkoisin eli pikkulauantaina kaupunkien yökerhot olivat ihan täynnä. Ja työpaikoilla jopa kehuskeltiin krapuloilla.

Nykyisin tulee potkut, jos ryypiskelee liikaa ja julkisesti.

Äänestä

Netti on parempi, nopeampi ja halvempi, eikä tarvitse altistua tupakansavulle.

Diskot on joillekin papoille ja mummoille.

Äänestä
  • Eikä tarvitse edes panna, kunhan katselee pornoklippejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Eikä tarvitse edes panna, kunhan katselee pornoklippejä.

    Siinä on suojassa niin taudeilta kuin raiskauksilta eikä tule yllättäen raskaaksi.

    Äänestä

Huumeet ovat tulleet tilalle

Äänestä

Huumeiden käyttö lisääntyy koko ajan selviää jätevesien näytteistä pääkaupunkiseudulla

Äänestä

Bara bada bastu, siellä pilu kastu 😁 😆 😅 😂 🤣

Äänestä
  • Saunassa ei nussita.
    Pyhä paikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Saunassa ei nussita.
    Pyhä paikka.

    Kommunisteille mikään ei ole pyhää

    Äänestä

  • Missä matu, siellä ongelma.

    Äänestä

persu.

Äänestä

Greetta Turnbergiä ei enää kiinnosta ILMASTONMUUTOS.
( lapsi )

Äänestä

Käyttäjät väittävät että peukulla saa tuhat kertaa paremman euforian kuin mistään orgasmista tai alkoholista yhteensäkään.

Äänestä

P*llu kiinnostaa kyllä, mutta sitä,saa Tinderistä

Äänestä

Korona ja mamut.

Tunnelma piloilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yökerhoissa ei enää käydä.

https://www.hs.fi/feature/art-2000011304610.html?utm_medium=alsoreadthese&utm_campaign=hs_tf&utm_source=www.is.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu