Koska poliisi tulee?

Tällä palstalla reilu viikko sitten minulle laitettiin seuraava viesti:

"En tiedä, mitä tarkoitat "viranomaisen syyttämisellä", kun en ole sellaista koskaan harrastanut, mutta siltä viranomaiselta tulee myöhemmin sinulle postia. Oikein siunattua loppuviikkoa sinulle."

Olen tässä nyt viikon verran odottanut "kieli pitkällä" että koska viranomaisposti eli kutsu kuulusteluihin tulee? Olen kuulemma loukannut laitauskovaisten uskoa ja tekemisiä.

Siitä tehtiin ainakin tuon kirjoittajan mukaan oikein rikosilmoitus. Mitään ei vain ole kuulunut. Joten mihinkähän poliisiposti nyt on jäänyt...?

30

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juu, muistan. Liittyi siihen kadonneen perheen mysteeriin. Huvittavaa sinänsä että joku luulee että poliisi ryhtyy selvittämään jotain epämääräistä nettikirjoittelua kun samalla on ihan oikeitakin rikoksia olemassa.

      Ja eihän siitä nyt mitään juttua synny, kun ei ollut edes mitään rikosta edes näkyvillä. Kertoo taas omalla karulla tavallaan siitä, kuinka "pihalla" nykyiset ääriuskovaiset ovat normaalista elämästä.

      Ei se että sanoo että ei usko jumalaan todellakaan ole mitään jumalanpilkkaa. Koko jumalanpilkkakäsitys on jo aikoja sitten vanhentunut ja joutaisi pois rikoslaista. Se ei yksinkertaisesti enää kuulu sinne.

    • Anonyymi

      Älä usko kaikkia, jos tuo on totta pollut kyllä lähettää postia, älää avaa s-postia tai linkkejä

      • Menenkö vielä sängyn alle piiloon ja vedän peitonkin päälle?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Menenkö vielä sängyn alle piiloon ja vedän peitonkin päälle?

        Ei mene kirkon sakastiin kaapujen alle

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mene kirkon sakastiin kaapujen alle

        Mutta kun siellä on käsittääksi myös viiniä tarjolla ja kun minä en juo mitään alkoholia. Tulisi vain ahdistunut olo olla siellä kaapujen alla, jotka on pestykin viimeksi ties koska. Ynnä sitten vielä se viinin löyhkä....

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Mutta kun siellä on käsittääksi myös viiniä tarjolla ja kun minä en juo mitään alkoholia. Tulisi vain ahdistunut olo olla siellä kaapujen alla, jotka on pestykin viimeksi ties koska. Ynnä sitten vielä se viinin löyhkä....

        Kyllähän sinä täysi juoppo olet.

    • Anonyymi

      Siellä on vielä kesken mummomuorista ja lettaksesta tehdyt rikosilmoitukset.

      • Ne on verrattavissa siihen kun joku ihmettelee miksi siinä yhdessä talossa valot palaa vielä neljän aikaan aamulla? Tälläisiäkin ihmisiä todella on. Ja aika moni niistä ajautuu jonkun uskonnollisen ääriryhmän pauloihin....

    • Anonyymi

      Eikö vieläkään ole kuulunut mitään sinne sängyn alle edes....

    • >>Mutta kun siellä on käsittääksi myös viiniä tarjolla ja kun minä en juo mitään alkoholia. Tulisi vain ahdistunut olo olla siellä kaapujen alla, jotka on pestykin viimeksi ties koska. Ynnä sitten vielä se viinin löyhkä....>>

      Kannattaisi opetella.

    • Anonyymi

      Tapaus Lettas työllistää KRP ja Pasilan 100%:sti vielä vuosikymmenet!

    • Anonyymi

      Työhän ootte kamuja!

    • ”Olen tässä nyt viikon verran odottanut "kieli pitkällä" että koska viranomaisposti eli kutsu kuulusteluihin tulee?”

      :D

      Kuten ”Anonyymi” 2025-07-13 13:40:19 kirjoitti :”Siellä on vielä kesken mummomuorista ja lettaksesta tehdyt rikosilmoitukset.”, niin vuosikausia olen odottanut milloin kutsu kuulusteluihin tulee.

      Jotkut näemmä eivät siedä edes sitä, että joku on heidän kanssaan eri mieltä, saati että kyseenalaistaa tiettyjä asioita.

      • Anonyymi

        Näin on, mummomuori! Mnot on vuosia eri nikeillään pilkannut uskontoa ja uskovaisia, varsinkin ns. "oikeita uskovaisia". Jotkut eivät vaan hyväksy, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja aivan aidosti ja perustellen. Mnot on kuulunut eri nikeillään siihen joukkoon, jota hän pilkkaa näkemystensä vuoksi. Ahdasmielistä sellainen käyttäytyminen , verrattavissa tiukkapipoisiin lahkolaisiin. Valitettavasti joskus olen havainnut samansuuntaista käytöstä sinullakin nimenomaan aidosti luterilaisen opin tunnustavia kohtaan.

        k_v

        Niin mutta onneksi sinä olet puhdasmielinen ja aito etkä ollenkaan tuomitseva. Sinun pikkulusikkamaisia kommenttaja on aina ilo lukea. Näin siksi että ne kun osoittavat että sinulla ei ole koskaan mitään todellista sanottavaa....

        PS. Voisitko mainita niitä minun muita "nikkejä" joita olen täällä käyttänyt? Sinullahan tätä ongelmaa ei ole, koska olet aina liikkeellä anona...tiettävästi...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin on, mummomuori! Mnot on vuosia eri nikeillään pilkannut uskontoa ja uskovaisia, varsinkin ns. "oikeita uskovaisia". Jotkut eivät vaan hyväksy, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja aivan aidosti ja perustellen. Mnot on kuulunut eri nikeillään siihen joukkoon, jota hän pilkkaa näkemystensä vuoksi. Ahdasmielistä sellainen käyttäytyminen , verrattavissa tiukkapipoisiin lahkolaisiin. Valitettavasti joskus olen havainnut samansuuntaista käytöstä sinullakin nimenomaan aidosti luterilaisen opin tunnustavia kohtaan.

        k_v

        ”Mnot on vuosia eri nikeillään pilkannut uskontoa ja uskovaisia, varsinkin ns. "oikeita uskovaisia". Jotkut eivät vaan hyväksy, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja aivan aidosti ja perustellen.”

        Mielestäni asia ei ihan noin ole.
        Täällä on joko yksi tai kaksi sellaista, ketkä ovat rekkautuneet monella eri nimimerkillä ja he todellakaan eivät ole tuo vaan niitä, jotka ovat kohottautuneet ”aidoiksi uskoviksi.”
        Samoin anonyyminä voi esiintyä kuka vain, kun ei halua ottaa vastuuta kirjoituksistaan.
        Muista kyllä se vuosia kestänee ajojahdin minua kohtaan, vain siksi, että olen erimieltä ja perustelen asiani.

        En aina ole ”Mistänäitäoikeintulee” nimimerkin kanssa samaa mieltä. Ehkä hän esittää välillä kritiikkinsä aika kärkevästi, mutta usein on ihan asiaa. Näihin harvoin vastataan asiallisesti.

        Joten, kun jollain on todellakin ne perustelut, sellaisen kanssa on hienoa jutella, vaikkei aina niin samoilla linjoilla olisikaan.

        Mitä tulee tuohon pilkkaan, niin välillä ihmettelen sitä, mitä sellaisena aina pidetään. Joskus näyttää riittävän vain eri mieltä oleminen, sellaisten termien käyttäminen, jota lukija ei oikein ymmärrä tai loukkaantuu muuten vain.

        ”Valitettavasti joskus olen havainnut samansuuntaista käytöstä sinullakin nimenomaan aidosti luterilaisen opin tunnustavia kohtaan.”

        Nämä opilliset kiistelyt ovat oma lukunsa ja aika harvoin ole tietoisesti ketään pilkannut. Yrittänyt vain tuoda vähän laajempia alueita tai tietoa asioista.
        Esim. tuo ilmaisu ”aidosti luterilaisen opin” sisältää jo sellaista, mistä voi myös tarkemmin keskustella, mikä sellaista on ja mikä ei, ja millaisia painotuksia eri luterilaisilla kirkoilla näistä on.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Heh heh:". Yrittänyt vain tuoda vähän laajempia alueita tai tietoa asioista."

        Mummonmuori kuvittelee, että hänen kirjoituksensa, jotka ovat vahvasti ennakkoluuloisia ja liberaaliteologian kyllästämiä, olisivat jotenkin laajempia tai puolueettomampia.
        Onko se laajempaa, kun hän kiistää Raamatun arvovallan ja sen opetukset? Hän nojautuu täysin nykyiseen liberaaliin suuntaukseen, jossa Jumalan Sanalle ei anneta mitään auktoriteettia tai kunnioitusta, vaan nykyinen luopumukseen perustuva teologia on etusijalla.
        Mummonmuori nimittelee Raamattuun uskovia tai luterilaiseen tunnustukseen pitäytyviä vanhoillisiksi tai fundamentalisteiksi. Tuollainen nimittely osoittaa, että kun argumentit loppuvat, niin nimittely alkaa.

        ”Onko se laajempaa, kun hän kiistää Raamatun arvovallan ja sen opetukset? Hän nojautuu täysin nykyiseen liberaaliin suuntaukseen, jossa Jumalan Sanalle ei anneta mitään auktoriteettia tai kunnioitusta, vaan nykyinen luopumukseen perustuva teologia on etusijalla.”

        Niin, sinulla on hyvin ahdas ja tosi mustavalkoinen maailmankuva. Silloin voi olla ehkä vaikeaa ymmärtää kun on toisenlaisiakin näkemyksiä.

        ”Mummonmuori nimittelee Raamattuun uskovia tai luterilaiseen tunnustukseen pitäytyviä vanhoillisiksi tai fundamentalisteiksi. Tuollainen nimittely osoittaa, että kun argumentit loppuvat, niin nimittely alkaa.”

        :D Eivät ne ole mitään nimittelyjä. Tosin itsekin teet noin, koska puhut liberaaliteologiasta tosi rumasti.

        Oletko todella sitä mieltä, että Raamattu on hyvin ahdas:
        "Niin, sinulla on hyvin ahdas ja tosi mustavalkoinen maailmankuva."

        Onko tämäkin kohta mustavalkoinen:
        Mark 10
        "Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
        Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. "

        Olisiko tuossa pitänyt olla: "Mies liittyköön miesystäväänsä"?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        ”Onko se laajempaa, kun hän kiistää Raamatun arvovallan ja sen opetukset? Hän nojautuu täysin nykyiseen liberaaliin suuntaukseen, jossa Jumalan Sanalle ei anneta mitään auktoriteettia tai kunnioitusta, vaan nykyinen luopumukseen perustuva teologia on etusijalla.”

        Niin, sinulla on hyvin ahdas ja tosi mustavalkoinen maailmankuva. Silloin voi olla ehkä vaikeaa ymmärtää kun on toisenlaisiakin näkemyksiä.

        ”Mummonmuori nimittelee Raamattuun uskovia tai luterilaiseen tunnustukseen pitäytyviä vanhoillisiksi tai fundamentalisteiksi. Tuollainen nimittely osoittaa, että kun argumentit loppuvat, niin nimittely alkaa.”

        :D Eivät ne ole mitään nimittelyjä. Tosin itsekin teet noin, koska puhut liberaaliteologiasta tosi rumasti.

        ”vanhoillisiksi”

        Pitäisikö vanhoillislestadiolaisten vaihtaa nimensä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin on, mummomuori! Mnot on vuosia eri nikeillään pilkannut uskontoa ja uskovaisia, varsinkin ns. "oikeita uskovaisia". Jotkut eivät vaan hyväksy, että ihmiset voivat olla eri mieltä ja aivan aidosti ja perustellen. Mnot on kuulunut eri nikeillään siihen joukkoon, jota hän pilkkaa näkemystensä vuoksi. Ahdasmielistä sellainen käyttäytyminen , verrattavissa tiukkapipoisiin lahkolaisiin. Valitettavasti joskus olen havainnut samansuuntaista käytöstä sinullakin nimenomaan aidosti luterilaisen opin tunnustavia kohtaan.

        k_v

        Edelleen osotan niitä muita nikkejä. Minnehän ne ovat jääneet...?

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen osotan niitä muita nikkejä. Minnehän ne ovat jääneet...?

        No, heillä ehkä menee aikaa keksiä uusia valheita.

    • Ei ole vieläkään näkyyt ketään? Joko uskalla tulla pois täältä sängyn alta piilosta? Kun pitäisi käydä vessassakin....

      • Anonyymi

        Ei poliisit vie jos amerikan homoista on kirjoitellut vaikka miten paljon.

        Kyllä nekin ymmärtää, että eivät ole olleet hyviä tyyppejä ja heitä pitää sortaa.

        Ja kun kuolleet, eivät tule vaatimaan korvausta kunnianloukkauksesta.

        Joku homppeli voi olla ettei tykkää, mutta ei sekään ole poliisiasia.

    • Anonyymi

      joudut helvettiin 🤣🤣🤣 se taitaa olla sukua sille 🤔

    • Väillä ihmettelen joidenkin sisältä lukutaitoa. Miten he oleviaan pystyvät noin huonoilla taidoilla tulkitsemaan edes Raamatun tekstejä!
      ”Anonyymi” 2025-07-17 13:54:33: ”Oletko todella sitä mieltä, että Raamattu on hyvin ahdas:
      "Niin, sinulla on hyvin ahdas ja tosi mustavalkoinen maailmankuva."
      ”Anonyymi” 2025-07-17 14:09:20: ””vanhoillisiksi” Pitäisikö vanhoillislestadiolaisten vaihtaa nimensä?”

      Onko se Raamatun vika, jos jonkun maailmankuva on hyvin jyrkkä, missä on vain hyvää ja huonoa, oikeaa ja väärä, eikä missään nähdä sitä kultaista keskitietä tai eri vivahteita?

      Vanhoillinen kuvaa siis konservatiivia, eli vallitsevien olojen säilyttämistä kannattava, uudistuksia vieroksuvaan ja voidaan käyttää myös ilmaisuja ahdasmielinen, konservatiivinen, patavanhoillinen, kalkkeutunut.

      • Anonyymi

        Niin ja uudistuksia kannattavaa ja Raamatun arvovallan kumoamista kannattavaa voidaan kutsua liberaaliteologiksi. Hänelle ei mikään ole pyhää. Hän kuvittelee osaavansa "raamatunlukutaitoa" vaikka itseasiassa hän on epäuskoinen ja pitää Jumalan sanaa vain satukirjana.
        Hänelle uusi "raamatuntutkimus" tai paremmin sanottuna Raamatun mitätöiminen, on sitä oikeaa kristillisyyttä. Siinä suhteessa hän on kovin ahdasmielinen.
        Outoa on, että siitä huolimatta hän kehtaa kutsua itseään kristityksi. Raamattu tosin kutsuu sitä luopumukseksi: "Heissä on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman."

        Mikä sinusta on siis Raamatun arvovalta? Ehkä liität siihen ihan omia arvostuksia?

        Ehkä sisältö asioineen on tärkeämpi kuin se, onko kirjoitettu teksti sen uskon kohde?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Mikä sinusta on siis Raamatun arvovalta? Ehkä liität siihen ihan omia arvostuksia?

        Ehkä sisältö asioineen on tärkeämpi kuin se, onko kirjoitettu teksti sen uskon kohde?

        Häh? Eikö mummonmuori tiedä, mitä on arvovalta?
        Mitähän tuokin tarkoittaa: "Ehkä sisältö asioineen on tärkeämpi kuin se, onko kirjoitettu teksti sen uskon kohde?"

        Eikö USKON KOHDE ole juuri se, mitä Raamattuun on kirjoitettu????

        Jeesus sanoi: "Minun sanani on totuus."

        Sinähän et usko edes Jeesuksen opetuksista kaikkia, et usko Aabrahamin olleen historiallinen henkilö, et usko Raamatun profetioiden täyttymiseen, et Israelin ennalleenasettamiseen jne.

        Mihin sinä uskot??? Mihin sinä tarvitset Raamattua?
        Liberaaliteologien oppeihinko, joissa kielletään raamatulliset totuudet?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      336
      7372
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      77
      4719
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3215
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3087
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      75
      1995
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1896
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      218
      1824
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1597
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1558
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1468
    Aihe