Mitä Raamattu opettaa samaa sukupuolta olevien avioliitosta 4.0

Edelliset kolme ketjua tuli täyteen joten jatketaan keskustelua.

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

650

2486

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Katsotaan jos tulisi jotain uuttakin.

      • Anonyymi

        Aamen.

      • Anonyymi

        Jeesus krusifiksilla on kuuminta hottia.

      • Anonyymi

        Saapas näkee mitä kenkä tekee.

      • Anonyymi

        Eipä näytä tukevan.

      • Anonyymi

        Tähän asti ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän asti ei ole.

        Samaa samalta…..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän asti ei ole.

        Tuskin tuleekaan.

      • Anonyymi

        Sitä saa katsoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän asti ei ole.

        Tuskin tuleekaan.

      • Anonyymi

        Olet optimisti.

      • Anonyymi

        Ihanko tosissasi luulet niin?

      • Anonyymi

        Ei taida tulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä näytä tukevan.

        Eikä tulevan.

      • Anonyymi

        Muutama ketju siihen tarvitaan ja kirjoittajien vaihdos

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus krusifiksilla on kuuminta hottia.

        Se on elämäksi!

      • Anonyymi

        Ei taida tulla……

      • Anonyymi

        Turhaa taitaa olla. Turre jankuttaa tämänkin ketjun täyteen.

      • Anonyymi

        Ei ainakaan vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa taitaa olla. Turre jankuttaa tämänkin ketjun täyteen.

        Se on vakavasti pipi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saapas näkee mitä kenkä tekee.

        Näkee ken elää.

      • Anonyymi

        Olet optimisti.

      • Anonyymi

        Ei varmasti tule.

      • Anonyymi

        Turha toivo,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän asti ei ole.

        Tuskin tuleekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä saa katsoa.

        Toki saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus krusifiksilla on kuuminta hottia.

        Se on uskoville pelastus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa taitaa olla. Turre jankuttaa tämänkin ketjun täyteen.

        Onneksi on nyt ollut pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi on nyt ollut pois.

        Olikin kivat pari päivää.

      • Anonyymi

        Peukkuja ainakin OM jo 20.

      • Anonyymi

        Turhaa optimismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin tuleekaan.

        En myöskään usko,

    • Anonyymi

      AvioIiitto on vain miehen ja naisen välinen Iiitto.

      • Anonyymi

        Aamen! 🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamen! 🙏

        Ensin vastaat omaan aloitukseesi ja sitten Aamentelet. 😂

      • Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Se jatkuu niin kauan kuin tällaisiin ketjuihin vastaillaan. Tästä asiasta edellinen ketju ei ole tullut edes täyteen, kun Hempukka aito_Iainen laitttaa uutta kehiin. Ensi vuonna tähän aikaan on varmaan mennossa ketju # 10.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin vastaat omaan aloitukseesi ja sitten Aamentelet. 😂

        Kaikki eivät toimi tuolla sinun taktiukallasi, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensin vastaat omaan aloitukseesi ja sitten Aamentelet. 😂

        Hyvin kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se jatkuu niin kauan kuin tällaisiin ketjuihin vastaillaan. Tästä asiasta edellinen ketju ei ole tullut edes täyteen, kun Hempukka aito_Iainen laitttaa uutta kehiin. Ensi vuonna tähän aikaan on varmaan mennossa ketju # 10.

        Aamen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitettu.

        Hyvin komppaat taas itseäsi, Repe.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Hyvin kirjoitettu. Aamen! 🙏

        Muru, opettele käyttäytymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muru, opettele käyttäytymään.

        Eikö sinun valehtelua saa kritisoida, Hempukka?

      • Anonyymi

        Missä niin sanotaan?

        Idiootti on vailla oikeaa elämää. Ja haaveilee homoseksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät toimi tuolla sinun taktiukallasi, Repe.

        "taktiukallasi"
        Nyt tarkkana, Hempukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "taktiukallasi"
        Nyt tarkkana, Hempukka.

        OIet taas humaIassa, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootti on vailla oikeaa elämää. Ja haaveilee homoseksistä.

        Sellaista haaveilua sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun valehtelua saa kritisoida, Hempukka?

        VaIehtelet aivan jatkuvasti,Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootti on vailla oikeaa elämää. Ja haaveilee homoseksistä.

        Se kyllä näkyy sinusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet taas humaIassa, Repe.

        Olet selvinpäin ja silti virheitä pukkaa. Osaat sentään itseäsi peukuttaa, hienoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet selvinpäin ja silti virheitä pukkaa. Osaat sentään itseäsi peukuttaa, hienoa!

        Sellainen taktiikka sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun valehtelua saa kritisoida, Hempukka?

        Hyvin kirjoitettu. Aamen! 🙏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun valehtelua saa kritisoida, Hempukka?

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "taktiukallasi"
        Nyt tarkkana, Hempukka.

        Aamen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet selvinpäin ja silti virheitä pukkaa. Osaat sentään itseäsi peukuttaa, hienoa!

        Hyvin kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kirjoitettu.

        Olen samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIet taas humaIassa, Repe.

        Kestohumala?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin komppaat taas itseäsi, Repe.

        Sen se osaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Sanoo älykkö, 😆

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Sanoo palstan älykkö. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo palstan älykkö. 😆

        Nyt oli paha….

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Entäs sitten?

      • Anonyymi

        Siis sinulle se on niin, joku toinen ajatteee eritavalla ja siihen ei ole sinulla tai uskolla mitään aihetta puuttua. Yritä kiitää se että rakkaus on aina ihmiseen ei seksiin kuten sinä näytöt sen käsittävän .
        Siis sellaista kun synti ei ole edes olemassakaan aika lopettaa ne puheet , eletään hieman toista aikautta mitä raamatun aiheisista tapahtumissa jauhetaan
        Siellähän neitsyetkin vaan tuli raskaaksi ,oliko DNA tekniikka muka silloin jo muotia vai ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten?

        Voisi hokea vaikka jotain järkevää välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootti on vailla oikeaa elämää. Ja haaveilee homoseksistä.

        Haaveilee ? Entäs sitten, mitäsinua haittaa kenekään elämä . Itse käyt eräillä sivuoåilla netissä” lähetyssaarnaaja , com . ” Jota sitten noudattelet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Idiootti on vailla oikeaa elämää. Ja haaveilee homoseksistä.

        Tiedät vain OMAT haaveesi,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muru, opettele käyttäytymään.

        Tuskin kykenee….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät vain OMAT haaveesi,

        Joo, turha niitä on yrittää muille syöttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs sitten?

        Ei se osaa mitään perustella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin kykenee….

        Ei kykene.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo palstan älykkö. 😆

        Sanoiko hampailla vai ilman?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Sellaista älytöntä jälleen hoet.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Voisi hokea vaikka jotain järkevää välillä.

        Eli välillä yläpää käsiteltäväksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoiko hampailla vai ilman?

        Tyrällä vai ilman?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki eivät toimi tuolla sinun taktiukallasi, Repe.

        Se luulee, että toimii.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuo on älyttömin hokema Suomessa. Ja sitä jatkuu ja jatkuu.

        Sellaista äIytöntä hoet taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se luulee, että toimii.

        Yhtä sairas kuin Turre.

    • Anonyymi

      Aloitus on TÄYSIN kirkon opin ja tunnustuksen mukainen, asiallinen muistutus, mitä kirkko edustaa maan päällä. Kirkon tehtävä on opettaa ja ohjata ihmistä Jumalan tuntemuksessa, pitämään Hänen käskyjensä ohjeena kaikissa toimissaan ja valinnoissaan.

      Liberaali osa piispoistamme ja papeistamme taas on "unohtanut" tärkeimmän tehtävänsä (tai eksytetty tehtävästään) olla Jumalan palvelija seurakunnassaan ja opettaa seurakuntalaisille Jumalan tuntemusta ja uskon tien jalanjäljet.

      k_v

      • Raamattu ei kuitenkaan sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Aloitus on älytön.

      • Anonyymi

        Kyllä. Piispat ovat väärässä.

      • Raamattu ei silti sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

      • Anonyymi

        Älä komentele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä komentele.

        Tottele!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei silti sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Todella suuri inho teitä kohtaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei kuitenkaan sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Aloitus on älytön.

        Sinua ja sitä toista Iihavaa inhotaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua ja sitä toista Iihavaa inhotaan.

        Ovat kyllä välinpitämättömiä. Ja me emme tervehdi, koska täällä on liikaa perussuomalaisia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ovat kyllä välinpitämättömiä. Ja me emme tervehdi, koska täällä on liikaa perussuomalaisia.

        Teitä ei tervehditä.

        Menee niin päin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teitä ei tervehditä.

        Menee niin päin.

        Olemme tänä kesänä menneet ohi ilman tervehdystä. Muutama tervehtii, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Olisi tarkoitus hakea taas raparperiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teitä ei tervehditä.

        Menee niin päin.

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

        Katso peiIiisi, niin näet peIIen, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

        Haluaa herättää huomiota olemalla pelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

        Kaikki nauravat tosiaan sinulle, Vajakki.
        🤓

      • Ollaan välinpitämättömiä ihan yleisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

        Ei hän tajua. Nukkuisi edes yönsä mutta oli täällä vielä klo 2 aikaan yöllä torren kommentteihin riukkumassa ja aamulla heti 9 jälkeen. Sekoilun sijasta nukkuisi edes yönsä kunnolla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Haluaa herättää huomiota olemalla pelle.

        Sairas tuo ihminen on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas tuo ihminen on.

        Niin toki oletkin, Vajakki.

      • Yleensä vähä-älyinen sanoo toisia vajakeiksi.

      • Anonyymi

        Onko hän yhtä heikkolahjainen kuten sinä? Sinun tasolle kun on aika vaikea päästä jos on yhtään järkeä päässä. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko hän yhtä heikkolahjainen kuten sinä? Sinun tasolle kun on aika vaikea päästä jos on yhtään järkeä päässä. ;)

        On tosiaan yhtä heikkoIahjainen kuten sinä, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko hän yhtä heikkolahjainen kuten sinä? Sinun tasolle kun on aika vaikea päästä jos on yhtään järkeä päässä. ;)

        Turre ja sinä olette älyllisesti alimmalla mahdollisella tasolla, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tosiaan yhtä heikkoIahjainen kuten sinä, Vajakki.
        🤓

        Et tunnu olevan mikään penaalin terävin kynä, kun et osaa edes lukea.

        Joten hienosti tulit todistaneeksi miten heikkolahjainen olet.

        Etkä varmaan tälläkään kertaa tajunnut miten ammuit itseäsi jalkaan, koska olet noin heikkolahjainen. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairas tuo ihminen on.

        Niin toki oletkin ja Turre myös henkisesti täysi sekopää.

      • Heikkolahjainen, mutta maalaisjärkinen. Eniten elämässä harmittaa kun en urheilussa päässyt kovin pitkälle. Yksi kahdeksas tila Hampurissa maastojuoksussa 4,4 km.

      • Anonyymi

        Ja sinä näytät olevan täsäkin kateellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä näytät olevan täsäkin kateellinen.

        Vain sinä olet tuollaisesta kateellinen, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä olet tuollaisesta kateellinen, Vajakki.
        🤓

        Miksi minä olisin tuosta kateellinen nin kuin sinä olet? Minä saan kyllä seksiä ihan tarpeeksi, mutta sinä et näytä, kun oelt sitä homoilta koko ajan kerjäämässä.

      • Anonyymi

        Hihi harmittaako kun nämä sinun lapsen tasoiset herjat antavat sinusta sen vaajkin kuvan? :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi minä olisin tuosta kateellinen nin kuin sinä olet? Minä saan kyllä seksiä ihan tarpeeksi, mutta sinä et näytä, kun oelt sitä homoilta koko ajan kerjäämässä.

        Et sinä Híntti mitään saa.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi harmittaako kun nämä sinun lapsen tasoiset herjat antavat sinusta sen vaajkin kuvan? :D

        Sellaista lapsellista taas sinulta, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sinä Híntti mitään saa.
        🤓

        Kyllä saaan ja sehän sinua näyttää kismittävän. ;)

        Oletko miettinyt että saisit sitä akipaamaasi homoseksiä jos sinulla olisi jotain käytöstapoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista lapsellista taas sinulta, Vajakki.
        🤓

        Hienoa että arvosta minua ja minun herjoaj niin paljon että matkit niitä. Tosin tämä voi myös kertoa siitä miten yksinkertainne olet. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa että arvosta minua ja minun herjoaj niin paljon että matkit niitä. Tosin tämä voi myös kertoa siitä miten yksinkertainne olet. ;)

        Sellaista matkimista sinulla jälleen, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä saaan ja sehän sinua näyttää kismittävän. ;)

        Oletko miettinyt että saisit sitä akipaamaasi homoseksiä jos sinulla olisi jotain käytöstapoja?

        Voi kun sinua taas kismittää tuo heikkoIahjaisuutesi, Vajakki.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista matkimista sinulla jälleen, Vajakki.
        🤓

        Hihi hiebnosti nolaat itsesi. Et edes tajua miten vie nsinua taas kuin pässiä narussa.

        Mutta kohta pitää lähteä kotia kohti, enkä ehdi leikkimään kansssasi. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun sinua taas kismittää tuo heikkoIahjaisuutesi, Vajakki.
        🤓

        Miksi minua se kismittäisi? Sinuahan se näyttä vaivaavan koko ajan. Kuten hoomutesi. ;)

      • Anonyymi

        Ilmeisesti kokee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Haluaa herättää huomiota olemalla pelle.

        Ei oo!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei kuitenkaan sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Aloitus on älytön.

        Raamatussa on kyllä kirjoitettu meidän luettavaksemme asia selkeästi, mutta jotkut vaan eivät ymmärrä lukemaansa tekstiä. Todellakin, Raamatussa EI OLE mainintaa samaa sukupuolta olevien avioliitosta, koska juutalaisuus ja varhaiskristillisyys ei tunnustanut eikä tunnistanut sellaista parisuhteen muotoa. Kyllä minä ainakin olen lukenut niin monet kerrata Raamatusta kuinka siellä puhutaan esimerkiksi ylkä ja morsian-käsitteistä (sulhanen ja morsian, aviopari), joten valehtelet puolustaaksesi perversiotasi.

        Aloitus on aivan oikeaa faktaa, senhän kyllä tiedätkin. Siispä lopeta jo se vääristelysi trollauksesi.

        k_v

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei silti sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Tuolla tavalla et homon nahkaasi pelasta. Menetät nyt kyllä uskottavuudestasi loputkin.

        Raamattu mainitsee avioliittoon kuuluvan Ylkä ja Morsian eli tuleva pari, aviomies ja vaimo!!! Jos et tuota tiedä, et voi edes keskustella asioista, koska olet täysin tietämätön Raamatun sanomasta.

        Raamatun sanoma kertoo menneestä ajasta. Nykyään tulisi hyvin toisenlainen Raamattu, jossa Jumala ei olisi missään roolissa. Ei olisi mitään kerrottavaa.

        Onko avioliitto perversio?

        Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa, eikä sen mekaniikka poikkea toisistaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yleensä vähä-älyinen sanoo toisia vajakeiksi.

        No ei tämän Torren keskustelu kyllä kovin korkeatasoista ole!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla tavalla et homon nahkaasi pelasta. Menetät nyt kyllä uskottavuudestasi loputkin.

        Raamattu mainitsee avioliittoon kuuluvan Ylkä ja Morsian eli tuleva pari, aviomies ja vaimo!!! Jos et tuota tiedä, et voi edes keskustella asioista, koska olet täysin tietämätön Raamatun sanomasta.

        k_v

        Kyllä hän tietää, mutta pirulainen pitää lujasti kiinni!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei kuitenkaan sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Aloitus on älytön.

        Paljonkin. Lukuisia avoliittoja ja perheitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella suuri inho teitä kohtaan.

        Varmaan syystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihi miltä tuntuu kun teet itsestäsi taas tuollaisen pellen jolle kaikki nauravat? Via tajuatko edes tätä? :D

        Sinä siinä pelle olet , raukkamainen iilimato. Jolla on vuodesta toiseen samat repliikit .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turre ja sinä olette älyllisesti alimmalla mahdollisella tasolla, Vajakki.
        🤓

        Puhut itsestäsi ainoastaan . Niin vähäisillä lahjoilla kun olet nii; samaa mantraa fest vuodesta toiseen . Aikuinen et ole eikä sinusta sellaista koskaan tule edes
        Lakeuksien kauhistus jota ihmiset yrittää vältellä. Kun osaavat jo ulkoa mantraasi
        Annetaan. Vaan Torren olla se mitä on ei siitä pitäisi olla mitään haittaa sinulle . Kuule älä taas laita sitä,mantraasi pränttiin , ne osataan jo ulkoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla tavalla et homon nahkaasi pelasta. Menetät nyt kyllä uskottavuudestasi loputkin.

        Raamattu mainitsee avioliittoon kuuluvan Ylkä ja Morsian eli tuleva pari, aviomies ja vaimo!!! Jos et tuota tiedä, et voi edes keskustella asioista, koska olet täysin tietämätön Raamatun sanomasta.

        k_v

        No sinähän sitä traamatyuasi tulkitset, kuka sitä lukee sinulle kun et itse osaa lukea näköjään

      • Anonyymi

        Näin on, mutta eivät he usko, vaikka joku tulisi varoittamaan sieltä helvetistä!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Haluaa herättää huomiota olemalla pelle.

        Torre on vähän lapsellinen, pitää kommentoida joka asiaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki nauravat tosiaan sinulle, Vajakki.
        🤓

        Se on selvä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei silti sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Ihmisraukka on kääntänyt Raamatunkin nurinpäin!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatun sanoma kertoo menneestä ajasta. Nykyään tulisi hyvin toisenlainen Raamattu, jossa Jumala ei olisi missään roolissa. Ei olisi mitään kerrottavaa.

        Luopumus (JumalanSanasta) lisääntyy lopun aikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tämän Torren keskustelu kyllä kovin korkeatasoista ole!

        Mielisairasta se on.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ei kuitenkaan sano mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Aloitus on älytön.

        Ei Raamattu sanokaan mitään homoliitoista, siinä olet oikeassa. Homoliitot eivät olleet sallittuja. Syynä tietysti on se, että Raamatun maailmassa homous oli väärä, epänormaali tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan ja on sitä edelleenkin.

        k_v

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ollaan välinpitämättömiä ihan yleisesti.

        Osaat vain alkeellisia naisten hommia.

    • Anonyymi

      # joten jatketaan keskustelua.

      Mitä ihmeen keskustelua? Ei tässäkään ketjussa juuri keskustella, vaan sitä samaa turhan jankkaamista ja ketjun roskaamista kuin aikaisemmissakin versioissa.

      • Anonyymi

        Sellaista roskaamista sinulla jatkuvasti, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista roskaamista sinulla jatkuvasti, Repe.

        Kerro lisää Repetyksestäsi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä. 🐱

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää Repetyksestäsi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä. 🐱

        Sellaista Repetystä sinulla, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää Repetyksestäsi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä. 🐱

        Ei keskustella. Mielummin aloituksen aiheesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei keskustella. Mielummin aloituksen aiheesta.

        Siitä on jo toinen ketju 4.0 jossa kerrotaan totuus asiasta. Räyhis toki valehtelee muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä on jo toinen ketju 4.0 jossa kerrotaan totuus asiasta. Räyhis toki valehtelee muuta.

        Mitä siellä olet kirjoittanut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä siellä olet kirjoittanut?

        Tätä samaa jankutusta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää Repetyksestäsi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä. 🐱

        Taasko sinua miehet kiinostavat? Ja huvittavaa miten niin kovasti yrität olla olematta homo, mutta käytätydyt kuin homo. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taasko sinua miehet kiinostavat? Ja huvittavaa miten niin kovasti yrität olla olematta homo, mutta käytätydyt kuin homo. :D

        Sellaista homosteIua sinulla jälkeen, Repe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista homosteIua sinulla jälkeen, Repe.

        No koska sinua noin kiinnsotaa peppuseksi, niin voin tulla kyllä hoitelemaan sinut. Siinä kyydissä sinä vikiset kuin nainen. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No koska sinua noin kiinnsotaa peppuseksi, niin voin tulla kyllä hoitelemaan sinut. Siinä kyydissä sinä vikiset kuin nainen. ;)

        Miksi projisoit jatkuvasti noita pervoiIujasu toisiin, Repe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi projisoit jatkuvasti noita pervoiIujasu toisiin, Repe?

        Sinähän se täällä vingut peppuseksiä koko ajan. Ihan turhaan syytät muita näistä sinun homofantasioista. Ja minä jo tarjouduin tulemaan helpottamaan sinun oloa. Sinä kuulemma pidät siitä kun lataa lastit sisääsi. Pitääkö tämä paikkaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän se täällä vingut peppuseksiä koko ajan. Ihan turhaan syytät muita näistä sinun homofantasioista. Ja minä jo tarjouduin tulemaan helpottamaan sinun oloa. Sinä kuulemma pidät siitä kun lataa lastit sisääsi. Pitääkö tämä paikkaansa?

        Sellaisia fantasioita sinulla Pervolla.

        Mene Iykkimään Turrea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia fantasioita sinulla Pervolla.

        Mene Iykkimään Turrea.

        En minä mitään fantasio. Kuten sanoin; sinähän se täällä olet kinuamassa tuota peppuseksiä. ihan turhaan yrität väittää muuta. Kyllä minä tunnistan sinunlaiset puutteessa olevat homot.

        Miksi muuten et vastannut kysymykseen tuosta huhusta koskien sinua ja peppuseksiä? Pitääkö se paikkaansa?

      • Anonyymi

        Miksi pidät itseäsi sairaana? Ei homoudessa ole mitään vikaa tai sairasta.

        "Voitte toteuttaa noita harrastuksikseen Jurvan K-kaupan yläkerrassa. Turre antaa peräänsä sinulle."

        Taas haaveilet peppuseksistä ja vielä kehtaat väittää että et ole homo. :D

        Sellaista projisoit jälleen homoudestasi, Repe.

        Pitää se paikkaansa että Turre antaa sinulle sairaalle Híntille peräänsä.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista projisoit jälleen homoudestasi, Repe.
        🤓

        Nyt ei puhuta minun homoudesta vaan sinun. Mikä sinua siinä homoudessasi noin paljon pelottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pidät itseäsi sairaana? Ei homoudessa ole mitään vikaa tai sairasta.

        "Voitte toteuttaa noita harrastuksikseen Jurvan K-kaupan yläkerrassa. Turre antaa peräänsä sinulle."

        Taas haaveilet peppuseksistä ja vielä kehtaat väittää että et ole homo. :D

        Hän fantasioi peppuseksistä Jurvan K-kaupan yläkerrassa torren kanssa.

      • Anonyymi

        Et ilmeisesti ole kovinkaan hyvä lukemaan kun tässä on nyt puhuttu sinun homoudesta koko ajan.

        "Olet niin sairas ettet edes sitä käsitä."

        Miksi pidät homoja, itse mukaan lukie, sairaana? Mitä sairasta homudesas nuka on että se saa sinut noin pelokkaaksi? Tulisit vain rohkeasti ulos sieltä kaapista, niin ehkä lähimmäisenrakkaus löytäisi sinutkin.

        Sellaista pelkoa ja kaapissa olemista sinulla Híntillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista pelkoa ja kaapissa olemista sinulla Híntillä.

        En minä ole kuin sinä. Miksi et itse tule sieltä kaapista!

        Ja luuletko että kun sanoit jotain homoksi, olisi se joku loukkaus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä ole kuin sinä. Miksi et itse tule sieltä kaapista!

        Ja luuletko että kun sanoit jotain homoksi, olisi se joku loukkaus?

        Homoutesi hyväksytään täysin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän fantasioi peppuseksistä Jurvan K-kaupan yläkerrassa torren kanssa.

        Sellaisia fantasioita sinulla Híntillä.
        🤓

    • Anonyymi

      Ei se juurikaan opeta.
      Mitä nyt Jeesus neuvoo varaamaan lamppuöljyä liukkariksi jos hän vaikka piipahtaa yökylään.

      • Anonyymi

        Vai niin sinä teet.

    • Anonyymi

      Avioliitto on naisen ja miehen yhteinen elämänkestävä liitto, elämäntehtävä ja kokemus.

      k_v

      • Anonyymi

        Juuri niin!

      • Anonyymi

        Missä näin määritellään? Ainkaan laissa mikä määrittelee mitä avioliitto on, ei ole mitään tuollaisia vaatimuksia.

        Kai tiedät että avioliitto on maallinen sopimus, millä ei ole mitään tekmistä uskontojen kanssa?

      • Avioliitto on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto. Kaikki eivät ole elinikäisiä. Kullakin parilla on erilainen kokemus ja tehtävä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Avioliitto on kahden ihmisen välillä oleva virallinen liitto. Kaikki eivät ole elinikäisiä. Kullakin parilla on erilainen kokemus ja tehtävä.

        Vain miehen ja naiswn välinen Iiitto tosiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain miehen ja naiswn välinen Iiitto tosiaan.

        Ei ole. Laki sanoo mitä avioliitto on, koska se on maallinen sopimus. Ei siinä huomioida mitenkään yhtäkään uskontoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Laki sanoo mitä avioliitto on, koska se on maallinen sopimus. Ei siinä huomioida mitenkään yhtäkään uskontoa.

        Sinä et asiaa päätä, vaan Jumala.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et asiaa päätä, vaan Jumala.

        Ihmiset ovat kaksi kertaa päättäneet minun menemisen avioliittoon.

        Sinun juttusi ovat yhtä tyhjän kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et asiaa päätä, vaan Jumala.

        Mikä niistä miljoonista jumalista?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiset ovat kaksi kertaa päättäneet minun menemisen avioliittoon.

        Sinun juttusi ovat yhtä tyhjän kanssa.

        Ei avioIiittoa siellä koskaan.

        OIet naismainen Miesvaimo ja teet naisten hommat.

      • Anonyymi

        Huvittavaa että väität että et ole homo, mutta silti sinulla on koko ajan peppuseksi ja toisten munat mielessä. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa että väität että et ole homo, mutta silti sinulla on koko ajan peppuseksi ja toisten munat mielessä. :D

        Sellaista sinulla jatkuvasti mielessä.

        Voi sinua homoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista sinulla jatkuvasti mielessä.

        Voi sinua homoa!

        Älä nyt hani ole tuollainne, sinähän se tässä jäit taas kiinni voiden haaveilemisesta. Turhaan yrität tästä syyttää muita, kun kaikki voi nähdä tämän selvästi sinun teksteistä.

        Mutta miksi et halua puhua omasta hoomudestasi, vaan muiden? Mitä pelkäät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et asiaa päätä, vaan Jumala.

        Suomessa, Suomen laki päättää. Et sinä, en minä, eikä Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa, Suomen laki päättää. Et sinä, en minä, eikä Jumala.

        Suomen laki ei pelasta ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki ei pelasta ketään.

        Ei, se on vain ihmisten mielipiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt hani ole tuollainne, sinähän se tässä jäit taas kiinni voiden haaveilemisesta. Turhaan yrität tästä syyttää muita, kun kaikki voi nähdä tämän selvästi sinun teksteistä.

        Mutta miksi et halua puhua omasta hoomudestasi, vaan muiden? Mitä pelkäät?

        Jäit tosiaan taas kiinni.

        Minkäs sille mahtaa että olet tuollainen Hínttari.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiset ovat kaksi kertaa päättäneet minun menemisen avioliittoon.

        Sinun juttusi ovat yhtä tyhjän kanssa.

        Ei avioIiiittoa siellä koskaan eikä milloinkaan.

        Niin se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiiittoa siellä koskaan eikä milloinkaan.

        Niin se menee.

        Ei todellakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiiittoa siellä koskaan eikä milloinkaan.

        Niin se menee.

        Olet eräänlainen pölhökustaa. Kaikille höliset omiasi.

        Onneksi on suomi.fi, jossa tiedot ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan.

        Kaikkea toki voivat leikkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea toki voivat leikkiä.

        Niin, muuta ei pidä vaatia, että toiset leikkivät mukana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, muuta ei pidä vaatia, että toiset leikkivät mukana.

        Avioliitto ei ole leikkiä, vaan totisinta totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, muuta ei pidä vaatia, että toiset leikkivät mukana.

        Juu, sitten loukkaannutaan….

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et asiaa päätä, vaan Jumala.

        Eduskunta päättää avioliiton sisällöstä Suomessa. Voit vapaasti muuttaa maahan jossa päättäjä on Jumala (tai vastaavat tiedot).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki ei pelasta ketään.

        Miltä pitäisi pelastaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäit tosiaan taas kiinni.

        Minkäs sille mahtaa että olet tuollainen Hínttari.

        Mitä väliä sillä on olenko homo vai en, kun nyt puhutaan tästä sinun homoudesta ja siitä miksi halaut sen kiistää kun selvästi olet homo.

        Sinä ilmeisesti pidät itseäsi jotenkin parempana ihmisenä kuin homot, ja tämä järkyttää sinun mieltäsi kun olet itsekin homo. Tämäkö saa sinut käyttäytmään kuin idiootti? Eihän kukaan täusjärkinen puhu homoudestaan nin paljon kun sinä teet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiiittoa siellä koskaan eikä milloinkaan.

        Niin se menee.

        Ja sinähän et voi mitenkään määritellä kenenkään avioliittoa. Ethän ole mitään muuta kuin joku sekoileva tyyppi netissä, et mitään muuta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki ei pelasta ketään.

        Mikä laki pelastaa?

        Kuulostaa oudolta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mikä laki pelastaa?

        Kuulostaa oudolta.

        Koska olet viimeksi pyyhinyt pölyt romuhyllyistäsi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska olet viimeksi pyyhinyt pölyt romuhyllyistäsi?

        Ei mulla mitään hyllyjä ole kuin yksi yksinäinen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei mulla mitään hyllyjä ole kuin yksi yksinäinen.

        Kyllä se Jurvan kämppänne on täynnä vanhoja kirjahyllyjä täynnä roinaa ja tyhjiä pulloja.
        Oletko koskaan edes siivonnut niitä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se Jurvan kämppänne on täynnä vanhoja kirjahyllyjä täynnä roinaa ja tyhjiä pulloja.
        Oletko koskaan edes siivonnut niitä?

        Lakaisen eniten lattioita. Hyllyjä taitaa olla liian hankalaa putsata.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lakaisen eniten lattioita. Hyllyjä taitaa olla liian hankalaa putsata.

        Et siis siivoa mitään muuta kuin lakaiset lattioita?
        Et varmaan ole koskaan pessyt edes ikkunoita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis siivoa mitään muuta kuin lakaiset lattioita?
        Et varmaan ole koskaan pessyt edes ikkunoita?

        Esimerkiksi pölyjä pyyhin, jos sitä näkyy. Tiskaus kuuluu myös asiaan. Olen tietenkin joskus pessyt ikkunoita, jopa kaupassa lihavitriinin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Esimerkiksi pölyjä pyyhin, jos sitä näkyy. Tiskaus kuuluu myös asiaan. Olen tietenkin joskus pessyt ikkunoita, jopa kaupassa lihavitriinin.

        Et takuulla ole puuhinyt pölyjä noista hyllyistä.
        Et edes ikkunoita tai lattioita pese.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Esimerkiksi pölyjä pyyhin, jos sitä näkyy. Tiskaus kuuluu myös asiaan. Olen tietenkin joskus pessyt ikkunoita, jopa kaupassa lihavitriinin.

        Kuutio ei koskaan tee mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio ei koskaan tee mitään.

        Joka päivä sentään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et takuulla ole puuhinyt pölyjä noista hyllyistä.
        Et edes ikkunoita tai lattioita pese.

        Kyllä liat lattiasta lähtee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä liat lattiasta lähtee.

        Likainen läävä siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Esimerkiksi pölyjä pyyhin, jos sitä näkyy. Tiskaus kuuluu myös asiaan. Olen tietenkin joskus pessyt ikkunoita, jopa kaupassa lihavitriinin.

        Miesvaimon hommia.

        Lihava Kuutio makaa ja kuorsaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinähän et voi mitenkään määritellä kenenkään avioliittoa. Ethän ole mitään muuta kuin joku sekoileva tyyppi netissä, et mitään muuta.

        Sinä sekopää et tiedä mistään mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Avioliitto ei ole leikkiä, vaan totisinta totta.

        Ei koskaan avioIiiittoa siellä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eduskunta päättää avioliiton sisällöstä Suomessa. Voit vapaasti muuttaa maahan jossa päättäjä on Jumala (tai vastaavat tiedot).

        Ei Kyöstin ja sinun liitosta avioIiittoa tule silti koskaan.

        Veijohan jätti sinut Híntin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuutio ei koskaan tee mitään.

        On se todella Iaiska!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet eräänlainen pölhökustaa. Kaikille höliset omiasi.

        Onneksi on suomi.fi, jossa tiedot ovat.

        Mitä se Torre puuhaili silloin, kun Suomi.FI tä ei vielä ollut, peukaloitako pyöritit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se Torre puuhaili silloin, kun Suomi.FI tä ei vielä ollut, peukaloitako pyöritit?

        Oli paperimaailma.

        Nyt omat tiedot löytyvät yhdestä paikasta netissä.

        Aina on kaikki ollut tiedossa. Täällä ei vain tiedetä mitä tiedoissa sanotaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Oli paperimaailma.

        Nyt omat tiedot löytyvät yhdestä paikasta netissä.

        Aina on kaikki ollut tiedossa. Täällä ei vain tiedetä mitä tiedoissa sanotaan.

        OIet aina ollut järkyttävä tyhmä ToIIo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei avioIiiittoa siellä koskaan eikä milloinkaan.

        Niin se menee.

        Asiat eivät mene kuten sinä haluat.

        Pääasiassa menee niin kuin enemmistö haluaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiset ovat kaksi kertaa päättäneet minun menemisen avioliittoon.

        Sinun juttusi ovat yhtä tyhjän kanssa.

        Etkö osannut itse päättää!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Avioliitto ei ole leikkiä, vaan totisinta totta.

        Miksi sitten leikit vakavalla asialla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten leikit vakavalla asialla?

        En leiki. Avioliitto on meille elämän tärkein asia.

        Jumala

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En leiki. Avioliitto on meille elämän tärkein asia.

        Jumala

        Eikö elämän tärkein asia pitäisi olla pääsy Jumalan yhteyteen, saada synnit anteeksi ja kerran päästä Taivaan ihanuuteen!

    • Anonyymi

      No voi jeesus että on ongelma.Eikö maailmassa ole vakavampia ongelmia kuin onko joku homo vai ei.Joku voi olla jopa bi.Niinkuin minä.Jos haluaa rakastaa samaa sukupuolta olevaa niin ei kai sitä tarvitse seurakunnalta kysyä.Raamattuun en usko,mutta Jumalaan uskon.Älytöntä että vähemmistöjen vainoaminen ei lopu Suomesta.Voittehan te "varajeesukset"tuomita toisia jos ei ole muuta tekemistä.En suosittele leikkimään Jumalaa vaikka kuinka pihisette puutteessa ja kyttäätte ja vainoatte.Jättäkää ihmiset rauhaan!Vain Jumala voi tuomita.

      • Anonyymi

        Mikset opettelisit edes kirjoittamaan ja välimerkittömään oikein?

      • Anonyymi

        Minkä koet vainoksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä koet vainoksi?

        Sen, ettei kanssani olla samaa mleltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen, ettei kanssani olla samaa mleltä.

        Voi voi, sitten koet paljon vainoa.

      • Anonyymi

        Kommentoi toki aloitusta äläkä aloittajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi toki aloitusta äläkä aloittajaa.

        Mene sinä Aitolaista lainaten pyyhimään tai lukemaan Rasmattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene sinä Aitolaista lainaten pyyhimään tai lukemaan Rasmattua.

        Mikä olikaan ongelmasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene sinä Aitolaista lainaten pyyhimään tai lukemaan Rasmattua.

        Sellaista soIvausta sinulla, Repe.

    • Anonyymi

      Raamattu opettaa pyhämies iisakki nai vaimon ja vaimon siskon ja jos molemmat oli estyneitä täyttämään Iisakin miehiset tarpeet niin sitten pyhämies pani vaimojen piikoja.
      Tämäkin oppi kannattaa mainita raamatussa.

      • Tai että kun mies yhtyy naiseen, niin siitä tulee hänen vaimonsa. Monella miehellä on paljon vaimoja, jos Raamatun mukaan mennään.

      • Anonyymi

        Ihan omaa härskiä mielikuvitustasi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tai että kun mies yhtyy naiseen, niin siitä tulee hänen vaimonsa. Monella miehellä on paljon vaimoja, jos Raamatun mukaan mennään.

        Kymmenet ovat yltyneet perääsi.

      • Anonyymi

        Totta, siellä kerrotaan juuri synneistä ihmisiä ja Jumalan säätämyksiä vastaan.!!! Mutta ei se nyt mikään oppi ole, vaan synnin sanomista synniksi. k_v

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, siellä kerrotaan juuri synneistä ihmisiä ja Jumalan säätämyksiä vastaan.!!! Mutta ei se nyt mikään oppi ole, vaan synnin sanomista synniksi. k_v

        Täällä sanotaan synniksi mikä ei ole syntiä Raamatussa.

        Raamatussa syntiä on, jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, kun molemmat pitää surmata.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä sanotaan synniksi mikä ei ole syntiä Raamatussa.

        Raamatussa syntiä on, jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, kun molemmat pitää surmata.

        Mitä Kuutio tekee päivät pitkät?

        Silloin kun sinä hoidat Miesvaimon naismaisia hommia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Kuutio tekee päivät pitkät?

        Silloin kun sinä hoidat Miesvaimon naismaisia hommia.

        Jo nuorena tunsin naisen, joka osasi korjata autoja ja opiskeli papiksi. Saksassa.

        Siitä opin, että kukin voi tehdä sitä mitä osaa ja haluaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jo nuorena tunsin naisen, joka osasi korjata autoja ja opiskeli papiksi. Saksassa.

        Siitä opin, että kukin voi tehdä sitä mitä osaa ja haluaa.

        Mitä sitten?
        Mikset sinä sitten osaa tehdä mitään?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jo nuorena tunsin naisen, joka osasi korjata autoja ja opiskeli papiksi. Saksassa.

        Siitä opin, että kukin voi tehdä sitä mitä osaa ja haluaa.

        Eli Kuurio makaa ja kuorsaa.

        Niinkö?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jo nuorena tunsin naisen, joka osasi korjata autoja ja opiskeli papiksi. Saksassa.

        Siitä opin, että kukin voi tehdä sitä mitä osaa ja haluaa.

        Siellä mässäystä ja ryyppäystä.

        Yhteiskunta maksaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten?
        Mikset sinä sitten osaa tehdä mitään?

        Kukin voi tehdä mitä osaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä mässäystä ja ryyppäystä.

        Yhteiskunta maksaa.

        Millä tavalla yhteiskunta maksaa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Millä tavalla yhteiskunta maksaa?

        Mistä rahasi tulee?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kukin voi tehdä mitä osaa.

        Et osaa mitään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä rahasi tulee?

        Eläke tulee, mutta Purra otti kansaneläkkeen pois.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eläke tulee, mutta Purra otti kansaneläkkeen pois.

        Hyvä kun otti, mikä en ainakaan halua maksaa sinun elämistäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun otti, mikä en ainakaan halua maksaa sinun elämistäsi.

        Ei varmaan kukaan sinunkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun otti, mikä en ainakaan halua maksaa sinun elämistäsi.

        Toisaalta kansaneläkettä tuli 11 vuotta....

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kukin voi tehdä mitä osaa.

        Kuutio makaa ja kuorsaa.

        Siinä vasta osaamista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei varmaan kukaan sinunkaan.

        Kaikkein vähiten sinun ja sen toisen Iihavan.

        Teitä inhotaan yleisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Millä tavalla yhteiskunta maksaa?

        Että mässsäämistä ja ryyppäystä siellä.

        Ja myönnät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun otti, mikä en ainakaan halua maksaa sinun elämistäsi.

        Ei kukaan halua niiden kahden TäysToIIon elämää maksaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan halua niiden kahden TäysToIIon elämää maksaa.

        Mutta ainakin auttaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisaalta kansaneläkettä tuli 11 vuotta....

        Ei se enää kuulu sinulle!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei varmaan kukaan sinunkaan.

        Elät loisena kuution sukulaisen varassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elät loisena kuution sukulaisen varassa.

        Juu, se Ioisii taas toisten nurkissa ja kärkkyy ilmaista murkinaa toisten pöydistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se enää kuulu sinulle!

        Ja valtio säästää jotain 28 miljoonaa. Heh ja hah! Osa meneekin Soteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kun otti, mikä en ainakaan halua maksaa sinun elämistäsi.

        Sama!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä sanotaan synniksi mikä ei ole syntiä Raamatussa.

        Raamatussa syntiä on, jos mies makaa toisen miehen vaimon kanssa, kun molemmat pitää surmata.

        Tietääköhän Torre, mikä on kaikkein suurin synti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tietääköhän Torre, mikä on kaikkein suurin synti?

        En tiedä. Mutta Raamatussa on yli 40 tekoa, joista seuraa kuolemantuomio.

    • Anonyymi

      Olen tasan samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Helppo olla

    • Anonyymi

      Siitä piispat opiskelemaan!

      • Ei kukaan tiedä mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kukaan tiedä mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Ei sano mitään kun sellaisia ei ole.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kukaan tiedä mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        Eipä sellaisia ole olemassakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eipä sellaisia ole olemassakaan.

        Onko sauna olemassa, kun Raamattu ei sitä tiedä?

        Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olemassa: tässä elävä esimerkki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko sauna olemassa, kun Raamattu ei sitä tiedä?

        Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olemassa: tässä elävä esimerkki.

        Tiedätkö, että kommenttisi ovat kuin vajaamieliseltä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö, että kommenttisi ovat kuin vajaamieliseltä?

        Aha. Siitä huolimatta on samaa sukupuolta olevien avioliitot.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Siitä huolimatta on samaa sukupuolta olevien avioliitot.

        Ei ole sen enempää kuin on kissoja kennelissä. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole sen enempää kuin on kissoja kennelissä. 😆

        Mene tietokilpailuun, niin näet tasosi . Et tiedä vastausta edes näin selvään asiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mene tietokilpailuun, niin näet tasosi . Et tiedä vastausta edes näin selvään asiaan.

        OIet tyhmin ToIIo koskaan ja se toinen Iihava tasollasi.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet tyhmin ToIIo koskaan ja se toinen Iihava tasollasi.
        🤓

        Ei tehoa minuun. Mutta jos menisit tietokilpailuun.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Siitä huolimatta on samaa sukupuolta olevien avioliitot.

        Ei koskaan missään.

        HöpöIiitto siellä kahdella nàismaisella Iihavalla.

        Hupaisaa kun kaksi niin Iihavaa siellä morsiuspuvuissaan.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tehoa minuun. Mutta jos menisit tietokilpailuun.

        Totuus kerrottiin jälleen.

        OIet äärimmäisen ruma ja tyhmä ToIIo.

        Kyllä se vaan tehoaa.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tehoa minuun. Mutta jos menisit tietokilpailuun.

        Paina tämä mieleesi.

        OIet naismainen Miesvaimo ja teet naisten hommat.

        Se toinen Iihava makaa ja kuorsaa.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä. Ei koskaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus kerrottiin jälleen.

        OIet äärimmäisen ruma ja tyhmä ToIIo.

        Kyllä se vaan tehoaa.
        🤓

        Ei minuun tehoa ainakaan sinun mielipiteet.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei minuun tehoa ainakaan sinun mielipiteet.

        Ketään ei kiinnosta mielipiteesi, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Siitä huolimatta on samaa sukupuolta olevien avioliitot.

        Ei koskaan ole.

        Taidat olla jälleen humaIassa.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei koskaan ole.

        Taidat olla jälleen humaIassa.
        🤓

        Kysy asiaa vaikka Päivi Räsäseltä. Hän jos kuka tietää ovatko samaa sukupuolta olevien avioliitot olemassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kysy asiaa vaikka Päivi Räsäseltä. Hän jos kuka tietää ovatko samaa sukupuolta olevien avioliitot olemassa.

        Tiedän kysymättäkin.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kysymättäkin.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.
        🤓

        Päivi tietää paremmin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Päivi tietää paremmin.

        Päiväkin tietää tosiaan ettei avioIiittoa siellä.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kukaan tiedä mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitoista.

        No niin, eiköhän tällaiset kommentit ole jo loppuun käsitelty, nyt sen jo jokainen tietää, mikä on totuus, piste!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei tehoa minuun. Mutta jos menisit tietokilpailuun.

        Tiedetään tasan tarkkaan, mikä Torreen tehoaa!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko sauna olemassa, kun Raamattu ei sitä tiedä?

        Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olemassa: tässä elävä esimerkki.

        Raamatussa puhutaan Jumalan Sanaa, se ei ole mikään saunakirja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa puhutaan Jumalan Sanaa, se ei ole mikään saunakirja!

        Raamattu on ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia.. Ne valittiin suuresta kirjoitusten määrästä.

        Siellä ei kerrota nykyajasta.

    • Anonyymi

      Homot eivät ole luonnollisia, eivätkä he pääse Jumalan eteen, elleivät tee parannusta ja hautaa saastaista mielenlatuaan kokonaan pois ja tee täydellistä parannusta Jumalan tahdon mukaisesti.

      • Onko joku sääntö päästä Jumalan eteen?

        Miten sinä siihen pääset noin loukkaavalla puheella?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko joku sääntö päästä Jumalan eteen?

        Miten sinä siihen pääset noin loukkaavalla puheella?

        Etkö tunnekaan Raamattua? 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tunnekaan Raamattua? 😆

        Että Jumalan eteen noin loukkaavalla puheella. Saattaa toteutua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että Jumalan eteen noin loukkaavalla puheella. Saattaa toteutua.

        Et tunne Raamattus vaan höpiset älyttömyyksiäsi vuodesta toiseen. Poikasi varmaan häpeää sinua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Raamattus vaan höpiset älyttömyyksiäsi vuodesta toiseen. Poikasi varmaan häpeää sinua.

        Kyllä sinulla on paha suu. Se on Raamatussa paha asia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kyllä sinulla on paha suu. Se on Raamatussa paha asia.

        Saat juuri sen mitä ansaitset!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saat juuri sen mitä ansaitset!

        Raamattu tuomitsee sinut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu tuomitsee sinut.

        Sinut ja se toinen Iihava on jo tuomittu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinut ja se toinen Iihava on jo tuomittu.

        Sinä kuitenkin jaksat vaan jatkaa kurakkopainia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinut ja se toinen Iihava on jo tuomittu.

        Sinun tuomiolla ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun tuomiolla ei ole mitään merkitystä.

        Jumala tuomitsee kaksi Hínttiä siellä.

        OIet surkein tapaus koskaan.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Sinä kuitenkin jaksat vaan jatkaa kurakkopainia.

        Sellaista painia sinulla homolla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala tuomitsee kaksi Hínttiä siellä.

        OIet surkein tapaus koskaan.

        Milloin Jumala niin sanoi? Eikö se sinua tuomitse?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Milloin Jumala niin sanoi? Eikö se sinua tuomitse?

        Sinut ja sen toisen Iihavan Hinaajan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista painia sinulla homolla.

        Puhu vain itsestäsi. Tämäkin kesä kulunut sinulla taas homorummuttaen aamusta iltaan.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Puhu vain itsestäsi. Tämäkin kesä kulunut sinulla taas homorummuttaen aamusta iltaan.

        Ei vaan sinä Híntti puhuit itsestäsi.

        Selllaista painia sinulla homolla tosiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tunne Raamattus vaan höpiset älyttömyyksiäsi vuodesta toiseen. Poikasi varmaan häpeää sinua.

        Kaikki häpeävät niitä kahta Iihavaa.

        Koko Jurva toivoo että häipyisivät pois.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan sinä Híntti puhuit itsestäsi.

        Selllaista painia sinulla homolla tosiaan.

        Teet varmaankin kohta ennätyksen näissä homo aloituksissa.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Teet varmaankin kohta ennätyksen näissä homo aloituksissa.

        Sellainen ennnätys sinulla homolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista painia sinulla homolla.

        Sellainen painiva homo siis olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen painiva homo siis olet?

        Itsestäsi taa toki kirjoitat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki häpeävät niitä kahta Iihavaa.

        Koko Jurva toivoo että häipyisivät pois.

        Tänään pelkäsivät että lähdemme pois. Mutta kaikki hyvin: menemme Kotoosaan vielä monta kertaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tänään pelkäsivät että lähdemme pois. Mutta kaikki hyvin: menemme Kotoosaan vielä monta kertaa.

        Sinä otat kaikki vitsit tosissasi. 😆

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tänään pelkäsivät että lähdemme pois. Mutta kaikki hyvin: menemme Kotoosaan vielä monta kertaa.

        Mitä vielä syöt?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tänään pelkäsivät että lähdemme pois. Mutta kaikki hyvin: menemme Kotoosaan vielä monta kertaa.

        Olisiko se toinen Iihava sielläkin munasillaan
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tänään pelkäsivät että lähdemme pois. Mutta kaikki hyvin: menemme Kotoosaan vielä monta kertaa.

        Kahden Iäskin rahat kelpaavat niille toki.

        Muuten suuri inho.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kahden Iäskin rahat kelpaavat niille toki.

        Muuten suuri inho.

        On ollut pelkkää ystävällisyyttä, joten "suuri inho" on suurta liioittelua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On ollut pelkkää ystävällisyyttä, joten "suuri inho" on suurta liioittelua.

        Kuten sanoin, ToIIojen raha keIpaa.

        Totuus on toinen, suuri inho teitä kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen painiva homo siis olet?

        Sellainen tosiaan olet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten sanoin, ToIIojen raha keIpaa.

        Totuus on toinen, suuri inho teitä kohtaan.

        Jos inhoa olisi, niin emme kävisi missään ostelemassa eikä syömässä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos inhoa olisi, niin emme kävisi missään ostelemassa eikä syömässä.

        Ette te mitään ostele, ja käytte kympin lounailla heti kun baari aukeaa.
        Mitäs loppupäivän syötte? Tekohampaitanne?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ette te mitään ostele, ja käytte kympin lounailla heti kun baari aukeaa.
        Mitäs loppupäivän syötte? Tekohampaitanne?

        Lounas on 12,30. Keitto 7 euroa. Pizza 13 euroa, siellä on hiljaista. Säläisellä eläkealennuksella jotain 10 euroa seisova pöytä, Popian ruoka 9 euroa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lounas on 12,30. Keitto 7 euroa. Pizza 13 euroa, siellä on hiljaista. Säläisellä eläkealennuksella jotain 10 euroa seisova pöytä, Popian ruoka 9 euroa.

        Halpaa syöt aina. Mutta et sinä tuolla koko päivää pärjää.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lounas on 12,30. Keitto 7 euroa. Pizza 13 euroa, siellä on hiljaista. Säläisellä eläkealennuksella jotain 10 euroa seisova pöytä, Popian ruoka 9 euroa.

        Et enää viitsi edes itse tehdä sörsseleitäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et enää viitsi edes itse tehdä sörsseleitäsi.

        Mitä siitä, kun ne eivät sinulle kelpaa. Jätän tekemättä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Halpaa syöt aina. Mutta et sinä tuolla koko päivää pärjää.

        Nuo ovat eri paikkojen tarjontaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä siitä, kun ne eivät sinulle kelpaa. Jätän tekemättä.

        Olet laiska ja kuutio vielä laiskempi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Nuo ovat eri paikkojen tarjontaa.

        Mitä loppupäivän mähkitte?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Nuo ovat eri paikkojen tarjontaa.

        OIette järkyttävän Iihavia.

        Etkö ymmärrä hävetä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä siitä, kun ne eivät sinulle kelpaa. Jätän tekemättä.

        Ruokamyrkytyksen alituinen vaara siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Milloin Jumala niin sanoi? Eikö se sinua tuomitse?

        ’He saavat palkkansa’!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Lounas on 12,30. Keitto 7 euroa. Pizza 13 euroa, siellä on hiljaista. Säläisellä eläkealennuksella jotain 10 euroa seisova pöytä, Popian ruoka 9 euroa.

        No ei nyt sivistynyt ihminen kirjoittele päivittäin tekemisiään ja ruuan hintoja!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei nyt sivistynyt ihminen kirjoittele päivittäin tekemisiään ja ruuan hintoja!

        On hyvä tietää miten asiat ovat. Espanjassa meillä on lempipaikka, jossa 7.90 maksaa alku- ja pääruoka, sekä jälkiruoka. Viinipullon hinta on 7 euroa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ’He saavat palkkansa’!

        Ei kuulosta Jumalalta.

        Oletko vähän seonnut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ruokamyrkytyksen alituinen vaara siellä.

        Ei minun ruuilla 50 vuoteen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On hyvä tietää miten asiat ovat. Espanjassa meillä on lempipaikka, jossa 7.90 maksaa alku- ja pääruoka, sekä jälkiruoka. Viinipullon hinta on 7 euroa.

        Kaksi mässäävää ja Iihavaa ToIIoa.

        Ketään ei kiinnosta teidän surkea elämä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        On hyvä tietää miten asiat ovat. Espanjassa meillä on lempipaikka, jossa 7.90 maksaa alku- ja pääruoka, sekä jälkiruoka. Viinipullon hinta on 7 euroa.

        Ihan kuin joku 6-vuotias luettelee karkkipussia .

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko joku sääntö päästä Jumalan eteen?

        Miten sinä siihen pääset noin loukkaavalla puheella?

        On.

    • Anonyymi

      Kannattaa lähestyä Päiviä ja Niiloa, jotka yrittivät estää vähemmsitöjen pääsyn Riihimäen Kirkkoon.

      Sari Esayah myös KD kera harjoittaa osaltaan kansanmurhia ja ovat Israelin puolelle sekä Suomi vie aseita ja tapaattaa viattomia juuri Kirkkoon iski Israel tehdään kansanmurhaa.

      Tämä Netanjahu , Trump ja Putin tulee päästää päiviltä pian.

      Mutta nämä Raamattu kassialmat Räsässet jne ovat todella epävakaita ja Toivotaan, että Päivi saa vielä tuomion vähemmsitöjen sortamisesta. Mistä näitä kylmiä ihmisiä sikiää ja eihän PÄivi oel koskaan hoitanut lapsia kun olivat pieniä vaaan Niilo teki työt ja Päivi kulki Raamattu sylissä.

      Uskovaisia, tekopyhiä ja todella epäterveitä kylmiä ihmisiä, mistä näitä sikiää. Iljettäviä.

      • Anonyymi

        Vaikuta kovin tasapainottomalta ja vihaa tihkuvalta hompottajalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuta kovin tasapainottomalta ja vihaa tihkuvalta hompottajalta.

        Hyvä analyysi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä analyysi.

        Suoraa puhetta

    • Anonyymi

      Vaihda kuule jo levyä!

      • Anonyymi

        Soita sinä omiasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soita sinä omiasi!

        Yes!

    • Anonyymi

      Kyllä tämä ihan selvä asia on . Turha kinata.

      • Anonyymi

        En kinaa.,

    • Anonyymi

      Aitolaisten mukaan:
      "Ihmiset eivät kirjoittaneet raamattua.
      -umala pudotti sen taivaasta"

      • Anonyymi

        Ihan omaa potaskaasi.

    • Anonyymi

      Aloittaja todistaa hienosti, etteivät samaa sukupuolta olevat voi solmia avioliittoa Raamatussa kerrotulla tavalla sen enempää kuin me heterotkaan.
      Hienoa, miten viidennen herätysliikkeen miehet ovat punninneet Raamatun sanoilla Kristillisen avioliiton ja toivotaan Eduskunnan säätävän nopealla aikataululla maistraatin ainoaksi avioliittoon vihkijäksi Suomessa.

      • Anonyymi

        Mikä se mainitsrmasi Raamatussa kerrottu tapa on?
        Minusta tässä otetaan kantaa vain siiven KETKÄ voivat solmia Jumalan hyväksymän avioliiton.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se mainitsrmasi Raamatussa kerrottu tapa on?
        Minusta tässä otetaan kantaa vain siiven KETKÄ voivat solmia Jumalan hyväksymän avioliiton.

        Ja mikäs on Jumalan hyväksymä avioliitto? Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla, eikä se ainakaan Raamatun mukaan mennyt

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja mikäs on Jumalan hyväksymä avioliitto? Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla, eikä se ainakaan Raamatun mukaan mennyt

        Etkö vieläkään ymmärrä, että avioliiton on kautta aikain muodostanut mies ja nainen.
        Oletko tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö vieläkään ymmärrä, että avioliiton on kautta aikain muodostanut mies ja nainen.
        Oletko tyhmä?

        Tyhmä se on!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö vieläkään ymmärrä, että avioliiton on kautta aikain muodostanut mies ja nainen.
        Oletko tyhmä?

        Nykyään miehiä ja naisia on miljardeja. Kaikkeen lähtöön. Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla.

        Nykyään myös kaksi samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olemassa.

        Ja mikä on se Jumalan hyväksymä avioliitto? Se kun on ollut niin hiljaa. Vaikuttaa siltä, että avioliitto on ihmisten oma asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se mainitsrmasi Raamatussa kerrottu tapa on?
        Minusta tässä otetaan kantaa vain siiven KETKÄ voivat solmia Jumalan hyväksymän avioliiton.

        Raamatustahan voit lukea miten avioliitto tuhansia vuosia sitten solmittiin silloista lainsäädännön vaatimuksia ja/tai paikallisia tapoja noudattaen.
        Vertaamalla niitä Kristillisen avioliiton sekä avioliittolakimme ehtoihin, voit todeta asian.
        Miksi minun pitäisi kopioida sinulle kohtia joita on kerrottu aloituksessa?

        Laita ne Raamatun kohdat mistä olet nuo lukenut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Nykyään miehiä ja naisia on miljardeja. Kaikkeen lähtöön. Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla.

        Nykyään myös kaksi samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat olemassa.

        Ja mikä on se Jumalan hyväksymä avioliitto? Se kun on ollut niin hiljaa. Vaikuttaa siltä, että avioliitto on ihmisten oma asia.

        Ei se avioliittoa miksikään muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se avioliittoa miksikään muuta.

        Ei todellakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatustahan voit lukea miten avioliitto tuhansia vuosia sitten solmittiin silloista lainsäädännön vaatimuksia ja/tai paikallisia tapoja noudattaen.
        Vertaamalla niitä Kristillisen avioliiton sekä avioliittolakimme ehtoihin, voit todeta asian.
        Miksi minun pitäisi kopioida sinulle kohtia joita on kerrottu aloituksessa?

        Raamattu kertoo häiden vietosta. Ja kun mies yhtyi naiseen, niin hänestä tuli hänen vaimonsa.

        Siinä Raamatun tyyli.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu kertoo häiden vietosta. Ja kun mies yhtyi naiseen, niin hänestä tuli hänen vaimonsa.

        Siinä Raamatun tyyli.

        Niin, etkös sinäkin tehnyt juuri niin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, etkös sinäkin tehnyt juuri niin?

        Piti kirkossa vihkiä avioliittoon.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Piti kirkossa vihkiä avioliittoon.

        Niin, sitten sait pimppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sitten sait pimppiä.

        Sitä se jyysti yli 20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä se jyysti yli 20 vuotta.

        Ja on sitten niin homppelia niin homppelia. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja on sitten niin homppelia niin homppelia. 😆

        Sa se!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita ne Raamatun kohdat mistä olet nuo lukenut.

        Kohdathan on esitelty palstalla lukuisia kertoja ja taasko ne pitäisi sinulle kirjoittaa?
        Minkäänlaista avioliittoa ei voida solmia Raamatun kirjoituksissa kerrotulla tavalla lainsäädännöstämme johtuen.
        Voisit lopettaa leikittelysi asialla jonka pitäisi olla jokaiselle Kristilliseen avioliittoon vihitylle selvä asia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja on sitten niin homppelia niin homppelia. 😆

        Onneksi myöhemmin huomasin, että olin elänyt väärää elämää. Mikään minulla ei mennyt niin, että olisin voinut alkaa elämään miehen kanssa. Ei tullut yhtään tilaisuutta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onneksi myöhemmin huomasin, että olin elänyt väärää elämää. Mikään minulla ei mennyt niin, että olisin voinut alkaa elämään miehen kanssa. Ei tullut yhtään tilaisuutta.

        Paneskelit päiviä yli 20 vuotta tyytyväisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohdathan on esitelty palstalla lukuisia kertoja ja taasko ne pitäisi sinulle kirjoittaa?
        Minkäänlaista avioliittoa ei voida solmia Raamatun kirjoituksissa kerrotulla tavalla lainsäädännöstämme johtuen.
        Voisit lopettaa leikittelysi asialla jonka pitäisi olla jokaiselle Kristilliseen avioliittoon vihitylle selvä asia.

        Miltä tuntuu kun jäit taas kiinni valheista?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paneskelit päiviä yli 20 vuotta tyytyväisenä.

        Ajattelin eroa pitkään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ajattelin eroa pitkään.

        Olut tyytyväinen kun sait pimppiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olut tyytyväinen kun sait pimppiä.

        Tyytyväinen oli yli 20 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyytyväinen oli yli 20 vuotta.

        Ei homot noin pysty tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei homot noin pysty tekemään.

        Ei mitenkään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu kertoo häiden vietosta. Ja kun mies yhtyi naiseen, niin hänestä tuli hänen vaimonsa.

        Siinä Raamatun tyyli.

        Olet miesvaimo. Kuutio ei koskaan tee mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet miesvaimo. Kuutio ei koskaan tee mitään.

        Pientä on tuonkin tekemiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pientä on tuonkin tekemiset.

        Koska ei osaa mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska ei osaa mitään.

        Kaksi TäysToIIoa Jurvassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onneksi myöhemmin huomasin, että olin elänyt väärää elämää. Mikään minulla ei mennyt niin, että olisin voinut alkaa elämään miehen kanssa. Ei tullut yhtään tilaisuutta.

        Leikit heteroa 21 vuoden, vaikka olet aina tosiaan ollut naismainen HlNTTl.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leikit heteroa 21 vuoden, vaikka olet aina tosiaan ollut naismainen HlNTTl.

        Kaikki lähti siitä kun en saanut kontaktia kenenkään mieheen. Torjuntaa lopulta tuli.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaikki lähti siitä kun en saanut kontaktia kenenkään mieheen. Torjuntaa lopulta tuli.

        Pillu kelpasi sinulle oikein huvin yli 20 vuotta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaikki lähti siitä kun en saanut kontaktia kenenkään mieheen. Torjuntaa lopulta tuli.

        Teillä molemmilla on suvussa mielenterveysongelmia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Teillä molemmilla on suvussa mielenterveysongelmia.

        Sinulla ei? Oli kuitenkin vaikea muodostaa suhdetta, kun ei tullut vastakaikua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaikki lähti siitä kun en saanut kontaktia kenenkään mieheen. Torjuntaa lopulta tuli.

        Olit niin ruma jo silloinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pientä on tuonkin tekemiset.

        Turre viettää tällä palstalla 18 tuntia päivässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit niin ruma jo silloinkin.

        Tytöt tykkäs.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla ei? Oli kuitenkin vaikea muodostaa suhdetta, kun ei tullut vastakaikua.

        Olit senkin suhteen nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit senkin suhteen nainen.

        Myöhemmin meni paremmin. Kaksi suhdetta miesten kanssa.. 20 vuotta näin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Myöhemmin meni paremmin. Kaksi suhdetta miesten kanssa.. 20 vuotta näin.

        Olet naismainen etkä voi sille mitään. Otat aina naisen roolin, myös tällä palstalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet naismainen etkä voi sille mitään. Otat aina naisen roolin, myös tällä palstalla.

        Sinun rooli on parempi. Ivailu ja solvaaminen..

        Todella hieno elämä sinulla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun rooli on parempi. Ivailu ja solvaaminen..

        Todella hieno elämä sinulla.

        OIet mestari soIvaaja ja vaIehtelija.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun rooli on parempi. Ivailu ja solvaaminen..

        Todella hieno elämä sinulla.

        Miksi pilkkaat täällä poikasi Timon uskoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pilkkaat täällä poikasi Timon uskoa?

        Koska on törkeä

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tytöt tykkäs.

        Sellaista Iuulit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä tuntuu kun jäit taas kiinni valheista?

        Raamatussa on kerrottu Jumalan tahdon mukainen avioliitto miehen ja naisen välillä,. Yritäpä solmia Kristillinen avioliitto Suomessa samalla tavalla aloittaen vaikkapa avioliiton ehtojen sekä lainsäädäntömme vaatimukset täyttäen.
        Annoitkohan nyt tietoisesti väärän todistuksen lähimmäisestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet naismainen etkä voi sille mitään. Otat aina naisen roolin, myös tällä palstalla.

        Totta!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Myöhemmin meni paremmin. Kaksi suhdetta miesten kanssa.. 20 vuotta näin.

        Hän kertoo kaikki omat asiat täällä, olis psykologille mielenkiintoinen tapaus!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinun rooli on parempi. Ivailu ja solvaaminen..

        Todella hieno elämä sinulla.

        Sitä saat takaisin mitä muille täällä vittuilet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa on kerrottu Jumalan tahdon mukainen avioliitto miehen ja naisen välillä,. Yritäpä solmia Kristillinen avioliitto Suomessa samalla tavalla aloittaen vaikkapa avioliiton ehtojen sekä lainsäädäntömme vaatimukset täyttäen.
        Annoitkohan nyt tietoisesti väärän todistuksen lähimmäisestäsi?

        ” aloittaen vaikkapa avioliiton ehtojen sekä lainsäädäntömme vaatimukset täyttäen.”

        Voitko tarkentaa näitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitä saat takaisin mitä muille täällä vittuilet!

        Että vittuilen. Niin ei ole minulle koskaan ennen sanottu.

        Voit varmaan miettiä itseäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hän kertoo kaikki omat asiat täällä, olis psykologille mielenkiintoinen tapaus!

        Olen aina ollut avoin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista Iuulit.

        Ei, vaan näin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pilkkaat täällä poikasi Timon uskoa?

        En tiedä hänen uskostaan mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä hänen uskostaan mitään.

        Itse olet sanonut, että hän on syvästi uskovainen kuten ex-vaimosikin. Timo kulkee aina iso risti kaulassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että vittuilen. Niin ei ole minulle koskaan ennen sanottu.

        Voit varmaan miettiä itseäsi.

        Sitä taas myös takaisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä taas myös takaisin!

        Kyllä, turren on turha uhriutua kun itse on kiusaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, turren on turha uhriutua kun itse on kiusaaja.

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä hänen uskostaan mitään.

        Miksi vaIehtelet jälleen🤔

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei, vaan näin.

        Luulit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi vaIehtelet jälleen🤔

        En valehtele koskaan. Kyllä minä oman poikani tunnen. Sinä et.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, turren on turha uhriutua kun itse on kiusaaja.

        Kerro ketä kiusaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet sanonut, että hän on syvästi uskovainen kuten ex-vaimosikin. Timo kulkee aina iso risti kaulassa.

        En muista tapausta. En ole saanut kuvaa, että olisi ollut syvästi uskovainen. Entisellä vaimollani usko on hulluutta. Siksi ero tulikin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En muista tapausta. En ole saanut kuvaa, että olisi ollut syvästi uskovainen. Entisellä vaimollani usko on hulluutta. Siksi ero tulikin.

        Leikit taas muistumatonta kun jäit valheesta kiinni. 😆 Vaimosi oli hullu vain kun nai sinut ja teki sinulle lapsia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leikit taas muistumatonta kun jäit valheesta kiinni. 😆 Vaimosi oli hullu vain kun nai sinut ja teki sinulle lapsia.

        Ei hän erota halunnut.

        Minulle poika on sellainen kuin olen hänet oppinut tuntemaan. Uskovaisuutta ei näy, mutta jalkapallossa huoltajan homma on intohimo.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En valehtele koskaan. Kyllä minä oman poikani tunnen. Sinä et.

        VaIehtelet taas aivan jatkuvasti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro ketä kiusaan.

        Uskovia, Lavia, Mirjamia, Hirsigrillin myyjää.

        Siinä muutama aluksi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En muista tapausta. En ole saanut kuvaa, että olisi ollut syvästi uskovainen. Entisellä vaimollani usko on hulluutta. Siksi ero tulikin.

        Vetoat valehtelujasi jatkuvasti ”huonoon muistiin”.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskovia, Lavia, Mirjamia, Hirsigrillin myyjää.

        Siinä muutama aluksi.

        Miten minä uskovia kiusaan? Tai muita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        VaIehtelet taas aivan jatkuvasti.

        Ai, sinä tunnet poikani, mutta minä en.

        On jo aivan sairasta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja mikäs on Jumalan hyväksymä avioliitto? Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla, eikä se ainakaan Raamatun mukaan mennyt

        Ei tämä nyt ihan normaalilta vaikuta, jo ala-asteella nämä asiat on ihan selviä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En muista tapausta. En ole saanut kuvaa, että olisi ollut syvästi uskovainen. Entisellä vaimollani usko on hulluutta. Siksi ero tulikin.

        Hulluutta oli se, kun itse hylkäsit Jumalan ja otit pirulaisen tilalle, joka nauraa sulle!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hulluutta oli se, kun itse hylkäsit Jumalan ja otit pirulaisen tilalle, joka nauraa sulle!

        En ole hylännyt Jumalaa, vaan en huomannut Jumalaa missään. Sitten olinkin ateisti lopulta Raamatun lukemisen jälkeen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tämä nyt ihan normaalilta vaikuta, jo ala-asteella nämä asiat on ihan selviä.

        Täällä ei vaan näytetä tietävän milloin avioliitto Eurooppaan tuli. Ilman Raamattua ja Jumalaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja mikäs on Jumalan hyväksymä avioliitto? Eurooppaan avioliitto tuli 1000-luvulla, eikä se ainakaan Raamatun mukaan mennyt

        Jeesuskin oli häissä, varmasti montakin kertaa!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Myöhemmin meni paremmin. Kaksi suhdetta miesten kanssa.. 20 vuotta näin.

        Siis onko sulla kahden eri miehen kanssa ollut suhde!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerro ketä kiusaan.

        Jumalaa, Luojaasi ja pahemman kerran!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En ole hylännyt Jumalaa, vaan en huomannut Jumalaa missään. Sitten olinkin ateisti lopulta Raamatun lukemisen jälkeen.

        Ja omatunto puhdistui?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja omatunto puhdistui?

        Ei, vaan Raamattu paljasti totuuden. Ja johti ateismin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis onko sulla kahden eri miehen kanssa ollut suhde!

        Ensin yhden miehen kanssa pari vuotta, ja sitten kohta 18 vuotta yhdessä toisen kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalaa, Luojaasi ja pahemman kerran!

        Ei minua ole luotu.

        Miten sinun Jumalaa kiusataan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuskin oli häissä, varmasti montakin kertaa!

        Eurooppaan tuli avioliitto 1000-luvulla. Ja siihen tarvitaan muutakin kuin häiden vietto.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ensin yhden miehen kanssa pari vuotta, ja sitten kohta 18 vuotta yhdessä toisen kanssa.

        Jämäosastoa molemmat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jämäosastoa molemmat.

        Rakkaus on ratkaissut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Leikit taas muistumatonta kun jäit valheesta kiinni. 😆 Vaimosi oli hullu vain kun nai sinut ja teki sinulle lapsia.

        Kaikkia sinäkin hulluksi sanot. Vaimoni oli vain uskonhullu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kaikkia sinäkin hulluksi sanot. Vaimoni oli vain uskonhullu.

        OIet täysi sekopää.

    • Anonyymi

      Ei se kait hirveästi opeta. Kertoopahan yhden homojengipäällikön itsetuhoisesta elämästä.

      • Anonyymi

        Mitähän sinä olet lukenut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän sinä olet lukenut?

        Älytöntä juttua suoltaa.

    • Anonyymi

      Jeesus tulee

    • Anonyymi

      Todella hyvä aloitus, joka kertoo laatijansa uskosta Jumalan sanaan. Tuhansia vuosia sitten annettuja sanoja voi siis kuka tahansa muuttaa mielensä mukaan ja sitten julistaa Raamatullisena totuutena omia mielipiteitään.
      Todella hienoa tuoda esiin kyseisen herätysliikkeen aitous, jolloin ihmiset jotka oikeasti uskovat Jumalan Sanaan tietävät karttaa heitä kuten Raamattukin kehottaa tekemään.

      • Anonyymi

        Kerrotko mitä sanoja aloittaja on muuttanut.

      • Raamattu vaan ei opeta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Yleensäkin avioliitto on tullut paljon myöhemmin Eurooppaan kuin Raamattu. Siitä ei ole avioliittoon vihkimistä katsottu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu vaan ei opeta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Yleensäkin avioliitto on tullut paljon myöhemmin Eurooppaan kuin Raamattu. Siitä ei ole avioliittoon vihkimistä katsottu.

        Ei tietenkään, samasta syystä kuin ei opeta ihmisen ja lampaan avioliitosta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään, samasta syystä kuin ei opeta ihmisen ja lampaan avioliitosta.

        Olet huono vitsiniekka.

        Raamattu opettaa tai kertoo menneestä ajasta. Nykyään kaikki on toisin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olet huono vitsiniekka.

        Raamattu opettaa tai kertoo menneestä ajasta. Nykyään kaikki on toisin.

        Täällä kerrotaan toisaalta Totuus Jurvan kahdesta Iihavasta ja naismaisesta ToIIosta.

        Päivittäin.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kerrotaan toisaalta Totuus Jurvan kahdesta Iihavasta ja naismaisesta ToIIosta.

        Päivittäin.
        🤓

        Eipä ole huomattu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eipä ole huomattu.

        Et ikinä huomaa mitään.

        Eipä siis mitään uutta kohdallasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et ikinä huomaa mitään.

        Eipä siis mitään uutta kohdallasi.

        Huomaan taas, että hoet yhtä ja samaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Huomaan taas, että hoet yhtä ja samaa.

        Taas hoet samaa vaIhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko mitä sanoja aloittaja on muuttanut.

        Missä niin sanoi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas hoet samaa vaIhetta.

        Se on ihan pimeä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu vaan ei opeta mitään samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Yleensäkin avioliitto on tullut paljon myöhemmin Eurooppaan kuin Raamattu. Siitä ei ole avioliittoon vihkimistä katsottu.

        Nyt loppuu tähän nämä samat kommentit, kyllä totuus tiedetään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko mitä sanoja aloittaja on muuttanut.

        Voitko laittaa Raamatun kirjoituksista /Kirkkoraamatusta kohdan jossa kielletään samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto ja kerrotaan homoseksuaalisuuden olevan syntiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tietenkään, samasta syystä kuin ei opeta ihmisen ja lampaan avioliitosta.

        Suomessa kellään ei ole oikeutta vihkiä avioliittoon ihmistä lampaan kanssa, avioliittosi ei siis ilmeisestikään ole Suomessa juridisesti pätevä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voitko laittaa Raamatun kirjoituksista /Kirkkoraamatusta kohdan jossa kielletään samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto ja kerrotaan homoseksuaalisuuden olevan syntiä?

        Se on jo niin monta kertaa JumalanSanassa sanottu!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on jo niin monta kertaa JumalanSanassa sanottu!

        Ei kuitenkaan kielletä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Ei myöskään homoseksuaalisuus voi olla syntiä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei kuitenkaan kielletä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Ei myöskään homoseksuaalisuus voi olla syntiä.

        Torre hakee koko ajan hyväksyntää homoliitolle, mutta sitä ei koskaan tule!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Torre hakee koko ajan hyväksyntää homoliitolle, mutta sitä ei koskaan tule!

        Minun ja mieheni avioliitto on hyväksytty jo aikaa sitten.

    • Anonyymi

      Riihimäen Luterilaisessa seurakunnassa on papin virassa julki lesbo. Siinä syy miksi erosin Luterilaisesta seurakunnasta.

      • Räsänen jatkaa siinä jäsenenä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Räsänen jatkaa siinä jäsenenä.

        Mistä sinä tiedät, että jatkaa? Oletko puhunut hänen kanssaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät, että jatkaa? Oletko puhunut hänen kanssaan?

        Hän ei eronnutkaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hän ei eronnutkaan.

        Onko sinulla kuonokoppa kun Kuutio sinua jyystää?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hän ei eronnutkaan.

        Mistä sinä sen tiedät?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Räsänen jatkaa siinä jäsenenä.

        Ei kai se nyt Päivin syy ole, jos joku tekee syntiä noin julkisesti!

      • Anonyymi

        Oikein teit.

    • Anonyymi

      HOMOT JA LESBOT ON JUMALALLE KAUHISTUS. HEIDÄN TULISI HYLJÄTÄ SYNTINSÄ. RAAMATUSSA SELKEESTI SANOTAAN KUN TE SYNTINNE HYLKÄÄTTE MINÄ SIUNAAN TEITÄ. JUMALA EI SIUNAA SYNTIJÄ TIETÄKÄÄ TÄMÄ

      • Tiedä se, että ketään ei kiinnosta tuo. On jo aivan liikaa hoettu asia. Et edes voi tietää mitä joku Jumala on heistä mieltä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tiedä se, että ketään ei kiinnosta tuo. On jo aivan liikaa hoettu asia. Et edes voi tietää mitä joku Jumala on heistä mieltä.

        Sellaista lätinää taas hoet, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista lätinää taas hoet, RumaJammu.
        🤓

        Et voi tietää, joten turhaa siinä urvellat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et voi tietää, joten turhaa siinä urvellat.

        Tiedän kaiken, RumaJammu.

        Lopes örveltäminen sen toisen Iäskin kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kaiken, RumaJammu.

        Lopes örveltäminen sen toisen Iäskin kanssa.

        Onko Jumala muka sinulle jotain sanonut. En usko.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko Jumala muka sinulle jotain sanonut. En usko.

        Mitä sinulle kuuluu kenenkään Jumala suhde?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko Jumala muka sinulle jotain sanonut. En usko.

        Ketään ei kiinnosta mieIipiteesi, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinulle kuuluu kenenkään Jumala suhde?

        Hän kun esitti siihen malliin, että tietää mitä Jumala on mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei kiinnosta mieIipiteesi, RumaJammu.
        🤓

        Älä yllätä sitä, se ei ole terve!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä yllätä sitä, se ei ole terve!

        Ja sinä olet terve???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yllätä sitä, se ei ole terve!

        Joo, paras vain skipata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, paras vain skipata.

        Niin olen tehnyt jo vuosia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olen tehnyt jo vuosia

        Sama täällä. !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä yllätä sitä, se ei ole terve!

        Olen huomannut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja sinä olet terve???

        Meninkö tämäkin armonpäivä taas hukkaan!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja sinä olet terve???

        Sinuun verrattuna kaikki tällä ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinuun verrattuna kaikki tällä ovat.

        Toden totta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, paras vain skipata.

        Näin teenkin.

    • Anonyymi

      Mitä opettaa Päivi Räsänen...?

      • Anonyymi

        Juuri kuten aloituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri kuten aloituksessa.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri kuten aloituksessa.

        Opettaako kyseinen kansanedustajamme oikeasti siis sellaisten asioiden olevan kiellettyjä, joita lainsäädäntömme ei kiellä vaan todistaa hyväksyttäviksi ja toimii kuitenkin kyseisen lainsäädäntömme suojissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettaako kyseinen kansanedustajamme oikeasti siis sellaisten asioiden olevan kiellettyjä, joita lainsäädäntömme ei kiellä vaan todistaa hyväksyttäviksi ja toimii kuitenkin kyseisen lainsäädäntömme suojissa?

        Raamatun moraali on ihan eri tasolla kuin maallisen lain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun moraali on ihan eri tasolla kuin maallisen lain.

        Aivan. Raamatussa saa tappaa surutta ja pitää useita vaimoja ja sivuvaimoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun moraali on ihan eri tasolla kuin maallisen lain.

        Kyllä, maalliset lait ovat ihmisten äänestyksiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, maalliset lait ovat ihmisten äänestyksiä.

        Parempi se kuin ottaa mallia Raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, maalliset lait ovat ihmisten äänestyksiä.

        Todellakin ovat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Parempi se kuin ottaa mallia Raamatusta.

        Mistä pervoilukirjoista otat mallia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä pervoilukirjoista otat mallia?

        En mistään. Olen lainkuuliainen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En mistään. Olen lainkuuliainen.

        Miten Jumalanlaki?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten Jumalanlaki?

        Niitä ei meikäläinen voi Suomessa noudattaa. Olen sen verran lainkuuliainen.

    • Anonyymi

      Hyvin perusteltu.

      • Anonyymi

        Kyllä, ei jäänyt mitään kysyttävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ei jäänyt mitään kysyttävää.

        Niin pitäisi ollakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ei jäänyt mitään kysyttävää.

        Olit toki lukenut saman jo aiemmin, kauanhan se on ollut esillä gotquestions.orgissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olit toki lukenut saman jo aiemmin, kauanhan se on ollut esillä gotquestions.orgissa.

        Mitä höpötät?

    • Anonyymi

      Raamattu on pienen kirjurijoukon tuottamaa tekstiä, eikä se opeta mitään.

      • Anonyymi

        Ei sinulle opetakaan.

      • Anonyymi

        Ihan oikeesti, valehtelijatrollille vaikea ymmärtää, mutta Raamatun tekstit ovat suurimalta osalta tunnettua ja tieteellisesti tutkittua perimätietoa, niitä samoja nuotiokertomuksia, joita myös temppeleissä luettiin. Mutta tekstien arvo ei tuollaisista trollien valheista yhtään vähene.

        Ei siis onnistunut trolli alkuunkaan.

        k_v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinulle opetakaan.

        Noudatatko siis itse aloituksessa mainittuja Raamatunkohtia kaikessa elämässäsi kirjaintakaan muuttamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noudatatko siis itse aloituksessa mainittuja Raamatunkohtia kaikessa elämässäsi kirjaintakaan muuttamatta?

        Kyllä, etkö sinä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeesti, valehtelijatrollille vaikea ymmärtää, mutta Raamatun tekstit ovat suurimalta osalta tunnettua ja tieteellisesti tutkittua perimätietoa, niitä samoja nuotiokertomuksia, joita myös temppeleissä luettiin. Mutta tekstien arvo ei tuollaisista trollien valheista yhtään vähene.

        Ei siis onnistunut trolli alkuunkaan.

        k_v

        Juuri näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, etkö sinä?

        Maallinen lainsäädäntömme estää fyysisen ja psyykkisen väkivallan, vastaan siis etten noudata kyseisiä Raamatunkohtia eikä ole edes tarvetta noudattaa kun en ole herätysliikkeesi jäsen.

        Olet kuitenkin ymmärtänyt, että vain herätysliikkeissä Raamatun sanaa arvostetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuitenkin ymmärtänyt, että vain herätysliikkeissä Raamatun sanaa arvostetaan.

        Näin on.

      • Anonyymi

        Viimeisellä tuomiolla huudat Jumalaa, mutta kukaan ei enää vastaa!

      • Anonyymi

        Kyllä Raamattu opettaa homoudesta ainakin sen, että se on synnillistä toimintaa, josta pitäisi tehdä parannusta ja katumusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamattu opettaa homoudesta ainakin sen, että se on synnillistä toimintaa, josta pitäisi tehdä parannusta ja katumusta.

        Juuri noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamattu opettaa homoudesta ainakin sen, että se on synnillistä toimintaa, josta pitäisi tehdä parannusta ja katumusta.

        Kyllä, pitäisi havahtua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pitäisi havahtua.

        Aamen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, pitäisi havahtua.

        Herätys pitäisi tosiaan tulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maallinen lainsäädäntömme estää fyysisen ja psyykkisen väkivallan, vastaan siis etten noudata kyseisiä Raamatunkohtia eikä ole edes tarvetta noudattaa kun en ole herätysliikkeesi jäsen.

        Mutta olet sentään SETAN jäsen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta olet sentään SETAN jäsen.

        Pidätkö sinä sitä rekisteriä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamattu opettaa homoudesta ainakin sen, että se on synnillistä toimintaa, josta pitäisi tehdä parannusta ja katumusta.

        Missä kohtaa Raamattua on noin kirjoitettu?

        Raamatussa pahat teot ovat yleensä syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta olet sentään SETAN jäsen.

        Sentään en ole SETA:n jäsen, teidän kommenttejanne lukiessa kyllä on käynyt mielessäni liittyä ihmisoikeusjärjestöihin.
        Kuitenkin Raamattu osoittaa kaikella olevan jokin tarkoitus, ehkä liityn sitten kun lapset ovat vähän vanhempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kuitenkin ymmärtänyt, että vain herätysliikkeissä Raamatun sanaa arvostetaan.

        Onko siis tuhansia vuosia sitten annettujen Raamatun Kirjoituksien arvostamista muunnella niitä omien mielipiteiden mukaiseksi ja julistaa sitten Raamatullisena totuutena omia mielipiteitään?
        Jokin aika sitten oikeuskin totesi, ettei Raamatun sanoilla ole minkäänlaista merkitystä nykyelämässä, niitä voi kuka tahansa mielensä mukaan muutella ja sitten omilla muunnoksillaan pyrkiä vaikuttamaan toisten ihmisten oikeudelliseen asemaan ilman vaikutusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viimeisellä tuomiolla huudat Jumalaa, mutta kukaan ei enää vastaa!

        Teidän mukaannehan joudun joka tapauksessa viimeisellä tuomiolla kärsimään ikuisesti kun en ole liittynyt herätysliikkeeseenne maksavaksi jäseneksi.
        Ehtiihän tuon jäsenmaksun hoitamaan myöhemminkin ja käydä altaassa pulahtamassa sekä tunnustaa suullisesti ne pahat tekoni jotka nyt viitsin teidän pyhyyksillenne kertoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Raamattu opettaa homoudesta ainakin sen, että se on synnillistä toimintaa, josta pitäisi tehdä parannusta ja katumusta.

        Vaikka Raamatun kirjoituksiin ei ole kirjattu homouden olevan syntiä, niin teidän pyhän viran kongregaationne on siis todennut sen synniksi josta selviää tekemällä parannuksen ja katumalla. Pitääkö homoseksuaalisten ihmisten lisäksi liittyä maksaviksi jäseniksi herätysliikkeeseen vai riittääkö noi mainitut?

        Mitä se on jos ei syntiä jos sen harjoittajat Jumala hylkää eikä taivasten valtakunta ole heille?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattua on noin kirjoitettu?

        Raamatussa pahat teot ovat yleensä syntiä.

        Et siis tunne Raamattua?
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan oikeesti, valehtelijatrollille vaikea ymmärtää, mutta Raamatun tekstit ovat suurimalta osalta tunnettua ja tieteellisesti tutkittua perimätietoa, niitä samoja nuotiokertomuksia, joita myös temppeleissä luettiin. Mutta tekstien arvo ei tuollaisista trollien valheista yhtään vähene.

        Ei siis onnistunut trolli alkuunkaan.

        k_v

        Justiinsa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätkö sinä sitä rekisteriä?

        Siniunkin nimesi löytyy listasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis tunne Raamattua?
        🤓

        No korjaan. Hyvät teot ovat syntiä Raamatussa.

        Kelpaako tämä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se on jos ei syntiä jos sen harjoittajat Jumala hylkää eikä taivasten valtakunta ole heille?

        Tähän pitäisi saada Jumalan lausunto.

        Vai mitä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tähän pitäisi saada Jumalan lausunto.

        Vai mitä?

        Jumala on hylännyt sinut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        No korjaan. Hyvät teot ovat syntiä Raamatussa.

        Kelpaako tämä?

        Mitkään vaIheesi eivät kelpaa.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tähän pitäisi saada Jumalan lausunto.

        Vai mitä?

        Alahan nyt viimeinkin avautua.

        Miksi se toinen Iihava on jopa vieraiden edessä munasillaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alahan nyt viimeinkin avautua.

        Miksi se toinen Iihava on jopa vieraiden edessä munasillaan?

        En voi tietää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitkään vaIheesi eivät kelpaa.
        🤓

        Aivan. Sanon niin tai toisin päin, noin sinulle kaikki on valetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on hylännyt sinut.

        Tähän pitäisi saada Jumalan lausunto.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Aivan. Sanon niin tai toisin päin, noin sinulle kaikki on valetta.

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

        Hyvä että myönnät.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tähän pitäisi saada Jumalan lausunto.

        Jokainen sen näkee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen sen näkee.

        Että on saatu Jumalan lausunto?

        Tokkopa sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se on jos ei syntiä jos sen harjoittajat Jumala hylkää eikä taivasten valtakunta ole heille?

        Raamattu kieltää ankarin sanoin teidän miesten makaamisen toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa on maattu Raamatussa tuhansia vuosia sitten.
        Teitä ei kielletty esimerkiksi yhtymästä toisiinne, osaatko vihdoinkin kertoa Raamatun sanojen vahvistamalla tavalla miten te tuon temppunne toisillenne teette?
        Ja makaatteko te oikeasti muijanne kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa?

        Ihan samalla tavalla työnnellän eestaas.
        Miten sitten sinä itse?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla työnnellän eestaas.
        Miten sitten sinä itse?

        Riippuu siitä mihin tyynnellään.

        Homot eivät yleensä makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Riippuu siitä mihin tyynnellään.

        Homot eivät yleensä makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Sinua on lykitty tuhansia kertoja perään.

      • torre3
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua on lykitty tuhansia kertoja perään.

        Tekisi kymmeniä kertoja päivässä. Sinua on mahdotonta uskoa missään asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan samalla tavalla työnnellän eestaas.
        Miten sitten sinä itse?

        Meillä mies ei makaa vaimoaan, meillä on vaan rakastelemalla laitettu lapsetkin alulleen.
        Teidän miesten välisessä makaamisessa mies pakottaa siemensä paikkaan jossa siitä ei voi kehittyä Jumalan tarkoittama ihminen.
        -vaimoon kuukautisten aikana,
        -mieheen,
        - vaimon luonnonvastaisiin yhteyksiin,
        -eläimeen,
        -antaminen mennä maahan.

        Tuohon lukeutunee myös ehkäisyn käyttö avioseksissä, sekä teidän vanhojen miesten epätoivoiset yritykset hedelmöittää hedelmällisen iän ohittanutta vaimoanne.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tekisi kymmeniä kertoja päivässä. Sinua on mahdotonta uskoa missään asiassa.

        Et osaa edes laskea.

    • Anonyymi

      Se joka pakaraansa levittää, niin levittäköön myös toista pakaraa.

      • Anonyymi

        Turre levittää.

    • Anonyymi

      Kyllä tämä minulle passaa.

    • Anonyymi

      Aloituksen kysymykseen oikea vastaus on siis, että
      Raamattu ei opeta yhtään mitään samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
      Raamattu mainitsee vain miehen ja naisen välisestä avioliitosta.

      Ole hyvä.

      • Anonyymi

        Hyvin ymmärsit aloituksen.

      • Raamattu mainitsee vain mennyttä aikaa. On aivan liian vanhanaikainen kirja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu mainitsee vain mennyttä aikaa. On aivan liian vanhanaikainen kirja.

        Siellä kaksi ikäloppua ToIIoa.

        Aika jättää kohta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu mainitsee vain mennyttä aikaa. On aivan liian vanhanaikainen kirja.

        Eräs tuttavani pääsi juuri teologiseen tiedekuntaan, miksi sitä vielä opiskellaan?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eräs tuttavani pääsi juuri teologiseen tiedekuntaan, miksi sitä vielä opiskellaan?

        Tuhansien vuosien vanha aika ei voi olla tärkeää opiskella.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu mainitsee vain mennyttä aikaa. On aivan liian vanhanaikainen kirja.

        Laita toki Googleen halu profetiat jos edes sen osaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Laita toki Googleen halu profetiat jos edes sen osaat.

        Ne profetiat ovat turhia yhtä kaikki. Kunkin mietteitä vain. Luettu on toki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ne profetiat ovat turhia yhtä kaikki. Kunkin mietteitä vain. Luettu on toki.

        Luetun ymmärtäminen on sinulla ameeban tasolla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuhansien vuosien vanha aika ei voi olla tärkeää opiskella.

        OIet kouIuttamatton ToIIp, kuten se toinen Iihavakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet kouIuttamatton ToIIp, kuten se toinen Iihavakin.

        Kaksi kirjoitusvirhettä sinulla.

        Näkee, että on ollut turhaa käyty kouluja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luetun ymmärtäminen on sinulla ameeban tasolla.

        Mitä sinulle ne profetiat antavat?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä sinulle ne profetiat antavat?

        Miksi se toinen Iihava on taas munasillaan siellä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ne profetiat ovat turhia yhtä kaikki. Kunkin mietteitä vain. Luettu on toki.

        Taas olet täällä suuna päänä.

        SauIin mökillä olit tukkihumaIassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs tuttavani pääsi juuri teologiseen tiedekuntaan, miksi sitä vielä opiskellaan?

        Ehkä joku näistä uusista opiskelijoista saa Jeesukselta kyvyn ymmärtää mitä Raamatun sanoilla on oikeasti tarkoitettu, etteivät tuhannet vuodet ole valuneet hukkaan eri uskonsuuntauksien kinastellessa kenen totuus on sitä ainoaa oikeaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taas olet täällä suuna päänä.

        SauIin mökillä olit tukkihumaIassa.

        Jäin vastauksia vaille. Taas vain älyttömiä juttuja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jäin vastauksia vaille. Taas vain älyttömiä juttuja.

        Olet vastaukset saanut tuhansia kertoja, silti jankkaat samaa.

        Miksi olit tukkihumaIassa SauIin mökillä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet vastaukset saanut tuhansia kertoja, silti jankkaat samaa.

        Miksi olit tukkihumaIassa SauIin mökillä?

        Ei noihin mitään vastauksia ole annettu. Eikä anneta.

        Ja sinä jatkat tyhmien kysymysten esittämistä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei noihin mitään vastauksia ole annettu. Eikä anneta.

        Ja sinä jatkat tyhmien kysymysten esittämistä.

        Sellaisia tyhmyyksiä taas sinulta, RumaJammu.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei noihin mitään vastauksia ole annettu. Eikä anneta.

        Ja sinä jatkat tyhmien kysymysten esittämistä.

        Ahaa.

        Olitko selvinpäin SauIin mökillä, näin väität?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei noihin mitään vastauksia ole annettu. Eikä anneta.

        Ja sinä jatkat tyhmien kysymysten esittämistä.

        Örvelsitte sitten munasillanne humalassa SauIin mökillä koko viikonIopun.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Örvelsitte sitten munasillanne humalassa SauIin mökillä koko viikonIopun.

        Meillä otettiin yksi 0.7 l pullo kolmeen pekkaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Meillä otettiin yksi 0.7 l pullo kolmeen pekkaan.

        Vähåttelet!

    • Anonyymi

      Järkyttäviä nämä sinun aloituksen tai se että haluat koko ajan keskustella homoilusta.
      Ei ole enää normaalin rajoissa.

      • Anonyymi

        Turre on homostelukaverisi.

        Ottaa peräänsä.

      • Anonyymi

        Olet ottanut tuhansia kertoja perääsi.

        Ja edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ottanut tuhansia kertoja perääsi.

        Ja edelleen.

        On siinä sitten paikat jo löysänä…..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä sitten paikat jo löysänä…..

        😳😳😳😳😳😳😳

      • Anonyymi kirjoitti:

        On siinä sitten paikat jo löysänä…..

        Ketähän tuo koskee? Oli vähän epämääräinen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ketähän tuo koskee? Oli vähän epämääräinen.

        Sinua tietenkin, RumaJammu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua tietenkin, RumaJammu.

        Ei koske minua, koska henkilö oli tuntematon. Eikä itse asiakaan koske minua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei koske minua, koska henkilö oli tuntematon. Eikä itse asiakaan koske minua.

        Olet tämän palstan riesa, ,menisit muualle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei koske minua, koska henkilö oli tuntematon. Eikä itse asiakaan koske minua.

        Tietenkin koskee.

        OIethan kaikkein kuuluisin Bottom.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei koske minua, koska henkilö oli tuntematon. Eikä itse asiakaan koske minua.

        Sinusta puhuttiin ja siitä kuinka et pysty enää pidättelemään.

        Perääsi on lykitty niin paljon:

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta puhuttiin ja siitä kuinka et pysty enää pidättelemään.

        Perääsi on lykitty niin paljon:

        Ummetusta on kyllä viime aikoina ollut ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä sitten paikat jo löysänä…..

        Niinkö sinulle siis on käyny🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkö sinulle siis on käyny🤓

        Sellaista sinulla siis.
        🤓

    • Anonyymi

      Satukirja ei kerro mitään homoista eikä mistään muustakaan.... Yhtä tyhmää olisi vedota johonkin Aku Ankkaan ja väittää että se kieltää homouden!

      • Anonyymi

        Pysy sinä vain satukirjoissa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysy sinä vain satukirjoissa!

        Raamattu ja muut satukirjat. Eläimet puhuu ja lennetään, ja sitten paha saa palkkansa.

      • Anonyymi

        Kyllä Raamattu kertoo homoudesta, sanoo sitä synniksi joka estää ihmistä pääsemästä taivaaseen. Koko länsimainen kulttuuri perustuu juutalaiskristilliseen traditioon ja Raamatulla on siinä suuri rooli. Vertaus Aku Ankkaan ei oikein toimi.

        Kirja, jossa lennetään taivaaseen ja eläimet puhuu, on kovin epäluotettava. Kirja on Raamattu.

        Noin juuri.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kirja, jossa lennetään taivaaseen ja eläimet puhuu, on kovin epäluotettava. Kirja on Raamattu.

        1) Taivaaseen ei lennetty vaan noustiin pilven päällä
        2) Vain yksi aasi ja yksi käärme puhui kerran. Eläimet eivät muuten puhu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        1) Taivaaseen ei lennetty vaan noustiin pilven päällä
        2) Vain yksi aasi ja yksi käärme puhui kerran. Eläimet eivät muuten puhu.

        1)Niin tapahtuu vain saduissa.. Tieteellisesti se on mahdotonta.

        2) Eläimet eivät puhu koskaan edes hepreaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        1)Niin tapahtuu vain saduissa.. Tieteellisesti se on mahdotonta.

        2) Eläimet eivät puhu koskaan edes hepreaa.

        Itsepä tyhmyydestäsi vastaat.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        1)Niin tapahtuu vain saduissa.. Tieteellisesti se on mahdotonta.

        2) Eläimet eivät puhu koskaan edes hepreaa.

        Ympäripäissäsi oIit SauIin mökillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ympäripäissäsi oIit SauIin mökillä.

        Täällä on vallalla kertoa minusta kaikkea älytöntä.

        Onko se tämän palstan pääasia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itsepä tyhmyydestäsi vastaat.

        Viisaatko esittävät satuja? Että eläimet puhuvat ja taivaaseen lennetään pilven päällä.

        Minä pidän sinua tyhmänä. Kuka tämän sitten ratkaisee?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Täällä on vallalla kertoa minusta kaikkea älytöntä.

        Onko se tämän palstan pääasia?

        Väität siis olleesi selvinpäin?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Viisaatko esittävät satuja? Että eläimet puhuvat ja taivaaseen lennetään pilven päällä.

        Minä pidän sinua tyhmänä. Kuka tämän sitten ratkaisee?

        Minä ratkaisen.

        Tuo toinen on sinua viisaampi, eli sinä tyhmä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä ratkaisen.

        Tuo toinen on sinua viisaampi, eli sinä tyhmä.

        Yritän tästä lähtien olla viisas, ja julistaa, että eläimet puhuvat ja ihmiset lentävät pilven päällä taivaaseen.

        Eivät he muuten usko.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yritän tästä lähtien olla viisas, ja julistaa, että eläimet puhuvat ja ihmiset lentävät pilven päällä taivaaseen.

        Eivät he muuten usko.

        Väität siis olleesi selvinpäin SauIin mökillä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Yritän tästä lähtien olla viisas, ja julistaa, että eläimet puhuvat ja ihmiset lentävät pilven päällä taivaaseen.

        Eivät he muuten usko.

        Alahan kertoa.

        Kuinka humaIassa olit SauIin mökillä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu ja muut satukirjat. Eläimet puhuu ja lennetään, ja sitten paha saa palkkansa.

        Olit änkyräkännissä SauIin mökillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alahan kertoa.

        Kuinka humaIassa olit SauIin mökillä?

        Kerron sen, että olet hullu tuossa maniassa. Kysymyksissä ei ole mitään järkeä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron sen, että olet hullu tuossa maniassa. Kysymyksissä ei ole mitään järkeä.

        Ei sinua kukaan järkevänä pidäkään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        1)Niin tapahtuu vain saduissa.. Tieteellisesti se on mahdotonta.

        2) Eläimet eivät puhu koskaan edes hepreaa.

        Raamattu ei ole mitään yliopistotiedettä, vaan Jumalan Sanaa!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron sen, että olet hullu tuossa maniassa. Kysymyksissä ei ole mitään järkeä.

        Voi sinua kaistapäistä huIIua!

        Miksi olit taas tapasi mukaan änkyräkännussä SauIin mökillä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerron sen, että olet hullu tuossa maniassa. Kysymyksissä ei ole mitään järkeä.

        Montako pulloa viinaa joitte?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei ole mitään yliopistotiedettä, vaan Jumalan Sanaa!

        Raamattu on ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia.

        Ota huomioon se, että se mitä alussa tapahtui, niin ei ollut kirjoittajaa, eikä kukaan tiennyt sanoja millekään asialle. Kirjoitustaito on vasta muutaman tuhannen vuoden vanha.

        Minä en usko sinua yhtään.

        OIit änkyräkännissä SauIin mökillä.

        Siitä puhutaan nyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIit änkyräkännissä SauIin mökillä.

        Siitä puhutaan nyt.

        Ei ole mitään puhumista. Otimme meillä 0.7 l pullon kolmeen pekkaan.

        Voisit jo selvittää pääsi, tuo on jo liian huvittavaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole mitään puhumista. Otimme meillä 0.7 l pullon kolmeen pekkaan.

        Voisit jo selvittää pääsi, tuo on jo liian huvittavaa.

        Nyt sillä on jo Pekka-niminenkin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sillä on jo Pekka-niminenkin!

        Kuka se mahtaa olla. En tunne yhtään Pekkaa.

    • Anonyymi

      Minkähän takia juutalaisten jumala loi homot ja sitten vasta keksi että niitä ei saisi olla?

      • Anonyymi

        Ei luonut, sen enempää kuin muitakaan pervoja. !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei luonut, sen enempää kuin muitakaan pervoja. !

        Aivan! Ihmiset ovat syntisiä, turha syyttää Jumalaa homojenkaan omista homosynneistään. Jumala ei luonut homoja eikä hyväksy homotekoja, vaan lähinnä kauhistuu niistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan! Ihmiset ovat syntisiä, turha syyttää Jumalaa homojenkaan omista homosynneistään. Jumala ei luonut homoja eikä hyväksy homotekoja, vaan lähinnä kauhistuu niistä.

        Jumala kauhistui kaikesta: antoi kuolemantuomiot yli 40 teosta. Homoteot eivät ole joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan! Ihmiset ovat syntisiä, turha syyttää Jumalaa homojenkaan omista homosynneistään. Jumala ei luonut homoja eikä hyväksy homotekoja, vaan lähinnä kauhistuu niistä.

        Kyllä, ihmisellä on vapaa tahto.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jumala kauhistui kaikesta: antoi kuolemantuomiot yli 40 teosta. Homoteot eivät ole joukossa.

        Teitä kahta Iihavaa kauhistellaan Jurvassa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jumala kauhistui kaikesta: antoi kuolemantuomiot yli 40 teosta. Homoteot eivät ole joukossa.

        Homoteot ovat joukossa, samoin lesboilu. Itseasiassa ne tuomitaan aika usein, verrattuna kuinka pieni vähemmistö homot on. Aivan kuin Jumalan mielestä kyseessä olisi erityisen paha synti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, ihmisellä on vapaa tahto.

        Aivan? Osaatko kertoa miksi ihmisen vapaa tahto valitsee tehdä Kaikkivaltiaan tahdon vastaisia tekoja niin ihan homoseksuaalisten kuin meidän heterojenkin toimesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan! Ihmiset ovat syntisiä, turha syyttää Jumalaa homojenkaan omista homosynneistään. Jumala ei luonut homoja eikä hyväksy homotekoja, vaan lähinnä kauhistuu niistä.

        Osaatko Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana kertoa mistä mainitsemasi homot sekä homosynnit ovat lähtöisin, ellei Kaikkivaltiaasta?
        Onko tiedossasi siis jokin olemassaoleva olento joka kykenee saamaan aikaan Kaikkivaltiaan tahdon vastaisia asioita?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoteot ovat joukossa, samoin lesboilu. Itseasiassa ne tuomitaan aika usein, verrattuna kuinka pieni vähemmistö homot on. Aivan kuin Jumalan mielestä kyseessä olisi erityisen paha synti.

        Olet väärässä. Raamatussa ei ole homotekoja.

        Missä niitä näet? Ja että tulee kuolemantuomiot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana kertoa mistä mainitsemasi homot sekä homosynnit ovat lähtöisin, ellei Kaikkivaltiaasta?
        Onko tiedossasi siis jokin olemassaoleva olento joka kykenee saamaan aikaan Kaikkivaltiaan tahdon vastaisia asioita?

        Homoksi kieroudutaan. Se on psyykkinen ongelma.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoksi kieroudutaan. Se on psyykkinen ongelma.

        Ei ole mikään ongelma. Puhut outoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homoksi kieroudutaan. Se on psyykkinen ongelma.

        Ja mistä tuo diagnosoimasi psyykkinen kieroutuminen johtuu?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homoteot ovat joukossa, samoin lesboilu. Itseasiassa ne tuomitaan aika usein, verrattuna kuinka pieni vähemmistö homot on. Aivan kuin Jumalan mielestä kyseessä olisi erityisen paha synti.

        Jumala on kuulemma sanonut, että jos MIES makaa toisen miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Niin sinä näet, että Jumalan mielestä homoteot ovat erityisen paha synti.

    • Anonyymi

      En saata hyväksyä homoseksuaalisuutta lähinnä moraalisista ja eettisistä syistä.

      • Suomessa on päälle 200 000 homoseksuaalisista.

        Mitä heidän moraalisuudesta ja eettisyydestä näet vikaa?

      • Anonyymi

        Hyvät syyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät syyt.

        Täysin pätevät ja eettiset.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa on päälle 200 000 homoseksuaalisista.

        Mitä heidän moraalisuudesta ja eettisyydestä näet vikaa?

        Siellä kaksi nàismaista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa on päälle 200 000 homoseksuaalisista.

        Mitä heidän moraalisuudesta ja eettisyydestä näet vikaa?

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa on päälle 200 000 homoseksuaalisista.

        Mitä heidän moraalisuudesta ja eettisyydestä näet vikaa?

        Aamen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin pätevät ja eettiset.

        Toisten mollaaminen ei ole ainakaan eettistä, tuskin edes moraalista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kaksi nàismaista.

        Ne on kuin kaksi menninkäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on kuin kaksi menninkäistä.

        Joo, kummallisen näköisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, kummallisen näköisiä.

        Kuin Pölhökustaat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuin Pölhökustaat.

        Jännää kun alhainen äo näkyy hapituksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jännää kun alhainen äo näkyy hapituksessa.

        Ja mollaaminen näkyy ihmisestä negatiivisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja mollaaminen näkyy ihmisestä negatiivisesti.

        Olette ihan vajakin näköisiäkin. Etkö itse huomaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olette ihan vajakin näköisiäkin. Etkö itse huomaa?

        Näen, että on mukavan näköinen mies.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisten mollaaminen ei ole ainakaan eettistä, tuskin edes moraalista.

        "Toisten mollaaminen ei ole ainakaan eettistä, tuskin edes moraalista."
        Näyttäisit ensin omalla esimerkilläsi, miten toimitaan toisia mollaamatta.
        Sitä saat, minkä itse toimillasi ansaitset! Ymmärrän kyllä, että olet pettynyt naisiin, mutta eihän se oikeuta trollaamaan kaikkia muita, jotka eivät jaa sinun arvojasi. Mikä onkaan tavoitteesi, naisten mollaaminen vai homoelämän ihannointi ja trollaus? Voisit tietysti oikeesti miettiä, miksi sinun ex-rouvasi keskittyi enemmän uskoonsa kuin sinuun ja miksi nyt pettyneenä koet oikeutenasi trollata uskovaisista! Trollauskohteesi on kyllä täysin syytön sinun traumaasi. Koeta ensin parantua traumastasi ja voit oppia näkemään maailman uusin silmin. Palstan nettikirjoittajat ovat täysin syyttömiä sinun elämäsi sekamelskasta ja elämänohjeesi on kyllä kyseenalaisia ikäänkuin homoksi alkaminen olisi naisongelmien ratkaisu! Peiliä olisi hyvä katsoa tarkemmin ja kysyä siellä olevalta, että mikä oikeasti meni vikaan elämässäsi.

        k_v

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Näen, että on mukavan näköinen mies.

        🐼😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette ihan vajakin näköisiäkin. Etkö itse huomaa?

        On ne. Kaksi vanhaa laiskaa pappaa leikkii avioliittoa. 😆

      • Anonyymi kirjoitti:

        On ne. Kaksi vanhaa laiskaa pappaa leikkii avioliittoa. 😆

        Avioliitto on tosi paikka. Onko sinulle siis leikkiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Toisten mollaaminen ei ole ainakaan eettistä, tuskin edes moraalista."
        Näyttäisit ensin omalla esimerkilläsi, miten toimitaan toisia mollaamatta.
        Sitä saat, minkä itse toimillasi ansaitset! Ymmärrän kyllä, että olet pettynyt naisiin, mutta eihän se oikeuta trollaamaan kaikkia muita, jotka eivät jaa sinun arvojasi. Mikä onkaan tavoitteesi, naisten mollaaminen vai homoelämän ihannointi ja trollaus? Voisit tietysti oikeesti miettiä, miksi sinun ex-rouvasi keskittyi enemmän uskoonsa kuin sinuun ja miksi nyt pettyneenä koet oikeutenasi trollata uskovaisista! Trollauskohteesi on kyllä täysin syytön sinun traumaasi. Koeta ensin parantua traumastasi ja voit oppia näkemään maailman uusin silmin. Palstan nettikirjoittajat ovat täysin syyttömiä sinun elämäsi sekamelskasta ja elämänohjeesi on kyllä kyseenalaisia ikäänkuin homoksi alkaminen olisi naisongelmien ratkaisu! Peiliä olisi hyvä katsoa tarkemmin ja kysyä siellä olevalta, että mikä oikeasti meni vikaan elämässäsi.

        k_v

        En niinkään pettynyt naisiin. Mutta avioliitto on parempi miehen kanssa.

        Vaimoni lähti jätti perheen joka päivä, kun meni johonkin hengelliseen kokoukseen. Lopulta kävi niin, että sain tavata hänet vain hengellisessä tilaisuudessa. Mutta siellä kuunneltiin.

        Kaikki meni oikein kun lähdin elämään miehen kanssa. Kohtapuoliin pojan kanssa Kittilään.

    Ketjusta on poistettu 101 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      3010
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1626
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1464
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1306
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      82
      1209
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      971
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      124
      937
    Aihe