Onko Ilkan päätoimittajalla eritynen arvostelun suoja?

Näyttää valitettavasti siltä, että Ilkan päätoimittajaa varjelee erityinen kansallinen negatiivisten arvostelujen suoja.

Ei kekkosen aikaa kukaan olisi asettanut ko henkilöä kyseenalaisen maalaisliittolaisen mafian sananankäyttäjäksi.

Muuten kuuntele sitä radion 1 ohjelmaa, jossa kehutaan kekkosta ja neuvostoliittoa kilvan ja kuinka hyvät rauhalliset ystävyys suhteet olivatkaan meillä ennen 1991 vallankumousta. Sitten leninin jälkeen..

Väyrysläis-leninismin kaudella on tapana vastustaa kaikkea mitä EU ssa päätetään ja ainakin heidän mielestään koko EU on epäonnistunut valtioliitto.

Maaseudulle tulee kansallista tukea, oli sitten kato tai ylituotantoa eikä sitä ole suinkaan tulossa etelä-euroopasta, joissa perunakin kasvaa viljelemättä vaan suomalaisten verorahoista.

Miksi väyryslaisen - leninismikauden linnavierailut loppuivat Tehtaankadulle 1991?

Ei ollut mitään juoruttavaa kun sitävastoin mattilan poika oli ahkerassa asiakirjojen vaihdossa edelleen ja EU n asioista, jotka oli luokiteltu luottamuksellisiksi asiakirjoiksi suomen kannalta katsoen.
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kääri hihas rullalle ja tule kehiin raakoihin.

- Olet evännyt minun kirjoitusteni julkaisut, koska tuttavapiirisi on niin sanellut kaikessa viisaudessaan ja arvokkaasti sittenkin.

Emme elä enää UKK kautta, joten kyllä päätoimittajan sen pitäisi hyvin ymmärtää, että kaikenlainen suojelu sananvauden alttarille olkoon puolestani perinjuurin pyhää sanottavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olisin keskustellut kirjoitti:

Näyttää valitettavasti siltä, että Ilkan päätoimittajaa varjelee erityinen kansallinen negatiivisten arvostelujen suoja.

Ei kekkosen aikaa kukaan olisi asettanut ko henkilöä kyseenalaisen maalaisliittolaisen mafian sananankäyttäjäksi.

Muuten kuuntele sitä radion 1 ohjelmaa, jossa kehutaan kekkosta ja neuvostoliittoa kilvan ja kuinka hyvät rauhalliset ystävyys suhteet olivatkaan meillä ennen 1991 vallankumousta. Sitten leninin jälkeen..

Väyrysläis-leninismin kaudella on tapana vastustaa kaikkea mitä EU ssa päätetään ja ainakin heidän mielestään koko EU on epäonnistunut valtioliitto.

Maaseudulle tulee kansallista tukea, oli sitten kato tai ylituotantoa eikä sitä ole suinkaan tulossa etelä-euroopasta, joissa perunakin kasvaa viljelemättä vaan suomalaisten verorahoista.

Miksi väyryslaisen - leninismikauden linnavierailut loppuivat Tehtaankadulle 1991?

Ei ollut mitään juoruttavaa kun sitävastoin mattilan poika oli ahkerassa asiakirjojen vaihdossa edelleen ja EU n asioista, jotka oli luokiteltu luottamuksellisiksi asiakirjoiksi suomen kannalta katsoen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu