Tässä katsellessani kunnan keskustaa ajan kanssa, loppupäätelmä on aika masentava. Vanhaa purkukuntoista rakennusta siellä täällä, rumentamassa jo muutenkin hiljenevää kylää. Kaiken huippuna kirkkotien varressa oleva kunnan vanha varikko, jäänne jostain 70- luvulta. Lähinnä kaatopaikkaa muistuttava alue keskellä kylää, voi kauhistus. Olisiko jotain syytä tehdä, ihan vain yleisilmeen ja viihtyvyyden takia.
Evijärven keskustan yleisilme.
12
1283
Vastaukset
- Anonyymi
Älä nyt kitise, järvihän näkyy niin ihanasti kylälle, muuta emme tarvitse! Ei täällä muuhun ole aikaa käytetty kuin järvestä puhumiseen.
- Anonyymi
Kunnan vanha varikko on entinen Tvh: n toimipiste siltä ajalta, kun Evijärvellä oli oma tmp.
Ja kyseiset rakennukset on rakennettu jo paljon ennen 1970- lukua.
Aloittajan oma historia alkaa selkeästi vasta vuosikymmeniä sen jälkeen ja se selittää tuollaisen näköalattomuuden ja yleistiedon puutteen.
Evijärven keskustassa ei ole yhtään enempää vanhoja rakennuksia kuin missään muussakaan maalaiskunnan kirkonkylässä ja paljon ränsistyneempiäkin rakennuksia löytyy hyvin monesta pienehköstä taajamasta joka puolella Suomea.
Jos aloittaja olisi edes hiukan matkustellut, niin hän tietäisi sen.- Anonyymi
Minun mielestä Evijärven keskusta on viihtyisä monet ulkopaikkakuntalaiset ovat myös kertoneet kuinka viihtyisä ja siisti keskus on.
- Anonyymi
Niin, tuohon kommenttiin vastatakseni voin kertoa syntyneeni 60 luvulla. Ja matkusteluun voin väittää kiertäneeni Suomea ja muutakin maailmaa enemmän kuin 95% evijärveläisistä. Sitä tosiasiaa että pienissä kunnissa, myös Evijärvellä näitä purkukuntoisia röttelöitä on aivan liikaa rumentamassa maisemaa. Jos aihe nyt osui johonkin kyseisten hirvitysten omistajaan, sori siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tuohon kommenttiin vastatakseni voin kertoa syntyneeni 60 luvulla. Ja matkusteluun voin väittää kiertäneeni Suomea ja muutakin maailmaa enemmän kuin 95% evijärveläisistä. Sitä tosiasiaa että pienissä kunnissa, myös Evijärvellä näitä purkukuntoisia röttelöitä on aivan liikaa rumentamassa maisemaa. Jos aihe nyt osui johonkin kyseisten hirvitysten omistajaan, sori siitä.
Mistä tiedät kuinka paljon matkustelleita ihmisiä Evijärvellä asuu?
Voihan jokainen väittää anonyyminä mitä tahansa, mutta ilman todisteita se on melko lapsellista touhua.
- Anonyymi
Ne on niitä kuuluisia neukkukuutioita 😂👍
- Anonyymi
No käypä katsomassa vaikka Kortesjärven keskusta, niin muuttuu mielipide Evijärvestä. Evijärven keskustan rakennuskanta on ehkä vanhaa, mutta siellä sentään on elämää. Pitäisi olla ylpeä siitä, että Evijärven keskustasta löytyy noin huima määrä palveluita, verrattain melkein samankokoiseen naapuripitäjään, josta valitettavasti on kadonnut kylänraitilta kaikki muu paitsi s-market.
- Anonyymi
Eiköhän se oo jo Evijärven raitiltakin kadonnut kaikki muu paitsi S-market.
- Anonyymi
Eiköhän se oo jo Evijärven raitiltakin kadonnut kaikki muu paitsi S-market.
- Anonyymi
Evijärven keskustan alueelta puuttuvat kukkaistutukset. Kaikissa muissa alueen kunnissa on hienot kukkaistutukset, joita myös hoidetaan kesällä. Evijärvi todellinen häpeä pilkku!
- Anonyymi
Evijärven keskusta? Missä se on? Kysyy epätietoinen, etsinkö jo turhaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2483161Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191760Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1321285- 1041258
- 781228
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135972
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967