Erkki pitää ottaa pakkohoitoon ja lukita Nuivaniemmen loppuiäksi!
Toi ukko on täysin sekaisin ja ulkona realimailmasta.
Putinin vasen käsi Erkki.
Erkki Tuomioja rinnastaa nykyisen Saksan natsi-Saksaan
17
253
Vastaukset
- Anonyymi
Pavra Evkki on aina ollut antisemiitti ja muslimiveli
- Anonyymi
Vanha seniili naavaparta voisi siirtyä syrjään jo päätään aukomasta.
- Anonyymi
Tuomioja on täysin holhottava potilas minkä puheita ei saa julkaista.
Eihän nyt hullun puheitakaan paineta lehteen. - Anonyymi
Erkin mielestä pitää Hamasia tukea ja antaa niiden tehdä selvä Israelista, kun natsisaksalta jäi kesken.
Erkki syyttää natsiksi jos on Israelin puolella. - Anonyymi
Eikös Erkillä ollut pieni aivoinfarktikin aikoinaan josta toipui, nähtävästi ei kuitenkaan täysin kun alkaa höpista omiaan ja haukkua saksalaisia natseiksi heidän luulotellun Israelmyötämielisyyden vuoksi.
- Anonyymi
ahaa
- Anonyymi
Toivonmukaan joku pääsee nauttimaan siitä ihanuudesta kun saa lyödä halkaisukirveen Erkin pellavapehkoon pystyyn.
- Anonyymi
Onneksi on vain yksi.
- Anonyymi
Demareissä on suuri joukko Erkin opetuslapsia, joiden ajatusmaailmassa Suomi ei kuulu länteen vaan Venäjään
- Anonyymi
Menis edes parturiin,mutta sekasin Eki on.
- Anonyymi
se kuulemma syö jo omaa paskaansa
- Anonyymi
Ottaa muuten huikkaa tiuhaan kun naama punoittaa ja pöhöttää. Meillä pitäisi olla laki jolla noi eläkeläispolitikot vaiennettaisiin. Vaavo Päyrynenkin on yksi pullonkorkki. Aina ja jokapaikassa pulpahtaa pintaan viisastelemaan. Toki Vaavo on älykäs. Nimittäin menneisyyden virheiden oikomisissa jne
- Anonyymi
Haastateltava nyt hourailee omiaan mutta ...joku tolkku pitäisi YLEnkin toimittajilla olla vaikka se jäsenkirja on työpaikan ja kuukausipalkan ehtona ollut ...
- Anonyymi
Siinä mies, joka elänyt tuollaisessa harhassa koko ikänsä.
- Anonyymi
Samaa harhaa se on koko venäläisyyskin ja sairautta.
- Anonyymi
Ekillä on kai ollut sikotauti lapsena, kun ei ole siunaantunut lapsia.
- Anonyymi
cccp miehia erkki
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855392Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423581Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611926Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2891753- 471606
- 941412
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81312