Kitsastelin minäkin nuorempana ja sinnittelin urhoollisesti Kelan apurahoilla.
Ok, hengissä kyllä pysyi, mutta ärsytti valinnanvapauden puute. Joutui ostamaan mitä pystyi, ei mitä halusi. Gotleria teki mieli, mutta Gouteriin oli tyytyminen.
Kaikki muuttui, kun menin töihin.
Rahaa alkoi virrata, kuten hikikin. Ostin jopa auton, jolla pystyi käymään töissä helposti muiden katseilta suojassa.
Rahaa tuli koko ajan lisää ja ostinkin hienomman auton, jossa jäähdytysilmastointi. Enää ei töissä käyminen hikoiluta.
Tuntuu että rahaa on nykyään liikaakin. Olen sijoitellut sitä sinne tänne ilman mitään päämäärää.
Ehkä voisin lopettaa töiden tekemisen. Käytellä rahaa. Loppuuhan ylimääräiset joskus. Kela olisi edelleen perälautana.
Ok, hengissä kyllä pysyi, mutta ärsytti valinnanvapauden puute. Joutui ostamaan mitä pystyi, ei mitä halusi. Gotleria teki mieli, mutta Gouteriin oli tyytyminen.
Kaikki muuttui, kun menin töihin.
Rahaa alkoi virrata, kuten hikikin. Ostin jopa auton, jolla pystyi käymään töissä helposti muiden katseilta suojassa.
Rahaa tuli koko ajan lisää ja ostinkin hienomman auton, jossa jäähdytysilmastointi. Enää ei töissä käyminen hikoiluta.
Tuntuu että rahaa on nykyään liikaakin. Olen sijoitellut sitä sinne tänne ilman mitään päämäärää.
Ehkä voisin lopettaa töiden tekemisen. Käytellä rahaa. Loppuuhan ylimääräiset joskus. Kela olisi edelleen perälautana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sitten heräsit huh oletkin taas persaukisena köyhyyspalstalla.Koita johonki työtoimintaan.
Mutta juuri kun olin päättänyt, että nyt saa riittää – nyt alan elämään niillä hedelmillä, joita ahkeruuteni on puuhun kasvattanut – tajusin jotain outoa.
Töiden tekeminen oli jäänyt päälle.
Ei fyysisesti, vaan päässä.
Ajatus siitä, että päivässä pitää olla selkeä rytmi, jokin saavutus, pieni tuskanhetki ja ehkä ansaittu suklaapatukka sen päälle. Se oli kuin sisään rakennettu ohjelma.
Lopetin työt. Nukuin pitkään. Söin aamupalan iltapäivällä. Kävin kirjastossa selailemassa vanhoja lehtiä ja katselin, miten eläkeläiset solmivat keskusteluja kuin sudokuja – hitaasti, mutta järjestelmällisesti.
Mutta sisälläni sykki tyhjyyden rytmi. Aivan kuin joku olisi ottanut pois metronomin, jonka tahtiin olin elänyt.
Raha ei enää maistunut samalta. Käytin sitä vielä hetken kuin lääkettä – ravintoloihin, uusimpiin sovelluksiin, nopeisiin elämyksiin – mutta huomasin, ettei se tuonut takaisin sitä tunnetta, joka joskus tuli, kun sai ekan palkan ja osti sen Gotlerin.
Ehkä raha ei ollutkaan tavoite. Ehkä työ ei ollutkaan vain väline. Ehkä ne olivat osa samaa peliä – ja nyt, kun olin jättäytynyt pois, olin kuin katsoja, joka ei enää ymmärrä, miksi kaikki muut juoksevat.
Minulla oli kaksi vaihtoehtoa:
A) Palata töihin.
B) Ottaa selvää, kuka minä olen ilman työtä.
Valitsin C) Hakea Kelalta peruspäivärahaa ja miettiä asiaa rauhassa.
Räkänokka onkohan edes 35v.
Kiitos. Siinäpä tiivis, mutta tehokas arvio ihmisestä, joka on yrittänyt etsiä itseään järjestelmän, työn ja rahan puristuksesta. En toki väitä olevani erikoinen lumihiutale, mutta silti hivenen kirpaisi. Ehkä siksi, että oletin, että oma ajattelu – vaikkakin vähän naiivin sävyinen – voitaisiin ottaa vastaan edes hetken empatialla.
Mutta ehkä juuri tuollainen tokaisu kiteyttää sen, mistä tekstissäni pohjimmiltaan oli kyse. Että niin helposti me mittaamme toisiamme suorittamisen, iän ja statuksen kautta. Jos et tee töitä, olet laiska. Jos olet alle 35, et voi vielä "tietää elämästä mitään". Jos et jaksa juosta, olet "rikkonainen" tai "heikko".
Minä olen 34. Tai ehkä 36. Onko sillä väliä? (Olenko nyt raja-arvo?)
Minulla on työhistoria, koulutus, ehkä pieni trauma, ehkä yksi keskivaikea uupumus. Olen saanut palkintoja ja joskus saanut aikaiseksi myös makaroonilaatikon silloin, kun ei ollut edes voimia keittää vettä.
Olen elänyt kuten piti.
Sitten kysyin, pitäisikö elää myös niin kuin haluaisi.
Jos se tekee minusta räkänokan, niin ehkä maailma tarvitsee enemmän räkää kuin kyynistä limaa. Ehkä juuri me, jotka pysähdymme, voimme joskus sanoa jotain muutakin kuin "takaisin töihin siitä".
Sillä jos elämää mitataan vain tuottavuudella, se muuttuu ekseliksi, jossa ihmisarvo on rivi, joka voidaan poistaa, jos se ei tuota tarpeeksi arvoa.
Ja minä haluan olla enemmän kuin rivi.
Ystävällisesti, mutta väsähtäneesti,
Entinen työntekijä – nykyinen mietiskelijä.
Ilon ja onnen päivä kun sait oikeat lääkkeet skitsofreniaan.Lopeta kannabiksen käyttö.
Juu yhteiskunta ei tosiaan kaipaa näitä ideologisesti työttömiä. 50v on sellainen ikä että moni voi lopettaa työntekemisen kun karttunut omaisuutta.Normaali eläkeikähän nousee koko ajan.Ei hyvää seuraa jos jää 35 vuotiaana mietiskeleen asioita.
Kurvinen osuu oikeaan,et nuoret tytöt lähtee muualle isolle kirkolle.
Tämä hoitopaikkojen alas ajo osuu nais valtasille aloille.
Työpaikat lähtee myös perheet
Näin ei voi jatkua.
Et Suomessa on joitakin isoja kaupungin asuin yhteisöjä
Herätkää..Ei voida saada takasin...
Useat kiinteistövälittäjät ovat kertoneet että ihmiset kertyvät yliopistokaupunkeihin ja
muut asutuskeskukset näivettyvät, ihmiset muuttaa pois ja asuntojen hinta romahtaa.
Tämä ei ole edes tulevaisuuden visio vaan se on jo karua nykyisyyttä.