Kasvavat luottotappiot, inflaatio ja työvoimapula jäytävät maan taloutta.
Venäjän finanssialalla ollaan huolissaan yhä kasvavasta määrästä luottotappioita. Luottotappioiden määrä on kasvanut kuluvan vuoden aikana 1,2 prosenttiyksikköä yhteensä neljään prosenttiin, ja ennusteiden mukaan luku voi kasvaa 6–7 prosenttiin ensi vuonna.
Venäjän keskuspankki julkaisi torstaina raportin kesäkuun taloustilanteesta. Sen mukaan kausikorjattu vuosi-inflaatio Venäjällä olisi neljä prosenttia, joka on sattumalta juuri se inflaatiotavoite, johon Vladimir Putin pyrkii.
Virallinen vuosi-inflaatio on kuitenkin edelleen yhdeksän prosenttia, ja keskuspankki ei usko luvun laskevan ennen vuotta 2026 – jos silloinkaan.
ISW arvioi, että Venäjä käytännössä polttaa kynttilää molemmista päistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.