Koditon News: Urban isojalka

Anonyymi-ap

Työviikolla voi jäädä yksin myöhään. Ei ketään kesälläkään. Populaatio valmistautumassa töihin.

Ihan kuin joogi alasti kävelen sirpikuussa uimarannalla. Lämmin lämmin merivesi, mukava hiekka. Romanttiset katulamput, keltaiset, valkoiset, oranssiset. Ollaan jossakin taajamassa, on hiljaista. Veneitä nuokuu ja pimeät siluetit piirtyvät suunnilla.


Olen alasti paikassa, jossa kesällä tungosta. Kauniit naiset hoitavat asioitaan, lapset leikkivät. Olen yksin ja nautin. Pulahdan veteen, imitoin kalan sivuttaisia kehon liikkeitä. Saan tuntuman jostakin joutsenesta vedessä, joka on minä itse joutsenen kehossa. Kukaan ei pure minua varvasta tässä paikassa kun toisessa kala nappasi kahdesti varpaasta.

Kesällä ei nukuta ja uskallan olla nukkumatta. Ilma lämmin.
Kierreskelen alasti hiekalla. Terapiaa. Hieron aina hiertyviä genitaalejani hiekalla ja saippualla pitkään. Voimistan genitaaleja.

Viime kesällä nukuin hiekkarannalla vain metrin päästä vedestä. Korvissa soi vaahto.

Tänäkesänä voi nukkua hiekassa. Käärin terskan ja upotan hiekkaan. Tunnen maan läheisyyden. Hiekkaa on hiuksissa päässä. Hyvä.
Halusin kaivautua hiekkaan ja nukkua yö. Viimeksi nukuin suoraan hiekan päällä, mutta peittosin makuupussilla. Nyt tahdon peittyä lämpimään hiekkaan kauttaaltaan ja viettää yö alasti.

Todet hetket auttavat. Antavat anteeksi pätemättömyyttä. Välitön vapaus antaa anteeksi ja luonto joka suunnassa.

Unohdan pian sanan koditon.

0

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

        Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
        Maailman menoa
        226
        15135
      2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

        Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
        Maailman menoa
        127
        10540
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        121
        10116
      4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

        Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
        Maailman menoa
        108
        9351
      5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

        – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
        Maailman menoa
        53
        9175
      6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        23
        7079
      7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

        Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
        Maailman menoa
        56
        6955
      8. 182
        6517
      9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        173
        6197
      10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

        Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
        Maailman menoa
        33
        5612
      Aihe