Arvaan ettei kaikki tätä asiaa usko mutta kerron sen silti. Raamatun kuvailema uskovien ylösotto on läheisessä tulevaisuudessa. Hetkeä ja aikaa ei ole lupa ennustella ja sen tietää vain Jumala. Mutta ajan merkit ja hetken läheisyyden tietävät monet uskovat. Elämme lopunaikaa ja pian alkaa Jumalan vihan aika. Jumala rakastaa ihmisiä mutta vihaa syntiä.
Uskossa olevat temmataan pois ja silloin maailmaan tulee iso kriisi. Virallinen selitys lienee että muukalaiset ufoineen kaappasi osan ihmisiä. Tätä valhetta peto on jo kauan valmistellut erilaisissa elokuvissa ja nykyään myös viralliset tahot puhuvat tosissaan siitä että elämää muualla ja ufoja on olemassa. Tätä propagandaa syötetään ihmisille että he ehdollistuu valmiiksi ajatukselle niiden olemassaolosta. Nykyteknologialla voidaan myös muodostaa esim ufon näköisiä hologrammeja taivaalle.
Usko tänään Jeesukseen ja rukoile häntä. Jos jäät vihan aikaan eli et ole mukana uskovien tempauksessa niin muista seuraava. Älä ota pedonmerkkiä josta raamattu kuvaa etät ilman sitä ei voi ostaa ja myydä. Jos sen ottaa, ihmisestä tulee lunastuskelvoton. Sitä ei pidä ottaa vaikka kuolisi nälkään. Tulee sen sijaan rukoilla lujasti Jeesuksen puoleen ja tehdä parannus. Silloin voi olla mahdolisuus päästä vielä osalliseksi pelastuksesta..
Pedonmerkistä on jo olemassa patentti josta voi lukea seuraavassa. Sen teknlogia liittyy kryoptoihin eli maksamiseen sekä on ihmisen kehoon asennettava. Tämä patentti on haettu 2020 ja patenttinumerossa on pedon luku.
https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/3_TRANSHUMANISMI_TIE_PEDONMERKKIIN.pdf
Jos joku epäilee tuon patentin ja sen numeron olemassaoloa niin googlella löytyy lisää tietoa. Se on todellinen
Olkaa erittäin kriitisiä virallisiin selityksiin eri asiossa. Luottakaa Jumalaan ja raamattuun.
Uskovien ylöstempauksessa osa ihmisiä katoaa. Aika on pian
22
479
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoitit: "Olkaa erittäin kriitisiä virallisiin selityksiin eri asiossa. "
>>"Meidän maamme rappeutuu näinä viimeisinä päivinä. On olemassa merkkejä, joiden mukaan maailma on nopeasti lähenemässä loppuaan. Lahjonta ja korruptio ovat yleisiä." <<
n. 2.800 e.a.a. Assyria
- Voisit ihan itse aloittaa tuon kritiikin ja varsinkin lähdekritiikin toteuttamisen. Kaltaisesi tässä Raamatun perusteellisesti tutkineet ihmiset kun ovat niiden kirjoitusten pohjalta ennustaneet maailmanloppua tiuhaan tahtiin.
Miksi arvelet olevasi heitä taitavampi ja viisaampi??
Sitähän minäkin....
Mees nurkkaan häpeemään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maailmanlopun_päivämääristä- Anonyymi
Kristinuskon ydintä on Jeesuksen tulon odottaminen. Tästä on seurannut se, että ajanmerkkejä on monet tulkinneet väärin siitä toivosta käsin, että aika olisi pian.
Minä en ole ennustanut aikoja. En tiedä päivää. Mutta raamatunkin mukaan ajan merkit on nähtävissä. Ja ne ajat on nyt konkreettisesti tapahtumassa. Israelin tapahtumat. Agenda 2030 tavoitteet ja WEF:in täysin sekopäiset visiot.
Lisäksi raamatussa annetaan suuntaviittoja ajallisesti muutoinkin.
Se, että todellista ja tulevaa tapahtumaa on ennustettu väärin, ei millään logiikalla tarkoita etteikö sitä hetkeä tule. Samalla logiikalla et tiedä päivää jolloin jäät tulee ensi talvena johonkin järveen, mutta ne tulevat silti.
Entisenä ateistina ja aina skeptisenä luonteena olen erittäin tarkka siinä mihin uskon ja mihin en usko. Jumala on antanut lukuisia yliluonnollisia ihmeitä ja tiedän Hänen olemassaolonsa.
Nyt ainakin tiedät, että jos et ole ottanut Jeesusta vastaan ennen tulevaa tempausta, niin kun uudestisyntyneet uskovat katoaa maailmasta kerralla, niin et usko siihen valheeseen mitä yritetään syöttää, että muukalaiset on heidät kaapanneet. Tiedät että Jeesusta rukoilemalla ja tekemällä parannuksen, voi pelastua.
Nämä asiat tulevat tapahtumaan läheisessä tulevaisuudessa. Onko se tänään, kuukauden kuluttua, ensi keväänä vai vuoden parin kuluttua, sitä en lähde sanomaan. Sanon vain summittaisesti sen että olemme hyvin lähellä sitä aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskon ydintä on Jeesuksen tulon odottaminen. Tästä on seurannut se, että ajanmerkkejä on monet tulkinneet väärin siitä toivosta käsin, että aika olisi pian.
Minä en ole ennustanut aikoja. En tiedä päivää. Mutta raamatunkin mukaan ajan merkit on nähtävissä. Ja ne ajat on nyt konkreettisesti tapahtumassa. Israelin tapahtumat. Agenda 2030 tavoitteet ja WEF:in täysin sekopäiset visiot.
Lisäksi raamatussa annetaan suuntaviittoja ajallisesti muutoinkin.
Se, että todellista ja tulevaa tapahtumaa on ennustettu väärin, ei millään logiikalla tarkoita etteikö sitä hetkeä tule. Samalla logiikalla et tiedä päivää jolloin jäät tulee ensi talvena johonkin järveen, mutta ne tulevat silti.
Entisenä ateistina ja aina skeptisenä luonteena olen erittäin tarkka siinä mihin uskon ja mihin en usko. Jumala on antanut lukuisia yliluonnollisia ihmeitä ja tiedän Hänen olemassaolonsa.
Nyt ainakin tiedät, että jos et ole ottanut Jeesusta vastaan ennen tulevaa tempausta, niin kun uudestisyntyneet uskovat katoaa maailmasta kerralla, niin et usko siihen valheeseen mitä yritetään syöttää, että muukalaiset on heidät kaapanneet. Tiedät että Jeesusta rukoilemalla ja tekemällä parannuksen, voi pelastua.
Nämä asiat tulevat tapahtumaan läheisessä tulevaisuudessa. Onko se tänään, kuukauden kuluttua, ensi keväänä vai vuoden parin kuluttua, sitä en lähde sanomaan. Sanon vain summittaisesti sen että olemme hyvin lähellä sitä aikaa."Jumala on antanut lukuisia yliluonnollisia ihmeitä "
- Varmankin voit yhden konkreettisen esikmerkin mainitsemistasi 'ihmeistä' tässä paljastaa.
Mä kerron puolestani tässä esimerkin ihan oikeasta, jos ei iyäys-ihmeestä niin ainakin selittämättömästä asiasta:
VISBY LENSES!
>>The Visby lenses provide evidence that sophisticated lens-making techniques were being used by artisans over 1,000 years ago, at a time when researchers had only just begun to explore the laws of refraction<<
- Yli 1.000 vuotta sitten mahdollisesti yksi ainoa käsityöläinen osasi menetelmän valmistaa huipputarkasti taittavan asfäärisen optiikan. Sen optinen suorituskyky on niin erinomainen, että jos vastaavan valmistamiseen valjastettaisiin nykyajan tieteen ja tekniikan parhaat menetelmät vaikkapa tietokoneohjattuna, niin päästäiisiin ainoastaan jonkin verran parempaan lopputulemaan. Mutta ei niin ratkaisevan, kuin voisi ajatella antiikisen käsityöläisen tekeleen peittoamisen voisi kuvitella olevan.
- Toinen ihme on se, miksi noita on ylipäätään valmistettu.
https://en.wikipedia.org/wiki/Visby_lenses
- - -
Tuossa edellä on siis esimerkki maallisesta 'ihmeestä'. Kerro sinä nyt puolestasi konkreettinen esimerkki 'taivaallisesta' ihmeestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jumala on antanut lukuisia yliluonnollisia ihmeitä "
- Varmankin voit yhden konkreettisen esikmerkin mainitsemistasi 'ihmeistä' tässä paljastaa.
Mä kerron puolestani tässä esimerkin ihan oikeasta, jos ei iyäys-ihmeestä niin ainakin selittämättömästä asiasta:
VISBY LENSES!
>>The Visby lenses provide evidence that sophisticated lens-making techniques were being used by artisans over 1,000 years ago, at a time when researchers had only just begun to explore the laws of refraction<<
- Yli 1.000 vuotta sitten mahdollisesti yksi ainoa käsityöläinen osasi menetelmän valmistaa huipputarkasti taittavan asfäärisen optiikan. Sen optinen suorituskyky on niin erinomainen, että jos vastaavan valmistamiseen valjastettaisiin nykyajan tieteen ja tekniikan parhaat menetelmät vaikkapa tietokoneohjattuna, niin päästäiisiin ainoastaan jonkin verran parempaan lopputulemaan. Mutta ei niin ratkaisevan, kuin voisi ajatella antiikisen käsityöläisen tekeleen peittoamisen voisi kuvitella olevan.
- Toinen ihme on se, miksi noita on ylipäätään valmistettu.
https://en.wikipedia.org/wiki/Visby_lenses
- - -
Tuossa edellä on siis esimerkki maallisesta 'ihmeestä'. Kerro sinä nyt puolestasi konkreettinen esimerkki 'taivaallisesta' ihmeestä.Omakohtaisena ihmeenä voin kertoa seuraavan todellisen kokemuksen. Isäni oli lähemmäs 10 vuotta sitten teholla tekemässä kuolemaa. Olin tuolloin agnistikko tai ateisti määritelmästä riippuen. Ajattelin kuitenkin tuolloin että on älyllisesti rehellistä jättää aina muutama prosentti mahdollisuudelle erehtyä maailmankuvansa kanssa.
Isän ollessa teholla rukoilin että Pelasta isäni. Joskus aiemmin olin rukoillut että jos Jumala olet olemassa, niin anna vastauksia niihin kysymyksiin jotka on uskomisen esteinä.
Ennen isäni kuolemaa, makasin sängyllä selällään. Tuli massiivinen putkimainen imu yläviistosta niin, että korvissa humisi ja tukka hulmusi ja sain juuri ja juuri pidettyä peitosta kiinni ettei se mennyt imun mukana. Tätä kesti noin 10 sekunttia jonka jälkeen tuli rauhallinen olo. Kun viimeisen kerran kävin katsomassa isää, hän oli tajuton mutta sen näköinen kuin olisi ihmeen kokenut.
Seuraavana päivänä isäni kuoleman jälkeen menin hänen kotirantaan ja siellä odotti jäällä kauris. Se oli kuin patsas ja pääsin noin metrin päähän eikä se liikkunut mihinkään. Normaalisti se on erittäin säikky eläin joka juoksee kaukaa karkuun.
Näiden jälkeen en tullut vielä uskoon mutta aloin pohtia asiaa enemmän ja olin aika varma että jokin Jumala on olemassa. Viime talvena tulin uskoon ja silloin ymmärsin Jeesuksen merkityksen. Luin erästä sivustoa jossa oli raamatun numerollisuudesta. Jeesuksen nimen lukuarvo on alkukielessä 888. Aloin saada tätä numeroa eri tilanteissa eteeni. Myös ystävä jolle kerroin näistä numeroista, alkoi saada niitä ja tuli myös uskoon.
Kevättalvella sain taas useamman yliluonnollisen kokemuksen. Kerran kun rukoilin oli kädet kuin hehkuvat. Vaikea kuvata sitä tunnetta mutta silloin rukoilin äänettömästi. Erään kerran kehoani liikutettiin kuin ilmassa ja se tapahtui hetkellä kun mielessäni oli uskovien tempaus.
Minulla ei ole mielenterveyden ongelmia ja olen analyyttinen. Olen skeptinen luonne ja pyrin aina estämään vahvistusharhaan haksahtamisen. Nämä asiat on todellisia. Jumala on olemassa. Mielenkintoista on myös se että Jumala on laittanut ihmisen kehoon puumerkkinsä. Se on laminiini. https://www.solunetti.fi/fi/solubiologia/laminiini/2/
Kun ihminen uskoo ylimalkaisesti jonhonkin Jumalaan, hän ei vastaa olevansa uskossa vaan kiertää kysymyksen tai toteaa että uskoo Jumalaan. Vasta kun ihminen uskoo Jeesukseen ja saa Pyhänhengen niin hän sanoo olevansa uskossa. Tämä on mielenkiintoinen havainto joka toistuu kun seuraa asiota. Eivät esim Jehovan todistajat sano olevansa uskossa.
Pyhähenki on muuttanut monen ihmisen persoonan ja Hänen avullaan moni päihdeongelmainen on raitistunut ja monenlaista tapahtunut ihmisille hyvää.
Tuo esimerkki minkä annoit, tuo heti mieleen että Jumala on saattanut antaa tuollaisen kyvyn jollekin ihmiselle. Muistaakseni penisiliinin keksijä keksi penisiliinin "vahingossa" ja ajatteli sen olevan Jumalan ansiota.
Tietenkään henkilökohtaisia todistuksia ei monikaan ota tosissaan. Itsekin ateistina ollessa suhtauduin muiden kertomuksiin niistä skeptisesti. Kun itse on ne kokenut niin tietää Jumalan olevan. Tietenkin on erilaisia huijauksia myös maailmassa joiden motiiveja voi vain arvailla mutta on todella erikoisia ihmeitä tapahtunut monille.
Jos varaat edes sen 1 prosentin mahdollisuuden sille, että Jumala on olemassa niin voit yllättyä. Voin laittaa lisää mielenkiintoisia havaintoja joihin olen törmännyt kun olen tutkinut asiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskon ydintä on Jeesuksen tulon odottaminen. Tästä on seurannut se, että ajanmerkkejä on monet tulkinneet väärin siitä toivosta käsin, että aika olisi pian.
Minä en ole ennustanut aikoja. En tiedä päivää. Mutta raamatunkin mukaan ajan merkit on nähtävissä. Ja ne ajat on nyt konkreettisesti tapahtumassa. Israelin tapahtumat. Agenda 2030 tavoitteet ja WEF:in täysin sekopäiset visiot.
Lisäksi raamatussa annetaan suuntaviittoja ajallisesti muutoinkin.
Se, että todellista ja tulevaa tapahtumaa on ennustettu väärin, ei millään logiikalla tarkoita etteikö sitä hetkeä tule. Samalla logiikalla et tiedä päivää jolloin jäät tulee ensi talvena johonkin järveen, mutta ne tulevat silti.
Entisenä ateistina ja aina skeptisenä luonteena olen erittäin tarkka siinä mihin uskon ja mihin en usko. Jumala on antanut lukuisia yliluonnollisia ihmeitä ja tiedän Hänen olemassaolonsa.
Nyt ainakin tiedät, että jos et ole ottanut Jeesusta vastaan ennen tulevaa tempausta, niin kun uudestisyntyneet uskovat katoaa maailmasta kerralla, niin et usko siihen valheeseen mitä yritetään syöttää, että muukalaiset on heidät kaapanneet. Tiedät että Jeesusta rukoilemalla ja tekemällä parannuksen, voi pelastua.
Nämä asiat tulevat tapahtumaan läheisessä tulevaisuudessa. Onko se tänään, kuukauden kuluttua, ensi keväänä vai vuoden parin kuluttua, sitä en lähde sanomaan. Sanon vain summittaisesti sen että olemme hyvin lähellä sitä aikaa."Entisenä ateistina ja aina skeptisenä luonteena olen erittäin tarkka siinä mihin uskon ja mihin en usko."
Entisenä uskovana ja nykyisenä ateistina uskallan sanoa, etten ole uskovissa tuntenut ainuttakaan aidosti skeptistä ihmistä, mitä heidän omiin uskomuksiinsa tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omakohtaisena ihmeenä voin kertoa seuraavan todellisen kokemuksen. Isäni oli lähemmäs 10 vuotta sitten teholla tekemässä kuolemaa. Olin tuolloin agnistikko tai ateisti määritelmästä riippuen. Ajattelin kuitenkin tuolloin että on älyllisesti rehellistä jättää aina muutama prosentti mahdollisuudelle erehtyä maailmankuvansa kanssa.
Isän ollessa teholla rukoilin että Pelasta isäni. Joskus aiemmin olin rukoillut että jos Jumala olet olemassa, niin anna vastauksia niihin kysymyksiin jotka on uskomisen esteinä.
Ennen isäni kuolemaa, makasin sängyllä selällään. Tuli massiivinen putkimainen imu yläviistosta niin, että korvissa humisi ja tukka hulmusi ja sain juuri ja juuri pidettyä peitosta kiinni ettei se mennyt imun mukana. Tätä kesti noin 10 sekunttia jonka jälkeen tuli rauhallinen olo. Kun viimeisen kerran kävin katsomassa isää, hän oli tajuton mutta sen näköinen kuin olisi ihmeen kokenut.
Seuraavana päivänä isäni kuoleman jälkeen menin hänen kotirantaan ja siellä odotti jäällä kauris. Se oli kuin patsas ja pääsin noin metrin päähän eikä se liikkunut mihinkään. Normaalisti se on erittäin säikky eläin joka juoksee kaukaa karkuun.
Näiden jälkeen en tullut vielä uskoon mutta aloin pohtia asiaa enemmän ja olin aika varma että jokin Jumala on olemassa. Viime talvena tulin uskoon ja silloin ymmärsin Jeesuksen merkityksen. Luin erästä sivustoa jossa oli raamatun numerollisuudesta. Jeesuksen nimen lukuarvo on alkukielessä 888. Aloin saada tätä numeroa eri tilanteissa eteeni. Myös ystävä jolle kerroin näistä numeroista, alkoi saada niitä ja tuli myös uskoon.
Kevättalvella sain taas useamman yliluonnollisen kokemuksen. Kerran kun rukoilin oli kädet kuin hehkuvat. Vaikea kuvata sitä tunnetta mutta silloin rukoilin äänettömästi. Erään kerran kehoani liikutettiin kuin ilmassa ja se tapahtui hetkellä kun mielessäni oli uskovien tempaus.
Minulla ei ole mielenterveyden ongelmia ja olen analyyttinen. Olen skeptinen luonne ja pyrin aina estämään vahvistusharhaan haksahtamisen. Nämä asiat on todellisia. Jumala on olemassa. Mielenkintoista on myös se että Jumala on laittanut ihmisen kehoon puumerkkinsä. Se on laminiini. https://www.solunetti.fi/fi/solubiologia/laminiini/2/
Kun ihminen uskoo ylimalkaisesti jonhonkin Jumalaan, hän ei vastaa olevansa uskossa vaan kiertää kysymyksen tai toteaa että uskoo Jumalaan. Vasta kun ihminen uskoo Jeesukseen ja saa Pyhänhengen niin hän sanoo olevansa uskossa. Tämä on mielenkiintoinen havainto joka toistuu kun seuraa asiota. Eivät esim Jehovan todistajat sano olevansa uskossa.
Pyhähenki on muuttanut monen ihmisen persoonan ja Hänen avullaan moni päihdeongelmainen on raitistunut ja monenlaista tapahtunut ihmisille hyvää.
Tuo esimerkki minkä annoit, tuo heti mieleen että Jumala on saattanut antaa tuollaisen kyvyn jollekin ihmiselle. Muistaakseni penisiliinin keksijä keksi penisiliinin "vahingossa" ja ajatteli sen olevan Jumalan ansiota.
Tietenkään henkilökohtaisia todistuksia ei monikaan ota tosissaan. Itsekin ateistina ollessa suhtauduin muiden kertomuksiin niistä skeptisesti. Kun itse on ne kokenut niin tietää Jumalan olevan. Tietenkin on erilaisia huijauksia myös maailmassa joiden motiiveja voi vain arvailla mutta on todella erikoisia ihmeitä tapahtunut monille.
Jos varaat edes sen 1 prosentin mahdollisuuden sille, että Jumala on olemassa niin voit yllättyä. Voin laittaa lisää mielenkiintoisia havaintoja joihin olen törmännyt kun olen tutkinut asiota.Anonyymi
2025-07-22 15:00:52
Kiitos hienosta kirjoituksestasi!
- Anonyymi
Riemastuttavaa lukea, etä hihhuleita löytyy edelleen Suomen korpimailta.
- Anonyymi
En luonnehtisi itseäni hihhuliksi. Menen sen mukaan mikä on totta. Kun minulle selvisi että kristinusko ja Jeesus on totuus, niin olisi epärehellistä kieltää totuus. Etenkin kun on saanut lukuisia ihmeitä ja kokea uudestisyntymisen.
Nyt sinäkin tiedät mistä on kysymys kun osa ihmisiä katoaa, ellet ennen tapahtumaa ole itse tullut uskoon ja ole mukana tempauksessa. Tiedät silloin, että viralliset selitykset eivät ole totta ja alkaa pedon hallitsema aika vuosiksi.Silloin pakotetaan ihmisiin pedonmerkkiä jota ilman ei voi ostaa ja myydä. Tiedät ettei sitä pidä ottaa vaan huutaa Jeesuksen puoleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En luonnehtisi itseäni hihhuliksi. Menen sen mukaan mikä on totta. Kun minulle selvisi että kristinusko ja Jeesus on totuus, niin olisi epärehellistä kieltää totuus. Etenkin kun on saanut lukuisia ihmeitä ja kokea uudestisyntymisen.
Nyt sinäkin tiedät mistä on kysymys kun osa ihmisiä katoaa, ellet ennen tapahtumaa ole itse tullut uskoon ja ole mukana tempauksessa. Tiedät silloin, että viralliset selitykset eivät ole totta ja alkaa pedon hallitsema aika vuosiksi.Silloin pakotetaan ihmisiin pedonmerkkiä jota ilman ei voi ostaa ja myydä. Tiedät ettei sitä pidä ottaa vaan huutaa Jeesuksen puoleen.Etevä esimerkki perinteisestä Korpi-Suomen hihhulismista. Museotavaraa perinneosastolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etevä esimerkki perinteisestä Korpi-Suomen hihhulismista. Museotavaraa perinneosastolle.
Niin, "hihhuliosastolle" menivät varmaan myös vanhat "vaunut liikkuvat ilman hevosia"-lauseen lainaajat, vaan sinne menittekin te naureskelijat, jos kyseinen kohta tarkoitti nykyaikaa.
- Anonyymi
Hienoja kirjoituksia 🙏🙏antaa kaikkien uskoa niinkuin sydämmessään tuntee.ei ole kenenkään asia tuomita 🙏
- Anonyymi
👍👍
Komppaan!
- Anonyymi
Aloittaja yrittää jakaa tuota muuallakin. Ja vastaa itselleen
Tyyli on kaikissa sama "entinen atesti" jne.- Anonyymi
Tuo tieteellinen linkki .. kotisivukone.com , hahhahahahhaah.
- Anonyymi
Juuri se on tärkeää, että monissa paikoissa tätä sanomaa tuodaan esille. Myös sinun kannattaisi se ottaa vastaan. Jumala on rakkaus mutta myös ankara. Paholainen on hävinnyt jo valmiiksi joten kenenkään ei ole viisasta seurata häntä.
Ja kuten tiedätkin, olen entinen ateisti. Sekin on asia jonka voi tuoda esille jo senkin vuoksi, että ymmärrän ateistien ajatusmaailmaa koska olen itse ajatellut joskus niin. Moni ateisti olisi mielissään jos saisi tietää saman kuin minä, että on olemassa oikeudenmukainen rakkauden Jumala.
Mitä tulee itselleni vastaamiseen niin en vastaile itselleni mutta kommentoin muiden kirjoituksia tietenkin. Usko saa aikaan vastustusta. Siirry siis vastustamisesta voittajan eli Jumalan puolelle. Tunnusta syntisi Jeesukselle ja rukoile hänen tekemään muutos sisimässäsi. Jumala kykenee mihin tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri se on tärkeää, että monissa paikoissa tätä sanomaa tuodaan esille. Myös sinun kannattaisi se ottaa vastaan. Jumala on rakkaus mutta myös ankara. Paholainen on hävinnyt jo valmiiksi joten kenenkään ei ole viisasta seurata häntä.
Ja kuten tiedätkin, olen entinen ateisti. Sekin on asia jonka voi tuoda esille jo senkin vuoksi, että ymmärrän ateistien ajatusmaailmaa koska olen itse ajatellut joskus niin. Moni ateisti olisi mielissään jos saisi tietää saman kuin minä, että on olemassa oikeudenmukainen rakkauden Jumala.
Mitä tulee itselleni vastaamiseen niin en vastaile itselleni mutta kommentoin muiden kirjoituksia tietenkin. Usko saa aikaan vastustusta. Siirry siis vastustamisesta voittajan eli Jumalan puolelle. Tunnusta syntisi Jeesukselle ja rukoile hänen tekemään muutos sisimässäsi. Jumala kykenee mihin tahansa.Korjaus. Et ole entinen ateisti, et ole koskaan ollutkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus. Et ole entinen ateisti, et ole koskaan ollutkaan.
No sinähän sen sitten tiedät. Pitää kyllä sanoa, että en pysty määrittelemään tuota asiaa edes itse koska silloin kun olen ollut epäileväinen, olen aina varannut mahdollisuuden erehtymiselle ja rukoillut ajoittain silloinkin.
Mutta saanko minäkin sanoa sinusta jotain? Minusta tuntuu että sinä tiedät että Jumala on olemassa. Siksi hieman ihmettelenkin kun vaikutat kapinoivalle. Jumalaa vastaan yrittää kapinoita myös paholainen. Mutta onko mitään mahdollisuutta voittoon? Ei ole, ja paholainen tietää sen. Siksi hänen vihansa yltyy lopunaikoina koska tietää tappionsa.
Paholaisella ei liene mahdollisuutta muutokseen mutta häntä seuraavilla ihmisillä on käsittääkseni niin halutessaan.
Raamatun numerollisuus on mielenkiintoista. Matematiikkkahan ei ole ihmisen keksimää vaan ihmisen löytämä. En ole matemaatikko mutta käsitän sen, että se noudattaa luotuja lainalaisuuksia.
Numero 1 symboloi Jumalaa. Se on numeoriden alku. Numero 9 on viimeinen numero ja se kuvastaa tuomiota ja lopullisuutta. Kun numeroa 9 tarkastelee matemaattisesti, se on hyvin erikoinen.
Kun numeron 9 kertoo millä tahansa muulla numerolla, on tulon summan numerot yhdessä aina sama 9. Esimerkki: 3 x 9 = 27 ja 2 ja 7 = 9 tai 5 x 9 =45 ja 4 +5 = 9. Eli tuomiota ei pääse koskaan pakoon.
Raamatun numerollisuus on ihmeellistä. Jotkut on perehtyneet siihen kattavasti ja löytäneet raamatusta erilaisia numerollisia koodeja.
Tässä on tutkimista ja miettimistä. https://www.biokemia.fi/trigonogmatics-trigonogmatiikka.htm
- Anonyymi
Onko se heti huomenna?
- Anonyymi
"skovien ylöstempaus"
??
Arvelisin jäljelle jääneiden elämänlaadun paranevan heittämällä täällä! - Anonyymi
Ne ovelat ketut kyllä tietävät tasan tarkkaan, miten Suomalaiset saadaan tekemään melkein mitä vain, kunhan vain tehdään viihdekeskeinen helppo elämä verkossa ja muualla, kuten päivittäisasiointi kaupoissa, virallinen asiointi valtion toimistoissa, henkilöllisyyden todistamistaakkaa lisätään (turvallisuuteen vedoten) ratkaisuksi tarjotaan pientä ihon alle laitettavaa sirua.
Ihmiset nielevät mitä vain *askaa kun niille perustelee sen ja puolueet lietsovat medioissa erilaisia uhkakuvia ja pelkoja sekä erilaisten sanktioiden mahdollisuutta ja elämäsi hankaloitumista ellet suostu olemaan lemmikkikissasi kaltainen.
Sillä sirutetaanhan kissojakin.........
On kunnia saada tapella noita sikoja vastaan viimeiseen asti, vaikka en edes tietäisi mitään raamatusta ja mitä siellä sanotaan. - Anonyymi
Tajutkaa että teille syötetään kaikki kauniiseen humanismin valkoiseen enkelinpukuun puettuna niin sillä on se vaikutus, että alatte kuvitella itsestänne suurta ja alatte miettimään seuraavaksi hyveposeeraamisasentoja kameralle EU:n lippu kädessä heiluen.
Huuto kuuluu kohta, "suvaitkaa moderni ääriliberaali yhteiskunta ja sen arvomaailma, niin olette suuria humanisteja ja tasa-arvon esitaistelijoita sekä syrjinnän poistajia sekä Euroopan unionin arvojen ja asenteiden kannattajia.......
Ai pahus yksi asia unohtu, älkää suvaitko ketään toisinajattelijoita !
Suvaitse tai kärsi ja suvaitse !
Hei nyt kaikki suvakit erilaisiin hyveposeeraus asentoihin.
Kato mullakin on kädessä tatska, olen sirutettu.
Kivaa olla hyväksytty orja."
Ai oliko tuo meikälle? Älkää luulkokkaan. - Anonyymi
Kyllä minä uskon vaikka nauravaa apinaa ennemmin, kuin moderneja yliopistojen käytävillä ideologisissa leivänpaahtimissa paahtuneita tietoviisaita jotka eivät edes eroita sukupuolia toisistaan etteivät vain sohaisisi kepillä muurahaispesään, jotka sanovat että sukupuoli on vapaavalintainen ja jonka voi vaihtaa kerran vuodessa mutta samalla haluavat viedä uskovaisilta uskon omaan uskoonsa vaatien fyysisiä todisteita heidän uskolleen.
Mitä kaksinaismoralismia liberalismin luudalla ratsastaen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa625182Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370