Laitetaas tänne oma tarina miten sain diagnoosini muutettua Skitsofreniasta C-PTSD+ADHD. Sain alkuperäisen diagnoosinsa noin 17–18 vuoden iässä. Tämä on merkittävä ikävaihe, jolloin monet psyykkiset oireet, kuten traumaattiset reaktiot, nuoruusiän kehitysvaiheiden haasteet ja stressiin liittyvät oireet, voivat muistuttaa psykoosia tai skitsofreniaa. Tässä iässä diagnoosin asettaminen on usein vaikeaa, ja virhetulkintoja voi esiintyä. Psykoosidiagnoosiin liittyvä kliininen kuva yleensä vakiintuu tai etenee nuoruus- ja varhaisnuoruusiässä, ja pysyvä kehitys tai toistuvatpahenemisvaiheet ovat tyypillisiä. Itselläni oli anoreksia vaihe myös päällä ja täyttämässä 18v. eli siirtymässä aikuisten puolelle mikä varmasti vaikutti diagnoosin saantiin. Tätä ennen en virallisesti omannut kuin anoreksian.
Olin siis osastolla n. 6v anoreksian takia (psyykeoireet, itsetuhoisuus nyt mukana, mutta en oikeastaan ennen 18v saanut mitään diagnoosia enkä lääkitystä). Diagnoosin jälkeen sain Leponexia ja 3 muuta lääkettä... Aika paljonkin, virallisesti olin hoitoresistenssi.. Nyt olen 23v ja vasta lopetin Leponexin (2v aikana vähennettiin nollaan). Tässä siis alustus, koska kontekstilla on väliä
N. 2v sitten tapasin nykyisen poikaystäväni ja sain myös hieman tämän jälkeen uuden psykiatrin. HYKSin lääkärin, n. 60v. Kyseinen lääkäri huomasi mussa jotain outoa, en vastannut hoitoresistenssiä potilasta. En ole ihan varma miksi, mutta kuitenkin nähtävästi parisuhteeni (en ennen tätä edes ollut seurustellut) laukaisi jotain. Kyseinen lääkäri sitten ensin randomisit alensi mun lääkitystä 100mg ja koska olin vakaa 2kk jälkeenkin alkoi sitten tutkia tarkemmin mua ja pyysi myös poikaystävääni dokumentoimaan mua reaalimaailmassa. Näin teimme. Kokeiltiin lääkkeitä alemmas ja päästiin 550mg-> 350mg ja olin edelleen vakaa (ja tässä vaiheessa oireeton+ saanut terapian). Aloin siis toipumaan kovalla vauhdilla ja pian sitten mut uudelleen arvioitiin. Taisi kestää . 9kk koko prosessi ja sain uuden diagnoosin.
Tärkeää tosiaan oli lääkäri+dokumentointi+ historia yms kun alettiin tätä ajamaan. Tosin lääkärihän sen itse aloitti mikä varmaan yleensä ei ole normaalia
Olin siis osastolla n. 6v anoreksian takia (psyykeoireet, itsetuhoisuus nyt mukana, mutta en oikeastaan ennen 18v saanut mitään diagnoosia enkä lääkitystä). Diagnoosin jälkeen sain Leponexia ja 3 muuta lääkettä... Aika paljonkin, virallisesti olin hoitoresistenssi.. Nyt olen 23v ja vasta lopetin Leponexin (2v aikana vähennettiin nollaan). Tässä siis alustus, koska kontekstilla on väliä
N. 2v sitten tapasin nykyisen poikaystäväni ja sain myös hieman tämän jälkeen uuden psykiatrin. HYKSin lääkärin, n. 60v. Kyseinen lääkäri huomasi mussa jotain outoa, en vastannut hoitoresistenssiä potilasta. En ole ihan varma miksi, mutta kuitenkin nähtävästi parisuhteeni (en ennen tätä edes ollut seurustellut) laukaisi jotain. Kyseinen lääkäri sitten ensin randomisit alensi mun lääkitystä 100mg ja koska olin vakaa 2kk jälkeenkin alkoi sitten tutkia tarkemmin mua ja pyysi myös poikaystävääni dokumentoimaan mua reaalimaailmassa. Näin teimme. Kokeiltiin lääkkeitä alemmas ja päästiin 550mg-> 350mg ja olin edelleen vakaa (ja tässä vaiheessa oireeton+ saanut terapian). Aloin siis toipumaan kovalla vauhdilla ja pian sitten mut uudelleen arvioitiin. Taisi kestää . 9kk koko prosessi ja sain uuden diagnoosin.
Tärkeää tosiaan oli lääkäri+dokumentointi+ historia yms kun alettiin tätä ajamaan. Tosin lääkärihän sen itse aloitti mikä varmaan yleensä ei ole normaalia
Vastaukset 744
Vanhimmat
Minä sain kanssa erään diagnoosin muutettua C-PTSD:ksi ja se oli todellakin sen arvoista.
Jep. Pidemmällä aikavälillä on. Lyhyellä... Ei. Lähinnä Kelan takia
Päivitystä tänne. Muutoksen jälkeen oon ihan pulassa byrokratian kanssa... Eläkkeellä olo oli niin paljon helpompaa
Olisit vaan pitänyt ne diagnoosit joilla olet päässyt eläkkeelle. Ei se tarkoita että sun pitää elää niiden diagnoosien mukaan .
Alkuperäinen sulki liikaa ovia. Oli siis pakko. Byrokratia vaan oli.. odottamaton
No mitä ovia se sulki eli mihin se vaikutti ?
Asia ja päivä kerrallaan eteenpäin.
Hoidon suhteen. Vanhalla oli käytännössä vain saatavilla lääkitys. Diagnoosin muutoksen myötä sain terapiaa, mikä auttanut. Ahdistus, yms on sellaisia oireita mitkä vaatinut ammattilaisen apua. Ja anoreksian tietyt ominaisupiirteet. ADHD tuo vielä omat mausteet, joiden tietämine on helpottanut omaa elämää
En olisi siis ikinä päässyt kouluun ilman diagnoosin muutosta, mikä on tietenkin mahtavaa koska täten minusta tulee vielä osa yhteiskuntaa. En vain ikinä arvannut tätä ikävää puolta, missä tuettu asuminen missä asun tällä hetkellä yms on uhattuna
Niin joo ja... Yllättävintä on.. Ehkä että mun oletetaan ymmärtävän yllättäen kaikki byrokratia jutut. Vanhan diagnoosin aikana sossut yms teki kaiken mulle. En joutunu ite ikinä tekemään ite (okei, tiedän, tää on huono juttu ja kieltämättä näin ei saisi olla). Mua selkeästi käsiteltiin kuin pikkulasta.
Noh, ei se mitään.. Nyt vain ei sitten kukaan yllättäen neuvo miten näitä juttuja tehdään enkä ite osaa kun en ole ikinä tehnyt ite. En kehtaisi poikaystävältä pyytää apua, mutta varmaan pakko.
Eikös sitä voi muuttaa johonkin omaan tai vaikka aspa säätiön kämppään jonne saa jonkun käymään aika ajoin kotiin moikkaaman, että onko kaikki ok?
Toki, haluankin. En vain koe olevani vielä valmis asumaan ihan omillani. Tapaan nykyisin 3x viikossa ohjaajia, jotka auttanut arjen jutuissa. Diagnoosin muutos ei muuta ongelmia, mulla on edelleen vaikeuksia siivota itse ja kaikkea sellaista pientä. Poikaystävä toki auttaa mua ja paljon, en vain... Haluaisi, kaiken vastuun olevan hänellä.
Ja toinen ongelma on toki omilleen muutossa raha... nykyinen maksaa 600e ja sisältää sähkön ja veden. Mulla on vielä taloudenhallinnassa ongelmia/puutteita. Alunperinhän mulle luvattiin, että saan jatkaa täällä.. Nyt vain nähtävästi ne tarttee paikan jollekkin ja mut voidaan heittää pihalle. Eihän se diagnoosin muutos hetkessä auta mua oppimaan omillaan elämistä
Mitä ehdotat, kuka haluaisi diagnoosin . Joka sulkee ovet noin monelta taholta , ja ennekaikkea koska diagnoosi on ehkä oikea nyt . Se on vaan elettävä senkin kanssa kuten muutkin aikuiset ihmiset , eläke kuuluu niille joille se on tarpeelline. koska eivät kykene työhön . Sitten on diagnooseja joiden kanssa voi elää ja tehdä työtä , ja kun vaan pääsee alkuun niin nauttii elämästään;
Sinun on vaan pöeteltav olemaan aikuinen ihminen. Sen tekee jokainen ihminen Pian siihen oppii , ajattele positiivisesti että asiat selviää ja jos sinulla on tuki persoona niin he auttavat. Sinun diagnoosi ei ole mikään epätavallinen se on monella joska käyvät töissä! Kun lopettaa ajattelemasta omaa itseäön ja laittaa tilalle sen että elämässä selviää.jokainen jolla siihen on halua.
diagnnoosi tarvitaan jos sä haet työkyvyttömyyseläkettä. Kun on työkyvyttömyyseläkkeellä niin miksi se diagnoosi pitää muuttaa jos haluaa olla eläkkeellä
Diagnoosi itsessään ei vaikuta ihmisen toimintaan, toimintakykyyn, vointihan sen ratkaisee, mihin kukakin pystyy.
Sairauden mahdolliset oireet ym. ovat ne, jotka voivat vaikuttaa, ei pelkkä diagnoosi.
Ihminen ei ole itse se diagnoosi, vaan ihmisellä on diagnoosi.
Kaikki sen oppii joskus yksinasumisen. Minä opin 16-vuotiaana kun lähdin opiskelemaan. Äitini oppi 56 vuotiaana avioeron myötä. Hyvin on äitikin oppinut!
Valitettavasti mun tukiasuminen sit lopetettiin ja joudun muuttamaan omilleni tammikuussa. En tajua noiden logiikkaa. Diagnoosin muutos ei mitenkään muuta sitä, että tartten vielä apua. Mut sellasta se on.
Muutan pariksi kuukaudeksi takaisin vanhemmille ja keväällä yhteen poikaystävän kanssa. Aikaisemmin ei onnistu kun vuokrasopimus sillä ja yksiö on kahelle turhan pieni..
Minä jäin yksin asumaan kun äitini muutti miehen luo jonka oli löytänyt, olin 15 vuotias, en oikein itsekkään muista kuten selvisin siitä ajasta mutten ilmeisesti tein sen kun kerran vieläkin olen olemassa . Töitä on ollut onneksi aina
On hienoa, että pärjäsit itseksesi niinkin nuoresta lähtien.
Tämä mietittyää minuakin. Onkohan mulla määrimätön psykotinen häiriö, vaikka se on diagnosoitu mulle vai olisiko mulla c-ptsd tai joku muu. Lääkärit kyllä mietii vielä mulle toista diagnoosia.
Oon siis kärsinyt psykotisista oireista kuten hahmojen näkemisestä, äänien kuulemisesta, epätodelista oloa, ja muita kuten leijumista jo 7 vuoden ajan (alkoivat kun olin 11v) Mulla on myös outoja "minä pystyn tehdä mitä vaan" oloja ja vaikeuksia tunteiden kanssa sekä obsesoituimista ihmisiin. Tyhjyyden tunnetta koen paljon myös. Nämä oireet on kyllä hävineet melkein kokonaan kun syön aripiprazol krka 5mg. Olen siis vielä 17 vuotias.
Onko kelläkään samankaltaisia oireita ja jos on niin mihin teidät on diagnosoitu.
Miksi sä mietit diagnoosia jos sulla ei ole oireita kuten itse sanot ,oireet melkein kadonneet. mitä tarkoittaa melkein kadonneet.
melkein kadoneet tarkottaa sitä et oireita on vielä, mutta ne on vähäsiä. Haluan diagnoosin, koska sen avulla voisin parantua muulla tavalla kun lääkeillä, jos se on esim ptsd eikä mikään psykootinen häiriö.
No mene lääkäriin. Meinaat sä että sun harhat hävii kun sulla ollut niitä pienestä lapsesta asti. Mitä ylipäänsä syöt lääkkeitä jos sulla ei ole enää mitään oireita?
Sun oireet ei ole traumaperäisen stressihäiriön oireita. Siinä ei ole noita oireita joita sulla on. Miksi et ole saanut terapiaa siihen sun traumaan?
Mun oireet on melkein hävinneet lääkityksen takia ja mä oo jo lääkärissä. Pohdin vaan että onko mahdollista, että mulla olisi vain ptsd, koska siihen voi kuulua samankaltaisia oireilua ,mutta näytävästi ei. Kiitos vastauksesta.
ja meinaat että ilman lääkkeitä ei ole oireita kun haluat parantua ilman lääkkeitä. Jos se mahdollista niin miksi syöt lääkkeitä jos kerta ilmankin pärjäät.
Traumaperäiseen stressihäiriöön ei todellakaan kuulu sulla olevat oireet
Kuten huomaat mun aloituksesta, ei ne lääkäritkään ainaa osaa. Mullakaan ei mennyt putkeen yhteen diagnoosi
Aloittajana voin todeta et mulla oli pahimpina aikoina osittain. Ei toki täysin mut hahmojen näkeminen ja äänet ja epätodellinen olo kuulostaa tutulta.
Se epätodellinen olo on oikeasti vissiin dissosiaatio eli tunnet vähän kun olisit ulkopuolinen yms . Tosi vaikee selittää mitä tunnet mut tiedän mitä meinaat.
Sun ikäs on tärkein etu: Tämä on merkittävä ikävaihe, jolloin
monet psyykkiset oireet, kuten traumaattiset reaktiot, nuoruusiän kehitysvaiheiden haasteet ja stressiin liittyvät oireet, voivat muistuttaa psykoosia tai skitsofreniaa. Tässä iässä diagnoosinasettaminen on usein vaikeaa, ja virhetulkintoja voi esiintyä. Psykoosidiagnoosiin liittyvä kliininen kuva yleensä vakiintuu tai etenee nuoruus- ja varhaisnuoruusiässä, ja pysyvä kehitys tai toistuvat pahenemisvaiheet ovat tyypillisiä.
Sun oirekuvas on kyllä vähän poikkeava mut sulla voi C-PTSD+neuroepätyyllisyys taustalla.. Niiku mullakin se ADHD. Sanoisin siis ite näin traumasta toipumassa olevana et sulla on c-ptsd ja mahdollisesti joku kombinaatio
no hän voi lopettaa ne lääkkeet jos hän voi hyvin ilman niitä lääkkeitä
Sinä olit osastolla pupumies oli 11 ja varmaan muualla kuin psykiatrian osastolla kun oireet alkoi
syötkö sinäkin psykoosilääkkeitä traumaperäiseen stressireaktioon?
mulla on mennyt ohi pupumiehen trauma.... mistä hänellä on tullut trauma 11 vuotiaana
Söin. Väärä diagnoosin takia
🔹 Määrimätön psykoottinen häiriö (tai muu psykoosidiagnoosi)
Keskeistä on harha-aistimukset (äänet, näyt), epätodellisuuden tunne, kokemukset irtaantumisesta todellisuudesta.
Lääkkeet (kuten aripipratsoli) yleensä helpottavat selvästi oireita.
Oireet voivat alkaa nuorena, kuten sulla.
🔹 C-PTSD (kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö)
Yleensä taustalla pitkäaikainen trauma (esim. väkivalta, laiminlyönti).
Tyypillisiä: tunteiden säätelyn vaikeus, ihmissuhdehaasteet, tyhjyyden tunne, ylivireys, takaumat.
Joillain voi esiintyä myös aistiharhoja tai epätodellisuuden kokemuksia, mutta ne liittyvät enemmän traumamuistoihin kuin varsinaiseen psykoosiin.
🔹 Muut vaihtoehdot, joita psykiatrit joskus miettivät
Persoonallisuuden kehitykseen liittyvät häiriöt (esim. borderline-piirteet: tyhjyyden tunne, voimakkaat tunteet, kiinnittyminen ihmisiin).
Mielialahäiriöön liittyvä psykoosi (joskus psykoottiset oireet liittyvät masennukseen tai mania-/hypomaniavaiheisiin).
pupumies ei ole puhunut minkä traumaattisen kokemusken on lapsena kokenut. Hän ei taida kertoa sitä
Voihan se olla oikeasti onnettomuus yms. Onhan noita vaihtoehtoja
minä kysyin pupumieheltä. antaa hänen itse vastata mikä trauma hänellä on kun kerta tiedostaa että hänellä on trauma
tottakai. Tosin jos epäilee väärää diagnoosia toi C-PTSD matchaa moneen oireeseen. Sopii vaikkei tietäisi miksi.
epävakaassa persoonallisuudessa on noita samoja piirteitä. Mutta sä haluat nyt tota traumaa ehdottaa kaikille vaikka pupumies ei ole edes kertonut mitä traumaattiista on kokenut.
Ei täällä kukaan pysty diagnosoimaan yhtään ketään.
ei mutta jos jollain trauma juurisyynä niin sitä syötetään jokaiselle koska itsellään on ollut trauma kaiken syynä.
Sanoinko niin? Totesin vain meillä olleen jonkun verran oireissa samanlaisuutta. Munkin koko juttu on kombinaatio: PSTD+ADHD. Eli ei edes yksi sairaus vaan noi kaksi. Ehdotin vain, että ehkä hänelläkin kombinaatio yhden sijasta.
Jos ihmisellä ei ole traumaa taustalla, niin ei lääkärit väitä ihmisellä olevan traumaa taustalla. Ja jos traumaa epäillään, silloin se selvitetään terveydenhuollossa, löytyykö taustalta sellaista.
niin ja muitakin diagnooseja johon oireet sopii. Hän ei ole edelleenkään kertonut minkä traumaattisen kokemuksen on kokenut. Hän voi nyt mennä hakemaan keskusteluapua jos hänellä on trauma.
Mulla ei ikinä selvitetty. Alkuperäisen diagnoosin saadessani kukaan ei ikinä selvittänyt mun tramahistoriaa milään tasolla
Yks lääkäri vaan lätkäs diagnoosin osastolla olon perusteella ja that's it. Toi HYKSin lääkäri oli eka joka edes tutki mun traumahistoriaa tai historiaa millään tasolla. Sitä ennen mulla on ollut varmaan... 5-7 eri psykiatria vuosien varrella. Varmaan enemmänkin kun olin eri osastoilla ja silleen. Osastolla lääkärit ei vissiin liiemmin selvittele kuin oireita vaan
Jos ihminen on psykoottinen niin hän uskoo niitten harhojen olevan totta. Jos hän uskoo että hänellä on traumaperäinen stressihäiriö ilman että voi kertoa että mitä traumaattista hänelle on tapahtunut kun tiedostaa että hänellä on trauma. hänellä on ollut 11 v psykoottisuutta ja nyt pupumies miettinyt toista diagnoosia.
Pupumies kuitenkin siinä iässä missä diagnoosit elää, etenkin kun ne alko noin nuorena. Mullakin ekat oireet itseasiassa alko 11v. Lääkäreissä on se ongelma, et ne ei osaa käsitellä ton ikäsiä yhtään..
Niin sulla ole psykoosia. Hänellä on edelleen harhoja vaikka hänellä on siihen lääkitys. ja lääkitys ei voi olla väärä kun se on vähentänyt oireita.
Sinulla oli anoreksia ja sinä olet vieläkin katkera siitä osastoelämästä. Sä vaikutat hyvin katkeralta. Väität voivasi hyvin mutta katkeruus paistaa susta läpi
Noh, lääkäreiden mukaan oli sillon aikoinaan. Mulla oli ääniä vaikka Leponexin annos 550mg päivässä ja 3 muuta antipsykoottia. Lääkkeet ei ikinä auttanu mun oireisiin kunnolla. Nyt tosin tiedetään miksi, koska ne oli traumaoireita. Mulla kokeiltiin sähköäkin eikä sekään poistanut ääniä. Kaikinpuolin olin ennen HYKSin lääkäriä hoitoresistenssi ja virallisesti psykoottinen lääkärien silmissä
Joo, ehkä oon. Ehkä en. Traumatisoitunu osastolta ainakin. Ilman HYKSin lääkäriä olisin vieläkin väärällä diagnoosilla ja antipsykooteilla lääkitty. Nyt mulla on ekaa kertaa tulevaisuus. Ja oon onnellinen. Oon jopa koulussakin ja AMK:ssa nyt.
Voin hyvin, ja tiedän sen. Multa vietiin kuitenkin nuoruus mitä ei saa ikinä takaisin. Mut meen silti eteenpäin. 6v osastolla jättää jälkensä, etenkin tossa ikävaiheessa. Siitä ei pääse yli eikä ali
Ja ehkä oon eniten katkera tällä hetkellä siitä et mun tuettu asuminen lopetetaan tammikuussa vaan koska mun diagnoosi muuttu. Vaikka nyt muutankin yhteen keväällä niin olihan toi epäreilu päätös. Multa ei kysytty mitään, mulle vaan ilmotettiin tosta
No elä sitten tässä hetkessä jos olet onnellinen. Miksi helvetissä sun pitää elää sun menneisydessä kun voit nyt hyvin. Kukaan ei vittu saa nuoruutta takas. Sä oot katkera vaikka yrität muuta väittää. Et näytä voivan hyvin kun sä märehdit sun lapsuutta. Sä olet nyt aikuinen. Et lapsi. Sä oot henkisesti lapsen tasolla jos haaveilet lapsen elämästä etkä halua olla aikuinen.
Sä et ole enää lapsi. Aikuisenakin voi tapahtua kivoja asioita eikä vaan oleteta että kuin ihminen kasvaa ettei elämässä vois olla mukavia asioita. Jos sä haluut leikkiä barbeilla nyt niin kukaan ei estä.
Et oo vissiin ite kokenu traumaa? Oliskin niin helppoa kun vaan päättää, Mut asiat ei oo niin helppoja. Joo oon aikuinen mut voin silti olla katkera menetetystä nuoruudesta ja selvistä hoitovirheistä mitä mulle tehtiin näin jälkiviisana. Olisin paljon pidemmällä jos hoito osastoilla olis jotain muutkain kun säilöntää. Ne ei ikinä saanu mua parannettua eikä avohoito. Toi HYKSin lääkäri on harvoja hyviä mitä varmaan on
Olen joo kokenut mutta ihminen voi mennä eteenpäin. Sä et voi mennä menneisyyteen takas muutta virheitä.Sä et vaikuta onnellisena vai onko sulle onnellisuus olla katkera. ja mitä sä saavutat sillä. Et vaikuta onnellisena kun märehtiä menneisyyttä
No elä sitten tässä päivässä. Mitä sun lääkäri on sanonut sulle kun märehdit hänelle tätä sun katkeruutta. Jos sinulla on nyt hyvä hoitosuhde niin elä tässä päivässä. Eipä taida olla apua lääkäristä tohon sun katkeruuteen.
Helpompo sanottu kuin tehty.
Mitä mun lääkäri on sanonut? No et mulla on selkeitä hoitovirheitä tehty lukemattomia. Valitettavasti ne on kaikki vanhentunu joten viranomaisten puolelta niille ei voi tehdä enään mitään
niin ja sä olet hengissä. Tuliko niistä hoitovirheistä sulle esim aivovamma?
no minkä korvauksen sä haluisit hoitovirheestä? rahaa vaikka ssit ilmasiks asua osastolla?
Lisätään nyt et muutama varmaan täyttäis rikoksen merkit mitä tulee lepositeiden väärinkäyttöön mun kohdallani. Näistä on vaan niin kauan ettei asiaa voida enään todistaa. Tätä mieltä mun lääkäri on ollut kun ollaan yhdessä käyty asioita läpi.
Traumat vaan. Ja ei niitä enään voi edes ajaa läpi kun liikaa aikaa mennyt. Olis pitäny sillon tehdä mut ei meistä kukaan tienny ettei olla toimittu oikein.
Eli sulla on nyt pakkomielteenä ne hoitovirheen korvaukset? Sä olet puhut sun lääkärille näistä traumoista ja väität voivasi hyvin ja silti pakonomaisesti pidät kiinnin hoitovirheistä. Mä en ymmärrä sua . Miksi et voi mennä eteenpäin. Taidat olla lopun elämäsi katkera ja lääkärisi ylläpitää sitä ettei kehota ja kannusta elää tässä hetkessä.
oletko lapsen tasolla jos elämä aikuisena on noin kamalaa että haluu elää elämäänsä lapsen tasolla
Miten niin pidän? Ne on todistettu fakta jonka lääkäri on todennut. Niistä vaan mennyt niin kauan aikaa ettei voi enää valittaa. Se ei silti muuta sitä ettei hoitovirheitä ole tapahtunut.
Miksei ihmiset voi mennä eteenpäin? En tiedä, en ole ainut. Meen jo eteenpäin ja voin hyvin. Voin silti olla traumatisoitunut osastovuosista. Nään niistä painajaisiakin. Ei oo mun valinta ollut
Ootko ite menettäny 6v nuoruudestas? Et varmaan. Tottakai mä mietin mitä mä oisin voinu saavuttaa jos asiat ois menny toisin. oon jo kuitenkin pitkällä. Luojan kiitos en joutunu nuivaniemeen aikoinaan. Siitä oon ilonen
niin näät painajaisia koska et osaa päästä irti. No ole sitten katkera loppuikäsi
Sanot voivasi hyvin ja että sulla on hyvä lääkäri. Mikä olis asia jolla pääsisit eteenpäin elämässä?
mikö siihen traumaan auttaa? sinulla on hyvä hoitosuhde. ja olet nähtävästi puhunut sun traumoista monta kertaa. sanot että voit paremmin niin mikä siihen on auttanut että voit paremmin mutta olet edelleen katkera
Jaa-a. Mitä mä voin saada? Raha ei korvaa vuosia. EHkä mä vaan oisin halunnu saada ne vastuuseen hoitovirheistään. Mut sitäkään ei tapahdu enään.
No mulla on kelaterapiaan lähete. Saan unilääkettä. About siinä hoito kun se lääkäri ei kuitenkaan ole terapeutti. Ei se oikein ihmeisiin voi kun ne kuuluu terapiaan...
Onko se mun oma valinta? En oo ite valinnu asiaa
No elä tässä päivässä . Sinä et ole enää osastolla ja olet aikuinen . ja sanot tätä lääkäriä hyväksi koska hän on määrännyt sulle unilääkettä. Ja se tekee hoitosuhteesta hyvän. sähän oot puhunut että lääkärin ansiosat voit paremmin siis sen ansiosta että syöt unilääkkeitä.
No et. mutta sun ei tartte elää menneisyydessä. Elä tässä päivässä . Mä luulin että sulla oli hoitosuhde lääkärillä kun oot kehunut sitä ja sit kerrot että se on määrännyt sulle vaan unilääkkeitä
Mikset sä voi mennä esim kriisikeskukseen jossa käsitellään juurikin traumoja. Vai onko sulla toi kelaterapiajumala ainoaoikea jota palvot
Paras lääke ikinä ollut parisuhde. Se vaan nyt on ollut se tärkein toimiva tuki mulle. Mun vanhemmat tosi läheisiä mulle mut ne on eronnut niin ehkä siinä se aste ero.
Traumoista paraneminen vie kauan. En fyysisesti enään oireile enkä kuule ääniä tai muita psykoottisia oireita omaa. Mut ehkä nyt oon siinä pisteessä, missä tartten ammattilaisen apua. Lähete mulla on menossa mut se terapeutin saaminen on sit pidempi prosessi
Hoitosuhde on hyvä mut eihän se voi ihmeitä tehdä. Se sai mulle jo oikean diagnoosin. Mua ei enään hoideta skitsofrenia potilaana vaan ADHD+C-PTSD omaavana. Jo se on musta iso muutos. Se purki kaikki antipsykootit ja sellasta.
Koska mä en ooo akuutissa kriisissä. Toihan on lyhytkestonen. Mä tartten 2-3v terapiaa ainakin
ja sä et voi sillä aikaa käydä kriisikeskuksessa koska sä palvot kelaterapiajumalaa
millasta terapiaa sä haluat tohon traumaan ja katkeruuteen. ihan varmasti sulle sanotaan että elä tässä päivässä koska kukaan ei menmeisyyttä voi muuttaa.
Palvonko? Tarjoaako ne tuolla Traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia ja muita terapia muotoja jotka suunnattu C-PTSD varten? Senhän takia mä odotan terapiaa et saan noita
Mulle puhuttiin Traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapiasta. Tota se lääkäri suositteli mulle.
Ei oikeestaan. Terapia on osa toipumista , jotta trauma voidaan integroida osaksi elämäntarinaa ja oireet helpottuvat. Mulla nyt oireet kadonnu mut taakka ei. Se on pitkä prosessi ja vaatii aikaa
onko sun työ-tai opiskelukyky uhattuna?
Ei. Mut tota se suositteli mulle. Se toki sitten katotaan terapeutin kanssa erikseen yms
voitko kertoa miksi et voi mennä kriisikeskukseen jutteele sillä aikaa kun odotat kelaterapiapäätöstä. Hyvin yksinkertainen kysymys
rakas kulta pieni kun kela ei tarjoa tuota terapiaa jota sulle on suositeltu
En koe ton auttavan mua. Siksi, lyhytkestoinen ei mun historialla auta
Mulla on myönnetty jo kelaterapia päätös. Se terapeutti vaan puuttuu enään, niissä vähän jonoa ja varattua..
eli sä haluat terapiaa mutta et halua mennä puhumaan kriisikeskukseen sun traumoista. Kerro mulle miten se puhuminen eroaa terapiassa ja kriisikeskuksessa.
Kun kriisikeskus on sitä varten jos on traumaattisia kokemuksia. mutta sinä haluat terapiaa koska koet sen itsellesi jumalana
siellä saa käydä useamman kerran . Eli nytkö sulla ei olekaan traumoja. Sinne voi kuule mennä juttelee vaikka sulla ei olis hengenhätä. Siellä käsitellään traumoja mm
eli sä olet onnellinen kun sulla on oikea diagnoosi. ja sä et voi mennä eteenpäin elämässä diagnoosin takia.
Koska pyskoterapiassa on C-PTSD hoitoon olevia keinoja. Pelkkä puhuminen ei auta. Noitahan on monia tekniikoita:
Traumakeskeinen KBT (Traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia): Tehokas tapa hoitaa C-PTSD:tä, jossa altistetaan turvallisesti traumaan liittyville muistoille ja tilanteille.
EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing): Silmänliikkeillä tapahtuva herkistämisen ja uudelleenkäsittelyn terapia.
Narratiivinen altistusterapia (NET): Keskittyy traumaan liittyvien kertomusten uudelleen työstämiseen.
Kehollisten menetelmien käyttö: Esimerkiksi sensomotorinen psykoterapia voi olla hyödyllinen
Noi on erikseen suunnattu traumoista toipumiseen ja se on ihan eri asia kuin pelkkä puhuminen. Sitä paitsi en oo akuutissa kriisissä oleva. Lyhytkestoinen ei vastaa millään monen vuoden terapiaa. Puhun jo lääkärin kanssa ja hoitajan kanssa niin mulla on jo tota vastaavaa hoitoa. Se ei vaan nyt yksinään riitä
ja sä et voi mennä puhumaan sun traumasta ja katkeruudesta muualle kuin kelateriaan
Oon onnellinen oikeasta diagnoosista. Pääsin eroon lääkkeistä.
Diagnoosi muuttui joo, mut ne traumat ei katoa minnekkään Ehkä menisin eteenpäin jos pystyisin itse. En mä huvikseni terapiaan oo menossa jos en tarttis sitä. Vaikka oonkin oireeton siltä osin ettei se elämää haittaa ja ainoot lääkkeet uni niin pidemmän ajan kannalta terapia on pakollinen
EIköhän ne ite tiedä. Mulla on myönnetty se eli täytän kriteerit. Psykiatrihan nimenomaan ton mulle määräsi.
niin sulla on trauma koska sulla meni lapsuus osastolla ja et saanut viettää sitä kotona. Mikä siihen auttais?
Mulla on muutakin traumahistoriaa mitä en tänne laittanut.
mikä niissä traumoissa sua eniten häiritsee? ne hoitovirheet , lapsuus meni osastolla
aha.auttaako katkeruus sua jotenkin?
Saisin tota jo vanhan diagnoosinkin eli skitsofrtenian perusteella ihan tiedoksi vaan. Täytän noi kirkkaasti vaikken tällä hetkellä olekkaan akuutissa hädässä.
Kela ja psykiatri on sitä mieltä, että mun työ-ja opiskelukyky paranee jos saan terapiaa. Eli täytän kriteerit. Ei se psykiatri olis lausontoa tehnyt jos ei kokis etten täyttäis. Oikeestaan sen mielestä mun olis pitäny ajat sit saada jo. Ihmetteli miksei kukaan aikaisemmin ollut tehny lausontoa
tunteiden säätelyn ja impulssikontrollin häiriöit ehkä se isoin tällä hetkellä. Noi on suoraa seurusta traumoistani +ADHD siihen päälle.
oletko tällä välin kun etit sitä terapeuttia tutustua omahoitoon eli mitä voit tehdä itse
Enemmän ne traumamuistot on vieläkin mielessä. Vaikken enään oireile ne on silti olemassa. Katkeruus nyt ehkä liittyy traumoihin. Sitä varten on se terapia kuhan saan sen terapeutin... Ehkä nyt marraskuussa jopa
Joo. Meillä on poikaystävän kanssa oma trauma-terapia ohjelma. Painopeitto, hengitysharjotuksia yms. Sellanen missä keinoja mitkä löytyy netissä
Mut omahoidolla pääsee vaan tiettyyn pisteeseen asti.
Ja mä piirtelen ja liikun ulkona ton lisäks. https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/rentoutus-ja-hengitys -> Noita tehny sen lisäks. Meil o poikaystävän kanssa ollu monimuotoinen ohjelma mitä tehty ja yhistelty toimivimmat.
missä on teillä on puhuminen? tietääkö sun poikaystävä edes sun traumoista
No se on pieni osa sitä. Tottakai se tietää, sehän oli mukana auttamassa mua diagnoosin muuttamisessa
no mitä se on sanonut sun traumoista kun oot kertonut sulle tapahtuneita asioita?
eli sä syylistät itseäsi yms. Eli sä haluut että joku terapeutti sanoo ettet ole ollut syyllinen
totta kai sä oireilet . katkeruus on oire
No lääketieteellisesti en oireile.
No, pitäähän se niitä kurjina ja kamalina asioina tietenki
niin ja impulssikontrolli ei voi liittyä adhd:hen
No lääkärin mukaan se on kumpaakin. Terapian pitäs auttaa
miten sä osaat eritellä kumpaan noi liittyy kun kummassakin on noi samat jutut
onko hän koskaan sanonut ettei se ole ollut sun syytä mitä sulle on tapahtunut
Sanon vaan mitä lääkäri sano.
mitä toi tarkoittaa?
Joo tottakai.
Sitä etten lääkärin näkökulmasta oireile enään
olet sä ikinä edes googlettanut noita asioita esim mitä voi tehdä kun on tunne-elämän säätelyn ongelmia. vai odotat sä sitä terapiaa
Lääkärin kanssa käyty läpi asioita joo mut sen mielestä trauma on mun pääasiallinen syy
ja sä et ole ikinä googlettanut mitä sä voit ite tehdä
On vähän vaikea estää itkemistä
ai sen tiedon takia jonka saat. eli sä näät itkemisenkin ongelmana ja vääränä. miten sä pärjäät siellä terapiassa jos sua alkaa itkettää
No itken herkästi. Se on ehkä konnkreettisin seuraus. Ja miksen pärjäis? Senhän on tarkoitus nimenomaan auttaa mua
Jos elämälankaterapia auttaa niin hyvä niin
sähän sanoit ettet oireile ja nyt sanot olevasi itkuherkkä. Eli sä valehtelet kun sanot ettei sulla ole oireita. Onnellinen ihminen itkee?
no kun sua itkettää netistä saatava tieto niin mitä tapahtuu kun terapaeutti antaa tietoa
En oireile lääkäreiden näkökulmasta. Ei fyysisiä eikä psyykkisiä oireita. Itkuherkkyys on vaan jälkiseuraus, ei oire. Oon mä onnellinen mut itken herkästi. Ei ne pois sulje toisiaan.
Ah, en tarkottanu netistä saatavaa tietoa vaan et itken herkästi mikä on tunnesäätelyn ongelmia traumasta/ADHD:sta johtuen. Se räikein seuraus noista
Mun tilanne on siit hassu et lääkärien näkökulmasta oon oireeton. Lääkärini kyll tietää oireista, mut niitä ei virallisesti lasketa
no niin. Miten sä pärjäät työelämässä tuon itkemisen kanssa
no mitä mieletä sä oot siitä mitä oot lukenut tunteiden säätelystä
No siks meen terapiaan kuhan pääsen et pärjään. Mulla on onneks vielä aikaa,eka vuos AMK:ssa vasta alko
mikä itkettää? ne muut asiat kuin osastolla olo
Ainaki sen et mulla on ne pahasti pielessä.
Itken herkästi vastoinkäymisissä ja muusta sellasesta. Joskus jopa pikku haava saa itkemään vaikkei edes sattuisi. Riittää et näen verta.
Et joo, tartten tohon sitä apua. Koulussa mä pystyn estämään itkut paremmin, ehkä ympäristökin ratkasee. En oikeesti tiedä. Toi on joku.... trauman jälkioire tai vastaavaa
eli ei ole oireita mutta tarttet apua
sanot etteii oire ja juuri itse sanot että on jälkioire. ei susta ota selvää
Kuten sanoin, lääketieteellisesti oon oireeton. Tota ei lasketa oireeksi siellä. Toivon et terapia auttaa tohon.
Siis kukaan ei ole tutkinut ?
Yks lääkäri vaan lätkäs diagnoosin, oli eka joka edes tutki..?
Miten tuo nyt niin kuin meni ?
Traumahistoriaa ei. Osastolla vaan keskityttiin oireisiin. Ja kun täytin 18v sain ton diagnoosin koska joku piti antaa
18v on siit tärkee et siirryin aikuisten puolelle. Mua ei voinu jättää ilman diagnoosia byrokratian takia. Ja siksi sain skitsofrenian. Jonka HYKSin lääkäri kumosi myöhemmin
Eihän nuoruutta ole menetetty, nuoruus on vain mennyt laitoksessa, ym.
Itse olin nuori aikuinen, kun kävin psykiatriset sairaalat läpi, aikuisuuteen saakka.
En ole ajatellut, että olisin mihinkään menettänyt ne vuodet, ne vain meni sairastaessa ja isoksi osaksi osastoilla.
Se oli osa elämääni, ne vuodet minun oli käytävä läpi, voiko sitä sanoa kohtaloksi, tai mitä ikinä. Olen nyt sitäkin kokemusta rikkaampi.
Saan olla tyytyväinen, että nykyään elämä on parempaa. Jos murehtisin menneistä, en pystyisi nauttimaan tästä nykyajasta.
Toivon ehkä joskus ajattelevani samoin. Tosin väärä diagnoosi kyll katkeroittaa ja hoitovirheet
Anna mun nauraa. koska psyykesairasu on ollut esim bakteerin aiheuttama
Mäkin olen ollut aikoinaan useamman kerran lepositeissä, mutta en enää ajattele niitä aikoja, koska se tapahtui aikoja sitten.
Hoitovirheitä on sattunut, kerran lähellä kuolemaakin leikkauksessa sattuneen virheen takia, mutta sekin on jäänyt menneisyyteen, vaikka haittavaivaa jäi lopuksi elämää.
En voittaisi sillä mitään, jos jäisin vellomaan jo tapahtuneissa kokemuksissa.
Menneistä asioista on hyvä päästää irti. Ne ei poistu tapahtumattomiksi, mutta niidenkin kanssa pystyy elämään, koska ne on joka tapauksessa tapahtunut. Kun sen hyväksyy, on helpompi keskittyä tähän hetkeen.
että psyykesairauden pitäis aiheutta esim kuumetta. ihan oikeesti
johan sulla oli anoreksia
Itse en ollut aikoinaan Niuvaniemessä, mutta olin Vanhassa Vaasassa useamman vuoden.
Ei ole siitäkään traumoja jäänyt. Ja tulihan sekin koettua.
eli menit anoreksian takia osastolle ja uusi diagnooisn piti antaa että pääset pois. ei voi olla totta
No mä en päätä näitä. Pääasia et saan terapiaa ja toivon sen auttavan
Sä et pysty valitsemaan sitä, mitä sulle on tapahtunut. Mutta sä pystyt itse valitsemaan, miten sä elät niiden vanhojen tapahtumien kanssa.
Roikutko ajatuksissasi ja katkerana siellä vanhoissa tapahtuneissa asioissa, vai haluatko elää tässä ja nyt, jos kerran yleisesti menee jo paremminkin ?
Sen sä voit valita ihan itse, ja täytyykin, kukaan ei voi valita sitä sun puolesta.
Aivan. Noh mä olin ekan kerran 13v tyttö ja lepositeissä... Ehkä sen takia plus muun historian takia en oo vielä saavuttanu tota pistettä. Mut ehkä vielä joskus :)
Joo. Mut anoreksia ei selitä psyykeoireita. Sen takia sain skitsofrenia diagnoosin joka kumottiin. Anoreksian takia tosin ehkä kukaan ei edes kunnolla tutkinut mua silloin.
sä oot koulussa vaikka se sun taruma uhkaa sun opiskelukykyä. miten se trauma hankaloittaa opiskelua?
pitäiskö sun olla enemmän pois kotia jos kotona itkettää
Huih, mun kaveri on siellä vanhassa Vaasas. Karsee paikka.
Niimpä kyll normiosastotkin... Mut mulle jäi traumat, mukavaa ettei kaikille jää
Anoreksian takia menin joo. Ja sain skitsofrenian kun psyykoottiset oireet piti jollain selittää
eli sä olit parantunut anoreksiasta 18 vuotiaan koska sulla ei ollut enää anoreksia diagnoosia
saako kysyä miksi osastolta ei pääse terveenä pois
Vanhempien eron ei tarvitse vaikuttaa lapsen kokemaan läheisyyteen vanhempien kanssa.
Molempien vanhempien kanssa voi pysyä läheisenä heidän erostaan huolimatta, etenkin jos vanhemmat ovat siihen suostuvaisia.
Vanhemmat eivät eron jälkeen välttämättä ole enää keskenään läheisiä, mutta molemmat voivat olla yhteiselle lapselleen läheisiä.
Vanhempien ero ei ole koskaan lapsen vika, vaan ihan vanhempien keskinäinen asia.
En näe siinä mitään aste-eroa ( mitä sillä sitten mahdat tarkoittaakaan ).
sinähän sait oikean diagnoosin ja siitä väärästä ei tullut sulle mitään haittoja. Se hoitovirhe on tapahtunut ja sitä ei tutkita niin mene eteenpäin elämässä. Mä en ymmärrä miksi sulla on pakonomainen tarve takertua tohon. se on ollutta ja mennyttä. ja se ei siitä muutu. elä tässä päivässä . Mä en ymmärrä mitä sä yrität saavuttaa murehtimalla sitä hoitovirhettä. Sinä olet hengissä .
Kaikkihan kannattaa kokeilla. Tuskin lyhyemmästäkään terapiasta ainakaan haittaa on.
Jos kaikesta ajattelee, ettei auta, ettei onnistu, ettei pysty, ettei osaa, jne. Niin silloin onnistumisprosentti jää aika pieneksi.
Pientä positiivisuutta mukaan ajatteluun, se jo auttaa oloa vähän paremmaksi.
kai lääkäri tajuaa ettei psyykesairaus ole bakteerin aiheuttama tai että sulla olis yskää ja nuhaa
Mulle määrättiin aikoinaan lääkkeitä oireiden mukaan, ei diagnoosin mukaan.
itse asiassa olen. Mä en itse vaan muista niistä asioista. Mutta mä en ole katkeroitunut sen takia. Kuten sinä olet.
Itkeminen on täysin sallittua, siinä ei ole mitään pahaa. Tunteet saa näkyä ulospäin, sekä naisilla että miehillä.
sä et ole enää lapsi. meillä jokaisella on historia. Mä en tajua miksin sun pitää takertua siihen mitä sä et voi muuttaa. Sä voit vaikuttaa tähän päivään ja tulevaisuuteen. tolla katkeruudella ei saavuta mitään.
Se on mulla vieläkin. Ei oo poistunu mihinkään eikä poistu. En vaan oireile enään siltä osin.
sinä et ole enää 13 v ja lapsi. älä takerru siihen mikä on ollutta ja mennyttä. elä tässä päivässä. Mutta sä pakonomaisesti haluat olla katkera. jos se tekee sut onnelliseksi niin ole katkera.
Jaa-a. Riippuu varmaan pitkällä ajalla miten antipsykootit vaikuttaa tai ei vaikuta. Mut niiden pitkäaikaisvaikutuksia tuskin on kunnolla tutkittu joten hankala sanoa
Ja niin. Mulla on monta hoitovirhettä. 6v osastolla, lepositeitä ja pakkosyöttöä ja muuta. Jättää jälkensä
no mitä psyyke oireita sulla oli jouduuit osastolle anoreksian takia kun anoreksia on psyykesairaus. Kyllä sä sen nyt jo tiedät
Joo. Lääkäri tietää kyllä. Ja tietää syy-seuraus suhteen. Tää nyt vaan on näitä psykiatrian koukkuja. Ja koska se tietää ton, sain terapian kelan kautta. Eli pätevä lääkäri mulla on onneksi
Ah.. No meillä on varmaan eromme. Toisaalta oon 23v ja ollu vasta 5v vapaana eli osasto-ajat on vielä tuoreessa muistissa
no mistä sulle tuli psykoottiset oireet?
niin mikä ongelma sulla on kun ei ole lääketietteellistä oiretta . Etkö sä tajua ettei trauma ole esim bakteeriperäinen
Kuten aloituksessa sanoin: C-PTSD+ADHD tulkittiin osastolla skitsofreniaksi
Mitä sä selität? Tiedän kyllä kaiken olevan traumasta johtuvaa. Mut lääketieteen näkökulmasta trauman jälkioireita ei lasketa eli oon virallisesti oireetoon vaikka kaikki tietää etten
ja mitä sinä saavutat märehtimällä sun osastoelämää. Se taakse jäänyttä elämää. Sinä et ole enää osastolla. Miksi sun pitää muistella sitä osastoaikaa? Mitä sä saavutat sillä. Sinulla oli siellä kurjaa. Mitä sä haluat saavuttaa sillä että murehdit mitä sulle osastolla tapahtui. Mitä sä hyödyt siitä että pyörit tollasessa katkeruudessa,
Miten oireilu ja virallinen oireilu eroavat toisistaan ?
Sä kirjoitit, että oli eka lääkäri joka tutki sun traumahistoriaa, ja nyt väität ettei tutkinut ?
Mutta sä olet menossa terapiaan ja taas pyörit menneisyydessä. Sä et opi ikinä elää tässä päivässä vaan sun pitää elää siinä ajassa kun sä olit lapsi. Sä olet aikuinen ja susta ei tulee fyysisesti enää lasta ja nuorta. Onko sulla vaikeaa elää aikuisena
Opettele ajattelemaan.
Väärä diagnoosi on jo historiaa, eikös ne hoitovirheetkin ole jo aiemmin tapahtuneet ?
Ei niihin kannata jäädä roikkumaan. Se on itsensä kiusaamista, jos mietiskelee kaikkia ikäviä jo vanhoja asioita, koska siitä voi tulla paha ja ahdistava olo. Kun niitä ei mieti, vaan miettii kaikkea mukavampaa, huomaa, että olokin voi olla parempi.
Se on sellaista omaa oman tunnetilan säätelyä, ja samalla oppii tuntemaan, mitkä asiat saa tuntumaan pahalta, mitkä taas hyvältä.
Yleisimmin ihminen muodostaa elämästään sellaisen, jossa on hyvä olla.
Uskoisin, että sinäkin pystyt vielä joskus pärjäämään menneisyytesi kanssa.
Kunhan itsekin uskot ja luotat siihen, sekä itseesi.
Miten sulla voi olla anoreksia jos sulla ei ole oireita?
Anoreksiakin on psyykkinen sairaus.
Mä taas tykkäsin olla siel Vaasassa, oli hyvä hoito. Se pelasti mut takaisin elämään.
Sulla on vielä elämä edessäsi. Kaikki on mahdollista, vielä kun pystyisit päästämään irti menneistä.
Ehkä. Kiitos :)
siis sulle tuli osastolla psykoosi ja kotona ei olis tullut
äskön sanoit ette parannu anoreksiasta ja nyt sitten oletkin päättänyt parantua
En tiedä olisiko tullut vai ei. Ei sitä kukaan voi enään tietää. Lopputulos on kuitenkin mikä tiedetään
Ööh? En sanonut niin missään. Oon oireeton mut diagnoosi ei katoa.
niin ja syytät osastoa sun psykoosista
Anonyymi kirjoitti:
eli sä olit parantunut anoreksiasta 18 vuotiaan koska sulla ei ollut enää anoreksia diagnoosia
sinä:Se on mulla vieläkin. Ei oo poistunu mihinkään eikä poistu. En vaan oireile enään siltä osin.
Ai sun anoreksia on siis pysyvä diagnoosi. ihan oikeesti
Osasto traumatisoi lisää ja on varteenotettava epäillys, että se pahensi oireita. Tätä mieltä se mun lääkäri on.
Aika lailla. Siitä toipuu mut se jää olemaan diagnoosiksi. Mähän en ite päätä näitä
Sillä on ehkä merkityst somaattisissakin sairauksissa vaikka ei enään oireilisi. Ehkä se poistuu joskus, en tiedä.
sinulla ei ole enää psykoosia joten opettele elää tässä hetkessä. Sä oot helveti katkera ja elät menneisyydessä. Miksi? sä olet ollut joskus osastolla . se on sun menneisyydessä. Miksi sulla on vaikeaa elää tässä päivässä ja tässä hetkessä. Mitä sä saavutat tollasella menneisyydessä märehtimisessä. keskity tähän päivään . sä et voi muuttaa sun menneisyyttä.
niinkö sulla lukee diagnoosin kohdalla että se on pysyvä eli siitä ei voi parantua.
mitä järkeä on käydä terapiassa jos sä voi parantua anoreksiasta
Pysyvä joo. Se voi olla mulla siellä toistaseks koska anoreksia sitoutuu traumaan. En tiedä miten lääkärit noita muuttaa ja eihän se käytännln tasolla haittaa
eli sulla anoreksia ja trauma josta et voi parantua. mitä sä hyödyt terapiasta jos et voi parantua
sä haluut terapiaan vaikka sun diagnooseista ei voi parantua.
jos sulla lukee diagnoosissa pysyvä niin silloin siitä ei voi parantua
Lääkäri tuskinpa suosittelis terapiaan jos en voisi toipua. Ehkä ne on siellä byrokratian takia toistaiseksi
Niihän se skitsofreniakin oli ja se muutettiin. Mä en tiedä diagnoosien logiikasta mitään. Ja sama se oikeesti, terapiaa suositeltu eli lääkäri on sitä mieltä, että toivun
Sitä paitsi vaik ne jäiskin.. NIin mitä väliä sillä on jos oon toipunu ja töissä? Mikä on mun tavoite. Sillonhan niillä ei ole käytännön väliä
Kiva :) Mun kaverilla ehkä sit paskempi tsägä. Se ollut siel viimeset 7v eikä taida ikinä päästä ulos. Hyppii aina eritysksessä joka toinen viikko
se vaikuttaa siihen jos sä asioit terveydenhuollossa niin ne katsoo että sulla on anoreksia vaikka olisit parantunut
äskön sanoit sanoit ettet tule ikinä parantumaan anoreksiasta ja nyt sanot että paranet. sulla muuttuu jatkuvasti mielipide
ai syyttä on eristyksessä
Jos osastohoito olisi kamalan traumatisoivaa potilaille, niin ei sellaista hoitomuotoa olisi olemassakaan.
No voihan se olla tärkeä tieto niille siellä?
Niin koska paperit on eri kuin reaalimaailma
Anoreksiasta voi parantua.
Kun saa psyyken kuntoon, pystyy syömään normaalisti, saa painoa nousemaan, eikä enää ole eikä tule ongelmia syömisen suhteen, niin silloinhan ei enää ole anoreksiaa.
Terapiaan ei pääsisi, jos ei olisi mitään sairautta. Sen takia diagnoosia tarvitaan, on oltava todettu sairaus.
Tai kaipa itse maksamalla, eli rahalla, pääsisi terapiaan vaikka terveenäkin.
Onko paska tsägä, vai mielenterveys heikoilla ?
Ei se voi kunnossakaan olla, jos sitä joudutaan eristämään vähän väliä.
Itsekin olin siellä alussa aika huonossa kunnossa, mutta toipuminen alkoi pian.
mikä sua estää syömästä. Se että sulla lapsuuden trauma joka estää sua syömästä
kyllä terapiassa voi käydä vaikka ei olis diagnoosia. onko ihmiset noin tietämättömiä
ja sitten ne kohtelee sua sen mukaan
silloin sen diagnoosin pitäisi olla määräaikainen
mikset sä voi syödä ennen kuin pääset terapiaan. sano mulla miten se trauma vaikuttaa siihen ettet voi syödä.kyse ei ole nyt lihomisen pelosta vaan miten se trauma estää sua syömästä.
eihän se poistu kun sä sanoit että se on merkitty pysyväksi. silloin se ei poistu
Kysyit väärältä tyypiltä, mutta anoreksiaan sisältyy aika paljon psyyken puolen juttuja, se ei ole pelkästään sitä, ettei halua syödä.
Niin, no sen takia kirjotinkin, että rahalla pääsee kyllä myös ilman diagnoosia.
Kelan kautta terapiaan pääsy taitaa olla vähän vaikeampaa, eli taustalla on oltava sairaus, miksi terapiaa tarvitsisi.
Ei Kela ala terveille terapioita maksamaan.
Siinä ei oltu mainittu kelaterapiaan vaan mainittiin ettei terapiaan pääse jos ei ole diagnoosia. eli kyse siitä terapiaan pääsee vaikka ei olis diagnoosia. Toki silloin se maksetaan itse.
sori luulin että olit se jolla on anoreksia
ja ihmisen aivot tarvitsee energiaa eli ravintoa toimiakseen. Ihminen ei elä pyhällä hengellä
En tiedä siitä. Mut ei se kyll varmaan ikinä pääse ulos osastolta
Silti en ole ainut joka on traumatisoitunut. Valitettavasti
ei pääse ulos vaikka käyttäytyy nätisti. ihme osasto ettei hyvinkäyttäytyvät pääse pois
Missä vaiheessa sanoin et mulla on aktiivinen anoreksia enään? Se on tällä hetkellä vaan diagnoosina olemassa. Ei kuitenkaan oireile. Oon ihan normaalipainoinen ja syön normaalisti nykyään. Silti papereissa mulla on anoreksia diagnoosina olemassa
siis sä oot tarumatisoitunut osastolla koska tehtiin hoitovirhe ja pyörit sen hoitovirheen kanssa lopun elämäsi etkä osaa elää tässä hetkessä. Kerro miksi sinun pitää elää menneisyydessä. Sitä hoitovirhettä ei enää korvata sulle . Sä olet nyt aikuinen. Sulla on joku helvetin pakkomielle siitä hoitovirheestä . anna olla ja elä tässä hetkessä. mä en ymmärrä miksi sun pitää takertia aikaan jota sä et voi muuttaa. Sä voit vaikuttaa tähän hetkeen.
Jep. Mulla ei ois ikinä omalla rahalla varaa maksaa terapiaa. Siispä kela. Ja kuten aikaisemmin sanoin mä oon saanut sen päätöksen ihan syystä. Vaikkei se anoreksia nyt tällä hetkellä vaivaa täytän muuten kriteerit niin kelan kuin psykiatrin mielestä.
No mun on vaikea uskoa et se pääsis enään 7v jälkeen osastolta jos jatkuvasti eristyksessä. Valitettavasti se taitaa sille olla loppuelämän paikka ellei hoito kehity. En tosin tiedä mikä sillä tarkalleen on... Mut selkeästi aika paha sairaus taustalla
No mun lääkärin mielestä osastohoito oli se viimeinen hoitovirheineen joka johti traumojen muuntumisessa ääniksi ja psykoottisiksi oireiksi. Sitä ei sit kukaan tiedä olisko noin käyny muutenkin vai ei. Se vaan nyt on tän HYKSin lääkärin näkemys mun traumahistorian pohjalta. Mahdollista on et ne ois tullu muutenkin mut pitää mennä sen mukaan mitä tiedetään. Mulla se nyt vaan kävi näin. Ja voit päätellä tästä hoitovirheiden tasoa jos sen mielestä muutama täytti rikoksenkin merkit.
Eh, 6v on iso osa mun elämästä. Elän vieläkin painajaisissa osastoa ja pakkoruokintaa ja muuta. Tartten terapiaa tohon ja senpä takia sainkin sitä. Ja muihin traumoihin. Olis nimenomaan tavote toipua. Ei oo tietoinen takertuminen. Arvaa haluisinko päästä eroon jos voisin?
Sä sanoit että trauma oli anoreksian taustalla. Pakko kysyä miten parannuit anoreksiasta jos et ole käsitellyt traumaa
Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Meneehän täällä herkästi kommentoijat sekaisin, että kuka kirjoitti mitäkin.
Vaasassa ja Niuvassa hoidetaan kriminaalipotilaita, eli rikoksen tehneitä, jotka on todettu syyntakeettomaksi. Sekä myös vaikeahoitoisia psykiatrisia potilaita, jotka ovat niin huonossa kunnossa psyykkisesti, ettei kunnallisten ym. sairaaloiden psykiatrinen hoito ole riittävää, tai ei ole valmiuksia hoitaa niin vaikeasti sairaita potilaita.
Voi helvetti. se pakkoruokinta kuuluu käypähoitosuunnitelmaan kun henkilö itse ei syö. Sinulle on varmasti tarjottu ruokaa ja mahdollisuutta syödä itse. Mutta jääräpäisenä luulet pysyväsi elossa pyhällä hengellä.
Ethäm pääse eroon kun sä oot helvetin katkera ja etkä osaa elää tässä hetkessä. sä et tajua ettete sä pysty muuttaa menneisyyttä. kukaan ei siihen pysty. Voitko kertoa miksi et halua elää tässä hetkessä.
sun kaveri käyttäytyy hyvin ja on eristyksissä?
Täällä on myös paljon ihmisiä jotka väittää että trauma on kaiken syy, mutta eivät sitten pistä mitään tikkua ristiin sen trauman selvittämiseksi, koska todennäköisesti saraus on jossain ihan muualla.
Tää on samaan aikaan totta ja ei totta.
Mä tartten traumaterapiaa ja oon traumatisoitunut. Samaan aikaan olen myös parantunut siitä. Koska mulla on monta eri traumaa ja anoreksian juurisyy on ollut eri. En muista mitä termiä mun psykiatri käytti, mut oon osittain toipunu traumoista parisuhteen kautta: Nimenomaan mun poikaystävän tuella. Anoreksia on niitä oireita mitkä on tässä 2v aikana kokonaan kadonnut. Tehtiin me töitäkin, syötiin yhdessä ja tehtiin ruokalistoja ja se piilotti etiketeistä kalorit etten voinut laskea. SIihen meni aikaa mut paranin.
niin ja jos ei tajua ettei hoitovirhettä voida korjata niin miksi pitää jäädä jumiin menneeseen.
Mun kaveri on valitettavasti sit vaikeahoitoinen joo. Siellä oli ahdistava kyllä vierailla täytyy sanoa
trauman taustalla on yleensä häpeä ja häpeän peittely. hyväksynnän hakeminen
Ja mä traumatisoiduin eli toimi hoito hyvin. Osastolla olo 6v on pitkä aika, mun psykiatri kävi tarkasti mun merkinnät läpi kun diagnoosia muutettiin ja toi on sen mielipide.
Ja mun oma kohtaloni on traumatisoituminen. Tohon on mahdoton vastata koska traumat elää alitajunnassa. En pysty siihen itse vaikuttamaan ja siks toivonkin et terapia auttais. En oo ite valinnut et elän menneessä, tekisin toisin jos voisin. Painajaiset on aika perseestä
Mä en edes tiedä mitä se tekee. Se on mun kaveri joo mut ei se kerro kaikkea. Toisaalta en oo ees varma tietääkö se et se tekee väärin..
Tajuan kyllä ettei sille voida tehdä mitään. En vaan voi valita jäänkö vai en. Ei oo tietoinen valinta ihan tiedoksi vain
eli sulle tuli trauma kun sun piti syödä. Koska sä ajattelit pysyä pyhällä hengellä elossa. Miksi sä nykyään syöt jos kerta pärjäät pelkällä ilmalla?
no kerro mitä sä saavutat sillä että sä märehdit sitä osastoaikaa. Se on mennyttä. Musta tuntuu että sun ongelmat on muualla kuin tossa osastoelämässä. Koska mä en voi tajuta miksi sä et voi päästää irti. se on ollutta ja mennyttä
jo jopa on sitten hyvä ja läheinen kaveri. No jos hän ei osaa käyttäytyä niin kuuluukin olla eristyksissä.
Osasto oli vain viimeinen asia joka sai asiat muuttumaan psykoottisiksi oireiksi. Tää on mun psykiatrin mielipide.
Ja sä et vissiin tajua anoreksiasta mitään? Mä en ajatellut mitään tollasta, anoreksia oli mulle tapa purkaa ja käsitellä pahaa oloa. Tapa hakea hyväksyntää ja ruuasta vaan tuli ns. vihollinen. Mä en syönyt koska koin itseni lihavaksi ja halusin olla laihempi. En miettinyt mitään tollasia.
Koska traumat ei oo niin yksinkertaisia asioita. Niistä ei vain päästetä irti, joskus ne vaan jää alitajuntaan. Jos osaisin päästää irti olisin tehnyt niin jo ajat sit. Mut mä en pysty, siks tartten apua.
No sanoin kaveri. Ei se tarkota et se haluaa kertoa. Sillä on kyll varmaan skitsofrenia yms ja aika paha sellainen mut en tosiaan tiedä muutakuin et se ei enään edes päätä omista asioista vaan joku muu
mutta hyvä ettet enää koe itseäsi lihavaksi ja syöminen on hallinnassa. mitä sä haluat siitä kelan traumaterapiasta
Konkreettisesti? Päästä eroon painajaisista ja saada apua etten itkisi niin helposti. On tosi ahdistavaa nähdä melkein joka yö painajaisia.
Eli toivon et saisin apua et voin jättää menneet taakse ja jatkaa eteenpäin. En pysty siihen omin keinoin. Muuta en halua. Työelämään pääsy on tärkeintä ja noi nyt... Ei ainakaan edistä töissä pärjäämistä
sullahan oli unilääke. oletko varma ettei se aiheuta painajaisia koska lääkkeet voi aiheuttaa painajaisia
Oon varma. Mulla oli painajaisia jo ennen sitä. Se vaan auttaa nukahtamaan. Pystyn nukkumaan seminormaalisti sen avulla
Tosin se tietty voi... Lisätä niitä mut toisaalta ilman sitä en saa melkein normaalisti nukuttua eli en pärjää ilmankaan. Toivon et tähän terapia auttais ja tohon itkuongelmaan. Ne riittää mulle. En odota ihmeitä, kunhan vaan pystyn töihin menemään kun saan tutkinnon tehtyä ja koulun suoritettua
juurihan sä sanot että näät painajaisia ja nyt et sit näekään vaan nukut normaalisti
nii jos lääkkeet aiheuttaa painajaisia niin eihän siinä terapia auta
Nään painajaisia joo. Mut nukun lääkkeen ansiosta aika normaalisti. Ilman lääkettä en oikein. Eli tartten lääkettä, että nukun. Ja oon nähny painajaisia jo ennen lääkettä
Ne on aikalailla trauma painajaisia. Ollaan käyty mun psykiatrin kaa näitä läpi ja se toivoo et terapia auttais. Sitä itekkin toivon
Todennäköisesti lääke pahentaa niitä mut toisaalta tartten sitä et nukun tarpeeksi. Vähän ikävä tilanne, olis parempi nukkua ilman mut sit... En saa nukuttua niiku nyt
miten terapia voi vaikuttaa siihen lääkkeeseen
sulla on unilääke jolla et saa nukuttua
Nimenomaan nukun sen avulla vaikka nään painajaisia. Ja terapia varmaan auttais koska ne on traumaunia. Se on mun toiveeni terapialle. Sit pääsen unilääkkeestäkin eroon toivonmukaan
miksi sanoit sitten ettet saa nukuttua.
niin voi johtua traumasta. jos sä käytät pitkään unilääkkeitä niin voi tapahtua niin ettet enää saa unta ilman lääkkeitä vaikka kuinka haluisit nukkua ilman unilääkkeitä
Koska ilman sitä en saa nukuttua ja nukun ton avulla.. Kohtuullisesti. Melkein normaalisti vaikka painajaisia onkin.
Just sen takia haluan eroon niistä hetiku voin
eli et heräile yöllä painajaisiin
jos sä olet yrittänyt olla ilman et saa unta niin eikö se ole silloin jo riippuvuus
ja meinasit heti lopettaa kun sun terapia alkaa. meinaat siis saada heti normaali unen kun oot ekan kerran käynyt terapiassa
No hetikun voin. En sit tiedä millon se on. Sitähän pitää kokeilla sitten terapiassa. Ei mikään auta heti eli pitää olla realistinen mut haluan niistä eroon kyllä kun mahdollista
Ehkä. Tai sit painajaiset on liian pahat. Sen takia toivonkin apua tähän että voisin nukkua joskus ilman lääkkeitä
jos sun painajaiset on siitä osastoajasta . niin luuletko ettet enää mieti sitä kun pääset terapiaan eli osastoaika ei ole enää su mielessä
huoh.. jos sulle on kehittynyt riippuvuus niin siitä on hemmetin vaikea päästä eroon koska sun aivot vaatii sen lääkkeen unen saantiin
No ei vielä luovuteta. Toivon ainakin ettei näin ole. Mut asia kerrallaan
no toivotaan mutta varaudu siihen että sun aivot vaatii saada sen lääkeannoksen joka ilta
On mulla muitakin painajaisia mut pääasiassa siltä ajalta. Toivon oikeesti siitä apua. Muuten oon vähän jumissa. Jos nyt sais ees siedettäväks asiat ja pääsee töihin niin ehkä loput ajan kanssa korjaantuu
vaikka sä saisit käsiteltyä asiat terapiassa,niin voi olla että olet riippuvainen unilääkkeistä siitä huolimatta. Aika näyttää mutta olet tietonen tälläsestä
jo muutaman viikon käyttö voi aiheuttaa riippuvuutta
Joo... Siks mä toivon parasta. En haluais olla riippuvainen lääkkeestä
mulla itselläni krooninen unettomuus ja se on eri asia kuin unilääkeriippuvuus. Riippuvuus on kyseessä jos se lääke aijeuttaa haittavaikutuksia ja jatkat lääkkeen käyttöä siitä huolimatta.
Joo. En vaan pysty nukkumaan ilman unilääkettä
onko se annos pysynyt samana alusta alkaen
mitä pitempään käytät niin sitä hankalampaa siitä on vieroittautua koska jossain vaiheessa sä et enää usko että sä saat normaalilla tavalla unta ja sitten se kierre on valmis
Joo. EI oo suurrennettu
jos sitä annosta joudutaan suurentaa niin se on yksi merkki riippuvuudesta. Itsellöni on unilääkkeiden vähennys menossa. Mä en voi tietää tulenko saamaan unta enää normaalilla tavalla.
Mutta jos unilääkkeistä ei ole haittaa ja niitä saa käyttää pidempää. Niin itse punnitsisin hyödyt ja haitat. Koska itselleni uni on tärkeää ja jos nukun hyvää ja palauttavaa unta niin mä en näe siinä mitään väärää. Koska ei se valvominen ja huono uni ole yhtään sen tervellisempää vaikka nukkuisit huonosti ilman lääkkeitä.
Hmm, pitääpä jutella mun lääkärin kanssa ens kerralla tästä asiasta
Vaikka sä saisit elämäsi järjetykseen niin unen saantiin vaikuttaa se että luotatko siihen että saat unen ilman lääkkeitä . Pyöritkö sängyssä miettien että saatko unta , heräiletkö öisin, heräätkö yöllä ettet saa enää unta,jos et ole ottanut unilääkettä.
Ehkä joo, mutta onhan se upeaa, jos olet kuitenkin käynyt kaveriasi siellä katsomassa.
Kaverisikin varmasti arvostaa, että olet käynyt.
Kävisin useemmin mut junaliput vaasaan maksaa pirun paljon ja kun se hyppii tosiaan eristykseen niin vaikee etukäteenkään varata lippuja. Tapaaminenkun ei käy jos se on eristyksessä
Tavallaan aika huono ajatusmalli tuo, miettiä että tekisi kaiken toisin.
Jos pyörittelee ajatusta, mikä meni pieleen, mitä tekisi toisin, siinä saattaa herkästi vajota liikaa syyttelemään itseään juuri siitä, ettei tehnyt toisin. Ja se itsensä syyttely voi pahentaa psyykkistä olotilaa.
Menneitä ei voi muuttaa, joten niiden on parempi antaa olla sellaisenaan, niiden ei ole pakko antaa häiritä nykypäivää. Ne ei taustalta poistu, mutta tapahtuneiden asioiden kanssakin voi oppia elämään. Voi oppia ajattelemaan, että niin on joskus tapahtunut, piste.
Ja jos nyt on parempi, hyvä niin.
Muutama tuttu, jotka ovat käyttäneet Mirtazapiinia nukkumista varten, ovat sanoneet, että se aiheuttaa painajaisunia.
Ehkä tärkein pointti on siinä, että olisi vain opittava ajattelemaan ja hyväksymään se, että osastoaika oli mitä oli, sille ei voi mitään. Ja nyt on kuitenkin nyt, ei enää osastolla kokemassa ikäviä juttuja.
Riippuvuuksista on kuitenkin mahdollista päästä eroon, on se riippuvuus mikä tahansa.
Se vaatii varmasti kanssa aikaa.
On muillakin ollut ikäviä kokemuksia mutta eivät ole jääneet märehtimään aikaa kun oli teini. Netistä voi lukea paljon tietoa traumasta yms enenn kuin pääsee terapiaan. Mutta ymmärrän kyllä jos ei ole aikaa siihen milloinkaan.
Noh oon yrittäny mut en pääse tän pidemmälle omin voimin. Mut ehkä tartten aikaa lisää ja aika parantaa haavoja. Katotaan. Sain nyt viimein terapian alkamaan marraskuussa :)
eli olet lukenut trauman ja syömishäiriön yhteydestä
Tietenkin. Olen etenkin nyt jälkikäteen ja silloinkuin diagnoosia muutettiin
Mun anoreksia on traumapohjainen. Ja sen takia se oli vaan oire, ei oma sairautensa. Sen takia mun anoreksiaa ei osattu hoitaa kun kukaan lääkäri ei tajunnut traumaa taustalla.. Toisaalta miten ne tajuis jos ne ei kysele mitään ja mä en tienny ite sillon aikoinaan
Juu tämä tiedetään. ja sä olet miettinyt mistä esim häpeä johtuu
Se oli mulle häpeän sijasta ehkä enemmänkin tapa käsitellä tunteita. Epäterve tapa joo. Syömishäiriö oli tavallaan saada kontrolli jostain... Kun muuten ei ollut kontrollia
niin se pätee muihin syömishäiriöihin. ja sä osaat nyt käsitellä sun tunteita .
Noh, en oo teini enään. Traumat on vähän siitä kurjia ettei niistä aina itekkään tiedä. Sulla on vaan "outo" olo mut ei muuta. Et osaa itekkään kuvailla mitä tunnet
sähän sanoit että olet lukenut netistä näistä asioista. et nähtävästi sitten olekaan. esim mielenterveystalon sivuilla opi käsittelee tunteita. Mutta sinä et siis ole hyötynyt siitäkään
Olen. Mut ei ne auta menneisiin.
ei ne tietenkään poista sun menneisyyttä. Olet katkera ja sulla on vihaa. mutta sua ei siis ole auttanut sekään kun olet lukenut mitä kaikkea sen vihan tunteen takana on. Miten sä pärjäät siellä terapiassa
sä oot katkera se on sulle suojakeino jolla suojaat itseäsi uusilta pettymyksiltä. olet varamasti tämänkin lukenut kun sanoit että olet lukenut aiheesta
Niin, kyllä se aikaa vie, ei käy ihan hetkessä.
tunteista voi lukea ja ymmärtää itseään paremmin kun tietää mitä kaikkea jonkun tunteen taustalla voi olla
Joo. Ymmärrän itteäni paremmin nykyään kuin 10v sit
ja olet varmasti lukenut mitä esim katkeruuden taustalla on
Valitettavasti joo.
ja oletko käsitellyt niitä tunteita
Jep, yritetty on mut tässä on vielä työtä. Ehkä se ammattilainen auttaa etenemään
Noh, mun käsittääkseni se viha ja katkeruus tulee traumoista. Luulisin et terapia auttaa. Ja odotan oikeesti vaan apua painajaisiin ja siihen itkemiseen jotta pärjään työelämässä. Työ on ykkösprioriteetti
sä olet käsitellyt pettymyksia,surua,vihaa,loukkaantumista.tunteesta, että on jäänyt jotain vaille tai tullut hylätyksi.
niin tulee mutta vihan tunteen taustalla on sitten erikseen asioita jotka pitää käsitellä
oletko lukenut mitä tuon vihan tunteen taustalla voi olla
Osittain oon onnistunukkin koska oon oireeton (lääkäreiden näkökulmasta siis) enkä tartte muuta lääkitystä kuin sen unilääkkeen. Tie on tosin vielä pitkä
vihan taustalla on tunne loukatuksi tulemisesta, pelkoa,häpeää. viha kertoo että tunnet että sinua on kohdeltu väärin.
Korjaa toki jos et ole näin tuntenut
Jeah. Todellakin koen. Etenkin yhtä tiettyä lääkäriä kohtaan kellokoskella
sä vihaat sitä lääkäriä koska hän on kohdellut sua väärin. Mitä sä saavutat sillä että sä vihaat sitä lääkäriä? Hän ei ole enää sun elämässä.
Musta tuntuu että sä haluat vihata sitä lääkäriä koska sä haluut jonkun syyllisen sun olotilalle. Sä olet pettynyt ja loukkaantunut. se on tuntunut epäreilulta. sä odotat lääkärin anteeksi pyyntöä jota et tule saamaan
sä sanoit että sun ongelmat alkoi jo ennen osastoa. Eli sun vihan kohde on ihan muualla kuin siinä lääkärissä.
Alkoi joo mut osasto kai tiiivstää kaiken
Se lääkäri kai kulminoi kaiken väärinkohtelun mitä järjestelmä teki ja oli yksi niistä jotka teki eniten niitä.
eli jos sä olet kokenut kaltoinkohtelua osaston ulkopuolella niin se on lääkärin vika. sanoit että sulla on muitakin syitä traumaan kuin osasto mutta tälle toiselle trauman syylle ei ole tekijää ja syyllistä
eikkö sillä aikasemmalla traumalla ollut tekijää?
ja kerrotko vielä mitä toi lääkärin vihaaminen hyödyttää sua
oliko tämä lääkäri syy myös siihen aikasempaan traumaattiseen tapahtumaan jolla ei nähtävästi ole tekijää
mikä tää trauma oli joka oli ennen osastoa?
No mulla on monta eri traumaa mut toi kyseinen on se joka nykysen lääkärin mielestä käytti pakkokeinoja lainvastaisesti
Ah joo. Auto onnettomuus, seksuaalinen hyväksikäyttö, siskon kuolema ja vanhempien parisuhdekriisi joka johti eroon... ja sit yhteenpaluuseen
ja sinä et ole vihainen tälle auto-onnettuuden aiheuttajalle, et sille joka käytti sua seksuaalisesti hyväksi, et ole vihainen sun vanhemmille vaan olet pelkästään vihainen osaston lääkärille
olet siis antanut anteeksi onnettomuuden aiheuttajalle ja hyväksikäyttäjälle mutta lääkärille et voi antaa anteeksi. sinusta siis hyväksikäyttäjälle pystyit antaa anteeksi koska et häntä syytä mistään
Voitko lopettaa ton ihmisen vainoamisen ketjussa ja kiusaamisen nyt heti???! Anna hänen puhua. Sinä et ole mikään sitä estämään ja ei ole sinun asiasi jatkuvasti kyseenalaistaa jokaista sanomista.
Sivusta-
No se onnettomuuden aiheuttaja oli hirvi
oliko se hyväksikäyttäjäkin eläin
hän on kertonut että on vihainen vain lääkärille. lääkäri on kaiken pahan alku
No... onnettomuuden aiheutti hirvi ja se joka köytti hyväksi on ruumis. Kuoli kun olin osastolla. Noi kaikki tapahtu ennenku olin ees 9v. Ja toi lääkäri vaan on se tuorein, se joka on tuoreessa muistissa eikä niin hämärä muisti kuin muut. Jokainen kuitenkin traumtisoi osaltaan
pakko kyseenalaistaa kun aloitta vihaa vain lääkäriä. hän on katkera osastoajalle ei sille hyväksikäyttäjälle
mä en vainoa ja kiusaa ketään. vaan yritän käsittäö mitä hän saavuttaa sillä että hän vihaa lääkäriä eikä hyväksikäyttäjää
niin mutta sun hyväksikäyttäjä oli elossa kun käytti sua hyväksi. Et siis tuntenut missään vaiheessa vihaa tai inhoa hyväksikäyttäjää kohtaan
eli kun hyväksikäyttäjä on kuollut niin otat kohteeksi elossa olevan ihmisen
ethän sä voi terapiassa sitten puhua siitä hyväksikäytöstä kun sä et muista siitä mitään
kuitenkin muistat jotain jos kerta trauma on jäänyt hyväksikäytöstä
no voitkom kertoa vihdoin mitä sä saavutat sillä että vihaan sitä lääkäriä? mitä sä saat siitä vihasta
loppuuko se lääkärin vihaaminen sitten kun se kuolee kuten loppui viha hyväksikäyttäjään kuoleman takia
Etkö ole lääkäreille kertonut oireistasi, kun sanot, että lääkäreiden näkökulmasta olet oireeton ?
Hyvä, kun mainitsit asiasta, ei ole hyvä, kun tuo joku jankkaa ja kyseenalaistaa toisen kertomaa joka kommentissa.
Eiköhän ne osaa käsitellä asioita. Olin liian nuori (5v) ymmärtämään tunteita mitä se aiheutti. Tota vartenhan niillä erikoisosaamista ja tekniikoita. Se puhuminen ei oo itseasiassa varmaan edes se tärkein tapa
En tiiä. En mitään mut en voi mitään sille. Se on viimeisin ja tuorein muisto ja tiivistää koko osastovuodet. Plus toi lääkäri on se joka anto skitsofrenia diagnoosin
Sama lääkäri myös rikkoi pakkotoimenpiteissä lakia nykysen mukaan ja teki muitakin virheitä.
On itsellänikin kokemusta ikävistä lääkäreistä, jopa osa samassa laitoksessa kuin itsekin kerroit olleesi. Siinä sairaalassahan ei enää ole toimintaa lainkaan, se on lakkautettu.
Ajattelen kyllä itse niin, että ei se ole ollut minun vikani, että lääkäri oli ilkeä, hänen oma ongelmansa hänen käytöksensä on ollut, en minä ollut siihen syyllinen.
En tykännyt hänestä yhtään silloin, ja enää ei tarvitse edes ajatella koko juttua. Tuli nyt vaan mieleen, kun liikuttiin " samoissa maisemissa ".
Miksi pitäisi elämäni ja hyvinvointini pilata jonkun ohimennen kohtaamani lääkärin huonon käytöksen ja huonon kohtelun takia ? Se ei ole enää ajankohtaista lainkaan.
Mutta hänhän voi vihata molempia, ei niitä ollut mitenkään eritelty.
Kannattaa yrittää ymmärtää lukemansa ennen kuin tekee omia johtopäätöksiä.
Älä esitä typerää.
No tietäähän se. Sikshän unilääkekkin mulla. Mut ne ei täytä virallisia kriteereitä tai jtn muuta byrokraattista. Noita kahta jälkioiretta ei kai lasketa virallisesti
Sillä kyseisellä lääkärillä taisi kyllä olla narsismia yms. Villi veikkaus.
Meillä voi toki olla se ero, et olin ja olen vielä nuori. Nuori mimmi. Jolla jo tolloin osastoajat oli traumatisoivaa. Ja sit toi tulee kruunaamaan kaiken. Kaikista lääkäreistä oikeestaan muistan vaan ton yhen. Muut oli vaan... eri tavalla ahdistavia. Pari kivaakin jopa oli
Eri tavalla vihaa. Hirveä on vaikea vihata vaikka se onnettomuus traumaksi jäikin. Se hyväksikäyttäjä taas oli mun sukulaisen poikaystävä, jonka tapasin vain pari kertaa ja oli onnea ettei edennyt pidemmälle. Olin vain niin nuori, että siitä jäi.. Traumat. Etenkää kun en osannut käsitellä tunteita mitä koin. 5v tollaset ihan tuntemattomia. En edes kertonut kellekkään tästä moneen vuoteen. Koska oli nuori ja en tajunnut vakavuutta.
Avioero sekoilu... En vihaa vanhempia, niillä nyt oli ihme on-off sekoilu. Ei varsinaisesti iso trauma, mutta osa kokonaisuutta. Ehkä isompi ongelma oli on-off vuosien aikana jatkuva muutto työnperässä.
Ja siskon kuolema... Ei yksinään iso varmasti mut palapelin osa. Kokonaisuus ratkaisee. Osastot vaan oli se viimeinen joka sai traumat psykoottisiksi. Tää on siis nykyisen psykiatrin näkemys tapahtumien kulusta kun niillä selkeä aikajana yms
Elämässä sattuu olemaan sillä tavalla, että vuosien varrella tapaa hyvinkin erilaisia ihmisiä, kaikki eivät ole mukavia ja miellyttäviä.
Jotkut saattaa kohdella sinua/minua, ketä vaan, hyvin, tai sitten huonosti. Eikä niistä kaikista voi traumatisoitua, eikä pidäkään. Onneksi yleensä pikaisesti ohimeneviä kohtaamisia.
Ikäviä ja ilkeitä ihmisiäkään ei voi ihan aina vältellä ja väistellä, joskus voi joutua hetkeksi tekemisiin melkein millaisen ihmisen kanssa vaan.
Hyvä juttu on se, että aika usein jokainen saa valita seuransa itse, esim. kaverinsa, ym.
Elämän varrelle mahtuu kaikenlaista, eikä vielä nuorena ole paljoa kerennyt näkemään ja kokemaan.
Muista aina, ettei tapahtuneet olleet sinun syytäsi, ei hyväksikäyttö, ei kolari, ei vanhempiesi erot, ym.
Etenkin lapsena ja nuorena saattaa ajatella väärin ja syyttää itseään tuollaisista tapahtumista, vaikka ei todellakaan ole syyllinen.
Ja jos paljon syyttää itseään ilman syytä, se voi vahingoittaa itsetuntoa.
Aika isoja juttuja, jotka on kyllä hyvä saada selvitettyä, että elämästä tulisi taas mukavampaa.
Turhan paljon jos ollaan rehellisiä. Onneks mun vanhemmat on yhdessä ja (kai onnellisia) nykyään. Niillä vaan oli kai siskon kuoleman takia ihme on-off jakso.
Ja nyt mulla on.. Jos jotain positiivista etitään uus pikku sisko, parisuhde... Koulu... Ammatti 3,5v päästä jne.
Niin, elämä menee eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta.
Onhan se kiva, kun on jotain positiivista odotettavissa.
Kukapa sen osaa sanoa netissä, ihmiset reagoivat eri tavalla asioihin Voi h6vinkin olla kunnon stressi häiriö
Syitä on monia, en usko että alkaa selittelemään netissä. Ihmiset joutuvat koläkemaab asioita mistä eivät halua tai voi puhua, joten eikö ole parempi ettei niin kovasti selitellä aillä sairausäksista ei voi koskaa kysellä joukyqin toiselta se on aina yksilöllis5 Osittain yksityiseen suojana kun ei liikaa kerro..
Toivon ettei hön kerto enempää sairaudestaan m riittää se mitä on kertonut.
Kukin kokee sairautensa omalla tavallaan joten laittelet listoja tietämättä puoliakaan toisen kärsimyksistä ja millaista hänen elämänsä in. Sinä olet kokenut sairautesi omalla tavallasi, hän on myös kokenut asian omalla tavalla, siis lääkäri antaa diagnoosin jota ei voi koskaan Toisen kanssa verrata, koska kokemukset ei aina ole läheskään saman laiset. Niin että aika kannustaa ainoastaan toista että hänellä menisi hyvin elämässä
Jokainen trauma esiintyy ihmisissä eri tavalla siinä ei ole mitään säätöä ainoastaa kriteerit jotka ovat pohjalla ja joka merkitsee sitä että et voi mitenkään verrata itseäsi ja omaa sairauttasi että sinun kokemuksesi ovat saman laisia muidenkin ihmisten sairauden kuvassa , niin ei ole. Lapset ovat usein kokeneet asioita lapsuudessaan ja voivat huonosti. Joku on menettänyt toisen vanhempansa , ja saanut siitä trauman, jotain lasta on käytetty seksuaalisesti hyväksi jonkun läheisen taholta. Joku lapsi taas on nähnyt äitiänsä hakattavan , se m koskee, ja joku on elänyt alkoholisti perheessä ja nähnyt vanhempansa avuttomasta tilassa tilassa, jne syitä on monia, jotkut lapset menevät lukkoon ja se ilmenee sairautena, ja siksi on lääkärin tiedettävä nämä asiat antaakseen oikean hoidon . Yksittäinen potilas ei mitenkään voi sanoa toiselle mistä hän kärsii ja käyttää omaa sairauttaan esimerkkinä .trauma on aina erilainen jokaisella ihmisellä . .
Ja toivottavasti ei kerrokkaan saa vaan taas neuvoja joilla ei ole mitään yhteyttä hänen sairautensa kanssa .. sellainen vaan pahentaa toisen olotilaa
Tunnetko tapauksen kun kerrot mikä on diagnoosi. Erittäin väärin toisaalta että näitä asioita setvitään netissä
Se jolla ei ole ollut syvää traumaa ei voi ymmärtää ihmistä jolla sellainen on, se ei ole vaan niin yksinkertaista että sanotaan lapsen ja aikuisten tasoista . Älä antele neuvoja jotka ovat hyvin epäpsykoloogisia. olen kerran seurannut erään lapsuuden traumaattista ihmistä vuosi kymmeniä, hän ei saanut apiua mistään koska si kokenu sitä tarvitsevansa, hön eli 80 vuotiaaksi ja silloinkin vielä viimeisinä elin päivinään itki traumansa . Siis hön sai trauman lapsena ja olisi tarvinnut silloin apua vaan sen aikaiset traumahoidot eivät edes olleet olemassa muuten kun että kokoo ittes. Se oli lääkärin neuvo alakoululaiselle lapselle. Aikuiset eivät vaan ymmärtäneet että jollekkin voi tulla trauma. Hän teki kivaa työtä koko elämänsä ja aina vakavan näköinen . Aikuiset olivat pettäneet hönen luottamuksensa . Niin että siksi ei mielestäni ihmiset joilla ei ole edes aavistusta. Mitä hoitohenkilökunta näkee työssään eivät myöskään ole kykeneviä neuvomaan ketään omien kokemustensa pohjalla
Kukaan ei tiedä millaista traumaa ja miksi joku toinen ihminen potee . Se on aina selvitettävä enne sitä ei ole helppo mennä eteenpäin elämässä . Siis kukaan täällä ei voi auttaa häntä mitenkään hyvässä lykyssä pahentaa hänen oloaan . Hän tarvitse oikean traumaterapeutin, joka osaa työnsä .
minkä trauman pupumies sai 11 vuotiaana jos hänellä traumaperäinen sterssihäiriö?
onko pupumies käynyt terapiassa trauman takia jos hänellä on traumaperäinen stressireaktio
Oletettavasti ei jos diagnoosia ei vielä ole
7 vuotta mennyt ja ei ole saanut traumaperäisestä stressireaktiosta diagnoosia
niin ja terapiaan ei ole mennyt silloin 11 vuotiaana jos joku trauma on tapahtunut? mua kiinnostaa minkä trauman hän on kohdannut 11 vuotiaana että noin rajut oireet tuli
Nooh, kuten aloituksessa sanoin menihän mullakin vuosia väärällä diagnoosilla ja antipsykooteilla hoito et en ihmettelis vaikka jollain menis pidempään.
Oikeastaan jos mietitään mun koko historiaa niin 11 vuotta meni et sain oikean diagnoosin
minä kysyin pupumiehen traumaattista kokemusta. Hän voisi kertoa minkä traumaattisen kokemuksen on kokenut 11 vuotiaana.
Jaa-a. Varmaan samasta syystä kuin minäkin. Sulla on joku muu juttu jonka takia oireilet (Mulla anoreksia) etkä tiedä kaiken johtuvan traumasta. Et edes tiedä olevasi traumatisoitunut välttämättä, oireilet vaan eikä hoitotaho keskity muuhun kuin esim. anoreksiaan tai psykoottisiin oireisiin ja hoitaa vain niitä. Kaikki muu, sitä ei ikinä tehdä
nyt on kyse siitä traumaattisesta kokemuksesta. Koska hän epäilee että hänellä on traumaperäinen stressireaktio. Niin voisi aukaista vähän mikä trauma siellä taustalla on pupumiehellä
minä kysyin pupumieheltä. älä vastaile hänen puolestaan. pupumies itse sanoo epäolevänsä traumaperäsitä stressireaktiota niin silloin hän tietää että hänellä on trauma
Tiedän. Mut niin tein minäkin aikoinaan. Epäilin traumaa ja kerättiin yhdessä dataa sen tueksi. Mulla vaan oli enemmän traumahistoriaa kuin oletettiin. Alkuperäinen trauma oli mulla asia josta en edes tiennyt
pupumiehellä tuskin on anoreksia
no anna pupumiehen vastata mitä hänelle tapahtui . Pupumies sanoi itse että hänellä on traumaperäinen stressireaktio . miunua kiinnostaa mikä oli niin traumaattista
Jos pupumies ei halua vastata ? Ei ole mikään pakko.
Ihan kamalaa..Siis sulle, nuorelle naiselle lätkäistiin skitsofrenia diagnoosi joidenkin ahdistus- ja syömishäiriöoireiden takia? En kyllä luota Suomen terveydenhuoltoon jos noin....
Oliko taustalla vaikuttamassa joku taho vaikka ilkeä sukulainen tai laitos joka tavallaan manipuloi hoitokontaktejasi tuohon diagnoosinantoon? Tuohan on aivan kamala potilasvahinko !!
Ihmettelen miksi aloittaja ei vihaa auto-onnettomuuden aiheuttajaa ja seksuaalisen hyväksikäytön tekijää. Hänestä osaston lääkäri on pahempi kuin se hyväksikäyttäjä. Koska aloittaja vihaa vaan lääkäriä.
Olin normaaleilla osastoilla, en syömishäiriöön erikoistuneissa. Niissä on paljon muitakin potilaita eikä välttämättä erikoisosaamista. Ja diagnoosin sain aikalailla kun täytin 18 ja piti joku laittaa koska en voi olla ilman täysi ikäisenä. Skitsofrenia vastasi oireita kun osastolla ei tutkittu oonko ADHD tai traumoja yms. Byrokratia siis oli mun vihollinen
Mut C-PTSD +ADHD kombo saa osastolla näyttämään skitsofreenikolta. Se selittää äänet yms muut psykoottiset oireet ja miksi llin kiiden mielestä tunteeton vaikken oikeasti ole. Olin tunteeton koska vihasin ja pelkäsin jne
sinä olet saanut oikean diagnoosin . sinä et ole enää lapsi. etkö oikeesti ollut vihainen sun hyväksikäyttäjälle vaan olet vihaisempi osaston lääkärille. sinusta hyväksikäyttö oli vähäisempi kuin osastoaika
Rupea ihmettelemään muita juttuja, kun et ole ymmärtänyt mitä tuo yksi on tarkoittanut.
niin hän vihaa osaston lääkäriä koska hyväksikäyttäjä on kuollut . Hänestä osaston lääkäri on pahempi kuin hyväksikäyttäjä
Ymmärrätkö että se on mennyttä . Ymmärrän että pelotti yms. Mutta mitä se auttaa että sä vihaat sitä osaston lääkäriä. Voitko kertoa mitä tunsit sun hyväksikäyttäjää kohtaan.
oliko se osaston lääkäri pahempi kuin se hyväksikäyttäjä?
Jos kyseinen lääkäri nykyisen mielestä on rikkonut lakia pakkotoimenpiteissä ja tehnyt hoitovirheitä +anto skitsofrenia diagnoosin niin ymmärrät varmaan. Tosta ei kuitenkaan ole kuin n. 6v
musta tuntuu että purat sitä vihaa lääkäriin koska sua on hyväksikäytetty ja sun vanhempien eron takia purat vihaasi ihmiseen joka ei ollut sun aikasempien kokemusten syypää
Noh, viha on tunne ja tunteet ei oo aina loogisia. Mulla on kyllä syyni vihata tota lääkäriä. Jos olisit ollu sen potilaana säkin vihaisit. En meinaa ole ainut. Koko osastolla kaikki vihas
joo mutta sitä hoitovirhettä ei voida enää korvata. Voitko kertoa mitä sinä tunnet sun hyväksikäyttäjää kohtaan.
ja sinusta seksuaalinen hyväksikäyttäjä ei toiminut väärin koska et syytä häntä mistään
sinä olet saanut oikean diagnoosin myöhemmin. Voitko kertoa vihdoin mitä sinä saavutat tuolla katkeruudella ja vihalla lääkäriin? Mitä sä saavutat sillä vihalla
En sanonu ikinä etten syytä. Mut noi kaks eri kokonaisuutta mun traumahistoriassa. Eri palapelin osia. Sitä paitsi se on jo ruumis. En ehkä vihaa samalla tavalla, inhoan ehkä? Iloitsin kyllä kun kuulin kuolemasta. Vaikka niin ei saisikaan tehdä. Noh, se kuoli kivessyöpään mikä on jotenkin ironista jälkikäteen ajateltuna. Tosin alkoholismi tais edesauttaa
et kertonut mitä sä saavutat sillä lääkärin vihaamisella. mitä sä saat siitä vihasta . Kiinnostaa tietää mitä sä saavutat sillä vihaamisella
Älä jaksa vääntää..... Ei sulle varmaan tuosta tule yhtään parempi olo ?
eli vihaat lääkäriä koska hän on elossa
mä koitan ymmärtää. kerro sitten mitä hän saavuttaa tolla vihalla ja katkeruudella kun hän väistää siihen vastaamisen
mä en kysynyt sulta. mä en vaan ymmärrä mitä toi katkeruus ja viha hyödyttää. Se hoitovirhe on tapahtunut ja sille ei voida tehdä enää mitään.
Vaikea vastata. Mä vaan vihaan. EN voi sille mitään. Mä vaan vihaan. En osaa vastata kun en tiedä. Se on varmaan niitä traumoja minkä takia vihaan
Ei oo siis tietoinen valinta
joo voi vihata jonkun aikaa. sinä olet nyt aikuinen ja sinä et voi muuttaa menneisyyttä. Jos tollanen katkeruus ja viha tekee sut onnelliseksi niin vello sitten katkeruudessa
sä olit silloin lapsi ja nyt olet aikuinen. Koita tajuta ettet sä pysty muuttaa menneisyyttä. onko sulla joku ongelma elää aikuisena
Tunteet ei oo loogisia. Tiedän ettei sille voi enään mitään. Jos voisi niin mun psykiatri olisi varmasti auttanut ajamaan asiaa. Sehän mulle nimenomaan sano noista. En edes tietäisi jos se ei olis sanonu
Jos sain diagnoosin 18v niin siitä on vaan 5v. Sitä ennen mulla oli anoreksia plus joku ympäripyöreä diagnoosi merkintä psykoosista (nuoren ensipsykoosi tai joku vastaava.)
Tai noin 17-18v. En muista tarkalleen paljon olin. Tiedän vaan varmasti kuka sen anto ja missä
Ne on traumojen tekemää varmasti. Ihmismieli on hassu. Tää ei oo mun oma valinta, ainakaan tietoinen.
eli sun viha ja katkeruus ei ole tietoista?
sä siis vihaat ja oot katkera ja sä et tiedosta niitä tunteita
niin sulla oli psykoosi . mutta sulla ei ole enää. Sulla on joku pakonomainen tarve muuttaa sun historiaa ja märehtiä menneisyyttä.
Se on papereilla oleva. Itseasiassa jälkeenpäin todennäköisesti ei edes psykoosi vaan traumaperäinen. Mut vaikea todistaa jälkeenpäin. Tätä mieltä mun nykyinen on, et mun diagnoosin perusteet on traumakohtauksessa, jotka tulkitty osastolla psykoosiksi vaikkei ne sitä olekkaan
En nyt sanoisi tietoisesti tätä haluavani. Liittyy varmasti traumoihin ja siksipä odotan apua siitä terapiasta tähänkin. Toi nyt ei kuitenkaan arkielämää haittaa
Ei se oo muuttamista jos asiat on muuttunu siitä todistettavasti. Monta asiaa mun historiassa on nykyvalossa uuden diagnoosin valossa ihan eri
joo tiedetään. mutta mitä sä saavutat tolla vihalla ja katkeruudella
No en mitään mut edelleen, ei oo tietoinen valinta.
eli sä vihaat ja oot katkera vaikka et haluisi olla
meillä jokaisella on historia. kerro miksi sä et voi keskittyä tähän hetkeen vaan märehdit sun menneisyyttä. miksi? mitä sä saavutat sillä että mietit menneisyyden virheitä
sä olet saanut oikean diagnoosin. niin miksi helvetissä sun pitää märehtiä sitä väärää diagnoosia jonka sait lapsena.
niin ja sä voit lukea netistä mitä kaikkea on vihan ja katkeruuden taustalla
Ehkä juuri sinun ei tarvitsekaan ymmärtää. Kyseessähän ei ole sinun ongelmasi.
Aika hyökkäävällä tavalla tivaat jatkuvasti jotain tältä ihmiseltä.
Onko sulla pakonomainen tarve kiusata tätä henkilöä ?
Sinä olet ihan ok ihminen, et itse ole se sinun diagnoosisi. Sinulla vain on diagnoosi.
Tee elämästäsi omannäköisesi, älä muokkaa elämääsi diagnoosin perusteella.
mä en kiusaa vaan yritän ymmärtää miksi hän elää ajassa kun oli teini. Miten hän meinaa pärjätä terapiassa jos ei ole halua muuttaa ajattelutapoja ja pysyä niissä pinttyneissö tavoissaan
sä varmaan tiedät että terapian tehtävä on ajatusmaailman muuttaminen myönteiseksi mutta jos toinen on noin jääräpäinen niin on varmasti vaikea alistua toisen tahtoon ja alkaa ajatella toisella tavalla.
Meillä jokaisella on historia, me kaikki myös olemme erilaisia.
Jotkut märehtii enemmän kuin jotkut toiset, niin se vaan menee, turha jankata.
No se on nyt jo selvinnyt, että pidät häntä jääräpäisenä. Mutta ei hänestä varmaan kivalta tunnu tuo sinun jankutus. Sekin on eräänlaista jääräpäisyyttä.
no mitä sillä savuuttaa ? Voiko oikeesti olla onnellinen ja tyytyväinen jos päivittäin vihaa ja on katkera ?
ja hän jankuttaa että hän on saanut väärän diagnoosin joka on korjattu sen jälkeen
Ei netistä löydy jonkun yksityishenkilön vihan ja katkeruuden taustalla olevia asioita.
Siis mun diagnoosi (se skitsofrenia) tuli 17-18v. Siitä on 5-6v nyt eli en ollut lapsi tollon enään. Toi vaan oli mun osastojakson huipentuma. Diagnoosi ja sit melkeenpä siitä 6kk sisällä potkittiin ulos
Yritän koko ajan. Ja toivon terapian auttavan. Oikeesti. En nauti et nään melkeen joka yö unia et joku hoitaja murhaa mut
Noh. Mun koko nuoruusiän identiteetti aikalailla ollut osastot ja sit skitsofrenia ja anoreksia. Se et nyt on eri diagnoosi ei päivässä muuta mun identiteettiä. Etin omaa uutta identiteettiäni. Kuka olen ja mitä voin saavuttaa. Ja tartten siihen apua. On vaikeaa vaan elää yhtäkkiä elämää jossa et ookkaan se sairas jota aina pakkotoimenpitein kuritetaan kun et syö eikä kukaan ymmärrä sua
nii ja sä sait oikean diagnoosin. eli sä vellot tuossa väärässä diagnoosissa ....minkä takia Onko se vaikuttanut sun elämään jotenkin
ja sanoit aikasemmin että olet onnellinen ja sulla on asiat hyvin. Jos on onnellinen ei näe tollasia unia
koska sä märehdit vaan negatiivisia asioita. Sulla on varmasti nykyelämässä paljon hyviä asioita mutta sä haluut elää vihassa ja katkeruudessa
koita ymmärtää että sulla ei ole enää anoreksiaa ja skitsofreniaa.Päästä irti noista pakkoajatuksista. haluutko sä edes muuttaa sun ajatusmaailmaa. Sun ei tartte elää menneisyydessä. Kukaan ei pakota sua enää syömään . Sä saat tehdä mitä sä haluat. sanoit että olet parantunut anoreksiasta niin miks sun pitää velloa menneisyydessä.
Ja niin varmasti en ole ainut jolla väärä diagnoosi. Jonkun verrain näin täällä pohdintoja onko oikea vai.. Joten ajattelin jakaa oman kokemukseni ja tarinani. Kelläänhän ei samaa tarinaa ole, mut ehkä yhtäläisyyksiä. Ehkä jollekkin apua. C-PTSD kun voi näytellä samoja oireita ja noita ei osaa itsekkään ehdottaa jos ei edes tiedä
sinä olet saanut oikean diagnooosin. meinaatko vihata sitä lääkäriä lopun elämäsi
Jaa-a. En voi vastata kun en tiedä. Ei oo mitenkään tietoinen valinta
no mitä sä ajattelit mikä helpottaa tota vihaa
sä meinaat lopun ikäsi olla katkera ja vihainen
ja sä et voi päästää irti vihasta ja katkeruudesta
sä olet saanut oikean diagnoosin mutta jaksat olla katkera siitä väärästä diagnoosista. Miksi ? et edelleenkään kerro mitä saat tolla vihalla ja katkeruudelle.
milloin sä annat periksi. sitten kun terapeutti sulle sen sanoo
Kukaan ei pysty näyttelemään jotain mt-oireita. Ehkä hetken ajan, mutta ei pitempikestoisesti.
Oireita joko on, tai sitten ei.
Eikös ole tärkeintä, jos diagnoosisi on jo vaihdettu, eikä enää ole se skitsofrenia ? Ei kannata enää velloa siellä ajassa, jolloin diagnoosi on ollut väärä, se aika on jo takanapäin.
tätähän mä oon toitottanut.
Onko elämä mielekästä jatkuvassa vihassa ja katkeruudessa, asioista joita sä et voi muuttaa.
Vaikeaa kun ei ole tietoinen päätös. Mä nyt vaan vihaan lääkäriä ja osastoja ja kaikkea niitä pakkopiteitä ja vapaudenriistoa
Ehkä terapiassa pääsen siihen asti sit joskus. Kuka tietää millon ja tuskin se on hetkessä tapahtuva
Ei se varmaan olisi kenenkään mielestä mielekästä.
Ja siksihän tuo ihminen on menossa terapiaan, että saa asioita muuttumaan.
Jep. Tää on nyt traumaterapiaa nimenomaan. Mulla oli ennen tätä skitsofreniaa suunnattu mikä... luonnollisesti ei auta mun ongelmiin
eli sitten päästät irti kun terapeutti sen sulle sanoo .toki saat elää vihassa ja katkeruudessa jos se tuo sulle iloa ja onnellisuutta
ja sitä ennen ei voi päästää irti katkeruudesta ja vihasta
nii ja hän on vihainen lääkärille hoitovirheestä ja siitä että on kohdeltu väärin.Ei se terapeutti voi korvata sitä. hänkin voi sanoa että virhe on tapahtunut. Ei se asia siitä muutu.
Ehkä mä vaan tartten apua et pääsen siihen pisteeseen et voin jättää traumat historiaan? En siihen yksin pysty
sä et ole enää siellä osastolla. Sä saat elää vapaasti. Miten sä aiot pärjätä terapiassa kun oot helvetin jääräpäinen. Vai alistutko terapeutin tahtoon muutta sun ajatusmaailmaa jolloin taas alat vihaamana kun toinen käskee mitä sun pitää tehdä
6v tota jättää arvet. Se lääkäri vaan oli kaiken huippu. Muutenkin Kellokoski oli kaikista kamalin paikka missä oon ollut. Ikinä. Kaikki henkilökunta siellä oli mun aikana kamalaa (toki mun oma mielipiteeni vain). Oikeesti pelkäsin niitä
niin ja ennen terapiaa saa vielä velloa katkeruudessa ja vihassa
niin koska sä oot vihainen koska sua ei ole kuunneltu, olet pettynyt, loukkaantunut, lakia on rikottu, lapsuus menetetty, turvattomuutta.
näistä varmasti puhut terapiassa
Miksen selviäisi? Sitä vartenhan ne käy kouluja ja omaa tekniikoita. Tohon vaan menee aikaa. 1-2 ehkä jopa. Mahdotonta sanoa. Jokainen meistä on kuitenkin yksilö.
En tiiä oonko jääräpäinen vai en. Oon yleensä tosi pidetty ja kaikkien kaveri. Ainakin tähän asti niin mulle sanottu. Vaikka mä nyt vihaankin traumojeni takia yhtä lääkäriä ja osastoja jne niin se ei oo koko totuus. Täällä se nyt vaan tuli ilmi kun se on osittain ketjun aihe. Tosielämässä en oikeastaan oo kertonu noista kuin harvoille.
Tietenkin. Se terapia on mitä traumoihin tulee paljon muutakin kuin puhumista itseasiassa. Ainakin näin mä oon käsittäny. Se terapian muoto riippuu sit mikä katotaan mulle sopivimmiks terapeutin kaa
Vihaat lääkäriä koska sun lapsuus meni osastolla
ai nytkö et ole kertonut kaikkea,. Eli auto-onnettumuus. seksuaalinen hyväksikäyttö,vanhempien ero ja tähän vielä muutakin
En oo noista mitä olen kokenut kertonut monellekkaan tosielämässä, Pakolliset tietty ja perhe+muutama kaveri mut en todellakaan jaa noita ihan kaikille. Etenkään koulussa
Noh voi sen noinkin tiivistää joo vaikkei se tietty niin yksinkertaista ole EHkä mä en vihais jos se lääkäri ei ois myös ollu mua kohtaan kylmä ja julma
eli sulle oli lääkäri tärkeämpi kuin sun vanhempien rakkaus suhun
eikö sun vanhemmat rakastanut sua kun lääkäriltä haet huolenpitoa
miten tää lääkärin kylmyys ja julmuus on vaikuttanut sun elämässä
Mitä sä olisit sitten halunnut tehdä jos et olis ollut osastolla
No perhe on mulle tärkein tietty? Enhän mä ite valinnu osastolla oloa eikä mun vanhemmat
Normaaleja nuorten juttuja. Olisin jo ammattin melkein tehny jne
miksi sulle se lääkärin antama huomio oli niin tärkeää kun sulla on rakastavat vanhemmat. Eikö sun vanhempien rakkaus suhun riittänyt
sä pääsit pois 18 vuotiaana. ja suret sitä että et päässyt 16 vuotiaana opiskelemaan
normaaleja nuorten juttuja kun sulla oli anoreksia
jep mut 6v olin siellä. Menetin paljon asioita mitä en saanu kokea.
Miks sä luulet et se oli tärkeää? Jos se ei ois ollu kylmä ja julma niin tuskinpa edes muistaisin sitä lääkäriä. Se olis vaan yks muiden joukossa. En todellakaan kaipaa kenenkään niiden huomiota. Mun nykynen on kiva mut vaan sen takia koska sain uuden suunnan elämään
eli olisit paljon varakkaampi jos olisit 16 vuotiaan päässyt opiskelee ja heti töihin
sulla on elämää jäljellä. Sä voit kokea vielä paljon asioita. Mikset sä voi nyt aikuisena kokea samoja asioita. Joo et voi kokea peruskoulua mutta kerro mitä sä olisit halunnut kokea mitö et voi aikusena toteuttaa
No miksi sä sitten vihaat sitä lääkäriä jos se oli vaan yksi muiden joukossa.
Koska mä ymmärrä miksi sä vihaat ja oot katkera jos se lääkäri ei merkannut sulle mitään
miksi sä sitten märehdit sun menneisyyttä kun sulla on hyvä hoitosuhde. Mä en ymmärrä sitä että sä et voi elää tässä hetkessä ja nauttia niistä hyvistä asioista joita on sun elämässä. Miksi helvetissä pitää vihata lääkäriä ajalta kun olit lapsi
Nykyinen on eri. Ja ei siitä ole kuin 5-6v. Se nyt vaan on tuoreessa muistissa ja kuinka se lääkäri kaltoinkohteli ja oli julma. En halunnu sen huomiota enkä olis halunnu olla siellä. Mulla vaan nyt kävi näin ja siitä lääkäristä jäi traumoja mitä ilmeisimmin
sä sanot että osasto vei sulta lapsuuden ja nuoruuden. ja se seksuaalinen hyväksikäyttö aikasemmin ei vienyt sulta lapsuutta?
niin ja sun seksuaalinen hyväksikäyttö ei ollut julmaa? sä haluut vihata sitä lääkäriä koska sä et voi vihata enää sitä hyväksikäyttäjää . Onko sulla ollut sen jälkeen huonoja kokemuksia lääkäreistä?
oliko tää lääkärin toiminta julmempaa kuin sen hyväksikäyttäjän vai miksi vihaat lääkäriä enemmän kuin hyväksikäyttäjää,
No seksuaalien hyväksikäyttö oli 5v ehkä tunnin. Osasto-ajat on 6v ja toi lääkäri siitä osa ainakin 6kk +diagnoosi ja muut hoitovirheet.
Se hyväksikäyttö on se siemen minkä päälle muut traumat kasaantui
ja syytät kaikesta osaston lääkäriä
No se vaan on tuorein muisto ja kiteyttää koko osastoajat yhteen paskaan lääkäriin.
Ihmismieli on joskus outo. Ne on tunteita ja mulle jäi traumoja. En voi niille mitään
sun diagnoosi korjattiin . hoitovirheelle ei voida tehdä mitään. ja susta nää on pahempia kuin se seksuaalinen hyväksikäyttö. Mä ihmettelen sitä miten sä voit vihata sitä hoitovirhettä ja diagnoosia enemmän kuin sitä seksuaalista hyväksikäyttöä. Susta osaston lääkäri on pahemoi kuin se hyväksikäyttäjä, mä tätä voi käsittää
meinaat sä että se seksuaalinen hyväksikäyttö oli muka kivempaa kuin hoitovirhe ja diagnoosi
ja sun hyväksikäyttäjä oli nähtävästi ihana ihminen kun et syytä häntä mistään.
mä kysyin oliko se osaston lääkäri pahempi kuin se hyväksikäyttäjä ?
ja sä puhuit että osasto vei sun lapsuuden vaikka oikeesti se hyväksikäyttäjä vei sun lapsuuden kajoamalla sun kehoon
nä en ymmärrä että sä pidät tuoreinta tapasusta pahempana kuin seksuaalista hyväksikäyttöä.
kerro mulle mikä siinä lääkärissä oli pahenpaa kuin siinä hyväksikäyttäjässä
Kai sä ymmärrät että sinun pitää terapiassa kohdata ne tunteet mitä se seksuaalinen hyväksikäyttö sussa on herättämyt. Nyt sä voit vielä torjua muistot ja tunteet,mutta terapiassa sun pitää käydä nää asiat läpi. Sun pitää kohdata nää asiat jotta sä pystyt jatkaa elämääsi. Sä et voi syyttää osaston lääkäriä siitä että joku on tehnyt sulle seksuaalista väkivaltaa. vaikka se hyväksikäyttäjä on kuollut niin sillä ei ole ollut mitään oikeutta kajota sun kehoon. Ei se hyväksikäyttäjän kuolema hyvitä hänen tekojaan.
Olitko itse joku enkeli siellä osastolla? syyllistäminen on aina tietoinen tai tiedostamaton teko, jolla pyritään saamaan toinen tuntemaan syyllisyyttä. Kun sä et saa sitä onnistumaan niin sä jatkat lääkärin vihaamista ja katkeroidut koska sä et saa siitä onnistumisen kokemusta. ja sitten petyt siihen kun et ole onnistunut tässä. Et saa voittaja fiilistä.
Tietenkin. Olen siihen valmis. Noh, on se kuolema laiha lohtu. Ainakin sillon osastolla ollessa se oli mulle paras uutinen hetkeen.
Hyväksikäyttöä ja pakkotoimenpiteisiin määrämistä on vähän vaikea verrata. Sitkun se vielä diagnoosin annon jälkeen vaan sano etten ikinä pääse ulos ja joudun valtion sairaalaan, joka ikinen kerta kun tavattiin samat puheet.
Pääsin muuten ulos kun se jostain syystä vaihtu ja tuli eri lääkäri. En heti mut 1-2kk sisällä vaihdosta
Ja viha mitä koen on muuten yks syy millä sain diagnoosin vaihdettua. Yks peruste. En voi olla kovin tunteeton...
En tietenkään. Tuskinpa kukaan siellä on. En tosin varsinaisesti tehnyt kellekkään mitään, välttelin henkilökuntaa koska ne oli kamalia mut seurustelin muiden potilaiden kans kyllä. Siellä tapasin mun kaverin joka nyt Vanhassa Vaasassa...
sä et vastannut onko se osaston lääkäri pahempi ja julmempi kuin kuin se hyväksikäyttäjä. Susta siis seksuaalinen hyväksikäytö on lievempi kuin osaston ylilääkärin toiminta? Oot sä oikeesti tätä mieltä
niin se pakkoruokinta kuuluu käypähoitosuunnitelmaan miutta seksuaalinen hyväksikjäyttö ei kuulu siihen.
eli sä et vihaa ja inhoa sun hyväksikäyttäjää koska se on kuollut. Kerrotko mulle miten tää osaston lääkäri oli julmempi kuin se hyväksikäyttäjä joka kosketteli sua paikoista johon ei saa koske. Jos lääkäri oli julma niin mitä tää hyväksikäyttäjä oli
Kuuluu tai ei. Se on silti traumatisoivaa ja toi kyseinen lääkäri teki pakkopiteitä tarpeettomasti mikä ei edistä ei-traumatisoivaa kokemusta
Kuka sanoi etten vihaa? Osastovuosia ei voi verrata hyväksikäyttöön. Ne on kaksi eri traumaa ja ei vertailukelpoisia. Toinen ei kestänyt kuukausia
Se lääkäri nyt vaan oli 6v perseelleen menneen hoidon huipentuma ja pahin kokemus mitä koin osastovuosilta. Se nyt vaan huipentui tohon lääkäriin (en ees tiedä oliko ylilääkäri tai mikä, Ei oo ikinä kiinnostanu tietää sen titteli) ja siihen miten se kohteli mua ja kuten totesin... Nykyisen mukaan rikkoi lakiakin.
Jos toi on ainut hoito anoreksiaan niin niillä voi pyyhkiä persettä. En kyllä tajua miksen ollut ikinä syömishäiriöön erikoistuneissa osastoissa. Noi sekaosastot ei ainakaan ole oikea paikka hoitaa syömishäiriöitä.
En tiedä missä se mun hoito oli osastolla. Sitä ei ollut ollenkaan
Miksi sä jankkaat koko ajan samaa ?
Mieti nyt vähän itsekin. Toi on typerää käytöstä.
Olisitko ollut lapsena valmis puhumaan siitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä jos sulla olis ollut mahdollisuus päästä puhumaan?Olisitko osannut käsitellä lapsena ne tunteet
et sä tajua että ravitsemushoito on se eka vaihe. ja sillä on tarkoitus miksi ihminen tarvitsee ravintoa. Mutta sä edes aikuisenakaan ymmärrä ettei ihminen elä ilmalla. Aivot tarvitsee energiaa ja ravintoaineita jotta aivot toimis. Huomaa kun et ollut syönyt ettei sun aivot toimineet. Voisin kysyä mikisi sä aikuisena syöt jos sun elimistö ei tarvi ravintoa ja pärjäät hengittämällä ilmaa
jankkaan koska toinen ohittaa seksuaalisen hyväksikäytön ja syyttää osaston lääkäriä ja kun lääkäri on julma niin mua kiinnostaa mitä se hyväksikäyttäjä oli
Joo, mahtavaa hoitoa. Mitä sen jälkeen? Ainiin, ei mitään. Mitään muuta ei ollut osastolla tarjolla. Ikinä. Sormien pyöritystä sitäkin enemmän ku hoitajat oli kansliassa pelaamassa pasianssia
Ja sä et ymmärrä ettei anoreksia ole sitä ettei tietäis ettei tartte ruokaa. Se on paljon muutakin. Syömisestä tulee pelottava ja ahdistava. Sä et vaan pysty syömään ja haluat laihtua eri syistä enemmän ja enemmän. Kaikki me tiedetään tarvitsevamme ruokaa. Se ei oo ikinä ongelma
musta ei ole oikien että heijastetaan oma viha toiseen ihmiseen koska ei ole saanut hyväksikäyttäjään vastuuseen teoistaan.
ja toinen jankkaa samaa että anoreksia johtui traumasta eli siitä seksuaalisesta hyväksikäytöstä mutta ei ole valmis käsittelee sitä asiaa vaan haluaa hakea syntipukin lääkäristä koska ei pysty käsittelee sitä että omaan kehoon kajottu .
No 5v täytyy sanoa etten edes ymmärtänyt mitä tapahtui kunnolla tai tunteita. Olin liian nuori. Mut ne tunteet jäi vaikken ymmärtänyt mitä ne oli. 11v ehkä olisin pystynyt jo. Jos joku ois tarjonnu tilaisuuden ja kuunnellu. Kerroin vanhemmille mut hoitotahoja ei kiinnostanu ymmärtää et ehkä sillä merkitystä. Ne vaan ohitti ton merkityksen
Ai sä keston mukaan arvioit . Eli jos hyväskikäyttäjä on kosketellut sua sopimattomista paikoista vain tunnin niin se olejulmempaa kuin se ettet päässyt osastolla puhumaan.
oliskio sen seksuaalisen hyväksikäytön pitänyt kestää vuosia jotta sitä voidaan verrata osaston aikaan
no miten se lääkäri sitten kohteli sua ?
No niitä on mahoton verrata. Kummatkin vakavia traumoja. Mut erilaisia
Ihan sama kun vertaat ladaa ferrariin.. Nehän on autoja mut ihan erilaisia
Johan mä sanoin, kylmä ja julma ja pakkotoimenpiteitä joista osa oli jälkeenpäin katseltuna jos ei laittomia niin rajamailla. Se tyyppi teki todistettavasti hoitovirheitä ainakin.
Koska ne on kaksi eri kokonaisuutta. Ihmisellä voi olla erilaisia traumoja. Mun hoito tai sen puute nyt on eriävä mun anoreksia traumasta. Se hoito nyt vaan pahensi mun anoreksiaa kun mua käsiteltiin väärin. Osittain ne menee päällekkäin mut on silti eriäviä kokonaisuuksia
Ja se lääkäri ei oo syntipukki vaan vihaan ihan oikeista teoista. Mitä ite tykkäisit jos sulle sanotaan ettet ikinä pääse osastolta pois ja se on sun tulevaisuus?
Lakia on rikottu ja hoitovirhettä ei voida korvata. niin mitä sä haluat että tapahtuu että sä saat mielenrauhan.
No mä meen terapiaan käsittelemään traumoja. Ajan kanssa varmaan saan. Se ei tapahdu heti mut joskus ehkä. Ja ehkä mä aina vihaan sitä lääkäriä. Ei se haittaa. Kuhan en pärjään työelämässä ja en näe painajaisia jne niin se riittää
ja sille ei voida mitään niin sä jatkat vihaamista kuolemaasi asti. tuliko siitä hoitovirheestä sulle pysyviä haittoja ja vaurioita
No fyysisiä ei. Traumat kyllä jäi. Tai no olihan mulla osastolta jo ennen tota, toi vaan pahensi niitä aika paljon
jo se viha tekee sut onnnelliseksi ja sun elämässä ei tapahdu mitään kivaa niin toki saat vihata lopun elämäsi sitä lääkäriä. ei traumaterapeutti pysty saamaan sitä lääkäriä vastuuseen vaikka luulet niin
En mä luule mitään. haluan vaan apua painajaisiin ja siihen, että itken turhan helposti. Se riittää mulle. Sit pärjään töissä ja voin edetä eteenpäin
ja se lääkärin vihaaminen joka päivä ei vaikuta siihen että näet painajaisia
ja sä hoidat traumaasi vihaamalla
mutta mitä se vihaaminen auttaa sua?
eli sä haluut apua sun vihan hallintaan
niin sä itket mm sen takia koska sä et osaa käsitellä sun tunteita ja tapahtumia
Tuskinpa. Se on vaan osa mun traumakokonaisuutta jonka 6v osastolla olo teki. Ehkä ilman sitä mulla olis pahempia oireita
eli se että sä mietit osastoaikaa joka päivä ei vaikuta siihen että näet unia osastoajasta
Eli sun mielestä päivällä mielessä olleet asiat ei voi vaikuttaa unen sisältöön.
En sanonu niin. Tietenkin vaikuttaa. Siks mä tartten terapiaa ja onneksi pääsin :)
Oon kuitenkin tullu pitkälle eikä siitä kyllä julkinen terveydenhuolto isoa kiitosta saa
ja sua ei auta ne tiedot ja ohjeet joita netissä on. Sä odota marraskuuta etkä voi alkaa alkaa jo miettii ja käsitteele sun tunteita ja ajatusmaailmaa. Eli et ole valmis kohtaamaan tunteita koska se tekee liian kipeää.
Ei ne kotikonstit valitettavasti riitä painajaisiin. Tartten valitettavasti tähän asiantuntijan apua
Jos ne riittäis ne ois auttanu jo ajat sit. Valitettavasti netillä ei pääse kuin tiettyyn pisteeseen asti. EI ainakaan tässä mikä mulla on jäljellä.
Toisaaalta anoreksia ei enään vaivaa ja senkin tein kotona poikaystävän kanssa ilman julkisen tukea. Jotain mihin ne ei 6v aikana pystyny et sekin saavutus
ei niiden ole tarkoitus riittää vaan auttaa tunteiden käsittelyssä. aiheuttaa oivalluksia
eli jos sulle on tapahtunut jotain mukavaa niin silti näet painajaisia
mitä pitäis tapahtua että pääset vihasta ja katkeruudesta . koska sä puhut lain rikkomisesta jolle ei voida tehdä enää mitään
sä haluat apua painajaisiin eli et halua apua asioiden ja tunteiden käsittelyyn
Traumat on siitä ikäviä et ne jää olemaan vaik olis mukavia tapahtumia.
sulla on asiat hyvin joten en ymmärrä mitä vihalla ja katkeruudella yrität saavuttaa.
Vihan taustalla voi olla muita tunteita Joskus viha pitkittyy. Näin voi käydä etenkin silloin, kun vihan taustalla on muita tunteita, joita ei tunnista. Vihantunne voi olla suojamuuri, joka kätkee taakseen muita kivuliaampia tunteita. Näitä tunteita voivat olla esimerkiksi pettymys, suru, pelko, häpeä tai syyllisyys.
ja älä yritä kieltää että seksuaalinen hyväksikäyttö ei olis ollut kivuliaampaa kuin lääkärin hoitovirheet. Sä et tietenkään tunne häpeää ja syyllisyyttä siitä että sua olla seksuaalisesti hyväksikäytetty.
Mä voisin pitää sulle luennon näistä tunteista
Trauma jättää jälkensä. Mut kuten sanoin 6v vs seksuaalinen hyväksikäyttö nuorena ei ehkä ihan oo vertailukelpoisia. Ne on erilaisia traumoja. Yks on yhen kerran ja toinen toistuvaa. Mä koen koko osastovuodet olleen vapaudenriistoa. En edes loppujen lopuksi saanut mitään hoitoa siellä.
oletko sä missään vaiheessa surrut ? vai onko kaikki aika mennyt vihaan ja katkeruuteen. onko sulla vaikeuksia myöntää olevasi heikko vai pitääkö jatkuvasti näyttää olevasi vahva
Itken melkeen joka päivä jos sitä lasketaan ja olen surrut kyllä. Mut traumat on vähän ikäviä
voitko kertoa mitä saavutat vihalla ja katkeruudella
sä ohitit aikasemmin kun mä sanoit että sä itket mm sen takia koska sä et osaa käsitelläa sun tunteita
No meen terapiaan syystä. Oon kuitenkin muuten aika pitkälle jo tullu. Toi itku nyt on painajaisten ohella se suurin juttu mihin toivon apua. Kyll mä osaan käsitellä tunteita mut traumat on sellasia mitkä on syvällä alitajunnassa ja ei niin helppoja juttuja. Ne psykoottiset oireet tulee syystä
https://traumajadissosiaatio.fi/trauman-normaalit-jalkireaktiot/
Aikalailla noi pätee muhun näin tiivistettynä
niin trauma herättää tunteita ja tunteiden taustalla on eri tekijöitä, Trauman taustalla on paljon eri tunteita esim vihaa,surua ,syyllisyyttä. ja mitä kaikkea niihin sisältyy niin voi kyllä lukea netistä ennen terapiaan menoa. mutta ymmärrän että se tekee kipeää kun mitä tunnistaa ja käsitellä tunteita.
joo ja sä voit lukea netistä lisää tunteista. Mutta taitaa tehdä liian kipeää kohdata tunteet
Olen jo. Ei niistä netin avuista ole apua kuin tiettyyn pisteeseen. Sitä varten on noita terapeutteja. Tai ainakaan mulle niistä ei ole ollut.
Saako kysyä miksi ohitat viestit joissa puhutaan tunteista ja tunteiden käsittelystä. Jätät vastaamatta niihin ? jankkaat kaikesta muusta mutta kun puhutaan tunteista niin jätät vastaamatta
Koska musta on itsestäänselvää et mulla on ongelmia? Jos unohdetaan et vihaan lääkäreitä ja osastoja ja etenkin yhtä niin mulla ei muuten ole tällä hetkellä ongelmia. Itkukin on itseasiassa asia joka mulle tuli oireena vasta ton Kellokoski ajan jälkeen. Kaikki mun oireet paheni siellä ja vaikka nyt pääsinkin ulos niin noilla on selkeä syy-seuraus suhde
Muuten osaan käsitellä tunteita nykyisiä ainakin. Noissa traumoissa nyt tartten asiantuntijan apua
osaat käsitellä ja tunnistaa tunteet. Eli sä haluut tietää miten traumoista pääsee eroon muuten kuin puhumalla
no miten sä olet käsitellyt sitä vihaa jos kerta olet käsitellyt sen
jätät sä lukematta nää viestit jossa olen puhunut mistä itkeminen johtuu
kerro mulle miten sä käsittelet pettymykset?
No enhän mä menis terapiaan jos en haluais päästä mun ongelmista eroon. Tai edes lieventää niitä. Mun anoreksia on jo todiste et oon paremmassa kunnossa.
Niistä nyt ei vaan pääse aina helpolla eroon. Etenkään kotikonstein. Tai ainakaan mä en niin, että en näkis painajaisia jne. Mä nyt vihaan tiettyjä paikkoja ja historiaa enkä pääse siitä omin voimin eroon. Sitä paitsi moni muukin vihaa asioita. Mun Iso-isä vihaa venäläisiä. Ei se silti sitä haittaa. Mä toivon saavuttavani saman pisteen, viha tuskinpa katoaa ikinä. Mut mulle riittääkin ne oireiden katoaminen.
Puhun mun poikaystävän kanssa. Se tukee mua tosi paljon
En ole väittänyt et olen. En kuitenkaan oireile enään anoreksian kautta tai psykoottisin oirein. Se on jo aika hiton iso parannus.
Ja niin. Osasto edustaa vapaudenriistoa, väärinkäytöksiä.. Paskaa ja olematonta hoitoa, välinpitämätöntä hoitohenkilöstöä, hukkaan menneitä vuosia ja ennenkaikkea osaamattomuutta. Miksi ne ei osannu auttaa mua vaan olin 6v osastolla missä ainut apu oli kidutusta?
puhut sun poikaystävälle ja silti sä et pääse siitä lääkärin vihaamisesta koska siellä taustalla on pettymyksen tunne
koita ymmärtää että sinä hait korvausta mutta sitä hoitovirhettä ei voida korjata.
Joo sulla meni nuoruus hukkaa . Mutta ei se tarkoita sun koko elämä on loppu sen takia. Sä oot vielä nuori ja ehdit kokemaan paljon asioiya. Mutta toi sun viha katkeruus vaikeuttaa koska sä halua päästää irti.
Sinä olet parantunut anoreksiasta ja opiskelet. Mutta sä et pysty ajattelee miten sä päässyt tähän. Sä et pysty käsittelee asioita joiden kautta sä oot selviytynyt. Sä haluut takertua siihen vihaan ja katkeruuteen. Joo sä koit vääryyttää. Mutta sä et voi palata menneisyyteen muutaa asioita. Sä taidat olla katkera siitäkin ettei sun hyväksikäyttäjä saanut rangaistusta vaan pääsi helpolla kun vaan kuoli. Sä et saa näitä tekijöitä vastuuseen .Mutta pilaat oman tulevaisuuden tälläsellä pakonomaiselle vihalla ja katkeruudella.
sä puhut osastosta mutta sä häpeät puhua siitä hyväksikäytöstä ja siihen liittyvistä tunteista. Sun anoreksian syy on siellä seksuaalisessa hyväksikäytössä ei pelkästään osastossa. Sä lakaiset sen hyväskikäytön ja vähättelet sitä koska se oli sulle kivuliasta ja koska sä et voi syyttää kuollutta ihmistä niin sä heijastat vihan toiseen kohteeseen
Joo ihmiset viha asioita mutta sulla se viha ja katkeruus vaikuttaa sun elämänlaatuun. Sinulla se vihaaminen on vahingollista. Mutta sä et näe sitäkään. Ihmiset voi vihata asioita ilman että se aiheuttaa vahinkoa elämässä.
5v ei vielä valitettavasti tiedä niitä tunteita. Hankala puhua tunteista kun en oikein tiedä mitä tunnen. Tiedän mitä tapahtui mut olin liian nuori muuhun.
en ole noin sanonut. sinä olet nyt aikuinen. sinä puhut vaan osastoelämästä mutta seksuaalisen hyväksikäytön osuutta vähättelet . Onko liian vaikea kohdata tapahtuma ja tunteet
eli sä et tunne esim vihaa, pettymystä,syyllisyyttä,häpeää.
ja 13 vuotiaana olit valmis puhumaan tästä hyväksikäytöstä kun halusit niin paljin puhua
Vihalla yrietetään peittää vielä tuskallisempi tunne. ja mä luulen että se seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut paljon julmempaa kuin osaston toiminta. Sulla on viety 5 vuotiaana sun lapsuus . sitä ei viety vasta osastolla. vaan se vietiin sulta jo paljon aikasemmin.
Mä koen nimenomaan osastovuosien, sen hoidon puutteen ja muun vieneen mun nuoruuden.
eli susta sun lapsuutta ei viety siinä seksuaalisessa hyväksikäytössä. Sinusta oli siis ihan ok että sun kehoon kajottiin ja sua kosketeltiin?
Sun nuoruus meni osastolla. Mutta sä olet aikuinen. sulla on mahdollisuus tehdä ja kokea asioita. Mikä se isoin asia oli mikä sun nuoruudesta vietiin pois jota et voi aikuisena toteuttaa?
mikä siinä nuoruudessa on mitä halusit kokea? mitä sä olist halunnut tehdä mitä sä et aikuisena voi enää tehdä.
miten sä koet sen seksuaalisen hyväksikäytön? mitä tunteita se sussa herättää. Jos sä tunnista tunteita niin sä voit lukea tunteista netistä ja sitä kautta oivaltaa asioita
no se terapeutti tulee kysyys sulta tuon saman kysymyksen kuitenkin.
En ole ikinä sanonut niin. Niitä ei vaan voi verrata. Traumoja ei voi oikein verrata saman arvoisiksi. Jokainen niistä sattuu eri tavalla. Se on vaan eriasteista se sattuminen
Vapaus on se mikä multa vietiin ja kaverit.
Jaa-a. Täl hetkellä vaikea sanoa. 5v on ei oikein ymmärrä asioita joten ne tunteet on erilaisia. Epäselviä. En siis osaa tunnistaa tai pysty tunnistamaan niitä tunteita. Tiedän vain et se sattu.
Enemmän se on mitä multa vietiin. Vapaus. Kaverit... Monta asiaa vietiin koska mua ei osattu hoitaa. Mun lapsuuden ystävyys meni osaston takia. Mulla ei ollut tosi nuorena edes kännykkää
no kerro vuorostaan miltä se seksuaalinen hyväksikäyttö tuntu? mitä tunteita se herättää. sä haukkunut nyt osasaston ja lääkärin niin kerro siitä mitä ajatuksia hyväksikäyttö sussa herättää. sanoiy ett osaat käsitelläö tunteita niin haluisin kuulla . Eli sä oot katkera että sulla ei ollut kavereita. ja mikä estää sua aikiuisena saamasta kavereita
eikö sulla ole mahdollisuutta aikuisena kavereihin
mihin sä olisit tarvinnut osastolla kännykkää
On mulla uusia kavereita. Mut menetin kaverin jonka tunsin 3v asti. Kasvoin sen kanssa. Sitä ei voi korvata
Kommunikaatio? Olin ainut jolla ei ollut
etkö voi ottaa yhteyttä enää
ja lääkäri otti sinulta sen kännykän pois kun tulit osastolle
miksi su kaveri ei käynyt katsoo sua osastolla
sanoit että pystyt käsittelee tunteita. miten sä käsittelet niitä jos sä et edes tunnista niitä. Minä olen yrittänyt kysyä tunsitko sinä vihaa, häpeää,syyllisyyttä, pettymystä siitä hyväksikäytöstä.
sinä et siis tunne edes vihaa siitä hyväksikäytöstä
Mulla ei ikinä ollut puhelinta kun menin sinne. Mun vannhemmat ei ollu hankkinu mulle sellasta ku en ollu tarttenu. Sitku menin ne hankki, mut oli hirvee vääntö et sain sen osastolle.
Ja miks mun kaveri ei käyny? C'moon, me oltiin 13v, Ei ton ikäset osaa ymmärtää tollasia kunnolla. Menetin nyt vaan mun parhaan kaverin osaston takia. Sitä ei voi mikään korvata
ja se on lääkärin vika ettei sun vanhemmat ole ostaneet sulle kännykkää. Sun vanhemmat osti ja sait kännykän osastolle. Kerro mulle miksi lääkärin olios pitänyt ostaa sulle kännykkä?
Etkö voi ottaa häneen yhteyttä. Kysy hänen vanhemmiltaan jos sukunimi on vaihtunut
Jos hän on sulle edelleen tärkeö niin sä voit selvittää hänen yhteystiedot
Pystyn. Mut me puhutaan nyt traumasta. Traumasta jota koin 5v. Ne tunteet ei oo sellasia jota osaan sanoa mitä tunnen. Tiedän mitä tapahtu. Mut tunteet.. Niitä en osaa sanoa.
Trauma voi jäädä ikään kuin "jäätyneeksi" kehoon ja mieleen, ja se alkaa näkyä erityisesti silloin, kun itsenäistyy, opiskelee, tekee parisuhdekokeiluja tai kohtaa uusia elämänvaiheita. Lapsena trauma jää usein käsittelemättä, koska 5-vuotiaalla ei ole sanoja tai ymmärrystä. Jos ympäristö ei tarjoa turvaa ja mahdollisuutta kertoa, kokemukset painuvat syvälle tiedostamattomaan _> Ja koska mulla oli osasto-aika vielä ton päälle ne on jumissa jossain alitajunnassa.
Voitko kertoa miksi sinä ohitat viestit jossa kysyn sun tunteista hyväksikäyttöön. Ohitat ne viestit ihan tahallasi ja haluat vaan puhua osastosta.
eli et vihaa sitä hyväksikäyttäjää
Tunsin iloa kun se kuoli. Hetken. Mut ite tapahtuman tunteet, ne on jossain jumissa. Lukossa, jäässä. Olemassa mut en osaa sanoa mitä tunnen. Siks tartten terapiaa.
Osasto-aika tuli kehityksen kannalta huonoon aikaan ja siellä tulleet traumat on jäädyttäny noi osittain uusien traumojen alle. Ja tällä hetkellä, osaan käsitellä uusia tunteita. Niissä ei oo ongelmia. Se on enemmän uusi vs vanhat tunteet ja siks tartten terapiaa. Noita ei pysty avaamaan pelkällä puhumalla.
no kysytään sitten mitä mieltä sä olit siitä hyväksikäyttäjästä
oliko se hyväksikäyttäjä ihana ihminen
miten sä pärjäät terapiassa jos sulla ole edes mielipidettä oliko se hyväksikäyttäjä mukava ihminen
Haluaisin potkia sitä munille ja kaataa tervaa päälle.
kai sä tiedät mitä inho ja viha on
eli tunnet vihaa
kai sä ymmärrät ettei se ollut sun vika
Yritin jo.Ajat sit Mut 6v erossa... Tuhos sen. Se kasvo erilleen. Vaikka mulla ei ollu kännykkää me oltiin Habbo hotellissa aina tietokoneella. Jopa sinä aikana kun vanhemmilla on-off ero vaihe ja muutin työnperässä kaupungista toiseen.
Se meni kouluun, sai kavereita.. Uusia.. Ja kasvo erilleen pikku hiljaa. Eikä asiaa auttanu et jouduin osastolle Ouluun ja se oli Helsingissä
jos te kasvoitte erillenne ennen osastoa niin eihän se osaston vika ollut että sulla meni kaverin kaa poikki
miten tää on sen osaston vika jos te kasvoitte erillennen jo ennen sitä
No toi on mun mielipide mut tunteet itessään tapahtuneesta on... Epäselviä. Sumussa olevia. mun on helppo sanoa mielipide siitä kyllä, mut ite tunteita en välttämättä osaa nimetä mitä koen. Traumasumu tekee siitä tällasta... Outoa
Osasto aikaa ennen oltiin yhdessä. Mut osastolla se rikko tapahtu. Mulla ei ollut 6v sen puhelinnumeroa, eikä mitään tietoa eikä pääsyä Habboon sanomaan mitään sille. Me ei voitu kommunikoida kuin kirjein....
eli et syyllistä itseäsi siitä hyväksikäytöstä
niin eli te pystyitte pitää yhteyttä. ja miksi hän lopetti yhteydenpidon? sen takia että sinä olit osastolla
niin koska sun vanhemmat ei ollut ostanut sulle puhelinta ja syytät lääkätiä siitä ettei sun vanhemmat ollut ostanut sulle puhelinta
Mulla olis mun lapsuuden kaveri ilman osastoa. Vanhemmat osti mulle kännykän mut ne ei saanu sitä tuoda osastolle kuin parin kuukauden päästä koska "säännöt".
Joten joo, osasto pilas monta asiaa mun elämästä eikä edes auttanut mitään. Päinvastoin. Mitään paranemista siellä ei tehty.
ja sun kaveri hylkäsi sut koska sulla ei ollut puhelinta
sun kaveri ei jaksanut odottaa kahta kuukautta vaan hylkäsi sut koska sulla ei ollut puhelinta
ja sun kaveri hylkäsi sut koska sä olit osastolla. Onpa tosi hyvä kaveri
Joten mun kokemus on, ettei osastolla ole mitään hoitoa jos et tartte lääkkeitä. Sillonkin se on vaan lääkkeidein syöttöä eikä mitään muuta. Mitään oikeaa hoitoa siellä ei ole. Se on säilytyspaikka ihmisille.
Menin sisään anoreksian kanssa ja tulin ulos anoreksian kanssa. Avohoito.. Sekin oli vitsi. 2x kuussa hoitaja ei tee paskaakaan mitään. Mun poikaystävän tuella voitin anoreksian. En osaston, en minkään lääkärin tuella. Ainoastaan poikaystävän.
2-3kk. En tiedä kauan kirjeillä meni. Ne piti antaa iskälle joka sit postitti ja sain ku se tuli tapaaman jos oli tullut. Mut hei, ei ton ikäset jaksa tollasta. En siis syytä sitä. En olis minäkään jaksanut vastaavassa tilassa. Voin myöntää sen suoraan. 13v nyt on mitä on.
Oon silti surullinen, et menetin mun kaverin osaston takia. Siitä ei pääse yli eikä ali
miten se sun kaveri liittyy sun osastolla olevaan hoitoon? sun kaveri hylkäsi sut koska olit osastolla, Niin voitko kertoa miksi kaverisi hylkäsi sut jos kerta olit hänelle rakas ja tärkeä
miten toi liittyy sun kaveriin
sun kaveri ei halunnut pitää suhun yhteyttä niin miksi vitussa sun pitää sitä märehtiä. Se oli sun kaverin päätös. Jos sun kaveri hylkäsi sut osaston takia niin ei hän silloin ollut sulle yhtä rakas kuin se oli sulle
ihmisiä tulee ja menee. sulla on tarve takertua. Jos sä ooyt tutustunut johonkin 3 vuotiaana niin oletat että toisella on joku velvollisuus olla sun sydänystävä kuolemaan asti
13v ei oo kovin loogisia. En oikeesti tiedä. Niin vain kävi
Tiiäks on eri asia kasvaa jonkun kanssa lapsuudesta asti ja olla yhdessä kauan. Se on jotain uniikkia mitä ei aikuisiällä saa tehtyä. On mulla kavereita, uusia. Mut se ei muuta sitä et toi oli erityinen kaverisuhde tähän asti mitä oon kokenu ainaki
Ehkä me oltais hajottu, sitä ei tiedä. Me voitais myös olla yhdessä. Osasto vuodet vei multa paljon ilman et edes onnistuivat parantamaan ja auttamaan. 6v turhaan siellä
niin ja sun kaveri ei halunnut enää pitää yhetyttä niin miten se on sen osaston lääkärin vika. kai sä kysyit sun kaverilta miksi ei haluua enää pitää yhteyttä jos olit hänelle yhtä tärkeä
jos sinä olit hänelle tärkeä niin kerro toki miksi hän laittoi välit poikki. Hyvä ja rakas ystävä ei laita välejä tollasen takia poikki.
sun katkeruudella ei ole mitään rajaa. Sä haluut oikein rypeä menneessä . Sulla on helvetin vaikea päästää irti. mä en ymmärrä mitä sä saavutat tolla. Ihmisen elämään kuuluu pettymykset mutta jumitat niissä koska sä haluut että elämä olis täydellistä ja menis siten kuten sinä haluat
sä jossittelet lopun ikäsi. jos ja jos
Kun en oikein tiedä. 13v nyt... ei oo fiksuimpia. Se kyll sattu mut me ollaan nyt jo erillään. Sillä on jo lapsikin
Jos oisit kokenu saman tietäisit ettei ole niin helppoa. Traumat ei oo vitsi
Tuskinpa. Monessa asiassa etenen. Mut jotkut asiat jätti jälkensä
teillä on ollut mahdollisuus pitää yhteyttä. Mutta jos sun kaveria ei enää kiinnosta niin luovuta. Ei elämä mene sun halujen mukaan. Miksi sä takerrut sun kaveriin jos hän ei halua enää pitää yhteyttä. Joo sulla on ollut menetyksiä mutta keskitä se energia siihen hyvää mitä sulla on elämässä.
Kuten sanoin, yritin ja siitä ei tullut mitään. Se menetys sattuu silti vieläkin
niin sori ettei mua ole seksuaalisesti hyväksikäytetty. En ole sanonut että traumat on vitsi.
Sä kaipaat elämää jota sulla ei ole ollut. Sulla on vaikea hyväksyä sitä ettei sun elämä ole ollut sellaista kuin sinä olisit sen halunnut olevan. Mikään ei tuo eilistä takaisin ja sitä ei voi muuttaa. Sä et voi elää elämääsi jumittamalla menneeseen. Sä voit vain vaikuttaa tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Mikset sä voi laittaa energiaa siihen hyvään jota sun elämässä on ja rakentaa uutta.
Hyväksy se. hyväksy sun kaverin ratkaisu. sano sun kaverille miltä susta tuntuu.
niin suhun sattuu se että sä oot kokenut paljon menetyksiä.Sä et usko että mitään hyvää voi tapahtua. Sä asennoidut jo valmiiksi että mikään ei onnistu
Ihmisen oma mieli voi viedä sen vapauden ikävien tapahtumien jälkeen.
Toisen ihmisen vapautta/vapauden tunnetta ei vie muut, kuin ihminen itse, paitsi jos joutuu vankilaan tai pakkohoitoon, silloin sen vie ne muut tahot.
Mutta nyt asiat on toisin, olet kasvanut, et ole enää osastolla, ja varmaan omistat kännykänkin.
Ei kannata surra sitä aikaa, joka tavallaan jäi väliin, elämättä, kokematta, vaan miettiä, että nyt se on mahdollista, elää nyt senkin edestä, mikä on ehkä jäänyt välistä. Sinulla on nyt avaimet omaan elämääsi, voit tehdä elämästäsi sellaisen kuin haluat. Älä kanna menneitä tulevaisuuteen, aloita jollain tapaa ns. puhtaalta pöydältä.
Ei voi korvata. Elämässä ihmisiä ja ihmissuhteita tulee ja menee.
Sulla on kuitenkin muistot siitä kaverista, teidän yhteisistä vuosista. Kaikki ihmiset elämässä eivät pysy elinkaaren alusta loppuun.
Onhan menetys, luopuminen ja eroaminen aina ikäviä juttuja, mutta niidenkin kanssa pystyy elämään.
Tuntuu, että syytät itseäsi sen kaverin menetyksestä, vaikka se ei ole sinun vikasi, että kaveri lähti, poistui elämästäsi.
Voisi melkein siltä kaverilta kysyä, miksi se halusi lopettaa kaveruuden.
Ei kaveri tai ystävä ole hyvä, jos se ottaa hatkat, kun toisella on vaikeaa.
Pidätkö itseäsi epäonnistuneena, huonona ihmisenä ? Sen takia kun sinä sairastuit, jouduit osastolle, välit kaveriin meni poikki.
Se sairastuminen ei ollut sinun oma vika, se ei huononna sinua ihmisenä millään tavalla.
En usko, että kaverisuhteen loppuminen johtui osastosta, vaan siitä, että petyit itseesi kun sairastuit ja jouduit osastolle, syyllistät itseäsi.
Hyvä, että sinulla on tuollainen poikaystävä. Jos kukaan muu ei pystynyt auttamaan, niin hän pystyi. Oletko kiittänyt häntä, kertonut, että olet kiitollinen ?
Ja onhan sinussa itsessäsikin tapahtunut muutos, kun olet päässyt parempaan kuntoon.
Mullakin oli nuoruudessa vaikeat vuodet, sekava elämä, sairaalajaksot, ym.
Vanhat kaverit jäi unholaan, kun ei voitu kulkea yhdessä, viettää aikaa, jne.
Myöhemmin tuli uusia kavereita, jotka on aivan hyviä. En unohda entisiä kavereita, mutta en voi myöskään jossitella, se on turhaa. Muistot heistä säilyy kuitenkin.
Elämä on vaihtelevaa, siihen kuuluu myös luopumista.
osaat sä olla mistään kiitollinen? sä et halua edes yritää päästää irti. Mitä sä pelkäät jos sä päästät irti. Mitä pahaa voi tapahtua, Sä et haluu päästää irti koska sä tunnet epäonnistuneesi jos sä päästät menneestä irti. Joskus pitää osata luovuttaa. Ihmisen saa olla heikko. Sä luulet olevasi vahva ja voitolla kun sä vihaat ja katkeroidut.
Olen kiitollinen mun poikaystävästä. En olisi tällä ilman häntä.
En tiiä mitä luovuttamista on jos koen ettei julkinen osannut auttaa ja sen sijaan kidutti 6v. Muistot on liian tuoreita vielä. Osastolla piti olla vahva, ne hoitajat oli vihollisias samoin kuin lääkärit. Kukaan niistä ei oikeesti halunnu auttaa
Koita käsittää se on menneisyyttä ja se ei tule muuttumaan tolla vihalla ja katkeruudella. Se on historiaan. Sulla on poikaytsävä,koulu, kaverit. Miksi hitossa sun pitää kärvistellä asian kanssa jota sä et pysty muuttaa. Mä en edelleenkään ymmärrä mitä saavutat tolla vihalla kun se ei se muuta asiaa.
pakko kysyä miten se kaltoinkohtelu osastolla vaikuttaa sun elämään kun et pysty päästää irti,. Sä et saa lääkäriä ja hyväksikäyttäjää vastuuseen. Tollanen viha ja katkeruus ei vaan auta.
Jos sä et osaa antaa periksi niin kerro mitä sä saavuta vihalla ja katkeruudella. tuleeko sulle siitä hyvä olo mitä enemmän vihaat
sä oot parantunut anoreksiasta. niin mikä sun ongelma on. Sä oot nyt terve niin miksi sun pitää velloa ajassa kun olit sairas
Vaikken oireile siltä osin, ei ne traumat, ikävät muistot ja menetetyt vuodet katoa mihinkään. Ne on silti aktiivisesti mun mielessä. Siks mä meen terapiaan koska mulla on ongelmia.
Näille ei voi mitään, 6v jätti ehkä pysyvät arvet muhun. Eri tavalla muiden arpien lisäksi
Muistoissa on se hyvä puoli, että usein ne haalenevat vuosien myötä.
onko sulla tarve kontroloida elämää? olla kaiken yläpuolella. jos asiat ei mene kuten sinö haluat niin sitten vihataan ja katkeroidutaan kun sun pillin mukaan asiat ei tapahdu.
En tajua miks luulet noin? Mä nyt traumatisoiduin aika pahasti osastolla lisää. Olisit sinäkin jos olisit 13v tyttö siellä ja ollu teinivuodet osastolla. Se on nuorelle mimmille herkkää aikaa
joo sinulla ei ollut kavereita ja et saanut elää nuoren elämää,mutta voitko kertoa mitä saavuta sillä kun sä et voi muuttaa sitä. Sä kertaakaan kertonut mitä sä saavutat tolla vihalla ja katkeruudella, Sä pysty muuttaa sitä aikaa .Sulla on tämä hetki ja tulevaisuus johon sä voit vaikutaal.Koita hyväksyä se että mennesyyttä ei voi muuttaa. Mä olen pahoillani että joku on kajonnut sun kehoon ja kosketellut sua. Ei varmasti ole tuntunut kivaltalta. Mutta älä syytä sun olostilasta lääkäriä koska hän ei ollut se hyväksikäyttäjä ja sun koskettelija,
sulle tuli trauma siitä lääkäristä ja hootovirheestä. ja sitä ei voida enää korvata niin mikä sua auttaa että sä pääset tosta katkeruudesta ja vihasta irti. jos se vihaaminen sua helpottaa ja tekee onnellisekis siin sitten sun kannattaa vihata
Osastolla on vaikea pitää kavereita. Olin aikalailla usein anoreksiaa lukuunottamatta se ainut jolla ei ole mitään psyykkisiä oireita. Vuosien varrella toki asiat eteni mut olin aika pitkään se ainut jolla ei ollut kuin toi. Tietty mä tulin muiden kaa toimeen mut ei niistä kukaan kaveri ollut. Ainut oli se Vanhassa vaasassa nyt oleva kaveri, mut me oltiinkin ainoot joilla syömishäiriö.
Lääkärit nyt vaan kajos mun kehoon toisella tavalla ja kohteli mua väärin. Yritin aikoinaan puhua niile mun traumoista. Mut ketään ei kiinnostanu.
niin lääkäri ei ollut kiva sulle, niin sä vihaat sitä lääkäriä koska et saanut oikeaa hoitoa. Ja sen jälkeen olet . Sä voit hyvin niin miksi sinun pistää energia siihen vihaan kun ei se muuta mitään. Koita hyväksyä se ettei kukaan meistä voi muuttaa menneisyyyttä. Onko sulla vaikeuksia nauttia ja iloita niistä asioista mitä tänä päivänä tuo sulle iloa ja joihin sä voit vaikuttaa. Sä toitotat ettå sulla on trauma mutta et osaa kertoa mitä sä saavutat sillä vihaamisella. sua on kohdeltu väärin mutta ei se vihaamisella poistu sun historiasta.
Monta lääkäriä ja hoitajaa. Yritin aluksi jutella niille ja kertoa mun traumoista. Kukaan ei kuunnellut, niitä ei kiinnostanut. Opin aika pian sen. Aloin siis sulkeutua ja mitä enemmän koin itteni kaltoinkohdelluksi ja hylätyksi osastolla sitä pahemmaksi mulla anoreksia meni. Ja sitä enemmän ne teki mulle pakkotoimenpiteitä ja kierre jatkui.
Se vika nyt vaan oli kaikista pahin ja ilkein. Kellokoski oli pahin sairaala missä oon ikinä ollut.
Ja on. Mut se on traumojen vika. En mä sillä saavuta mitään mut se ei oo tietoinen valinta. Se tulee mun sisältä.
Niin tunteet tulee sisältä. Sä oot sanonut että osaat käsitellä tunteita niin miksi vihaat jos sä osaat käsitellä sun tunteita
Mitä sä oot yrittänyt tehdä vihan tunteen suhteen. et ole tainnut tehdä mitään kun et osaa päästää irti
ootko miettinyt mitä sielläö vihan taustalla on muuta kuin pettymyksen tunnetta ja hylätyksi tulemisen tunnetta
Nykysiä. Näitä vanhoja on vaikea kun ne tulee traumoista.
Nykyset vs vanhat tunteet on vähän erilaisia
Ne pakkotoimenpiteet, se ettei ketään kiinnostanut. Julma, välinpitämätön käytös hoitajilta, Ne oikeesti oli täysin empaatian omaamattomia. Tuntu et osa nautti pakkotoimenpiteiden käytöstä. Ja no, luonnollisesti olin suurimmaksi osaksi 6v ajan aika yksin. Päivässä kun on 24h ja siellä ei ollut mitään tekemistä suurimman osan ajasta.
eli tunsit hylätyksi tulemisen tunnetta. Sulla oli tunne ettei sua kuunnella ja ymmärretä. Sulla taitaa olla edelleen tota samaa hylätyksi tulemisen pelkoa. Sä sanot että sulla on ihana poikaytsävä mutta epäilen että joskus olet pelännyt mitä jos hän jättää sut.
Sä olet kokenut julmuutta osastolla mutta hyväksy se ettei se poistu . Se on sun historiassa. Mutta se ei tarkoita etteikö elämässä voisi taopahtua hyviä asioita. Sä pidät sen osaston mielessä koska sulla on vaikeuksia pettymysten käsittelyssä. Sä selität kaikki asiat osastolla vaikka kyse on siitä ettet sä tunnistaa tunteita ja osaa käsitellä niitä.
Niin koska seksuaalinen hyväksi käyttö on julmaa ja sä et ole valmis käsittelee tapahtumia et tunteita mitä se sussa herättää. Sä haluut unohtaa koska se helpoin tapa kontroloida elämää. Sä pelkäät miten sä reagoit kun sä alat pohtii sitä seksuaaalisen hyväksikäyttöä ja tunteita mitä se herättää sussa. Pelkäät että sun kontrolli häviää kun et voikaan hallita sun reaktioita
niin anoreksia on psyykkinen sairaus. ai sulla ei ollut psyykkisiä oireita. anoreksia on psyykesairaus ja sä sanot ettei sulla ollut psyykkisiä oireita.
sä et edelleenkään kerro mitä sä saavutat tolla vihalla ja katkeruudella . Elä sitten vihassa ja katkeruudessa. Jos sä et tykkää siitä vihan tunteesta niin tee sille jotain.
Mutta sä et ole enää siellä sairaalassa, se aika on jäänyt taaksepäin. Pelkästään jo senkin takia olisi hyvä olla kiitollinen.
mitä pitää tapahtua että sä pääset tosta vihasta ja katkeruudesta.
millä sä luulet että toi viha lähtee kun sä et voi muuttaa meneisyyttä
Anoreksia on psyykkinen sairaus joo. Mut tarkoitin että tosi kauan olin usein se ainut jolla ei ollut psykoottisia oireita tai muuta kuten itsetuhoisuutta. Mullekkin tuli, mut noista vuosista varmaan ekan kerran kunnolla kun olin about 16v. Enkä sillonkaan yrittänyt hoitajia murhata hammasharjalla tai hirttäytyä yms. Mun itsetuhoisuus oli aika laimeaa aina, yritin viillellä niitillä tai muuta. Anoreksia on paha joo, mut useimmilla oli vielä pahemmat. Muistan kun yks kilku koko yön läpi.
Mitä mä saavutan? En mitään. Ei oo tietoinen teko. Ja yritän jo, hain terapiaa ja sain. Siihen ei valitettavasti kotikonstit ole auttanut. Ja vaikka viha jäisi, pääasia ettei painajaisia ole. Haluan niistä eroon
Toivon terapian auttavan. Mä en osaa vastaa muuta tohon.
Mun nykyistä lääkäriä lukuunottamassa ja yhtä tuetun asutun ohjaajaa.. Mä en enään luota kehenkään viranomaiseen. En vaan pysty. Mun luottamus viranomaisiin tuhottiin osastolla. Joten vältän kaikkia jos suinkin voin.
ettei toi viha vaikuta siihen että näet painajaisia
tiedoksi että viha on tietoinen tunne vaikka yrität muuta väittää
Kaikki liittyy kaikkeen. Traumat nyt vaan on monimutkasia asioita. Etenkin mun traumahistorialla vielä
viha on tietoinen tunne. Sä väität ettet muka tiedosta vihaasi vaikka olet haukkunut osastoa yllinkyllin ja väität ettet tietosiesti vihaa . Sä tiedät iham hyvin jos jotain vihataa niin se kyllä tiedostetaan.
mutta älä yritä väittää että viha on tiedostamaton tunne.Sä tiedostat kyllä vihaavasi osastoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä.
niin on . Mutta sä et oo valmis käsittelee tunteita vaikka kuinka yrität muuta väittää.
Olen. Kuten olen todennut en vaa pääse tiettyä pistettä enemmän kotikonstein. En huvikseni terapiaan mene
miksi sä väität että viha on tiedostamaton tunne. Mä olen kysynyt sulta tunnetko pettymystä mutta sä ohitat yksinkertaisen kysymyksen. mikä kertoo ettet ole valmis käsittelee sun tunteita
mä olen yrittänyt auttaa sua tunnistaa tunteita mutta sä ohitat ne toista miten kamalaa sulla oli osastolla. sä et voi edes vastata kysymyksiin
Noh kuka ei olis pettynyt 6v jälkeen järjestelmään. Tottakai olen
antaa olla. sä et pysty käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä, Sä syytät osastoa kaikesta. Kaikki on osaston vikaa ja se hyväksi käyttö ei herätä sussa mitään tunteita kun kaikki on osaston vikaa
sun anoeksia oli sen hyväksikäytön seurausta ja sä et pysty siitä puhuu. mikset
sä et ole siis pettynyt siihen hyväksi käyttäjän toimintaan . et ole pettynyt miten joku voi kosketella sua . nähtävästi vielä joku sukulainen
Minä olin " järjestelmässä " lähes 30 vuotta, enkä ole pettynyt.
Kun kerran epäilet, että kuka ei olisi pettynyt. Ei kaikki pety.
No, jokaisella oma kokemus. Ehkä sukupolvi kysymys, en tiedä. Tai ehkä hoito oli parempaa sun aikana. Mun aikana melkein kaikki joiden kanssa juttelin ei varsinaisesti kokenut järjestelmän hoitavan tai auttavan. Toki mun otanta on nyt suhteellisen pieni. EIhän yhellä osastolla oo kun 20 max. Perustin siis mun olettamukseni kokemuksiini
No en mä iloinen ole mut en varsinaisesti pettynytkään? Olin niin nuori etten vielä oikein käsittänyt tekoa eikä niillä tunteilla ole samalla lailla nimiä. Ne on kai mun kehossa enemmän kuin alitajunnassa. Kuitenkin mun anoreksia on tällä hetkellä kunnossa eli ehkä oon siltä osin toipunu osittain ainakin. Asiaa pitää selvitellä sit terapiassa.
Ja ei ollu sukulainen, sukulaisen aviopuoliso tosin. Ainakin kuollessaan oli. En tiedä oliko vielä virallisesti mikään kun toi tapahtu
pettymykset kuuluu elämään . Sä et vihaat sun hyväksikäyttäjää. Syytät osastojaksoa koska sä oot pettynyt itseesi ja syylistät itseesi koska et pystynyt puolustaa itsesi kun sua kosketeltiin ja hipelöiltiin. Tunnet arvottomuutta ja huonommuuta ja rankaisit itseäsi syömishäiriöllä.Vähättelet sun itsetuhoisuutta. Jo se syömättömyys on itsensä rankaisemista . Kun sulle tehtiin seksuaalista väkivaltaa niin olet ajatellut että olet ansainnut sen. Hyväksikäyttäjä häpäisi sun kehon. Sä vähättättelet seksuaalista väkivaltaa ja laitat kaiken osaston syyksi. No terapaiassa sun pitää käydä nää tunteet läpi mitä se seksualinen väkivalta sussa herätti.
Miten sä olisit 13 vuotiaan osannut käsitellä asioita ja tunteita kun sä et osaa niitä vieläkään. Tunteidn kieltäminen ei auta yhtään asiaa. Että sä vähättelet hyväksikäyttö sen keston takia. jankkaat että olit osastolla 6 vuotta ja seksuaalinen väkivalta kesti vain tunnin. Jo yksi sekunttia koskettelua ja hipelöintiä on liikaa . Sä et voi laittaa noita asioita järjestykseen keston mukaan.
niin mutta sä olet nyt aikuinen. Mikset sä salli itsellesi tunteita. Etkö muka ikinä ole syylistänyt itseäsi . etkö ole ollut pettynyt kun et pystynyt puolustautumaam. Et sä voi vähätellä tekoa sillä että tekijä on kuollut.
Sä jankkaat sitä että voit hyvin ja silti olet helvetin vihainen ja katkera mikä osottaa ettet voi hyvin.
Sä et vastaa noihin kommentteihin jossa puhutaan tunteista. sulla on helvetin vaikea myöntää noita tunteita. Sinä olet nyt aikuinen . Sulla on tarve pitää kontrolli ja esiittää vahvaa . Kulkeeko se teillä perheessä että pitää esittää muuta kuin on.
Seksuaalinen kaltoinkohtelu, hyväksikäyttö tai seksuaalinen väkivalta aiheuttaa erityistä häpeää. Se, että ei ole itse pystynyt estämään tapahtunutt väkivaltaa, vahvistaa häpeän tunnetta ja huonommuuden kokemusta.
Syyllisyys
ruumis voi reagoida seksuaaliseen tekoon tahdosta riippumatta esimerkiksi erektiolla, emättimen kostumisella, siemensyöksyllä tai orgasmilla, jolloin tekijä voi väittää, että nuori nautti teosta. Nuoren kehon hyvin reaktioherkkä ja reagoi monenlaisiin seksuaalisiin ärsykkeisiin, kuten kuviin, puheeseen ja kosketukseen. Nuori ei hallitse kehon seksuaalisia reaktioita. Tämä aiheuttaa paljon hämmennystä nuoruusiässä. Tilanteessa nuori on kuitenkin tuntenut esimerkiksi tuskaa tai ollut turtana ja kokemus on saattanut olla hyvin ahdistava, pelottava tai musertava.
Viha on luonnollinen tunne tapahtunutta vääryyttä, kohtaloa, omaa keinottomuutta ja väkivallan tekijää kohtaan. Nuori voi tuntea oikeutuksen omaan vihaansa, mutta olla hyvin avuton tunteen kanssa, pelätä ja hävetä sitä. Viha voi olla hyvin kuluttavaa. Usein nuori on vihainen itselleen, sillä hän ottaa syyllisyyden tapahtumasta.
Hmm, mielenkiintoista. Mut miten 5v reagoi? Mä en tohon aikaan ollu sanallakaan kuullu seksuaalisista jutuista. Niistä ei puhuttu plus olin aika nuori. Seksijutut selvis mulle ekaa kertaa vasta koulussa.. Olikohan se 9-10v kun olin
huoh, voi helvetti, Mä olen yrittänyt kysyä sulta tunteista mutta sä välttelet niistä puhumista. Voisitko sanoa oletkom aikuisena tuntenut että olit syyllinen siihen hygäksikäyttöön. tunsitko että olet tehnyt jotain minkä takia sua saa kosketella sun intiimialueilta
sinä sanoit että olet lukenut seksuaalisen hyväksikäytön ja syömishäiriön yhteydestä. niin eikö siellä ole juuri niitä tunteita mainittu joita olet tuntenut. Esim vihaa ja pettymystä.
häpeää. sä häpeät jopa sun tunteita.
miten sä pärjäät siellä teriassa jos sielläkin sanot näitä samoja asioita. Mä kysynyt että oletko nyt aikuisena tuntenut esi tunteita mutta sinä pysyt hiljaa. Mä oon sanonut miljoona kertaa että vihan taakse liitty monia eri tunteita ja sinä jankkaat vaan siitä osastoajasta. Sulla on ongelma hyväksyä asioita. Sä haluut pitää kulissia . Sun on helvetin vaikea edes sanoa että olet tuntenut arvottomuutta ja huonommuutta.
Jos hän ei halua sinulle vastata, kertoa omia syitään ym, niin älä jaksa jankata.
Yritä asettua itse hänen asemaansa, että sinulle olisi tapahtunut jotain tuollaista, ja mieti miltä tuommoinen tivaaminen itsestäsi tuntuisi, olisiko ihan kivaa ja fiksua ?
minä olen yrittänyt auttaa häntä tunnistaa tunteita mutta hän ohittaa ne ja puhuu vaan osastoajasta. minä olen auttaa häntä tunnistaa oireita mutta kun ei kiinnoista. niin antaa olla. Syyttäkööt sitten osastoa siitä hyväksikäytöstä. On hänellä oikeua vähätellä sitä koska se koskettelu ja hipelöinti kesti vain tunnin.
Kyllä minä voin sanoa jos on tuntenut syyllisyyttä ja häpeää. Mutta jos häpeää jopa omia tunteitaan niin se ei ole hyvä juttu
onko oikein syyttää kaikesta osastoa ,lääkäriä ja hoitajia. Se hyväksikäyttäjä ei ole julma ja kylmä ja eikä ole syypää mihinkään. niinkö
ja onko fiksua syyttää osastoa kaikesta. Kertoa miten kamalaa siellä oli ja osastoelämästä . Ihan kuin seksuaalinen hyväksikäyytö olis lievempää koska oli lyhytkestosempi. kuten hän jankaa kun 6 vuosi vuotta meni osastolla ja nuoruus meni. Hänestä seksuaalinen hyväksikäyttö ei vienyt lapsuutta. osasto oli kaikista pahin. En voi ymmärtää että keston mukaan osasto oli pahempi kuin se että aikuinen ihminen koskettlee 5 vuotta lasta. Vaikka se sormi olis olut siellä vaginassa 5 sekunttia niin se 6 vuotta osastolla oli pahempi.
siis 5 vuotiasta
Seksuaalista ahdistelua ei voi ihan suoraan verrata toisiinsa. Seksuaalinen ahdistelu oli mulla se eka palapelin pala C-PTSD syntyyn. En koe olevani mitenkään syyllinen., ainakaan enään. En kyllä muista enään nuoruutta ihan tarkalleen ennen osastoa. Se on sellaista sumua osittain. Myönnän kyllä kokeneeni iloa kun kuulin kyseisen henkilön kuolemasta uutiset. Ehkä se ironia, kivessyöpä+alkoholismi toi iloa osastolle, hetkeksi. Toki haluaisin potkia ja tervata kyseisen henkilön, mutta muutenn ne tunteet.. Olin liian nuori, ne on sellaisia epäselviä. Niille ei ole sanoja. Mulle jäi pitkäksi aikaa outo tunne vain sen jälkeen. Välttelin kyseistä henkilöä tämän jälkeen ja oikeastaan kerroin vasta tapahtuneesta kun olin ehkä 9v. Sitä ennen en edes oikein... Tajunnut mitä oli tapahtunut. Tiesin että väärin mut mun käsityskyky asiasta jäi about siihen.
Osastossa on se ero, että pelkäsin olla joka-ikinen päivä siellä. Ekat 2kk itkin joka ikinen ilta itteni uneen. Mulla oli niin paha olla siellä. 6x365 päivää pelkoa, inhoa, yksinäisyyttä.. Hylätyksi tulemisen tunnetta ja muita tunteita jättää jälkensä. Osasto muutenkin aikalailla oli niinä vuosina kun nuoret luo identiteettiä. Mun identiteetti oli.. Potilas. En oo vieläkään päässyt luomaan uutta vaan osasto valitettavasti on osa mun identiteettiä. Se on niitä asioita mihin terapia auttaa toivon mukaan myöskin. Tiivistettynä näin:
Erik Eriksonin teorian mukaan nuoruusiässä kehittyy identiteetin tunne vs. roolihämmennys.
Jos nuori viettää nämä vuodet laitoksessa tai osastolla:
Hänen maailmansa ja vuorovaikutuspiirinsä rajoittuvat,
Hän voi kokea itsensä ennen kaikkea “potilaaksi”, “hoidettavaksi” tai “ongelmalliseksi”,
Hänelle voi muodostua tunne, että hän kuuluu hoitojärjestelmään, ei muuhun yhteisöön.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että identiteetti jäisi “sairaaksi” – vaan että hoitokokemuksista tulee osa minäkuvaa. Myöhemmin elämässä niitä voi uudelleen jäsentää: ymmärtää, miksi oli siellä, mitä siitä oppi, ja kuka on nyt. -> Teen tätä nyt toivon mukaan
niin et varmaan tuntenut oloasi turvattomaksi kun se mies hipelöi ja kosketteli sua.Eikö olllet turvaton olo jos on sormen työntänyt sun vaginaan.
sun anoreksia alkoi siitä koska se hyväksikäyttäjä häpäisi sun kehon ja sä aloit inhoo sun kehoa koska sut oli häpäisty . Sä ite oot sanonut että olet lukenut anoreksian ja seksuaalisen hyväksikäytön yhteydestä. ja sun kohdalla mikään niistä asioita ei päde sun kohdalla. Sä voit kieltää asioita jos se tekee sulle paremman olon.
eli sä et ollut pettynyt sun hyväksikäyttäjään. Ajatellut aikuisena miten aikuinen voi kosketella 5 vuotiasta lasta . Etkö ole ollut pettynyt miten aikuinen mies voi toimia noin. Luulitko sä oikeesti että aikuinen mies saa harrastaa 5 vuotiaan lapsen kaa seksiä?
niin ja 5 vuotiaana kun aikuinen mies räpeltää sua et ajatellut että voisko joku tulla pelastaa sut.
ootko aikuisena miettinyt miksi vältettelit hyväksikäyttäjää. Sulla on aikiuisena paljon enemmän tietoa tunteista ja tunteiden tunnistamisesa. Mutta taas sä vetoat siihen osastojaksoon koska sä et halua käsitellä sitä seksuaalista hyväksikäyttöä.
En oo varma. En muista mut tuskin. Siitä on liian kauan, että muistaisin mitä ajattelin muutakuin että tää on väärin
Sain jonkunlaisen lohdutuksen sen kuolemasta. Se sai ansionsa mukaan. En mä aikuisena varsinaisesti ole asiaa miettinyt. Anoreksian voittaminen poikaystävän kanssa ja diagnoosin muuttaminen ja kouluun haku jne ollut ajatuksissa enemmänkin. Alistuin mun diagnoosiin ennen poikaystävää, kaikki piti mua toivottamana ilman tulevaisuutta. Joten päivä kerrallaa menin. Sitä ne traumat muutenkin tekee
no miksi sulla on jäänyt siitä trauma jos sä muista siitä mitään
Mitä tunteita se kokemus sussa aikuisena herättää. Mä olen sanonut sulle miljoona ketrtaa mitä kaikkea vihan taakse liittyy...mutta sä et halua kuulla ,tietäää. Jankkaat vaan siitä osastost. sä kuulla totuutta miksi sä vihaat. Koska sä vitun jääräpäinen ja sun pitää olla aina oikeessa
Aikuisetkin on erilaisia ihan siinä missä lapsetkin.
Jotkut tajuaa asiat paremmin, jotkut eivät. Jos sinä tajuat, tuo toinen ei välttämättä tajua. Tai ehkä tajuaa, mutta ei osaa käsitellä asiaa, ja sen takia menee terapiaan.
Kaikki eivät ole niin kuin sinä, sekin on hyvä tajuta.
Trauma elää kehossa. Muistan tapahtumat mut en tiedä tunteita. 5v on siinä vaiheessa vielä kehitystä et ne jää ns jäätyneenä kehoon. Näin mulle asia selitetty. Oon traumatisoitunu mut ne on kehossa eikä ns. mielessä.
Miksi teet omia johtopäätöksiä ? Mistä voit tietää, ketä toinen syyttää, tai ei syytä ?
Turhaan vajoat noin syvälle ventovieraan ihmisen kokemuksiin ja tuntemuksiin.
Olet varmasti huomannut, että hän on erilainen ihminen kuin sinä. Se erilaisuus on vain hyväksyttävä.
Tiedän että trauma on olemassa vielä, mut se ei herätä niin paljoa aktiivisia tunteita. Niitä ei voi oikein nimetä. Ne on sellasta sumua. Muistan tapahtumat mut en välttämättä tunteita siihen liittyen pysty nimeämään. Tai muista. En ole edes varma. Tää on ihan traumaan kuuluva reaktio. Ja joo anoreksia oli traumapohjanen. Mut todistettavasti kun en siltä osin enää oireile olen myös jollain tasolla toipunut sen juurisyistä
Osaston tunteet osaan ja pystyn nimetä mut ero onkin siinä minkä ikäisenä ne koin. Ja muutenkin koen ite sen osaston pahempana trauma tällä hetkellä. Toinen elää painajaisissa ja toinen ei.
Asiaahan ei auta, ettei julkinen edes pitkään tajunnut/kuunnellut mun olevan traumatisoitunut. En siis edes saanut apua. En ennen diagnoosin muutosta. Vaikka yritin hakea apua niin vanha diagnoosi lukitsi kaiken. Koska eihän skitsofreenikolla nyt voi traumoja olla jne
Kuudessa vuodessa ehtii kyllä laitostua, jos on sairaalassa kaikki vuodet.
Monet laitostuvat jo paljon lyhyemmässäkin ajassa sairaalahoidossa.
Osasto on aika lailla erilainen ympäristö, kuin tavallinen elämä siviilissä.
Jälkeenpäin olisi tietysti hyvä ymmärtää, että se vapaus on kuitenkin jo koittanut, ja osastovuodet ovat takanapäin, eikä välttämättä tulee enää uudestaan eteen.
Ehkä kokemuksistaan on vaikeaa päästää irti, mutta parempi olisi ainakin yrittää, että nykypäivä tuntuisi paremmalta.
Pystyisitkö sä vähän rauhoittumaan jo ?
Ei tuolle toiselle ainakaan parempi olo tule tuosta sun jankkaamisesta. Enkä usko, että se itsellesikään mitään hyvää tuottaa.
koska hän syyttää kaikesta osastoa.Osasto on hirveintä koska se kesti 6 vuotta ja hyväksikäyttö kesti vain tunnin. Hänestä seksuaaline hyväksi käyttö ei ole niin paha koska kesti lyhyemmän ajan. Hän ei voi käsitekllä sitä että anoreksia tuli tuon hyväksikäytön seurauksena ja sen takia joutu osastolle. Mutta jos ei halua käsitellä tunteita niin antaa olla.Hän joutuu siellä terapiassa käsittelee sitä hyväksikäyttöä ja tunteita. Siellä hän ei jankata miten kamalaa osastolla oli ja ohittaa sen hyväksikäytön
miksi hän menee terapiaan jos hän ei halua käsitellä tunteita. Menee sinne jankkaa miten vihaa osastoa ja lääkäriä.
niin ja vois miettiiä mikä johti siihen että on osastolla. Eihän sinnenilman syytä joudu.
niin toista ei auta se ettei häntä kiinnosta mitä kaikkea liittyy vihan tunteeseen. Hän jankkaa miten kamalaa osastolla oli ilman että häntä kiinnostaa miksi hän vihaa ja on katkera.
Sepä se.. Etnekin kun siellä ei edes hoitoa ollut. 6v on pitkä aika jos koet olevas yksin, pelkäät joka päivä siellä ollessasi jne. 24h 7 päivää viikossa josta ehkä koulun ohella hoitoa maksimissa 10h. Loput pyörittelet sormia.
Siks mä meen terapiaan koska en osaa itse päästää irti. Ja ehkä vähän vaikeaa kaiken mun kokemusten jälkeen. On mulla poikaystävä ja nyt AMK eli valoa tunnelissa. Tai oli jo diagnoosin muutoksen myötä. Se avas hoitopolun. Ja sain vastauksia siihen mikä mua vaivas
No menen sinne koska tartten traumaterapiaa. Se on muutakin kun puhumista riippuen mikä on se tekniikka mikä sopii parhaiten mulle. Niitähän on monia
joo hänen nuoruus meni osastolla.Jokainen ymmärtää sen ettei menneisyyttä voi muuttaa. Jos haluu vihata lopun ikänsä eikä osaa nauttu nykyhetkestä,niinm vihatkoot sitten jos stuo onnellisuutta ja iloa. Totuus on ettei menneisyyttä voi muuttaa ja eikä se vihaamalla muutu. Se osasto tulee olee hänen historiassaan aina. Mutta jos elämässä ei ole nykypäivänä mitään ilonaiheita johon laittaa energiansa. niin toki sen energian saa laitaa asiaan johon ei voi vaikuttaa.
EHkä koska siinä oli mun tarinan eka hoitovirhe. En saanut apua ajoissa koska TK-lääkäri nyt ei ottanut mun vanhempia tosissaan eikä noihin pääse ilman lähetetettä. Sitku ne reagoi niin oli liian myöhästä
Voiko ihminen olla hullu vai näytteleekö vain.
Määrittele ensin hullu. Tuskinpa voi kauaa. Mutta oireet voi mennä päällekkäin monen kanssa