Apostoli Paavalin pilkkaamisesta

Pilkka-sanan synonyymejä ovat mm. iva, irvailu, ilkkuminen, mollaus, parjaus, ja pilkanteko. Lisäksi voidaan käyttää sanoja: sarkasmi, naljailu, häväistys, herjaus, rienaaminen. Pilkka voi olla myös sanallista, jolloin käytetään sanoja kuten pilkallisesti, irvailevasti, ilkkuvasti.

Sitä käytetään kun halutaan vähätellä jotakuta tai saattaa ivan, naurun ta halveksunnan kohteeksi.

Tavallisesti pilkkaajia pidetään vastenmielisinä, inhottavina. Sellaisia on ollut aina. Raamatussa kerrotaan toisia pilkkaavista, ilkkuvista, ivallisesti virnuilevista, kuten esim. fariseukset ja heitä pidetään epäpuhtaina eli saastaisina,

Usein käy kuitenkin niin, että ”toisen pilkka sattuukin omaan nilkkaan”. Tavallisesti heitä inhotaan. He eivät pidä siitä, että heitä ojennetaan, mutta on välttämätöntä, että heille annetaan kuritusta, josta on hyötyä muille.

Sananl.9 ”Jos olet viisas, olet omaksi hyväksesi viisas; ja jos olet pilkkaaja, saat sinä sen yksin kestää."

Toisaalta neuvotaan Sananl.9, että ”joka pilkkaajaa ojentaa, saa itsellensä häpeän, ja häpeäpilkun se, joka jumalatonta nuhtelee. Älä nuhtele pilkkaajaa, ettei hän sinua vihaisi; nuhtele viisasta, niin hän sinua rakastaa.”

Luojan uskolliset palvelijat ovat koko historian ajan kohdanneet monenlaista epäoikeudenmukaista pilkkaa. Siksi Jeesus oli vastenmielikköjen erityinen maalitaulu maanpäällä ollessaan ja on sitä edelleen.

Jeesukselle naureskeltiin pilkalliseksi, paneteltiin juopoksi, moraalittomaksi, häntä syljettiin, hän oli pilailun, ivailun ja röyhkeän käytöksen maalitaulu. Erityisen ilkeitä olivat papit ja hallitsijat

Job haukuttiin maanrakoon, vaikka oli täysin nuhteeton. Daavidia, Elisaa, Nehemiaa ja muita pilkattiin urakalla. Hebr.11 ”Toiset ovat saaneet kokea ivailua ja ruoskimista, kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, surmattu; he ovat vaellelleet puutteenalaisina, ahdistettuina, huonosti kohdeltuina.

Myös opetuslapset olivat pilkan kohteina. Paavali mainitsi, että 18-vuotias Ismael ilvehti kieroutuneesti pilkaten 5-vuotiasta Iisak-velipuoltaan ja jatkoi Gal.4, että ”te olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi hengellisellä tavalla syntynyttä, niin pilkataan nytkin ”tietämättömien ja ei-uskovien" toimesta.

2.tim.3 ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksen yhteydessä, joutuvat vainottaviksi.”

Miten voi kestää pilkka siksi, että toimii oikein Luojan palvelijana? Jeesus tiesi, että todellisuudessa pilkka ei kohdistunut häneen vaan Luojaan, jota hän edusti. Siksi se tuntui raskaalta, koska Jeesus rakasti Isäänsä yli kaiken.

Jeesus antoi seuraajilleen mallin: ”Kun häntä herjattiin, hän ei solvannut takaisin.” Siihen viitaten Pietari neuvoi, että ”älkää maksako samalla mitalla takaisin van seuratkaa tarkoin hänen askelissaan.”

Jeremia masentui: Jer.20 ”Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. ” Mutta hän ei lannistunut, koska ymmärsi, että vääristelevä pilkka johtui siitä, että piti esillä Jumalan sanomaa ja tunsi, että Luojan voima auttoi häntä jatkamaan uskollisesti.

Joskus pilkkaa voi tulla ansaitustikin, esim. silloin, kun toimitaan tyhmästi vastoin hyviä neuvoja. Elia pilkkasi aivan aiheellisesti Baalin pappeja, jotka toimivat Luojan vastaisesti.

Samoin mm. Pslm.2 ja 9; San.1 ja 3 ennustusten mukaan, kun kansat tulevat menemään äärimmäisyyksiin Jumalan pilkkaamisessa, niin Luoja nauraa heille.

Jumala pitää heitä pilkkanaan siksi, että nuo jumalattomat röyhkimykset niittävät sitä, mitä typeryydessään ovat kylväneet vastustaessaan Luojan oikeutta olla Hallitsija ja asettaa normit oikeasta ja väärästä.

Ju.1 ”Viimeisten päivien” ominaispiirteeksi ennustettiin ”pilkkapuheineen pilkkaajat”, erityisesti sen vuoksi, että heitä korpeaa Luojan normien esillä olo, koska ”vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan.”

Raamatussa varoitetaan: Gal.6 ”Jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin pettää itsensä.
Älkää eksykö itsepetokseen: Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Joka syntisen luonteensa mukaisesti kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka henkeä varten kylvää, se hengestä iankaikkisen elämän niittää.”
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on just noin. Pilkkaaja vahingoittaa ensisijaisesti itseään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu