Esimerkiksi autonomian aika oli yksi vakaimmista ja rauhallisimmista ajanjaksoista Suomen historian aikana. Venäjä oli ensimmäinen maa, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden. Venäjän kanssa käyty kauppa on myös hyödyttänyt Suomea.
Venäjä on tuonut paljon positiivista Suomelle
Anonyymi-ap
264912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 264
Vanhimmat
Hah, ainoa hyvä asia Venäjältä on samovaari, jota en ole koskaan tarvinnut.
Olet vielä niin nuori, et ymmärrä asioita. Luet mielipiteesi mediasta.
Paskan marjat ja mansikat!! Venäjä on yksi tuhoisin maa Euroopassa! Tuhonnut sukulaiskansansa maan tuusannuuskaksi ja tappanut naisia ja lapsia, syyttömiä ihmisiä!
Jättäisi jo rauhaan, kun ei ole kuitenkaan voittoa saanut tuo roisto hyökkääjä! Tuollaisen roistomaan kanssa ei kukaan eikä mikään maa halua olla tekemisissä!
Niin oli suunnitelmat Suomikin alistaa "OMAAN PIIRIINSÄ", mutta Suomipa ehtikin liittyä pikavauhtia NATOON!!
Eläköön UKRAINA!! Hyvin on taistellut tuota roistomaata vastaan! Herra Putin voisi unohtaa roistomaisuutensa ja painua joukkoineen hornan tuuttiin! Voittoa ei ole tullut eikä tule, joten turha vaatia alueita Ukrainalta! Ukraina on taistellut kunniakkaasti tuota roistovaliota vastaan!
Juuri näin! Venäjä on kautta vuosisatojen ollut barbaarinen, imperialistinen roistovaltio. Tämän on Suomi saanut kokea lukuisia kertoja, viimeksi vuosina 1939-1945.
Tuossa on pinta-alaltaan ja luonnonrikkauksiltaan maailman suurin valtio.
Mutta tänäänkin sitä johtaa diktaattorina maailman typerin psykopaatti, joka hassaa kansan hyvinvoinnin täysin järjettömään sotaan ja fsb-oligarkkikavereidensa varallisuuden lisäämiseen.
Venäjä on aina ollut oksettava diktatuuri, oli Kremlissä sitten tsaari, kommunisti tai natsi, kuten nyt!
NATOtrollien propaganda uppoaa hyvin suomalaisten tajuntaan.
Sotarikolliset Ukrainan AZOV terroristit Suomiaseilla siviilejä surmaa Ukrainan naisia ja lapsia, ei Venäjä.
Tunnen monia vanhoja ihmisiä, eikä yksikään fanita Venäjää.
Kuten esimerkiksi maamme korkeimmin oppineeseen 55 000 -päiseen tohtorijoukkoon, jossa on kaikkiaan kymmenkunta länsiyhteistyötä vastustavaa Venäjän fania.
Venäjä on tuonut kaiken hyvän Suomeen alkaen pressan linnasta jatkuen Yliopistoon ja kirkkoihin.
Meidän kulmilla monikin, enkä ole Pietarista vaan Punavuoresta.
Äläpä valehtele. Venäjän on evakuoinut siviiliväestön hallussaan olevilta Donbassin alueilta, Ukraina taas ei iske siviilikohteisiin. Venäjä sen sijaan iskee, koko Ukrainan alueella, välittämättä sen suuremmin, onko kohde siviilejä.
Pysyppä NATOtrolli totuudessa, AZOV terroristien hirmuvalta alkoi jo 2014 Odessan verilöylyllä missä ihmisiä poltettiin elävältä.
Tämmöistä päiväunta näit?
Lueppa historiaa enemmän. Vuosisatoja on Ruotsi hyökkäillyt Venäjän suuntaan runsain mitoin. Huonolla menestyksellä tosin. Sinne myös suomalaisia miehiä on kuollut aikoinaan valtavat määrät, enimmäkseen tosin tauteihin. Näitä historiaa tuntemattomia pösilöitä kirjoittaa tällekin sivustolle liian kanssa
Jos fanittaa Venäjää, niin on päästään pahasti pipi!
RKP:n aivopesun alaiset suomalaiset, jotka ei edes tunne menneisyyttä-
Ruotsi on aina alistanut Suomen kansaa kuten nytkin viime yli 100 vuotta!!!!
oikeisto nyt kuitenkin ruplapalkattuja suomentuhoajia mm persut ja kokoomus
Et tajua kokonaisuutta, olet kuplassa elävä vasemlistolapsi?
Suomi alistettiin lännen naton alaisuuteen.
Maksamme, ja annoimme aseemme pois. Jotta ostamme uudet länneltä.
Suomen päättäjät, antoi kaiken pois, itsenäisyytensäkin.
Venäjä taistelee olemassaolostaan.
Länsi, Britit, Nato vastassaan.
Kyllä, nielevät syötit kupuineen ja vapoineen.
Venäjän federaatio myös palautti Suomella takaisin jalkaväkimiinat.
Haistakoon hilun koko Venäjän valtio! Onneksi Suomi on palauttamassa rajoilleen jalkaväkimiinat, jotta on jonkinlainen esto rajoilla tuota roiastovaltiota vastaan!
Tuon on totta ja pikku bonuksena antaisin Putinille vielä peukun siitä, että olemme sekä Natossa, että meillä on sen lisäksi vielä kahdenkeskinen puolustussopimus USA:n kanssa.
Ihan näinhän sen ei pitänyt Puten suunnitelmissa mennä ;-(
NATO ja EU johto toi sisällissodan Ukrainaan.
Venäjän hyökkäys toi valloitussodan Ukrainaan.
Kiitos Putinin olemme Natossa.
Kiitos Nato että valtion luottoluokitus romahti.
Eikä tuonut. Venäjä sen sai aikaan.
Ei vaan sotilasoperaation kuten Kurskin hyökkäys oli Ukrainan sellainen.
Tuo on hyvin sanottu.
Ei pidä paikkaansa lainkaan, tutustu historiaan.
Venäjä on aina ollut sairas diktatuuri. Ensin tsaaridiktatuuri, sitten kommunistidiktatuuri ja nyt natsidiktatuuri.
Tänään tuo iljettävä natsidiktatuuri murhaa ihmisiä päivittäin Ukrainassa.
Venäjä on hylkiövaltio.
Miten niin murhaa??? Itse olet kirjoittanut jo monta vuotta sitten, että Venäjältä on ruoka, polttoaine ja aseet loppu. Ja talous kuralla. Lisäksi hävittäjissä on Bilteman gps-laitteet.
Joten: valehtelet!
Naapureiden asema on riippunut aina kulloisestakin tsaarista ja sen sotaisuustilanteesta. Autonomia oli sattuma, oli sellainen tsaari eikä voimia enää enempään juuri silloin. Sata vuotta kesti ja sitten taas. Viimeisin jäi n. kahdeksaan kymmeneen vuoteen kun tsaari mulkoili taas naapureitaan.
Venäjä on natsihylkiövaltio, joka murhaa ukrainalaisia operaatio Barbaariryssässä! Kremlin natsidiktaattori Vladimir Kalsarimyrkyttäjällä on pidätysmääräys sotarikoksiensa takia 123 valtiossa!
Et siis tuota tajua?
Tuo on totta joka sana.
No johan on sekava kannanotto! Ei päätä ei häntää.
Fakta on, että Kremlin diktaattori on syypää jokaisen ukrainalaisen siviilin kuolemaan siviilikohteiden pommitusten tähden!
Ja fakta on, että tuo iljettävä sotarikollinen on myös syyllinen jo miljoonan maanmiehensä kuolemaan tai vammautumiseen täysin järjettömässä sotilasoperaatio Barbaariryssässä, jonka tuo hullu aloitti 25.2.2022!
Kuten kaikki NATOtrollit
Sotarikolliset Ukrainan AZOV terroristit Suomiaseilla siviilejä surmaa Ukrainan naisia ja lapsia, ei Venäjä.
Venäläiset trollin tunnistaa aina kahdesta asiasta: ei osaa suomea eikä osaa puhua totta.
NATOtrollit elää valheella valheessa.
Koska itse olet puhunut totta?
Angela Merkel myös sitten.
Muistamme Iso Viha ja Pikku Viha
Muistamme miten Neuvostoliitto eli Venäjä tuhosi Suomea ja Suomalaisia
Muistamme miten Neuvostoliitto eli Venäjä pommitti Elisenvaaran Rautatieaseman joka oli täynnä pakoon yrittäviä siviilejä. Naisia ja lapsia!
Muistatko sitä, että Suomi oli tuolloin Ruotsin vallan alla. Puolustivatko ruotsalaiset kansaamme silloin? Ei puolustanut. Mitä siihen sanot?
Elisenvaara oli sotilaskohde, merkittävä rautatiekohde.
Pakolaisia ei pidä jättää sellaisille paikoille odottelemaan.
Neuvosto-Venäjä aloitti laittoman hyökkäyssodan, siksikö Elisenvaara oli sotilaskohde?
Sanonpa vaan, että ennen oli ennen ja nyt on nyt!
Ennen Venäjä oli imperialistinen diktatuuri ja niin se on nytkin!
Ei aivoton NATOtrolli tuohon kykene asiallisesti vadtaamaan.
Ruotsalaisilla oli tuolloin tuhottomasti rautoja tulessa ja maa kuningasdiktaattorin päähänpistojen vallassa. Enää ei ole 200 vuoteen ollut Ruotsin kunkku yksinvaltias tai edes sinne päin, mutta Venäjäpä käytännössä on yhä diktatuuri, siis huimat 300 vuotta myöhemmin!
Venäläisillä on tietenkin täysi vastuu tuolloin tekemistään kaameista hirmutöistä, ei suinkaan niillä jotka eivät noita kamaluuksia estäneet.
Ja mitä tästä pitäisi päätellä? Putinin Venäjäkö ystävä? Epälogiikan aatelia.
Ukrainalaiset ovat syyllisiä suomalaisten kuolemaan talvisodassa.
Venäloiset olivat syyllisiä sekä suomalaisten että ukrainalaisten kuolemiin talvisodassa ja jatkosodassa.
Ei olleet, vaan Kremlin kommaridiktaattori Stalin oli syyllinen.
Toisen maailmansodan jälkeistä ns. suomettumisen aikaa on usein jälkikäteen arvosteltu ankarasti, mutta sen ajan eläneenä voin sanoa, että hyvin vähän sillä oli vaikutusta tavallisen keskivertosuomalaisen elämään. Ihmiset elivät tavallista arkea ja vaikka politiikot ja YLE:n toimittajat vähän kumartelivatkin Neuvostoliiton suuntaan, niin enemmistö suomalaisista tajusi sen olevan olosuhteiden pakosta tapahtuvaa teennäisyyttä. Tavallinen kansa ei kommunisteja lukuunottamatta ottanut Neuvostoliiton kehumista kovinkaan vakavasti, koska suurin osa tiesi hyvin, ettei Neuvostoliitto ollut ollenkaan mikään onnela. Mutta totta on kyllä, että Suomi hyötyi taloudellisesti idänkaupasta 70-80-luvuilla ja elintaso nousi.
Mutta kyllä maailmalla sitä sai hävetä.
No, eiköhän jokaisella kansakunnalla ole omat syynsä hävetä jotakin. Monilla paljon enemmän kuin suomalaisilla.
Suomettuminenhan on taas muotia.
https://www.ku.fi/artikkeli/milta-antifasistinen-ulkopolitiikka-nayttaa
"Trumpin kohdalla huomataan jälleen kerran oikeiston ja maailman johtajien kykenemättömyys reagoida autoritaarisuuteen. Tähän asti strategia Trumpin osalta on ollut mielistely, koska “se on ainoa keino joka toimii”.
Samalla sanotaan, että Putin ymmärtää vain voimaa. Mutta kun kyse on Yhdysvalloista, ollaan valmiita mielistelemään äärioikeistoa avoimesti tukevaa, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin halveksuvasti suhtautuvaa presidenttiä.
Minkä tahansa toisen valtion tai autoritaarisen johtajan kohdalla tämän sanominen kuulostaisi uskomattomalta.
Juuri tämä on se, mikä hiertää Stubbin ja Trumpin golfaamisessa. Pitääkö meidän pienenä maana olla iloisia siitä, että autoritaarinen johtaja suhtautuu juuri meihin myönteisesti, jotta hänen politiikkansa negatiiviset seuraamukset ei kohdistuisi juuri meihin?
Ja toimia näin, vaikka se samalla tarkoittaa hiljaisuutta kaikista Trumpin kansainvälisen oikeuden vastaisista lausunnoista?
Jos näin on, niin miten tämä toimintatapa eroaa siitä politiikasta, jota suomettuneisuudeksi kutsutaan. "
Täytyy sanoa, että se, mitä sieltä nykyään saa lukea, on kaukana asivistyksestä Ihmisiä tapetaan ruosta vaan mitä ihmeellisin keinoin! Tuo ikkunasta poudottelu on vakio kamaa tappotouhuissa! Sitten ammutaan autoihin ja kyseessä on tavalliset valtiin virkamiehet!
Ihmetellä täytyy, että Euroooassa in säikynyt noin alkukantainen valtio sivistyneitten valtioitten rinnalla!
Milloinkahan Venäjällä tuo virkamiesten tappaminne loppuu?? Miten suuri suru kyseisten tapettujen miesten ja naisten perheille!
Putin taitaa olla aivan tunnoton lahtari!!
Juuri noin itsekin tuon ajan eläneenä koin arjen. Tavallaanhan nyt tilanne on se, että meitä aivopestään rajusti Venäjä vihaan ja länttä ei saisi mitenkään kritisoida, menty toiseen äärilaitaan. Tosin emme tiedä, mitä laajat kansanpiirit oikeesti nyt ajattelee, ainakaan kovin hyvin ei ihmisillä tunnu menevän vaikka heillekin hellii.
Kansan Uutiset oli muuten 70-luvulla ehkä pahin Neuvostoliiton myötäilijä yhdessä Ylen kanssa. Hesari yritti sentään jollain lailla olla puolueeton niihin aikoihin, mutta Kansan Uutiset kumarsi syvään itään päin.
Siihen asti tuo yhteispeli olikin suhteellisen rehellistä! Tuon jälkeen Putin on hionut kynsiään ahdistaakseen Suomen "omaan ETUPIIRIINSÄ". Nuo alueet etelästä pohjoiseen ketjussa ovat vahva todiste Putini suunnutelmista, jos ei vapaaehtoisesti Suomi suostu, niin pakolla sitten käyttäen noita alueita Suomen valloittamiseen! Etelässä olikin jo rakennettu täydellinen sotilalllinen tukikohta ja pohjoisessa helikopterikenttineen alue oli jo vartomassa suunnitelmien toteuttamista!
Niin luotettava "ystävä" tuo naapurimme Venäjä on!!!! Onneksi Suomi havaitsi nuo konnankoukut ja pikapikaa liityttiin NATOON Putinin iloksi!!
Onhan se nyt päivän selvää, että USA;n ystävyys luo turvaa pienelle Suomelle, varsinkin, kun Putin naapurissa on ainainen uhka tai oli!! Nyt olemme NATOSSA ja kannattaa pysyä Trumpin kanssa kaikesta huolimatta ystävinä, jotta saamme sieltä päin apua "VAARAN" uhatessa!
Ei voi mitään sille ajatukselle, että Venäjä on alkukantainen valtio! Tuo virkamiesten lahtaus on jotenkin aivan käsittämätöntä nykyaikana, muka sivistyksen aikakautena!
Suorastaan kammottava valtio noitten uuutisten vuoksi, kuinka siellä ihmisiä tapetaan tutkimatta ja hutkimatta! Mitä mahtavat noitten tapettujen perheet ajatella tuosta "ihanasta kotimaastaan"!!!
Eli, jos mielistely toimii, niin vassarit haluavat käyttää jotain muuta metodia 🤪🤪🤪
Mutta nyt sitä vasta hävetäänkin kun Stubb kiertää palloa nuollen NATO johtajia.
Suomessakin on edelleen lahtarisukuja vallassa.
No kenen ahteria nuoli Uusi Suomi?
Etkö sinä tajua että Suomen kansan suurin vaara on omat johtajat, ei Venäjä.
Gazassa lapsia kuolee nälkään koska NATO liittolainen ei anna lapsille ruokaa.
Suomi toki hyötyi idänkaupasta, mutta Marshall-avun antaman buustin turvin myös sodassa tuhottu Länsi-Eurooppa nousi komeasti tuhkasta hienoon elintasoon. Sen taas "ystävämme" Neukkula kielsi meiltä kokonaan.
Tuo on ihan asiaa, mutta suuri ero suomettuneisuuteen on se, että Yhdysvaltain hallinto on laillisesti katkolla säännöllisin välein ja paluu normaaliin ainakin mahdollinen neljän vuoden kärvistelyn jälkeen. Kaikki ymmärtävät, että Eurooppa toivoo paluuta oikeasti läheisiin suhteisiin heti 2028 vaalien jälkeen, vaikka yksikään valtionjohtaja ei voi sitä ääneen sanoa.
Neuvostoliitto taas oli Paavo Väyrysenkin mukaan ikuinen, ja sen mahdollinen muuttuminen oli ajateltavissa ja toivottavissa ainoastaan ylhäältä annettuna, ei vaalien kautta.
Tai koko valtion romahduksena, joka diktatuurissa on aina yksi vaihtoehto.
Ei lainkaan niin syvään kuin taistolaisten Tiedonantaja, joka kaivoi suorastaan kuopan itselleen. Ja viihtyi siellä, otollista hetkeä vallankumoukselle kun odotteli.
Vähän kuin lahkouskovaiset Jeesuksen paluuta, eikä taistolaisuus eronnutkaan uskonnollisesta kultista juuri mitenkään.
En ole huomannut moista häpeämistä. No jaa, anonyymi kyllä häpeää, sepä onkin vakava juttu... 🤣
No onhan tuo Venäjä alkeellinen barbaarivaltio. Eihän siellä osata väsätä mitään muuta kuin aseita. Ja ne aseetkin ovat sekundaa vs länsimaiset aseet.
Mutta mitään kunnollista siviilipuolen käyttötavaraa ei osata tehdä, kuten autoja. Ei kotitalouteen tarvittavia laitteita, kuten pesukoneita tai imureita ym. Ei kunnollisia vaatteita tai kenkiä. Nekin joutuu Kremlin natsit ostamaan länsimaista, kuten asuun soveltuvat kellotkin.
Huippuna tälle surkeudelle on, että venäläiset sotarosvot Ukrainassa lähettävät sotasaaliina pesukoneita ja vessanpyttyjä Venäjälle. Voiko "suurvalta" enää alemmaksi vajota?
Entä nyky Suomi?
Nyt taas kun Suomi tukee avoimesti Israelia, Suomi saa ylistystä ja kiitosta kautta koko maailman?
Kissa kiitoksella elää.
Niin, ja tietenkin Sanna Marinin hallitus. Se ihan varmasti oli syyllinen tuohonkin.
Suomi sai kyllä osansa Marshall-avusta, mm stipendiaattikoulutusten kautta. Osa avusta oli suunniteltu nimenomaan siten, että sitä saattoivat käyttää myös Neukun vaikutuspiiriin kuuluneet maat. Sitä ei toki virallisesti kutsuttu Marshall-avuksi kuten läntiselle Euroopalle suunnattuja suoria rahavirtoja kutsuttiin.
Koulutusstipendeillä oli suuri vaikutus hyvinvointiimme, jos kohta siihen vaikutti energiakriisin aikana myös idänkauppa, siinäkin eniten ydinvoimalat, joista puolet ostettiin Neukkulasta ja puolet Ruotsista. Neukkuvoimaloihinkin asennettiin läntinen tekniikka, turvallisuussyistä.
Tuosta ajasta annetaan nykyisin hyvin yksipuolinen kuva, todellisuus oli kuitenkin paljon mutkikkaampi juttu kuin Hollywood-filmien hyvis-pahis-asetelmat. Kylmän sodan ajan historian opetusta on arvosteltu. Enpä tiedä, onko nykyinen sen parempaa. Vinouma vain on toiseen suuntaan.
"Neuvostoliitto taas oli Paavo Väyrysenkin mukaan ikuinen, ja sen mahdollinen muuttuminen oli ajateltavissa ja toivottavissa ainoastaan ylhäältä annettuna, ei vaalien kautta."
Missä kohtaa tuossa Väyrynen oli väärässä? Vai meinaatko, että nykyään itänaapuri on täysimittainen demokratia?
Neuvosto-Venäjä on varmasti pahuudessaan ja kataluudessaan ikuinen. Muttei meidän Puavo ihan tätä varmaankaan tarkoittanut?
No uskoitko itse tuolloin, että Neuvostoliitto, joka oli pitänyt Varsovan liitonkin kasassa panssarivaunuilla, olisi antanut itsensä hajota?
Ja sen huomaa,kun ei saa edullista venäjän puuta,niin pitää lopettaa.
Pitäkööt tuo"ihana valtio" puunsa!! On suorastaan rikollista ostaa puuta tuollaiselta rikolliseslta valtiolta! Siinähän vain tukisimme ukrainalaisten tappamista ja Ukrainan tuhoamista!
Nythän nimenomaan tuetaan ukrainalaisten lahtaamista eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Faktat on hyvä tunnustaa. Rintamalla Venäjä on voittanut jo. Normaali ihminen tunnustaisi nämä kaaviot jo ja viheltäisi peliä poikki. Ei käy psykopaatti-EU:lle. Täytyy jankuttaa samaa levyä, etteivät omat sisäiset ongelmat nouse päivänvaloon.
Venäjä ei vienyt meiltä rahojamme, valuuttaamme, työpaikkojamme, yrityksiämme, vientiämme, luonnonvarojamme, hyvinvointiamme.... Hups! Nehän veikin Eurostoliitto.
Venäjän paskavaltio varasti meidän maastamme 11%!
Neuvosto-Venäjä aloitti yhdessä Saksan kanssa WW2:n ja hyökkäsi sitten kimppuumme. Sotimisen kustannukset meille koituivat kokoomme nähden valtaviksi.
EU taas turvaa rauhaa, mikä tietenkin vituttaa Z-antsuja.
Hyvä ja täysin tosi huomio, EU on meiltä, Saksan johdolla nyt Ursula, varastanut oikeesti kaiken arvokkaan Suomesta ja sanelee vielä päälle, mitä saa tehdä.
Sillä ei ole ollut alkuunkaan niin suurta taloudellista merkitystä kuin on ollut ns "länteen menemisellä". Soita edeltänyt elintaso saavutettiin alle 10 vuodessa sodan päättymisestä, ja samassa ajassa nälkäkin katosi ja vaihtui maatalouden ylituotantannoksi.
"Länteen meneminen" on sen sijaan velkaannuttanut valtiomme tasolle, jossa luottoluokituksetkin jo tippuvat ja hyvinvointia puretaan pois.
On täysin selvää, että vuosisatoja naapurissamme sijainnut itänaapurimme on ollut meille ainakin taloudellisesti pienempi ongelma kuin EU on ollut ne 20 vuotta, jotka olemme siihen kuuluneet. Tosin suurin ongelma on ollut euro-valuutta, ei niinkään EU, vaikka senkin sisämarkkinat ovat aika myrkylliset itse asiassa kaikille EU-maille, Saksaa lukuunottamatta, joka niistä selvästi hyötyy, kun tuottaa lähes kaiken, mitä EU:ssa ostetaan. Tai siis kaiken, mitä ei tuoda Kiinasta tai Intiasta.
Natsi-Venäjä on meille ja koko muulle sivistysmaailmalle iso ongelma. Myöskin tuo natsiregiimi on venäläisille iso ongelma. Paska juttu!
Kommunistit tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Keisarin kenraali Mannerheim lähetettiin Suomeen jotta Keisari saisi Suomen takaisin Venäjän sisällissodan melskeissä.
?????????
Hah, hah, hah, ja vielä kerran HAHAH!!
Tutustu historiaan.
Ai niihin valeversioihin, joita natsi-Putte laatii?
Ei vaan ihan oikeaan historiaan.
Ensimmäinen Suomen tunnustanut oli Leninin Neuvosto-Venäjä, jonka antamaa tunnusta moni muu valtio, mm Ruotsi odottivat ennen kuin tunnustivat Suomen.
Sitä en tiedä, lähettikö joku Mannerheimin Suomeen, mutta hänen valkoisten kenraalikaveriensa kanssa eivät suomalaiset olleet valmiita yhteistyöhön juuri siksi, että nuo kenraalit aikoivat paitsi palauttaa keisarivallan Venäjälle, myös Suomen osaksi Venäjää.
Kyllä nuo asiat ovat ihan oikeaa historiaa, Putinilla ei ole mitään tekemistä noiden asioiden kanssa.
Sitä en tiedä, mitä koulujen oppikirjat nykyään sitten valehtelevat. Ilmapiiri on nkyään sellainen, että ihme on, jos niissä totuus kerrottaisiin sellaisena kuin se oikeasti tapahtui.
Tuohon aikaan oli Maailmasota menossa ja Venäjällä oli vallankumouskin menossa. Siinä sitä oli rytinää kerrakseen.
Saksa halusi Finlandian itsellensä siirtomaaksi vaatien sitä myös Kansainliitossa. Venäjällä Keisari kyrpiintyi kiittämättömiin suomalaisiin - kuten tämän päivän putinistitkin - lähettäen oman kenraalinsa Mannerheimin lahtaamaan suomalaisia kuten kyseinen homppeli oli toiminut jo Galistsiassa. Sen takiahan Keisari ylensi Mannerheimin kenraaliksi jotta hän voisi ottaa komentoonsa armeijan.
Englanti ei hyväksynyt milloinkaan Suomen itsenäisyyttä ja Churchill sanoi Suomen olevan täivaltion jolla ei ole oikeutta itsenäisyyteen. Mitenkä putinistipersut tähän tosiasiaan kommentoivat ?
Valkoiset olivat jo kaapanneet vallan itsellensä ennen Mannerheimin saapumista Suomeen ja siksi Mannerheim ei hyväksynyt saksalaisten valloituksia Uudellamaalla kun Saksa oli Venäjän vihollinen ja Mannerheim oli edelleen keisarin kenraali. Mannerheim syyllistyisi valtiopetokseen jos yrittäisi irroittaa Suomen Venäjästä. Valkoiset venäläiset olisivat heti hyökänneet Suomeen jos Mannerheim olisi pettänyt valansa jonka vannoi Keisarille.
Siitäs saitte putinistiset persut sekä kokkarit ! Olette kaiken aikaa palvoneet Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä Suomea kohtaan.
"NYT OLEMME KURJA SIIRTOMAA"!!!
Kyllä me toimeen tulemme ja koko ajan on pientä talouden nousua taphtumassa!! Aika ajoin on aina heikompaa ja sitten taas nousemme kuin Fenikslintu tuhkasta!
Venäjällä taitaa tällä hetkellä olla hieman heikosti asiat! Putin on innokas sotimaan, joten kansan pulalla ei ole väliä! Eihän tuo herra Putin itse taistele, mutta tapattaa oikein mielellään kansalaisiaan!! Aivan ihme ukkeli!
Mitä ihmeen talouden nousua? Nousua ri ole ollut pitkiin pitkiin aikoihin.
Lopullinen talouden alasajo tapahtui Venäjä-pakotteiden myötä.
Älä jauha jaskaa! Venäjän osuus ulkomaan kaupastamme oli ennen Ukrainan sotaa vaan vajaat 5 %.
Voi, voi!! Onneksi emme ole Venäjän alusmaa!! Kaikki muu on parempi tilanne kuin se!!
Jos sinun tekee mielesi Venäjälle, niin terve menoa!! Varmaan Putin ottaa sinut hyvälläö mielellä vastaan!
Olisihan se tietenkin ollut järkevää jatkaa ja kasvattaa kaupan 4 %:a ja samalla vaarantaa suurin osa 96 %:sta. 🥱
Ainoa maa, joka voisi investoida länsikumppaneistaan eristäytyneeseen Suomeen on Kiina. Ja senkin tehtaitten ehdoton edellytys olisi vapaakauppa EU:n kanssa.
Suomen talous on aina ollut hyvin riippuvainen itänaapurista, ja se juontaa juurensa autonomian ajalta, jolloin taloutemme rakentui nykyaikaiseksi.
Niinpä Itänaapurin alennustiloista ei juuri kannattaisi iloita, ne näkyvät AINA Suomen taloudessa, kuten tekevät nytkin.
Kuten Paasikivi totesi, maantieteelle emme mitään voi. Siihen voi lisätä, että varsinkaan talousmaantieteelle emme voi mitään. Ei vaikka Pohjanmaan hallapellon laidassa katsoisi aamusta iltaan tuota
https://www.youtube.com/watch?v=wKloBLFeYOs
Ja että varmasti nyt päästäisiin sinne länteen, niin kerrataanpa
https://www.youtube.com/watch?v=8sKX3tWaOew
Vaikutus BKT:mme selvästi tuota isompi. Olemme olleet erittäin riippuvaisia venäläisistä halvoista raaka-aineista, joka on suoraa seurausta siitä "länteen menemisestä" eli eurovaluutan olemattomaksi syömästä kilpailukyvystä.
Et tajua taloudesta mitään, etkä kyllä sotilasstrategiastakaan, mutta meuhkaat kuin mielipuoli Venäjänvihasi kanssa. En tiedä, kuka olet, mutta olet tehnyt selväksi, mikä olet: täysi typerys ja tomppeli!
Itsehän emme tietenkään voi investoida omaan maahamme?
Kuinka paljon niitä meitä hyödyttäneitä investointeja on mahtanut nyt sitten tulla?
Joo on todella kurjaa kun kaupasta saa ostettua siirtomaatavaraa pannaaneista kahviin ja pensaakin saa ostaa niin paljon kuin vain kykenee. Asunnot ovat hotellitasoa toisin kuin siirtomaissa. Vaaleissa saa äänestää vapaasti toisin kuin Venäjällä.
Se -5% ja toiset -5% on yhtäkuin?
Stalin tuon lakonisesti totesi " maantieteelle emme voi mitään" !
Venäjä nyt vain on sellainen liian suuri ja toimimaton imperiumi jotta sinne nyt voi myydä mitä vain ja siksi idänkauppa kun he eivät osaa itse valmistaa yhtään mitään.
Se on venäläisten oma syy kun aloittivat rettelöinnin Ukrainassa. Olisipa Putin pitänyt rauhaa yllä niin venäläisetkin voisivat rikastua kaupankäynnillä suomalaisten kanssa. Onko kaasuputki Lipponen samaa mieltä tämän näkemyksen kanssa vai pitääkö vetää ohtalohkoon ennenkuin pönttöpää tajuaa.
Totta kai se on Venäjän syy, mutta kun siitä kärsii myös Suomi.
Itä Suomessa maatilan Isännät ottivat Venäläisiä aviovaimoja
Heti vihkimisen jälkeen Venäläiset Maatuskat ottivat eron ja tila pantiin puoliksi!
Suomen Hallitus tuon takia teki Lakimuutoksen ja enää ei sama temppu onnistu!
Ja mistähän laista mahtaa olla kyse. Pykälänkin voit samalla laittaa.
Minä en tiedä yhtään isäntää, joka olisi toiminut noin, vaikka sentään ole asunut alueella, ja nimenomaan maaseudulla.
Lehdissä oli muutama juttu, eli kyllä kai jotkut niin sitten jossain tekivät. Aika harvinaista se oli, koska venäläisiin on aina suhtauduttu epäluuloisesti ja ihan syystä. Kaikkiin itäeurooppalaisiin on syytä suhtautua aina epäluuloisesti.
Hei. Et voi puhua noin uudesta Pyhimyskansasta! Ottivat hienosti heti pakolaisstatuksen saatuaan paikallisen pontikkakaupan haltuun.
No siis eivät kaikki venäläiset ole ongelmatapauksia. Kreml pitäisi näin aluksi putsata Putinista ja hänen rotistaan oikein perusteellisesti ja sitten edes yrittää saada aivopestyt kansalaiset tajuamaan miten heitä on vedätetty valtion toimesta niin ehkä Venäjän suhteen saattaisi vielä olla toivoa paremmasta.
Odotellaan sitä. Mihinkäs tässä kiire olisi kun on kesälomakin päällä.
sinunkin tekstistäsi paistaa läpi äidin maidossa imetty ryssäviha. Viha on tänä päivänä molemminpuolista, joten vain sodalla sen voi ratkaista. Onko sinusta siihen?
Ei minulla ole mitään venäläisiä vastaan. Ainoastaan tyhmät venäläiset masentavat ja aiheuttavat negatiivisia tunteita. Ei tässä nyt kesken kesälomien oikein jaksaisi sotia. Voidaanko palata syksyllä asiaan? Ottaisit sinäkin rennosti.
Kremlissä on natsit vallassa. Natsivalta tulee luhistumaan parin vuoden sisään.
Sieltä kyllä löytyy samanlaisia "putineja ja patrusevia" pilvin pimein, joten tuskin paremmasta on toivoa heti huomenna!!
Emme halua sotia tuota roistovaltiota vastaan! Pysyköön tuo naapuri lestissään, me varustaudumme vain puolustaaksemme omaa isänmaatamme, jos sattuisi tuo sotainen naapuri innostumeen NATOSTA huolimatta! Putin niin rakastaa noitten kansalaistensa tappamista, niin sodassa kuin muuten vain siviilielämässä!! Tuo tappaminen on Venäjällä oikein harrastelaji!!!
Ratkaisu olisi toki myös venäläisten itsensä vaatima rauhantahtoinen politiikka, jossa lakataan olemasta uhka ja tappaja naapureille.
Mutta jospa Venäjän kansa Vladolf Putlerin jälkeen olisi kypsä heittämään natsit ulos Kremlistä?
Eikös venäläiset vihaa natseja?
Sellaista vaativat eivät vain elä kovin pitkään Venäjällä
https://fi.wikipedia.org/wiki/Galina_Starovoitova
Voit tutustua tuon naisen toimintaan tarkemmin kuuntelemalla/lukemalla Alpo Rusia, joka aikoinaan tapasi hänet.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että äskettäin kuollut Venäjän liikenneministeri oli sukunimeltään sama... pieni ero tulee vain feminiinipäätteestä, jota venäjänkielessä käytetään sukunimissä.
Sehän tässä huvittavaa onkin että kovasti siellä huudellaan kaikenlaista denatsifikaatiota euroopan ja Ukrainan suuntaan ja samaan aikaan kotimaassa meno on kuin natsi-Saksassa😀
Suomen sisällissodan laittaisin kyllä osaksi Venäjän ja Suomen silloisen oikeiston syyksi.
Eduskunnan hajottaminen johti lopulta sisällissotaan.
Silloinen ja nykyinen oikeisto valitsi myös Suomeen kuninkaan, josta sitten sisällisodan jälkeen luovuttiin, kun huomattiin ettei kermaperse-eliitti pärjää ilman orjia.
Noin tyhmään viestiin ei juuri kannata vastata!! Typerys on kirjoittaja!!
No eipä mennyt noin. Kuningaskunnasta päätti oikeisto vasta sisällissodan jälkeen, mutta plaanista jouduttiin luopumaan, kun Yhdysvaltain voima pakotti 11/1918 Saksan keisarikunnan lopettamaan toimintansa.
Venäjän kansa on aivopesty, se on totta. Kansassa on kuitenkin harvakseltaan niitäkin, jotka näkevät propagandan läpi. Nämä eivät kuitenkaan uskalla pullikoida näkyvästi vastaan, koska häkki heilahtaa sen jälkeen. Ihmettelen kuitenkin, ettei maasta karkoitetut ja karanneet toisinajattelijat ja Putinin hallintoa kritisoivat saa aikaiseksi enempää. Miksi ei?
Ei Venäjän kansaa ole yhtään sen enempää aivopesty kuin sinuakaan, et vaan huomaa sitä.
Suomessakin on kansaa, jotka näkevät propagandan läpi, nämä eivät kuitenkaan uskalla pullikoida vastaan, koska heidät leimatan maanpettureiksi ja ties miksi.
Venäjällä on nyt käytännössä sotatilalait voimassa. Suomessa sodan aikana toisinajattelijat vietiin saunan taakse.
Puhut Suomesta joutavaa palturia! Meillä on vapaa maa ja vapaa lehdistö! Me voimme puhua aivan suumme puhtaaksi ajtuksistamme ja meitä ei kukaan kuskaa vankilaan pelkän puheen vuoksi!
Vain jos teemme jotain rikollista, tietysti joudumme vastaamaan! Emme kuitekaan tapetuiksi joidu, ainoastaa vankilan, jos rikos oin kyllin vakava! Meillä ei vain ihmisiä tapeta tuosta vaan autoon ampumalla tai muutenkaan tutkimatta ja hutkimatta, kuten Venäjällä tapahtuu tuo lahtaustouhu!
Melko armotonta ja alkukantaista touhua!
>Suomessakin on kansaa, jotka näkevät propagandan läpi, nämä eivät kuitenkaan uskalla pullikoida vastaan, koska heidät leimatan maanpettureiksi ja ties miksi.
Luulisi että salaisissa vaaleissa leimautumisen vaaraa ei lainkaan ole, mutta niinpä vain ulkopoliittista oppositiota edustavat ryhmät saivat kuntavaaleissa peräti 0,3 % äänistä.
Minkähänlainen salaisuus olisi teille pelkureille riittävä, jos edes vaalien salauksen taso ei ole tarpeeksi?
>Suomessa sodan aikana toisinajattelijat vietiin saunan taakse.
Piti kyllä olla sabotööri jotta vietiin. Poikkeukset harvassa. Venäjällä taas voi saada monta vuotta kauhuvankilaa, jos edes jutskaa hyökkäyssotaa vastaan.
"Vain jos teemme jotain rikollista, tietysti joudumme vastaamaan"
Noinhan se on Venäjälläkin. Se vaihtelee, mikä määritellään rikokseksi.
Jos olisimme sotatilassa, olisi oikeudenkäyttö täällä Suomessakin aika samanlaista kuin nyt on Venäjällä.
Ukrainassa muuten on käytössä jopa kuolemanrangaistus, siellähän on mm teloitettu ihmisiä yhteistyöstä vihollisen kanssa. Ehkä se on parempi kuin ikkunasta tippuminen?
Noidanojalla ammuttiin kaksi ihan oikeudenpäätöksellä siitä, etteivät halunneet jatkaa hyökkäyssotaa.
Suomi ei ole koskaan ollut mikään ihmisoikeuksien mallimaa. Ja tuskin tulee olemaankaan, kaltaisesi valehtelevat ihan liikaa, että Suomeen olisi koskaan aihetta luottaa ihmisoikeuskysymyksissä.
Nykyäänhän annetaan kuva, että ainoat ongelmat ihmisoikeuksien suhteen olisivat olleet palautukset Neuvostoliittoon tai se, ettei naapurin ihmisoikeustilannetta tuomittu julkisesti. Oli kuulema ihan hirveän häpeällistä.
Sen sijaan se ei SS-toverien mukaan ollut ollenkaan häpeällistä, että ennen sotia suomalaisissa vankiloissa kuoli vankeja mm pakkoruokintaan, puhumattakaan siitä, kuinka paljon 1918 kuoli tutkintavankeja, joista ei edes tiedetty, olivatko syyllisiä johonkin vai eivät.
Suomalainen mentaliteetti on aika lähellä venäläistä ja on ollut aina. Eikä se muutu "menemällä länteen", jonne meitä ei kukaan järkevä ihminen kyllä kaipaakaan. Hävettävää historiassamme riittää eikä se peseydy pois millään, mitä venäläiset ovat tehneet tai tekevät. Niin samanlaisesta menosta on kyse.
Venäjä antoi autonomian lisäksi myös lainsäädäntöoikeuden eli omat lait sekä oman rahan suomelle. V 1917 venäjä antoi suomen itsenäisyyden. Eu senkin otti. Konkurssi-euron sai ujutettua kansan riesaksi ihan ilman kansanäänestystä niinistö ja lipponen.
Ilman Venäjää ei koskaan olisi muodostunut Suomi nimistä valtiota. Oltaisiin edelleen Itä-Ruotsia.
Voi, voi sentään! On kuitenkin ONNI, että emme ole Venäjön vasallivaltio, vaan itsenäinen SUOMI, joka kuuluu vapaan Euroopan yhteisöön! Onneksi emme kuulu VENÄJÄN yhteisöön! SE ON SUURI ONNI!!
Venäjästä on ollut vain pelkkää haittaa Suomelle! Suomi on pysynyt itsenäisenä oman sinnikkyytensä vuoksi!
Mitä sitten? Ei itsenäisyys ole sentään sellainen itseisarvo, etteikö isomman osana saavutettu vastaava tai parempi hyvinvointi olisi yhtä hieno juttu.
Ja ne kaameat nälkävuodetkin olisi hyvin todennäköisesti vältetty Ruotsin osana.
Taloudellisesti ei ole ainakaan onni. Poliittisesti ehkä.
Älä viitsi valehdella. Venäjästä on ollut Suomelle aika suurikin apu, ja nimenomaan juuri sen jälkeen, kun liityimme euroon, Venäjä on ollut taloutemme tukijalka numero yksi.
Talouden realiteetit ovat paljon kovempaa kamaa kuin UM:n homopoikien imagounelmat.
Alas Suomen fasisti-hallinto!
Alas Kremlin natsihallinto! Menkää nyt jo pian kaduille Venäjän kansa, ennenkuin tuo hullu natsikurppa Putler tapattaa toisen miljoonan miehiänne Ukrainassa!
Entä natsistinen putinistihallinto. Äijä kopioi suoraan Aatun systeemiä.
Mitä se kaduille meneminen hyödyttää? Vankiloita on tyhjennetty rintamille juuri siksi, että toisinajattelijoita mahtuisi selleihin.
Luulisi suomalaisen oikeiston nyt iloitsevan siitä, että Venäjällä ei ole sosiaalidemokraatteja eikä "rapauttavaa" sosiaaliturvaa. Eikö olekin voimaannuttavaa?
Noilla vanhoilla jutuilla ei ole paskaa vertaa merkitystä. Ryzzät on kusipäitä ja sillä siisti.
Historia tuppaa toistamaan itseään. Venäjän ja Suomen suhteen se varsinkin pitää paikkansa. Tulet sen kyllä vielä näkemään. Tai olet jo nähnytkin, vaikka et tajuakaan, kun sinulla ei ole aivoja.
Erotelkaa vihassanne tavalliset venäläiset pois jotka elää normaalia elämää mutta joutuvat ottamaan käskyjä vastaan toisilta maailmanvallankumousta haluavilta, heidän johtajiltaan ja joita ehkä on vain noin 20 miljoonaa 144 miljoonasta venäläisestä...
Saatte oikeamman kuvan ,mitä venäjällä tapahtuu nyt...kuka on Länttä vastaan ja kuka ei...
Ukrainassa taistelee suurimmaksi osaksi näitä 20 miljoonaisia ,sanotaan nyt vaikka vanhoillis kommunisteja...mutta unohtakaa muut venäläiset,he on aivan tavallisia ihmisiä kuten me täälläkin...
Niin, onhan se ikävää että 95 % venäläisistä pilaa täysin lopun 5 % maineen.
"Venäläisten enemmistö kannattaa yhä Venäjän imperiumin palauttamista vaikka väkivalloin. Tavalliset ihmiset Venäjällä uskovat aidosti, että Venäjällä on oikeus vallata toinen valtio ja tappaa sen asukkaat, jos he eivät taivu."
Ne on ihan niitä tavallisia venäläisiä jotka Ukrainassa murhaavat siviilejä. Toki kiduttavat ensin julmasti ja vasta sitten murhaavat. Ne ihan tavalliset venäläiset ovat täysin moraalittomia.
Tuon todella tiedämme, mutta Venäjällä vain on oltava suu supussa ja mielipiteet omana tietonaan! Hyvin ymmärrämme sen ja valitamme tuon ajatuksen omaavia venäläisiä Venäjän tuosta tilasta, diktattorin ja hänen apulaistensa vallanpidosta!
Ja ne ihan tavis-venäläiset lähettävät Ukrainasta vaimoilleen sotasaalistavaroita, kuten vessanpyttyjä, naisten alusvaatteita, ikkunaverhoja ja kahvikuppeja!
Miten tuo poikkeaa siitä, mitä suomalaiset ajattelevat Gazasta? Tai ajattelivat Gaddafin Libyasta, tai Saddamin Irakista? Tai Afganistanista, josta tuli laumoittain pakolaisia juuri silloin kun amerikkalaiset "länsimaistivat" heitä?
Jeesustelu on tietysti kivaa, ja vanha suomalainen perinne, joka muuten ei liity mitenkään uskontoon tässä maassa.
Entä sitten, tavalliset suomalaiset toivat kaikenlaista Itä-Karjalasta lomillaan koteihinsa.
Joskus on vahingossa Venäjäkin tehnyt jotakin järkevää.
Kuten Suomikin. Ainakaan Suomi ei ole enää vuosikausiin tehnyt tarkoituksella mitään järkevää, ellei nyt Natoon liittymistä lasketa. Se taas oli parhaan pääministerimme Marinin ansiota, että sinne päästiin, eikä kokoomus onnistunut estämään.
Venäjä on sotarikollinen terroristinen roistovaltio, jota johtaa kansainvälisesti etsintäkuulutettu sotarikollinen, jota venäläiset ihailevat ja palvovat.
Millainen johtaja, sellainen kansa. Täysin moraalitonta paskasakkia.
Putin ei kyllä ole onnistunut tapattamaan niin suurta osaa omasta kansastaan kuin Mannerheim tapatti pelkästään 1918.
Suomalaisia ja venäläisiä yhdistää kovien miesten ihailu.
Mutta ruotsinvallan aikuinen yhteiskunnan rakenne oli se pohja. Ilman sitä ei mikään autonomia olisi auttanut pitkään aikaan, eikä se olisi pitkään jatkunutkaan. Sattuman kauppaa koko itsenäisyys, eikä se ollut mitenkään Venäjän ansiota.
Ei ollut Leninin lahja itsenäisyys,vaan strateginen mahdollisuuden käyttäminen.
Tottakai Itsenäisyys oli Venäjän ansiota. Jos olisimme olleet osa Ruotsia, olisimme sitä vieläkin. Ruotsin Siperia, jonne lähetettiin epäkelvot virkamiehet.
Höpö höpö. Venäjän häviö ja saksalaisten pelko saivat Leninin myöntämään Suomen itsenäisyyteen. Ei mikään lahja.
Vuosisadan vaihteesta eteenpäin alettiin toteuttaa venäläistämispolitiikkaa tavoitteena askel kerrallaan hävittää suomalainen identiteetti, jota olikin hyysätty koko 1800-luku. Suurpolitiikka sitten pelasti meidät tulemasta ryZZiksi, kuten sekin että Venäjä oli lopulta kokoisekseen heikko.
Itsenäisyys oli nimenomaan venäläisten ansiota monestakin syystä, joskin toki myös Saksan Yleisesikunnalla oli kauhansa sopasta, vaikka ei sitä soppaa syömään sitten päässytkään.
Tottahan toki roomalaiskatolinen kirkko aloitti suomalaisten kouluttamisen örisijöistä ihmisiksi ja ruotsalaissaksalainen protestantismi jatkoi sitä ankarin ottein: mestauksin, julkisin piiskauksin ja mitä sitä nyt tarvittiin junttien ihmistämiseen.
Venäjä oli heikko, koska tuo "toinen Rooma" ei ollut omaksunut sen ensimmäisen Rooman tapoja samalla tavoin kuin nykyinen Venäjä näyttäisi omaksuneen: eli valloitettujen alueiden kansojen hävittäminen ja korvaaminen kolonioilla.
Yhdysvallathan toimi noin, osittain vahingossa, ja se muistuttaakin muinaista Roomaa ehkä enemmän kuin mikään on historiassa muistattanut.
Venäläiset itse taistelivat valloittajia mongoleita vastaan pitkään ja osittain Venäjä laajeni juuri siksi, että se vapautti myös muita mongolien vallasta. Sen ensisijainen tarkoitus ei ollut alistaminen eikä sulauttaminen, vaikka se käyttikin itsestään nimitystä kolmas Rooma. Ne ajatukset syntyivät Venäjällä aika myöhään, samoihin aikoihin kun sellaiset alkoivat itää silloisen Venäjän "emovaltiossa" Saksassakin.
Venäjä on aina ollut oikeasti monikulttuurinen ja sitä oli myös Neuvostoliitto. Jos eivät olisi olleet, eivät ne olisi koskaan hajonneetkaan.
Tosiaan, oikeastaan Venäjä on ollut kolmas, eikä toinen Rooma. En ole varma, kumpaa nimitystä ovat itse käyttäneet. Bysanttihan oli nimittäin se toinen Rooma, vaikka kai pitivät itseään ensimmäisenä ja siksi nimenomaan juuri Bysanttia imitoinut Venäjä on kai nimittänyt itseään joskus myös toiseksi Roomaksi.
Se aito ja alkuperäinen Rooma oli kuitenkin aika erilainen kuin Bysantti koskaan, ihan jo kielen ja kulttuurin osaltakin.
Vain ensimmäinen, se alkuperäinen kaupunkivaltiosta kasvamaan alkanut Rooma käytti kansanmurhaa aivan tietoisesti välineenään, tavalla, johon Venäjä vasta nyt näyttää menneen Ukrainalta valtaamillaan alueilla.
Ja kaikille "länsimaisuuden" ihailijoille tiedoksi, kansanmurhat otti toimintatapoihin nimenomaan tasavaltalainen Rooman senaatti, siis se demokraattinen Rooma. Kaikille lienee tuttu Caton toistelema lausahdus Kathagosta. Myös Caesar edusti vielä senaatin hallitsemaa Roomaa.
Sen sijaan imperiumi alkoi olla oikeasti monikulttuurinen, ja kaikki monikulttuurit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän itsevaltiaiden hallitsemia, eivät demokratioita. Demokratioissa kansan enemmistö lähes poikkeuksetta äänestää monikulttuurisuutta vastaan. Kuten teki Saksassakin 1933.
Niiden, jotka pitävät Espanjan Francoa hirmuhallitsijana, kannattaa tutustua siihen, mitä tasavaltaiset tekivät lyhyen valtakautensa aikana ennen kuin tulivat syrjäytetyksi sisällissodassa.
Mikä ihmeen "Saksan pelko"? Kyllä SS-kamraatit ovat kehitelleet historiasta aika oudon väännöksen.
Leninhän oli nimenomaan Saksan Yleisesikunnan lähettämä agentti, jonka tehtävänä oli irrottaa Venäjä sodasta ja heikentää Venäjää. Hän teki juuri niin. Osa siitä oli kansallisuuspoliitikka, johon kuului itsenäisyyden lahjoittaminen Venäjään kuuluvilel vähemmistökansallisuuksille ja se oli kai keskeinen syy, miksi Ludendorff valitsi juuri hänet työkalukseen.
Mitä syytä Leninillä oli pelätä Saksaa, joka oli hänen työnantajansa?
Saksalaista vaikutusta alettiin juuria pois vasta Stalinin vakautettua asemansa ja sittenkin vasta Hitlerin noustua valtaan. Vasta tuolloin bolsevikit näyttävät tajunneen, mikä saksalaisten vaikutus historiaan oli ollut ja oli tuolloin taas tulemassa olemaan. Sodan kuluessa he ymmärsivät, että heidän on joko kontrolloitava Saksan ydinaluetta, tai se kontrolloi heitä.
Venäläiset tappoivat molemmat vaarini, olivat 5v sodissa.
paljon muitakin.
Siinä sitä onkin hyvää..
olkaa hyvät.
Kun idäntuonti muuttui ikävän sisältöiseksi, niin oli parempi pistää raja kiinni.
Jos kerran hyödyimme aiemmin idänkaupasta, niin sehän oli mainiota, kuin oman aikansa Molotow-Ribbentrop-sopimus, joka toimi aikansa ja lopetettiin, kun sille ei enää ollut käyttöä. Itärajan hyödyt on saatu, nyt on pistetty raja kiinni.
ps jos jollakin on ihan välttämätöntä päästä venäjälle, niin suosittelen Viron rajaa
Millä tavalla idäntuonti olisi muuttunut ikävänsisältöiseksi? Sitä paitsi, sehän jatkuu edelleen. Vain pakotteiden alaisia tuotteita ei tuoda, muuten kuin salaa.
Tuo se on kanssa outoa: Hantta Krause muutti nimekseen Wilma Schlizewskiksi ärsyttääkseen kai porrrrvareita tai sotaveteraaneja ja sitten muutti Viroon kertoen, että siellä sitä osataan vihata venäläisiä tarpeeksi. Ja nyt sitten se onkin Viro, joka pitää rajansa auki.
Voisitteko te pyhää vihaanne uhkuvat pellet kertoa, miten tuo teidän "ajattelunne" oikein menee?
Jep, ja vaimon hakkaaja on sen vaimon paras ystävä… ei se sitä muuten hakkaisi 🤷♂️
Jos jokin aikaisempi Venäjä on jotain positiivista antanut,niin se ei implikoi Putinin Venäjää hyväntuojaksi. Taikauskoa ei pidä politiikkaan pidä tuoda.
Autonomian aikana Suomessa oli Euroopan viimeinen suuri nälänhätä. Jos olisimme olleet yhä Ruotsia, väestö olisi hyvin todennäköisesti ruokittu eikä Snellman olisi voinut estää sitä.
Onhan se tietysti vakaata ja rauhallista, kun satoja tuhansia kuolee tauteihin ja nälkään pienessä maassa.
Nyt onkin isäm maallisuus oikein huipussaan: venäläisten vika on siis jo sekin, että antoivat Suomen hoitaa omat asiansa sen Ruotsista omaksutun lainsäädännön ja länsimaisen kulttuurinsa mukaan. Kyllä nyt isät katsovat haudoistaan poikiaan, vähintäänkin arssilmällään.
Kyseinen nälänhätä vaikutti myös Ruotsissa ja sielläkin kuoli ihmisiä nälkään ja sen aiheuttamiin tauteihin.
https://en.wikipedia.org/wiki/Swedish_famine_of_1867–1869
Venäjällä ei ollut nälänhätää, ja sieltä viljaa olisi varmaankin ollut ostettavissa, sillä Rothschildtien myöntämällä luotolla.
Mitenkäs muuten tuo euro? Jos kuuluttaisiin Ruotsiin, niin meillähän ei olisi tuota maailman upeinta valuuttaa käytössämme? Emmekö me silloin olisi ihan hirveän paljon köyhempiä kuin nyt olemme, niinhän te euron ja Lipposen kannattajat väitätte?
Venäjällä oli nälänhätä jopa niin myöhään kuin 1930-luvulla kun Stalin antoi 5-10 miljoonan ukrainalaisen kuolla nälkään holodomorissa.
Venäjällä oli nälkää koko ajan siellä täällä. Se oli normaalia.
'venäläisten vika on siis jo sekin, että antoivat Suomen hoitaa omat asiansa sen Ruotsista omaksutun lainsäädännön ja länsimaisen kulttuurinsa mukaan.'
Tsaari hyväksyi kaikki Suomen lait. Tai sitten ei hyväksynyt. Suomi ei päättänyt mistään isommasta.
Neuvostoliitossa kärsittiin nälkää sen jälkeenkin. Sen sijaan Suomen suurien nälkävuosien aikana Venäjällä ei ollut nälänhätää. En tiedä, miten suuria sadot olivat, mutta oletan, että viljaa olisi ollut ostettavissa Venäjältä ja saattaa olla, että varsinainen riippuvuus venäläisestä viljasta syntyikin tuon nälänhädän seurauksena.
Se riippuvuus johti sitten sisällissotaan 1918 kun levottomuudet Venäjällä johtivat ongelmiin viljan kanssa ja maamme kaupungit kohtasivat taas nälän. Ilman nälkää vallankumoukselliset tuskin olisivat saavuttaneet riittävää kannatusta yritykselleen tammikuussa 1918.
No kielsikö sitten nimenomaan tsaari ostamasta viljaa luotolla nälkää näkeville? Tietääkseni ei, vaan se oli meikäläisten ihan oma päätös, jonka tsaari saattoi kyllä siunata (mikäli se edes edellytti hänen kannanottoaan).
Miksi Ruotsista perimämme, suuresti ylistetty "länsimaisuutemme" ei suojannut köyhiämme nälältä?
Eipä se "länsimaisuus" suojannut nälältä kyllä muuallakaan, sillä Ruotsissakin kuoltiin nälkään ja tunnetuin lienee Irlannin kokema nälänhätä (vuosina 1845–1852 kuoli noin miljoona irlantilaista).
Olisi ehkä sinunkin parempi pysyä todellisessa historiassa sen sijaan, että yrität valehdella vain venäläisten aiheuttaneen kaiken pahan maailmassa.
Pitää nyt muistaa sekin, että typerä jako "itään" ja "länteen" nykyisessä muodossaan on peräisin toisen maailmansodan jälkeisestä etupiirijaosta, eikä sitä sellaisenaan edes tunnettu 1800-luvulla. Eikä varsinkaan vuosisadan alussa, jolloin Venäjä auttoi Britanniaa voittamaan Napoleonin, aika samalla tavalla kuin sittemmin Hitlerinkin reilun sata vuotta myöhemmin.
Varsinkaan Suomen historiaan tuo jako ei sovi oikeastaan ollenkaan. Puheet "menemisestä länteen" ovat käsittämättömän tyhmiä, kai jonkun lapsuudessa kokemastaan banaanijogurtin puuttesta eliniäkseen traumatisoituneen Ruben Stillerin tai jonkun vastaavan "älynjättiläisen" keksintöä.
Maustettujen jogurttien puute ei johtunut ainakaan Neuvostoliitosta tai Venäjästä, jogurtit kun eivät koskaan olleet tuontitavaraa, vaan kaikki ne maustetutkin valmistettiin Suomessa, tuohon aikaan kai Valio oli käytännössä ainoa valmistaja, en ainakaan itse muista 1970-luvulta muita merkkejä (margariineissa niitä oli mm Flora). Kekkonen ei päättänyt Valion jogurttien maustamisesta. Mutta on mahdollista, että pikku Rubenin juutalaisperheessä asiat on koettu juutalaiseen kulttuuriin kuuluvan tavan mukaan hyvin mustavalkoisesti ja kaiken selittävään kaikkivaltiaaseen voimaan uskoen. Tuo ajattelutapahan on hyvin voimakkaana myös kristillisessä kulttuurissamme ja vielä voimakkaampana tribaalihumuna sionismissa, johon nuoren Rubenin nuori elämä vahvasti liittyi. Varsinkin sionismin poliittiseen traditioon on aina liittynyt voimakkaana "tarkoitus pyhittää valehtelun"-periaate, aivan kuten se on aina liittynyt myös kommunistisiin liikkeisiin, joiden suojassa sionismi kukoisti ennen käännöstä oikeaan 1970-luvulla. Sionismin tarinassa toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan jako on ollut aivan ratkaiseva ja orientaatio on tosiaankin vaihdellut "idän" ja "lännen" välillä hyvin voimakkaasti. Suomen ja suomalaisten tarina on aika toisenlainen, mutta juutalaiset nousevat aika helposti mielipidevaikuttajan asemiin, halusivat tai eivät. Ja niin on käynyt myös Rubenille. Juutalaisessa kulttuuripiirissä kasvaneet vain yksinkertaisesti eivät voi jäädä historian sivustaseuraajiksi, vaikka haluaisivatkin. Se on ollut mahdotonta myös Rubenille, joka kai halusi vain olla hauska radiohahmo, mutta on aina ottanut kantaa myös politiikkaan ja tavalla, joka saa vastakaikua, vaikka se, mitä hän sanoo, ei olisikaan aina niin totta eikä sellaiseksi tarkoitettukaan. Se tulee kulttuurista ja geeneistä, eivätkä nuo ihmiset voi sille mitään.
Siinä ajattelumallissa kaikki pienetkin yksityiskohdat selitetään osana suurta "hyvän" ja "pahan" välisen taistelun narratiivia, joka ilmeisesti omaksuttiin juutalaisuuteen nimenomaan Babylonin vankeudesta, josta näyttävät olevan peräisin myös monet muut juutalaisuuden keskeiset rakennuspalikat. Juutalaisuudessa muinainen Babylon, joka Raamatussa kuvataan Israelin lasten vihollisiksi, elää edelleen tänäkin päivänä, osin hyvin samanlaisena kuin tuhansia vuosia sitten, varsinkin mystiikassa. Ja kauniissa naisissa.
Kun Ruben mainitsi Ben Zyskowiczille (tai jollekin muulle) tuon jogurtti-anekdootin se ensin nauratti minua, mutta sitten tajusin, kuinka paljon oma maailmankuvani 1980-luvulla rakentui aivan samanlaisista typeryyksistä. Ja pointtihan ei ollut, että ne olisivat olleet totta, vaan siinä, että ne eivät olleet. Oli helppo todeta vanhemmilleen, että okei, miksi meillä kaupoissa ei ole tuota ja tuota, jos me kerran emme ole osa Neuvostoliittoa, jossa asioita ei ole kaupassa. Sukupolvet, jotka vuosikymmenien ajan olivat pitäneet maamme parempana kuin Neuvostoliitto oli koskaan, oli helppo panna ahtaalle osoittamalla, että olemme silti liian samanlaisia Neuvostoliiton kanssa. Mitä emme todellakaan olleet. Kaksijakoinen maailmankuva ei oikein tyydyttänyt silloinkaan maailmantulkintana, sillä aivan selvästi osa Neuvostoliitonkin ongelmista oli samoja kuin "lännessäkin". Sen lisäksi olivat tietenkin kommunismista johtuneet ongelmat, jotka sitten tekivät Neuvostoliitosta todella surkean. Mutta ääripäiden tuolloinkin harrastama jako äärimmäiseen hyvään ja äärimmäiseen pahaan ei toiminut silloinkaan ja sitä oli kiva haastaa juuri tuollaisilla oikeasti hyvin tyhmillä "esimerkeillä". Nuo esimerkit olivat yhtä typeriä kuin se kaksijakoinen ajattelukin, jota vastaan niillä oli mukava hyökätä.
Ennen kaikkea sodan jälkeinen kauppa. Tehtiin vaihtokauppaa, Suomi sai öljyä edullisesti ja vei kenkiä, vaatteita, kodinkoneita ym omia tuotteitaan. Kauppasopimukset oli viisi vuotta, koska NL:ssä oli suunnitelmatalous. Sitä sopii arvostella, mutta on kuitenkin osattava perustella mielipiteensä, ettei ole pelkkää "mutua".
Ei valkopese Putinin Venäjää.
Mitäs sitä tarvitsee valkopestä. Nykyinen Venäjä on ollut taloudellemme vielä paljon tärkeämpi kuin oli Neuvostoliitto Kekkosen aikana. Vielä 2010 olimme lähes täysin riippuvaisia Venäjän öljystä, sen jälkeen se alkoi hieman helpottaa. Sen sijaan kasvumme muutoin, varsinkin metallisteollisuudessa, on ollut halpojen venäläisten raaka-aineiden varassa. Vielä Kekkosen aikana esim rautamalmin tuotimme itse, koska oma valuuttamme teki sen kilpailukykyiseksi (devalvaatioiden avulla, kun valuuttaa ei uskallettu kelluttaa). Euroaikana ainoa vaihtoehto on ollut tuoda halvalla Venäjältä ja se tuontihan jatkuu edelleen ja tuottaa rahaa Venäjän kassaan, vaikka onkin vähentynyt voimakkaasti.
Mikään ei naurata niin makeasti kuin jutut, kuinka menimme "länteen" liittymällä euroon, kun todellisuudessa juuri se sitoi meidät entistä enemmän kiinni idänkauppaan. Mutta mainoksiin uskoville typeryksille mielikuvat ovat tärkeämpiä kuin tosiasiat, samoin heidän kokemansa "häpeän tunteet" milloin missäkin, missä kukaan ei ole todellisuudessa kiinnittänyt heihin yhtään mitään huomiota eikä kiinnitä nytkään.
Joo, mutta nyt elätään diktaattori Putinin aikaa eli se siitä rauhanajasta.
Putinin etupiiri rajoittuu hänen kalsareihinsa.
Aihe ja aloitus on todella totta. Peilaamalla asiaa voi tulkita asiaa siitä näkökulmasta miksi Suomi on edelleen riippuvainen nk "Venäjän hyvästä"
Idänkaupan tyrehdyttäminen rajasuluilla on aiheuttanut merkittäviä menetyksiä usealla alalla Itä-Suomessa ja jopa joidenkin kaupunkien jatkuvuuskin on uhattuna
https://yle.fi/a/74-20123017
Imatralta saa näpsäkän mummonmökin tontteineen kymppitonnilla. On hinnassa eroa kun vertaa sladin ja erityisesti kallion kämppien hintoihin
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/imatra/23100348
Suomen edullisin julkisesta myynnistä ostettava omakotitalo taitaa löytyä tällä hetkellä Viitasaarelta. Hintapyyntö 123 euroa
https://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/viitasaari/23371674
Missä on Viitasaari?
Siellä, missä Teuvo Hakkarainen syntyi. Tai ainakin siinä lähellä. Kirkonkirjojen mukaan, todellisuudessa Teuvokin lienee syntynyt Jyväskylän Keskussairaalassa, synnytysosastolla.
Negatiiviset asiat vaakakupissa mitä venäjä on tuonut Suomelle ovat norsun kokoiset vs. höyhen.
Avaajan kannattaa pohtia aikaa nyt, eikä elää menneisyydessä.
Putin on suora uhka meidän itsenäisyydelle, onhan hän suoraan kertonut haluavansa palauttaa voimaan vanhan Venäjän suuruuden ja valtion rajat ja silloin Suomi olisi rajan väärällä puolella.
Mikään maa ei halua olla Venäjän mielivallan ja diktatuurin alaisena riistettävänä ja alistettuna orjana.
Yksikään kansa Venäjän rajanaapurina ei rakasta Venäjää. Ja nyt on puhe kansasta, ei korruptoituneista hallituksista näissä maissa!
Mikseivät rakasta? Osana esim Saksaa niitä kansoja ei olisi enää edes olemassa. Osana Yhdysvaltoja olisivat nyt reservaateissa.
Mitä syytä noilla kansoilla on vihata Venäjää?
Ei tarvitse kuin katsoa Helsinkiä kaikki hyvä on tullut Venäjältä kirkoista lähtien pressan linnaan.
Aloittaja on oikeassa. Autonomian alussa Suomi oli Euroopan köyhintä ja takapajuisinta aluetta. Itsenäisyyden alkaessa Suomi oli noussut jo eurooppalaisen keskisarjaan.
Autonomian aika on myös ainoa ajanjakso, jolloin maahamme on tullut todella hyödyllisiä maahanmuuttajia. Fazerit, Gutzeitit yms tulivat juuri silloin ja perustivat myös ensimmäiset liiketoimintansa. Sen jälkeen suunta on ollut vain maastamme pois päin. Asuuko Mannerheiminkaan suvusta Suomessa enää ketään?
Autonomian aika oli siis ainoa, jolloin ihan oikeasti kuuluimme Eurooppaan.
No eipä taatusti ollut. Myös semmoiset läntit kuin Bulgaria, Romania ja Balkan olivat Eurooppaa, eikä meitä varsin tasa-arvoisesti kohdellut Ruotsi todellakaan ollut mikään persläpi niihin verrattuna vaan päinvastoin jopa.
Venäjän länsipuolisen Euroopan kylmin kolkka olimme toki silloinkin, mikä asetti omat reunaehtonsa.
>Fazerit, Gutzeitit yms tulivat juuri silloin ja perustivat myös ensimmäiset liiketoimintansa. Sen jälkeen suunta on ollut vain maastamme pois päin.
Katos kun nykyaika ei toimi tuolla tavalla. Ei ole toiminut pitkiin aikoihin.
En myöskään usko, että nuo kaverit olisivat jättäneet tulematta Ruotsiin kuuluneeseen Suomeen...
Voit tietenkin uskoa vaikka (teidän kiihkoateistien tapaan) saunatonttuihin, mutta eipä löydy juurikaan mitään, mikä tuklsi uskomuksiasi. Omasta mielestäsi kai nerokkaankin verbaaliantsuttelusi sijasta voisit tietysti käydä vaikka kirjastossa ja tutustua hieman historiaankin.
Aikana ennen nykyaikaista sosiaaliturvaa ilmastolla oli paljon vähemmän vaikutusta siihen, minne muutettiin, koska eloonjäämiselle tärkeämpää oli löytää paikka, jossa tienaisi elantonsa. Eikä tuohon aikaan olosuhteista eri maissa ja paikoissa tiedetty lähellekään sitä kuin nykyään edes ns sivistyneissä piireissä.
Keskeinen syy, miksi Keski-Euroopasta muutettiin Venäjään kuuluneeseen Suomeen oli halpa venäläinen vilja ja sen mahdollistama metsäteollisuuden nopea nousu, joka vaurastutti maatamme paljon nopeammin kuin tuolloin Ruotsiin kuulunut Norja vaurastui. Ihan pelkästään siksi, että Ruotsilla ei ollut sellaisia resursseja kuten Ukrainan mustan mullan maat, joiden vaikutus Suomessakin alkoi tuntua rautateiden myötä hyvin voimakkaasti. Suomen kautta oli myös aina mahdollista päästä voimakkaasti kasvavan ja vaurastuvan Pietarin markkinoille, kun taas Ruotsiin kuuluva Suomi ei olisi kiinnostanut ketään.
Oli ilman muuta suuri onni kansallemme, että liityimme Venäjään 1809 (sehän oli aika pitkälti vapaaehtoinen ja haluttu liittyminen kuitenkin tuolloin). Ilman sitä olisimme tänäkin päivänä köyhempi kolkka ja tuskin itsenäinen. Osana Ruotsia olisi koko Suomi muutamia rannikkoalueita lukuunottamatta nyt samanlainen kuin Pohjois-Ruotsi on: asumaton ja tyhjä, maat pääosin ruotsalaisten metsäjättien omistuksessa. Väestö olisi muuttanut paljon suuremmissa määrin Yhdysvaltoihin.
Jonka seurauksena meistä olisi tosiaan voinut tulla osa Neuvostoliittoa toisen maailmansodan aikana, ei Ruotsilla kuitenkaan olisi ollut voimaa eikä halua puolustaa kehittymätöntä korpea ollutta aluettamme. Itäraja kulkisi ehkä jossain Pohjanmaan halki, jotainhan Ruotsi olisi halunnut jättää kaivosalueidensa ja venäläisten väliin ja todennäköisesti olisi itse kutsunut saksalaisia joukkoja alueelleen sodan alkaessa.
Ainakin nyt olisimme Ruotsille täysin arvoton korpimaa, jonka se hyvinkin olisi voinut luovuttaa aivan pohjoisinta kolkkaa lukuunottamatta Venäjälle. Uskottavan puolustuksen luominen ilman suomalaista väestöä olisi nyt aika haastavaa, asetelmat Naton ja Venäjän välillä olisivat aivan toiset kuin ovat nyt.
Se, mitä tuossa kerroin, perustuu loogisiin päätelmiin. Sinä voit nyt kertoa, mihin omat uskomuksesi perustuvat.
Eikös se ruttokin tullut Venäjältä?
Niin, taudit liikkuvat liikenneyhteyksiä pitkin. Länteen niitä yhteyksiä oli vähän, vaurastuvalle Venäjälle taas paljon.
Tuonut paljonko hyötyä Suomen talous antanut työtä monelle suomalaiselle teollisuudelle yms
Ei enää tule venäjää tukea ja auttaa
Autonomian myöntäminen Suomelle oli tilanteen varmistelua sodan hävinneen Ruotsin mahdollista revanssia vastaan ja tämän kolkan rauhoittamista Napoleonin ollessa voimisaan.
Suome sodan alkuperäinen syy oli Ruotsin pakottaminen Enlantia vastaan suunnattuun mannermaan sulkemiseen josta Ranska ja Venäjä olivat sopineet Tilzitissä 1807.
Ruotsin tappio johti kunkun vaihtoon.
Napoleonia mielistelläkseen svedut valitsivat kunkuksi Napoleonin marsalkan, Bernadotten.
Sen sijaan vapaiden ja urheiden valtioissa seudut rauhoitettiin marssittamalla alkuperäinen väestö kuolemanmarsseilla kuivlle aroille kuolemaan nälkään ja köyhyyteen.
Venäläiset nousivat tuolle länsimaisen sivistyksen tasolle vasta Stalinin aikana.
No, Venäjä on aina ollut niin takapajuinen. Ja siksi lukemattomat kansat ovat edelleen olemassa ja pääsevät valittamaan, kuinka "huonosti" venäläiset ovat heitä kohdelleet.
Vielä Krimin sodan aikoihin Venäjällä pelättiin Ruotsin revanssia. Sitten alettiin uskoa, että sitä ei koskaan tule.
Niin, vasta marxilainen sosiaalidemokratia loi rauhanliikkeen ja muutti valtakuntien politiikkaa pysyvästi. Yksi radikaaleimpia muutoksia tapahtui Ruotsissa, jossa sotaisat suurvaltahaaveet vaihtuivat oman kansankodin rakentamiseen.
Venäjällä oli hyvä syy pelätä revanssia. Suuren Pohjansodan jälkeen kaikki sodat Venäjää vastaan taisivat olla yrityksiä vallata menetettyjä alueita takaisin, ja niissä alueita menetettiin vain lisää, kunnes ne sodat päättyivät sotaanm 1808-09, jossa Suomi siirtyi osaksi Ruotsia. Venäjällä ei täysin tajuttu, kuinka suuresti 1700-luvun sodat Suuren Pohjansodan jälkeen olivat nimenomaan suomalaisten haluamia. Ruotsalaiset näkivät Venäjän koko ajan voimistuvan eivätkä enää oikein uskoneet Ruotsin suurvalta-aseman palauttamiseen, mutta suomalaiset taas halusivat siirtää rajaa itään saadakseen sukulaisensa taas osaksi samaa valtakuntaa. Samaan aikaan kuitenkin yhteydet rajan yli kertoivat, että Pietarista oli kasvamassa selvästi Tukholmaa rikkaampi ja suurempi kaupunki, joka tarjosi Itä-Suomelle paljon enemmän mahdollisuuksia kuin kaukainen Tukholma ja monet nuoret ylittivät rajan vain mennäkseen piioiksi ja rengeiksi Pietarin rikkaisiin perheisiin, joissa he tienasivat moninkertaisesti sen, mitä suomalaisen ylhäisön palveluksessa. Paljon kauempana olleeseen Tukholmaan heillä ei olisi edes ollut asiaa kielitaidon puutteen takia. Heidän mielessään alkoi kyteä ajatus Suomen viemisestä "itään", eli että kenties koko kansallemme olisikin parempi, jos kuuluisimme Venäjään, isompaan ja rikkaampaan valtakuntaan, jonka valta oli vain kasvamassa, ja silloinkin olisimme samalla puolella rajaa me kaikki suomalaiset. Vajaat sata vuotta myöhemmin tuo unelma toteutui. Siihen loppuivat myös sadan vuoden ajaksi veriset rajasodat.
Koska venäläiset eivät tajunneet, kuinka suuri vaikutus meillä suomalaisilla itse asiassa oli koko mahtavan Ruotsin politiikkaan (Suurta Pohjansotaa seuranneen Vapauden ajan koko Ruotsin valtakunnan mahtavin johtohahmo oli suomalainen Arvid Horn. Ruotsille siis kävi kuten Roomalle aikoinaan, jossa valloitettujen alueiden mahtimiehet alkoivat nousta koko mahtavan imperiumin keisareiksi. Missä määrin Suomen alue edes oli aikoinaan valloitettu, on kysymys sinänsä...) Venäläisten suojiin loikanneet suomalaiset antoivat asioista hyvin toisenlaisen kuvan, kuvaten suomalaisten olevan vain Ruotsin vallan alle alistettu köyhien joukko, joka halusi saada itselleen paremman aseman osana Venäjää. Kuten kaikissa siirtomaissa (jollainen Suomi ei kyllä ihan tarkkaan ottaen ollut, vaikkakin suhteessamme Ruotsiin on ollut ja on edelleen paljon siirtomaan piirteitä siksi, että Ruotsi on aina ollut niin paljon suurempi ja vauraampi, ja kehittyneempi, ja enemmän "lännessä" siksi, että se sentään eteläosaltaan sijaitsee Atlantin rannikolla), todellisuudessa suuri vaikutus oli maan omalla eliitillä, joka oli erittäin ruotsalaistunutta, ja pelkäsi menettävänsä valtansa oman maansa rahvaalle, jos valta-asetelmat muuttuisivat. Eikä pelännyt aivan turhaan, kuten sitten 1918 nähtiin. Autonomia oli varmastikin se keino, jolla oma valtaeliittimme saatiin kääntymään "venäjämieliseksi".
Venäjällä on aina ollut voimakkaasti sovinistinen kansallismielisten joukko, joista nykyisin tutuin lienee äskeittäin kuollut Zhirinovski. Hänenlaisiaan oli olemassa koko autonomian ajankin, mutta saksalaisten prinsessojen synnyttämä yläluokka piti heidät kurissa. Kunnes sitten 1800-luvun lopulla Nikolai II alkoi ajatella kuten kansallismieliset: että oli väärin venäläisiä talonpoikia kohtaan, että jossain Suomessa oli erilaiset lait ja paljon vapaammat olot ja että kansan pitämiseksi yhtenäisenä suomalaisten erityisoikeudet tuli poistaa ja alkaa kohdella heitä venäläisinä, kun kerran Venäjään kuuluivat. Niklolai ei onnistunut politiikassaan, vaan Venäjä kyykkäsi pahasti tulevissa sodissaan ensin Japania ja sitten Keskusvaltoja vastaan ja lopulta hajosi kokonaan.
Sama tuttu laulu kuin suomalaisilla persuilla on ollut jo pitkään. Toki persut monessa muussakin asiassa muistuttavat venäläisiä. Ja pitkään olivat siitä suorastaan ylpeitä, kunnes Venäjän avoin hyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen 2022, jolloin takit alkoivat kääntyä niin että viuhke on vain kuulunut. Enää persut eivät uskalla avoimesti ihailla edes Unkarin Orbania.
Se, että Venäjä pelkäsi Ruotsin revanssia ja sen halua yrittää saada suurvalta-asemansa takaisin, ei kovin paljon poikkea siitä, että Suomessa nykyään pelätään Venäjän hyökkäävän kuten se teki Talvisodassa. Aivan kuten 1800-luvun Venäjällä, meillä on hyvät syyt karttaan katsomalla uskoa, että Venäjä voisi yrittää palauttaa asemaansa Itämerellä ottamalla haltuunsa rannikkomme ja Baltian. Aivan kuten Venäjä tuolloin me emme tiedä, miten Venäjän johto todellisuudessa asiasta ajattelee, onko sen tavoitteena tosiaankin palauttaa valta-asemansa Itämerellä, vai eikö. Tiedämme, että Koillisväylän sulaminen tekee Pietarista ja Itämerestä Venäjälle entistä tärkeämmän, mutta tiedämme myös, että ratkaiseva piste ovat Tanskan salmet, joiden hallinta varmistaa pääsyn Koillisväylälle ja koko Atlantille, sillä Itämeri itse ei enää ole sellaisenaan niin tärkeä kuin se oli 1800-luvulla.
Jos Venäjä siis haluaa ratkaista ongelmansa sotilaallisesti, Tanska ja Ruotsi ovat sen tavoitteita ja kumpikin noista maista on kyllä sisäistänyt, että noin se on ja valmistautunut puolustamaan itseään. Suomen etelärannikko on tärkeä Baltian hallitsemiseksi, joka todennäköisesti on ensimmäinen sotilaallinen tavoite.
Tuleva kehitys riippuu siitä, miten Venäjän johto aikoo ongelmansa ratkaista. Mitään suurta maailmanlaajuista poliittista liikettä ei tällä ketaa ole vaikuttamassa Venäjän sisällä, eikä muuten edes sosiaalidemokraattinen rauhanliike pystynyt 1914 estämään Saksaa hyökkäämästä naapuriensa kimppuun, vaan Saksan demarien enemmistö kannatti sotaan liittymistä ja hyökkäämistä.
Epäluulon vallitessa kaikki osapuolet valmistautuvat pahimpaan ja pahimmassa tapauksessa, kuten vuonna 1914, tulkisevat toistensa varautumisenkin uhaksi itselleen, jolloin voidaan joutua sotaan johtavaan kierteeseen, kuten tapahtui ensimmäisen maailmansodan aattona.
Tuollainen kehitys pitäisi pyrkiä välttämään. Siihen tarvittaisiin jonkinlaisen kosketuksen ylläpitämistä ja oikeastaan sitä varten ETYK aikanaan perustettiinkin. Se ei vain nyt enää oikein toimi, tällä hetkellä. Toinen vaihtoehto on historialliseksi tavaksi muodostunut etupiirijako, johon Neuvostoliiton vaikutuspiiriin aiemmin kuuluneet maat eivät missään tapauksessa nyt suostu. Jånnitteet ovat siis korkealla ja tilanteesta tekevät vaarallisen Venäjän ydinaseet, mutta myös sen ohjusarsenaali.
Venäjän uhkaan ei voida olla varautumatta. Mutta ehkä samaan aikaan pitäisi palauttaa yhteydet ETYK:n puitteissa ja pyrkiä varmistamaan, ettei mitään hallitsematonta sotaan johtavaa spiraalia pääse syntymään. Pitkällä tähtäimellä ETYK:sta voisi tulla jopa jonkinlainen osa EU:ia, jolloin EU:n alkuperäinen idea mantereen rauhanprojektista alkaisi kunnolla toteutua.
Ajatus EU:sta vain taloudellisena yhteisönä on äärimmäisen typerä, josta syystä Venäjän asialla olevat trollit sitä niin innolla näyttävät kauppaavan palstoilla.
Mikäs helkkarin kotir*ssä tuon aloituksen on kirjoittanut? Pelkkää valhetta on aloitus.
Ei väliä
Kunhan pidetään venäjän rajat kiinni!
Kiinni tulisi pitää, voimakkaamminkin
Mikä aloituksessa on valhetta, arvoisa SS-kamraatti?
Aloitus sinänsä on suunnilleen totta, mutta kertoessaan kolme pointtia se jättää 30 toiseen suuntaan viittaavaa kertomatta.
Eikö niitä "toiseen suuntaan" ole kerrottu aivan riittämiin, kymmenissä viesteissä ja suurin osa vieläpä täysin puuta heinää.
Ei historiallinen totuus ole mikään tribaali-idioottien huutoäänestys. Ei ainakaan Suomen kaltaisessa maassa pitäisi olla.
Mutta lähinnä tauti- ja kuolintilastoihin.
Järkyttävän oksettavaa että tuollaisen n.s kansan kanssa ollaan oltu missään tekemisissä . Harmi ettei Hitler hyökännyt pelkästään tuonne . Olis voittanut .
Miten Saksa olisi voinut hyökätä "pelkästään" Neuvostoliittoon, kun mailla ei ollut alunperin yhteistä rajaakaan yhtään metriä?
Mutta kun nuo valtiot sopivat keskenään WW2:n aloittamisesta Puolan tuholla, sitä rajaa tulikin hetkessä satoja kilometrejä.
Voitonparaati pidettiin Brestissä, kuten muistamme.
Eli siis Saksan olisi pitänyt olla välittämättä Ranskan ja Englannin julistamasta sodasta, ja hyökätä ainoan merkittävän liittolaisensa kimppuun?
Ne vallat olivat voittaneet edellisen suursodan.
Mitä järkeä noissa tyhmissä viesteissäsi oikein on?
suolakurkku. onko.muuta
Suomessa kyllä tiedetään, että millainen Venäjä on.
Iso ja Pikkuviha onkin jo mainittu, muttei Venäjä ole muuttunut mihinkään 1700-luvun alusta, samaa siviilien pelkurimaista tappamista tapahtuu myös tänä päivänä Ukrainassa. Taistelevat siellä ihan samalla periaatteella kuin lähes sata vuotta Suomea vastaan, mikään ei ole Venäjällä muuttunut.
Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vaurain valtio ja sitä olisi sen kansakin, mutta kun heidän elämällään ei ole siellä mitään arvoa.
Jaa, jos tosiaan mikään ei ole muuttunut sitten 1700-luvun, niin sittenhän Ukrainalla ei ole hätää. Venäjä kun vetäytyi pois Suomesta niin Ison kuin Pikku Vihankin päätteeksi. Pikku Vihan aikana omat siviilitappiot vältettiin kun luovuttiin kokonaan vastarinnasta. Ehkä se sitten auttaisi Ukrainaakin?
Huomaatko miten valheita peukutetaan?
Tosissasiko väität että Venäjä Ukrainan vallattuaan vetäytyisi sieltä issekseen muutamassa vuodessa? 🤣😅😂
Minä en ole väittänyt että Venäjä nykyään olisi samanlainen kun 1700-luvulla. Henkilö, jolle kommentoin, väitti niin.
Etkö tosiaan pysty seuraamaan keskustelua, mutta pyrit kommentoimaan silti?
Tätä ketjua lukiessa voi vain hämmästellä täydellistä tietämättömyyttä historiasta. Onko historia poistettu koulujen opetusohjelmasta?
Samahan on juttu täällä valitettavasti vähän joka ketjun kanssa. Mikä sinua erityisesti tässä häiritsee?
Tässä ketjussa nimenomaan täysin valheellisiin väitteisiin perustuva Venäjävastaisuus.
Tuo kai oli se sana, jonka halusit lukea vastauksesta, joten tuossa se sitten on. Pöyristy, kalpene ja aloita antsuttelusi.
Kaupunkilaiskakaroilla on se ongelma, että ovat pienestä saakka sosiaalistuneet mitä kummallimpiin jengeihin, joihin on pakko kuulua säilyäkseen hengissä tai ainakin tulemasta hakatuksi ja ainoa tärkeä asia on osata valehdella jengin puolesta ja osata hakata muihin jengeihin kuuluvia. Kaupunkilaiskakaroissa ei ole yksilöitä eikä persoonia eikä mitään uskallusta ajatella omilla aivoillaan. Siitä väestä ei paljon Einsteineja kumpua, mutta sitäkin enemmän laumatyperyksiä, jotka helposti tuhoavat koko yhteiskunnan ihan silkkaa typeryyttään ja pelkuruuttaan.
Ihan oikeasti en tiennyt mitä tarkoitit, mutta nythän se sitten selvisi. Veikkaus oli tosin hiukan kallellaan suuntaan josta kerroit.
Mitä tarkoitat noilla täysin valheellisilla väitteillä, joista Venäjä-vastaisuus kumpuaa? Venäjän nykyjärjestelmähän täytti jo toissa vuonna fasismin kaikki määritelmät, ja yhä syvemmälle siellä vain mennään.
Minähän en ole kallellaan yhtään mihinkään suuntaan, toisin kun venäjävastaiset tai venäjämyönteiset, jotka pyrkivät vääntämään historian tukemaan omaa vihantunteidensa vääristämää käsitystään.
Sinä olet tehnyt omat pyrkimyksesi erittäin selväksi useissa viesteissäsi. Syy vain on epäselvä. Miksi yrität vääntää keskustelua järjettömäksi?
Esim. Aleksanteri II oli aikansa mittarilla sivistynyt ja humaani hallitsija verrattuna nykyiseen omatekoiseen tsaariin.
Saattaisi olla myös vaikka verrattaisiin ihan päikseen ilman aikojen viitekehyksiä.
Kulttuurikin kukoisti tsaarien aikaan jopa koko maailman kuvassa. Kaikki koulussa jotenkin viihtyneet tietävät nimeltä sen ajan venäläiset suursäveltäjät ja -kirjailijat.
Nyky-Venäjän kulttuurista ei tunneta kuin Pussy Riot, ja sekin on kielletty.
Aleksanteri II oli hyvä tsaari Suomelle, mutta verinen despootti puolalaisille. Suomi osasi nöyristelyn jalo taidon ja tuolloin siitä oli hyötyä.
Niin, lähikaupan hyllystä p*lluihinsa banaaneja työntelevät "pahat tytöt" ovatkin oikein hienoja taitelijoita, jotka varmasti tekevät Venäjästä paremman paikan elää.
Koetko itse suurenkin taiteellisen elämyksen ja koet vapautuvasi diktatuurista ostaessasi limaisen, naisen eritteille haisevan banaanin?
Kyllä Pussy Riot olisi vankilassa ihan jokaisessa länsimaassakin. Ehkä toisista syistä. Ei tuollaista ihmisten terveyden vaarantamista katsota missään. Eikä tuollaisella silkalla tyhmyydellä ole koskaan missään kaadettu yhtään diktatuuria, eikä tulla kaatamaan.
On täysin selvää, että kadunmies ja -nainen valitsevat aina diktaattorin p*llulle haisevien limaisten banaanien sijasta, niin epätaiteellista ja patriarkaalista kuin se onkin.
Mitä syytä meillä oli muuhun kuin kiitollisuuteen Aleksantereita kohtaan? He pitivä, minkä lupasivat, ja me pidimme minkä lupasimme.
Puola onkin mielenkiintoinen juttu. Aikansa vaurain suurvalta, josta tuli rikas kun se suorastaan houkutteli juutalaisia alueelleen. Ja mitä sitten tapahtui? Se menetti kaiken ja tuli naapuriensa jakamaksi ja sieltä kumpusi se kapinallisuus, joka sitten luhisti koko Venäjän ja nosti tilalle vielä hirveämmän hirmuvallan.
Tarina on kovin samanlainen kuin on Persian tai Babylonia tarina, tai Saksan tarina 1800-luvulta nykypäivään.
Ruotsissa juutalaisten oleskelu maassa oli kiellettyä ja ensimmäiset asettuivat Suomeenkin vasta Venäjän vallan aikana. Mitäs monikultturisti-Repet siihen tuumaavat?
Unohdit kokonaan kertoa nyky-Venäjän merkittävistä kulttuurin tekijöistä.
Pikku vinkkinä: banaani kuoritaan ennen syömistä ja jos pillun haju haittaa, se lähtee pesaisemalla. Hyllyssä lienee aina vaihtoehtona myös pillussa käymättömiä banaaneja. Muutenkaan on vaikea uskoa, että pari likkaa pystyisi saastuttamaan moniakaan banaaneja.
Diktaattorista eroon pääseminen taas voi olla kovasti hengelle ja terveydelle käypää hommaa. Ei riitä pesaisu, vaikka "turvallisuusjoukkojen" tekemät vammat toki pitääkin puhdistaa, jos se on mahdollista.
Ruotsissa oli semmoinenkin laki, että tattarin sai tavattaessa tappaa. Lienee kumottu 1734, mutta jostain luin että laista huolimatta tattareita (= mustalaisia) ei olisi tapettu lainkaan.
Mitä tarkoitat sillä että Venäjän kapinallisuus kumpusi Puolasta? Lenin oli venäläinen, Stalin gruusialainen ja Trotski ukrainalainen.
Myös se mitä tarkoitat "Saksan tarinalla" jäi arvoitukseksi.
Miten niin unohdin? En minä ole väittänyt sellaisia olevan.
Miksi yrität laittaa sanoja muiden suihin? Koko "keskustelusi" näyttää olevan vain pyrkimystä vääristää sitä, mitä olen sanonut ja se ei yllätä minua lainkaan.
Ihmettelen edelleen vain sitä, mihin pyrit tuolla typeryydelläsi? Et kai sentään oikeasti ole noin tyhmä mitä esität olevasi kun "keskustelet"?
Ruotsin laki tietääkseni kielsi juutalaisia asettumasta Ruotsin alueelle, ja niinpä heitä asettui Suomeenkin vasta 1800-luvulla osana Venäjän hallintoa tai armeijaa.
Mitä merkitystä on yksittäisillä nimillä, vai väitätkö, että ilman Donald Trumpia MAGA-liikettä ei olisi? Trump on kaikin tavoin taustaltaan aika huonosti koko liikkeeseen sopiva, mutta persoonaltaan juuri sopiva johtohahmoksi, joka siinä asemassa myös ottaa ne luodit, joita liikettä vastaan mahdollisesti ammutaan. Täsmälleen sama pätee myös mainitsemiisi henkilöihin. Heistä Lenin oli jossain määrin merkittävä teoreetikko liikkeessään, mutta hänhän ei sitä luonut, ja vallankumouksellinenkin hänestä näyttää tulleen vasta kun hänen veljensä teloitettiin osallistumisesta keisarin murhayritykseen.
Saksan tarina on juuri se, minkä voit lukea ihan mistä tahansa historian kirjasta, aivan uusimmat vaiheet, kuten vielä äskettäin täysin ehdoton tuki Israelin toimille Gazassa, voit tietenkin lukea uutisista. Jostain syystä kaava on aika sama kuin oli muinaisen Persialla, joka mahdollisti toisen temppelin rakentamisen.
Puolan tarina toistaa myös jo Vanhassa Testamentissa kuvattua kaavaa yllättävän paljon.
Aika vaikea on vääristää Anonyymin sanomisia, kun koskaan ei voi tietää kuka liittyy mihinkin viestiin. Tyylistä pitää yrittää päätellä, onko tämä nyt se edellinen vai joku ihan muu. Ja sitten siellä toisessa päässä kiukutellaan, kun täällä ei osata kunnioittaa...
Eiköhän se ala jo riittää!
Se kaikki hyvä venäjältä
Laitetaan kunnolla rajat venäjälle kiinni
Ja pidetään ne sitten kans kiinni
Eiköstä niin?
Nytkö ei tarvitsekaan ottaa oppia Virosta, joka pitää rajansa auki?
Kaikki mitä venäjältä tulee on paskaa paitsi kusi. Vanha Suomalainen sananlasku.
Sleeppareiden "huumoria", ei sen vanhempi. vaikka papparoisia jo ovatkin.
Eipä saastunut maa (Suomi) voi levittää muuta kuin saastaa.
Lenin "lahjoitti" Suomelle itsenäisyyden, koska vallankumous. Asejunat lähetettiin matkaa Suomen Punaisille. Suomen liittyminen takaisin Neuvosto-venäjään oli tilauksessa ja itsestään selvyys VILenin porukalle Suomen onnistuneen vallankumouksen jälkeen.
Sitä me emme tiedä, olisivatko punaiset liittäneet Suomen Neuvostoliittoon tai Neuvosto-Venäjään, jos olisivat voittaneet. Ukrainassa ja monissa muissa Venäjän osissa, jotka liitettiin Neuvosto-Venäjään, punaiset saavuttivat voittonsa kutsumalla Puna-armeijan avukseen ja aivan kuten seuraavankin maailmansodan aikana, vain alueet, joiden kamaralla Puna-armeijan saappaat jo olivat, liitettiin Neuvostovaltioon.
On hyvin mahdollista, että Talvisota olisi käyty kuitenkin, mutta sen tulos olisi ollut toinen, koska punainen Suomi ei olisi saanut sotilaallista apua ulkomailta ollenkaan sillä tavalla kuin Valkoinen Suomi sai. Ja punainen Suomi tuskin olisi valmistautunut taistelemaan idästä tulevaa hyökkäystä vastaan.
Kyllä se noin on. Suomi eli Venäjäs. Nyt kun Venäjän tirismi hiipu, ja ex hallitus lähti eu pakotteisiin Suomi taantuu, ja talous heikkenee.
Venäjän kauppa oli Suomelle tärkeintä, suurin kauppakumppanimme. Surullinen totuus...
Nimenomaan juuri euron takia Venäjän tuonnin merkitys on ollut Suomelle paljon suurempi kuin prosentit kertovat.
Kekkosen aikana merkitys oli vajn halvassa öljyssä, koska meillä oli oma valuutta, jolla pystyimme pitämään yllä sekä kilpailukykyämme että riittävää hyvinvointia.
Parempi, että Suomessa ei enää puhua Venäjästä mitään. Suomi on joutunut niin ongelmalliseen tilanteeseen, että olisi parempi, että Venäjästä ei puhuttaisi sanaakaan. Sen tietää mihin se menee. Antaa Venäjän kehittyä kaikessa rauhassa. Suomi voi elää omassa luulomaailmassaan.
Totta. Kun katsoo miten media luo suomalaisiin hysteeristä venäjän inhoa en antaisi takaa siitä etteikö Venäjä jo esittäisi virallista vaatimustaan vanhojen rajojen palauttamisesta ja miehittäisi Suomen kaakosta alkaen. Käytännössähän siitä on jo tehty alkusoitto. Suomalaiset itse ovat mokanneet ja tuhonneet Itärajan ja sen läheisyydessä toimivan suomalaisten elinkeino elämän.
Puhutaan todellakin summista mitä Suomen raja pelleily on saanut Itärajan yritystoiminnalle aikaan
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovayrynen/itarajan-avautuminen-toisi-nopeaa-apua-suomen-talouteen-ja-tyollisyyteen/
Eihän Venäjä kehity, vaan taantuu kovaa vauhtia.
Olet niin lapsellinen, että uskot varmaan myös noin 6000-vuotiaaseen Maahan. 😏
No eihän sieltä tosiaan mitään hyvää ole tullut, ainakaan sataan vuoteen.
Pussy Riot toki poikkeus.
No on tullut ja tulee edelleen, joka päivä.
Punkkarin "kapinallisuuteen" kuuluu tietenkin yrittää ärsyttää ihmisiä omalla typeryydellään, ja siksi kai sinun pitää yrittä hokea Pussy Riotia, tällä kertaa ilman nimimerkkiäsi.
No en helvetissä ole rekisteröitynyt suomi24!
Nehän urkkii ja jatkuvasti yrittää selvittää missä olen, massiivisella evästekyselyllä.
Ei propaganda ja valheet ole kivaa, mukavaa taikka hyvää, ei uhkailut ei sabotoinnit, häirinnät
Venäläinen taide ja kulttuuri ovat hienoa. Venäläiset naiset ovat kauniita. Venäjällä on maailma parhaimmat urheilijat. Venäläiset yleensäkin luokitellaan älykkäiksi ihmisiksi.
"Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17429306/suomi-teki-typeryyttaan-venajasta-nyt-konkreettisesti-vihollisen-jota-se-ei-aiemmin-ollut-
Joo venäläiset on tosi kauniita 😄
https://telegrafi.com/wp-content/uploads/2017/08/1-434-780x439.jpg
Juu toi talvisodankin! Venäjä on ihgu!!
Mitä pärkkelen vässyköitä nyky ajan Suomen nuoriso nykyään on?
https://yle.fi/a/74-20070283