Päivi Räsänen ja raskaudet

Anonyymi-ap

Kerroin täällä että sukulaistyttöni sai insestivauvan kun oli vain 13v. Hän ei lapsena ymmärtänyt koko asiaa aluksi. Ihmettelin Räsäselle hänen kantaansa että myös pikkutyttöäitien pitää synnyttää vahinkovauvat. Koska Jumala on tämän raskauden aloittanut tai sallinut Räsänen lämpimästi suosittelee synnyttämistä jolloinnjoku lapseton perhe saa vauvelin.

.iksei tästä voi keskustella? Onko asia liian kivulias. Räsänennon kantansa avoimesti lehdissä kertonut joten kai siitä voi keskustella vastapuolikin.

59

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päivi Räsäsen syy ei ole tuokaan raskaus. Eikä hänen syy ole myöskään sen lopettaminen.

      Enemmän on kysymys nykyajan vastuuttomissa arvoissa, joiden mukaan jokainen saa harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa, jopa väkisin. Ja vahingon sattuessa nainen on aina syyllinen raskauteensa, kun mies päätti saada seksiä. Ennen vanhaan, silloin "hyvään aikaan" vasta avioliitto mahdollisti luvan myös seksiin, mutta ei ennen. Tietysti oli poikkeuksiakin, kun äijät otti väkisin silloinkin.

      Abortti on aina väkivaltaista, turhaa ja tarkoituksellista ihmisyksilön elämän lopettamista aikana, jolloin vastuullinen ihminen voisi pienellä vaivalla ehkäistä. Lisäksi on paljon pareja, joille ei onnistu lapsen saanti, joten kysyntää olisi suuremmallekin vauvajoukolle.

      Asia on tosiaan hyvinkin kipeä, koska suuri osa ihmisistä toimii vastuuttomasti ja on valmis aborttiin, jos sattuu vahinko ja kuitenkin vauvalle olisi ottajia.

      • Anonyymi

        Räsänen saa puheillaan paljon aikaan. Esim hän vaatii meidän miesten ympäri leikkausta aina luvalliseksi islamistien ja juutalaisten mukaan.

      • Höpö höpö höö. Vai että "vanhoina hyvinä aikoina". On tilastollinen fakta että Suomessa joka neljäs morsian on ollut raskaana alttarilla. Oli aika tai vallitseva "moraalikäsitys" sitten mikä tahansa. Seksiä on harrastettu aina ja tullaan myös aina harrastamaan. Ja vieläpä ihan yhteisymmärryksessä. Amen.

      • Anonyymi

        Mikäli herätysliikkeesi saa tahtonsa läpi ja raskaudenkeskeytykset kielletään, tulee jokaiselle murrosikään tulevalle nuorelle tytölle antaa valtion varoin mahdollisuus luotettavalla tavalla tehtyyn sterilisaatioon jolla kyetään varmistamaan ettei naisen tahdon vastaisia raskauksia enää tule.
        Ja pojillehan luotettava sterilisaatio on helpompi toteuttaa, joten molemmille tuo mahdollisuus tulee antaa.
        Saadaan oppumaan se toisten ihmisten raskauksista kitiseminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räsänen saa puheillaan paljon aikaan. Esim hän vaatii meidän miesten ympäri leikkausta aina luvalliseksi islamistien ja juutalaisten mukaan.

        Ympärileikkaus on pieni hygieniaa auttava operaatio, kun se tehdään kahdeksanpäiväiselle vauvalle, Raamatun mukaan. Juuri silloin elimistössä on eniten K-vitamiinia, joka auttaa veren hyytymisessä.

        Ympärileikkaukseen ei voi millään tavalla verrata tyttöjen sukuelinten poistamista, joka on raakalaismainen ihmiskehon tahallinen pilaaminen. Ajatelkaa, miten leikelty ja lähes umpeen ommeltu alapää aiheuttaa kipua yhdynnässä ja varsinkin lapsikatraan synnytyksissä!

        Vielä vähemmän ympärileikkauksen pientä ihonpoistotoimenpidettä voi verrata aborttiin, joka on syntymättömän lapsen murhaamista palastelemalla äitinsä kohtuun, jonka tulisi olla turvallisin paikka maailmassa. Niin on pahuus vallannut tämän maailman, että suurin osa väkivaltaisista kuolemista tapahtuu kotona ja kaikkein suurin väkivaltaisen kuoleman riski on oman äidin kohdussa.

        Ei ole lapsen vika, jos äiti raiskattiin. Miksi pahentaa rikosta tappamalla raiskauksen uhrin lapsi?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Höpö höpö höö. Vai että "vanhoina hyvinä aikoina". On tilastollinen fakta että Suomessa joka neljäs morsian on ollut raskaana alttarilla. Oli aika tai vallitseva "moraalikäsitys" sitten mikä tahansa. Seksiä on harrastettu aina ja tullaan myös aina harrastamaan. Ja vieläpä ihan yhteisymmärryksessä. Amen.

        60 luvulla ainakin kaikki minun tuttavani menivät ns ” pakkonaimisiin 16 17 vuotiaita .
        Niin että sellaisia ne oli ne vanhat hyvät ajat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympärileikkaus on pieni hygieniaa auttava operaatio, kun se tehdään kahdeksanpäiväiselle vauvalle, Raamatun mukaan. Juuri silloin elimistössä on eniten K-vitamiinia, joka auttaa veren hyytymisessä.

        Ympärileikkaukseen ei voi millään tavalla verrata tyttöjen sukuelinten poistamista, joka on raakalaismainen ihmiskehon tahallinen pilaaminen. Ajatelkaa, miten leikelty ja lähes umpeen ommeltu alapää aiheuttaa kipua yhdynnässä ja varsinkin lapsikatraan synnytyksissä!

        Vielä vähemmän ympärileikkauksen pientä ihonpoistotoimenpidettä voi verrata aborttiin, joka on syntymättömän lapsen murhaamista palastelemalla äitinsä kohtuun, jonka tulisi olla turvallisin paikka maailmassa. Niin on pahuus vallannut tämän maailman, että suurin osa väkivaltaisista kuolemista tapahtuu kotona ja kaikkein suurin väkivaltaisen kuoleman riski on oman äidin kohdussa.

        Ei ole lapsen vika, jos äiti raiskattiin. Miksi pahentaa rikosta tappamalla raiskauksen uhrin lapsi?

        "Ympärileikkaus on pieni hygieniaa auttava operaatio, kun se tehdään kahdeksanpäiväiselle vauvalle, Raamatun mukaan. Juuri silloin elimistössä on eniten K-vitamiinia, joka auttaa veren hyytymisessä."

        Mielestäni kaikki ympärileikkausta vaativat tulee ympärileikata, elleivät jo ole. Se selittäisi innostuksen pikkupoikien pippeleihin.

    • Anonyymi

      Mitenkä tämä aihe liittyy luterilaisuuteen?

      Aborttipalsta on erikseen.
      k_v

    • Anonyymi

      Jatkan. Minusta se pitää kieltää

    • Anonyymi

      Räsänen liittyy luterilaisiin ja kaikkeen genitaaliasioohin joten aborttiin myös.

      • Anonyymi

        Vain 2pros vastustaa aborttia. Noin 72 pros kannattaa ja loput tietyin reunaehdoin.

      • Anonyymi

        Abortissa on kyse toisen ainutlaatuisen ihmisyksilön elämästä ja sen arvosta, ei mistään g-taaleista, joista itse mielelläsi jauhat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa on kyse toisen ainutlaatuisen ihmisyksilön elämästä ja sen arvosta, ei mistään g-taaleista, joista itse mielelläsi jauhat.

        Kuvitellaanpa, että viedään kaksi naista saman tuomarin eteen; toinen on tappanut syntymättömän lapsensa, toinen on antanut lääkärin tehdä likaisen työn. Miten heidät tuomittaisiin? Abortin lääkärillä teettänyt ei saa mitään seuraamuksia. Lapsensa itse murhannut saa rangaistuksen taposta tai murhasta. Eli toisaalta myönnetään, että se on murha, mutta toisaalta ollaan uskovinaan, että ihmisen ihmisarvo alkaa vasta siitä, kun se ponnistaa synnytyskanavasta ulos. Kun lähtee valehtelemaan, aina jossain vaiheessa kompastuu valheisiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Abortissa on kyse toisen ainutlaatuisen ihmisyksilön elämästä ja sen arvosta, ei mistään g-taaleista, joista itse mielelläsi jauhat.

        Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Siitä saa paremmat eväät elämälle.
        Abortit vähenevät kun seksuaalisuus käsitetään normaaliski ihmisen aikuusuuteen kuuluvaksi. Ja annetaan ehkäisyvalistusta, mikäli seksuaalisuhteessa ei ole tarkoitus saattaa uutta ihmistä alulle.

        Tiedän myös raiskattuja, jotka ovat pitäneet lapsen,kantaneet itse sisällään häpeää ja syylisyyttä raiskauksestaan. Oma vika, olin liian viettelevä, mulla oli tansseissa korkokengätkin.

        Ihmisen elämän arvo ei riipu siitä kuinka toivottu sattuu olemaan biologiselle äidilleen.
        Muille ihmisille hän voi olla toivottu ja Jumala ei toivo ihmisten määrittelevän omien mittareidensa mukaan toisten elämän arvoa. Jokainen ihminen on arvokas jo siksi, että on Jumalan luoma ihminen. Jotkut äidit eivät ole toivoneet lasta, mutta raskaaksi tultuaan päättivät kuitenkin jatkaa raskauttaan ja synnyttää lapsensa ja lapsesta on tullut toivottu, vaikka hän ei alunperin sitä äidilleen ollut.

    • Anonyymi

      Kuitenkin tämä Räsäsen kanta on kovasti esillä.

      • Anonyymi

        on joo

    • Anonyymi

      Räsänen on malli suomen naisille. Opiskelen ja synnytä ja toimi

      • Anonyymi

        Räsänen ei ole mikään malli kenellekkään .mikä malli on sellainen joka ei näekaikkia ihmisiä tasa-arvoisina. Esim Sateenkaari ihmiset , heitäkin on vastaan ja heidän vihkimisiään
        Siis malli ihminen ei tee sillä tavalla vaan elää aikaa mitä muutkin elävät

      • Anonyymi

        "Räsänen on malli suomen naisille. Opiskelen ja synnytä ja toimi"

        Räsänen on julkisynnissä elävä portto, joka muka opettaa miehiä, käyttää sekoitteista tehtyjä vaatteita, kuten riettaita nailon-sukkia ja syö sikaa. Räsänen menee varmasti helvettiin.

      • Anonyymi

        Räsänen on typerys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räsänen on typerys

        Et pysty tuon tasokkaampaan kommentointiin. Räsänen pystyy

    • Anonyymi

      Raiskausraskauksia syntyy vain marginaalisen pieni määrä ja suurin osa, jotka eivät hyväksy vapaata aborttia hyväksyy raiskauksen seurauksena tehdyt abortit. Miksi aina nostetaan abortin hyväsymisen syyksi raiskaukset, vaikka abortteja ylivoimaisesti enemmän tehdään sosiaalisin perustein.
      Itse en patistaisi alaikäistä kantamaan raskautta. Se on kuitenkin lapselle. jonka kehitys ei ole vielä valmis ottamaan vastaan syntyvää lasta liian vaativa tehtävä. Vaikka en vapaata aborttia hyväksykään lapsiraskauksissa olisin sen valmis hyväksymään. Kyllä näissä sosiaalisin perustein tehdyissä aborteissa varmaan olisi tilausta näille adoptioraskauksille.

      • Silloin kun abortti oli laiton niin niitä tehtin siitä huolimatta noin 20.000-30.000 vuodessa. Nykyään abortteja tehdään noin 8000 kpl per vuosi.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Silloin kun abortti oli laiton niin niitä tehtin siitä huolimatta noin 20.000-30.000 vuodessa. Nykyään abortteja tehdään noin 8000 kpl per vuosi.

        Kahdeksantuhatta lapsen murhaa joka vuosi eikä kukaan saa rangaistusta. Pahuus on tosiaan huipussaan. Viattomat lapset ovat kyllä taivaassa, mutta murha on silti murha. Tehkää parannus ja ottakaa vastaan syntienne sovitus, jonka Jeesus meille kaikille valmisti verellään. Ei meistä kukaan 'hyvyydellämme' pelastu, vaan teoistamme huolimatta.

    • Anonyymi

      Joissakin tapauksissa abortti olisi hyvä vaihtoehto, mm. ap:n kertomus liian nuoresta sekä väkivallan kohteeksi joutuneesta tytöstä.
      Se on jännä että ei jousteta missään, vaikka pahuus näkyy näissä teoissa mm.raiskaus.

      • Todellakin ja on täysin sairas ajatus kuinka insestin uhria ikään kuin rangaistaisiin sillä, että joutuu tuollaisen raskauden ja synnytyksen käymään läpi. Eikä tuolla lapsellakin välttämättä tilanne olisi kovin häävi kun saisi aikanaan tietää, että on tuota kautta päätynyt adoptioon.

      • Anonyymi

        Ensinnäkin , miksi jollain toisella ihmisellä olisi oikeus määrätä toista ihmistä pakottamaan häntä synnyttämään. Silloin kun uhri on vielä lapsi .
        Räsänen saa vaan lopettaa tuollaiset neuvot ja katsoa sen nuoren tytön parasta , eikä kehoittaa omien mielipiteittensä johdosta määräilemään mikä on oikein ja ja mikä väärin uhrille.

    • Anonyymi

      Kiitos kommenteista

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Eli väitetysti sukulaistyttö insestin uhri, eikö silloin sen insestintekijäkin ole sukulaisesi, häntähän teidän pitäisi syyttää, mutta ei Räsänen se oikea....

      • Anonyymi

        Ihan hullua touhua tytön hartioille kaikki asiat . Se mies sitten joka on syypää kaikkeen . Linnaan sellainen laitetaan lasten raiskauksesta

      • Anonyymi

        Räsäsen kannustava suhde raiskausraskauteen ajaa siihen että.sinäkin mies voit Räsäsen luvalla hypätä puskista koska vain naisten kimppuun raiskaamaan. Naisen keho pn näin miehen vallassa. Räsäsen pitäisi suojell 13v tyttöä.

    • ”Koska Jumala on tämän raskauden aloittanut tai sallinut Räsänen lämpimästi suosittelee synnyttämistä jolloinnjoku lapseton perhe saa vauvelin.”

      Vau! Vai on lasten seksuaalisesti hyväksikäyttäjät sekä väkisinmakaajat nykyään jumalia!

      Pakko raskaus ja synnyttäminen eivät niin hepposia juttuja ole, että siitä henkisesti selviäisi ilman traumoja.
      Mitä sitten merkitsee se, että siitä saa elämänmittaisen muistutuksen, mitä pahaa on tapahtunut. Samoin lapsi kun saa kuulla, miksi on tähän maailmaan tullut. Räsänen ei anna mitään myötätuntoa näille.
      ”Anonyymi” 2025-07-23 20:17:05 kirjoittaa: ”…väkivaltaista, turhaa ja tarkoituksellista ihmisyksilön elämän lopettamista aikana, jolloin vastuullinen ihminen voisi pienellä vaivalla ehkäistä.”

      Se kuvitelma, että tyttö tai nainen voisi käyttää aina hyvää ehkäisyä, on oikeastaan mahdoton vaatimus. Kaikille ei hormonilääkkeet sovi, joskus liian nuori ikä estää kierukoiden käytön. Monet sairaudet (kuten vaikka vatsatauti) heikentää ehkäisyn tehoa.
      Pitäisikö siis jokaiselle tyttölapselle aloittaa ehkäisy siinä 12-13 vuotiaana? Tai pitäisikö se olla pakollinen kaikille naisille?

      Näin taas naisia vastuutetaan mutta miehet pääsevät pälkähästä helpolla.

      ”Lisäksi on paljon pareja, joille ei onnistu lapsen saanti, joten kysyntää olisi suuremmallekin vauvajoukolle.”

      Jos kuvittelee tosiaan raskauden ja synnyttämisen olevan vähän kuin neuloisi villasukkia, niin kai silloin tuollainen tehtailu jotenkin mahtuu siihen ihmiskuvaan.

      • Anonyymi

        Se siitä kysynnästä .
        Et ilmeisesti tajua mitä sekin aiheuttaa
        Jos minä olisin ollut tälläisessä tilanteessa niin olisin joka päivä ajatellut Miten minun synnyttämällä lapsella on . Ei sellaistakaan kestä .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, harva nainen kykenee täysin hylkäämään lapsensa.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Totta, harva nainen kykenee täysin hylkäämään lapsensa.

        ArtoTTT

        Parempi siis tappaa pois vai?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Totta, harva nainen kykenee täysin hylkäämään lapsensa.

        Koko maanpäällisen elämän riistäminen tulossa olevalta lapseltaan se vasta hylkäämistä on. Ei ollenkaan välitä nähdä millainen lapsensa olisi ollut. Eikö se sitten häiritse?
        Sukulaistani häiritsi kovasti jo keskenmenon kautta menetetty lapsensa. Vielä jos on itse varsinaisesti syyllinen lapsensa elämän riistämiseen, eli valitsee abortin, luulisi tuntuvan vielä pahemmalta edes jossain vaiheessa jälkikäteen.

        Ei se ole hylkäämistä, kun alkion poistaa. Moni lapsi on säästynyt kärsimyksiltä, kun heitä ei ole pakkosynnytetty ja sitten hylätty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        Parempi siis tappaa pois vai?

        Alkion voi abortoida alkuvaiheessa.
        Parempi se kuin syntyminen huonoihin oloihin.
        Jos taas mies kantaa vastuunsa ja lupaa huolehtia lapsestaan, mutta äiti vielä ammattia vailla oleva nuori tyttö, voivat sopia lapsen synnyttämisestä ja antamisesta isän huollettavaksi?

        Nuorelle, lähes lapselle raskaus on tosin melkoinen rääkki.
        Ehkä tosiaan isovanhemmat voisivat toimia huoltajina eli tytön vanhemmat.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Nuorelle, lähes lapselle raskaus on tosin melkoinen rääkki.
        Ehkä tosiaan isovanhemmat voisivat toimia huoltajina eli tytön vanhemmat.

        Nuorena ne lapset on tehtävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuorena ne lapset on tehtävä.

        Ei sentään 13 vuotiaana!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Ei sentään 13 vuotiaana!

        Ei Länsimaisissa, mutta profeetta Muhammed pani "avioliiton täytäntöön" 9-vuotiaan Aishan kanssa.
        Miksihän sitä ei uskalleta protestoida?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Länsimaisissa, mutta profeetta Muhammed pani "avioliiton täytäntöön" 9-vuotiaan Aishan kanssa.
        Miksihän sitä ei uskalleta protestoida?

        :D Marian väitettiin olleen 15 v kun tuli raskaaksi.

        Nämä kun ovat niitä juttuja, mitkä ehkä ovat tapahtuneet 2000 vuotta sitten, niin ei kai niitä vastaan protestoida.

        Nyt monet järjestöt tekevät työtä, ettei tyttöjen tarvitse alistua näihin lapsiavioliittoihin tai pakkosynnyttää lapsia liian varhain.

        Et siis usko, että Jeesus on Jumalan poika?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        :D Marian väitettiin olleen 15 v kun tuli raskaaksi.

        Nämä kun ovat niitä juttuja, mitkä ehkä ovat tapahtuneet 2000 vuotta sitten, niin ei kai niitä vastaan protestoida.

        Nyt monet järjestöt tekevät työtä, ettei tyttöjen tarvitse alistua näihin lapsiavioliittoihin tai pakkosynnyttää lapsia liian varhain.

        Tuollaisellako "väistöliikkeellä" mummonmuori puolustaa pedofiliaa? Nyt herää epäilys mummonmuorin omasta sukupuolesta. Tuo oli kyllä typerin muslimien puolustus pitkään aikaan. Mutta mummonmuorilta voi näköjään odottaa mitä vaan.

        15-vuoden ikä oli YLEINEN ikä tytöillä mennä naimisiin tuohon aikaan, mutta ONHAN ERO yhdeksänvuotiaalla LAPSELLA ja viisitoistavuotiaalla!!!!naisella.

        Suojaikäraja on tuon 15 useissa länsimaissa.
        Toisissa korkeampi.
        Sitä tulisi nostaa täälläkin 17 asti tai sitten laittaa ikäraja niille ketkä saavat olla 16-17-vuotiaiden kanssa, sillä on eri asia jos sen ikäinen on vähän yli 20-vuotiaan nuoren kanssa, joka voi olla hyvin seurustelukumppanikin, kuin keski-ikäisen kanssa.

    • >>Kerroin täällä että sukulaistyttöni sai insestivauvan kun oli vain 13v. >>

      Sinäkö olet lapsen isä?

      • Anonyymi

        Voi Pasi, kai tiedät että vain 'huonoille'naisille ja tytöille tehdään abortteja. Jotkut ovat 'antaneet' ihan omasta halustaan.

        Ei miehillä ole mitään osuutta mihinkään naisten kuukautis- ja raskaussotkuhin. Miehen kuuluu aina yrittää 'kaataa' ja 'panna'. Ja leuhkia kavereilleen. Ja kertoa, kuinka monelta on 'saanut'.

        Jos ei saa, sitten raiskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei saa, sitten raiskaa.

        sitäkin noita tekee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sitäkin noita tekee

        Sairaita ovat juttusi.
        Puhuttelisit vain itseäsi noitana. Olisit silloin enemmän hyvän puolella,
        kuin puhumassa Saatanan talutusnuorassa lähimmäisistäsi mitä sattuun.

    • Anonyymi

      Miehet vastuuseen panemisistaan. Kuka nyt haluaiskaan panna paljaalla?

      • Anonyymi

        Panemiset kuuluu sitoutuneeseen avioliittoon kaikki muu on kevytkenkäisyyttä jopa hruutta.

        Kristillisinä hartaina luterilaisina toki sen tiesittekin.

        Uskovainen hallitsee lihanpalansa, lihanpala hallitsee jumalatonta, tämähän on selvää kaikille ripitetyille.

    • Anonyymi

      Jumalattomilla ihmisillä on jumalattomat tavat !

      Tiesittehän tämän faktan tokikin ilman sanomistakin.

      Uskovaiset raamatullisesti uudedtizyntyneet eivät aiheuta aborttiongelmia eivätkä hyppää puskasta kenenkään kimppuun, tiesitte toki senkin.

      • Näyttää ne uskovat miehetkin joskus sortuvan tuohon syntiin.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Näyttää ne uskovat miehetkin joskus sortuvan tuohon syntiin.

        Milloin uskovat miehet ovat aiheuttaneet turvattomuutta naisille (tai miehille) kaupungilla hyökkäämällä heidän kimppuun?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Milloin uskovat miehet ovat aiheuttaneet turvattomuutta naisille (tai miehille) kaupungilla hyökkäämällä heidän kimppuun?

        :D Eiköhän he tee sitä yleensä salaa ja neljän seinän sisällä?

    • ”Anonyymi” 2025-08-05 09:20:23 alkoi hupaisaksi.
      ”Tuollaisellako "väistöliikkeellä" mummonmuori puolustaa pedofiliaa?”

      Kun siis mainitsin että saattoi se Mariakin olla alaikäinen synnyttäessään, hän kiukustui kun en maininnut Muhamedin alaikäistä morsianta.

      ”15-vuoden ikä oli YLEINEN ikä tytöillä mennä naimisiin tuohon aikaan, mutta ONHAN ERO yhdeksänvuotiaalla LAPSELLA ja viisitoistavuotiaalla!!!!naisella.”

      Tiesitkö että jopa kaksi miljoona tyttöä saa lapsen joka vuosi ennen kuin he täyttävät 15?
      Nämä tytöt elävät suuressa köyhyydessä ja jäävät ilman koulutusta sekä toimeentuloa.

      Kun tämä ketju käsittelee tilannetta, missä suomessa asuva alle 15 v tytön pitäisi synnyttää lapsi, vaikka olisi hyväksikäytetty tai raiskattu, ollaan asian äärellä.

      Abortti puolustaa paikkaansa tilanteissa, missä tytön tai naisen elämä on vakavasti uhattuna tulevaisuudessa.

      En pidä moraalisesti oikeana sitä, että alaikäiset tytöt pakotetaan synnyttämään terveytensä ja jopa henkensä uhalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      2980
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1616
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1454
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1286
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      80
      1196
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      961
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      122
      925
    Aihe