Kukaan ei koskaan suostu kertomaan, mitä sovittaa-sana tarkoittaa jakeessa 2 Kor. 5:19 (saatikka mitä se tarkoittaa jakeessa 20).
Uuden testamentin yksi tärkeimmistä sanoista on näiden suurten teologien mukaan parasta jättää määrittelemättä - ei ole soveliasta pohtia, mitä se tarkoittaa.
Ja jos sovituksesta meinaa ylipäätään puhua, tulee aina siteerata jaetta 20, ei koskaan jaetta 19. Jakeessa 19 tuo sana sairastaa vielä spitaalia mutta paranee jakeeseen 20 siirryttäessä, mutta edes jakeen 20 yhteydessä sitä ei sovi määritellä, koska se on ilmeisesti vielä jossain määrin saastainen.
Monet uskovat ovat myös allergisia sen pohtimiselle, että jos ja kun kerran Jumala sovitti jo maailman Kristuksessa, eikä kukaan hyötynyt siitä millään tavalla, kuka takaa sen, että Jumala sovittaa yhtään ketään, vaikka joku ”antaisikin sovittaa” itsensä Jumalan kanssa? Jos Hän ei osannut tehdä sitä kunnolla olemalla Kristuksessa (jae 19), osaako Hän muka tehdä sen paremmin, kun sinä tai minä "annamme Hänen sovittaa itsemme Hänen kanssaan"? Hänkö siis epäonnistui maailman sovittamisessa ollessaan Kristuksessa, mutta onnistuu meidän sovittamisessamme, kun me annamme Hänen tehdä sen. Olemmeko me niin ylivertaisia Kristukseen verrattuna? Olemmeko me niin paljon Kristusta parempia?
Uudessa testamentissa korostetaan sitä, että Jeesus antoi itsensä vapaaehtoiseksi lunnasuhriksi maailman edestä.
Kuinka Jeesuksen vapaaehtoisuus voi olla vaikutukseltaan niin mitätön meidän vapaaehtoisuuteemme verrattuna? Miksi meidän vapaaehtoisuutemme saa sovituksen aikaan, kun Jeesuksen vapaaehtoisuus ei siihen pystynyt?
Miksi ihmeessä Paavali meni ylipäätään kirjoittamaan jakeen 2 Kor. 5:19, jos kerran ristillä ei tapahtunut mitään? Ketäänhän ei tosiasiassa sovitettu ristillä, jos kerran sovitetuksi tullakseen on annettava sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Miksi Paavali sitten kirjoittaa, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa? Kuinka niin sovitti? Mitä ihmettä Paavali sillä tarkoittaa, jos sovitusta ei tapahtunutkaan?
Koineekreikassa jakeen 19 ’sovittaa’ on sama verbi kuin jakeessa 20, eri muodossa vain. Mutta kyse on yhdestä ja samasta teonsanasta. Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla tuo teonsana voi yhdessä jakeessa viitata toteutumatta jäävään tekoon ja heti seuraavassa jakeessa tekoon, joka toteutuu. Tämä on kuin käyttäisi sanaa ”täysi” viittaamaan ensiksi johonkin tyhjään ja sitten heti perään täyteen.
Uuden testamentin yksi tärkeimmistä sanoista on näiden suurten teologien mukaan parasta jättää määrittelemättä - ei ole soveliasta pohtia, mitä se tarkoittaa.
Ja jos sovituksesta meinaa ylipäätään puhua, tulee aina siteerata jaetta 20, ei koskaan jaetta 19. Jakeessa 19 tuo sana sairastaa vielä spitaalia mutta paranee jakeeseen 20 siirryttäessä, mutta edes jakeen 20 yhteydessä sitä ei sovi määritellä, koska se on ilmeisesti vielä jossain määrin saastainen.
Monet uskovat ovat myös allergisia sen pohtimiselle, että jos ja kun kerran Jumala sovitti jo maailman Kristuksessa, eikä kukaan hyötynyt siitä millään tavalla, kuka takaa sen, että Jumala sovittaa yhtään ketään, vaikka joku ”antaisikin sovittaa” itsensä Jumalan kanssa? Jos Hän ei osannut tehdä sitä kunnolla olemalla Kristuksessa (jae 19), osaako Hän muka tehdä sen paremmin, kun sinä tai minä "annamme Hänen sovittaa itsemme Hänen kanssaan"? Hänkö siis epäonnistui maailman sovittamisessa ollessaan Kristuksessa, mutta onnistuu meidän sovittamisessamme, kun me annamme Hänen tehdä sen. Olemmeko me niin ylivertaisia Kristukseen verrattuna? Olemmeko me niin paljon Kristusta parempia?
Uudessa testamentissa korostetaan sitä, että Jeesus antoi itsensä vapaaehtoiseksi lunnasuhriksi maailman edestä.
Kuinka Jeesuksen vapaaehtoisuus voi olla vaikutukseltaan niin mitätön meidän vapaaehtoisuuteemme verrattuna? Miksi meidän vapaaehtoisuutemme saa sovituksen aikaan, kun Jeesuksen vapaaehtoisuus ei siihen pystynyt?
Miksi ihmeessä Paavali meni ylipäätään kirjoittamaan jakeen 2 Kor. 5:19, jos kerran ristillä ei tapahtunut mitään? Ketäänhän ei tosiasiassa sovitettu ristillä, jos kerran sovitetuksi tullakseen on annettava sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Miksi Paavali sitten kirjoittaa, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa? Kuinka niin sovitti? Mitä ihmettä Paavali sillä tarkoittaa, jos sovitusta ei tapahtunutkaan?
Koineekreikassa jakeen 19 ’sovittaa’ on sama verbi kuin jakeessa 20, eri muodossa vain. Mutta kyse on yhdestä ja samasta teonsanasta. Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla tuo teonsana voi yhdessä jakeessa viitata toteutumatta jäävään tekoon ja heti seuraavassa jakeessa tekoon, joka toteutuu. Tämä on kuin käyttäisi sanaa ”täysi” viittaamaan ensiksi johonkin tyhjään ja sitten heti perään täyteen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.