Sara Seppäsen kolumni: Tavallisuus kunniaan
PolitiikkaKolumnit
27.07.2025 |11:42
Suomessa elää suuri joukko ihmisiä, jotka eivät tee itsestään numeroa. Enemmistö suomalaisista voidaan ehkä laskea tähän ryhmään. He heräävät aamulla, käyvät töissä, maksavat veronsa, kasvattavat lapsensa ja elävät elämäänsä hiljaisesti, mutta kunniallisesti. He eivät kaipaa parrasvaloja, eivätkä koe tarvetta korostaa itseään tai identiteettiään. He ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on – perheeseen, työhön, arkeen. Ja ennen kaikkea: he eivät valita pienestä.
Tavallinen suomalainen, tuo maailman onnellisimman kansan jäsen, käy marjassa, ehkä kutoo villasukkia, metsästää, kalastaa tai penkkiurheilee. Hän arvostaa metsän rauhaa, hiljaisuutta ja vuodenaikojen kiertoa. Hän rakastaa lähimmäisiään ja kunnioittaa naapuriaan, jopa niin paljon, ettei turhaan häiritse, ei edes kyselemällä kuulumisia. Hienotunteisuus on osa hänen luonnettaan.
Saunassa hän osaa nauttia täydessä hiljaisuudessa tai puhua rauhallisesti. Siellä ei tarvitse selittää itseään, riittää, että on. Ja jos hän sattuu omistamaan mökin, hän rakastaa sitä yli kaiken. Mökki ei ole vain rakennus, se on turvasatama, paikka jossa mieli lepää ja arki unohtuu.
Tavallinen suomalainen ei makoile Mannerheimintiellä eikä marssi nahka-asuissa kulkueessa. Hän ei kaipaa huomiota, vaan arvostaa rauhaa, työtä ja yhteisöllisyyttä. Hän ei ehkä tiedä, mitä tarkoittaa ”woke”, eikä ole kuullut uusimmista pronomineista. Eikä hänen tarvitsekaan.
Tavallinen suomalainen ei vaadi erityiskohtelua, mutta ansaitsisi enemmän arvostusta. Samaan aikaan moni yksinelävä ihminen jää vaille huomiota. He, jotka eivät huuda äänekkäimmin, jäävät helposti näkymättömiksi. Heille yhteiskunta tarjoaa harvoin mitään etuuksia, vaan enemmänkin velvollisuuksia veronmaksajana. Yhteiskunta tuntuu yhä useammin rakentuvan sen ympärille, kuka on poikkeava, äänekäs tai edustaa jotain uutta ilmiötä. Tavallisuus ei ole enää hyve, vaan jotain, mitä pitää selitellä.
On syntynyt tunne, että jos et ole jollain tavalla erilainen, et ole mitään. Että tavallinen elämä ei riitä. Mutta juuri tavallisuus on se, mikä pitää tämän maan kasassa. Se on hiljaista vastuunkantoa, arjen pieniä tekoja, jotka eivät päädy uutisiin mutta joilla on merkitystä.
On aika palauttaa tavallisuus kunniaan. Nostaa esiin ne, jotka eivät itseään nosta. Todelliset isänmaan vastuunkantajat ovat tämä hiljainen enemmistö.
SARA SEPPÄNEN
vastakohta moktar gubta kirjoituksille
Tavallinen suomalainen, tuo maailman onnellisimman kansan jäsen
23
277
Vastaukset
- Anonyymi
Koululaisten päähuivit kuumentavat tunteita
Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen (ps) vaatii puuttumaan koululaisten huivien käyttöön ennen kuin siitä tulee laajempi ongelma, mutta opetusministeri Anders Adlercreutz (r) pitää asiaa marginaalisena.
RKP-suomen islampuolue?- Anonyymi
Ei ole noussut esille
Aiemmin tällä viikolla valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vaati X-julkaisussaan musliminaisten kasvot peittävien burkan ja niqabin sekä nuorten tyttöjen huivien käytön kieltämistä tällä viikolla. Purra kauhisteli sitä, että jopa kouluissa lapset käyttävät burkaa.
HS:lle kommentoineen Adlercreutzin mukaan opettajat eivät ole nostaneet esille huolta koululaisten huivien käytöstä, eikä hän itse ole kohdannut kouluvierailuilla lapsia, joiden kasvot olisi peitetty huivilla. Hän pitää ilmiötä äärimmäisen marginaalisena.
Esimerkiksi Ranskassa ja Sveitsissä burkat on kielletty, mutta Adlercreutz ei pidä lainsäädäntöä oikeana väylänä huivien käyttöön puuttumiseen. Vaatetuksen rajoittaminen puuttuisi hänen mielestään liiaksi ihmisten vapauksiin. Huivin ja burkan käyttö ovat osa uskonnonharjoittamista, jota turvataan uskonnonvapaudella.
Sen sijaan koulut ja oppilaitokset voivat harkita mahdollisia rajoituksia, jos kyse on turvallisuuteen tai tunnistamiseen liittyvistä huolista. Joissakin ammattioppilaitoksissa on huiveja koskevia rajoituksia, jotka liittyvät nimenomaan hygieniaan tai työturvallisuuteen. - Anonyymi
Persu. Suomen paskapuolue,joka paniikissa touhuaa lillukanvarsissa. Ei suomen oikeissa ongelmissa. Turhaan niille maksetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu. Suomen paskapuolue,joka paniikissa touhuaa lillukanvarsissa. Ei suomen oikeissa ongelmissa. Turhaan niille maksetaan.
vangeilla saattaa olla hankaluutta ottaa vastaan ohjeita naispuoliselta vartijalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu. Suomen paskapuolue,joka paniikissa touhuaa lillukanvarsissa. Ei suomen oikeissa ongelmissa. Turhaan niille maksetaan.
no mene marssimaan moskovan puolesta sitten-onnistuu vasemmistoliiton riveissä
lue uutisia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no mene marssimaan moskovan puolesta sitten-onnistuu vasemmistoliiton riveissä
lue uutisiahttps://www.verkkouutiset.fi/a/kuka-vaikuttaa-suomeen-ja-kenen-laskuun/#3b5fe6bf
kokoomus hyvä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole noussut esille
Aiemmin tällä viikolla valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vaati X-julkaisussaan musliminaisten kasvot peittävien burkan ja niqabin sekä nuorten tyttöjen huivien käytön kieltämistä tällä viikolla. Purra kauhisteli sitä, että jopa kouluissa lapset käyttävät burkaa.
HS:lle kommentoineen Adlercreutzin mukaan opettajat eivät ole nostaneet esille huolta koululaisten huivien käytöstä, eikä hän itse ole kohdannut kouluvierailuilla lapsia, joiden kasvot olisi peitetty huivilla. Hän pitää ilmiötä äärimmäisen marginaalisena.
Esimerkiksi Ranskassa ja Sveitsissä burkat on kielletty, mutta Adlercreutz ei pidä lainsäädäntöä oikeana väylänä huivien käyttöön puuttumiseen. Vaatetuksen rajoittaminen puuttuisi hänen mielestään liiaksi ihmisten vapauksiin. Huivin ja burkan käyttö ovat osa uskonnonharjoittamista, jota turvataan uskonnonvapaudella.
Sen sijaan koulut ja oppilaitokset voivat harkita mahdollisia rajoituksia, jos kyse on turvallisuuteen tai tunnistamiseen liittyvistä huolista. Joissakin ammattioppilaitoksissa on huiveja koskevia rajoituksia, jotka liittyvät nimenomaan hygieniaan tai työturvallisuuteen.Olihan se Ruotsissakin joskus marginaalinen ilmiö, nämä nerot eivät osaa ajatella asioita nenäänsä pidemmälle, elitistit suvaitsevat aina kaukaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole noussut esille
Aiemmin tällä viikolla valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vaati X-julkaisussaan musliminaisten kasvot peittävien burkan ja niqabin sekä nuorten tyttöjen huivien käytön kieltämistä tällä viikolla. Purra kauhisteli sitä, että jopa kouluissa lapset käyttävät burkaa.
HS:lle kommentoineen Adlercreutzin mukaan opettajat eivät ole nostaneet esille huolta koululaisten huivien käytöstä, eikä hän itse ole kohdannut kouluvierailuilla lapsia, joiden kasvot olisi peitetty huivilla. Hän pitää ilmiötä äärimmäisen marginaalisena.
Esimerkiksi Ranskassa ja Sveitsissä burkat on kielletty, mutta Adlercreutz ei pidä lainsäädäntöä oikeana väylänä huivien käyttöön puuttumiseen. Vaatetuksen rajoittaminen puuttuisi hänen mielestään liiaksi ihmisten vapauksiin. Huivin ja burkan käyttö ovat osa uskonnonharjoittamista, jota turvataan uskonnonvapaudella.
Sen sijaan koulut ja oppilaitokset voivat harkita mahdollisia rajoituksia, jos kyse on turvallisuuteen tai tunnistamiseen liittyvistä huolista. Joissakin ammattioppilaitoksissa on huiveja koskevia rajoituksia, jotka liittyvät nimenomaan hygieniaan tai työturvallisuuteen.Bättre folk sentään myöntää kuitenkin sen, että tämä lasten pukeutuminen on ongelma, mutta sitä on niin vähän, ettei siitä tarvitse välittää...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persu. Suomen paskapuolue,joka paniikissa touhuaa lillukanvarsissa. Ei suomen oikeissa ongelmissa. Turhaan niille maksetaan.
Opettele kirjoittamaan, rybo.
- Anonyymi
https://www.suomenuutiset.fi/berliinissa-veitseen-tartuttavat-usein-ulkomaalaiset-kaupunki-julisti-polttopistealueet-veitsikieltoalueiksi/
maahanmuutohaitta kuriin suomessa? - Anonyymi
https://yle.fi/a/74-20174290
tonnin seteli- Anonyymi
Jatkuva ruudun tuijottaminen kiristää kasvojen lihakset samaan asentoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatkuva ruudun tuijottaminen kiristää kasvojen lihakset samaan asentoon.
kiitos moktar gubta-tehän vaihdatte kirjoittajia vähän väliä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiitos moktar gubta-tehän vaihdatte kirjoittajia vähän väliä...
Kovin murheellinen asia tämä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiitos moktar gubta-tehän vaihdatte kirjoittajia vähän väliä...
Tiimityö.
- Anonyymi
Ööoo
- Anonyymi
Paltamon Upi? Ö
- Anonyymi
Onhan Saksakin petrannut paljon sitten Iso-Aton päivistä. Seppo Rätykin kehui sitä ihan omin sanoin.
- Anonyymi
Hih
- Anonyymi
maksat yle veroa 🤔
- Anonyymi
Bantuorjat vaihtuu suomalaisiin...
Miks aina meitä täällä sorretaan??? - Anonyymi
eeer
- Anonyymi
juju
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 275364
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333593Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533502Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu263397Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232990Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322717Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint212409Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1202380MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142205- 412112