Tunnin juna, milloin lapio isketään isänmaahan?

Tunnin junan piti olla Orpon hallituksen kärkihanke, mutta hiljaista on ollut silläkin rintamalla. Tuntuu ettei Suomessa tapahdu nykyään mitään.
18152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

orpolle voidaan hankkia leikkijuna jonka paristot kestää tunnin.

Äänestä
  • -

    -Pitää muistaa, - Tunnin junahankkeen ensimmäin alulle panija oli Keskusta-puolue .

    -siksi kuulostaa omituiselta, kun Kepu arvostelee ja halveeraa, Omaa Hankettaan -?

    -

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    -

    -Pitää muistaa, - Tunnin junahankkeen ensimmäin alulle panija oli Keskusta-puolue .

    -siksi kuulostaa omituiselta, kun Kepu arvostelee ja halveeraa, Omaa Hankettaan -?

    -

    ELSA-rata on 1970-luvulta.

    Siihen aikaan kepulaisia ei ollut Uudellamaalla. Tunnettin nimellä Maalaisliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    ELSA-rata on 1970-luvulta.

    Siihen aikaan kepulaisia ei ollut Uudellamaalla. Tunnettin nimellä Maalaisliitto.

    Suomen tiestö on niin huonossa kunnossa että lapiokaan ei ole vielä ehtinyt perille.

    Äänestä

  • Persut ajaa tunnin junaa kuin käärmettä pyssyyn.

    Äänestä

Aivan turha projekti , kuin siiinä on moottoritie . Säästetäänpä tästä!

Äänestä

orpo käy töissä junalla hesas sitten joten aivan elintärkee hanke suomelle

Äänestä

Orpo tajus, ettei kuitenkaan kerkeäsi karkuun sillä tunnin junallaan kun happipullotkin pitää raahata.
Oltava parempi suunnitelma. Jos tuomitsisi palestiinalaisten olemassaolon kaikilta osin niin saiskohan sillä ostettua etukäteistietoa sodan syttymisestä ? Kerkeisi nätisti ja hätäilemättä turvaan.

Äänestä

Rakennusfirmat odottavat että kokoomuksen puoluetoimistosta saavat maksusitoumuksen lapioiden ostoon. Ei ne muuten...

Äänestä

Tunnin juna hankkeen nimeksi vaihdettiin Rantarata ja sitä tehdään kovaa vauhtia niillä neljällä miljardilla ja kai menee enemmänkin.

Äänestä

Mitään hyvää ei tämä fasistihallitus saa aikaan.

Äänestä

olen odottanut yli tunnin jo junaa, mitään ei näy....

Äänestä

Parempi aloittamatta jäänyt Tunnin juna kuin ei junaa lainkaan.

Äänestä
  • Työt on aloitettu. Hallitus muutti nimen rantaradaksi, ettette huomaisi että taas kokoomus ja persut vedättävät.

    Äänestä

  • Helsingistä Turkuun on jo junayhteys?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Helsingistä Turkuun on jo junayhteys?

    Lohjan ja Salon välillä ei ole rataa. Variksetkin lentävät välin eväät repussa.

    Äänestä

Pikemmin tulee saada vesiyhteys itsuomesta merelle!

Kanava Suomen puolelle, nythän se menee ryssien kautta.

Äänestä

Toivottavasti ei ikinä tuon täysin turhan ja tappiollisen tunnin junan suhteen. Koko muu rataverkkomme lähes mätänee käsiin, samalla kun idiootin orpon vajakin kärkihankkeena on tarjoilla muutamalle turkulaiselle nopeutettu junayhteys Helsinkiin. Ei niin mitään järkeä!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tunnin junan piti olla Orpon hallituksen kärkihanke, mutta hiljaista on ollut silläkin rintamalla. Tuntuu ettei Suomessa tapahdu nykyään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu