Tilanne Lähi-idässä on monella tapaa kestämätön.
Terroristijärjestö Hamas pitää edelleen hallussaan panttivankeja (tai murhaamiensa panttivankien ruumiita) ja jatkaa taistelua käyttäen siviiliväestöä ihmiskilpinään. Molemmat ovat sotarikoksia.
Gazan humanitaarinen tilanne on hirvittävä. Pahimmin kärsivät, kuten sodissa yleensä ja kaupunkisodassa erityisesti, naiset, lapset ja vanhukset. Näin ei voi jatkua.
Israel pyrkii eliminoimaan Hamasin, mikä onkin aivan oikein, mutta sota on pitkittynyt liian kauan eikä Netanjahun hallinnolla tunnu olevan mitään käsitystä siitä, mikä olisi se toivottava lopputulema, mihin he Gazassa pyrkivät.
Tuntuu siltä, kuin Lähi-idän konfliktia olisi mahdoton ratkaista. Minä en kuitenkaan ole aivan toivoton. Helppoa ratkaisu ei tule olemaan, kumminkaan puolin, mutta ei sentään mahdotonta.
Esittelin eduskunnassa viime joulukuussa tiekarttani Lähi-idän kestävään rauhaan. Osa siitä näyttää jo toteutuneen, mutta paljon on vielä tehtävää. Laitan linkin eduskuntapuheeseeni kommentteihin. Tässä lyhyt tiivistelmä:
1. Hamas pitää eliminoida, kuten muutkin palestiinalaisten terroristiryhmät.
2. Iranin epävakauttava vaikutus pitää estää, tämä ei tarkoita pelkkää proxyjen eliminoimista (joka on jo osittain tapahtunut) vaan koko islamistisen regiimin vaihtumista.
3. Palestiinaan pitää muodostaa arabimaiden (esim. Saudi-Arabia, UAE, Marokko) johtama transitiohallinto päämääränä Palestiinan aito itsenäisyys.
4. Perustettavan Palestiinan valtion pitää sitoutua Israelin ja juutalaisten turvallisuuteen ja oikeuteen olla olemassa.
5. Israelin pitää samoin sitoutua Palestiinan valtion ja palestiinalaisten turvallisuuteen ja oikeuteen olla olemassa.
6. Israelin pitää vetää pois kv-lain vastaiset siirtokunnat Länsirannalta ja lopettaa fundamentalististen ortodoksijuutalaisten rasistinen viha palestiinalaisia kohtaan.
Nämä askeleet eivät ole kummallekaan osapuolelle helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä kestävän rauhan saavuttamiseksi. Tämä on se hinta, mikä kummankin pitää rauhasta maksaa.
Laitan linkin eduskuntapuheeseeni kommentteihin. Puheessa avaan tätä tiekarttaa vielä yksityiskohtaisemmin.
Tässä linkki eduskuntapuheeseeni viime joulukuulta:
https://youtu.be/l_THIil39Mo?si=dpgSbTxQNSjwQOGD
Atte Kalevan tuore kirjoitus
19
271
Vastaukset
- Anonyymi
Atte ei olevtotellut Räsästä. Tämän mielestä siirtokunnat on ok.
- Anonyymi
Hyvin sanot Atte!
- Anonyymi
Kalevan paragraafit ovat tosiaan ainut keino rauhaan alueella - palestiinalaiset tulee hyväksyä juutalaisten olemassaolo maan päällä. Muuten rauhaa ei tule.
- Anonyymi
Palestiinalaiset ovat jo viisi kertaa itse hylänneet kahden valtion mallin koska niissä kaikissa juutalaiset jäisivät eloon.
- Anonyymi
"Atte ei olevtotellut Räsästä. Tämän mielestä siirtokunnat on ok."
Tämä siirtokuntajuttu on vaikea kansainvälisoikeudellisesti, sillä YK on jo kertaalleen antanut Länsirannan juutalaisille kokonaan. Miten tämä asia järjestetään niin se on oikeudellisesti lähes mahdoton ongelma?- Anonyymi
Minä olen sitä mieltä, että Lähi-idän ongelma ratkeaisi samalla tavalla kuin Ahvenanmaan tilanne aikanaan, joka myös on YK:n päätös.
Länsiranta A ja B alueet ja Gaza olisivat AUTONOMISIA ALUEITA mutta kuuluisivat Israeliin ja Israel vastaisi niiden ulkoisesta turvallisuudesta. Ne olisivat demilitarisoituja.
Niillä olisi om parlamentti, om budjetti, johon voisivat saada avustusta muilta mailta ja omat poliisivoimat.
Israel ei sekantuisi niiden sisäisiin asioihin.
C-vyöhyke, jossa siirtokunnat sijaitsevat, liitettäisiin Israeliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että Lähi-idän ongelma ratkeaisi samalla tavalla kuin Ahvenanmaan tilanne aikanaan, joka myös on YK:n päätös.
Länsiranta A ja B alueet ja Gaza olisivat AUTONOMISIA ALUEITA mutta kuuluisivat Israeliin ja Israel vastaisi niiden ulkoisesta turvallisuudesta. Ne olisivat demilitarisoituja.
Niillä olisi om parlamentti, om budjetti, johon voisivat saada avustusta muilta mailta ja omat poliisivoimat.
Israel ei sekantuisi niiden sisäisiin asioihin.
C-vyöhyke, jossa siirtokunnat sijaitsevat, liitettäisiin Israeliin.Ihan historiallisesti vain lisätietoa...
Ahvenanmaan konventio (1856). Krimin sodan häviäjä Venäjä joutuu allekirjoittamaan sopimuksen voittajavaltioiden vaatimuksesta, että se ei militarisoi Ahvenanmaata. Venäjä ei noudattanyt tätä sopimusta ja militarisoi saaret I maailmansodassa.
Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus (1921). Kansainliitossa, YK:n edeltäjässä, joka purettiin myöhemmin toimimattomana ratkaisuna tehtiin sopimus ahvenanmaalaisten vastustuksesta huolimatta siitä, että Ahvenanmaa kuuluu Suomelle eikä Ruotsille.
Viimeisin sopimus on vuodelta 1940 , sopimus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Ahvenanmaan saarista. Siinä Suomi sitoutuu edelleen olemaan militarisoimatta Ahvenanmaata Neuvostoliiton turvallisuuden takaamiseksi.
Aina on siis kyse ollut siitä, että Ahvenanmaata ei voi militarisoida eli sitä ei voitaisi käyttää sotilaalliseen tarkoitukseen sen strategisen sijainnin (lue: Venäjän etujen) takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan historiallisesti vain lisätietoa...
Ahvenanmaan konventio (1856). Krimin sodan häviäjä Venäjä joutuu allekirjoittamaan sopimuksen voittajavaltioiden vaatimuksesta, että se ei militarisoi Ahvenanmaata. Venäjä ei noudattanyt tätä sopimusta ja militarisoi saaret I maailmansodassa.
Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus (1921). Kansainliitossa, YK:n edeltäjässä, joka purettiin myöhemmin toimimattomana ratkaisuna tehtiin sopimus ahvenanmaalaisten vastustuksesta huolimatta siitä, että Ahvenanmaa kuuluu Suomelle eikä Ruotsille.
Viimeisin sopimus on vuodelta 1940 , sopimus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Ahvenanmaan saarista. Siinä Suomi sitoutuu edelleen olemaan militarisoimatta Ahvenanmaata Neuvostoliiton turvallisuuden takaamiseksi.
Aina on siis kyse ollut siitä, että Ahvenanmaata ei voi militarisoida eli sitä ei voitaisi käyttää sotilaalliseen tarkoitukseen sen strategisen sijainnin (lue: Venäjän etujen) takia.Tuollainen olisi ihanteellinen ratkaisu Israel-Palestiinaongelmaankin, vaikka palestiinalaiset sitä vastustaisivatkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen olisi ihanteellinen ratkaisu Israel-Palestiinaongelmaankin, vaikka palestiinalaiset sitä vastustaisivatkin.
Ainakin olisi edes jonkinlainen ratkaisu mutta tämä ei käy palestiinalaisille sillä juutalaiset sitten saisivat elää ja tätä palestiinalaiset eivät tule sallimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan historiallisesti vain lisätietoa...
Ahvenanmaan konventio (1856). Krimin sodan häviäjä Venäjä joutuu allekirjoittamaan sopimuksen voittajavaltioiden vaatimuksesta, että se ei militarisoi Ahvenanmaata. Venäjä ei noudattanyt tätä sopimusta ja militarisoi saaret I maailmansodassa.
Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus (1921). Kansainliitossa, YK:n edeltäjässä, joka purettiin myöhemmin toimimattomana ratkaisuna tehtiin sopimus ahvenanmaalaisten vastustuksesta huolimatta siitä, että Ahvenanmaa kuuluu Suomelle eikä Ruotsille.
Viimeisin sopimus on vuodelta 1940 , sopimus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Ahvenanmaan saarista. Siinä Suomi sitoutuu edelleen olemaan militarisoimatta Ahvenanmaata Neuvostoliiton turvallisuuden takaamiseksi.
Aina on siis kyse ollut siitä, että Ahvenanmaata ei voi militarisoida eli sitä ei voitaisi käyttää sotilaalliseen tarkoitukseen sen strategisen sijainnin (lue: Venäjän etujen) takia.Hamasin tehtävä on tuhota Istael ja juutalaiset. Siksi se on perustettu PLO:n raunioille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen sitä mieltä, että Lähi-idän ongelma ratkeaisi samalla tavalla kuin Ahvenanmaan tilanne aikanaan, joka myös on YK:n päätös.
Länsiranta A ja B alueet ja Gaza olisivat AUTONOMISIA ALUEITA mutta kuuluisivat Israeliin ja Israel vastaisi niiden ulkoisesta turvallisuudesta. Ne olisivat demilitarisoituja.
Niillä olisi om parlamentti, om budjetti, johon voisivat saada avustusta muilta mailta ja omat poliisivoimat.
Israel ei sekantuisi niiden sisäisiin asioihin.
C-vyöhyke, jossa siirtokunnat sijaitsevat, liitettäisiin Israeliin.Jordania ei halua yhtään palea eikä senttiäkään länsirannnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollainen olisi ihanteellinen ratkaisu Israel-Palestiinaongelmaankin, vaikka palestiinalaiset sitä vastustaisivatkin.
Palet on 5 ketaa hylänny paluu. 1967
rajoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin olisi edes jonkinlainen ratkaisu mutta tämä ei käy palestiinalaisille sillä juutalaiset sitten saisivat elää ja tätä palestiinalaiset eivät tule sallimaan.
Ratkaisun avaimet on Israelilla.
Poistua valloittamiltasn alueilta. Tunnustaa Palestiina ja alkaa kunnioittaa heitä ihmisinä. Nyt he vain lyövät lyötyjä.
Sivistyksen kautta, jota Israelin luulisi kannattavan, löytyisi ratkaisut.
Niin kauan kuin Israelin politiikkaa ohjaa Raamattu ja erityisen vanha testamentti . ei ratkaisuja synny.
Moni rauha maapallolla on syntynyt, kun uskontoon liittyvät jänniteet ovat poistuneet. Uskonnon tilalle on tullut sivistys. Israel ei vaan pysty sivistymään, vaikka siellä on oppositio yrittänyt kaikkensa.
Kalevan julkinen esiintyminen ei tue tätä. Ja on vahingollista sivistyspuolue kokoomukselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ratkaisun avaimet on Israelilla.
Poistua valloittamiltasn alueilta. Tunnustaa Palestiina ja alkaa kunnioittaa heitä ihmisinä. Nyt he vain lyövät lyötyjä.
Sivistyksen kautta, jota Israelin luulisi kannattavan, löytyisi ratkaisut.
Niin kauan kuin Israelin politiikkaa ohjaa Raamattu ja erityisen vanha testamentti . ei ratkaisuja synny.
Moni rauha maapallolla on syntynyt, kun uskontoon liittyvät jänniteet ovat poistuneet. Uskonnon tilalle on tullut sivistys. Israel ei vaan pysty sivistymään, vaikka siellä on oppositio yrittänyt kaikkensa.
Kalevan julkinen esiintyminen ei tue tätä. Ja on vahingollista sivistyspuolue kokoomukselle.Niin, jos Israelia johdetaan vanha testamentti hallituksen ohjenuorana, mitäpä siitä muuta seuraa kuin jatkuvaa kärsimystä kaikille.
5. Mooseksen kirja 20:16–17:
"Mutta niiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä eloon ketään, joka henkeä vetää..."
1. Samuelin kirja 15:3 (Saulin käsky):
"Mene ja lyö Amalekilaiset, ja vihki tuhon omiksi kaikki, mitä heillä on..."
1. Mooseksen kirja 15:18:
"Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan Eufratiin saakka."
Että näin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jos Israelia johdetaan vanha testamentti hallituksen ohjenuorana, mitäpä siitä muuta seuraa kuin jatkuvaa kärsimystä kaikille.
5. Mooseksen kirja 20:16–17:
"Mutta niiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, älä jätä eloon ketään, joka henkeä vetää..."
1. Samuelin kirja 15:3 (Saulin käsky):
"Mene ja lyö Amalekilaiset, ja vihki tuhon omiksi kaikki, mitä heillä on..."
1. Mooseksen kirja 15:18:
"Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan Eufratiin saakka."
Että näin.Ai miten. Vaikka tämä esimerkkinä:
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu sanoi lokakuussa 2023:
> *“You must remember what Amalek has done to you… And we do remember.”*
Tämä raamatullinen metafora on esitetty tukevoittamaan sodan oikeutusta Hamasia vastaan .
Ikivanhat tarut ohjaavat toimintaa.
Gush Emunim -liike ja jotkut radikaalit uskontoryhmät ovat esittäneet, että "Amalek on nykyään arabialainen/Palestiinan kansa", mikä oikeuttaisi ankaria toimia.
Tämä konsepti loi kontekstin, jossa palestiinalaiset nähtiin "epäinhimillisenä uhkana", mikä laski moralisia estokynnksiä väkivallan käyttöön.
Ihan kamalaa. Voitaisiinko Suomessa saada riita vaikka Kalevalan taruista?
- Anonyymi
Tosiasiaa!
- Anonyymi
Kokoomuksen Kopra on myös suorasanainen mies.
- Anonyymi
toden totta on
- Anonyymi
Kaleva viittaa Majuri John Spenceriin.
EVP Majuri John Spencer on sotilasasiantuntija, ei kansainvälisen oikeuden tutkija. Hän tarkastelee Gazan tilannetta kaupunkisodankäynnin näkökulmasta, ei kansanmurhan juridisen määritelmän perusteella. Hänen näkemyksensä eivät ole objektiivisia – ne tukevat vahvasti Yhdysvaltojen ja Israelin sotilaspoliittista linjaa. Eli hän on suorittaja.
Ensin on saatava Israel ymmärtämään omat virheensä ja luopumaan uskonnon vääristyneestä soveltamisesta.
Onko kokoomus nyt unohtamassa kriisin alkuperäisen ongelman? Tämä on ikävää sivistyspuolueelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 313010
- 951626
- 1271464
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa381306- 821209
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261099- 541018
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil230958Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall124937