Feminismi on lähtökohdiltaan modernin sosiaalisen hyvinvointivaltion kehityksen osa. Kysymys kuuluukin, vaivaako feminismiä nykyään samanlainen rapautuminen kuin hyvinvointivaltiota muutenkin?
Tälläkin palstalla voimme jatkuvasti nähdä, miten feministeiksi itsensä mieltävät ihmiset kieltäytyvät sitoutumasta toistensa kantoihin, todeten, ettei ole mitään yhtenäistä feminismiä eikä yksiselitteisiä tavoitteita. Samaan tapaanhan ammattiyhdistysliike ja poliittiset puolueet ovat menettäneet vaikutusvaltaansa kun uusi vapauden ideologia on tehnyt kaikista vain oman projektinsa herroja (tai herrattaria). Niinpä ammattiyhdistysliikkeen eri osastot ajavat vain omien jäsentensä etua, eivät edes koko työväestön saati sitten kaikkien heikompiosaisten. Niinpä feminismistäkin tulee joukko omiaan puuhastelevia ja selvityksiä tuottelevia pikkujoukkoja, eikä yhteistä sorrettujen ääntä enää kuulla vaatimassa selkeitä tavoitteita.
Tämä hajautuminen johtaa myös siihen, että kaikki on kilpailua jossa ei solidaarisuutta tunneta. Niinpä yksittäiset naiset alkavat yhä kasvavissa määrin maksimoida oman markkina-arvonsa todeten, että sopeutuminen vallitseviin odotuksiin ja irtisanoutuminen radikaalista toiminnasta tuottaa parhaan tuloksen. Näitähän näemme täälläkin jatkuvasti kertomassa, kuinka siinä ei feminismiä tarvita jos vaan omia kykyjä riittää. Tämähän on illuusio, joka syntyy kun muutamat tottelevaiset palkitaan ja massa pysyy yhä alistetussa asemassaan.
Niinpä ihmettelenkin, onko todella niin, että nykyään sitä vaan vähän sivistetään itseä ja lueskellaan teoriaa, mutta kansasta lähtevien uudistusten TOTEUTTAMINEN myös feminismin alalla on historiaa? Feminismin puitteissa toteutetut synnytyslakot yms. ovat symbolisia eleitä, joiden avulla ei mikään toteudu. Jos kaikki Nokialla vakinaisina olevat naiset uhkaavat hankkiutua yhtä aikaa raskaaksi ja jäädä äitiyslomalle, ellei nuoria naisia vakinaisteta, niin johan alkaisi tulla vipinää! Keinoja siis on, kun olisi vielä yhtenäisyyttä niitä toteuttaa.
Tälläkin palstalla voimme jatkuvasti nähdä, miten feministeiksi itsensä mieltävät ihmiset kieltäytyvät sitoutumasta toistensa kantoihin, todeten, ettei ole mitään yhtenäistä feminismiä eikä yksiselitteisiä tavoitteita. Samaan tapaanhan ammattiyhdistysliike ja poliittiset puolueet ovat menettäneet vaikutusvaltaansa kun uusi vapauden ideologia on tehnyt kaikista vain oman projektinsa herroja (tai herrattaria). Niinpä ammattiyhdistysliikkeen eri osastot ajavat vain omien jäsentensä etua, eivät edes koko työväestön saati sitten kaikkien heikompiosaisten. Niinpä feminismistäkin tulee joukko omiaan puuhastelevia ja selvityksiä tuottelevia pikkujoukkoja, eikä yhteistä sorrettujen ääntä enää kuulla vaatimassa selkeitä tavoitteita.
Tämä hajautuminen johtaa myös siihen, että kaikki on kilpailua jossa ei solidaarisuutta tunneta. Niinpä yksittäiset naiset alkavat yhä kasvavissa määrin maksimoida oman markkina-arvonsa todeten, että sopeutuminen vallitseviin odotuksiin ja irtisanoutuminen radikaalista toiminnasta tuottaa parhaan tuloksen. Näitähän näemme täälläkin jatkuvasti kertomassa, kuinka siinä ei feminismiä tarvita jos vaan omia kykyjä riittää. Tämähän on illuusio, joka syntyy kun muutamat tottelevaiset palkitaan ja massa pysyy yhä alistetussa asemassaan.
Niinpä ihmettelenkin, onko todella niin, että nykyään sitä vaan vähän sivistetään itseä ja lueskellaan teoriaa, mutta kansasta lähtevien uudistusten TOTEUTTAMINEN myös feminismin alalla on historiaa? Feminismin puitteissa toteutetut synnytyslakot yms. ovat symbolisia eleitä, joiden avulla ei mikään toteudu. Jos kaikki Nokialla vakinaisina olevat naiset uhkaavat hankkiutua yhtä aikaa raskaaksi ja jäädä äitiyslomalle, ellei nuoria naisia vakinaisteta, niin johan alkaisi tulla vipinää! Keinoja siis on, kun olisi vielä yhtenäisyyttä niitä toteuttaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nykymuotoinen feminismi on ajautunut henkiseen konkurssiin josta ainoa tie ulos on miesten suurempi vastuunotto naiskysymyksestä. pelastus feministiselle liikkeelle siis on se, että naiset suosiolla luovuttavat feministisen liikkeen ideologisten suuntaviivojen ja tavoitteiden luomisen sekä muun fem.liikkeen johtamisen vahvemmilleen, siis miehille, jolloin feministisellä liikkeellä on mahdollisuus tulla edes jollain tavoin uskottavaksi.
Provohan tuo tietenkin oli, mutta olet kyllä aivan hakoteillä. Ajatusmalli on vähän samanlainen kuin Yhdysvalloissa, missä sosiaaliturva perustuu rikkaiden hyväntekeväisyyteen. Eli kyseessä on malli, jossa heikompien aseman parantaminen on täysin valtaa pitävien armoilla.
Uskottavuus syntyy vain itse asiaansa ajavien naisten ja muiden sorrettujen joukosta nousevista yhteisistä tavoitteista ja valmiudesta laittaa itsensä likoon muiden puolesta. Tämä valmius taas voi syntyä vain luottamuksesta siihen, että kaikki ovat asian takana, eivätkä vapaamatkustajat vesitä sitä. Niin yksinkertaista se on, yhteinen rintama (banaali viittaus vanhaan taistolaislauluun) on kaikki kaikessa.