Raamatun luomiskertomus on varmuudella väärin!

Anonyymi-ap

Kreationismi on sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa mitä tiedämme nykyisestä ja aikaisemmasta maapallon elämästä.

Ensinnäkin fossiiliaineisto on murskaava vasta-argumentti Raamattuun perustuvalle kreationismille. Raamatun mukaan "luomakunta" luotiin kerralla valmiiksi ja toimivaksi. Fossiiliaineisto kuitenkin todistaa että maapallon lajisto on vaihtunut liki täydellisesti useaan kertaan. Raamatun kertomus on siis varmuudella väärin.

Raamatun tarina erikseen luoduista lajeista ei selitä mitenkään sitä miksi eliöstö kokonaisuudessaan on sellainen kuin se on. Lajit eivät ole Raamatun mukaisesti "itsenäisiä erikseen suunniteltuja saarekkeita", vaan elokehä muodostaa hierarkisen taksonomian. Etelänkiisla on selvästi ruokkilintu, ruokit ovat selvästi lintuja ja linnut maaselkärankaisia jne. Kreationismi ei selitä, miksi ristikukkaiskasveilla (yli 3000 eri lajia) ei ole sienijuurta (mykorritsasymbioosia), mutta kämmekkäkasvit (ehkä 30.000 eri lajia) eivät edes idä ellei sopiva sienirihmasto auta siementä itämään?

Kreationismi ei myöskään selitä eliöiden anatomiaa. Miksi hauella ihmisellä, strutsilla ja kirahvilla kaikilla on täsmälleen samoja tehtäviä hoitava ja samaa reittiä kulkeva vagushermo (kymmenes aivohermo), vaikka vain hauella (ja muilla kaloilla) reitti on suoraviivainen ja "looginen", mutta erityisesti pitkäkaulaisilla selkärankaisilla järjetön? Ja ennen kuin höpistään "samasta (pakkomielteisesti?) Luojasta, niin muistettakoon, että mustekaloilla, hyönteisillä, äyriäisillä jne ei ole vastaavia aivohermoja ollenkaan, saati että niillä olisi samat tehtävät ja reitit.

Listaa voisi jatkaa, mutta jo nämä todistavat kiistatta, että Raamatun luomiskertomus on varmuudella väärin!

84

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi todistelet lajeittain luomisen mahdottomuutta lajispesifeillä ominaisuuksilla?

      • Anonyymi

        Siksi koska hihhuleille ei jää tässäkään tapauksessa muuta puolustusta kuin GDI.

      • Anonyymi

        Lue teksti uudestaan ajatuksella äläkä Jeesuksella.
        Siinä ei puhuta mitään lajispesifisistä (=vain yhtä lajia koskevista) ominaisuuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laji tai kladispesifi, aivan sama. Parempiakin todisteita on olemassa. Fossiileista nuhjaaminen ei johda mihinkään. Myös ihmisen lajeittain tekemiä artefakteja voidaan luetella hierarkisen taksonomian avullaeli yhtä lailla sitä voi käyttää luomisen todisteena. Kladispesifit ratkaisut todistavat enemmänkin erillisestä kuin yhteisestä alkuperästä.

        "Laji tai kladispesifi, aivan sama."

        No ei todellakaan ole sama. On eri asia puhutaanko kirahvista vai selkärankaisista. Avaus puhuu Raamattuun pohjautuvasta kreationismista ja Raamatussa eliöt luodaan erikseen eikä luoda vain selkärankaisten kantamuotoa, josta sitten omaan tahtiin kehittyi ahven, kimalaiskolibri, rupikonna ja ihminen.

        Kladihan on evoluutioon perustuva eliöiden ryhmä, joka käsittää kantamuodon ja kaikki siitä polveutuvat elossa olevat sekä sukupuuttoon kuolleet tatsonomiset ryhmät ja niiden lajit. Vai ovatko kreationistit keksineet tällekin jonkun huuhaa-määritelmän?

        Millä perusteella kladispesifit ratkaisut todistaisivat erillisestä alkuperästä?

        Avauksessasi oli kyllä kaikki havainnot aivan oikeita, mutta argumentointi oli jätetty löysäksi. Et esittänyt yhtään loppuun asti vietyä argumenttia yhteisestä polveutumisesta vaan avaus on kasa keskeneräisiä havaintoja lajeista ja kladeista, joilla on toisistaan poikkeavia ominaisuuksia.

        Kysyt, että miksi etelänkiisla, ruokkilinnut tai linnut näyttävät sellaisilta kuin ovat. Ei evoluutioteoriakaan pysty vastaamaan muuta kuin "etelänkiisla, ruokkilinnut ja linnut ovat sellaisia koska ne ovat etelänkiisloja, ruokkilintuja ja lintuja". Vai tarkoititko, että yhteisiä ominaisuuksia? Ei ole järkevää kysyä, miksi pingviini on sellainen kuin on vaan esimerkiksi "miksi pingviinillä on siivet, vaikkei se lennä?"

        Sama juttu tuossa vagushermossa. Se on ihan hyvä havainto ja siitä saa argumentin kun sen viimeistelee, mutta sinulla jäi se puolitiehen ja tarjosit eväät kreationistille toteamalla, ettei tätä järjetöntä ratkaisua ole mustekaloilla, hyönteisillä, äyriäisillä. Olisit vienyt argumentin loppuun ja todennut sen olevan selkärankaisille yhteinen ominaisuus, josta on evoluution myötä tullut jopa järjetön kun selkärankaisille on kehittynyt tehokkaamman ravinnon hankinnan mahdollistava kaula. Järjetön vagushermon reitti ja pitkä kaula ovat riittävän toimiva kompromissi. Älykäs luoja olisi voinut tehdä pitkän kaulan ja reitittää vagushermon uudelleen, mutta evoluutio ei voi koska se rakentaa aina olemassaolevan päälle.

        "Millä perusteella kladispesifit ratkaisut todistaisivat erillisestä alkuperästä?"

        Miksi muutat avauksen aihetta? Avauksen piti todistaa lajeittain luominen mahdottomaksi. Eihän spesifit ratkaisut tätä todista.

        Otetaan esimerkki taidemaljakkohuijauksesta, jossa kiinalaisessa pajassa tehdään sarjatuotantona samalla muotilla erivärisiä maljakoita ja väitetään niiden olevan artesaanien tekemiä ainutlaatuisia maljakoita.

        Avaus yrittää todistaa tämän taidemaljakkohuijauksen seuraavilla argumenteilla: "Miksi Xinjuo maljakko on sininen eikä punainen?", "Miksi Dongjang maljakko ja Phungpong maljakko ovat erivärisiä?"

        Parempi tapa olisi kysyä "Miksi Xinjuo, Dongjang ja Phungpong maljakot on tehty täsmälleen samalla muotilla, muotin saumat ovat juuri samassa kohdassa ja kaikkien pohjassa lukee Xingjuo faux artesan glassware, made in China vaikka ne näyttävät ainutlaatuisilta artesaanimaljakoilta kun jokaisessa on erilainen väri?"

        Avauksen ydin EI OLLUT todistella evoluutioteoriaa, vaan puhua palstan aiheesta eli kreationismista ja perustella miksi Raamattuun perustuva kreationismi on aivan varmasti täyttä puppua.

        "Avauksen ydin EI OLLUT todistella evoluutioteoriaa..."

        Avauksen tarkoituksena oli todistaa lajeittain luominen mahdottomaksi. Se todistuu yhteisen polveutumisen todistamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Millä perusteella kladispesifit ratkaisut todistaisivat erillisestä alkuperästä?"

        Miksi muutat avauksen aihetta? Avauksen piti todistaa lajeittain luominen mahdottomaksi. Eihän spesifit ratkaisut tätä todista.

        Otetaan esimerkki taidemaljakkohuijauksesta, jossa kiinalaisessa pajassa tehdään sarjatuotantona samalla muotilla erivärisiä maljakoita ja väitetään niiden olevan artesaanien tekemiä ainutlaatuisia maljakoita.

        Avaus yrittää todistaa tämän taidemaljakkohuijauksen seuraavilla argumenteilla: "Miksi Xinjuo maljakko on sininen eikä punainen?", "Miksi Dongjang maljakko ja Phungpong maljakko ovat erivärisiä?"

        Parempi tapa olisi kysyä "Miksi Xinjuo, Dongjang ja Phungpong maljakot on tehty täsmälleen samalla muotilla, muotin saumat ovat juuri samassa kohdassa ja kaikkien pohjassa lukee Xingjuo faux artesan glassware, made in China vaikka ne näyttävät ainutlaatuisilta artesaanimaljakoilta kun jokaisessa on erilainen väri?"

        Kysyin väitteestäsi "Kladispesifit ratkaisut todistavat enemmänkin erillisestä kuin yhteisestä alkuperästä." Miksei se liittyisi aiheeseen? Ole hyvä ja vastaa, millä perusteella!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin väitteestäsi "Kladispesifit ratkaisut todistavat enemmänkin erillisestä kuin yhteisestä alkuperästä." Miksei se liittyisi aiheeseen? Ole hyvä ja vastaa, millä perusteella!

        En ole se jolta vastausta tivasit, mutta keskustelun aihe on se, että Raamatun luomiskertomukseen perustuva kreationismi on varmuudella ja todistettavasti väärin.

        Se miten erillisiä ominaisuuksia on vaikka selkärankaisilla ja toisaalta pääjalkaisilla
        (nehän ovat kladeja) ei liity mitenkään siihen, että lajeja EI OLE LUOTU ERIKSEEN, kuten Genesis väittää.

        Ymmärrätkö, että tämä on kreationismia käsittelevä palsta ja nyt puhutaan (kerrankin) kreationismista eikä evoluutioteoriasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin väitteestäsi "Kladispesifit ratkaisut todistavat enemmänkin erillisestä kuin yhteisestä alkuperästä." Miksei se liittyisi aiheeseen? Ole hyvä ja vastaa, millä perusteella!

        Minä esitin tuon kysymyksen: "Miksi todistelet lajeittain luomisen mahdottomuutta lajispesifeillä ominaisuuksilla?"

        Jos minä kumoaisin älykkään lajeittain luomisen niin käyttäisin argumentteina:

        1. Yhteistä polveutumista, joka falsifioi lajeittain erikseen luomisen. Tähän ei ole paras argumentti korostaa laji- ja kladispesifejä eroja. Sehän tukee jo määritelmällisesti luomista eikä yhteistä polveutumista. Korostaisin tässä yhteisiä ominaisuuksia ja mieleellään vielä kladia kattavampia yhteisiä ominaisuuksia, joita kyllä löytyy kun mennään molekyylibioloogian puolelle.

        2. Kladispesifit ominaisuudet ovat hyviä argumentteja älykkään suunnittelun kumoamiseen. Onhan valaan keuhkot tai pingviinin siivet aivan älytön ratkaisu, mutta täsmälleen evoluutioteorian mukainen. Valaan keuhkot ja pingviinin siivet eivät ole hyviä argumentteja lajeittain luomisen kumoamiseen mutta kylläkin älykkään suunnittelun kumoamiseen.

        En
        Korostanut
        Lajispesifisiä
        Eroja

        Ymmärsitkö???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En
        Korostanut
        Lajispesifisiä
        Eroja

        Ymmärsitkö???

        Tässä esimerkkejä eroavaisuuksien korostamisesta:

        "Etelänkiisla on selvästi ruokkilintu, ruokit ovat selvästi lintuja ja linnut maaselkärankaisia jne."

        "ristikukkaiskasveilla...ei ole sienijuurta, mutta kämmekkäkasvit eivät edes idä ellei sopiva sienirihmasto auta siementä itämään?"

        "...vagushermo...erityisesti pitkäkaulaisilla selkärankaisilla järjetön?...mustekaloilla, hyönteisillä, äyriäisillä jne ei ole vastaavia aivohermoja ollenkaan..."

        Ymmärrätkö mitään?
        Esimerkiksi ristikukkaiskasvit ovat yli 3000 erillisen lajin kasviheimo eikä mikään laji. Kämmeköitä on ehkä 30.000 lajia. Samoin myöskään selkärankaiset, tai mustekalat eivät ole laji.

        "Esimerkiksi ristikukkaiskasvit ovat yli 3000 erillisen lajin kasviheimo eikä mikään laji."

        Aivan sama. Sinä korostit ristikukkaiskasvien ja kämmeköiden eroa. Eihän tällaisella argumentoinnilla kumota lajeittain luomista.

        Rautalanka loppui.
        Valitan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautalanka loppui.
        Valitan.

        Lajeittain luomisessa on erilliset lajit, baramiinit tai mitä nyt sattuukaan olemaan. Avainsana on erillinen.

        Tätä harhaluuloa ei kannata yrittää kumota korostamalla eroja eli erillisyyttä. Capiche?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lajeittain luomisessa on erilliset lajit, baramiinit tai mitä nyt sattuukaan olemaan. Avainsana on erillinen.

        Tätä harhaluuloa ei kannata yrittää kumota korostamalla eroja eli erillisyyttä. Capiche?

        On vaikea keskustella biologiasta jos ei ymmärrä mikä ero on lajilla ja heimolla (siinä välissähän on suku).

        Et selvästikkään myöskään ymmärrä kreationistien logiikkaa. Kaikille yhteiset ominaisuudet kreationisti tietenkin selittää yhteisellä luojalla.

        Mutta se, että kämmekkäkasvien 30.000 ERILLISELLÄ LAJILLA on tietyt yhteiset piirteet jotka eroavat ristikukkaisten yli 3000:n ERIILISEN LAJIN piirteillä EI SELITY "yhteisellä luojalla", vaan sillä, että eri kämmekkäkasveja (tai niiden sukuja) ei ole luotu erikseen, vaan ovat perineet ominaisuutensa yhteiseltä kantamuodolta samoin kuin ristikukkaisten yhteiset ominaisuudet ovat perua yhteiseltä kantamuodolta.

        "Kaikille yhteiset ominaisuudet kreationisti tietenkin selittää yhteisellä luojalla."

        Ja erilliset ominaisuudet, olipa ne sitten lajien, sukujen tai heimojen välisiä ominaisuuksia, kreationisti selittää luomisella ja yksilöllisillä ratkaisuilla.

        "On vaikea keskustella biologiasta jos ei ymmärrä mikä ero on lajilla ja heimolla (siinä välissähän on suku)."

        Kyllä minä ymmärrän. Ongelma tässä on se, ettet sinä ymmärrä loogista argumentointia.

        LAJIEN erilaiset ominaisuudet voi yrittää selittää "älykkäällä suunnittelulla" tai millä vaan, mutta esimerkiksi selkärankaisten (ml. ihminen) yhteisiä ja eläinkunnan enemmistöstä eroavia ominaisuuksia ei voi selittää yhteisellä luojalla EIKÄ lajikohtaisella "älykkäällä suunnittelulla" - etenkin silloin kun ratkaisu ei ole looginen (kuten vaikka vagushermon reitti ja tehtävät).

        "...eroavia ominaisuuksia ei voi selittää yhteisellä luojalla EIKÄ lajikohtaisella "älykkäällä suunnittelulla"..."

        No mutta juuri näinhän se on luomiskertomuksen mukaan. Eihän tekijöiden määrä rajoita tuotteiden määrää. Esimerkiksi Pablo Picasso teki noin 13 500 ainutlaatuista taideteosta.

        "...etenkin silloin kun ratkaisu ei ole looginen (kuten vaikka vagushermon reitti ja tehtävät)."

        No nyt puhutaan asiaa. Yhteinen ominaisuus, jota yhteinen älykäs luoja ei olisi tehnyt, mutta selittyy täydellisesti evoluutioteorialla.

        Jos minä argumentoisin kreationismia vastaan niin käyttäisin näitä yhteisiä, mutta järjesttömältä vaikuttavia ominaisuuksia ja toisaalta riittävän laajoja yhteisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi kasvi- ja eläinkunnassa suvullinen lisääntyminen on yhteinen ominaisuus, joka vähän nakertaa luomiskertomusta tai eukaryoottien yhteiset soluadheesiomolekyylit tai eläinten yhteiset HOX -geenit jne.

    • Anonyymi

      Joo onhan siinä aukkoja oli Aatami ja Eeva ja kaksi poikaa. Miten tästä asetelmasta homma eteni?

      • Anonyymi

        ”Joo onhan siinä aukkoja oli Aatami ja Eeva ja kaksi poikaa. Miten tästä asetelmasta homma eteni?”

        Hyi helvetti, ei kehtaa edes ajatella 🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Joo onhan siinä aukkoja oli Aatami ja Eeva ja kaksi poikaa. Miten tästä asetelmasta homma eteni?”

        Hyi helvetti, ei kehtaa edes ajatella 🤮

        Siskoa vai äitiä?
        Siinä Aatamin poikien vaihtoehdot, jos lapsia halusi tehdä.

    • Anonyymi

      //fossiiliaineisto on murskaava vasta-argumentti Raamattuun perustuvalle kreationismille//

      Höpöhöpö. Fossiiliaineisto kuvastaa korkeintaan 0,1%:ia eliömaailmasta ja tämän heppoisen kuvan perusteella te evoluutiouskovaiset pidätte fossiiliaineistoa murskaavana todisteena.

      The fossil record is like a film of evolution from which 999 of every 1,000 frames have been lost on the cutting room floor.
      (National Geographic November, 2004 p.25)

      https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2019/06/999-of-frames-are-missing.html

      • Anonyymi

        Höpöhöpö, Göögle-ChatGPT Töhtöri. Linkkaaminen anonyyminä omaan roskablogiisi on lähinnä säälittävää. :D

      • Anonyymi

        Kyse ei taaskaan olut evoluutioteoriasta. Jos et pääse pakkomielteestäsi, niin hae ammattiapua!

        Fossiiliaineisto osoittaa KIISTATTA, että maapallon eliöstö on vaihtunut useaan kertaan, mikä on SOVITTAMATTOMASSA RISTIRIIDASSA Raamatun luomiskertomuksen kanssa.

    • Anonyymi

      //Lajit eivät ole Raamatun mukaisesti "itsenäisiä erikseen suunniteltuja saarekkeita",//

      Mielenkiintoista, että Thalerin ja Stoecklen mtDNA-tutkimus (2018) nimenomaan päätyy johtopäätelmään, että eliöryhmät muodostavat omat saarekkeensa eliöavaruuteen. Välimuodot puuttuvat. Darwinilla oli sama ongelma eikä se ole poistunut mihinkään.

      https://popular-archaeology.com/article/far-from-special-humanitys-tiny-dna-differences-are-average-in-animal-kingdom/

      "Genetically the world “is not a blurry place.” Each species has its own specific mitochondrial sequence and other members of the same species are identical or tightly similar. The research shows that species are “islands in sequence space” with few intermediate “stepping stones” surviving the evolutionary process."

      "Another intriguing insight from the study, says Mr. Ausubel, is that “genetically, the world is not a blurry place. It is hard to find ‘intermediates’ – the evolutionary stepping stones between species. The intermediates disappear.”

      Dr. Thaler notes: “Darwin struggled to understand the absence of intermediates and his questions remain fruitful.”

      “The research is a new way to show that species are ‘islands in sequence space.’ Each species has its own narrow, very specific consensus sequence, just as our phone system has short, unique numeric codes to tell cities and countries apart.”

      • "...nimenomaan päätyy johtopäätelmään, että eliöryhmät muodostavat omat saarekkeensa eliöavaruuteen."

        Totta kai näin on. tutkimus tarkastelee nykyisin elävien yksilöiden mitokondriaalista DNA:ta, jolloin se on samanlainen lajien sisällä koska yksilöt ovat lähisukulaisia, mutta lajien välillä ollaan sukulaisia miljoonien vuosien takaa.

        "Välimuodot puuttuvat."

        Totta kai mtDNA:n välimuodot puuttuvat kun tarkastellaan nykyisiä yksilöitä. Nuo välimuodot ovat olleet kuolleina miljoonia vuosia.

        "Darwinilla oli sama ongelma eikä se ole poistunut mihinkään."

        Tämä koko kommenttisi tuo varsin selkeästi esille sen, ettet ymmärrä sukupuiden, lajiutumisen ja evoluution alkeita edes.

      • Anonyymi

        Et ymmärtänyt artikkelia. Siinähän todetaan, että ihmisten mitokondrio-dna ei vaihtele vähempää kuin useimmilla muilla tutkituilla lajeilla, toisin kuin aiemmin on oletettu.

        Siinä ei mitenkään perustella tai väitetä, että lajit olisivat erillisiä "saarelkeita". Esimerkiksi selkärankaiset jakavat valtavan määrän yhteistä perimää ja tämän perimän myötä syntyneitä rakenteita, jotka puuttuvat eläinkunnan enemmistöltä.

        Raamatun kertomus erikseen luoduista eliölajeista on varmuudella väärä.

        Väitätkö vakavissasi että Göögle-ChatGPT-Töhtöri ei ymmärtäisi lukemaansa?

        Ellet tiedä, hän on 10 vuotta kestäneissä tutkimuksissaan huippuryhmänsä kanssa todennut, että evoluutio ei voi olla totta. Hän on myös täysin loogisesti osoittanut, että on vain kaksi vaihtoehtoa: evoluutio tai Raamatun Jumalan luominen. Joten osannet varmaan logiikan alkeet ja tästä tehtävän täysin kiistattoman päätelmän?

        Pienemmälle huomiolle on jäänyt hänen mittava tutkimustyönsä laattatektoniikan ja erilaisten ajoitusmenetelmien parissa. Vinkki: molemmat ovat harhaa ja lähinnä ateistitiedemiesten Darwinin wanhoissa homeisisissa opeissa roikkumista.

        Ja ellet tiedä, hän on myös julkaisuut kirjan. Se on jopa käännetty ainoan oikean tieteen ainoalle oikealle kielelle, eli englanniksi. Ellet osaa englantia, niin Gööglen kääntäjä auttaa, kuten se autta myöskin tätä Jumalan armoittamaan kreationistisen tieteen yleisneroa.

        Tuo oman elämänsä google-dosentti ei varmuudella ymmärrä lukemaansa. Hänellä kun on lievää vaikeampi Jeesus-karsasrus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärtänyt artikkelia. Siinähän todetaan, että ihmisten mitokondrio-dna ei vaihtele vähempää kuin useimmilla muilla tutkituilla lajeilla, toisin kuin aiemmin on oletettu.

        Siinä ei mitenkään perustella tai väitetä, että lajit olisivat erillisiä "saarelkeita". Esimerkiksi selkärankaiset jakavat valtavan määrän yhteistä perimää ja tämän perimän myötä syntyneitä rakenteita, jotka puuttuvat eläinkunnan enemmistöltä.

        Raamatun kertomus erikseen luoduista eliölajeista on varmuudella väärä.

        "Siinä ei mitenkään perustella tai väitetä, että lajit olisivat erillisiä "saarelkeita". "

        Kyllä artikkelissa väitetään, että mitokondriaalisesti lajit ovat saarekkeita ja tämä on ihan järkeenkäyvää koska lajit eivät muodosta yhteistä geenipoolia vaan ovat omia populaatioita ja geenipooleja lajeittain.

        "Esimerkiksi selkärankaiset jakavat valtavan määrän yhteistä perimää ja tämän perimän myötä syntyneitä rakenteita, jotka puuttuvat eläinkunnan enemmistöltä."

        Tämä ei liity mitokondriaaliseen DNA:han millään tavalla. Mitokondriaalisen DNA:n ja ruumiinkaavan rakentavat geenit muuttuvat eri nopeudella.

        "Tämä ei liity mitokondriaaliseen DNA:han millään tavalla."

        Muu perimä ei liity mitokondrionaaliseen DNA:han, koska mitokondriot ovat endosymbioottisia bakteereita ja niiden perimä (joka on rengasmaisessa "kromosomissa", kuten muillakin bakteereilla) on hyvin suppea verrattuna tumassa olevaan perimään. Mitokondriot ovat "yhden asian liikkeitä" ja niiden tehtävä on hyvin samanlainen kaikillla aitotumallisilla.

        Jos katsotaan eliöiden perimää, selkärankaisten keskinäinen sukulaisuus on aivan selvä. Mitokondrionaalista dna:ta voi myös käyttää sukupuiden laadinnassa tuneka, mutta sillä on heikkoutensa. Yksi on se, että se periytyy vain äidiltä eikä siksi seuraa aina esimerkiksi eri populaatioiden "takaisinristeytymiä". Esimerkiksi Pohjois-Suomen "rusakoista" suuri osa on rusakko-metsäjänis risteytymiä, mutta aina niin, että risteymässä naaras on metsäjänis ja uros rusakko (koska pienemmät metsäjänisurokset eivät kelpaa rusakkonaaraille), jolloin mitokondrioista ei tätä populaatioiden "takaisinsulautumista" näy.

    • Anonyymi

      Jotta kreationismi olisi totta pitäisi oikeastaan ensin kumota fossiiliaineistosta tehty havainto, että maapallon historian aikana eliöstö muuttunut radikaalisti useampaankin kertaan. Uusia lajeja on ilmaantunut ja vanhoja hävinnyt.

      Mekanismi joilla uusia lajeja on syntynyt on kreationismin kannalta lopulta toissijaista. Raamatun luomiskertomus lähtee muuttumattomasta, kerralla "valmiiksi" tehdystä "luomakunnasta". Oikeastaan sekä se, että uusia lajeja on ilmaantunut, että myös useat joukkosukupuutot ovat molemmat Raamatun luomiskertomuksen vastaisia havaintoja.

      • Anonyymi

        Tietysti eläimiä on kuollut sukupuuttoon kaikkina aikoina. Stä paitsi Jumala valitsi ne eläimet, jotka tulivat itse arkkiin, joten ei ole edes todennäköistä, että jättiliskoja haluttiin säästää meidän harmiksemme

        Mainitsepa joku eläinryhmä, joka ei ole minkään muuan alaryhmä, ja on varmuudella ilmaantunut maailmaan vasta joku vuosituhat sitten? Eiå taida löytyä.

        Kaikki myöntävät, että esimerkiksi koiria on suuris, pieniä, karvaisia, karvattomia, pitkäkuonoisia ja lyttynenäisiä, mutta ne ovat yhä koiria, ei niistä saa kissa tekemälläkään.

        Evoluutio kuvailee täydellisten lajien ilmaantumista yllättäen muka vähittäiseksi kehittymiseksi On sekin teoria: Ensin on kala, josta salassa tulee sammakko, ja kun seuraavan kerran löytää fossiilin, niin se onkin muuttunut vaikka käärmeeksi tai dinosaurukseksi! Missä on tuo asteittainen muuttumnen tuhansien välimuotjen kautta? Ei missään.
        Evoluutio on valhetta. Lajien sisäinen variaatio taas on kaikkien havaittavissa.

        "Evoluutio on valhetta."

        Vähän niinkuin gravitaatiokin.

        Aiheesta et ymmärrä tai tiedä yhtään mitään, mutta silti sinulla on kova tarve tulla kuulluksi ja päästä esittelemään tomppelimaisia jokeltelujasi. :D

        "Tietysti eläimiä on kuollut sukupuuttoon kaikkina aikoina."

        Miten niin "tietysti"? Raamatun mukaan jumala loi kaiken kerralla valmiiksi ja totesi, että niin oli hyvä. Miten tulos saattoi olla "hyvä", jos suurin osa eliöistä on kuollut sukupuuttoon?

        Uskovaisten käsitys oli vielä 1700-luvun lopulla ja 1800 luvun alussa aivan toinen. Tuolloin alkoi löytyä enemmän kummallisten eläinten luita (mm. Britannian kanavaverkoston kaivausten yhteydessä), kuten mammutteja ja dinosauruksia. Raamatun mukainen ajatus elokehän pysyvyydestä oli niin syvässä, että näitä eläimiä alettiin etsimään. Esimerkiksi USA:n silloin vielä tuleva presidentti Thomas Jeffersson rahoitti retkikunnan etsimään eläviä mammutteja USA:n ja Kanadan vähän tutkituista osista. Miten Jumalan luomat voisivat kadota?

        "Stä paitsi Jumala valitsi ne eläimet, jotka tulivat itse arkkiin, joten ei ole edes todennäköistä, että jättiliskoja haluttiin säästää meidän harmiksemme"

        Raamattu kertoo asian aivan tosin. Raamatussa nimen omaan kerrotaan, että kaikkia maaeläimiä otettiin arkkiin. " Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi."
        Valehteletko sinä vai Raamattu? Vai ehkä molemmat?

        Et taida tietää mitä Raamattu sanoo!

        Sen jälkeen kun kaikki oli sangen hyvää, tuli syntiinlankeemus, ja sen seurauksena paholainen pääsi turmelemaan hyvän maailman.

        Kuitenkin luonto oli yhä rehevää, ja siksi ihmisille jäi aikaa pahantekoon, kunnes Jumala muutti olosuhteet paljon karummiksi vedenpaisumuksessa.'

        Raamattu kertoo, että eläimet TULIVAT arkkiin, ei niitä tarvinnut hakea itse. Ne, jotka eivät tulleet, tuhoutuivat. Sekin oli hyvä, koska ihminen ei enää voinut hallita luomakuntaa niinkuin ennen, ja esimerkiksi T.Rex olisi ollut aika hankala vastus.

        1.Moos.7:15 .... kaikki....menivät Nooan luo arkkiin kaksittain ....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää mitä Raamattu sanoo!

        Sen jälkeen kun kaikki oli sangen hyvää, tuli syntiinlankeemus, ja sen seurauksena paholainen pääsi turmelemaan hyvän maailman.

        Kuitenkin luonto oli yhä rehevää, ja siksi ihmisille jäi aikaa pahantekoon, kunnes Jumala muutti olosuhteet paljon karummiksi vedenpaisumuksessa.'

        Raamattu kertoo, että eläimet TULIVAT arkkiin, ei niitä tarvinnut hakea itse. Ne, jotka eivät tulleet, tuhoutuivat. Sekin oli hyvä, koska ihminen ei enää voinut hallita luomakuntaa niinkuin ennen, ja esimerkiksi T.Rex olisi ollut aika hankala vastus.

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että maailma oli paljon "rehevämpi" ennen Nooa kuin Nooan tulvan jälkeen? Adamin pellolla kasvoi "orjantappuraa ja ohdaketta", mutta Nooan mailla kasvoi viiniköynnökset.

        Raamatussa Jumala nimen omaan käskee Nooaa: "Ja KAIKKIA ELOLLISIA sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi."

        Onko taas niin, että Raamatun sana ei olekkaan niin kuin se on kirjoitettu, vaan niin kuin Jumalaa viisaampi kreationisti sen meille tulkitsee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti eläimiä on kuollut sukupuuttoon kaikkina aikoina. Stä paitsi Jumala valitsi ne eläimet, jotka tulivat itse arkkiin, joten ei ole edes todennäköistä, että jättiliskoja haluttiin säästää meidän harmiksemme

        Mainitsepa joku eläinryhmä, joka ei ole minkään muuan alaryhmä, ja on varmuudella ilmaantunut maailmaan vasta joku vuosituhat sitten? Eiå taida löytyä.

        Kaikki myöntävät, että esimerkiksi koiria on suuris, pieniä, karvaisia, karvattomia, pitkäkuonoisia ja lyttynenäisiä, mutta ne ovat yhä koiria, ei niistä saa kissa tekemälläkään.

        Evoluutio kuvailee täydellisten lajien ilmaantumista yllättäen muka vähittäiseksi kehittymiseksi On sekin teoria: Ensin on kala, josta salassa tulee sammakko, ja kun seuraavan kerran löytää fossiilin, niin se onkin muuttunut vaikka käärmeeksi tai dinosaurukseksi! Missä on tuo asteittainen muuttumnen tuhansien välimuotjen kautta? Ei missään.
        Evoluutio on valhetta. Lajien sisäinen variaatio taas on kaikkien havaittavissa.

        "Kaikki myöntävät, että esimerkiksi koiria on suuris, pieniä, karvaisia, karvattomia, pitkäkuonoisia ja lyttynenäisiä, mutta ne ovat yhä koiria, ei niistä saa kissa tekemälläkään."

        Näitä kretujen "ajatuksia" jonkin verran selanneena olisin luullut, että tällainen "koirasta ei tule kissaa" -argumentointi olisi jo käytetty loppuun mutta ei, vielä löytyy joku pahnanpohjimmainen vajakki, jolle tuo on tuore uutinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Evoluutio on valhetta."

        Vähän niinkuin gravitaatiokin.

        Aiheesta et ymmärrä tai tiedä yhtään mitään, mutta silti sinulla on kova tarve tulla kuulluksi ja päästä esittelemään tomppelimaisia jokeltelujasi. :D

        Huvittavaa seurata miten kreationisti tarkennuksia väitteisiinsä kysyttäessä sotkee itsensä yhä syvemmälle suohon kun "perustelujen" loppuminen ei ole optio :D.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että maailma oli paljon "rehevämpi" ennen Nooa kuin Nooan tulvan jälkeen? Adamin pellolla kasvoi "orjantappuraa ja ohdaketta", mutta Nooan mailla kasvoi viiniköynnökset.

        Raamatussa Jumala nimen omaan käskee Nooaa: "Ja KAIKKIA ELOLLISIA sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi."

        Onko taas niin, että Raamatun sana ei olekkaan niin kuin se on kirjoitettu, vaan niin kuin Jumalaa viisaampi kreationisti sen meille tulkitsee?

        Ei Nooan kerrota etsineen ainutta eläintä arkkiin, ne tulivat itse.

        Sinä joka tiedät kaiken, varmaankin ymmärrät, että kaikki on suhteellinen käsite.

        Maa oli luotu reheväksi, koska Jumalan tarkoitus oli että ihminen eläisi onnellisena ja saisi nauttia kaikest hyvästä.
        Vedenpaisumukseen asti maailma oli samanlainen, paitsi että rikkaruohot tahtoivat saada ylivallan ellei tehnyt työtä.
        Kuitenkin vedenpaisumuksen jälkeen tilanne muuttui huomattavasti hankalammaksi.. Vuorten rinteiltä häipyi ruokamulta merien pohjalle ja laaksoihin, mutta monin paikoin ruoan hankkiminen vaati raskasta työtä. Sen ymmärtää, kun ajattelee kuinka paljon kasvillisuutta on hautautunut soran ja hiekan alle. Puoli Kiinaakin taitaa olla kivihiilen päällä, Saudi-Arabiassa kasvien ja eläinten jätteet ovat puristuneet öljyksi satoja metrejä paksun hiekkakerroksen alla.

        Nooa sai helposti viiniköynnöksiä, kun kylvi rusinoita liejuiseen maahan, mutta ei varmaan kestänyt kauan, ennenkuin kaikkialla oli metsää ja heinää ja tappuroita.
        Vedenpaisumushan peitti korkeamman maan alleen vain muutaman viikon, koska vesi nousi hitaasti ja laski jälleen pian. Tietysti kasvit virkosivat jälleen nopeasti, niinkuin tulvan jälkeen nykyäänkin.

        "Sinä joka tiedät kaiken, varmaankin ymmärrät, että kaikki on suhteellinen käsite."

        Jep. Tarkoitatko, että Raamatussa "kaikki" on totta, mikä aikuisten oikeasti tarkoittaa että se on 99%:sti pelkkää tuubaa?
        Aivan kuten että kun kaikki eläimet selvisivät tulvasta, niin oikeasti 99% eläinlajeista on kuollut sukupuuttoon.

        "Maa oli luotu reheväksi, koska Jumalan tarkoitus oli että ihminen eläisi onnellisena ja saisi nauttia kaikest hyvästä."

        Raamatun mukaan kylläkin oli tarkoitus, että ihminen eläisi onnellisena paratiiisissa, joten muun maapallon rehevyydellä ei pitänyt olla ihmisen onnellisuuden kanssa mitään tekemistä. "Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä."

        "Kuitenkin vedenpaisumuksen jälkeen tilanne muuttui huomattavasti hankalammaksi...
        monin paikoin ruoan hankkiminen vaati raskasta työtä."

        Raamatun mukaan Adamin piti viljellä leipänsä "otsansa hiessä" ohdakkeita kasvavasta kirotusta maasta, mutta Nooalla jäi aikaa varsinaisen ruuantuotannon ohella harrastaa viininviljelyä. jolloin ruuan viljelyn täytyi olla kohtuullisen helppoa.

        "Vedenpaisumushan peitti korkeamman maan alleen vain muutaman viikon, koska vesi nousi hitaasti ja laski jälleen pian."

        Raamatun mukaan vedenpaisumus alkoi "Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä,"
        Ja oli kokonaan ohi "Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta."
        Siitä kun vesi alkoi nousta siihen, kun vesi oli kokonaan laskenut meni siis noin 9,5 kuukautta eli vajaa 300 päivää. Raamatussa erikseen sanotaan, että vedenpaisumuksen "huippuvaiheesta", kun vesi ei enää noussut eikä vielä laskenut, että "Maa oli veden vallassa sataviisikymmentä päivää." Ei paria viikkoa!

        Oletko ylipäätään lukenut Raamattua, kun tuntuu, että et TIEDÄ JUURIKAAN MITÄ RAAMATUSSA LUKEE?
        Eikö sinua hävetä, että ateistin täytyy oikaista sinun virhekäsityksiäsi "pyhän kirjan sisällöstä"?

    • Anonyymi

      Vesi nousi 150 päivää, ja alkoi sitten vähentyä, joten korkeimmilla paikoilla vesi oli vain joitakin päiviä tai viikkoja.
      Jo kuuden ja puolen kuukauden päästä vesi oli alentunut niin paljon, että arkki juuttui kiinni jonnekin Araratin vuorille.
      Koska ne eivät ole maailman korkeimpia, on todennäköistä, että monta muuta vuorta oli tullut esiin vaikka toisella puolella maapalloa.

      Asioita voi katsoa monelta kannalta. Tietysti, jos ei halua hyväksyä Raamatun kertomusta, niin mielellään etsii siitä kuviteltuja virheellisyyksiä.

      • Anonyymi

        Noin Raamattu ei kerro. Raamatun mukaan vedenpaisumus veden nousemisen alusta maan kokonaan kuivumiseen kesti melkein 300 päivää ja erikseen sanotaan, että vedenpaisumuksen "huippuvaihe", jolloin vesi peitti maan (ei noussut eikä laskenut) kesti 150 päivää.

        Kannattaisiko teidän uskovien tutustua siihen, mitä Raamatussa oikeasti lukee?

        "ja vedet vallitsivat maan päällä 150 päivää"

        "sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä"

        "niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena....Araratin vuorille"

        "Kymmenentenä kuukautena...tulivat vuorten huiput nåkyviin"

        Eikö tästä käy ilmi, että eivät vedet suinkaan olleet yhtä korkealla viittä kuukautta?
        Ensinhän niiden tuli hitaasti nousta, ja sitten laskivat yhtä hitaasti, ei se tapahtunut yhdessä hetkessä. Jos arkki olisikin juuttunut korkeimman Araratin vuoriston huipun päälle, niin senkään ei ole tarvinnut olla nykyisen korkea, onhan se tulivuori. Sitä paitsi ei puhuta vuoresta vaan vuorista, joten arkki on saattanut juuttua vaikka sadan kilometrin päähän Araratista. Nooa näki mitä näki arkista, ei hänellä ollut televisiouutisia. Toisella puolen maapalloa on manner saattanut ehtiä kohota enemmän, jolloin alue on noussut vedenpinnan yläpuolelle jo paljon aiemmin.

        Eihän vesi ole minnekään hävinnyt, mantereet ovat nousseet ja laskeutuneet. Kyllä se riittää pyyhkäisemään ihmiset pois maan päältä. Toisekseen vuoret huuhtoutuivat paljaiksi kallioiksi, elämä muuttui karummaksi. Suomessakin ruokamaa siirtyi veden mukana pohjanmaalle ja eteläisimpään Suomeen, vesi vei mullan Savon pelloilta, ja jätti kivet jäljelle vuorten huipuille.
        Jääkausi olisi vienyt kivet pois mäkien päältä, mutta sitä ei tainnut ollakaan!

        Araratista ei ole kovin pitkälle paikkaan nimeltä Göpekli tepe. Siellä on pieni kaupunki hautautunut vuoren laella jätteisiin ja multaan. Tiedemiehet kuvittelevat, että ihmisiltä puuttui järki, ja siksi he hautasivat monta metriä korkeat pilaritkin pystyasentoon. Jokainen normaali ihminen olisi kaatanut ne maata vasten, jos nyt halusi ne haudata.
        Paljon parempi selitys on vedenpaisumus joka toi jätettä ja liejua, peittäen tuon kaupungin!

        Ramatussa annetaan vedenpaisumuksen alkupäivä ja loppupäivä (ajanlaskun perustuessa Nooan ikään). Näiden päivien erotus on liki 300 päivää.

        Tulvan alusta kerrotaan, että "Maan päällä satoi rankasti neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä" ja vähän jäljempänä sanotaan, että "Niin tuli vedenpaisumus neljäksikymmeneksi päiväksi maan päälle." Jotta tuolla maininnalla 40 päivän "vedenpaisumuksesta" olisi mitään relevanssia muihin annettuihin tietoihin nähden, niin se tarkoittanee nimen omaan paisumista eli vesimäärän lisääntymistä.

        "Paisumuksen" jälkeen todetaan, että "Maa oli veden vallassa sataviisikymmentä päivää."
        Mihin muuhun 40 päivän "paisumus" ja sitä seuraava 150 päivää voi viitata, kuin siihen, että 150 päivää oli tulvan "staattinen" huippuvaihe? Kun kokonaiskesto katastrofille oli liki 300 päiivää, niin veden laskemiseen meni rapiat 100 päivää.

        Koska kyse on sadusta tai kaikkia fysiikan lakeja rikkovasta yliluonnollisesta tapahtumasta (tulkinnasta riippuen), niin on turha miettiä mikä oli "mahdollista", vaan kertomus tulee lukea niin kuin se on kirjoitettu.

        Jos palataan todellisuuteen, niin Göbekli Tepe rakennettiin 11.000 vuotta sitten eli (laulun sanoin) tuhansia vuosia "nnenku Aatamil ol Eevasta tietoo".

    • Anonyymi

      Mielenkiintoisia asioita toit esille, kiitos. Raamatun luomiskertomukset ovat kauniita symbolisia tarinoita siitä, että Jumala loi maailman, luomakunnan sekä ihmisen omaksi kuvakseen. Siinä ei ole tarkoituskaan paljastaa fysiikan lakeja, kemiallisia kaavoja, matemaattisia lainalaisuuksia, vaan Jumala on sallinut ihmisen kirjoittaa runon muotoon helposti toistettavaksi sen tosiasian, että Hän on kaiken tämän takana, ei kukaan muu. Ja Hän ei ole edelleenkään yhdestäkään kaukana. Vaikka kohtaloksi koituikin "hyvän ja pahantiedon puu." Voi hyvin!

      • Anonyymi

        Virheellinen on eri asia kuin "symbolinen". Nykytiedon varassa olisi mahdollista kirjoittaa aidosti symbolinen tarina uskonnollisella kuorrutuksella maapallon ja elämän kehityksestä, joka ei olisi räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Eikö Jumala tiennyt yhtä paljon kuin nykyihminen, kun uskovaisten väitteen mukaan "saneli" Genesiksen?

        Genesiksen luomiskertomus on primitiivinen ja karkean virheellinen. Yksi suurimmista virheistä on staattinen kuva maailmasta ja maan eliöstöstä.

        P.S. Urantia-kirja oli aikanaan (1930 - 1950) yritys kirjoittaa "modernisoitu Raamattu", muta aika soopaa siitäkin tuli.

        Ok. Kiitos kommentista. Sanotaanko näin, että Jumala kyllä puhuttelee ihmistä täydellisesti, mutta ihminen ei langenneena koskaan täällä maan päällä ymmärrä Jumalaa ihan täydellisesti. Siksi Jumala tuli Pojassaan maan päälle ja sanoi: "Tehkää niin kuin minä teen, sanon ja opetan teitä, niin te pelastutte."

        Niin kuin sanottu Luomiskertomukset kertovat vain sen, kuka on kaiken takana. Se on pääpointti. Jos sen ymmärtää, niin ei oikein muihin yksityiskohtiin Raamatun perusteella tarvitsekaan kiinnittää huomiota. Jumala kyllä tiesi sen, että monia mekanismeja Hänen luomansa ihminen pystyy selvittämään sitten, kun ihminen on siihen valmis. Paljon on vielä seltivittämättä ja jotkut asiat selviävät vasta sitten, kun niitä taivaan kirkkaudessa pääsee Jumalalta suoraan kysymään.

        Kaikkea hyvää!

        Genesis sanoo: "Lisääntykää lajienne mukaan!"

        Tähän asti kissaeläimet ovat pysyneet kissaeläiminä, sudensukuiset taas ovat yhä sudensukuisia, lehmät lehmiä, hevoset taas kuuluvat hevoseläinten joukkoon.

        Maailmassa on siis variaatiota päälajien sisällä, mutta myös staattiset rajat, aivan niinkuinRaamattu antaa ymmärtää.

        Raamatun mukaan "karjaeläimet" ja "villieläimet" luotiin erikseen, joten hevonen ja aroseepra luotiin Raamatun mukaan erikseen.
        Vai ovatko kreationistit oikaisseet Jumalan väärän käsityksen luomistyöstä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok. Kiitos kommentista. Sanotaanko näin, että Jumala kyllä puhuttelee ihmistä täydellisesti, mutta ihminen ei langenneena koskaan täällä maan päällä ymmärrä Jumalaa ihan täydellisesti. Siksi Jumala tuli Pojassaan maan päälle ja sanoi: "Tehkää niin kuin minä teen, sanon ja opetan teitä, niin te pelastutte."

        Niin kuin sanottu Luomiskertomukset kertovat vain sen, kuka on kaiken takana. Se on pääpointti. Jos sen ymmärtää, niin ei oikein muihin yksityiskohtiin Raamatun perusteella tarvitsekaan kiinnittää huomiota. Jumala kyllä tiesi sen, että monia mekanismeja Hänen luomansa ihminen pystyy selvittämään sitten, kun ihminen on siihen valmis. Paljon on vielä seltivittämättä ja jotkut asiat selviävät vasta sitten, kun niitä taivaan kirkkaudessa pääsee Jumalalta suoraan kysymään.

        Kaikkea hyvää!

        Kaikkitietävänä Jumlalan olisi pitänyt tietää, että jos hän kusettaa ihmisiä, niin hänen uskottavuutensa rapisee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan "karjaeläimet" ja "villieläimet" luotiin erikseen, joten hevonen ja aroseepra luotiin Raamatun mukaan erikseen.
        Vai ovatko kreationistit oikaisseet Jumalan väärän käsityksen luomistyöstä?

        Oletko tosissasi? Kai sinäkin ymmärrät, että villihevonen on villi niinkuin seebra.

        Ei Jumalan niitä tarvinnut eri aikoina luoda!

        Olisit yhtä hyvin voinut kysyä, syntyykö suomalaiset ja tanskalaiset eri tavalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Oletko tosissasi? Kai sinäkin ymmärrät, että villihevonen on villi niinkuin seebra."

        Juuri näin. Tiedätkö miten Jumala loi villiaasin?

        Jumala päästi kesyaasin vapaaksi juhdan ikeestä ja se villiintyi. Näin syntyi villiaasi.

        [5] Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan, kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?

        [6] Minä annoin sille asuttavaksi aron, olinpaikaksi suolaisen aavikon.

        Että sellaisia luomissatuja.

      • Anonyymi
        The_Raven kirjoitti:

        Tietysti villiaasi on luotu vapaaksi. Olisit sen itsekin tajunnut, jos olisit ajatellut.

        Kysymys oli retorinen!
        Se merkitsee, että siihen ei odotettu vastausta, vaan annettiin ajattelun aihetta.

        Jumala loi aasin vapaana juoksemaan. Nykyään sillä on asuinpaikkana autiomaat ja arot.

        "Olisit sen itsekin tajunnut, jos olisit ajatellut."

        Jos olisit lukenut virkkeen loppuun niin olisit hoksannut, että villiaasi oli ennen vapaaksi pääsyä "juhdan ikeessä". Ihan samaa alkeellista ajatteluahan on vielä nykyäänkin kun luullaan, että villikissat ovat vapaaksi päässeitä kesykissoja.

        "Kuka sen pelasti juhdan ikeeltä" tarkoittaa samaa kuin "kuka on suojellut villiaasia joutumasta ihmisten orjaksi."

        Sinun tulkintasi on tarkoituksellisesti virheellinen!

        Jossakin mielessä taidat olla oikeassa: vehnä esimerkiksi lienee ollut satoisaa vehnää jo alusta alkaen, koska tuskin keräilijäkansat olisivat käyttäneet satoja vuosia juolavehnän jalostamiseen.

        Eihän nykyaikanakaan jalosteta esimerkiksi timoteita ruokaviljaksi.

        Raamatun mukaan jo Kain oli maanviljelijä.

        "Raamatun mukaan jo Kain oli maanviljelijä."

        Raamatun mukaan kylläkin jo Aadam oli maanviljelijä, mikä on yksi Raamatun satujen epäloogisuuksista. Aadam karkoitettiin paratiisista ja pysyäkseen hengissä hän ensin raivasi pellon, kynti sen, etsi jostain siemenviljan, kylvi ja odotteli viljan kasvua, tuleentumista ja sitten korjasi, pui ja jauhoi viljan ja kuukausien päästä karkottamisesta sai viimein jotain syödäkseen?

        Jos "kirottu" maa oli niin karua, että Aadam ei löytänyt luonnosta kylliksi syötävää hän olisi kuollut nälkään. Jos taas Aadam olisi raskaiden maataloustöiden (pellon raivaus jne) ohella (ikäänkuin o.t.o:na) saanyt ympäristöstään kerättyä kylliksi ruokaa, niin koko maatalousproggis oli täysin turhaa. Miksi investoida hirveästi työtä epävarmaan viljanviljelyprojektiin, jos ympäristöstä löytyi muutenkin tarpeeksi ruokaa hengenpitimiksi? Kilpailuahan ei juuri ollut jos tyhjässä maailmassa oli vain yksi perhe.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eksegetiikka on selvittänyt milloin ja ketkä Raamatun sepittivät ja missä tilanteessa. Silti jotkut typerykset pitävät Raamattua kirjaimellisena totuutena. Melkoisen huvittavaa.

      Ehkä 2000 vuoden päästä oman aikansa tollukat pitävät Kalevalaa kirjaimellisena totuutena ja lukevat siitä rivien välistä omia salaisia tarkoituksia. 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Tavallinen järki sanoo, että jos jokin on kehittynyt, niin se on joskus ollut puolikehittynyttä.

        Voisiko joku evoluutionisti antaa esimerkkejä puolikehittyneestä koirasta, kissasta, lehmästä tai jostain muusta eläimestä?

        Kaikki koirat, kissat, lehmät jne ovat puolikehittyneitä ja tulevat aina olemaan - kuten kaikki eliöt, myös ihminen - sinäkin.

        Hellanlettas sentään. Näillä eväillä pysyttelisin visusti värityskirjojen parissa. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallinen järki sanoo, että jos jokin on kehittynyt, niin se on joskus ollut puolikehittynyttä.

        Voisiko joku evoluutionisti antaa esimerkkejä puolikehittyneestä koirasta, kissasta, lehmästä tai jostain muusta eläimestä?

        "Tavallinen järki sanoo, että jos jokin on kehittynyt, niin se on joskus ollut puolikehittynyttä."

        Tämän ajatuksen on kehittänyt planeetan älykkäin eläinlaji.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki koirat, kissat, lehmät jne ovat puolikehittyneitä ja tulevat aina olemaan - kuten kaikki eliöt, myös ihminen - sinäkin.

        Onko silloin toinen puoli kehittynyt ja toinen kehittymättä?

        Kumpi puoli, vasen vai oikea, alapuoli vai yläpuoli, sisäpuoli vai ulkopuoli?

        Jos on kehittynyt hampaat ja suu, mutta ei suolistoa ja peräaukkoa, niin onko se tuollainen puolikehittynyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko silloin toinen puoli kehittynyt ja toinen kehittymättä?

        Kumpi puoli, vasen vai oikea, alapuoli vai yläpuoli, sisäpuoli vai ulkopuoli?

        Jos on kehittynyt hampaat ja suu, mutta ei suolistoa ja peräaukkoa, niin onko se tuollainen puolikehittynyt?

        Evoluutionistit voisivat vastata siihen. Minä en usko, että ihminen on kehittynyt ihmiseksi. Ihminen on luotu ihmiseksi jo alusta pitäen, samoin kuin orava oravaksi.

        Evoluutionistit korostavat että keuhkokala, joka ei ole enempää kehittynyt, onkin salassa kehittynyt sammakoksi, sitten käärmeeksi, sisiliskoksi, rotaksi, elefantiksi ja kolibriksi.

        Vai kieltävätkö evoluutionistit tämän? Rehellinen vastaus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallinen järki sanoo, että jos jokin on kehittynyt, niin se on joskus ollut puolikehittynyttä.

        Voisiko joku evoluutionisti antaa esimerkkejä puolikehittyneestä koirasta, kissasta, lehmästä tai jostain muusta eläimestä?

        "Tavallinen järki sanoo, että jos jokin on kehittynyt, niin se on joskus ollut puolikehittynyttä."

        Kreationistin Jeesuksella raiskattu järki voi noin sanoa. Terve järki sanoaa, että sudesta tuli koira liukuvasti sukupolvi sukupolvelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutionistit voisivat vastata siihen. Minä en usko, että ihminen on kehittynyt ihmiseksi. Ihminen on luotu ihmiseksi jo alusta pitäen, samoin kuin orava oravaksi.

        Evoluutionistit korostavat että keuhkokala, joka ei ole enempää kehittynyt, onkin salassa kehittynyt sammakoksi, sitten käärmeeksi, sisiliskoksi, rotaksi, elefantiksi ja kolibriksi.

        Vai kieltävätkö evoluutionistit tämän? Rehellinen vastaus!

        "Evoluutionistit voisivat vastata siihen. Minä en usko, että ihminen on kehittynyt ihmiseksi. Ihminen on luotu ihmiseksi jo alusta pitäen, samoin kuin orava oravaksi."

        Sinulle kiitos siitä että käytät sanaa "uskoa", sen sijaan että monen kreationistin tapaan esittäisit itsevarmasti tietäväsi jotain.

        "Evoluutionistit korostavat että keuhkokala, joka ei ole enempää kehittynyt, onkin salassa kehittynyt sammakoksi, sitten käärmeeksi, sisiliskoksi, rotaksi, elefantiksi ja kolibriksi."

        Keuhkokala on aina keuhkokala ja synnyttää keuhkokaloja. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö uusia lajeja voisi syntyä. Jos sinua kiinnostaa miten, niin suosittelen jotain perusteosta asian tiimoilta, vaikkapa Coyne:n "Why Evolution Is True".

      • Anonyymi
        UUSI

        Tietysti kaikkea voi kuvitella mystisesti kehittyävän salassa, mutta silloin ei ole mitään todisteita tapahtuneesta.

        Näitä salaisia kehittymisiä kutsutaan puuttuviksi renkaiksi.

        Tosiasiassa ei olekaan kuin eri renkaita, ketjua ei ole, joten sitä ei kannata enää etsiä.

        En tajua mitä sönkötät jostain "kehittymisestä salaa". Jospa nyt ihan ensimmäiseksi hankkisit edes perustiedot asiasta, josta yrität selitellä jotain sekavaa. Vaikkapa lukemalla ihan ensimmäiseksi kirja jota ehdotin sinulle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutionistit voisivat vastata siihen. Minä en usko, että ihminen on kehittynyt ihmiseksi. Ihminen on luotu ihmiseksi jo alusta pitäen, samoin kuin orava oravaksi.

        Evoluutionistit korostavat että keuhkokala, joka ei ole enempää kehittynyt, onkin salassa kehittynyt sammakoksi, sitten käärmeeksi, sisiliskoksi, rotaksi, elefantiksi ja kolibriksi.

        Vai kieltävätkö evoluutionistit tämän? Rehellinen vastaus!

        "Vai kieltävätkö evoluutionistit tämän?"

        Kukaan evoluutiosta edes jotakin tietävä ei väitä tuollaista. Et taida ymmärtää, kuinka naurettavaa tuollaisten olkiukkojen rakentelu on. Jos taas oikeasti luulet noin, olet aivan järkyttävän yksinkertainen. Jäikö koulu kesken vai mikä on syynä?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietysti kaikkea voi kuvitella mystisesti kehittyävän salassa, mutta silloin ei ole mitään todisteita tapahtuneesta.

        Näitä salaisia kehittymisiä kutsutaan puuttuviksi renkaiksi.

        Tosiasiassa ei olekaan kuin eri renkaita, ketjua ei ole, joten sitä ei kannata enää etsiä.

        Fossiilien syntyminen ja löytyminen vaativat molemmat onnea ja siksi fossiiliaineisto on ja tulee aina olemaan puutteellista.

        Mutta evoluutioteoriaa ei ole oivallettu pääasiassa fossiileihin perustuen ja erityisesti dna:n löytymisen ja ymmärtämisen jälkeen tärkein evoluution todiste on perimä. Periytyminen näkyy perimästä ja toki myös perimän ohjaamissa rakenteissa.

        Evoluutioteoria vastaa kysymyksiin, kuten miksi mureenan (kala) silmän perusrakenne on identtinen tuulihaukan, ihmisen ja sisiliskon silmän kanssa, mutta eroaa vaikkapa mustekalan ja hummerin silmästä? Kreationismi ei selitä mitenkään sitä, miksi maapallon eliöstöon sellainen kuin on. Tutkimattomia ovat Herran tiet?

        Evoluutio vastaa tietenkin kysymykseen siitä miten kala tuli maalle merestä ja rupesi juosemaan ympäriinsä. Tietenkin sen täytyi saada jalat jo ennen maalle nousuaan, siis vedessä, samoin kuin keuhkot täytyi tietysti kehittyä vedessä miljoonien vuosien aikana, vaikka niistä ei ollut mitään hyötyä. Soea evoluutio siis tiesi, että jossakin veden pinnan yläpuolella olisi alueita, jotka voisi valloittaa, kunhan ensin kehittyy vedessä maaeläimeksi.

        Todisteena on se ettei vieläkään keuhkokalalla ole oikeita keuhkoja, eikä varsieväkalakaan ole saanut jalkoja uidessaan syvällä valtameressä.'

        Joten ymmärtää hyvin, että evoluutionistit viittaavat aina olemattomiin todisteisiinsa ja salaiseen kehitykseen, josta ei ole jäänyt ainutta fossiilia vuosimiljoonien aikana. Sehän todistaa kaiken aivan varmasti.

        Miksi evoluutionistit voi myöntä, että on kyse uskosta fantastiseen sattumaan? Mitä siinä on häpeämistä?

        Uskonhan minäkin Jumalaan joka on luonut kaiken. Olennot ja kasvit on tehty taitavasti todistaen Luojan viisaudesta.

        Ja fossiililöydöt kertovat että aina kun on tullut esille joku fossiili, se on ollut joko ennen tuntematon laji tai sitten tunnetun lajin edustaja. Mitään vähittäistä kehitystä uudeksi peruslajiksi ei fossiileista näy.

        Tietysti mustekalan ja lehmän silmässä on samankaltaisuuksia, koska kumpikin ovat silmiä. On myös erilaisuuksia, esimerkiksi mustekalan silmä on luotu näkemään melkein pilkkopimeässä, lehmän taas valoisassa. Järikin tuon selvittää.

        ...järkikin tuon selvittää.

        "Evoluutio vastaa tietenkin kysymykseen siitä miten kala tuli maalle merestä ja rupesi juosemaan ympäriinsä."

        Kreationistien harmiksi edelleen on kaloja jotka hengittävät ilmaa:
        https://m.youtube.com/watch?v=vu9axEs5AOs

        Ja edelleen jotkut kalat penteleet kävelevät lammikosta toiseen vaikka niillä ei ole jaloista tietoakaan:
        https://m.youtube.com/watch?v=ey3p4tA0Gtc

        Ja tietenkin on kaloja, jotka vedessäkin mieluummin kävelevät kuin uivat:
        https://m.youtube.com/watch?v=Kr6pkgxvVS0

        Liejuryömijät (600 lajia) ovat jääneet meren ja maan välille.
        https://m.youtube.com/watch?v=FLh4ODMBGJE&pp=0gcJCfwAo7VqN5tD

        Ja sitten on tietenkin esimerkiksi salamanterit, jotka toistavat tuon "keuhkot kidusten tilalle" ja "vedestä maalle" -proggiksen eläessään, jotta tyhmempikin tajuaisi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio vastaa tietenkin kysymykseen siitä miten kala tuli maalle merestä ja rupesi juosemaan ympäriinsä. Tietenkin sen täytyi saada jalat jo ennen maalle nousuaan, siis vedessä, samoin kuin keuhkot täytyi tietysti kehittyä vedessä miljoonien vuosien aikana, vaikka niistä ei ollut mitään hyötyä. Soea evoluutio siis tiesi, että jossakin veden pinnan yläpuolella olisi alueita, jotka voisi valloittaa, kunhan ensin kehittyy vedessä maaeläimeksi.

        Todisteena on se ettei vieläkään keuhkokalalla ole oikeita keuhkoja, eikä varsieväkalakaan ole saanut jalkoja uidessaan syvällä valtameressä.'

        Joten ymmärtää hyvin, että evoluutionistit viittaavat aina olemattomiin todisteisiinsa ja salaiseen kehitykseen, josta ei ole jäänyt ainutta fossiilia vuosimiljoonien aikana. Sehän todistaa kaiken aivan varmasti.

        Miksi evoluutionistit voi myöntä, että on kyse uskosta fantastiseen sattumaan? Mitä siinä on häpeämistä?

        Uskonhan minäkin Jumalaan joka on luonut kaiken. Olennot ja kasvit on tehty taitavasti todistaen Luojan viisaudesta.

        Ja fossiililöydöt kertovat että aina kun on tullut esille joku fossiili, se on ollut joko ennen tuntematon laji tai sitten tunnetun lajin edustaja. Mitään vähittäistä kehitystä uudeksi peruslajiksi ei fossiileista näy.

        Tietysti mustekalan ja lehmän silmässä on samankaltaisuuksia, koska kumpikin ovat silmiä. On myös erilaisuuksia, esimerkiksi mustekalan silmä on luotu näkemään melkein pilkkopimeässä, lehmän taas valoisassa. Järikin tuon selvittää.

        Ensinnäkin, esitätkö tyhmää vain saadaksesi juttuseuraa?

        "Miksi evoluutionistit voi myöntä, että on kyse uskosta fantastiseen sattumaan? Mitä siinä on häpeämistä?"
        Miksi kretu ei voi myöntää, että on kyse vain uskosta? Mitä siinä on häpeämistä?Miksi sille on saatava tieteen hyväksyntä?
        Minä esim uskon, että Maa ei ole ainoa paikka avaruudessa, missä on "elämää". Molemmat vaihtoehdot ovat ok mutta tieteelliset todisteet tarvitaan. Ja nyt en tarkoita kreationistien "todisteita", joita ovat muun muassa jonkin vanhan kirjan tekstit. Uskomiseni ei ole sitä samaa uskoa kuin sinun. Muutan mieltäni todisteiden mukaan, sinä et.

        Miksi sinulle on tärkeää, että muiden, esim evojen pitäisi myöntää tuo? En ymmärrä. Pelkäätkö olevasi väärässä jos muut eivät ole samaa mieltä? Mitä häpeämistä siinä on? Jos ei ole koskaan ollut väärässä, on syytä epäillä tietämystään.

        "Uskonhan minäkin Jumalaan joka on luonut kaiken. Olennot ja kasvit on tehty taitavasti todistaen Luojan viisaudesta."
        Muistatko minkä ikäinen olit kun aloit ajatella noin?

        "Järikin tuon selvittää."
        Muun muassa tähän se pohdinta kaatuu. Olikohan se Haldane joka sanoi “The Universe is not only queerer than we imagine, but it is queerer than we can imagine.”
        Arkijärjellä ei näissä asioissa pitkälle päästä, varsinkin kun sen "järjen" omistaja ei oikeasti halua tietoa asioista vaan on etukäteen päättänyt miten asioiden täytyy olla, jotta maailma on sellainen kuin hän haluaa ja hän tuntee olonsa turvalliseksi - ja hänen ainoa tavoitteensa on olla oikeassa. Ihmiskunnan saavutukset eivät olisi mahdollisia jos kaikki ihmiset olisivat tällaisia.

        Kysymyksiini en odota vastausta, niitä ei ole ennenkään tullut, ja jos ei tule, se vain viittaa siihen, ettei kreationisti osaa vastata - eikä se haittaa häntä millään tavalla - tai että asia on liian kipeä hänelle.

        ps
        "esimerkiksi mustekalan silmä on luotu näkemään melkein pilkkopimeässä, lehmän taas valoisassa"
        Tämä juuri osoittaa, että et oikeasti ymmärrä, miten evoluutio toimii. Ilmeisesti et haluakaan, koska se on ristiriidassa maailmankuvasi kanssa ja tuosta syntyvä kognitiivinen dissonanssi on sinulle liikaa, sinun on kiellettävä koko asia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio vastaa tietenkin kysymykseen siitä miten kala tuli maalle merestä ja rupesi juosemaan ympäriinsä. Tietenkin sen täytyi saada jalat jo ennen maalle nousuaan, siis vedessä, samoin kuin keuhkot täytyi tietysti kehittyä vedessä miljoonien vuosien aikana, vaikka niistä ei ollut mitään hyötyä. Soea evoluutio siis tiesi, että jossakin veden pinnan yläpuolella olisi alueita, jotka voisi valloittaa, kunhan ensin kehittyy vedessä maaeläimeksi.

        Todisteena on se ettei vieläkään keuhkokalalla ole oikeita keuhkoja, eikä varsieväkalakaan ole saanut jalkoja uidessaan syvällä valtameressä.'

        Joten ymmärtää hyvin, että evoluutionistit viittaavat aina olemattomiin todisteisiinsa ja salaiseen kehitykseen, josta ei ole jäänyt ainutta fossiilia vuosimiljoonien aikana. Sehän todistaa kaiken aivan varmasti.

        Miksi evoluutionistit voi myöntä, että on kyse uskosta fantastiseen sattumaan? Mitä siinä on häpeämistä?

        Uskonhan minäkin Jumalaan joka on luonut kaiken. Olennot ja kasvit on tehty taitavasti todistaen Luojan viisaudesta.

        Ja fossiililöydöt kertovat että aina kun on tullut esille joku fossiili, se on ollut joko ennen tuntematon laji tai sitten tunnetun lajin edustaja. Mitään vähittäistä kehitystä uudeksi peruslajiksi ei fossiileista näy.

        Tietysti mustekalan ja lehmän silmässä on samankaltaisuuksia, koska kumpikin ovat silmiä. On myös erilaisuuksia, esimerkiksi mustekalan silmä on luotu näkemään melkein pilkkopimeässä, lehmän taas valoisassa. Järikin tuon selvittää.

        "Tietysti mustekalan ja lehmän silmässä on samankaltaisuuksia, koska kumpikin ovat silmiä."

        Lehmän ja nisäkkään silmät ovat toimintaperiaatteeltaan samat eli ovat ns. kamerasilmiä (linssi jonka läpi heijastuu verkkokalvolle). Rakenteellisia eroja on kuitenkin paljon ja tärkeimpänä on se, että mustekalojen (n. 800 eri lajia) verkkokalvo on "oikeinpäin" eli aistisojen valoherkkä puoli on kohti valoa. Selkärankaisilla solut ovat "väärinpäin", jonka takia hämärässä elävillä selkärankaisilla on verkkokalvon takana heijastava pinta (silmät "kiiluu" pimeässä).

        Selittely silmien rakenteen "suunnittelusta" erilaisiin valaistusolosuhteisiin kaatuu siihen, että täsmälleen samalla riutalla elävän tursaan (mustekala), mureenan (kala) ja sirkkaäyriäisen silmät ovat erilaiset. Trooppisella riutalla elävän turhaan silmä muistuttaa enemmän kahden kilometrin syvyydessä asuvan jättiläiskalmarin silmää kuin naapurissa asuvan mureenan silmää. Ja mureenan silmän rakenne muistuttaa enemmän tuulihaukan silmää kuin naapurissa asuvan turhaan silmää.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kannattaako jokaista mytologian tarinaa ottaa ihan noin tosissaan.

      Tarinoita on kertynyt paljon ja ne ovat osa ihmiskunnan perintöä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Niinpä.
        Vanhassa ei kannata jumittaa, kun paremmin perusteltuakin tietoa on tarjolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe