Joskus on kaikki on niiiinn vaikeaaaaa mutta kyllä se siitä...
Muutama kymmenen M1A1-taistelupanssarivaunua on nyt saapunut Australiasta Ukrainaan. Loput ovat tulossa lähikuukausina, Australia lupaa.
Ukraina on saanut viimein Australiasta ensimmäisen erän yhdysvaltalaisia M1A1 Abrams -taistelupanssarivaunuja, kerrotaan useissa uutismedioissa ja Australian hallituksen tiedotteessa.
Australian puolustusministeri Richard Marles lupasi lokakuun puolivälissä Ukrainalle 49 kappaletta M1A1 Abramseja. Australiaa tämä lahjoitus ei haittaa, sillä maa korvaa M1A1-kalustoaan paraikaa uudemmalla Abrams M1A2-mallilla, televisiokanava ABC kertoo.
Hanke jäi jumiin seitsemäksi kuukaudeksi, sillä Australian täytyi saada panssarivaunujen lahjoitukseen niiden valmistajamaan Yhdysvaltain lupa.
Kun vientilupa oli hellinnyt, merimatka ja muut kuljetukset Ukrainaan kestivät parisen kuukautta. Rahtilaiva lähti matkaan Geelongin satamasta Melbournen läheltä Australian kaakkoisnurkalta.
Australian puolustusministeriö on julkaissut aiheesta tiedotekuvia, joissa tankkeja lastattiin nostureilla laivaan 7. toukokuuta. Reilut 10 päivää myöhemmin Australia vahvisti kuljetuksen olevan matkalla, T&T uutisoi toukokuussa.
Lopulta reilut 70 päivää valokuvien ottamisen jälkeen 18. heinäkuuta uutisoitiin, että yli puolet 49:stä vaunusta on saapunut Ukrainan asevoimien haltuun. Loput Abramsit saapuvat lähikuukausina, Marles sanoo.
Suuri muutos sodassa: Ukraina sai vihdoin Abramsit
Anonyymi-ap
2
60
Vastaukset
- Anonyymi
Ensin kunnostavat ja modifioivat niitä muutaman kuukauden, ja sen jälkeen vievät osan niistä rintamalle, missä ne tuhotaan.
- Anonyymi
Vaa ohan se hyvä että saahaan uutta metallia peltoteiden varsille. Vanhat ovatki jo aika ruosteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2699882IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3167077Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?831842Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1061494Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61461- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751119Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47926Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24790MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752