Reaktiivisen koiran kanssa eläminen

Meillä on viisi vuotias spanieli-narttu. On hyvin rotunsa omainen. Iloinen, vilkas, hauska, sosiaalinen, rakastaa ihmisiä. On riistaviettinen. Reaktiivisuus liittyy etenkin remmilenkkeihin, jolloin välillä ja kausittain reagoi melko voimakkaastikin muihin koiriin. Tämä juontaa juurensa kahteen häntä kohtaan tehtyyn hyökkäykseen, jossa toisessa koira puri pahastikin. Ollaan hyvällä koulutuksella ja luottamuksen palautuksella sillä tavalla hyvässä tilanteessa, että esim koirapuistossa ei ole mitään ongelmia hänellä. On yleensä aina rento ja osaa lukea muita koiria, eikä ongelmia hänelle tule. Nauttii toisten koirien seurasta. Mutta lenkillä tilanne menee usein takapakkia eli varsinkin yllättävässä tilaanteessa vauhkoontuu, riuhtoo hihnaa ja haukkuu. Ollaan paljon treenattu ohjaajankin kanssa ja meillä on ollut ns. kaikki työkalut käytössä. Käytännössä joka päivä, jokaisella lenkillä. On hyviä aikakausia, eikä tule reaktioita, vaan on oma vanha iloinen ja rento itsensä. Sitten taas yht’äkkiä alkaa huono aikakausi ilman, että mitään ilmeistä tapahtuu. Itse olen melko tasainen ja suhtaudun samalla tavalla kuin ennenkin asioihin. Omakaan rauhallisuus ei silloin pelasta tilannetta. Harmittaa ja kuormittaa meitä kaikkia ja joutuu olemaan varovainen, vaikka tiedän, ettei mun koira mitään kenellekään tee, varoittaa vaan, mutta tuon kokoisen koiran kanssa tilanne ei ole mitenkään pienieleinen. Rauhoittuu toisaalta heti, kun tilanne menee ohi, eli toinen koira katoaa kuvasta. Mietin, että onko enää mahdollista päästä tilanteeseen, jossa ei olisi reaktiivinen tyyliin ollenkaan, kun välillä tuntuu, että aloitetaan taas alusta muiden koirien ohittaminen. Tapahtuneista on jo pari vuotta. Ja nyt pitäisi taas jaksaa tiivistä treenaamista lenkillä. Toki menemme myös paikkoihin, jossa hänkin saa vaan relata ja haistella. Jokainen joka on tämän kokenut oman koiran kanssa varmasti tietää, mitä tunteita siihen liittyy myös itsellä. Harmittaa siis kovasti. Sitten mietin, miten voisimme koskaan lähteä vaikka Europpaan autolla, jos olen epävarma oman koiran suhtautumisesta muihin koiriin. Ja tähän ei nyt auta se pelkkä oma varmuus, vaan koirani saattaa reagoida, vaikka minulla olisi itsellä paras päivä ikinä. Toimii myös toiseen suuntaan, eli joskus jos itse ei olekaan parhaassa terästä, niin koira yllättää ja ei reagoi mitenkään haastavassakaan tilanteessa. Toki mietin ja pohdin, miten voisin vaikuttaa koiran stressitasoihin alentavasti, koska selvästi joku sitten stressaa, kun yhtäkkiä otetaan kunnon takapakki. Onko kohtalon tovereita? Miltä elämä tuntuu ja näyttää reaktiivisen koiran kanssa ja onko toivoa, että vaikka ikä veisi sitä pois ja voitaisiin pitää koiraa mukana vaikka Italian reissulla?