Torniolainen Pekka Mommo on paluumuuttajana, asukkaana ja kaupunginvaltuutettuna (kesk.) seurannut tiiviisti kotiseudulleen suunnitteilla olevia useita tuulivoimalahankkeita.
Pelkästään Tornioon voi nousta lähivuosina parisataa uutta tuulivoimalaa, jotka kattavat noin neljänneksen kunnan pinta-alasta. Kun lukemaan lisätään lähimpien naapurikuntien puolelle suunnitellut voimalapuistot, seutua saattaa pian lohkoa yli 500 uutta tuulimyllyä.
Mommo on huolissaan siitä, että tieto vaikutuksista luontoon ja ihmisiin on hyvin sirpaleista, koska ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja kaavakäsittelyt ovat suureksi osaksi hankekohtaisia.
– Esimerkiksi kuntalaiskuulemisissa en ole vielä kertaakaan nähnyt havainnekuvaa siitä, miltä hankkeet näyttävät yhdessä. Ei, vaikka niiden takana on sama yhtiö. Saati, että näytettäisiin, miltä näyttävät eri toimijoiden suunnitelmat, jopa satojen myllyjen meri, Mommo moittii.
Pilataanko matkailu tuulivoimakiimalla Lapissa
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tiet silpovat maaston, eivätkä ne ole mitään metsäautoteitä tai kinttupolkuja, Mommo kuvailee. Kuva: Antti Ullakko / Yle
Pekka Mommon mielestä vaikutusarvioinneissa liian vähälle huomiolle jäävät ihmisiin vaikuttavat muutokset.
– Siellä kyllä kartoitetaan valtavan hyvin eläimet, kasvit ja muinaismuistotkin, mutta valitettavan usein me ihmiset, asukkaat, jäämme sivuun.
Melu- ja välkehaittojen lisäksi Mommo viittaa esimerkiksi asuntojen arvon laskuun, maisemallisiin muutoksiin, jopa elinkeinojen vaikeutumiseen. Lisäksi hankkeiden vaikutusten ulottuminen muuallekin kuin varsinaiselle hankealueelle ja sijoituskuntaan pitäisi Mommon mielestä ottaa huomioon nykyistä paremmin.
WWF:ssä ymmärretään ihmisten huoli ja harmi asuinpaikkaan kohdistuvista muutoksista, mutta järjestön mielestä tärkeintä on pystyä vähentämään fossiilista energiaa.
Pekka Mommo palasi kolmisen vuotta sitten kotiseudulleen asuttuaan 30 vuotta Uudellamaalla.
– Kun muutimme, emme tienneet alueen tuulivoimasuunnitelmista. Olisimmeko tehneet näin ison siirron, jos olisimme tienneet? Näillä tiedoilla emme olisi ehkä muuttaneet. Tuulivoima on tärkein syy siihen, että lähdin mukaan kuntapolitiikkaan. - Anonyymi
Suomi tarvitsee joka ikisen tuulivoimalan, jonka voi rakentaa.
Nyt on kyse kansallisesta turvallisuudesta ja energiaomavaraisuudesta eikä siinä matkailu paina yhtään mitään!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1317182Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.142559Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2641230- 1001019
Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942161947En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek137900Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih71897Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.79774Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j13733Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com18711